Synti ja sovitus islamissa

Rosalyn Kendrick niminen naisteologi kääntyi muslimiksi. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan, jota Heikki Räisänen on arvioinut Teologisessa Aikakauskirjassa (TA 263/1992). Rosalyn Kendrick ei hyväksynyt opetusta Jumalan Kolminaisuudesta. Hän ei omasta mielestään löytänyt Kolminaisuutta Raamatusta. Hän tutki juutalaisuutta ja lopulta koki kirkossa puheet pilkkaaviksi. Juuri Kolminaisuus avaa kuitenkin kristillisen uskon ydinsanoman Kristuksen salaisuudesta ja tekee ristin ja sovituksen keskeiseksi.

Kendrick turhautui myös sovitusoppiin. Hän kirjoitti: ”Huomasin tulleeni muslimiksi, kun lopulta myönsin itselleni, ettei Jumala tarvinnut mitään uhria tekemään häntä armollisemmaksi kuin hän on”. Rosalyn löysi Hesekielin sanat, että syntinen saa elää kun hän kääntyy synnistään. Kenenkään toisen ei tarvitse kärsiä toisen synnin tähden. Tuhlaajapoika vertaus loksahdutti hänellä kaikki paikalleen. Ja niin hän koki päässeensä kotiin ja koki voimakasta tyydytystä. Jäytävät ongelmat kaikkosivat, logiikka ja järki saivat vihdoinkin sijansa. Ennen kaikkea uudestisyntyneelle on väkevä tunne siitä, ettei hän ole katkonut juuriaan. Nyt hän väittää, että islam tarjoaa kristitylle monoteistille mahdollisuuden pitää kiinni niistä perintönsä puolista, jotka hän kokee tärkeäksi, samalla kun hän pääsee tietystä älyllisestä painolastista. Rosalyn väittää, että Jeesuksen oppi oli sopusoinnussa farisealaisen ajattelun kanssa ja että islam pitää yhtä molempien kanssa.

Sama asia tulee meille myös havainnollisella tavalla esille, jos luemme Apostolisen uskontunnustuksen sillä tavoin, että jätämme pois sellaiset kohdat, joihin muslimi ei voi yhtyä: Minä uskon Jumalaan….. kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan. Jeesukseen Kristukseen…….. , joka siksi pyhästä hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, ……….. nousi ylös taivaaseen ja on sieltä tuleva, Pyhään henkeen, syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään.

Tärkeintä tässä ei ole se, mikä on otettu mukaan, vaan mikä on jäänyt pois. Jumalaa ei voi kutsua Isäksi eikä Jeesusta Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi. Jeesus ei kärsinyt Pontius Pilatuksen aikana eikä häntä ainakaan ristiinnaulittu. Hän ei silloin ei kuollut eikä haudattu. Hän ei astunut alas tuonelaan. Toki monet muslimit väittävät perimätietonsa nojalla, että Jeesus kuoli myöhemmin. Eräät muslimilahkot näyttävät turisteille jopa Jeesuksen hautaa kaukana Himalajalla. Koska Jeesus ei kuollut ristillä, ei hän ole voinut nousta kolmantena päivänä ruumiillisesti kuolleistakaan. Muslimit voivat kyllä väittää, että Jumala korotti Jeesuksen ylös välittömästi. Samoin he voivat opettaa, että Jeesus on kyllä tuleva maan päälle, mutta ei tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, vaan taistelemaan antikristusta vastaan, voittamaan hänet ja hävittämään ristit ja siat maailmasta. Pyhä Henki tarkoittaa Jumalan hengen vaikutusta maailmassa, ei persoonaa! Samoin kiistetään pyhä yhteinen seurakunta, pyhäin yhteys.

Raamatun ja Koraanin ristiriita

Kun alamme lukea Koraania, ehkä yllätymme siitä kuin paljon raamatunhistoriasta tuttuja nimiä ja tapahtumia sieltä löytyy. Abrahamin nimi mainitaan lähes 250 ja Mooses n. 500 jakeessa. Ensi vaikutelmaksi saattaakin tulla, että tämähän on kuin VT:n profeettojen tekstiä sekoitettuna historiallisten kirjojen aineksilla. Yhteistä ainesta löytyy jopa niin paljon, että jos Koraanista otettaisiin pois kaikki viittaukset ja sidonnaisuudet Raamattuun, jäljelle jäisi vain merkityksetön torso, seula, jolla ei voisi mitään ammentaa. Onkin väitetty, että 60% julistamistaan näkemyksistä Muhammed sai juutalaisilta ja kristityiltä. Raamattu ja Raamatun henkilöt antavatkin Koraanille sen rungon, voiman ja vallan.

Kristityt tutkijat näkevätkin Koraanin tallettaneen paljon sekä kristittyjen että juutalaisten keskuudessa tuolloin liikkeellä olleita suullisia traditioita. Heikki Palva kirjoittaa: "Raamattu on epäilemättä Koraanin tärkein viitekehys. Se ei kuitenkaan ole sellainen kirjallisena dokumenttina, vaan moneen suuntaan polveilevana, värikkäänä suullisten traditioitten sikermänä, joka ei tee eroa kanonisten kirjojen ja muun aineiston välillä.” Palva jatkaa kuitenkin: ”Mahdollisuus tiiviimpään yhteyteen Raamatun ja Koraanin välillä hävisi Muhammedin Medinan-kauden kolmantena vuonna 624, jolloin profeetta lopullisesti katkaisi välinsä juutalaisiin. Kiisteltyään juutalaisten kanssa raamatullisen traditioon liittyvien viittausten oikeellisuudesta Muhammed päätyi selvään ratkaisuun: jos Muhammedin välittämä ilmoitus on ristiriidassa Raamatun kanssa, virhe on jälkimmäisessä. Tämä ero jatkuu islamilaisessa historiankirjoituksessa, johon raamatunhistoriakin kuuluu. Sen lähtökohta on kuitenkin aina Koraanissa ja siihen liittyvässä traditiossa, eivätkä muslimihistorioitsijat ole pitäneet sopivana verrata tietojaan Raamatun tekstiin" (Heikki Palva, Perusta 1995, 245).

Vaikka Koraani käyttää tehokkaasti hyväkseen Raamattua, se lisää siihen paljon sellaista kertomusainesta, jota ei ole Raamatussa. Näin Koraani lainatessaan Raamattua ja kertoessaan Raamatun monet kertomukset uudessa muodossa todellisuudessa hylkää Raamatun ja korvaa täysin itsellään. Ei synny mitään tarvetta mennä alkulähteelle, koska tässä on sanottu kaikki tarpeellinen. Raamattu käy tarpeettomaksi. Nykyinen Raamattumme onkin islamilaisen ajattelun mukaan väärennös ja vain Koraani on oikeaa Jumalan sanaa. Vaikka on paljon yhteistä, niin se, mitä kumpikin lopulta on, on täysin yhteensovittamatonta.

Koraania voikin pitää historian väkevimpänä Raamatun totuudellisuuden kumoajana. Se on sitä paljon vaikutusvaltaisemmin kuin vuosisadan ajan länsimaissa kirkoissa jatkunut historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen Raamatun arvovallan hävittäminen.

Missään vaiheessa vuoden 630 jälkeen eivät Raamatun ja Koraanin yhdistävät kohdat ole olleet tärkeitä Raamatun ja Koraanin lukijoille eikä niille, jotka uskovat näiden kirjojen sanomaan. Usko rakentuu juuri kirjojen erilaisuuteen. Joka kertaa kun näihin kirjoihin sitoutuneet uskovat ovat kohdanneet toisensa, erottavat seikat ovat nousseet ratkaisevan tärkeiksi. Siksi meidän on tiedettävä ja nähtävä nimenomaan se, mikä erottaa nämä kaksi kirjaa toisistaan.

jatko kirjoitti:

Koraania voikin pitää historian väkevimpänä Raamatun totuudellisuuden kumoajana. Se on sitä paljon vaikutusvaltaisemmin kuin vuosisadan ajan länsimaissa kirkoissa jatkunut historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen Raamatun arvovallan hävittäminen.

Lue lisää

Juuri erot tulevat hallitsemaan maailmanhistorian kulkua tulevaisuudessakin ja ratkaisevat näiden kahden uskonnon kannattajien kohtaamisen toden paikan tullen. Yhteinen ei siis ohjaa, vaan erottava johtaa. Siksi siinä todellisuudessa, jossa me elämme, ei Raamatun ja Koraanin yhteisellä aineksella ole mitään erityisempää merkitystä paitsi joidenkin idealistien romantisoiduissa kuvitelmissa tai niin kauan kuin se jommallekummalle osapuolelle edullista valtataistelussa ihmisten sieluista.

On siis nähtävä totuudellisesti, että nämä kaksi kirjaa sulkevat ehdottomasti ja täysin pois toinen toisensa. Jos Raamattu puhuu totta, silloin Koraanin varsinainen tarkoitus on antaessaan oman sanomansa samalla kumota Raamatun sanoma ja leimata se valheeksi ja vääristelyksi. Raamattu kumoaa myös Koraanin, sillä Raamatun lukija ei tarvitse Koraania ymmärtääkseen oikein Raamattuaan. Koraani on täysin tarpeeton, jos Raamattu puhuu totta

Kysymys synnistä

Kristinuskon ydinopetus ihmisestä paljastaa ihmisen luontonsa puolesta perisynnin turmelemaksi. Perisynti on väkevä meissä ihmisissä oleva halu ja voima, joka ei ole koskaan levossa (1 Moos 6:5; 8:21; Job 4:17-18; 9:29-31; 14:4; Ps 51:7; Jer 13:23; 17:9; Mark 7:21-23; Room 3:9-18; 23; 5:12-19; 7:14-24; Ilm 3:17). Se on kokonaan turmellut luontomme ja on niin ”syvältä, että ihmisen ruumiiseen ja sieluun, sisäisiin ja ulkoisiin kykyihin ei ole jäänyt mitään tervettä eikä turmeltumatonta". "Tämä vamma on sanoin kuvaamaton, sitä ei voida käsittää järjen vaan ainoastaan Jumalan sanan valossa” (Tunnustuskirjat).

Kun mennään islamin opetukseen ihmisen tilanne nähdään aivan toisenlaisena. Allah loi ihmisen heikoksi (Suura 4:32), mutta Allahin sijaishallitsijaksi (2:30) maan päällä. Raamatun mukaan Aadam ja Eeva tietoisesti rikkoivat Jumalan käskyn. Koraanin mukaan taas Aadam unohti eikä hänen aikomuksensa ollut tehdä väärin (20:114-115).

Raamatun mukaan heidät karkotettiin syntinsä seurauksena Jumalan yhteydestä. Jotta yhteys syntyisi jälleen ja ihminen pelastuisi tarvittiin viatonta uhria, ristiä ja sovitusta pelastuksen välineenä (1 Moos 3:21; 4:4). Koraanin mukaan syntiinlankeemus ei merkinnyt täydellistä muutosta ihmisen suhteessa Jumalaan. Se ei ollut katastrofi, perusteellinen välienrikko. Jumala asetti pian Aadamin entiseen tilaansa. Siksi sovitus on tarpeeton, sillä Allah "antaa anteeksi kenelle hän tahtoo eikä anna anteeksi sille, jolle ei tahdo" (2:35-37). Kuitenkin Koraani sanoo, että Abrahamin poika lunastettiin oinaalla (37:107). Vuotuisessa uhrijuhlassa vietetään tämä tapahtuman muistoa.

Synti ei ole synnynnäistä tai perittyä. Ihminen syntyy luonnollisessa puhtauden tilassa. On vain pysyttävä tämän luonnon mukaisessa uskossa, hanifina (Suura 30:30). Jos ihminen kuitenkin valitsee synnin mahdollisuuden hyvyyden mahdollisuuden sijasta, hän liittää vieraan aineksen omaan puhtaaseen luontoonsa (Islam - uskomme, 16).

jatko kirjoitti:

Kendrick turhautui myös sovitusoppiin. Hän kirjoitti: ”Huomasin tulleeni muslimiksi, kun lopulta myönsin itselleni, ettei Jumala tarvinnut mitään uhria tekemään häntä armollisemmaksi kuin hän on”. Rosalyn löysi Hesekielin sanat, että syntinen saa elää kun hän kääntyy synnistään. Kenenkään toisen ei tarvitse kärsiä toisen synnin tähden. Tuhlaajapoika vertaus loksahdutti hänellä kaikki paikalleen. Ja niin hän koki päässeensä kotiin ja koki voimakasta tyydytystä. Jäytävät ongelmat kaikkosivat, logiikka ja järki saivat vihdoinkin sijansa. Ennen kaikkea uudestisyntyneelle on väkevä tunne siitä, ettei hän ole katkonut juuriaan. Nyt hän väittää, että islam tarjoaa kristitylle monoteistille mahdollisuuden pitää kiinni niistä perintönsä puolista, jotka hän kokee tärkeäksi, samalla kun hän pääsee tietystä älyllisestä painolastista. Rosalyn väittää, että Jeesuksen oppi oli sopusoinnussa farisealaisen ajattelun kanssa ja että islam pitää yhtä molempien kanssa.

Lue lisää

amenta-

Kuitenkin synnin todellisuus on koko ajan läsnä Koraanissa: Onhan ihmissieluun istutettu ahneus (Suura 4:128). Joosef sanoi: ”En väitä itseäni viattomaksi; sielu yllyttää ihmistä jatkuvasti pahaan, ellei Herrani sitä armahda” (12:53). Sianlihan syömisen kiellon yhteydessä sanotaan: ”Tämä on syntiä” (5:3). Jokainen sielu on tekojensa pantti (6:70). Mutta synti ymmärretään nimenomaan uskottomuudeksi ja monijumalaisuudeksi.

Ihminen joutuu kyllä tekemään tiliä tekosynneistään ja saa rangaistuksen: ”Kaikki, mitä ihminen on tehnyt, on kirjoissa; kaikki niin pieni kuin suurikin on kirjoitettu muistiin" (Suura 54:52-53). ”Joka näin (väärin) tekee saa synnin tililleen. Ylösnousemuksen päivänä hän saa kaksinkertaisen rangaistuksen ja joutuu elämään ikuisesti nöyryytettynä Helvetissä" (25:68-69). ”Pelätkää Jumalaa, sillä hän on nopea pitämään tiliä” (5:4). ”Joka tulee Herransa eteen syntisenä, saa palkakseen Helvetin, jossa hän ei kuole eikä elä" (20:74). ”Joka tekee pahaa syöstään päistikkaa tuleen: Etkö saakin palkan tekojesi mukaan?” (27:90).

Oleellisinta elämässä on totella Jumalan säädöksiä: ”Jumala tekee teille säädöksensä selviksi, ettette eksyisi" (Suura 4:176). ”Jumala säätää, mitä tahtoo” (5:1). Mutta keskeinen ajatus on Jumalan tahdon tekemisen helppous: ”Jumala haluaa tehdä tahtonsa teille helpoksi, sillä ihminen on luotu heikoksi” (4:28). ”Ei Jumala tahdo aiheuttaa teille vaivaa, vaan Hän tahto puhdistaa teidät ja tehdä armonsa teille täydelliseksi” (5:6).