Sarjahukuttaja nähty Imatralla 2007

melkeinhuumattu

Tunnistin tämän kontiolahtelaisen "sarjahukuttaja"-tyypin valokuvasta. Hän nousi vuonna 2007 junaan Imatralta Helsinkiin nuoremman kahden miehen (yksi tummatukkainen ja toinen ristiverinen) ja yhden nuoren naisen (pitkähiuksinen, ristiverinen) kanssa. Eli he olivat jengi. Vanhin ja mukavan oloinen heistä junavaunussa tarjosi minulle limonaadia (keltaista jaffaa) muka avaamattomasta limupullosta. Hän kaatoi siitä omaan taskumattiinsa vähän ja olevinaan hörppäsi, ja sanoi menevänsä seurueensa kanssa ravintolavaunuun syömään. Minä en uskaltanut juoda sitä jaffamehua, vaan nostin pullon hattuhyllylle. He palasivat takaisin tarkistamaan tilannetta ja näkivät, että en ollut juonut limua ja palasivat uudelleen ravintolavaunuun. Olin silloin alle viisikymppinen nainen. Ehkä he havittelivat ryöstöäni ja katselivat käsilaukkuani ohimennen. Vasta Helsingissä hostellissa maistoin kupillisen limua. Maailma alkoi pyöriä edessäni ja rojahdin vuoteeseen ja sammuin. Onneksi aamulla heräsin ja totesin, että limu oli tehnyt sen. En ollut ehtinyt edes syödäkään ennen sammumistani. Onneksi huoneessani lukkojen takana, etten tullut ryöstetyksi. Onneksi ei mennyt näkö, tosin myöhemmin sain lievän aivoinfarktin, liekö se ollut alkusyynä? Älkää ottako virvokkeita tuntemattomilta!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyörtynyt

      Muuten, silloin 2007 junassa näkemälläni vaalealla ja keski-ikäisellä miehellä oli yllään nahkatakki, muistaakseni tumma. Tanakka muttei lihava hän oli, en muista pituutta. Huolettoman oloinen veikko, antoi luotettavan kuvan ensin. Todellisuudessa susi lammasten vaatteissa.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005049251.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe