Oikeaa vai feikkiä?? Mitä teen?? HELP! -2

Johanna21-

Kirjoitin tänne pari vuotta sitten aiheena "oikeaa vai feikkiä?? Mitä teen?? HELP!". Kyse oli minun ja turkkilaisen poikaystäväni vuoden jatkuneesta kaukosuhteesta, kun en tiennyt pitääkö hän minusta oikeasti vai onko muita aikeita (viisumin saaminen tai muuta), koska turkkilaisista miehistä on paljon harhaluuloja ollut ja kuullut, myös läheiseni ovat pistäneet miettimään. Kuitenkin hän vaikutti ja osoitti todella pitävänsä minusta (soittaa vieläkin joka päivä ja suhteestamme on tullut ns. arkista vaikka kaukosuhteessa ollaankin), mutta on yksi asia joka pistää miettimään aivan toistapäin!.. Ollaan samassa tilanteessa, että hän asuu turkissa ja minä suomessa. Olen käynyt siellä aina kun voin (olen maksanut lippuni joka kerta, aloin jossain vaiheessa kysymään voiko hän maksaa puolet lipuistani ja hän lupasi kun menen sinne niin maksaa takaisin mutta ei maksanut kuin puolet yhdestä yhdensuuntaisesta lipusta ja toinen puoli jäi maksamatta kokonaan, olen kyllä huomannut ja tiedän että rikkaasta perheestä hän ei ole ja rahan kanssa lasketaan tarkkaan elämisessä). Hänellä ei ole viisumia ja alan olemaan jo kyllästynyt ja turhautunut, kun hän sanoo että haluaa kovasti tulla suomeen mutta ei pääse kun ei ole viisumia, kun ei ole rahaa siihen. Aluksi ajattelin että ajan myötä kaikki järjestyy, mutta nyt Alan olla jo itsekäs ja ajattelen, että jos mies todella rakastaa ja haluaa yhteisen tulevaisuuden, niin tekee asian eteen kaikkensa! Kyllä minäkin olen naisena tehnyt, jotta pääsisin sinne. Aikaisemmasta kirjoituksesta näkee tarkemmin taustoja.. Mutta minulla on sellainen olo, että minä pidän tätä suhdetta yllä, koska käyn siellä kun voin, mutta hän miehenä ei tee asian vuoksi mitään tai tarpeeksi oikeastaan. Ymmärrän tietysti jos rahaa ei oikeasti ole ja töitä, mutta en tiedä, kyllä jotain pitäisi tapahtua? Ollaan seurusteltu nyt 4 vuotta ja tunnen hänen perheen ja elämäntavat. Rakkauden tunne on säilynyt, mutta alan naisena tuntemaan vähyyttä ja arvottomuutta kun näen että toinen on aikaansaamaton ja tulee sellainen olo että ei välitä. Kun otan asian puheeksi hän suuttuu ja sanoo että olisi tullut jo jos olisi rahaa. On niin paljon asioita jotka osoittavat hänen puoleltaan että hän välittää minusta tosiaan, mutta on myös sellaisia asioita jotka osoittavat toisin. En tiedä enää mitä teen, perheeni näkee minut 10 vuoden päästä samassa tilanteessa ja ovat sitä mieltä että hän ei arvosta minua. Minun pitäisi vaan jatkaa omaa elämääni.. Kun taas menen sinne, hän osoittaa kaikin tavoin että välittää ja haluaa yhteisen tulevaisuuden. Jutellaan siitä aina.. Matkustin sinne kahdeksi kuukaudeksi ja tulin takas suomeen, mutta parin päivän päästä menin takaiain, koska oli niin ikävä. Ja kun hän laittoi ystävänsä päiväksi minun edelle, niin tajusin että nyt joku mättää. Maksoin kalliit liput ja matkustin takaisin hänen takia ja hän laittaa muun asian minun edelle, en voinut käsittää.. Ja silloin riitelimme ensimmäisen kerran todella. Olin lähdössä ovesta ulos takaisin suomeen ja hän sanoi että lähde vaan. Mutta kuitenkaan ei päästänyt ulos ja alkoi itkeä. Tämmöstä kaksisuuntaista että ei tiedä onko totta vai trua kaikki. Joskus tuntuu että tää loppuu nyt, mutta ei musta ole siihen.. Mitä mieltä olette? Mistä johtuu ettei hän ole vielä suomessa?

4

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikannataenää

      Feikkiä. Unohda koko juttu ja mene elämässä eteenpäin.

    • HerääUnesta

      Sietäisitkö suomalaiselta kumppanilta samanlaista käytöstä?

      Tuollaista venkurointia en itse katselisi, kaikki ainekset katastrofiin.

      Etsi onnea muualta, nyt vain roikut mukana.

    • oppeliini1

      Laske mies menemään. Todella tarpeettomasti käytät energiaasi suunnitellessasi yhteista pitkän ajan tulevaisuutta tuon miehen kanssa.

      Yhdyn täysin ajatukseesi että jos mies todella olisi halunnut tulla Suomeen, hän olisi voinut tehdä sen monen monta kertaa. Matka ei ole kovin pitkä. Hän (miehenä) olisi voinut vaikka tulla peukalokyydillä!, oppia suomenkielen ja etsiä tyopaikan. Jo kauan ukomaalaiset ovat tehneet Suomessa hiukan alempipalkkaiset tyot, varsinkin alussa, eka kuukaudet kunnes kielitaito olisi riittävä parempaan.

      Nyt sinä ramppaat hänen luonaan, tarjoat itsesi hopeatarjottimella. Tietenkään mies ei arvosta sinua kovin korkealle,( laittoihan hän muut ihmiset sinun edelle ). Varsinkaan kun tunnet pitkäaikaisen ystätävyyden jälkeen maan tavat, hänen perheensä odotukset , miehen itsensä suhtautumisen sinuun jne jne jne.
      Vaikka maksaisit hänen lippunsa Suomeen, sinulle tulisi hänestä e-l-ä-t-e-t-t-ä-v-ä!
      Onko tuo sinun tulevaisuutesi haave?

      Puhe on halpaa! Teoistaan mies tunnetaan!

    • järkikäteen_miettimään

      Jos mies haluaisi muuttaa sinun perässäsi tänne, hän olisi jo tullut, edullisilla lennoillahan matka ei maksa paljon mitään ja viisumin saa.

      Fakta on, ettei mies halua muuttaa Suomeen. Hän haluaa elää elämänsä Turkissa, siellä on hänen perheensä, ystävät, koko elämä. Hyväksy tämä, niin pääset asiassa eteenpäin.

      Jos haluat miehen kanssa yhteisen tulevaisuuden ja oikeasti rakastatte toisianne, niin mietipä voisitko sinä muuttaa Turkkiin pysyvästi. Olisiko teillä siellä yhteinen tulevaisuus, haluatko sinä elää Turkissa?

      Mieti kaikki mahdolliset ja mahdottomat kysymykset mitä sinulle Turkkiin muuttamisesta, siellä elämisestä tulee mieleen ja jos olet sitä mieltä, että voisit muuttaa, ehdota miehelle tätä.

      Sittenpähän tiedät haluaako hän elää kanssasi pysyvästi vai ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe