Pzz... sätelytys

Ultra.mk

Minua säteilutetään ylhäältä ja alhaalta. Välillä puntissa värisee kun on ottamassa eteen, nähtävämmin säteilytyksen takia. Minä en kestä eikä vaimonikaan, kun liki 40 senttinen värisee. Värinä alkaa yleensä kun olemme hypänneet vaimoni kanssa sänkyyn. Että johtuuko se sitten tuosta meidän ultraäänipesurista mikä on sängyssä kanssamme. Joskus värinä aiheuttaa järkyttäviä kramppeja ja suonenvetoja. Värinää olen myös tavannut olohuoneessa kun ultraäänipesuri on olohuoneen nurkassa. Että voisiko säteilyttäjät nyt kertoa miksi ultraäänipesuri on aina siellä missä minä.

276

2710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaimiten

      Demareitten vaalikampanja senkun etenee.

      • Ultra.mk

        Mene sinä sinne omaan ketjuun, koska tämä on puntin värinälle tarkoitettu. Kävin kaupassa äsken taas värisi, hälytinporttien kohdalla. Epäilen mistä tuli koska oma ultraäänipesuri oli repussa, saattoi alhaalta tai vastapäisestä autoliikkeestä osua. Lihatiskillä ympärille tuli ihmisiä samaan aikaan, kunnon hulabaloo. Varmaan ostivat samaa lihaa kuin minä, värisi taas. Kassalle lihojen kanssa, värisi sormenpäissä.


      • Anonyymi
        Ultra.mk kirjoitti:

        Mene sinä sinne omaan ketjuun, koska tämä on puntin värinälle tarkoitettu. Kävin kaupassa äsken taas värisi, hälytinporttien kohdalla. Epäilen mistä tuli koska oma ultraäänipesuri oli repussa, saattoi alhaalta tai vastapäisestä autoliikkeestä osua. Lihatiskillä ympärille tuli ihmisiä samaan aikaan, kunnon hulabaloo. Varmaan ostivat samaa lihaa kuin minä, värisi taas. Kassalle lihojen kanssa, värisi sormenpäissä.

        ÄLKÄÄ LUKEKO LAINKAAN TÄMÄN ultra.mk:n viestejä, niin on helpompi lukea minun viestini, joita en pysty julkaisemaan omassa ketjussani. Ne poistetaan heti.

        tässä ketjussa on infraäänihäirinnästä, mikroaaltohäirinnästä ja loppupuolella on ollut radiotaajuuttakin.

        minua on valvotettu, kidutettu, e-raiskattu joka yö.


    • Ultra.mk

      Yritin nukkua,värinää..ultraäänipesuri käy vessassa, ei tule nukkumisesta mitään. Toki voi tulla ylhäältä/alhaalta, se on varmaa, puntin värinä on voimakasta. Lihapiirakan mikrotin, mikroaaltoja oli, osa punttiin, osa piirakkaan. Pölyä rapussa, samat kengän jäljet kuin alhaalla, perkele: ne ovatkin omat.

      • valitsekumpi

        Onpas ajoitus. Minun piti nousta sängystä pois ,kun niin kauhea värinä. Peilistä kun katsoin, iho oli punainen ylt ympäriinsä. -Oli pakkosoitaa yle xää. Joko kuulit sen tai olet tämän rikollinen infraäänihäiritsijä.


      • tekijävaitietäjä

        Ihan tiesi, mihin osui mikroaallotus klo 01.00


      • huompoliisi

        on siis stalkkeri


      • UotilaJorma
        huompoliisi kirjoitti:

        on siis stalkkeri

        olet vain ennalta arvattava..


      • Anonyymi
        UotilaJorma kirjoitti:

        olet vain ennalta arvattava..

        löytyihän tämä


    • Ultra.mk

      Taas aamulla lähdin kauppaan, värisi puntti, vaimon kanssa varvit, ah helpotti. Hedelmätiskin kohdalla takaraivoon sädettä, ampuivat varmaan melonin sisältä. Kassajonossa tutisi lahje taas, huomasin kassaneidin ilmeestä että nyt tuntuu. Päästi jostain napista irti, helpotti. Kävelin autolle, vastapäisestä rakennusliikkeestä tuli mies, kengänjäljet jäi lumihankeen. Otin niistä valokuvan, kohta taas värisi puntissa.

    • Ultra.mk

      Tänään vein roskia, sädettä tuli taas ja puntissa värisi. Ei mitään, keitin kahvit ja mikroaaltoa tuli niin perkuleesti, päätä särkee nyt. Nyt hieman rauhallisempaa saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan. Vuorasin nyt foliolla kämppäni seinät, ettei aaltoja tule. Tosin eipä ne muutenkaan seiniä pysty läpäisemään.

    • siisjatkuu

      Kirjoitin äsken viestin miltei valmiiksi.Huiskis. Katosi. -Kirjoitan nyt kahdessa osassa.
      Makkarin viereissä lukaalissa majaili rikollisen pätkä. Kun arvelin, että mikroaltoa tulee seinän läpi, tapetoin seinän foliolla.
      Seuraavana iltayönä heräsin helinään ja siihen, että foliot pullistelivat aivan , kuin jotakin olisi yrittänyt tulla läpi. -Seuraavana yönä tuli läpi ilman helinöitä.

      • mitähänääntä

        Toinen osa:
        Joskus myöhemmin alkoi korvissa siristä,korkeaa. Suomi24 :ssä ilmoitettiin, että kyse on ultraäänihitsauslaitteella tuotettu ääni. Paikallistin tulosuunnaksi olkkarin päätyseinän läpi.
        Illalla menin pötkölleen mh:n sängylle. Folioseinä on samansuuntainen kuin olkkarin päätyseinä. -Samantien kun sängylle kellahdin, foliota heijastui takaisin voimakas sirinä ja tuntui, että työnsi minua. Kirjoitin tietenkin tästä. -Ensin lieveni, sitten heijastus loppui.

        Foliot on edellen seinällä, etten unohtaisi, mikä olen


      • btalonmikrottajat

        Haluaisitko lukeahauskat jutut ikkunan kylmäkasseista?


    • Ultra.mk

      Nyt tänään taas hitsattiin niin perkuleesti, se oli kyllä tavan mig. Foliot grillaantu ja makkarat lämpeni. Sitten ultravioletti säteilyä tuli kaupan tiskillä näin kuinka ajokortissa esiin ponnahti uusia kuvioita. Äkkiä kotiin ottaan temestat ennenkuin lähtee käsistä, hoitolan täti käveli käytävässä, pölyyn jäi jalanjäljet. Sitten alkoi taas perus trafiikki ikkunan alla, yksi polkupyörä siitä sädettä suoraan naamaan, kissa juoksi tien yli, ulosti hankeen.

    • Ultra.mk

      Uuh, nyt säteilytys on käynnissä. Mikrossa lihapiirakkaa ja nakkia. Ulkona taas rafiikkia kun jo kaksi pyöräilijää ajanut ohi.

    • Ultra.mk

      Kävin kaupassa, sädettä ohimoon, varmaan nyt perunasta. Maitohyllyn kohdalla geigermittari värisi, niinkuin punttikin. Varmaan valokatkaisijasta yritti tulla gangstalkki hemmoja. Pakastealtaiden kohdalla oli viileää, outoa. Mummo tiskin toisella puolella katsoin pahasti, oli hänellä kädessä joku kapula missä oli valoja. Ei ollut tavan puhelin, olisiko kannettava ultraäänipesuri, en tiedä. Kassalla sama mummo änkesi viereen, osti kemoa kolme riviä. Astuin ulos kaupasta ja pzz, sädettä tuli päähän, oli viisi pakettiautoa pihalla. Jostain niistä varmasti tuli tai sitten ei. Pääsin kotiin neljä autoa ajoi taloni ohi, yritti varmaan kaasuttaa.

    • hyvä.yritys.vesittää

      Kannattaa kyllä mennä lekuriin. Laittavat sieltä kyllä seiskaan. Siellä ongelmasi saa kyllä oikean nimen ja lääkityksen ):D

      • sätkynukkeluuseri

        Luultavasti nuolee jonkun persettä, ettei itse joudu kohteeksi.


      • Ultra.mk

        Toinen luuseri vinkuu siellä kun tässä ketjussa on järkeä, toisin kuon niissä kymmenissä mitä sinä olet aloittanut


    • kauankohansäilyy

      Kokeilen, lopetetaanko ketju nk.ennen vanhaan. Esitin silloin kolme sadistista perusasetelmaa vainossani. En muista enää sitä kolmatta, mutta on nyt uusi sen tilalle.

      1.Minulla on työssäni ollut vaitiolovelvollisuus, jatkuu hautaani asti. Olen ollut supertarkka sen noudattamisessa.
      MUTTA minun kaikki yksityisasiani on pantu yleiseen levitykseen.


      2. Ne opit, joita opiskelin ihmisten auttamiseksi, on vainossani käytössä minun rääkkäämiseksi ja tuhoamiseksi.

      3. Tutkijakoulutuksen tarkoitus on ollut antaa taitoja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.
      NYT mahdollisesti päämotiivi tässä vainossani on pitää minua koe-eläimenä sellaisen tiedon saamiseksi, jolla ihminen voidaan tuhota, tai muuttaa robotiksi vallanpitäjille.

    • lueskelemaan

      Kun nyt olet noin kovan vainon kohteena, suosittelen lukemaan seuraavan. Siihen saa myös suomenkielisen käännöksen. 268 sivua. Googlaamalla löytyy.

      Rudy's Multilinqual Blog, Silent Massacre/Electronical Stalking and Mind Control in Usa by Max H. Williams

    • tappolistallako

      Menee hyvin --ei ole luettavissa --enään:D
      oliko terkkuja demaristalkkereilta??????

      • käykääkatsomassa

        Mitähän ihmeen sääntöjen vastaista oli indietarget.blogspotin linkin antamisessa. Vissiin ei sopinut pirtaan se, mitä luettavaa siellä oli. -Googlaamallakin löytää sinne.


      • käykääkatsomassa

        Kannattaa Googlata Gang Stalking Suomessa niin löytyy.


    • Tääleivärise

      Hyvä ku jossain värisee.
      Penteleesti.

    • Ultra.mk

      Tänään menin tuttuun kauppaan, puntissa värisi, sanoin vaimolle. Totesi että se pihvi ja suihinottopäivä on vast ens viikol, värinä loppui. Maitotiskillä ammuttiin sädettä taas tölkin sisältä. Ei tuntunut missään, kun olin jo tehnyt foliosta lävitse päästämättömän kypärän, mummot katsoi, ei haittaa. Astuin ovesta ulos, taas tuli sädettä, ylhäältä, alhaalta. Pakettiautoja vilisi ohitse ja pari poroa.

    • totaalikieltoko

      En näköjään saa viestiäkään kirjoittaa.

    • Ultra.mk

      Aaa, värisee puntissa niin pirusti taas tänään. Kaupassa maitotölkistä sädettä, kalatiskin lohestakin yliääntä, vihlo korvia, kassalle, myyjä hymyili. Takana tulevalla miehellä oli puhelin, taas värisi. No vaimo odottaa kotona ja pihvi ja suihinottopäivä on tänään. Ihanaa, smetatat pitkin

    • kukaottisuihin

      No niin, odotus palkittiin. Olipas löytynyt stalkkeriksi muija, oikein MV-lehteen päässyt solvauskirjoituksen takia. -Ihan osasi kaavan: minä muka hirveästi loukkasin , yksi pieni kysymys, johon vastasi toinen kertomalla kysymäni luvun, jne, jne. Hyvin osasi syyllistää, haukkua hulluksi, mustamaalata, itse uhriutua, vääristää kirjoittamani. Ihan kelpaisi kulttiin tai muuhun stalkkeriporukkaan sellaisenaan. - Ei tullut yllätyksenä, ihan odotin , koska tapahtuu. -"Työnantajansa" tietävät, mistä on kyse.

      • onnenpäiväteille

        Nonniin,nyt palkitsemaan ja kiittämään antaumuksella ja ammattitaidolla tehtyä stalkkausta. -Tuntuu olevan sellainen kiitoksen kipeä ihminen.

        -Niin, yllytti kaikkia muita minua vastaan ja tietty vinkki ylläpitäjille, että minut pitäsi erottaa, jne -vahinko, että asuu niin kaukana, että kenttähommiin täällä ei pysty.


      • kaikkialleulottuvaa

        IImankos, on Jyväskylän seudulta. Siellä yksi lastensuojeluviranomainen oli vuosia gs:n kohteena. Kirjoitteli Jyväskylän palstalle pitkiä viestiketjuja aiheesta. Omia ja perheensä kokemaa, mutta myös lainattua tietomateriaalia suomeksi ja englanniksi.

        Tällä minun kimppuun käyneellä on kyllä opiskelumateriaalia ollut tarjolla. - Ja valmis asenne. -Mutta mistä tiesi minut.


      • Ultra.mk

        Menes noitten bänggi juttujes kanssa omaan ketjuun, äläkä sotke muiden. Aina tunget noi jutut muiden ketjuihin.


      • alaarvoistatouhua

        Kun mun omat ketjut poistetaan. Pakko käyttää tämmöisiä trolli/stalkkeriketjua hyväsiksi. -Melkein onnistuitte.Tarkoitushan oli, että minut erotettaisiin ryhmästä, Sen hullun ämmän hyökkäykset poistettiin, minun vastineeni osin jätettiin. -Johan sitä näytin hullulle häirikölle. - Oli sellaisen humalaisen narsisti stalkkerin hyökkäys.


      • Ultra.mk

        trolli/stalkkeri ketjuja, samaan luokkaan menevät sinun ketjusi. Sillä erotuksella, että tämä ei ole kumpaakaan. Bzz ja taas värisee puntissa


      • ihanaitokohde

        Sikäli menevät, että trollit/stalkkerit rynnivät aina häiriköimään niihin.


      • saanähdähäviääkö

        Ei riitä, että värisee pirusti, täytyy vielä mikroaaltopihdeillä tarttua kiinni , esim, jalkoihin ja ravistella. Onko sellaista. -Ihan sairaat rikolliset vauhdissa.


      • isovalkoinenparkissa

        On vissiin tarkoitus, etten taas pysty pariin tuntiin nukkumaan.


      • Erkki.mont

        Juu ja vaimoni saa isoa mustaa


    • sitähänontehty

      Kouvolan risumies on menehtynyt.

      media: terveydentila heikentyi kiusaamisen takia

      • ihmiset.ovat.julmia

        Tehtiinkö Teri Niitille samoin?


    • irvikuvat

      Johan sitä taas pantiin sirinät päälle ja värinät. -Nykyään kuuluu ensin kolinoita, kai että havahtuisin odottamaan, että on kidutusvehkeet käynnissä.- Vittu poriseen, maha poriseen, sydän tykyttään. -Ja mikroa lisäksi, kaivetaan vittua ja silmää kuopasta ulos.

      Ei ole ihme, ettei eläinrääkkäystä tunnisteta miksikään.

      • moraalitonta

        Ja nyt on ne tehot, joilla saadaan kuvotus aikaan. Nuku siinä, kun meinaa koko ajan oksennus tulla. (Jos lähtisin huushollista pois, loppuisi heti.)


    • pahuudellekohde

      Muinoin filosofi sanoi: "Ajattelen - siis elän."

      Tämä TI sanoo:" Sirisee - siis elän."

    • paskayömenossa

      Hullut eläinrääkkääjät kimpussa.On värinää, sirinää, B-talon pervo alapään kimpussa, piti patja siirtää, oksettaa. -Onkohan Valtakadun e-aseella lintuja rääkännyt päässyt hommiin tänne.

      • peilissäniitänäette

        Ihan samat jutut. Olisi yhtäläisyysmerkit riittäneet. -Joku kyselee outoja tyyppejä, eihän täällä taida muita ollakaan Edellä mainitut tyypit sikäli outoja, etteivät ole tehneet pahaa muille, niin kuin täällä kuuluisi tehdä, ettei erottuisi joukosta.


      • outojaolioita

        Kannattaisi tutustua monikerrospöpilän asukkaisiin: ovat sekä outoja että tekevät pahaa muille.


    • Ultra.mk

      Huh, huh, lämmitin leivät mikrossa. Sillein saa maistuvat ja "tuoreet" leivät. Eihän se terveellistä ole kun mikroaallot värisyttämällä lämmittää leipäset. Hah, sanon minä.

      • hah.hah.sanonminä

        Sinne vaan vaimon jalkoväliin mikroaaltoa, niin on tarjolla tuoretta tavaraa. Heppiäkin voi heiluttaa.


      • onkohanehdokas

        Jos tarvit käytännön ohjeita, kysy vaikka HML demareilta. Ovat jo parikymmentä vuotta vastustajiaan käsitelleet.
        Tai tolta B-talon pervolta, joka just herätti mikropihdeillä vittuun tarttumalla. Eilen samoihin aikoihin otti pallean kohdalta kiinni ja kiskoi hereille.


    • puistoremonttiako

      Nonniin. Olin kävelyllä. Puistokierroksella. Vielä kuljin ankkapuiston läpi. Sitten Punaisen talon nurkilta Museon pihaan. Ja mitä tapahtui. Pamahti tuttu sirinä korviin. En tutkinut, millä alueella kuuluu. Ensi kerralla sitten, jos vielä sirisee, piirrän kartan.

      • pitäävaihtaamaisemaa

        Kun sirisi vaan -keleesti eikä auttanut mh:ssa uhkausten latelu eikä radion soittaminen, piti lähteä ulos. Ihan vaan kävelin alas puistoon.
        Siellä yksi muijapari tuntui olevan sitä mieltä, että heillä oikeus käydä kimppuun.
        -Ei muuten, mutta kuulustelivat: onko täällä paljon oravia. EI OLE. Ei tarvitse ruveta tappamaan.
        Ei asu yksikään. Ihan vaan käyvät harvoin, joskus tai yksi lähes päivittäin. - Voi mennä monta päivää, etten näe yhtäkään.


      • julmaluonto

        Tänä aamuna puistossa oli haukka. Istuskeli suht. matalalla puussa. Ihmisiin tottunneen oloinen. Antoi ottaa kuviakin läheltä. Oliko tullut/tuotu ehkä orava-aterialle.


      • sirisee.sirisee

        Saatanan sirinä päällä. Taitaa tulla ulkoilupäivä.

        Aamulla kävin jo puistossa, parikin kertaa. -On lintujen soidinäänien aika. Kolmea samantapaista olen kuullut: matala, hiljainen uuh uu, matala huhuu huhuu ja vähän voimakkaampi , kujertava huh huuh uuh, jne. . Kolmen näköisiä lintujakin on kuvattu ja lennossa nähty. -Pitää kai ruveta kirjoittamaan ylös. Siis ihan Kalevan puistossa.


    • inhaaaamuavaan

      Jotakin hyvää pahassakin. Neurolepti SSRI, kuulemma pelkkä SSRI:n vaikutus on seksuaalisten tunteiden katoaminen. Mitä pidempään käyttää, sen varmemmin kokonaan ja lopullisesti. -Lääkkeiden lopettamisen jälkeen joillekin niitä palaa osittain, ennalleen ei palaudu. -Nämähän ovat samoja lääkkeitä, joita vankiloissa käytetään kastroimiseen.-
      Onneksi minulle ei palautunut mitään. Eli jalkovälin resonoimaan paneminen, mikrolla grillaamiset sun muu intiimialueelle kohdistuvan vaikutukset ovat paikallisia. Yläpäässä ei tapahdu mitään seksiin liittyvää. (Vain inhoa ja halveksuntaa häirintää harjoittavaa pervoa kohtaan.) --Inhon aihetta pienellä teholla on ollut tänä yönäkin ja edelleen. -Semmoisia lahkoja ja puolueita.

      • pervonpäässätapahtuu

        Yksityisyyden loukkaus, fyysisen koskemattomuuden loukkaus ja pahoinpitely ovat kyseessä, ja käytetään unihäirintään.


      • tappakaajo

        Kun ei ole seksistä toivoa, niin rakkoon käytiin kiinni ja kiskottiin hereille syvästä unesta. Nukahdin uudelleen , niin uudelleen sama homma.
        Ja jalat värisee, kun tässä istun.
        Kun tämmöinen on sallittua, hienoa ja arvostettua, ei ihme, ettei edes käsitetä, mitä eläinrääkkäys on. Siitä on huomenna luvassa huonoa huumoria paikallisessa aviisissa.

        Toivottavasti Riksussa on ihmisten pohjasakka.Voisi sitten ajatella, että muualla jotakin parempitasoista.


      • kukasehulluonkaan

        Tässä edelleen valvon. Yleensä vähintään pari tuntia menee tällaisen hyökkäyksen jälkeen, että elimistö rauhottuu sen verran, että nukahtaminen om mahdollista. Saa nähdä onko verivirtsaa tai veristä ulostetta, kun suolikin särkee.

        Ihan luvallista toimintaa riksussa. - Täydellinen murha. ---Joo ja minä uhkaan katu- ja puistotyöntekijöiden turvallisuutta.


    • Pellon.takaa.pellavaa

      Ssri lääkkeistä voi olla tietenkin tuollaisia haittoja, mutta jokainen mies jonka minä tiedän noita käyttäneen, niin sanovat että eivät laukea niin herkästi. Siitähän ne naiset tykkää :)) niin ja ehkäpä he vielä sen takia niitä käyttävät :)

      • valistusta

        On monin tutkimuksin todistettu, että ko.lääkkeet vauroittavat aivoja, joskus nopeastikin.

        Seksuaalisuus on niin intiimi asia , etteivät ihmiset paljon asiasta huutele. Tälläkin hetkellä sadattuhannet ihmiset syövät SSRI-lääkkeitä ja osa lisäksi/tai pelkästään neuroleptejä. Eli tuhoavat aivoistaan seksuaalisuuttaan. Onko sitten rotuhygienian kannalta hyvä, etteivät hullut tee lapsia. Tosin naisella ei tarvitse olla seksuaalisia tunteita , mutta jos on mies, voi niitä lapsia tulla.

        Onneksi minulta se alue tuhottiin. Olen käyttänyt e-raiskailu -termiä. Se on kertonut genitaalien olleen pahoinpitelyn kohde. - On paljon naisia, joita todella e-raiskaillaan. Kokevat sen hyvin rankkana. - Ei tästäkään välitä muut kuin toiset vainonut niin Suomessa kuin isossa mailmassakaan.

        Saa nähdä, poistetaanko viesti.


      • säilyyköhän

        Suomessakin 5000 ihmistä vetelee SSRI:tä naamariin.Sitten ihmetellään, kun tehdä vauvoja. - Ja kuka tietää, paljonko vaikuttaa hedelmöitymiseen. Ja ne neuroleptit lisäksi. -Onko salaliitto.


      • omakovirhe

        kun EI tehdä vauvoja


    • voiollainfraakin

      Kävin torilla syömässä ilmaiset sopat ja lätyn, vaaliporukkaa.
      Illalla tunti unta,aamuyöllä ehkä kolme. -Saatanan sirinä päällä ja väsyttää.

      Vihreille, sinne Luonnonsuojeluliiton yläpäähän kerroin, että heikäläinen toimittaja on AP:ssä ja lehdessä on tänään aprillipilan kohteena eläinrääkkäys, eläinsuojelu ja eläinsuojelija --Ei tiennyt Y-K mitään asiasta.

      Luoja, että oksettaa.

    • hullujakaikki

      Juuri kun jo sikeästi nukuin 23.30 vittua sörkittiin. Ei ollut seksiä, mutta herätys oli. Vaikea nukahtaa uudelleen.

      Tämmöinen normaalia Riksun kaavan mukaan.

    • stalkkerifirmako

      Puutetta säteistä.

      Kävin liikkeessä kysymässä, onko paska puhelin vai voivatko hakkerit tehdä tällaista. -Ei vastannut, mutta palautteli pois rapsahdelleet jutut. - Juttuhan meni stalkkereitten korviin, ja piti kostaa.

      Myöhemmin läppärillä ei nettiin meno onnistunut. Laiton vian haun päälle. Vastaus: tietokoneeni on ohjelmoitu toimimaan DL-huollon kautta. - Googlasin DL-huollon. Toivottavasti ei rupea laskuja tulemaan. --Olisiko hyvä neuvoja.

      • hullutrikolliset

        Einole puutetta väristyksestä ja käristyksestä. Aivan ihokin punaisena.


      • muitakinon

      • jokohanoikein

      • sekasikiöt

        Sairasmieliset hirviöt iski yöllä kaksi kertaa täysillä klo 01.30 ja klo 03.00. Muu aika tasaista tärisystä edelleen - Tervetuloa stockan rekka.


      • naapuristatuli

        Joskus 00.20 suunnilleen mh:n ikkunan alle tuli 1 tai useampi m-pyörä päriseen niin, että heräsin. Sitten värinää lisää ja sitten vittuun mikroaaltoa. Yritin pysyä paikallani. Ajattelin, että nukahdan nopeammin, kun lopettaa. Mutta kun ei lopettanut, vaan pisti tehoa lisää. Pakko oli lähTeä liikkeelle ja paikkaan, minne ei pääse.
        SIIS RAISKAUS. Vaikka ei asia minulla seksiä saakaan aikaiseksi.

        Että Kokoomusko, nyt taas tämä "harha".


      • enedeshanhi

        Ihan entiseen unihäirintämalliin meni loppyö. Käytetettiin entisiä herätysääniä. Voi, voi niin kaunista helinääkin sieltä open häkkikomeron suunnasta. - Ulko-oven kohdalta äänipätkät räyhähti/rämähti korviin.
        Tässä kun nousin, ekaksi tuli jonona mieleen isännöitsijän aikaansaamat stalkkaukset, heti seuraavaksi srk:n, alkaen 1 v.sitten, kun mt-porukan mukana kömmin kerhoon takkahuoneeseen.

        Voi, voi Kokoomusko,tavattaisiinko kertoisin harhoja, joita täällä voi julkaista


      • ettätulipanostettuakin

        srk -- siis alkaen 16 v sitten----- tuo kuutonen jää helposti tulematta--


      • itikkako

        Minkähänlaisia harhoja on suunniteltu ensi yöksi. Päivä oli virikkeellinen.


      • rikkaruohomyrkytkin

        Häirintävehkeet on talviajassa. Ennen vittuisku tapahtui nolla nolla, nyt vasta nyt. olen oh:ssa, pienemmät tehot. -On vähän tyyliä vaihdettu infrassakin, värinän sijasta pintakutinaa. Ollut jo koko illan. Sirinäkin sievää.

        Tervetuloa kuorma-autot, että on tasa-arvoisempaa.


      • eläinrääkkäjät

        Nonniin, nyt jysäytettiin.Pitää odotta, että uhri nukkuu, ettei heti lähde karkuun nk.edellisellä kerralla.
        Saatanan


    • joukkoon

      Ja B-talon pervo mikropihtien kanssa. Sopii tänne ylevään

      • sadistipervot

        On edelleen unihäirintä eli valvottaminen meneillään.( Ja turha väittää, että muuten vaan nukun huonosti.) Toinen yö peräkkäin neljä tuntia pätkäunta aamuyöstä.

        Päivisin ei jaksa oikein mitään ja terveys tuhoutuu monipuolisesti- "Täydellinen murha".


    • rikoslaistalöytyisi

      Takana oli jo kaksi neljäntunnin pätkäyötä.

      - illalla Salkkareitten jälkeen menin patjalle lepäilemään, rentona. Klo 21.00 suunnilleen ( eli oli siirrytty kesäaikaan) pamahti päälle infraääni. Se aiheutti niin kovat värinät ja porinat varsinkin yläselässä ja koko kehon lihasnykinät, että oli pakko nousta pois.Yläselkää särki.

      Kun helpotti, menin uudelleen kokeilemaan, joskus lievenee. Rupeskin tulemaan B -talosta jalkoväliin. Samantien siirtelin patjan kaapiston eteen. Ei olleet vehkeet valmiina siellä, kun en ole pitkään aikaan uskaltanut siihen paikkaan mennä.

      Siinä paikassa värinä oli lievempää eikä ollut mikroaalto käytettävissä. MUTTA saivat järjestettyä torven törähdyksen oikeaan korvaan 15 minuutin välein herättämään.

      Siirryin mh:n sänkyyn.Siellä oli kovat värinät ja alkoi mikroaallotuskin. Piti lähteä samantien takaisin olkkarin puolelle. - Valvoskelin aikani. Vähän söin ja kävin läppärillä.

      Ehkä joskus välillä klo 01 - 02 olen nukahtanut.Levotonta unta.

      Klo 04.30 heräsin. Oli niin hankala olo, että oli pakko nousta ylös.Lihakset olivat jäykkinä. Jäykkyys helpotti, kun nousin patjalta pois. - En pystynyt olemaan enää patjalla myöhemminkään.

      Laskekaa itse, paljonko unta.

      Aktiivisuusranneke oli ranteessa. Taas kerran unigrafiikka ei ollut saatavissa. -Löytyykö syy rannekeesta, pariliitetystä puhelimesta vai hakkerista?

      Ei löydy psykiatrian oppikirjasta tällaista oireyhtymää.

    • rikollista

      Minullahan on se aktiivisuusranneke pariliitettynä puhelimeen. -Unen seuranta on tai ei.
      -Sykeseuranta suunnilleen uskottava. Viime yönä nukuin ensin oh:ssa. Patja rupesi tuntumaan epämukavalle ja joskus n. klo 01 siirryin mh:n puolelle. Siellä patja värisi. Oli sen verran tukala olo, että siirryin parin tunnin päästä takaisin oh:n puolelle.
      Sitä ennen tarkistin sykegrafiikan. Syke oli parhaillaan 86 ja viimeiset 2 tuntia oli ollut tasolla 75 - 86 eli mh:ssa oloajan.
      Sitä ennen oh:n puolella kaksi tuntia tasolla 45 - 55. -Kun palasin oh:npuolelle syke laski sille tasolle samantien.
      Koko yö oli katkonaista nukkumista. Osin tiedän, mihin heräsin. Ylösnoustessa klo 07.30 tarkistin sykegafiikan. Viimeiset neljä tuntia alle 60, paitsi tunnin välein piikki ylös.

      Miettikää itse syitä. Tuskin löytyy psykiatrian oppikirjasta.

      • Suristinta

        Löytyy kaikki, oireet on vaan erilaisia.


      • harhaista.pelkoa

        Miksi selkeästi hoitoa tarvitsevat ihmiset eivät saa hyvinvointivaltiossa tarvitsemaansa apua?


      • oiaivoivoi
        harhaista.pelkoa kirjoitti:

        Miksi selkeästi hoitoa tarvitsevat ihmiset eivät saa hyvinvointivaltiossa tarvitsemaansa apua?

        Voi voi, sepä ikävää. Yritä vain sitkeästi, kyllä se siitä.


      • plusmuut

        Miksi hyvinvointivaltiossa perustuslaki suojaa sekopäisiä uskovaisia. Voi hillua sairaasti ja aiheuttaa vahinkoa muille.


    • eisuojaaperustuslailta

      Klo 20.40 katsoin rannekettani: perkeleen sirinä korvissa ja porina rintakehässä ja kihinä polvissa.. Kuinka sivistysvaltiossa saa kohdistaa tällaista häirintää toiseen ihmiseen, vieläpä hänen ollessaan kodissaan.

      • rikollisethullut

        Kyllä nyt pidetään kunnon pulssi päällä, tällä hetkelläkin 88. Kyllä tulee infraakin, sillähän sen tykytyksen aikaan saa.


    • vanhojamietin

      Nykyään on värinähyökkäys tähän aikaan. Nousin ylös, ettei koko kroppa värise niin pahasti, jos vaikka vielä nukahtaisi joskus.

      Näin tuossa verhonraosta poliisimaijankin äsken, miten sattuikaan.

      • Esko.mn

        Ai,onkos Maija päässy poliisiksi? Se on hienoa ettei tule sukupuolten välistä kuilua.


    • jaihmisettietää

      Jäi taas uni neljään tuntiin viime yönä. -Kävelyn jälkeen kaaduin patjalle nukkumaan. Vissiin huomattiin ja pantiin sirinät ja värinäet päälle isoin desibelein.
      Tässä kun kun, jalat eivät pysy lattialla paikollaan , vaan hetkuilevat ja ihan oikeasti, vasen puoli naamaa ylähuuli heiluvat.

      Sivistysvaltion rikoskaupungissa kuolleista herättäjien kynsissä tämmöistä tapahtuu.

      Jos olisin kermaa, olisin kohta jo aika kovaa vaahtoa.

      • Vanhat.Jutut

        Lopeta turha ulina ja hakeudu hoidon piiriin kiitos.


      • paljastanteidät

        Tuon tai jonkun muun niljakkeen yölliset viestit osuvat ajallisesti siihn, että on juuri herätetty tai ihan kohta herätetään. Tai myös hyökkäyksiin. -Unigrafiikan mukaan olen herännyt viime yönä 01.11. -Ja sitten valvonut ilm. yli kaksi tuntia, kun grafiikka loppuu siihen.

        Jos POLIISIA kiinnostaisi stalkkerin paljastaminen, voisi kysyä ylläpidolta viestien IP:tä.

        Jos POLIISIA kiinnostaisi inrfaäänihäirinnän paljastaminen , lähettäisi asiantuntijan tarkistamaan alapuolella olevan tilan. Sieltä löytyisi aivan varmasti infraääntä tuottava laite sekä eristykset. joiden tunnistamiseen tarvitaan asiantuntija. Voisin antaa asiantuntjan nimen Suomen Puolustusvoimista. Ihan olisi e-mail tiedossa.


      • onpanimilistaa

        Tämän korkea-arvoisen herran erityisosaamisaloiksi ilmotetaan:(deep) ocean engineering, Instrumentative Engineering, Electromagnetic engineering. - Väitöskirja: Measurement , analysis and modelling on wind- driven ambient noise in shallow brakish water. (On paljon tekemisissä akustiikkapuolen puljujen kanssa. -

        Deep ocean - siellä seilaa laivoja, joissa on isoja dieselmoottoreita, jotka aiheuttavat infraääntä. On panostettu eristämisen tutkimiseen ja toteuttamiseen.

        Mistä ihmeestä tietooni on tällainen ihminen pullahtanut. Sieltä samasta paikasta kuin tämän jälkeen muitakin. - En kerro enempää, odottelen vaan, mitä nimiä e-maileineen vielä tulee.


    • toivossa.hyvä.elää

      Hei, onko Infraääni - äänetön tappaja -keskustelu ollut poistettuna? Se on nyt kuitenkin palautettu. Vai muistanko väärin? Palautettaisiinkohan poliisin laittomasti poistattamat sananvapaus ja virka-autoilla stalkkaus -keskustelutkin. Toivo heräsi.

      • sitkeähenkinen

        Infraääni ketju on ollut luettavissa koko ajan, tietääkseni. Unihäirintä sisältää rikoksia-ketju on poistettu.


      • eigsää

        Infraääni - äänetön tappaja -ketju liittyy tuulivoimalatutkimuksiin. Asia on tällä hetkellä kiistanalainen ja avoin. Korkeammat tahot ovat määränneet tutkimuksen tehtäväksi. - Poliittisista syistä ketjun poistaminen ei ole mahdollista.


    • rikollistenpaikkakunta

      Siellä se on apparaatti päällä, kerrosta alempana.

      • arvaatkaamiten

        Tuossa pari minuuttia yli 01 heräsin siihen, että herätettiin kuolleista.


      • kuolleistaherättäjät

        Open huushollista täytyi sen mikroaallotuksen tapahtua, ei muuten mahdollista. Siellä on täytynyt olla mies paikalla. -Nukkuvaan ihmiseen iskettiin ja tehtiin liikuntakyvyttömäksi niin, ettei karkuunkaan päässyt.

        No, johan tunnin ehdin nukkua. Saattaa siihen jäädä. -Kun siirryin mh:n puolelle ja yritin rentoutua, aiheutettiin kovaa pistävää kipua sydämen kohdalle. Uusi shokki elimistölle.


      • kovaluulemaan

        Tässä sitä istutaan jalkapohjat ja pillu väristen käsiä heikottaa. Ihme kyllä kuulen jotakin se massiivisen sihisyttämisen jäljiltä. Tuntui jo, että pää hajoaa kummaltakin puolelta tulleen paineen takia

        Väitänkö, että joku on tehnyt pahaa minulle. Mitä ihmeen pahaa.


      • moraalitonta

        Yöllä, kun luulin, että pää hajoaa voimakkaaseen paineeseen ja ajattelin, etteihän tässä sihinässä nukahtamaan pysty, on mennyt pää pimeäksi samantien. Kyllä lyhyesti heräilin , mutta samantien nukahdin. Klo 07.4 olen grafiikan mukaan herännyt. Siis ollut pää pimeänä klo 03.42 - .

        Olen kymmeniä kertoja ollut taju kankaalla mikroaaltoiskun jäljiltä. En tiedä, oliko nytkään unesta kyse.

        Joskus työssä ollessani unilääkkeet olivat sellaisia , etteivät unta antaneet, vaan veivät muistin. Ei potilas aamulla muistanut valvoneensa. Ihmetteli vaan, miksi on niin väsynyt, vaikka on "nukkunut". -Ihan pokkana tohtorit näitä reseptejä kirjoittivat.


      • Salp.2.2

        Jaahas, hyvä romaani tulossa


      • mikähänonomaaninlaji

        Siinä joku psykopaatti pistää halvalla uhriaan.

        En ole sitä viittä tuntia nukkunut tai sitten on ollut muuta rasitusta paljon. Silmät ristissä on pitänyt tänään asioita hoitaa. -Olisi mieli tehnyt ottaa päikkärit, mutta en viitsi, kun ei tiedä kuinka tärisevässä ja lepattavassa kunnossa sitä heräisi.

        Olen kirjoittanut esim, amygdalasta. Se taas oli rasituksen kohteena tuolla päässä, on itsesuojeluosaston elin aivoissa. - On tottunut saatanan sirinään. Mutta viime yönä järkättiin ensin kauheaa puhinaa , kun itsesuojelu selvitti sen, tulikin korkeaa pihinää , joka aas piti arvioida. Sen jälkeen oikeaan korvaan kovaa vinkunaa, taas hälytystila. Ei ihme, että kolme tuntia valvoin.

        Onneksi olin hyökkäyksen kohdistuessa oh:n puolella. Jos olisin ollut mh:ssa, sinne suunnattujen suurteholaitteiden kohteena minusta olisi tullut jauhelihaa. - Oliko vankilasta joku väkivaltarikollinen yölomalla?


    • jauhelihaakohta

      Jalkapohjien alla tuntuu. Liekö lattia ollutkaan värinättömässä tilassa koko pnä.

      Minkähänlaisella rikollisella on yöloma vankilasta to-pe -välillä.

    • voivoivoivoivoi

      Sirinältä on minun kokemukseni mukaan aika vaikea suojautua. Tiukaksi kierretty puuvillavanu on minun korvilleni parempi kuin korvatulppa. Joskus kokeilen lisäksi kuulosuojaimia, joiden sisään tungen puuvillavanusta tehtyjä meikinpoistolappuja. Ne kuitenkin voimistamat joitakin häirintä-ääniä, joten niitä ei aina voi käyttää. Pelkkä vanu ei voimista mutta ei kovin paljon suojaakaan, mutta on tyhjää parempi.

      • rikosekisterisipitkäkin

        Kun aikanaan levisi tieto, että olin käynyt apteekista ostamassa korvatulpat, Hertzit asenneltiin sitten niiden suoja-alueen ala- ja yläpuolelle. Ja se on jatkunut. -Tiedoksi rääpijätrollille.

        Vahinko, ettet sinäkin elänyt Natsi-Saksassa. Olisit voinut mennä keskitysleirin aidan taakse huutelemaan kaikenlaista.


    • täydellinenmurha

      Justiinsa joo. Ehdin olla varttitunnin pitkälläni, kun tuli patjan paikan vaihto. Ruvettiin vittua värisyttään. Lähdin B-talon pervon sihdistä pois, tosin infraäänenkin desibelejä lisättiin.

      Tuolla isossa maailmassa kovan luokan vainot kohteet ovat kestäneet semmoisen 20 v. semmoiset puolustautumiskykyisemmät. Sitten on kunto romahtanut. Ja henki pois.

      Minulla on se 20 v. tulossa täyteen. Että senköhän takia stalkkereita on esitelty miltei liukuhihnavauhtia. Siis sellaisia, joita en tiennyt, tajunnut.

      Jokohan asia on pihvii aamuun mennessä.

      • elämäkertaatämäkin

        Klo 00.25 vaivallosesti mikropihdeillä vittuun kiinni ja kiskottiin. Nyt oli patja pitkittäin kaappien edessä, nk. eilenkin, mutta pää eri suunnassa eli jalkoväli eri suunnassa. Ei "syväkairaus" onnistunut, Eli mikron suunta ylhäältä takaa alaviistoon.. -Pitäisikö repiä auki yläkomeron suljetut yläosat. - Tai sitten tulee open huushollista tämä(kin). - Kovat desibelit. - olisiko tarkoitus taas valvottaa kolme tuntia.


      • täydellinenmurha

        Klo o3:n hyökkäys oli.Tuli infraa kovilla desibeleilä, vieläkin enempi kuin tarpeeksi ja visiin mikroakin. - Polvet ovat olleet kohteena. Ei kai stalkkerit tykkää, että pääsen kävelemään.

        Tuli oivallus äsken. Ihanko itse keksin, vai paniko stalkkerit päähän. Sitäkin kuulemma pystyvät tekemään.


      • fiksuudenhuippuja

        SIVISTYSMAASSA TAPAHTUVAA:

        Minulla on aktiivisuusranneke pari liitettynä älypuhelimeen. Kummassakin pitää bluetoothin olla päällä.
        -Stalkkerit eivät tykkää, että teen uniseurantaa.. Yrittävät estää sitä mm. hyökkäämällä mikroaallolla rannekkeen kimppuun yöllä. - Viime yönä heräsin siihen, että vasemmassa ranteessa ja kämmenenkin puolella iho oli tulipunainen ja kihelmöivä kuin palovamma. -Äkkiä ranneke pois ja käsi vesihanan alle kylmään veteen. - Rupesi helpottamaan. -Uudelleen petiin. Oli sitten käsi eri asennossa. Nyt tuli punaiseksi, kuumeni ja kihelmöi ranne päältäpäin.

        Aikaisempina öinä olen herännyt kovaan kipupiikkiin, joka on osunut ranteeseen. Ulvahtanut olen, eikä ranne ole enää kestänyt ranneketta. Siinä on jäänyt särkemään.

        Ihan laillista ja varmaan olen ansainnut tämän.


      • muttanyteiole

        Sittenkin B-talon pervolla on saattanut olla sihti yhden sivuikkunan kautta. Ei ole välttämättä open asunnosta tullut.


    • Salp.2.2

      Romaani jatkuu näköjään

      • kaksikymmentävuotta

        Yllä olevan ajankohdan jälkeen syke muuttuu yht'äkkiä tasaiseksi tunnin ajaksi. sitten rosoa ja lopuksi piikkejä.
        Facebookisa vittuillaan nykyään ylläpitäjän nimissä: esim. kehotettiin, että kirjoita elämäkertasi.


      • Ultra.mk

        Tänään heräsin siihen kun puntissa värisi, verhot ylös, pihalla on erivärisiä pakettiautoja. Kohta rupesikin seinät väreileen kunnolla, jalkapohjissa tuntui kunnolla. Katos timanttiporaajat väreilytti seiniä, huh ei ollutkaan bänggiä tai stalkkia. Pölyyn oli jäänyt kengän jäljet, arviolta 44 kokoiset. Lähdin pihalle, naapuri talossa myös väreilee. Kissa juoksi tien yli, pysähtyi, mourusi, selvä stalkki koska harvoin kissa tielle pysähtyy. Lammelle lintuja kyttään, ei ollut. Kuka vienyt, ei tietoa. Kotiin kävelin tai pyöräilin, tuli mieleen, unohdin bentsot apoteekista hakea ja viinat alkosta. Perjantai koktail nääs.


    • Ultra.mk

      Huh, huh, olin suihkussa, yhtäkkiä tuli kuumottava olo, liian lämmintä vettä. Pois suihkusta, vaatteet päälle. Istahdin sohvalle, värinää rupesi tuntumaan puntissa, naapurilla oli hertzit kohillaan kotiteatterissa, hypähdin sohvalta, menin keittiöön, vettä lasiin, väreili. Kammolla odotan ensi yötä. Nyt rauhallista, bentsot ja viina tekee jo tehtäviään.

    • ihme.juttu

      Onko ambulanssikeskustelu taas poistettu? Oliko siinä jotain paikkansapitämätöntä?

      • muistanvalvoneeni

        Ei ole täkäläisellä vainotulla tietoa, kun ei seurannut. Jos ottaisin niistä aina kuvan nk. eräs blogisti, olisi muistikortilla punakeltaista ruutukaupalla.


      • emmäätierä

        Oliskohan ollut jotain totuuksia poliiseista tai poliisien rikoskumappaneista, en minä vain tiedä.


      • enottanut

        Heitin lenkin kaupungilla äsken. Taas olisin kuvan saanut.


    • nenätässäkasvaa

      Tätä se on vainotun elämä, että joutuu erittelemään tapahtuiko tapaturma noin luonnostaan vai ammutiinko energia-aseella.

      Lähdin kävelylle. Näin sinivuokkoja ja ajattelin ottaa kuvan. Olivat pusikon takana niin, että ajattelin siitä vierestä pihaanmenotien kohdalta kiertää pusikon taakse. Kun tulin pihaan menon kohdalle, "tunsin" vasemman jalan ja karmealla äänellä rääkäisin :"Mitä kauheaaaaa!!" Ja lensin päistikkaa naamalleni. Siinä tunsin , kuinka nenä meni lättänäksi. Kierähdin selälleni ja jäin siihen. Tuli ajatus: Pian pois ennen kuin , joku ohikulkija tilaa ambulanssin.

      Selviydyin kotiin. - Olen talvisin liukastellut ja lennähdellyt, mutta en koskaan huutanut mitään. Samoin metsässä ja kallioilla tökkässyt varpaan juureen tai kiveen, mutta saman tien hoitanut tasapainon. - Ikkunoita oli ihan vastapäätä.

      • mitälietapahtui

        Saa nähdä, mitkä kaikki paikat on (vielä) huomennakin kipeänä. E-aseen kipu poistuu yleensä samantien tai ainakin tunnin kuluessa. Että tämä kipu ja särky lie tullut tällistä.


      • edeskissaalas

        Onnistuin illalla kuitenkin nukahtamaan. Infraääniherätys 23.40. Osasin lähteä suojaan. Siellä syke pysyi n.60. Heti kun tulinpois, nousi 85 - 90 ja värinät päälle. Puoli tuntia kesti
        Sitten pitkälleen. Onnistuin rentouttamaan itseni ja ainakin jo torkahdin, kun heti mikropihdeilla vitusta kiskaistiin hereille. Syke nousi taas. Ei toivoa nukahtamisesta.
        Ja klo 2.30 - 03.00 välillä isketään taas kimppuun infraäänihyökkäyksellä, jonka jälkeen ei pariin tuntiin useinkaan ole pystynyt nukahtamaan.

        Tämmöistä täällä pääsiaiskaupungissa.


      • paloautomaisemaan

        Odottelin infrahyökkäystä. Ei tullut. Olisi mennyt hukkaan. -Ehkä olen joskus jo kolmen jälkeen nukahtanut. - Järkkäsivät infraherätyksen aamuksi. -Tässä sitä on sykitty, väristy ja siristy.

        Pitäisikö käydä siellä pururadalla, vähän ennen koulun alkamista.


      • mitähäntänään

        Luontokuvaaminen taitaa olla vaarallinen harrastus minulle. Lauantaina yritin näsiän kukkia kuvata viereisen tontin nurkalla. Tehtiin temppu silloinkin, vain kuva meni pilalle. Hyökkääjä sopisi kyllä sarjaan Omituisia ihmisiä Riihimellä. -Mutta kun on stalkkereille ei pidä antaa palautetta - neuvo.


      • joillakinhauskaa

        Vielä yhteenvetona:

        - kun kaiken murtomaaliikunnan jälkeen lentää naamalleen nurmikolla, voi olla kyse moukantuurista

        - mutta se yht'äkkinen karjaisu: mitä kauheaa , on niin epätavallista reagointia, että selitys on kysymysmerkki.

        Loppu on ihan fysiikan lakien mukaista.

        Painolastia tulee aiemmin tapahtuneista kaatamisista e-aseella ampumalla. Ja koko vainotilanteesta tietenkin.


      • tappojengikimpussa

        Kova tarvis vaihtaa ketjun aihetta: trolli/stalkkeri pilkkaa e-häirintääni ja minä kirjoitan siitä, etupäässä infraäänen käyttöä unihäirintään ja samalla muuhun terveyden tuhoamiseen. Yöllä, kun on vaikea olla kotoa pois ja nukkuvan kimppuun on helppo käydä.

        (Tuosta nurmikolle kaatumisesta: tutkinnallisista syistä en ole kertonut kaikkea.)


      • sadistinarsistipsykop

        Saa nähdä tai kuulla tai tuntea, minkälainen rikollinen sirkus huushollissani on ensi yönä.


      • inhatrikolliset

        Illalla en jostakin syystä sanut unta. Odottelivat, että olin nukkunut tunnin verran ja lopulta sikeästi, sitten iskettiin. Puolen tunnin hyökkäys. Nt alkaa pulssi olla alhaalla. - Kyllä jalat värisee/kutisee.


      • rikosuhri

        Saisko tätä saatanan sirinää pienemmäksi.


    • oiaivoivoi
    • kiva.lukea
    • kiva.lukea
    • dialogia
      • toivoa.antavaa

        Näitähän löytyy. Tässä artikkeli Potilaan lääkärilehdestä 2014:

        http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/skitsofrenian-psykologinen-tarpeenmukainen-hoito-unohdettu/#.Vjsym6Jm8bE

        Minusta on mielenkiintoinen tässä ja monessa artikkelissa esitetty näkemys että yhteyden saavuttaminen sairastumisen historiaan voi olla avain parantumiseen. Psykiatrit välttävät jostain syystä tätä näkökulmaa, DSM-luokitus perustuu pelkästään oirekirjoon, jonka perusteella lääkeorientoitunut ammattikunta tekee johtopäätökset, jotka taas välttämättä eivät aina koidu potilaan parhaaksi ja joskus johtavat vain muuten parannettavissa olevan sairauden kroonistumiseen.

        Monelle psykiatrille on ehkä myös vaikea asia se, että parantavaa on nimenomaan se, että potilas itse saa yhteyden historiaansa, vaikka lääkäri ei ymmärtäisi siitä höykäsen pölähtävää. Onnellisessa tapauksessa tietysti yhteistyökykyinen psykiatrikin voi päästä ainakin jollain tavalla osalliseksi tästä parantumisen ihmeestä. Psykoosi voi siis olla myös mahdollisuus.


      • elämäntarinat.kiintoisia

      • toivoa.antavaa
        toivoa.antavaa kirjoitti:

        Näitähän löytyy. Tässä artikkeli Potilaan lääkärilehdestä 2014:

        http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/skitsofrenian-psykologinen-tarpeenmukainen-hoito-unohdettu/#.Vjsym6Jm8bE

        Minusta on mielenkiintoinen tässä ja monessa artikkelissa esitetty näkemys että yhteyden saavuttaminen sairastumisen historiaan voi olla avain parantumiseen. Psykiatrit välttävät jostain syystä tätä näkökulmaa, DSM-luokitus perustuu pelkästään oirekirjoon, jonka perusteella lääkeorientoitunut ammattikunta tekee johtopäätökset, jotka taas välttämättä eivät aina koidu potilaan parhaaksi ja joskus johtavat vain muuten parannettavissa olevan sairauden kroonistumiseen.

        Monelle psykiatrille on ehkä myös vaikea asia se, että parantavaa on nimenomaan se, että potilas itse saa yhteyden historiaansa, vaikka lääkäri ei ymmärtäisi siitä höykäsen pölähtävää. Onnellisessa tapauksessa tietysti yhteistyökykyinen psykiatrikin voi päästä ainakin jollain tavalla osalliseksi tästä parantumisen ihmeestä. Psykoosi voi siis olla myös mahdollisuus.

        Löysin juuri netistä tiedon, jonka mukaan DSM-luokitusta käytetäänkin Yhdysvalloissa. Meillä on kuulemma käytössä ICD-10. En ole jaksanut ainakaan vielä yrittää perehtyä niiden eroihin.


    • Ultra.mk

      Sätelytyys sätelytyys, perkl, kyllä mikroni kävi kuumana kun aaltoja maksalaatikkoon meni. Sitten pihalla pakettiautoa, pyöräilijöitä, kissakin meni. Selvää stalkkia ja mikrotusta. Remonttia tehdään, pölyssä arviolta 43 jalanjälki jihti naapuriin, hetken perästä värisi seinät, naapurillakin mikro.

    • mistä.on.kyse

      Puuttuuko moderointi keskusteluun sen sääntöjen vastaisesti poistamalla epämieluisat mielipiteet? Kannattaisi lukea säännöt uudelleen ennen kuin tekee mitään. Psykiatrien valta ei ulotu mielipiteiden poistattamiseen keskustelupalstoilta, vaikka heillä kuinka siihen halu olisi. Poliisienkin vain jos on kysymys esimerkiksi viharikoksesta tai kunnianloukkauksesta, mitä virkamiesten aiheellinen arvostelu EI siis ole. Tavalliset lainkuuliaiset kansalaiset tuskin vaativat omistaan poikkeavien mielipiteiden ja kannanottojen poistattamista, ja moderoinnin omilla mielipiteillä taas ei pitäisi olla asiassa merkitystä.

      • oletnaivi

        Esim.jos käytetty kuvakaappausta, voi olla kyse sellaisesta, jota ei ole oikeus julkaista.


      • törkeys.liki.huipussaan

        Poliisi ei ole sen kummempi virkamies kuin muutkaan, sitäkin saa arvostella. Jos poliisi poistattaa keskustelupalstoilta itseensä kohdistuvia arvosteluja,se on mielestäni likimain törkeyden huippu ja useimmiten lisäksi selkeää virka-aseman väärinkäyttöä.


      • pyhäkoululainen

        No, nehän osaa virka-aseman väärin käytön. Käy lukemassa laki- ja rikos -forumilta poliisi - palstaa. Tässä maailmassa rikotaan kaikkia lakeja jatkuvasti, joskus jäädään kiinni, joskus ei.


    • hyväkiertoon

      TÄSTÄ ON TULLUT MIELENTERVEYSPALSTA. Ei se mitään, sehän on asia jota olen tuonut esille hoidon osalta. En enää jaksa.

      Käväisin paikallisessa mielenterveyskahvilassa. On avustuksia leikattu 60 % , mutta sehän on tehty muille yhdistyksille jo aikaisemmin.

      Vuosien ajan on puuhattu Riihimäelle klubitaloa. On tullut kielteisiä päätöksiä. NYT on kaupungin taholta ehdotettu sellaista. - Sitä ei ihan hetkessä saada aikaan.

      Sitä ennen on niukkuuden aika. Voisiko joku taho vaikka tempaista hyväntekeväisyysjutun: kerätä rahat kunnon kesäretkeä varten.

    • vainonuhri

      Olen siirtynyt Outoja tyyppejä Riihimäellä ketjuun.

      • hullutrikolliset

        Vielä tähän ketjuun, kun tapahtui viime yönä Olohuoneen sivuikkunasta täysilläSINISTÄ LASERIA. Tiesivät, missä nukuin. Heräsin ja siiryin sivuun, mutta katselin. SININEN LASER VAURIOITTAA SILMIÄ, VAIKKA EI SUORAAN KATSOISI. HEIJASTUKSET JA HAJAVALOKIN VAURIOITTAA.
        On tullut laseria silmiin ennenkin. KK:n ikkunaan ja ulkona kun kävelin sen koivikkokummun ohi, missä vesitoni on. Lähellä rivitaloa ja ja sitä sen ison herran taloa, jonka nimeäen uskala enää sanoa tarkistaneeni. -Näkö huononip pahasti tilapäisesti. -Minulle ei ole suostuttu tekemään silmänpohjan kuvausta, näkyisikö siellä vaurioita.


      • sininenlaser

        Tähän tarkennus. Jostakin syystä oli jo herännyt. Sitten huomasin,että ikkunaan suunnataan voimakasta sinistä valoa. Se oli niin läpikuntekevan oloista, että arvelin ensin, että sen avulla näkee sisään. -Seuraavana päivänä syistä, joita en kerro, päädyin laseriin.


    • sininenlaser

      Välillä tännekin raporttia, että mielenterveystrollit voivat kirjoitella lisää linkkejä.

      Tämmöistä on e-häirityn elämä. Tulin kävelyltä kotiin. Talon edessä oli vakaumuksellisen sähköfirman auto. Sisällä kuului koputusta, naputusta ja poraamista. Kun painoin korvan naapurin seinään, kuului kovemmin. -Menin soittamaan ovikelloa. -Kuulemma ulkona tehtiin jotakin.- Kävin tarkistamassa, mitä tehdään. Vakuutti, että ulkovalaisinta vaihdetaan. -Yleensä nämä äänet tietävät minulle uutta häirintälaitetta. ---Arvatkaa, miten nukkuminen sujui tai ei sujunut viime yönä.

    • Läskijaska

      http://indietarget.blogspot.fi

      Linkin takaa löytyy paranoidi gangstalking-skitsofreenikko, jonka mielestä esim. ohiajavat ambulanssit ovat liikenteessä vain häntä häiritäkseen, ja poliisiautot liikenteessä vain häntä tarkkaillakseen.

      Kuulostaako tutulta?

      Aivan, paranoidi skitsofrenia.

    • Salp.2.2

      Painoin korvan seinään kiinni, voi morjens ja piti vielä mennä kysymään. Onkos tuo kerrostalo kyttäämistä. Käyny samalla kysymässä koska käy vaikka vessassa, niin tiedät sit jo melkein kaiken.

      • sininenlaser

        Ei ollut kerrostalokyttäämistä, vaan asian tarkistaminen. Myöhemmin sieltä alkoi kuulua kovaa meteliä kuin remonttia olisi alettu ja seinää revitty. Olin lähdössä ulos. Kuului käytäväänkin.-Soitin ovikelloa ja vielä tarkistan tämänkin. Oli imurilattialla maton päällä. - Oli kyllä poikkeksellisen kova ääni. Totta kai mimmi käytti tilaisuutta hyväkseen, ja esitti häirittyä naapuria. Niin kuin oli käsketty. -Tuskin tietää, mitä kaikkea siitä naapurista kuulunut. Tekee nk.käsketty on.

        Provosoidaan, lavastetaan, yritetään saada aikaa mielikuva, että olen joku hermoheikko mummu, joka ei kestä normaaleja kerrostalon ääniä. -Ei tule onnistumaan. -Eiköhän ihmiset tiedä, mitä aivopestyjä laumasieluja narsisti -psykopaatti uskonto-vainopomon alaisena olette.


      • ei.mulla.muuta_

        Mene hoitoon.


      • sininenlaser

        Lue Harhaanjohtajat.

        Niuvanniemi teidän paikkanne.


      • Terapian.Tarpeessa

        Mene nyt oikeasti hoitoon.


    • sininenlaser

      Jaaha, paska yö aluillaan, kun on kusipäät kimpussa..
      Tässä, kun istun, on minikutinavärinä jalkapohjista ylspäin takapuoleen asti. -Pahempaakin on ollut. Ja sirisee tietty,

      Joskus oikein paha sirinä otettiin käyttöön, päivällä menin mh:n sängylle lepäämään , hiljaisuuden vallitessa. Sitten alkoi kauhea sirinä. Karjaisin: nyt pikku lutka sammutat tämän sirinän ihan heti. Sammui heti. Onnistui vielä toisellakin kerralla, sitten ei. Tarvittiin isompia manööverejä ja niistä oli itsellekin haittaa. -Etä semmoinen mielisairauden oire on tämä sirinä.

      Voisin kertoa , miten hoidin älykkyden normaalille tasolle ja skitsofreniankin pois. -Vaihdoin operaattoria. -Mutta en yt viitsi.

      • Auttava.Käsi

        mene jo 3 kerran hoidon piiriin.


    • sininenlaser

      Parhaillaan on vittumainen infrahyökkäys. Tehtiinkin tuntia aikaisemmin.

      • huohh_

        Jauhat samaa paskaa jälleen,ketään muuta kuin itseäsi ei kiinnosta houreesi.


      • sininenlaser

        Ja taas infraäänihyökkäysherätys.. Eli tunnin sai nukkua. Ja taas meni helikopteri poikittain matalalta tuosta edestä. En maininnut tunti sitten.

        Kummastti tuntuu häiritsevän minun kirjoitteluni, kun on trollit kimpussa koko ajan.


      • sininenlaser

        Siirryin välillä mh:n puolelle. Rupesi kuulumaan niitä "luonnollisia" ääniä. Huutelin, että tekeekö livenä vai tuleeko äänitteeltä. Rupesi kuulumaan se tuttu narisuttaminen, jolla minua kiusattiin kesällä 2015. -Piti palata oh:n puolelle.

        No trollit, älkää nyt väsykö.


      • sininenlaser

        Syke korkealle, värinää ja sirinää, pakko nousta klo 05.4. Muuten olisin vielä nukkunut.
        Eli yht. unta n. 5 h.Paskoja herätyksiä, en kerro tarkemmin. Ja Kovilla desibeleillä rasittamista.


    • paskatvälitän

      Eiköhän ensi yönä kosteta. - No , jos selviän hengissä, pääsee muutkin lukemaan tapahtumat.

      • saatanankusipäät

        Heti kun nukahdan, herätetään. Onko ope opetettu ronkkimaan vittua.


      • sininenlaser

        Vaihdoin mh:n puolelle. Siellä vittua kuumennetaan ja herätetään kaulaa ronkkimalla. Semmoista zeesuksen väkeä. - On kumma kun srk:n vastaavien henkilöitten nimiä ei voi nähdä nk. muualla.
        Ehkä en ole edes nukahtanut, vaan on sammutettu ja herätetty.


      • sininenlaser

        Täytyy yrittää lukea se kirja. Jospa tuollainen vieraan ihmisen vitun ronkkiminen on ihan tavallista siellä lahkossa. Ja minä olen turhaan pitänyt sitä vihamielisenä tekona.

        Olen jo ennenkin miettinyt onko toi sakki syyntakeista. Nyt kun olen lukenut kirjaa, aina vaan pahemmin sitä mieltä, ettei ole. On aivopestyjen tahto rikollisten taskussa.


    • Reppel

      Se helikopteri oli sitten mediheli, että ei ollu mitään bäncciiä tai infrailuja. Mutta etköhän sen ota niin että oli.

      • sinähänluulet

        Täällähän on viime aikoina lennellyt kaikenlaisia helikoptereita niin paljon, että ihmiset ovat ihmetelleet, samoin HML:ssa.
        Tässä kerran joku vihreä kopteri lensi ensin tännepäin, sitten takaisin siitä vaan. Taivaalla oli juuri hanhiauroja, jotka pelästyivät ja laskeutuivat lentämään alemmaksi kauheasti kaakattaen ja rääkyen.Tuli mieleen tahallinen häirintä.
        Onko muuten mediheli sellainen pitkän laatikon mallinen, ikkunoita rivissä kuin linja-autossa?Lensi niin matalalta, että näkyi.
        Tutkinnallisista syistä en kerro, mitä tapahtui minulle.


      • sininenlaser

        On muuten poistettu helikopteriviestini. -Ei ole ennen mediheli sellaiselle näyttänyt. -Eikä lennä itä-länsi -suunnassa, van etelästä pohjoiseen. -Jos kertoisin, mitä minulle tehtiin, tämäkin viesti poistettaisiin.


      • sininenlaser

        Ei ollutkaan poistettu. oli vaan jäänyt jo niin taake, että en huomannut heti.

        Ehkä pätkiä yhtensä tunnin verran iltyöstä. Aamuyötä 2 h.


      • sininenlaser

        Oli ilmaantunut unigrafiikka: unta klo 04.39 - 07.02,siitä valveilla 5 min.
        Kun tuolla taaempana epäilen, että on tainnutettu ja herätetty moneen kertaan yhteen pötköön, niin tod. näk. juuri niin. Sitä on ennen tehty han raa'asti päivällä. Esi. pari vuotta sitten. Ensin nuijanukutuksella patjan päälle, sitten repien ja heilutellen hereille, jne. monta kertaa. -Kun siitä kirjoitin, voi että olin mielisairas.


      • stalkkereita.kaikkialla
        sinähänluulet kirjoitti:

        Täällähän on viime aikoina lennellyt kaikenlaisia helikoptereita niin paljon, että ihmiset ovat ihmetelleet, samoin HML:ssa.
        Tässä kerran joku vihreä kopteri lensi ensin tännepäin, sitten takaisin siitä vaan. Taivaalla oli juuri hanhiauroja, jotka pelästyivät ja laskeutuivat lentämään alemmaksi kauheasti kaakattaen ja rääkyen.Tuli mieleen tahallinen häirintä.
        Onko muuten mediheli sellainen pitkän laatikon mallinen, ikkunoita rivissä kuin linja-autossa?Lensi niin matalalta, että näkyi.
        Tutkinnallisista syistä en kerro, mitä tapahtui minulle.

        Epäilen että pitkä vihreä voi olla armeijan helikopteri, mutta en ole varma.


      • sininenlaser

        Mode on lisännyt "Kun siitä kirjoitin, voi olla, että olin mielisairas." Tai sitten olen yrittänyt tempaista vitsin, mutta jäänyt kesken. EN OLE OLLUT SITÄ KIRJOITTAESSANI MIELISAIRAS:
        --------
        Minulle tuli mieleen armeijan miehistön kuljetushelikopteri. -En vieläkään uskalla kertoa, mitä minulle tapahtui, mihin heräsin ja sitten tein havainnon helikopterista.
        --------
        Jestas: toisella puolella vammautettu puolikuoliaaksi rääkätty mummo, toisella puolella 50 000 helluntailaista muut päälle, ja vastapuoli tuntee olonsa uhatuksi. -Mummu kun ei haluaisi muuta kuin saada olla rauhassa, mutta kun ei saa, niin hengissäselvitymiskeinona joutuu käyttämään suomi24 kirjoittelua. -Ei ihme, jos vastapuoli vapisee.


      • sininenlaser

        Viestiin 1.5.2017 moden stalkkeri on muuttanut: herätettiin kaulaa ronkkimalla..(vaikuttaa sanahelinälle).Minä olin kirjottanut: herätettiin kaulaan tarttumalla ja päätä heiluttamalla.


    • Ultra.mk

      Tänään heräsin, puntti värisi, sanoin puolisolle pitäisi nyt saada värinä loppumaan. No suikkari tuli, loppui. Myöhemmin kauppaan, taas värisi saattoi tulla ylhäältä, alhaalta, pahvilaatikosta. Kotiin palattuni huomasin taas pölyssä jalanjäljet, veivät kellariin. En mennyt katsomaan, koska tiedän että huomenna taas porataan. Avasin kotioven, kuului sihinää, saatana vappusimat kävivät jo "kuumina". Prosentit noin 19,huikkaa, sihinä loppui.

    • Psykiatrisi
    • sininenlaser

      Open huusholliin kun menisi poliisi, sieltä löytyisi rikollinen/rikollisia ja mikroaallotushäirintälaitteita toiminnassa.

      • sininenlaser

        On värinät päällä ja vitun kimpussa joka paikassa. Naapurin muijalle huusin ohjeet. mitä tehdä.

        On se skitsofrenia jonkun muun päässä.


      • sininenlaser

        Eka hyökkäys saattoi tulla myös B-talon pervolta. Siirsin patjan katveeseen siihen huusholliin nähden. Seuraava hyökkäys siinä. Itesuojeluosasto ilmoitti, että ylhäätä tulee ja luotan siihen.

        KIITOS ITSESUOJELUOSASTO, hoidit homman muiltakin osin. -Ihan vain mekaanisesti tein nk. käskit.

        Kyllä värinää on tullut, noin, klo 04 oikein kunnon hyökkäys. Muistan, näkyy syke- ja unigrafiikassakin, ja edelleen värisee jalat.


    • Ultra.mk

      Heräsin aamulla, kellarissa kolisee kohta porataan. Eiliset simat kohisee vieläkin päässä, vaimo alasti sängyllä. Värinää puntissa, vaimo hommiin, loppui. Remppamiehet rapistelee rappukäytävässä, pölyssä jalanjälkiä, tärinää, tulee ylhäältä alhaalta, pihalla olevasta pakettiautosta, ihan sietämätöntä. Tiellä kunnon trafiikki, fasaani-ukko juoksee tien yli, outo kellonaika ylitykseen.

      • hullusadistiolet

        Ihan taidetaan asua samassa taloyhtiössä tai siten asut vastapäätä.


      • sininenlaser

        No kun ihan lähellä kerran asut niin sittenhän tiedät tämän pommijutun paremmin.


    • noselitäpä

      Vähän vaihtelua e-puoleen. Useampana päivänä kun olen ap:lla tullut kotiin kaupasta on vastassa ollut savuinen huusholli. Olen juossut tarkistamaan, ettei vaan ole jäänyt levy päälle. -Ei ole kertaakaan. Olen tuuletellut savut ja usvat pois, haju on saattanut silti itsepintaisesti jäädä.

      Valvomisen takia rupeaa jo muisti reistaamaan,mutta kyllä se varmaan tänään tapahtui.. Kun tulin kotiin, oli kämppä tynnä makeaa savua ja vahvaa kynttilänpolttamisen hajua. -Ei pienet tuulettelut auttaneet. - Mikäs huume se taas olikaan. -Viimeksi kun minua huumailtiin, sen tarkistin. - Palovaroitin ei ole reagoinut kertaakaan.

      Tutkinnallisista syistä en kerro, mitä toteuttamisesta ajattelen.

      • Mind.control

        Huono ilmanvaihto jos naapurin kannabis käryt puskee sisään, kannattaa nyt mennä nenä pitkällä jokaisen postiluukun kohalle. Sitten kun selviää, niin poliisit paikalle. Eriasia jos omas kämpäs on käryä ja joku onkin tunkenut hasaa kämppääs, niin milläs todistelet ettei ole sinun.


      • sininenlaser

        Nämä kaikki savut ovat ilmaantuneet kaupassa käynnin aikana. Silloin liikkeitäni voidaan konrolloida ja tietää milloin palaan.

        Ed. kerran jokin aika sitten kun makeaa savua ja kynttilää oli, seuraavana päivänä silmäni verestivät hirveästi. Kuin kauhuelokuvassa isoja ratkeamaisillaan olevia suonia täynnä valkuaiset .

        Kyllähän minua vainoavassa lahkossa on tietämystä huumeistaja hyvät yhteydet alamaailmaan, mitä vaan aineita saavat ja tekijöitä. Niitä oikein haluvat lahkoonsa.


      • sininenlaser

        Nyt tulikin sitten kovan pamauksen kera klooria hengitettäväksi.


      • sininenlaser

        Itse asiassa myönsivät tekonsa niin suoraan kuin nyt on mahdollista. Olipas alku pihatalkoille. Pamaus. Mummu pelästyi ja hengitti klooria, kun ei osannut varoa. Ja pääsivät näyttelemään, tykkäävät siitä niin kovasti. Eiköhän tämä niin mennyt.


    • SININENLASER

      HENGITTÄMINEN
      - olen useana päivänä joutunut hengittämään erilaisia savuja kotiin tullessani, en tiedä mitä
      - viimeksi tänään kannabisavuja
      - äsken kun pommi pamahti ovisyvennyksessä juuri ennen kuin menin , en osannut varoa klooria, piti palata sisälle pari kertaa. Pihalla oli jo muita, mutta kaempana tuulessa. Osasivat varoa.

      MITÄHÄN HENGITÄN SEURAAVAKSI VAI LOPETANKO HENGiTTÄMISEN KOKONAAN?

      • hullutrikolliset

        Ja mitähän olen mahtanut öisin hengittää, kun välillä seuraavana päivänä ollut aivan karsea olo, siis fyysisesti.


      • sininenlaser

        Ja värisee niin , että pohkeet heiluu.
        Eilen illalla kuuden jälkeen ajoin talon edestä.Siihen oli pysäköity iso valkoinen auto, jonka vieressä seisoi lyhyt lihava vaalea pariskunta.Melkein hyppivät riemusta ja vahingonilosta minut nähdessään. Minulle oli tehty "oikein" ilmeisestikin.
        No olen saanut kurkku suorana huutaa :umpuhullujua uskontorikollisia! Ne laumasielut oli kammottottavia.!
        Inhoan ja halveksin.


      • sininenlaser

        Joo,jalat hellarivärisee ja korvat hellarisirisee. Muutakin hellaripaskaa yöllä oli,mutta voivat itse levitellä asiaa, vaIkka tämä ketjun aloittaja.


    • sininenlaser

      Kävin kaupassa. Kun palasin, kämppä oli sakeana makeasta savusta ja kynttilänhajusta. Meinasin pökertyä samantien. Kireesti avasin arvekkeen oven ja pari ikkunaa ja ulos .Pää rupesi särkemään otsalohkosta.
      Palasin jonkin ajan kuluttua takaisin. Edelleen kynttilä ja savu haisi. Avasin parvekkeelta lisää ikkunoita, ovi käytävään auki ja ulko-ovi auki. Istun tässä täydessä ristivedossa, mutta kyntilä haisee edelleen. Aivan kuin niitä tulisi koko ajan lisää jostakin.

      • onnehullutmahtavia

        Kävin reissussa. Palatessa sisällä haisi mädältä ja haisee edelleen. Nk. en olisi vienyt talousjätepussia muutamaan viikkoon moolokkiin Ehkä se vain kevään hajuja. Pää rupesi särkemään. Jalat värisee. Pakko lähteä taas ulos.


    • ihanvainhavainto

      VÄÄRIÄ JOHTOPÄÄTÖKSIA MAKEASTA SAVUSTA JA KYNTTILÄN HAJUSTA:

      Vuodenvaihteesa/alussa lähdin kauppaan. Jäi yksi tuikkukynttilä palamaan lasilyhtyyn. Palatessa oli vahva savun ja kynttilän haju. Kahistuin. Ajattelin, että silloin kun itse on paikanpäällä, hajut tulevat niin vähitellen, ettei niitä huomaa. Johtopäätös: en enää sisätilassa polta kyntilöitä.

      Kun taas tulin kaupasta, parvekkeelle oli lasiseen lyhtyyn palamaan jäänyt kynttilä.Sisällä oli vahva savunhaju ja kynttilän haju. Ihmettelin, mistä ihmeestä se haju on voinut sisälle päästä. Ihmettelin useitakertoja.

    • Ultra.mk

      Hitto kävin kaupassa, puntissa ei värissyt. No vaimo ei pääse "hommiin" tänään. No maitohyllyn ohi kävelin, päänsärky iski, varmaan sädettä tuli, ylhäältä, alhaalta, lattianraosta. Sitten muistui mieleen, en ollut polttanu yhtään jointtia tänään, pakko laittaa spliffi huuleen, helpotti. Ulos kaupasta, pakettiauto tööttäsi, huomasin että en kävellyt suojatiellä, huh, todella hartsista kukkaa ja vahvaa tuli poltettua. Pääsin kotiin, nyt rupesi puntti väriseen, vaimo käsitöihin, helpotti. Parvekkeella haisi savu, ulkona grillattiin. Pakko itsekkin laittaa makkaraa, mutt mihin ;) vaimo tykkää, niin minäkin, naapurit ei, kun parvekkeella nakkipiiloa leikitään.

    • Pzz.sötelytys

      Hihi
      ☢☢

    • sininenlaser

      No niin ketjun aloittaja. Teepä nyt tarkat muistiinpanot ensi yöstä, että voit taas kellonaikojen tarkkuudela kertoa, mitä helvettiä umpihullut uskontorikolliset minulle tekevät. Kammotukset.

      • Ultra.mk

        Enpä tiedä mistä puhut, kun tämä ketju on alunperin puntin värinästä. Sinä olet tunkenut stalkki shittien kanssa tähän. Ja kyllä mä ehkä tiedän pari uskovaista, mutta ei ne tähän liity. Ainoastaan puntin värinä.


    • sininenlaser

      Aamulla käväisin puistossa. Kotiin palatessa kaikki ok.
      Äsken palasin kaupasta. Avasin oven, tulin eteiseen, ei lyönyt vasten naamaa mikään. Kuitenkin sen verran jotakn, että riensin avaamaan parvekkeen ovea. Sielläpäin oh:ssa sitten tuli kynttilää ja savua nenään ja alkoi pyörryttää. Äkkiä vielä mh:n ikkuna auki. Lukaalin oven jätin auki ja ulko-oven. Ulkona istuessa mietin, ettei näin mietoihin savuihin olisi kannattanut poliisia soittaa.

      • sinnenlaser

        Istun täällä ristivedossa, kaikki lävet auki. Silti jostakin tunkee kynttilänhajua. On pyörryttävä olo- Pakko lähteä pois kotoa.


      • Graznos

        Voi olla aivokasvaimesta kysymys, kun savua haistaa vaikka ei olisikaan savua


      • sininenlaser

        Olen luultavasti ehdollistunut kynttilänhajuun. Riittää, että sitä tulee nenään. Laukaisee päälle saman kokonaisreaktion kuin alkuperäisessä tilanteessa. Ja kun alkaa pökerryttää, silmissä rupeaa pimenemään. Ei enää tiedä, hämärtääkö sen takia, että on savua ilmassa vai sen takia, että on pökertymässä. -Tätä mietin tänään.

        Taidat kuulua tekijöihin, kun tiedät ,että tänään tuli pelkkää kynttilää.
        - Voi olla kyse tottumattomuudesta nimetä erilaisia käryjä. "On kuin levy olisi jäänyt päälle ja jotakin jo kärventyis, jne.tuolla aikaisemmin.

        Kiinnitin huomiota siihen, ettei palovaroitin hälyttänyt ja ihmettelin, että mitä ilmassa sitten on ollut hämärtämässä, minkä on voinut poistaa tuulettamalla. -Tarkistin palovaroittimen. On kunnossa.

        Alkutalvesta kauhistelin kyllä nimenomaan savun määrää.


        Kun nyt tietäväisesti kirjoittelet, annapa poliisille vaikka nimetön vihje, ketkä ovat tämän takana.


      • Graznos

        "Taidat kuulua tekijöihin, kun tiedät ,että tänään tuli pelkkää kynttilää" . Tuota noin, itse tuolla kirjoitat että kynttilänhajussa istut niin mistä muualta voisin tietää. Ei ole nyt ihan tervettä syytellä muita, edes niitä ketkä jaksaa lukea näitä juttujasi, vaikka tämä ketju oli ihan muun. Rupesit vaan tunkemaan stalkki shitiäsi tähän ketjuun.


      • sininenlaser

        Just joo, minun teoiltahan tässä terveyttä puuttuu ja näm umpihullut uskonto- ym.rikolliset ovat niin terveitä tai nämä sivulliset rääpijät. Pitäiskö muka olla kiitollinen, jaksat luka Ole kuule ihan vapaasti lukematta. -Riihimäen ulkopuoliset lukee, ympäri Suomen.

        Kun sadat -tuhannet stalkkerit suunnitelmen mukaan hyökkäilevät kimppuuni monin tavoin, ja minä kerron, että tämmöistä tapahtui, niin minulla pitäisi heti olla absoluuttinen totuus tapahtuneesta hallussani, samoin tikun tarkkaan oikeat termit. Muuten on skitsofrenia tai aivokasvain.

        Kyllähän tämä ketju on vainoni irvimistä. Sen tapahtumia käytetään materiaalina, selostetaan välillä ihan kellonajan tarkkuudella.


    • sininenlaser

      On taas herra käskenyt umpihullujen vittuilla. Ja perkeleesti värisyttää infraäänellä. -Osaan minäkin jotakin. Umpihullut uskonto- ym. rikolliset!

      • sininenlaser

        Rupesi jo kirjan esittely kyllästyttään, mutta tulipa uutta intoa. Täytyyhän ihmisille kertoa, mitä se umpihullu tarkoittaa.

        Jos niinku vitusta herätellään, niin täytyyhän minun vitutus purkaa. Syyttäköön teitä ne, ketkä ei tykkää.


      • sininenlaser

        Kesken viestin tai loppupuolella heitettiin hanhiketjuun vai oliko joutsenketju. Lyhyesti nyt; shokkiherätys klo 2.00, syke nousi 50 pykälää ja niin kovat vräinät, että vittu turposi niin, ettei voinut istua.


      • sininenlaser

        Yritin mennä nukkumaan. Yleensä tällaisen herätyksen hyökkäyksen jälkeen menee pari tuntia ennen kuin elimistö/aivot rauhottuu. Ja on ollut muutenkin puolen tunnin välein herätys, jos nyt siinä välillä on nukkumaan pystynyt.
        Niin se ketju, jonne kesken hyökkäyksen minut heitettiin , oli: kuolevalle hanhelle ei apua. Olisiko moden mustaa huumoria! Ei, kyllä se on vihjaus, että minut saadaan rääkätä hengiltä ilman, että kukaan auttaa -Ei ollut uutinen.


      • kuolevahanhi

        Aina vaan hereillä vittu turvoksissa.
        Uusi nimerkkini on KUOLEVAHANHI. Onhan tässä siivet leikattu jo kohta parikymmentä vuotta sitten. Ja mitä sen jälkeen. Miten ylipäätään voin ollakaan hengissä enää.


      • kuolevahanhi

        Päivä tuolla jo valkenee.Ei mitään toivoa nukkumisesta. Sykegrafiikka kamalan näköinen. Unigrafiikan yritni pelastaa ennen kuin tulee kahden tunnin tauko täyteen. Ei onnistu, kun stalkkerit ovat katkaisseet nettiyhteyden.
        Muuten kun tuolla pommiketjussa vihjaillaan, että mummo on pilvessä, voi pitää paikkansa. (Tai bentsossa).Juttelin vähän estoitta vieraille ihmisille, linnuista tietty. HML:ssa lähinnä sitä, ettei niitä näkynyt missään. -


      • kuolevahanhi

        Räpläilin taas älypuhelinta, joka on pariliitetty ranneekseen. Vilahti tieto: verkon käyttö on estetty.No sitähän minäkin. Vime yön unigafiikka olisi karsean näköistä. Purppura = valveilla. Olisi yhtä purppuaa risuaitaa . --Jos joskus taas iltapäiväpäivällä ilmestyy unigrafiikka, sllä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.


      • kuolevahanhi

        Ei apua pah.pidellylle kuolevalle hanhelle on ketjun oikea nimi, Ajattelin ottaa sen esille ja ruveta kirjoittamaan siihen, mutta ei kuitenkaan. Jotakin paljastavaa aion keksiä.


      • kuolevahanhi

        Aamulla käväisin jo jossakin autolla. Kun menin autolle, heti näin, että bensatankin kansi oli auki. Ei ole ainakaan ihmeemmin bensaa viety, mutta onko lisätty jotakin??? Lentääkö ilmaan? Ainakin epävarmuudentunnetta haluttu aiheutta. -Rikollisethan kimpussani ovat.


      • kuolevahanhi

        Iltayöstä kiljuin seinän läpi: Jiilauta, joka kerta, kun minut vitusta revitään hereille, herää muutkin. - Ei revitty, iskettin sydämen kimppuun. -Ja puolen tunnin välein herätys. -Yleensä olen pannut hyvän kiertämään. Osaan muutakin,


      • kuolevahanhi

        Infraäänitappolaite, mikroaaltomurhamasiina, laserliiskaaja, jne. -Runosuoni kukkii. Täytyy käyttää hyväksi.


    • kuolevahanhi

      Just.Stalkkerit ovat katkaisseet älypuhelmen verkkoyhteyden eli se on estetty, edelleen. Ensi yönkään kidutukset eivät unigrafiikassa näy. Muualla näkyy.
      Onko käytössä tappolaite, murhamasiina, laserliiskaja vain henkilötyövoimaa livenä. Kyllähän sitä riittää porukkaa ovissa kulkemaan ja jollakn rämisevällä ajelemaan. Ja mh:n seinänaapuri osas jo eilen pudotella pyöreitä esineitä, jne. Tai voi tietty äänitekin olla.

      Ja mitä lie yöllä hengittelen.

      • Risti.n

        Kannattaa käynnistää se puhelin uudestaa ja siinä samalla aloittaa oma ketju, eikä sotkea muiden ketjuja jonninjoutavilla jutuilla.


      • kuolevahanhi

        Käynnistin puhelimen uudestaan. Ei auttanut.


      • tällaisena.parempi
        Risti.n kirjoitti:

        Kannattaa käynnistää se puhelin uudestaa ja siinä samalla aloittaa oma ketju, eikä sotkea muiden ketjuja jonninjoutavilla jutuilla.

        Jonninjoutavat aloitukset kannattaakin sotkea.


      • sininenlaser

        Suomi24 siivosi pois kakkialta kaikki vainoamiseen liittyvät ketjut, täältäkin. Piti mennä trolliketjuun, että pystyi kirjoittamaan. Toisaalta tämän ketjun aloittaja piti asiaani koko ajan esillä. Kaikkihan tiesivät, mihin siinä viitattiin. Heti kun ehdin, siirryn pois tästä ketjusta.


      • sininenlaser

        Kirjoitin raporttia tältä aamulta. kesken viestin, mode heitti minut jonnekin pahoittelu- sivulle.


      • sininenlaser

        Ihan lyhyesti:

        Kävin aamulla kaupassa. Kunt tulin kotiin, ilma oli kirkas ja puhdas.

        Kun myöhemmin ap:llä tein puistokierrokseni. Kun avasin kotioven, vastaan löi harmaa ilma ja lievä kynttilän haju. -Entiset tuuletusoperaatiot, uusia havaintoja.

        Olen jo rikospoliisilta kysynyt neuvoa, mitä pitäisi tehdä, kun tulee savut vastaan kotiin palatessa. -Ei ole kuulunut mitään.


      • siisomallakohdalla

        MILTÄ TUNTUISIN OMALLA KOHDALLA?

        Olin eilen niin loppuun rääkätty, että olisin nukkunut vaikka pienessä maanjäristyksessä. Kuitenkin heräsin(ja näkyy unigrafiikassakin) klo 23 tienoilla siihen, että

        MIKROAALTOA VOIMAKKAALLA TEHOLLA SUUNNATTIIN VIRTSARAKKOON JA PAKSUUN SUOLEEN,ALAVATSAAN. Pelkän kivun ja kuumuuden sietäminen ei ole ainoa asia. SE myös vaurioittaa näitä elimä.


    • neumpihullut

      Saa nähdä, koska poliisi pääsee taas antamaan lausunnon, ettei tapaukseen liity rikosta, kun on löytynyt gs-uhri kuolleena.

    • sininenlaser

      Pari tuntia sitten oli kovilla desibeleillä sellainen infraäänihyökkäys, ettei ole toivoa vieläkään nukkumisesta.
      MILTÄ TUNTUISI OMALLA KOHDALLA?

    • sininenlaser

      Onkin ehtinyt olla varsinainen aamu.

      Istun tässä toppatakki päällä ja pipo päässä makuuhuoneessa aivan täysin avoimen ikkuna-aukon edessä. Miksi. On sitä kannabista kämpässä niin paljon, ettei olohuoneeseen ole asiaa.

      Huomasin aamulla, että bensat on vähissä, ekalla puistokeikalla. AJATTELIN, että käyn seuraavalla keikalla tankkaamassa ABC:lla. Ja sitten ostan jotakin evästä kotiin kahvin kanssa. Kun hyvän kokoisia omenoita, ostin niitä myös. - Ja sitten puistoon ottamaan muutama lintukuva ennen ihmisten tuloa. - Pahanilman linnusta otin kuvia.

      Ja kotiin, jonne olin jättänyt partsin en ja mh:n ikkunan auki. Ei pystynyt eteistä pidemmälle menemään. Huoneiston ovi auki ja ulko-ovi auki. Seuraavan kerran kun käväisin tarkistamassa, meinasin vielä pökertyä. -Myöhemmn onnistuin hakemaan mukillisen kahvia.

      Sitten keksin tämän makuuhuoneen ikkunan ja sen edessä olevan pöydän.

      Eilen tätä savustusta oli koko päivän. Ei eilen eikä tänään kukaan ole kiistänyt savustusta. Tänään kun ulkona kyselin yhdeltä blondilta kiinnostaisko tulla hengittelemään ilmaseksi kannabista, ei kiinnostanut. Mutta vahinonilonilme naamalle tuli. (Ehkä myöhemmin kuvaan, mikä se ilme on.)

      • sininenlaser

        Tässä istun m:n ikkunan edessä,siis avoimen. Kvin puistossa, mutta siellä ei tarkene olla. Kun tuli takaisin, käytävässä leijui joku ruusun tuoksu. Kun avasin oman kannabis tai "kannabis" löi vastaan. Läpi veto taas. Älysin mennä parvekkeelle kahvin juomaan. - Olen pyydellyt ihmisiä tulemaan haistamaan kannabista ilmaiseksi, mutta ei. Kukaan ei halua joutua todistajaksi.


      • sininenlaser

        Nyt rupesi pöllähtelemään savua ikkunasta sisään, vai tuleeko patterin takaa suurista jalkalistan raoista.


      • gfsralk
        sininenlaser kirjoitti:

        Tässä istun m:n ikkunan edessä,siis avoimen. Kvin puistossa, mutta siellä ei tarkene olla. Kun tuli takaisin, käytävässä leijui joku ruusun tuoksu. Kun avasin oman kannabis tai "kannabis" löi vastaan. Läpi veto taas. Älysin mennä parvekkeelle kahvin juomaan. - Olen pyydellyt ihmisiä tulemaan haistamaan kannabista ilmaiseksi, mutta ei. Kukaan ei halua joutua todistajaksi.

        Tarkeneminen on vaatetuskysymys.


      • sininenlaser

        Jos puistossa pitäisi päällään paksun untuvatakin,toppahousut, pipon ja hanskat, tarkenisi istuskella.
        Käväisin taas äsken jakelemasa uusia ompunpuolikkaita nälkäisille. Lähtiess jätin kaikki lävet auki paitsi huoneiston oven. Palatessa käytävässä leijaili ruusun tuoksua, Minun olkkarissa iski vastaan savu ja kynttilä.
        ETTÄ SEMMOISTA.


    • voitteko.uskoa.tätä

      Minä pieraisin erään ison kaupungin kaupungintalon vessassa. Sinne tulvahti aivan ihanaa koivumetsän tuoksua. Vedin sitä keuhkoihini, sitten pieraisin uudelleen. Taas tuli.

    • Nälkäiset.kurjet.sentäs

      Minä taas sytytin jointin ja pölläytin vaimoni kanssa pikkuiset päivä sessiot. Siinä peitto heilui ja smetana virtasi, sitten otin ultraääni pesurin ja ultrailin koko kämpän. Sitten kävin mittailemassa pölyssä olevia kengänjälkiä. Nyt istun alasti parvekkeella ja juon olutta, viintäkin olisi, kohta täytyy ruveta rumpuja hakkaamaan ja pyöritteleen keilapalloa. Illalla voisi ultraääni hitsata vähä saumaa tuohon pikku projektiin. Syön vielä pari omenaa itse.

      • sininenlaser

        Hyvin jaksat seurata touhujani. Et ole tainnut nähdä jalkalistojen tiivistelyhommiani. Patterin tausta on pulmallisia.
        Tässä sitä istun ristivedossa.ihan avoimen ikkunan edessä.Ja hengittelen pakokaasuja

        Olen lueskellut sitä kauheaa kirjaa ja huomannut, että omat mutupäätelmän ovat osuneet oikeaan. Nyt vaan syvempää tietoa.


    • sininenlaser

      Onneksi minulla on eräretkeilytausta. -Jos pitää valita kynttilä/savu tai pakokaasut valitsen kuitenkin pakokaasut.

      Tämä kyllä tulee vainoajien oman nilkkaan, selviytymiskeinoni ovat sen verran julkisia.

    • sininenlaser

      Aivan hirveää virtsarakon survomista. Onko tehty hurmoksessa vai onko automaatti päällä. Nyt kun taas en uskalla olla oh:n puolella.Kun luulen, että ne kynttilät ja savut tulee sitä kautta. Tunnin välein isketty rakkoon, sattuu kauheasti, mutta en ole pystynyt lähtemään liikkeelle eli pois-

      Joskus 1 kk sitten minulle ilmoitettiin, että nyt loppui yksi aikakausi. ajattelin jo silloin, että alkoiko terminaalivaihe.

      • sininenlaser

        Onneksi sain unigafiikan talteen ajalta: klo 21.09 - 01.43. Luulin heränneeni vasta yli 02., mutta kyllä tässä se tavanomainen puolen tunnin hyökkäys on ollut. Minkä jälkeen ei pariin tuntiin pysty nukkumaan.

        Heräsin vasta klo 08.30 tai nousin ylös. Herätykset sillä välllä oliat niin rajuja ravisteluja ja heilutteluja, että tarkistin ensi töikseni onko oven turvaketju kiinni.

        Sellaisille taviksille, joilla on unipulmia tai väsymystä päivällä, suosittelen tällaista ranneketta. Ei vastaa varsinasta unenseurantalaitetta, mutta ei tarvitse luulla.


    • Ultra.mk

      Huh mikä yö, vaimo vonkasi ja minä annoin. On uusi vaihde menossa, survottiin niin helkutisti menemään, sen jälkeen laitoin saunatakin päälle ja menin parvekkeelle istumaan. Rupesi värisemään taas puntissa, mainitsin vaimolle ja taas mentiin. Kesken koituksen tuli mieleen, että voisi pestä jalkalistat ultraäänipesurilla. No vaimo kontilleen pesurin kanssa ja listojen kimppuun. Itse laitoin tuoksukynttilöitä palamaan, ihan sen takia kun vaimo on saanut siivottua, niin on sitten mukavempi päästä koituksen makuun kun tuoksu on hyvä.

      • sininenlaser

        SIIINÄ kirjassa onkin seksin käytöstä yksi luku.


    • sininenlaser

      Tässä istun toppatakki päällä ja pipo päässä ristivedossa mh:n avoimen ikkunan edessä. Nenään tulvahtelee kynttilää. Haistelin jo ikkunan ulkopuolelta. Hajun haistan kai sen takia, että ulkoa tulee raikasta. Nenä ei niin turru tähän sisäilman kynttilään.

      Eilen oli kynttilätön päivä, mutta ei yö. Johonkin muuhun ketjuun kirjoitin, kuinka iltayöstä kun wc-pakopaikasta palasin eteseen, oli kynttilänhaju vastassa. -Sama juttu aamuyöllä.


      Yö oli kauhea. Ensin oh:n patjalla. Mm. alapään kimpussa olemisen takia siirryin mh:n puolelle. Piti poistua turvaan, syke niin korkealla. Sen jälkeen sitten tulikin kynttilää vastaan,
      Kun seinän takaa häirittiin kaapin ovilla ja napsahduksilla, ym, huutelin, että turha vaiva. Olen niin kannabispilvessä ettei tunnu missään. -Kahden jälkeen oli taas pahempi herätys. Nukahteun kuitnkin, mutta herätttii vähintään tunnin välein, useamminkin. Oven sulkemisäänillä: oikeita reaaliajassa vain mikroaaltoäänitejuttuja? Luultavasti molempia.

      • Epäileväinen

      • sininenlaser

        En ole juuri tuota linkkiä katsonut, muita kylläkin ja kyllä ,ilmaantui ihan tasan tarkkaan luetellut vaikutukset. Homma on niin selvä, etten viitsi käyttää testiä, kun maksaa 33 ekeä. -En edes heti katsonut vaikutuksia, etten rupeasi huomaamaan juuri sellaisia oireita. Vasta eilen katsoin.

        Miksi tämä aine? Pidemmän käytön jälkeen muuttuu passiiviseksi. Sekö tavoite. Vai onko tavoite lavastaa minut. Esim. jos ajan ratsiaan ja tehdään huumetesti. Ja autosta tietty löytyy huumetta, jos ei muuten niin poliisiin sinne tipauttamana. --Varmaan haluaisivat ajokortin pois.

        Minua on huumattu ennenkin.


      • Kannabis.Pilvi

        Jos kyseisen linkin listan moni vaikutuksista täsmää oloosi niin saatat olla pöllyssä.


      • sininenlaser

        Kiitos, onpa perusteellinen linkki. Onneksi katsoin vähän yksinkertaisempia, kaikki sopi.


      • sininenlaser

        Niin, onhan sillä se välitön haittavaikuus, etten voi olla kodissani muuten, kuin pitämällä kaikki lävet auki talon ulko-ovea myöten.Täysi ristivetopäälläMakuhuoneen avoimen ikkunan edessä olevalla pöydällä voin käyttää läppäriä ja istua kylmällä parvekkeella talvivaatteissa.

        Ja minä olen talonväen ja tukijoidensa mielestä hullu. Vissiin sillä, joka nämä kannabissavutkin huusholliini järjestää, on varma pääsy Edeniin.

        Infraäänihäirintä on nytkin päällä.


      • sininenlaser

        Piti olla kirjoittamatta,mutta kun olen tajunnut uutta kannabiksesta. Pari päivää sitten huomasin, että eräs kesäpaikka oli auennut. Ostin 33 cl keskiolutta hanasta. Ihmettelin, kun tuli niin rauhallinen olo ja musiikki kuullosti erityisen ihanalle. Kun tulin kotiin, vsähdin, Putosin patjalle. Kun reilun puolen tunnin päästä heräsin. oli autuas olo: vahvana ajatus päässä: kaikki on hyvin, mitään pahaa ei ole tapahtunutkaan, ei ole vainottu, olet vain nähnyt painajaisunta.

        Havahduin, että mitä. Nousin ylös ja ravistelin itseäni. Tolkutin itselleni:kyllä on vainottu ja vaino jatkuu. Jotenkin se autuus väheni.

        Ensin ajattelin, että baarimikko oli lisännyt olueeni jotakin. Voi ei, en voi käydä sielläkään. -Sitten vähän tutkin nettiä. Ei saisi käyttää alkoholia kannabiksen kanssa. Taisi olla niinpäin, että ensin kannabista , sitten alkoholia.Toisin päin hankalat oireet. Vahvistaa kannabiksen vaikutusta. -Olin siis ollut pilvessä baariin mennessäni. Kotona on saattanut kannabista ilmassa, kun tulin.


    • Ultra.mk

      Minäkin makasin vaimoni päällä aamulla, kun puntissa värähteli taas kunnolla, nosiis vaimo sai ja niin minäkin. Lähdin kauppaan, sädettä ylhäältä, alhaalta, kellarista. Huh, selvisin kaupan pihaan, taas ohimoon suoraan sädettä, pakettiauto kaupan pihalla sielt ei tullut, koska autossa ei ollut tummia laseja joten sisälle näki. Ellei sitten mikro ole piilotettu korin rakenteisiin, tuskin. Hedelmätiskillä humahdus puntissa, värisi, 35 senttimetrinen riehaantuu, ajattelin töitä, loppui. Kotiin äkkiä, vaimolle kyydit ja KOVAT. Nyt istun shortsit jalas partsil, tuikut palaa lyhdyissä.

    • sininenlaser

      Voi vittu perkele, että pitää joutua asumaan näiden umpihullujen uskontorikollisten seassa,. On jo ollut vittu herätyksiä oh:ssa ja mh:ssa ja kunyritin mh: n uolelle mennä niinseinän akna jatkuva kopina ja naputus ja ovea kiinni jne. Jos ei tule äännitteeltä, niin on sillä lutkalla hommaa.

      • sinäolet

        kuka tässä se umpihullu on?


      • sininenlaser

        Katsoin sykegrafiikkaa. On näköjään puolen tunnin välein järkätty piikki.Äsken nousi 114 asti. Taitaa jo se riittää herättätämään, kun alkuillan sitkeimmät unet saatiin sotkettua.

        Lue kirja Miettinen - Pellikka: harhaanjohtajat tai Goolaa : gang stalking and electronical harassment.

        Pitäisiköhän minun aloittaa ketju: Elämääni monikerrospöpilässä -päivityksiä ja muisteloita.

        Mitä mieltä olet?


      • sinäolet

        No voi kuule, perusta ihan rauhassa sellanen ketju mut sun on ihan turha haukkuu täällä netissä muita ihmisiä. Itteäs voisit haukkua niin paljon kun sielu sietää mutta sun naapureita sä et voi haukkua. Alkaa mennä kunnianluokkauksien puolelle, miks et hankkiudu hoitoon jos ne naapurit niin paljon ärsyttää? :))))


      • sininenlaser

        Sinun näkemyksen mukaan varmaankin koulukiusattujen pitäisi hakeutua hoitoon, kun kiusaajat niin niitä ärsyttävät, samoin työpaikkakkakiusattujen,tai lukemattomien naapurivainon kohteiden, tai ex:än vainon kohteiden.jne.
        Luepa kirja Miettinen -Pellikka: harhaanjohtajat.


      • sininenlaser

        Perustin sitten sen ketjun, vaikka suunnitelman esittäminen oli vitsin omainen keino saada ihmiset miettimään, mitä heistä siihen saattaisi tulla.
        Itse asiassa tänään ehdin jo päättää, että pidän some-tauon. Netistä katson vain sähköpostit.
        Ei täystaukoa tule ja enimmäkseen käytän nyt aikani rikosilmoitusten tekoon.

        Kun palasin kotiin maisema-ajelultani, niin täällähän odotti kirje Hyvinkään käräjäoikeudesta.Ja kun kävin sielä niin jestas. En olekaan mikään puolikuollut kumarainen mummo, joka elää kuin pissa sukassa.

        Tuolta elämää monikerrospöpilässä -ketjussa on kopio paperista.


        Tosiassa elän yksinäni, ei käy vieraita, ei ole edes eläintä. Olohuoneessa on pieni radio, jota jonkin verran kuuntelen, lähinnä taustana. En te mitään äänekästä.

        Asunnon paukahtaa kiinni vedon takia, jos on kämpässä partsin ovi auki.

        Semmoista hissukan elämää vietän.

        JOS OLEN HUUTANUT YÖLLÄ, mistä itse en tiedä mitään, sen on tarvinnut semmoisella hetkellä, että nukkuessani on kimppuuni hyökätty mikroaallotuksella aiheuttaen voimakasta kipua, mitä tapahtuu melko usein.

        Minkähänlaista vääntöä tällä kuviolla saisit vaimon kanssa aikaiseksi, säletys?


      • sininenlaser

        Niin minähän en puhu kotona,koska en puhu puhelimeen, kun en käytä sellaista.(Tänään poikkeus, kun soitin luottamuksellisesti siskolle.) Siis puhelinkaan ei hälytä. -Jo olisin vuodepotilas, ehkä olisin hiljaisempi. Paitsi kävisi hoitajia kotona. Siitähän häiriötä olisi.


      • sininenlaser

        Oikeastaan tämä olisi kuulunut pöpiläketjuun, mutta kirjoitin konseptin tänne.


    • Ultra.mk

      Uh, tulin töistä puntin värinä oli aika kova. Kävin suihkussa, vaimo halukkaana sohvalla, kyydit ja värinä loppui. Avasin jääkaapin, pöllähti kynttilä nenään, ei se olikin sativa. Poltin plossit, rentoutu lihakset, iski nälkä. Oven takana rapinaa, ritinää ja mitä vielä. Psykoosi? Ei sentäs vaan hyvät savut. Kävin viemässä roskat, lähimetsästä kuului ääniä, samalla ultraa korvaan, toisesta ulos ei vaikuta minuun koska piponi alla on foliovuoraus.

    • lisäävaan

      Onnellinen vaimo täs toises taloudes ;) Toinen emäntä ei ny nii kovin tyytyväiseltä kuulosta useikaan mut hauska on lukee näitä :D

      • sininenlaser

        Varmaankin on saatavana raportteja keskitysleireistä. Aloita vaikka niitä lukemalla. Kokisit varmaan auskana ajanvietteenä. -Vankilassako näitä luet.


      • sininenlaser

        Lisää vaan - nimmerkki. Kumpiko olet enemmän , sadisti vai sovinisti. Voisin ehdotella sinulle hauskoja lukemisia.


    • Ultra.mk

      Aamu alkoi tosi kovalla värinällä, vaimo oli löytänyt kaalimatonsa pitkästä aikaa, minuun se nyt ei hirveemmin vaikuttanut vaan vaimoon. Siinä samassa pöllähti savun hajut nenään, prkl, oli hellalle jääny aamupuuro. No ikkunat auki samassa rysähti, hui. Ränni irtosi, samalla vaimon kaalimato lensi lattialle, värisi niin kovaa sängyn alle piiloon. Yritin kaivaa sitä sieltä, mutta vaimo sanoi tule tänne ja taas mentiin. Nyt pitäisi lähteä taas töihin,en tiedä tuleeko mitään työnteosta.

      • kyllästyttää

        Entäs jo alkaisit kirjoittaa päiväkirjaa. Antaisit vaimolle luettavaksi siinä panojen välillä niin olisi vähän muutakin tekemistä. Meitä muita touhunne tuskin kiinnostavat.


      • Ultra.mk

        Et ole yhtään sitten katsonut mitä tämä viestiketju koskee. Puntin värinää. Tosin sen joku sotki jollain gängspänkki shitillä.


    • kyllästyttää.edelleen

      Tässä keskustelussa on ihan tyhmä aloitus. Ainoa mikä tässä on mielenkiintoista on nuo "gängspäkkijutut". Menisit muualle punttiasi värisyttämään, riittää jo sitä lajia. Ei keskusteluja voi omia. Näin vain käy joskus. Toivon että moderointi on kanssani samaa mieltä.

      • sininenlaser

        Itse asiassa tämä vaimon hoitelu on vain peitejuttu. Tämä säletystyypi peitetermein kertoo aina, mitä havaintoja kyttääjät ovat minusta tehneet. Olisi kai tarkoitus tulla ahdistava olo, kun ei mitään yksityisyyttä eikä vapautta.


      • Ultra.mk

        Niin jos haluat änkeä lukemaan viestiketjuja mitkä ei kiinnosta tai eivät ole mieleisiäsi, niin minkä minä sille mahdan. Ja miten moderointi voi vaikuttaa tähän? Niin ja sininenlaaseri, itse kirjoitat tänne ja niistä voi päätellä jo koko tarinan kulun, ei tarvitse olla nero edes. Ainiin, mutta minähän olin niitä vainoajiasi, vai miten se nyt menikään. Mutta itse asiaan, tänään tulin taas töistä ja, ainiin ei saa kirjoittaa kun palstan herkkänahkat vetää hempsut nenään :)


    • kuolevahanhi

      Minä keskityn rikosilmoitusten tekoon. Nekin kirjoitan ensin käsin.- Yöraportit nytkin kirjoitan käsin. tänne en enää kirjoita mitään.

      PITÄKÄÄ HAUSKAA KESKENÄNNE.

    • punttipaikoillaan

      Eikös muija enää nykyän saakaan.

    • Ultra.mk

      Ah, aamulla heräsin ja värisi niin vimmatusti. Nyt vasta pääsin vaimon selästä pois. Kyllä teki kutaa, nyt polttelen suitsukkeita ja istun saunatakki päällä parvekkeella. Kauppaan pitäisi lähteä ostamaan 24 olutta, yhdellä ei tee mitään. Naapurista ammutaan, täytyypä laueta itsekkin vaimoni kanssa kun kerkiää. Vähän kivestä särkee, naapuri osuu kohteeseen.

    • japoliisisa

      Näköjään trollien/stalkkeriden ketjut säilyvät.Minun ketjut poistetan, vaikka paljon asiaa. Sille en voi mitän, että häiriköitä niihinkin ketjuihin on tullut.

      Modessa on stalkkereita, ylläpidossa on stalkkereita.

      • japuolustuvoimisa

        Mummon kaalissa on stalkkereita.


    • saatananrikolliset

      värinää alakerrasta - uusi kidutusmuoto

      löytyy ja on saatavilla arkistosta

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa on paljon tietoa/kuvausta elektronisesta häirinnästäni. e-raiskaamisista, asuntoni savustamisesta/kaasuttamisesta, sinisestä laserista, mutta ultra.mk trollaa turhan paljon.

      Kuka on ultra.mk.

      • Anonyymi

        Alkupään huomautuksesta päätellen DEMARI,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkupään huomautuksesta päätellen DEMARI,

        kuka on nimim. pahempiveli????

        nyt kaikki demariraiskaajat. eähäirintäkiduttajat, sun muut stalkkerit, ilmoittautukaa


    • Anonyymi

      MINKÄLAISIA "IHMISIÄ" RIKSUSSA OIKEIN ASUU.

      Tosin ei vainoni kaupungin rajoja noudata.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      421
      4689
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      249
      2334
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1740
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      325
      1460
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1130
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1095
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1015
    Aihe