Karvahattuhukuttaja jäi kiinni

Valtakunnan-uutisia

Työkseen karvahattuja hukutellut mies on jäänyt kiinni.
Poliisi salpasi miehen etenemisen Joensuun Salpakankaalla ja otti miehen haltuunsa.
Mies kiistää tehneensä mitään rikollista. Hän sanoo hukuttaneensa karvahattuja kesäisin kun ei ole ollut muutakaan tekemistä. Lieventäväksi asiankarvahatuksi mies katsoo, että eihän ihmiset käytä karvahattuja muutenkaan kesä aikana.
Se, että hän on hukutellut myös naapurien ja kavereiden karvahattuja, tekee asiasta monimutkaisemman.
Mies on toimitettu Hammaslahden Pyhäselän Karvahattuvankilaan suorittamaan 14 ja puolen vuoden hattuvankeutta.
Miehelle tarjotaan töitä vankilan karvahattuverstaalla.
Yhdysvaltain tuore presidentti ei ole ottanut vielä kantaa karvan vertaa. Maailman odottaa hänen avaavan suunsa.

6

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoa_uutisointia

      Aika outoa uutisointia ?

      "Pekka Seppästä ei epäillä tässä vaiheessa mistään rikoksesta, vaikka hän ei ilmoittautunut suorittamaan vankeusrangaistusta. Seppästä ei ole tarvetta kuulustella. Seppänen passitetaan tämän päivän aikana vankilaan suorittamaan rangaistusta."

      Poliisi tiedottaa:

      Etsintäkuulutettu Pekka Seppänen jäi kiinni Joensuussa Salpakankaankadulla lauantaina 21.1. 2017 aamupäivällä toisen ulkopuolisen henkilön kuljettamasta autosta."

      • esileikki-vankeustuomio

        Lain mukaan ja lakisääteisesti uutisoitu. Ei ole rikos vältellä vankeusrangaistusta, etenkään silloin ja nyt kun se ei ole lainvoimainen.
        Lainvoimaiseksi tuomio tulee ainoastaan siinä tapauksessa, että Seppänen ei valita Hovioikeuteen.
        Mutta jos valittaa, annettu tuomio jää kellumaan. Mies on ikään kuin tutkintavanki, edelleen. Vasta hovioikeuden ratkaisun jälkeen tuomio on lainvoimainen. Toinen vaihtoehto, että Seppänen vapautetaan.


      • eppu2
        esileikki-vankeustuomio kirjoitti:

        Lain mukaan ja lakisääteisesti uutisoitu. Ei ole rikos vältellä vankeusrangaistusta, etenkään silloin ja nyt kun se ei ole lainvoimainen.
        Lainvoimaiseksi tuomio tulee ainoastaan siinä tapauksessa, että Seppänen ei valita Hovioikeuteen.
        Mutta jos valittaa, annettu tuomio jää kellumaan. Mies on ikään kuin tutkintavanki, edelleen. Vasta hovioikeuden ratkaisun jälkeen tuomio on lainvoimainen. Toinen vaihtoehto, että Seppänen vapautetaan.

        Kaveria kai voidaan syyttää rikollisen suojelemisesta, siis sitä kenen autossa hän oli.


      • ent.siivoojaparka
        eppu2 kirjoitti:

        Kaveria kai voidaan syyttää rikollisen suojelemisesta, siis sitä kenen autossa hän oli.

        Tuskinpa vaan. Ulkopuolista henkilöä ...


      • Vähän.yhtälöä
        eppu2 kirjoitti:

        Kaveria kai voidaan syyttää rikollisen suojelemisesta, siis sitä kenen autossa hän oli.

        Ei voi, ei voi syyttää ketään. Hän ei kuljettanut vankikarkuria, eikä Seppäsellä ole lainvoimaista tuomiota, yrittäkää ymmärtää nuo helpot lakipykälät. Seppänen on edelleen syylliseksi epäilty, ei vanki vain vangittu.


    • kanukkiseuraasuomenuutis

      juu mutta nuohan on vaan tappoja,,ei murhia...eihan noista tapoista niin paljoa pideta lukua,,murhasta vasta saa aikuisten oikean rangaistuksen..vaikka uhrille lienee samantekevaa onko tappo ,,tai murha..lopputulos ei vaihtele..
      on se vekkulia se suomen oikeustaju..tai surkuhupaisaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      57
      2996
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2838
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      36
      1999
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1932
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1735
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1452
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      94
      1214
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe