Ikälisät kohdillaan

kmdafknsain

Ikälisät,samassa työpaikassa olo vuosista vai alalla olo vuosista ?Siis jos on vaihtanut jossain kohtaa firmaa.

12

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RalfGoDuuni

      Kuljetusalan sopimuksessa selkeästi mainitaan,että ikälisät kertyy miten pitkään on ollut alalla. Työpaikan vaihto ei vaikuta asiaan. Jos toimii varusmiehenä autonkuljettajana niin tämäkin aika lasketaan ikälisien kertymiseen,mikä on ihan oikein sillä sehän on ammattiosaamisen hankkimista parhaimmillaan.Noudattaako työnantajat sopimuksia? Isot firmat noudattavat ,pienet vähättelevät herkästi koko asiaa. Yksi asia on pielessä. Jos olet ollut 12 vuotta tai 42 vuotta alalla niin on sama peruspalkka. Ikälisät eivät 12 vuoden jälkeen kasva. Monella muulla alalla on paremmin tämä asia,jos palkka ei nouse niin ainakin palkallisten vapaiden määrä kasvaa kun ikää karttuu.

      • Astm-87

        Oman armeijanajan kuorma-auton ajamisesta kertyi työkokemusta vain puolelta vuodelta vaikka palvelusaika oli 11 kuukautta.


      • Anonyymi

        Monella muulla alalla asiat paremmin🤔. Nojaa, enpä tiedä, mutta esim. hoitoalalla ikälisät kertyvät 11v asti siten, että on 5v ikälisät, 8v ikälisät sekä 11v ikälisät.

        Tämän jälkeen tulee ainoastaan noita vuosittaisia "korotuksia" jotka ovat joitain senttejä.
        Eli jos 18-20v valmistut alalle, olet palkkahuipulla alle 20-vuotiaana mikäli et lisäkouluttaudu. Samat ikälisät tosin esim. sairaanhoitajalle on löhigoitajaan verrattuna, mutta lähtöpalkka hieman parempi.


    • lippispääkundi

      saako iäkkäämpi rekka spede kiskalta makkaraperunoita lisää, siis ikälisänä?

      • Käkriäinen

        Iäkkäämpi rekka Spede on katkera kun nyt vasta 35 vuotta myöhemmin huomasi ,että hänen ikälisänsä eivät kertyneet tuolloin armeija aikana. Eihän ne ikälisät nyt niin valtavia summia ole ,mutta se on vähän periaatekysymys.Nuori kuljettaja uusi työnantaja. Armeija edessä ja työnantaja läksiäiskahvituksessa kertoo "no nyt kun olet 12 kk siellä armeijassa niin ikälisät kertyy ihan normaalisti"
        Tervetuloa jatkamaan hommia kun pääset reserviin. Se on muuten ihan normi käytäntö,että hyvät työnantajat maksaa täyden palkan myös kertausharjoituksista.
        Armeijan päiväraha normi palkka. Jos on hyvät ilmat niin mikä ettei,telttaretkeilyä luonnossa. Minäkin olen jo vanha kolli joten ihan vinkkinä sanon sinulle lippispääkundi vaihda ne makkaraperunat terveellisempään ruokaan.Ruokapaikoissa on tosi maistuvia terveellisiä ruoka-annoksia joilla jaksaa
        painaa pitkää päivää ja vaimokin on onnellinen kun mieskunto on kohdillaan.
        Makkaraperunoilla kyllä heppi voi huonosti kun täytät 60 v.


    • Forssanpahapoika

      lippispääkundi on juurikin se mulkero kuljetusyrittäjä ,joka ei ymmärrä sitä tosiasiaa,että jos saa juuri opinahjosta valmistuneen kuljettajan töihin ja armeija on edessä.Kun velvollisuus on hoidettu niin hän palaa samaan työpaikkaan.Hän vähättelee koko asiaa ja vertaa nuorta miestä makkaraperunoihin.Työntekijä on yrityksen suurin voimavara. Eikös olisi rekka-Spede yrittäjälle hieno homma jos sama kuski jatkaisi rekka-Speden pojankin firmassa sellaisena luotto-työntekijänä kun
      lippispääkundi on tukehtunut ennenaikaisesti makkaraperunoihinsa.

    • NamnamjavieläkerranNAM

      Älkää vähätelkö makkara-peruna annosta jossa seurana maustekurkkupikkelsi ja hyvä majoneesi. Samoin maxi-lihapiirakka jossa välissä puolikas HK:sinistä lenkkiä.Päälle puolilitraa kevyt maitoa sellaista 4 asteista. Näillä eväillä Suomi on rakennettu sotien jälkeen. Saakeli,että maistui hyvältä. Sitten vain Sisun keula kohti ilta-aurinkoa ja niin oli eväät hyvät ettei koko loppumatkasta mitään muista.Vasta kun hytistä nousi niin totesi:Jaa se on taas yksi työpäivä takana.Se oli sitä ihanata nuoruusaikaa kuten Irwin Goodman aikoinaan lauloi. Hyvät grillikioskit alkaa olla aika harvassa.Kaikki puputtaa vain salaattia ja nyhtökauraa. Voi tätä aikaa.

    • pelleonparas

      Ihan omasta elämästä. Alkusanoiksi Digi tai yhtään mitään piirturi ei tunnettu Suomi nimisessä valtiossa vuonna 1979.Ajettiin pitkää päivää,pakko oli syödä sentään.Meikämannikin teki pitkää päivää ja Turusta tullessa oiva paikka pysähtyä oli
      Hiidenveden snakarilla. Vasta päätä oli huoltoasema ja kauppa. Kyllä oli hyvää nimenomaan juurikin tuo parjattu makkaraperuna annos. Kyllä se oli sellainen työpäivän kruunu kun sai nenänsä eteen makkaraperuna annoksen ja sen sai nauttia
      kuunnellen vaikka Pelle Miljoonan kappaletta :Moottoritie on kuuma.Kyllä se elämä oli helppoa silloin ja huoletonta.

    • Hekohekomies

      Parhaat makkaraperunat löytyi aikoinaan Inex Partnerin portin vierestä Espoon Kilosta.
      Kunnon lautanen rapeat perunat ja laatu makkara.lisänä ihan kunnollinen salaattiannos. Hinta oli myös äärimmäisen kuljettajaystävällinen. Jono oli lounasaikaan luukulla välillä melkoinen jos et osannut junailla omaa aikataulua.
      Espoon kaupunki laittoi häädön,muutti risteystä ja kioski jäi tien alle. Ei ollut museoviraston suojelukohde. 3 kerta kun häädetään nyt riitti sanoi kioskin pitäjä.Minulle riitti.Ei ole laadukkaita grillituotteita tosimiehille on vain Heseä ja Donaldsia.Laittakaa tarinaa ainutlaatuisista taukopaikoista. Olisi kiva kuulla.

    • RalfGoDuuni

      Hyvä idea... ei niin vakava aihe. missä on parhaat taukopaikat nyky-suomessa.
      myöskin hyvin persoonalliset taukopaikat olisi hyvä kertoa.
      Jospa minä aloitan : Minusta legendaarisin taukopaikkani on Helsingin Viikissä vastapäätä tekniikan museota/vesivoimalaitosta/Vantaanjoen putousta on vanha omakotitalo jossa kyltti Kahvitupa. Lapsuuden kahvipaikka ja on erittäin suosittu edelleen on auki klo 14 asti. Vanhanajan meiningin voi aistia ja hinnat ovat hyvin kohtuulliset.Suosittelen lämpimästi.Mikä on sinun suosikki taukopaikkasi? jatka viestiketjua.Kerrankin sellainen aihe joka voi tuottaa vain hyvää mieltä.

    • Uneenaikavaipuu

      Kyllä silloin nuorena kollina paras taukopaikka oli Hiidenvedellä tuossa Sammatin jälkeen. Aivan hillitön annos makkaraa ja perunaa ja mikä ihanan majoneesi. 0.5 l kylmää maitoa päälle ja todella edullinen annos. Turusta kun lähti klo 20 ja nälkä oli jo lähtiessä. Tämän satsin jälkeen loppu matka sujuihin ihan unessa kohti Helsinkiä.
      Täysin kahelia touhua ajatellen jaksamista auton ratissa. Onko tuo Hiidenveden grillikioski enää edes pystyssä kun moottoritie ajaa ohitse?Jos oikein arvaan niin ei ole.

    • Käkriäinen

      No joo.. tuskin on. Jo pikkupojasta asti tuttu,rakas 4-tie vei Helsingistä Mäntsälään ja sitä kautta Lahteen. Sitten tuli E-4 moottoritie.Viime kesänä päätin ajella vanhaa Lahdentietä Helsingin suuntaan. Kaikki vanhat huoltoasemat ja taukopaikat olivat kyllä paikoillaan. Ikkunat oli rikottu ja näky oli karu. Oikein pisti miettimään eikö kunnat edes ole kiinnostuneita antamaan purkumääräyksiä näille maisemaa rumentaville rakennuksille.Iltapäivälehdissä on aina kuvia Amerikasta ja hylätyistä kaupungeista. Ihan samaa eksotiikkaa löytyy ihan täältä suomenmaastakin.Jopa ihan Etelä-Suomesta ja pääteiden varsilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3431
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      177
      1487
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1247
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1132
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      805
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      769
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      42
      750
    Aihe