Ristin hullutus pelastaa helvetiltä!

Jeesuspelastaanyt

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

248

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumalaonhyvä

      Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.

    • Jumalaonhyvä

      ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

    • alfa123om22

      Orjantappurakruunu on toki syntiä tehneelle joskus miellyttävämpi kuin jalokivin koristeltu kuninkaan kruunu. Daavidkin valitsi kuninkaan loistossa eläessäeen paaston ja lähes kuoleman tehtyään rikkomuksen Jumalaa vastaan.

      Hän mentti kymmenen heimoa ja suuren valtakunnan, mutta ei Jumala tehnyt siinä vääryttä. Jo Tuomarien aikana hän oli Eteläisen Israelin antanut Kaalebille ja Pohjoisen Israelin Eframille.

      Joka tekee syntiä sen jälkeen kun on päässyt valoon ja maistanut tulevan maailman voimia ei enää kykene kääntymään. Valon valtakuntaa odotan tulevaksi joskus vuoden 4300 jKr jälkeen.

      Karttakaa siveettömyyttä ja haureutta sekä vääriä valoja. Mutta ristin ottanut syntinen on maalaisjärjenkin mukaan hurskaampi kuin loistossa elävä rikkonut, joka ei myönnä syntiään.

      Jo pelkkä maalaisjärki riittää ristin ylistämiseen. Tänä ainana, tänä päivänä, Mormonin kirjan mukaan perustetaan tosin suuri porttokirkko, joka ei ristiä tunnusta, koska on Perkeleestä. Pelkkä maalaijärki kertoo, että kunniakas on jokainen, joka KANTAA VASTUUN SOVINNOLLA TEOSTAAN.

      Mutta ihminen on ainoa, jolla on todellista valtaa ja vastuuta maan eläinten ja maankin ylitse. Siksi ihminen on ainoa josta voidaan sanoa: Hänen kuuluu kantaa vastuunsa. Muut ovat vailla vastuuta ja todellista valtaa. Vain ihminen yksin on rikoksen tehtyään velvollinen ristin kantamaan.

      • Anonyymi

        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."

        Vanha sananlasku pätee tässäkin, "paljon porua vähän villoja."

    • Jumalaonhyvä

      Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo.

      • Anonyymi

        Ja sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka tapettu on, on mahdollinen ottamaan voiman, ja rikkauden, ja viisauden, ja kunnian, ja kiitoksen, ja siunauksen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka tapettu on, on mahdollinen ottamaan voiman, ja rikkauden, ja viisauden, ja kunnian, ja kiitoksen, ja siunauksen."

        "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,"

      • Anonyymi

        Kiitos Jeesukselle äärettömän suuresta armosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Jeesukselle äärettömän suuresta armosta!

        Eipä kiittämistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,"

        "Ristin hullutus pelastaa helvetiltä!"

        "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,"

        Raamattu opettaa selvästi, että
        Synnin palkka on kuolema - ei kituminen jossakin epämääräisessä helvetissä. Gehenna oli kaatopaikka Jerusalemin ulkopuolella, jossa poltettiin roskia.
        Mutta Jlan armolahja on iankaikkinen elämä.

    • Jumalaonhyvä

      Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.

    • Jumalaonhyvä

      Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.

      • Anonyymi

        Aamen!

    • Jumalaonhyvä

      Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.

      • Anonyymi

        Aamen!

    • Jumalaonhyvä

      Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa.

    • Jumalantuomio

      Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

    • Jumalaonhyvä

      Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.

      • Anonyymi

        Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."

      • Anonyymi

        "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä."

      • Anonyymi

        ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.”

    • Jumalaonhyvä

      Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä.

    • Jumalaonhyvä

      jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, me tutkistelemme sinun armoasi sinun temppelissäsi.

      • Anonyymi

        Niin teemme!

    • Jumalaonhyvä

      Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti.

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.

      • Anonyymi

        "Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi."

    • Jumalaonhyvä

      Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset minua polkevat, joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua.

    • Jumalaonhyvä

      Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt sinua.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

      • Anonyymi

        Se on koettu.

    • Jumalaonhyvä

      Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden.

    • JeesusonihanaHerra

      Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen, sangen laupias kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

      • Anonyymi

        Armoa herra sinä köyhän kurittaja! 😱

    • JeesusonihanaHerra

      Minä sanon: ikiajoiksi on armo rakennettu, sinä olet perustanut uskollisuutesi taivaisiin. -

    • Jumalanonarmojatuomio

      Herra, sinun laupiutes ulottuu niin leviältä kuin taivas on, ja sinun totuutes niin avaralta kuin pilvet juoksevat.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Sillä sinä Herra siunaat vanhurskaita: sinä kaunistat heitä armollas niinkuin kilvellä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Ja hän sanoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen edestä vuodatetaan.

    • YlistysJeesukselle

      Kiitos Jeesukselle pelastuksesta!

    • Jumalanonarmojatuomio

      Muista, Herra, laupiuttas ja hyvyyttäs, joka maailman alusta on ollut.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Jumalattomalla on monta vitsausta; mutta joka Herraan toivoo, hänen hyvyys ympäri piirittää.

    • Jumalanonarmojatuomio

      Olkoon sinun laupiutes, Herra, meidän päällämme, niinkuin me sinuun uskallamme!

    • Jumalanonarmojatuomio

      En minä salaa vanhurskauttas sydämessäni: minä puhun sinun totuudestas ja autuudestas: en minä peitä laupiuttas ja vakuuttas suuressa seurakunnassa.

      • Anonyymi

        "Minä säilytän armoni hänelle iankaikkisesti, ja minun liittoni hänen kanssaan on luja."

    • Jumalavoipelastaa

      Päivällä on Herra luvannut hyvyytensä, ja yöllä minä hänelle veisaan, ja rukoilen elämäni Jumalaa.

      • Anonyymi

        Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

    • Jumalaanvoiluottaa

      Anna kasvos paistaa palvelias päälle: auta minua laupiutes kautta.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni uskaltaa, ja sinun siipeis varjon alle minä turvaan siihenasti, että ahdistukset ohitse käyvät.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Tuomitse minua, Jumala, ja ratkaise minun asiani armotointa kansaa vastaan, ja päästä minua kavaloista ja vääristä ihmisistä.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Kuinka kallis on sinun hyvyytes, Jumala! että ihmisten lapset sinun siipeis varjon alle uskaltavat.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Mutta minä veisaan sinun väkevyyttäs, ja varhain kerskaan sinun laupiuttas; sillä sinä olet minun varjelukseni ja turvani minun hädässäni.

    • Pysytäänfaktoissa

      Jeesushan tuomittiin kuolemaan rikollisena.
      Syytökset olivat
      1. hän on harhaan johtaja
      2. hän on kapinallinen
      3. hän on lain vihollinen
      4. hän nimittää itseänsä, valheellisesti, Jumalan Pojaksi
      5. hän nimittää itseänsä Israelin kuninkaaksi
      6. hän on mennyt temppeliin seurassaan suuri kansanjoukko, jolla oli palmunoksia käsissään.
      Myöhemmin on sitten sepitelty tämä syntien sovittamis tarina.

      • YrjöVesana.VesaYrjönä

        Minuakin kiukuttaa kun mokoma rikollinen on meidän syntien sovittajana. Toista on jämerä äijä Teuvo vaihtoehtoisine faktoineen.

      • Vastaa.itse.huutosi
        YrjöVesana.VesaYrjönä kirjoitti:

        Minuakin kiukuttaa kun mokoma rikollinen on meidän syntien sovittajana. Toista on jämerä äijä Teuvo vaihtoehtoisine faktoineen.

        Älä luota liikaa siihen, että joku toinen sovittaa syntisi, ettei tulisi pettymystä.

      • AamenkiitosJeesus
        Vastaa.itse.huutosi kirjoitti:

        Älä luota liikaa siihen, että joku toinen sovittaa syntisi, ettei tulisi pettymystä.

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."
        Eli
        Et ymmärrä näistä asioista yhtikäs mitään.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra, osoita meille armos, ja sinun autuutes anna meille.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Noa löysi armon Herran edessä.

      • Anonyymi

        Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas."

    • Jeesusarmahtaa

      Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    • Jeesusarmahtaa

      Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.

      • Jeesusarmahtaa

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

    • Jeesusarmahtaa

      älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.

    • Jeesusarmahtaa

      Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä niin korkia kuin taivas on maasta, antaa hän armonsa lisääntyä niille, jotka häntä pelkäävät.

      • Anonyymi

        "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

        "Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.

    • Jeesusarmahtaa

      Eivät meidän isämme Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet sinun monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla.

      • Anonyymi

        Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
      Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

    • Jeesusarmahtaa

      Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!

    • Jeesusarmahtaa

      Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.

      • Anonyymi

        "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti."

    • Jeesusarmahtaa

      Suo minun varhain kuulla sinun armojas, sillä sinuun minä toivon: ilmoita minulle tie, jota minä käyn; sillä minä ylennän sieluni sinun tykös.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.

      • AamenkiitosJeesus

        "kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        "kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"

        "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        "kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"

        Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas."

    • Jeesusarmahtaa

      Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.

    • Jeesusarmahtaa

      Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

    • Jeesusarmahtaa

      Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta.

    • Jeesusarmahtaa

      Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa.

      • Anonyymi

        Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

      • Anonyymi

        Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

    • alfa123om22

      Niin, mutta joskus voi ristin vastustamiseen olla syynä se, että on eksynyt itäiseen piispa ja kirkkoisä Ignatioksen oppiin siitä, että Kristus oli ristiinnaulittuna kirottu ja myös sen kautta Jehova itse oli kirottu. On vaikea kantaa mitään ristiä saarnaten kirotun ja syntisen henkilön valheellista kunniaa.

      Mutta tämän palstan lestadiolaisten kautta minulle selvisi, kiitos heille siitä, että se Herra Jeesus, jonka kunniaa saarnataan on itse asiassa sama kuin Herra Jumala Kaikkivaltias eli Jehova. Se on eri asia. Sillä minulla on omakohtaista kokemusta Jehovan eli Herra Jeesuksen huolenpidosta. Hän tosiaan on kaiken saamansa ja vaatimansa kunnian arvoinen.

      Mutta mitä on sanottava Kirkkoisä Ignatioksesta, joka toi opin Jeesuksen kirouksen alaisuudesta sekä kristikunnan hapattamisen sunnuntaisapatilla tarpeesta juutalaisia vastaan ja vielä senkin opin hän toi, että Antiokian eli Syyrian patriarkaatissa ei hänen jälkeensä tule olemaan enää yhtäkään kristittyä. Minua arveluttaa etenkin tuo Syyrian antaminen petojen valtaan. Voihan olla niin, että siellä sittenkin olisi Ignatioksen jälkeen syntynyt jotakin kristillisyyteen viittaavaa.

      Itse olen ristin tietä kironnut ehkä juuri sen vuoksi, että olen lukenut Apostoliset Isät teoksia ja tuon teoksen kirjeitä. Mikä on oikea oppi rististä on minulle sen jälkeen ja jo ennen sitä jossain määrin ollut mysteeri.

      En voi muuta todeta kuin, että kirkkoisä Ignatiokselle sana rististä oli hullutus ja myös hänen seuraajilleen. Olen lukenut Pyhän apostoli Andreaksen marttyyrion, jossa hän kehotti Venäläisiä menemään iloiten ristille ja nauttimaan jokaisesta tilaisuudesta päästä ristiinnaulittavaksi. Näin he voisivat saada ihmisyyden. Mutta Venäläisten hallitsija ei siihen suostunut. Niin Andreas esitti mm. kirouksen, että aiojen lopulla Venäjältä otetaan kirkko pois. Sama ennustus on tosin jo Eenokin kirjassa.

      Vain harvassa on nykyisin ne tahot, jotka ovat saaneet ihmisyyden ristiin menemisen kautta. Se oli omana aikanaan voittajan palkinto, mutta tämän ajan maailma on tullut paviaaneiksi ja muiksi elukoiksi. Kehotan jokaista, joka pitää ristiä hullutuksena tarkistamaan: Onko hän lukenut Apostoliset Isät teosta, joutunut jotenkin tyttöystävänsä tai sukulaistensa kautta venäläisvaikutuksen alaisuuteen.

      Itse kirosin muutaman vuoden ajan ristin evankeliumia, mutta nyt kun kuulin lestadiolaisilta, että itse Jehova on toiselta nimeltään HERRA Jeesus alan tuntea jälleen huojennusta sydämessäni ja hyväksyä ristin evanekeliumia.

      • AamenkiitosJeesus

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

      • Anonyymi

        "Sillä Herra hankkii oikeuden kansalleen ja armahtaa palvelijoitansa."

      • Anonyymi

        "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

    • Jeesusarmahtaa

      Herra ilmestyi minulle kaukaa: minä olen ijankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut, sentähden olen minä vetänyt sinua puoleeni sulasta armosta.

      • Anonyymi

        "Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani."

      • Anonyymi

        "Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina."

        "Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jesuksen Kristuksen kautta tullut.

    • Eli jumala ei pelasta kaikkia ihmisiä. Miksi siis pitäisi uskoa kun tietää että jumala ei pelasta kaikkia?

      • AnselmiToiwiainen

        Jumalan TAHTO ON pelastaa kaikki, sinutkin, mutta ihmisellä on vapaa tahto kieltäytyä. Sinullakin on tämä elämä aikaa ottaa Jeesus Kristus vastaan omana vapahtajanasi, mutta voit kyllä tehdä Jumalan tahdon kohdallasi ja sanoa Jeesukselle kieltävästi.

        "Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
        kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
        Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
        joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden."
        1 Tim 2:1-4

      • AnselmiToiwiainen kirjoitti:

        Kaikkea saa tahtoa. Se ei kuitenkaan tarkoita että niin tapahtuisi.

      • AamenkiitosJeesus
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Kaikkea saa tahtoa. Se ei kuitenkaan tarkoita että niin tapahtuisi.

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

      • Anonyymi
        AnselmiToiwiainen kirjoitti:

        Jumalan TAHTO ON pelastaa kaikki, sinutkin, mutta ihmisellä on vapaa tahto kieltäytyä. Sinullakin on tämä elämä aikaa ottaa Jeesus Kristus vastaan omana vapahtajanasi, mutta voit kyllä tehdä Jumalan tahdon kohdallasi ja sanoa Jeesukselle kieltävästi.

        "Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
        kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
        Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
        joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden."
        1 Tim 2:1-4

        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."

      • Anonyymi
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Kaikkea saa tahtoa. Se ei kuitenkaan tarkoita että niin tapahtuisi.

        Moni ei halua tulla pelastetuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."

        ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.”

        Somessa joutuu altistumaan herjalle melkolailla helposti, vaan mitäpä tuosta.

      • Anonyymi
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Kaikkea saa tahtoa. Se ei kuitenkaan tarkoita että niin tapahtuisi.

        Ei sinua kukaan pakota taivaaseen.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

      • Anonyymi

        "Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle,"

      • Anonyymi

        Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

      • Anonyymi

        Oi vit-tu noita pyykkipulveri mainoksia.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

      • AamenkiitosJeesus

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

        ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.”
        Aamen!

    • Jeesusarmahtaa

      Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

      • Anonyymi

        "Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."

        ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”
        1 Joh 4:10

    • Jeesusarmahtaa

      Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.

      • Anonyymi

        "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

    • Jeesusarmahtaa

      Niin sinun pitää tietämän, että Herra sinun Jumalas on Jumala, uskollinen Jumala, pitäväinen liiton ja laupiuden niiden kanssa, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä, tuhanteen polveen,

    • Devoitti

      Teuvo lähti, kun Devoit poistatti.

      Nyt on palsta samanlainen kuin se oli heinäkuussa 2005, ennen kuin syyttäjä Suni tuli tämän totuudella pilaamaan.

      Ydintotuus voittaa aina: Veri, risti, armo ja rakkaus, se riittää muu on Pahasta.

      TeuvoSuni
      17.4.2017 10:32
      "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne."
       
      Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki."

      "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

      Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?  
      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.

      Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.

      Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille."

      Tätä olen monta vuotta rukoillut ja odottanut . Eilen aamulla,  Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivänä Pyhä Henki tämän luvan antoi.

      Ja tämän keskustelun poistaminen oli viimeinen merkki:

      RAAMATTUKESKUSTELUN IHMEELLISET SÄÄNNÖT

      Nimimerkeillä valheita, herjauksia ja uhkauksia kirjoittavia rakastetaan ja sallitaan.

      Totuutta vihataan ja poistatetaan.

      • AamenkiitosJeesus

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

      • Miesmaalikylistä
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        Etkö sinä usko, että se on katuvalo, vai eikö siellä perukalla vielä olr katuvaloja?

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut."

        Turhaan syntynyt, ja turhaan kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan syntynyt, ja turhaan kuollut.

        Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

        "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti."

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        "Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen."

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

        ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

      • Anonyymi
        AamenkiitosJeesus kirjoitti:

        Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."

        ”Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias.”

    • Aamenaamenaamen

      Aamen!!!

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

      • Niinpäniinpäniinpä

        Niinpä!

    • Jeesusarmahtaa

      Paitsi Kalebia Jephunnen poikaa, hän näkee sen, hänelle minä annan sen maan, jonka päälle hän astunut on, ja myös hänen lapsillensa, että hän uskollisesti seurasi Herraa.

    • Jeesusarmahtaa

      Minä laulan Herran armoteoista lakkaamatta, julistan suullani sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

      • Aamenaamenaamen

        Aamen!

      • Anonyymi
        Aamenaamenaamen kirjoitti:

        Aamen!

        Hyvin kiteytit!

    • Jeesusarmahtaa

      Minä sanon: ikiajoiksi on armo rakennettu, sinä olet perustanut uskollisuutesi taivaisiin. -aamen

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

      • Oma.apu.paras.apu

        Minun ei ole tarvinnut parkua apua keneltäkään, "hädän päivänä', itse olen asiani hoitanut.
        Senpä vuoksi en ketään ketään kunnioittaakaan.

      • Korjaan
        Oma.apu.paras.apu kirjoitti:

        Minun ei ole tarvinnut parkua apua keneltäkään, "hädän päivänä', itse olen asiani hoitanut.
        Senpä vuoksi en ketään ketään kunnioittaakaan.

        Senpä vuoksi, en ketään kunnioitakaan.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.

    • Jeesusarmahtaa

      Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka tällä kiinnitetty on: Herra tuntee omansa: ja lakatkaan jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • Jeesusarmahtaa

      Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.

    • Jeesusarmahtaa

      Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.

      • Anonyymi

        ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,”

    • Jeesusarmahtaa

      Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.

    • Jeesusarmahtaa

      Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.

    • Gredinta

      "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat"Alkuteksti ei sano KADOTUKSEEN vaan KATOAMAAN. tai tuhoutumaan.
      Kadotus ei ole paikka vaan tapahtuma kun syntiset tuhoutuvat (Ilm.20:9) (Mal.4:1)

      • AamenkiitosJeesus

        "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

    • Jeesusarmahtaa

      Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

    • Kovatotuus

      Rankkaa, mutta totta!

    • Otetaan.elämä.rennosti

      Olematonta helvettiä ei tarvitse kenenkään pelätä, vaikkei olisi minkään sortin hullu.

    • Jeesusarmahtaa

      Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.

    • Jeesusarmahtaa

      Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

    • Aamenaamenaamen

      Aamen! Niin se on!

    • Jeesusarmahtaa

      Sentähden Herra odottaa, että hän olis teille armoinen, ja sentähden on hän noussut teitä armahtamaan; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaat ovat kaikki, jotka häntä odottavat.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja minä annan teille armon, niin että hän teitä armahtaa ja antaa teidän palata takaisin maahanne.

    • Jeesusarmahtaa

      Iloitkaat te taivaat, riemuitse sinä maa, kiittäkäät te vuoret ihastuksella; sillä Herra on kansaansa lohduttanut, ja on raadollisiansa armahtanut.

      • Anonyymi

        Niinpä! Jumala tietää, mitä tekoa me olemme.

    • Jeesusarmahtaa

      Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."

    • Jeesusarmahtaa

      Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi."

    • Jeesusarmahtaa

      Sinä, minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta, sillä Jumala on minun linnani ja minun armollinen Jumalani.

    • Jeesusarmahtaa

      Sinä, minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta, sillä Jumala on minun linnani ja minun armollinen Jumalani. Aamen!

    • Jeesusarmahtaa

      Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi.

    • Devoitarmahtaa

      Miksi sinä vuodesta toiseen toistelet samoja jakeita ja hoet: "Jeesusarmahtaa", kun armahtaja on omassa kodissa.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.

      • Anonyymi

        "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä."

    • AamenkiitosJeesus

      Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!

    • AamenkiitosJeesus

      Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.

    • AamenkiitosJeesus

      He eivät tahtoneet totella eivätkä muistaneet ihmeellisiä tekoja, jotka sinä olit heille tehnyt, vaan olivat niskureita ja valitsivat uppiniskaisuudessaan johtajan palatakseen takaisin orjuuteensa. Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala, armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa: sinä et heitä hyljännyt.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • AamenkiitosJeesus

      Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun,

    • AamenkiitosJeesus

      "Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne,

    • AamenkiitosJeesus

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,
      Aamen!

      • Anonyymi

        Kiitos Jeesus!

    • AamenkiitosJeesus

      Ja eipä he tahtoneet kuullakaan, ja ei he ajatelleet niitä ihmeitä, jotka sinä teit heidän kanssansa; vaan he tulivat uppiniskaisiksi ja asettivat päämiehen palataksensa takaperin orjuuteensa, vastahakoisuudessansa; mutta sinä Jumala olet anteeksiantaja, armollinen, laupias ja pitkämielinen, sangen suuri laupiudesta, ja et sinä heitä hyljännyt.

    • AamenkiitosJeesus

      Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.

    • AamenkiitosJeesus

      Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'

    • AamenkiitosJeesus

      Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!

    • AamenkiitosJeesus

      Muista, Herra, laupiuttas ja hyvyyttäs, joka maailman alusta on ollut.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Kaikki Herran tiet ovat hyvyys ja totuus niille, jotka hänen liittonsa ja todistuksensa pitävät.

    • AamenkiitosJeesus

      Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä hänen armonsa on voimallinen meidän päällemme, ja Herran totuus ijankaikkisesti. Halleluja!

    • AamenkiitosJeesus

      Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.

    • AamenkiitosJeesus

      Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'

    • AamenkiitosJeesus

      Herra antaa sinun voittaa vihollisesi, jotka nousevat sinua vastaan; yhtä tietä he lähtevät sinua vastaan, mutta seitsemää tietä he sinua pakenevat.

    • AamenkiitosJeesus

      Älkää siis pilkatko, etteivät teidän siteenne vielä kiristyisi; sillä Herralta Sebaotilta minä olen kuullut hävitys- ja tuomiopäätöksen, joka on kohtaava kaikkea maata.

      • Oletko.ottanut.huomioon

        Tuollaiset naurettavat uhkailut, voivat upota uskonharhaisiin hihhuleihin, mutta eivät normaaleihin ihmisiin.

      • Jumalanprofetiat
        Oletko.ottanut.huomioon kirjoitti:

        Tuollaiset naurettavat uhkailut, voivat upota uskonharhaisiin hihhuleihin, mutta eivät normaaleihin ihmisiin.

        Jumalan profetiat eivät ole uhkailua, vaan tulevien asioiden ilmoitusta.

    • AamenkiitosJeesus

      Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

    • AamenkiitosJeesus

      Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua."

    • AamenkiitosJeesus

      Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat.

    • AamenkiitosJeesus

      Se on just noin!

      • Jumalavita

        Eiköhän ala porukka uskoa!!!

      • Parempiolisi
        Jumalavita kirjoitti:

        Eiköhän ala porukka uskoa!!!

        No toivotaan edes!

      • Se.on.just.noin
        Parempiolisi kirjoitti:

        No toivotaan edes!

        Aivan sama mitä höpistään, pääasia että porukka viihtyy:)

      • Seontärkeintä
        Se.on.just.noin kirjoitti:

        Aivan sama mitä höpistään, pääasia että porukka viihtyy:)

        Viihtyminenkö tärkeintä? Tärkeintä on pelastuminen kadotukselta!

    • Pelastaamyös

      Teuvolta

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

    • AamenkiitosJeesus

      Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."

    • AamenkiitosJeesus

      Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    • AamenkiitosJeesus

      Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.

    • AamenkiitosJeesus

      Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    • AamenkiitosJeesus

      Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!"

    • AamenkiitosJeesus

      Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.

    • AamenkiitosJeesus

      "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

    • AamenkiitosJeesus

      "Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät."

    • AamenkiitosJeesus

      "Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus. Hän on minun Jumalani, ja minä ylistän häntä, hän on minun isäni Jumala, ja minä kunnioitan häntä."

    • AamenkiitosJeesus

      "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

    • AamenkiitosJeesus

      "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

    • Jeesuksenwerenkautta

      "jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit"

    • AamenkiitosJeesus

      "kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"

    • AamenkiitosJeesus

      "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

    • AamenkiitosJeesus

      Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä."

    • AamenkiitosJeesus

      "mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."

    • AamenkiitosJeesus

      "Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on."

    • AamenkiitosJeesus

      "Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on."

    • AamenkiitosJeesus

      "Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta."

    • AamenkiitosJeesus

      "Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä."

    • homojen_hommia

      "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

      Ja siten te mielestänne tosiuskovaiset voitte hyvillä mielin liittyä lapsipornorinkiin ja katsella 10 tuntia live lähetystä lapsen perseraiskaus sessiosta?

      Onpa hienoa.

    • AamenkiitosJeesus

      "Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään."

    • AamenkiitosJeesus

      "Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita."

    • AamenkiitosJeesus

      "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan."

    • Anonyymi

      "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."

    • Anonyymi

      Tämä on edelleen Raamatun suuri, vaikka joillekin karvas totuus.

    • Anonyymi

      "Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit."

    • Anonyymi

      Hutsun rillutus on tietty ihan kivaa, tuntuu taivaalta.

    • Anonyymi

      Paavalin hulluus on ihanaa.

      Teuvon Hölmöys kammottaa!

      • Anonyymi

        Se minua vieläkin kaduttaa, kun pelkäsin tuota sovitusovea ja hylkäsin oven takana olevan pelastuksen:

        "Kaduttaa etten mennyt
        Kirjoittanut: Devout 2.10.2007 klo 23.36
        Jos oppisi olisi pitänyt paikkansa, olin tuhonnut silloin saatanan..
        Pyydän anteeksi, pelkuruuden henkeäni.."

        Siksi Saatana tuli verisenä ja korjasi minut.

    • Anonyymi

      Jos ihminen sivuuttaa Jeesuksen ristin sovituksen, hänellä ei ole ikuista elämää.

    • Anonyymi

      hänellä ei ole ikuista elämää.

      Lapsi hyvä ei ikuista elämää olekkaan sinunkin esivanhempasi jo vuosituhansien taakse on jokainen kuollut maatunut ja lopuksi hävinnyt kokonaan sinä olet vain omalta osaltasi eläissäsi sitä heidän jatkuvaa elämää kunnes seuraava polvi jatkaa

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe