Minkälainen on Hyvinkää

Lyyris

Hyvinkää on 470000 asukkaan kaupunki rutikuivalla maalla. Kaupungissa on pääkatu nimeltään Uudenmaankatu-Hämeenkatu. Hämeenkadusta lähtee poikkikatu H5vink
än aarretta Willa ostoskeskusta vastapäätä joka Kauppalankatu kadun oikealla puolella sijaitsevina monine liikehuoneistoineen vasemmalla paraatipaikalla on purkukuntoisen näköinen puukoulu hiekka urheilukenttineen. On Hämeenkadulla hotellikin tosin on lähempänä matkustajakotia, kuin hotellia. Uudenmaankadulla taas voisi sanoa, että on alkupää varsinainen huvittelu paratiisi ainakin kaksina ehkä enempinäkin ravintoloineen. Loppuosa Uudenmaankadusta onkin sitten enemmin ja vähemmin tyhjillään olevia liikehuoneistoja. Kaksi ev.lut kirkkoakin on punainen pieni puukirkko ja sitten sellainen paskainen valkoinen pyramidin näköinen betonihässäkkä. Uimaan meillä pääsee myös, jos on varaa voi mennä oikeaan uimalaan muuten pitää tyytyä rahvaampaan maauimalaan jota montuksi sanotaan. Siellä pitää kyllä varoa ettei lyö varvasta varastettuun polkupyörään. Tottakai meillä niin kuin muillakin on oikea uimaranta vaatimattoman 20 km päässä, niin ja venesatama, mutta sinne lienee jo satakunta kilometriä matkaa. Hyvinkäällä on moninaiset ulkoilu ja harrastusmahdollisuudet, joista voidaan mainita kaupungin suosikki pesäpallo johon onkin muutamalle sadalle ihmiselle rakennettu miljoonaluokan pelikenttä katsomoineen, mutta sinne ei saa mennä, jos ei ole paikalliselle seuralle maksanut jäsenmaksun muodossa. On meillä jalkapallo stadionikin ja hieno, mutta ei ihmisiä, jotka sitä osaisi pelata tai valmentaa. Moottoriurheilukeskus on hieno ja siellä ahkeroidaankin hurjasti talkoo voimin poikkeus verrattuna edellämainittuihin, joita kunta hoitaa. Siis meidän Hyvinkää on oikea Perseenläpi Uudellamaalla.

34

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olipa.yllätys

      Milloin tuppukylä Hyvinkäästä on noin iso tullut, melkein puoli miljoonaa asukasta? :D

      • HuolissaanTaas

        Kylläpä oletkin nokkela huomaamaan näppäin virheet, toivottavasti ei osu sinun kohdallesi


      • rrrrrrrrrrrrrrrrrrrr

        Koko viestihän on vain käänteiseksi käännetty trolli. Menköön lankaan ketkä haluavat.


    • vapise_helsinki

      Huononkäästä on kasvanut kanta-hämeen metropoli.

    • satiirifani

      Aloittajahan kirjoitti hauskan pikku satiirin, hauska vitsikäs kirjoitus. Hyvä

    • muutapois

      Jos asut Hyvinkäällä suosittelen pois muuttoa, jos noin ahdistaa. Missäs Hyvinkäällä on jalkapallostadion? Torikadun varrella olevaa jalkapallokenttää ei voi stadioniksi kutsua.

    • NoHuh

      Ketjun aloittaja ei ole hyvinkääläinen. Tai ei ainakaan sellainen hyvinkääläinen, jota kukaan tavallinen hyvinkääläinen arvostaa. Kuvaus Hyvinkäästä on typerästi ja todella kakaramaisesti tehty, jos se oli tarkoitettu hauskaksi. Lyyriksellä on paljon opittavaa.

      • eiköainakaan

        "tavallinen hyvinkääläinen" minkälainen se sellainen sitten on ?
        Minusta aloittaja osuu hyvin asioiden ytimeen, pidän itseäni aika tavallisena hyvinkääläisenä. Hyvinkää on pieni radanvarsi kaupunki, ei täällä ole paljon mitään mainittavaa. Elämisen perusedellytykset löytyy, muuta jos haluaa, niin Helsinki tarjoaa kulttuurisia ja muita tarpeita.


    • Poikasten_telmintää

      Hyvinkään ikiomalta pojalta Esalta kajahtaa tällainen laulu jostain vuosien takaa.

      https://m.youtube.com/watch?v=6XFyA9t8dgQ

      Onkohan laulussa mainittu katedraali kenties Hyvinkään uusi kirkko, se pyramidi kirkko ja laulu kuvaa kesäistä poikasten (juoppojen) telmintää ja hetkeä Kirkkopuiston pusikoissa, jossa on se "kuuluisa" homppareiden (g-juoppojen) aurinkoterassi, mistä tälläkin palstalla aika-ajoin jotkut vähän virnuilee ja vinoilee.

    • Ei_noin_

      Ei vaikuta Esa Suomi ensin aktiivilta, tietysti saatanhan olla väärässä ja kaveri jo tuosta feminiinisestä filosofia kurasta aikuistunut ja saanut kehoonsa enemmän mieshormoonia.

      • katkerako

        Onko kyseessä jokin ikuinen lupaus josta ei tullut mitään? Silloin tuon ymmärtääkin.


    • GrönthalS

      Vanha Hyvinkääläinen olen minä myös ja luettuani tätä juttua ja hieman aikaa käyttäen sisäistykseen, niin toden totta siinä on Hyvinkää.

      • HyvinkäänMafia

        Siinä Hyvinkää jota määräilee klikki ja he jakavat keskenään kaupungin omaisuutta, tietysti ale-hintaan. Jos joku huomauttaa asiasta, tai haluaa klukkiin kuulumattomana sen ostaa niin alkaa hirveä julkinen meteli, jota avittaa klikin luottotoimittaja paikallislehdessä. Klikin on itse kiva asua, koska luottoliikennesuunnittelija laittaa liikennevalot siten ettei klikkiin kuuluvien asuinkadulla ole liikaa liikennettä. Vapaassa Suomessa saa enään klikkiin kuulumattomat vain pikkaisen kirjoitella näitä juttuja.


      • huhuhuh
        HyvinkäänMafia kirjoitti:

        Siinä Hyvinkää jota määräilee klikki ja he jakavat keskenään kaupungin omaisuutta, tietysti ale-hintaan. Jos joku huomauttaa asiasta, tai haluaa klukkiin kuulumattomana sen ostaa niin alkaa hirveä julkinen meteli, jota avittaa klikin luottotoimittaja paikallislehdessä. Klikin on itse kiva asua, koska luottoliikennesuunnittelija laittaa liikennevalot siten ettei klikkiin kuuluvien asuinkadulla ole liikaa liikennettä. Vapaassa Suomessa saa enään klikkiin kuulumattomat vain pikkaisen kirjoitella näitä juttuja.

        Onkohan nyt kaikki ihan noin kuule, oletko lukenut liikaa salaliittoteorioita ?
        Olisiko sinulla jotain "kättä pidempää" väitteiden tueksi, vai ihanko mutulla pääsit tuon klikin jäljille ?


      • Lehtijutut.muistava
        huhuhuh kirjoitti:

        Onkohan nyt kaikki ihan noin kuule, oletko lukenut liikaa salaliittoteorioita ?
        Olisiko sinulla jotain "kättä pidempää" väitteiden tueksi, vai ihanko mutulla pääsit tuon klikin jäljille ?

        Onhan noista ollut julkisestikin mm. paikallislehdessä vuosien mittaan mm. Hämeenkatu 6, Asemankoulun tontti jo kahteen kertaan ja musiikkiopiston tontti laajennus, eli se niistä salaliitoista. Epävirallisesti kuulee kaikenlaista ja osa päättäjistä on vain "napin painajia". Kannattaisi nimim. huhuhuh kuunnella mitä ihmiset kertoo torilla ja kahviloissa.


      • huhuhhu
        Lehtijutut.muistava kirjoitti:

        Onhan noista ollut julkisestikin mm. paikallislehdessä vuosien mittaan mm. Hämeenkatu 6, Asemankoulun tontti jo kahteen kertaan ja musiikkiopiston tontti laajennus, eli se niistä salaliitoista. Epävirallisesti kuulee kaikenlaista ja osa päättäjistä on vain "napin painajia". Kannattaisi nimim. huhuhuh kuunnella mitä ihmiset kertoo torilla ja kahviloissa.

        Kumma kun ei vaaleissa sitten näy ne puheet.


    • fromHyvinkaa

      Hyvinkää? hyvin käi? vai kävikö? ostin huuto.netistä käytetyn kahvinkeittimen hyvinkäältä, löysin myyjän lopulta. Tulin kaupungista. Mitä tiedän Hyninkäästä? on siellä ollut sukulainenkin, tsesna gavarja. Pellon ja junaradan reunalle rakennettu omakotitalolähiö. Kaikki käy työssä muualla. Aikanaan Markku h kävi Espoossa töissä, 50 minuuttia autolla, ihme-kaveri. Kaikki muistivat mainita markun esitellessään että on markku from hyvinkaa. niin se käy.

    • Naapurikunnastaterveiset

      Miksi aloittaja ei vain ihan yksinkertaisesti etsi parempaa paikkaa ja mene pois Hyvinkäältä? Muoalima on täynnään kaupunkeja, hopi-hopi. Ärsyttää tyypit jotka narisevat turhista joutessaan.

      • TeroMoisander

        Tuoda tuoda kovastippa sinulla on tarvetta puuttua asioihin, todella ärsyttäviä tuollaiset sekoilijat. Mikset vain sekoilisi oman kuntasi asioihin? Kyllä nyt äLsyttää.


      • Revisiitä

        Älä sinä puutu mun juttuihin jos et uksalla ihan livenä nenäkkäin ja silmäkkäin asioitasi esittää, -tanan raukkis.


      • tepitipi

        Me ollaan ihan kaikki Vorssasta, jos ihan suoraan sieluun katsotaan.


      • johtopäätösS

        Aloittaja lienee kotoutuskoulutuksessa jutun tasosta päätellen. Ei edes tunne kaikkia kohteita mistä kirjoittaa. Muualla asuva trolli joka eri paikkakuntien palstoilla työkseen härnäilee. Älkäämme ruokkiko trollia.


      • Lyndis

        Etkös juuri itse ruokkinut?


    • Melkein puoli miljoonaa asukasta. Nähtävästi toiseksi suurin "kylä"suomessa. Siis 470000 asukasta? Älä nyt huijaa.

      • Pikkujuttuvain

        Kirjoitusvirhe se on liika nollakin. Ihmiset ovat nykyään aika huolimattomia tai välinpitämättömiä tai hällä väliä tai ... Ehkä jollekulle on ihan sama onko luku 470 000 vai 47 000.


    • jammunamu

      Kunnei edes Espoossa tai Vantaalla olla lähellä tuommoisia lukuja, niin luulisi olevan helppo päätellä, että kyseessä on lyöntilipsahdus. Joku kuitenkin aina nauttii pikkusieluisesta saivartelusta - rauha heidän sieluilleen - Hyvinkäällä muuten sataa niin saamaristi, se unohtui tuosta pikku satiirista.

    • PilkkuaPanisin

      No korjataan se sillain et on 4700 ja 470 000, laitetaan nollat yhteen ja jaetaan kahdella. Kelpaisko?

    • Hyvin.Käypi

      Hyvinkään profiili on ollut joitain vuosia vahvassa nousussa. Osaltaan mainetta on ollut kohottamassa Håkan, kesällä on sitten taas uutta kulttuurin makua tiedossa. Kaleva kertoo:

      http://www.kaleva.fi/viihde/kotimaista-elokuvaa-juhlitaan-loppukesasta-hyvinkaalla/758820/

      "Hyvinkäällä järjestetään elo- ja syyskuun vaihteessa kotimaiseen elokuvaan keskittyvä festivaali. Näyttelijä Antti Luusuaniemen perustama Red Carpet -festivaali esittelee kotimaisia uutuuksia ja vanhempia suosikkeja 2000-luvulta."

    • HannyR

      Kun saataisiin vielä"lähes hyvinkääläinen" Lauri Mauriz Harjola tuohon leffajuhlaan luennoimaan mikä Hyvinkäällä on parasta: Riihimäen läheisyys.

      • munanpeite

        Riihimäki on loistava tsoukki tähän ketjuun, hahhahhaa! Pikku kylä joka on muodostunut kohtaan jossa päärata haarautuu Lahen suuntaan...ei muuta funktiota koko paikalla.


    • Kirjoituskramppi

      Kiva ja humoristinen kirjoitus.Melkein yhtä hyvä jos olisin itse kirjoittanut sen.....!

    • mailameisseli

      Meil on myös Suomen parhaat golf kentät Kytäjällä ja vielä keskustan lähellä hyvä kenttä. Loistavat ulkoilu ja pyöräilymaastot. On mm. Konetta ja Konecranesia, isoja firmoja molemmat. Lähellä pääkaupunkia, jolloin sen hyvät puolet helppo hyödyntää ja huonot puolet pysyy riittävän kaukana. Willan myötä keskusta elää ihan eri tavalla kuin ennen. Menkää esim. Lohjalle katsomaan rumaa keskustaa...

      Niin, vain järvi puuttuu...

      • duunareitakokaikki

        On se kumma kun yhtään hyvää ruokaa tarjoavaa ravintolaa ei löydy, vaikka noin paljon kehuttavaa muuten. Hyvinkäällä asuu kansaa, joka ei hyvästä ruoasta mitään ymmärrä.
        Onko se alaluokkaisuuden ylistys, vai mistä johtuu ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe