Nuorena rikastunut???

Poijjankloppi

Vähän ehkä liian suora kysymys, mutta vastatkoon ketkä tahtoo:
Minkä ikäinen olet ja paljonko on varallisuutta kertynyt sijoituksista?
Onko ketään, joka olisi rikastunut jo nuorella iällä sijoituksillaan ja mitä vinkkejä antaisit aloittelevalle sijoittajalle, joka on nyt parikymppinen pojan kloppi ja haluaisi aloittaa sijoittamisen, ja riskinsietokyky on melko suuri.

22

3028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4524274

      Minulla ei ole neuvoja niille, jotka hakevat pikavoittoja suurilla riskeillä. Omat säästöni ikävaiheessa 30 ovat kuitenkin kaksi tai kolme kertaa isommat kuin ne ilman sijoittamista olisivat. Joistain kymppitonneista puhutaan. Sijoitukseni ovat perustuneet ihan maantieteen ja yhteiskunnallisten lainalaisuuksien yhdistelmään. Jos jossain on vakaa demokratia, hyvä väestönkasvu ja alhainen lähtötaso, talous kasvaa erittäin suurella todennäköisyydellä mukavasti tulevina vuosikymmeninä.

    • Ptttrrrr

      Ikää on 38. Osake/rahastosalkku on noin 50ke. Enempi varallisuutta on sitten asunnoissa, joista on tosin vielä velkaakin. Itse en sijoituksissani ole onnistunut kovinkaan hyvin kokonaisuutena. Turskaa on tullut esimerkiksi Talvivaarasta ja Nokiasta. Toisaalta taas esimerkiksi Orion ja Sampo ovat antaneet erittäin hyvän tuoton. Muut sitten jotain siltä väliltä. 24-vuotiaana aloin säästämään säännöllisesti Skandian sijoitusvakuutukseen. Sen kulurakenne oli sen verran raskas, että kymmenen vuoden säästämisen jälkeenkin olin nimellisestikin vielä hieman tappiolla inflaatiosta huolimatta. Siinä vaiheessa siirryin entistä enempi passiivisin indeksirahastoihin. Niistä olen saanut markkinatuoton, joka viimeiset 8 vuotta on ollut ihan hyvä. Ylioppilasvuonna sain stipendiksi pankin osakerahastoja. Ne ovat nyt lähes 20 vuotta myöhemmin nousseet vain noin 30% alkuperäiseen ja veroakin siitä pitäisi maksaa, jos ne rahat haluaisi käyttöön. Vuosituotto niissä on ollut jotain keskimäärin 2% eli surkea. Samassa ajassa oma tuntipalkka on noussut 27 markasta 36 euroon.
      Uskon edelleen, että sijoittaminen osakkeisiin on kannattavaa pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä voi tulla tappiota tai satumaisen hyvääkin tulosta. 10 vuottakin on vielä melko lyhyt aika sijoittamisesta. Kannattaa kuitenkin mielestäni aloittaa mahdollisimman aikaisin, vaikka osakkeet eivät nyt vaikuta mitenkään halvoille. Eläkeikään mennessä olet varmasti voitolla, jos olet silloin vielä elossa ja sijoitat säännöllisesti.

      • viisasraha

        Hyvä ja arvokas pitkään kokemukseen perustuva kommentti tässä.

        Pankkien tarjoamat rahastot ovat poikkeuksetta huonoja sijoituksia, koska voit tehdä itse täsmälleen saman huomattavasti pienemmillä kuluilla.

    • Oytmiky

      Iälläni ei merkitystä. Tein omaisuuteni yritystoiminnalla. Kuudessa vuodessa 8M€. Alkupääoma oli 2,5k€, velkavipua reippaasti. Ala on ihan perinteinen.
      Duunia perkuleesti ja vähän onnea

      • cruzeideri

        Oliko sinulla aloittaessasi jotain kuningasajatusta siitä, että teet asiat muita paremmin jossain tietyssä asiassa vai lähditkö vain tekemään hyvää perusduunia? Tuliko rikastuminen yllätyksenä? Yritysmyynnin kautta?

      • toinensamanlainen

        ikää 45v. Tein omaisuuteni yritystoiminnala. 10 vuodessa kaikki velat maksettu. Rahaa tilillä 100ke. Omaisuutta 500ke.
        Lähdin tekee perusduunia sillä asenteella että teen sen paremmin kuin muut ja opiskelin siltä alalta "kaiken". Rikastuminen alkoi kun olin ollut yrittäjänä 2-3 vuotta.
        Mitään en ole myynyt...vain ostanut.

      • Oytmiky
        cruzeideri kirjoitti:

        Oliko sinulla aloittaessasi jotain kuningasajatusta siitä, että teet asiat muita paremmin jossain tietyssä asiassa vai lähditkö vain tekemään hyvää perusduunia? Tuliko rikastuminen yllätyksenä? Yritysmyynnin kautta?

        Pelkällä omalla työllä ei rikastu, tarvitaan auttavia käsiä eli työntekijöitä.

    • moneytalking

      Ikää 82 vuotta, voitin lotossa 4000ke (vähän yli), ei kiinnosta sijoittaminen, kun on pinot kunnossa.

      • KuoloKorjaaSinut

        Kuolo korjaa pian, ei sinun kannatakaan sijoittaa enää tuolla iällä. :D

    • Asseri33

      Tuossa iässä voit tehdä vain yhden suuren virheen, se on ettet aloita koko sijoittamista. Lue Saarion sijoituskirja ja ymmärrä, että sijoittamalla saa sen minkä yritykset tuottaa voittoa. Spekulaatio ei ole sijoittamista vaan peliä, jossa yritetää arvata muiden tulevaa käytöstä. Itse kyllä toimin spekulatiivisesti 20v kokemuksen myötä. Osakesalkkuni hinta suhteessa yritysten substanssi omaisuuteen verrattuna on noin puolet. Osakkeeni ovat muiden hyljeksimiä lähinnä pudonneiden energian hintojen vuoksi.

      • E220_CDI

        Saarion jälkeen ehdotan luettavaksi Marko Erolan "Paras Sijoitus" sekä Burton Malkielin "Random walk down Wall Street". Näiden vihjeiden takana on se, että jos aikaa on niin paljon kuin parikymppisellä ja jos pitää kysyä neuvoa, silloin on parasta naulata itsensä kiinni osakeindeksiin loppuiäksi.

        Pörssin historiaa on seurattu jo yli 200 vuotta 1801 lähtien. Sen jälkeen on Napoleon hävinnyt Waterloossa, höyrykone nostettu kiskoille, Rouva Bertha Benzin jälkeen muutama muukin on käynyt autoajelulla, Saturn V nostanut astronautit kiertoradalle, keksitty atomipommi, ydinvoimala, mikroprosessori ja internet. Nähty monta nälänhätää, käyty kaksi maailmansotaa, nähty 1929 lama, dotcom crash ja sub-primeromahdus. Ja koko tämän hullunmyllyn yli osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 8 - 10 % vuodessa, tai noin 6.7 % vuodessa inflaatiokorjattua tuottoa. Siis KESKIMÄÄRIN. Se riittää potin kaksinkertaistamiseen 10 vuodessa ottamatta mitään näkemystä ja voittamatta markkinoita. Vai olemalla mukana ja aina osingot takaisin.

        Viime vuosituhannella näin ei käytännössä voinut pikkurahalla tehdä, koska erilliset osakkeet olisi joutunut maailmanlaajuisen hajautuksen saavuttaakseen ostamaan suoraan ja niitä olisi joutunut ostamaan niin paljon eri maista ja eri toimialoilta, että kaupankäyntikustannukset olisivat vieneet kustannukset mahdottomiin. Eikä palkasta oikeasti kenelläkään säästy sellaisia summia kuin maailmanlaajuiseen suorien osakeomistusten hajautukseen tarvittaisiin.

        Nyt aloittavalle 20-vuotiaalle on tarjolla kattavia ja kustannustehokkaita indeksirahastoja ja ETF:ia vaikkapa Nordnet, Seligson Suomessa. Niiden kautta voi vaikka 10 eurolla kuukaudessa saada hyvän hajautuksen ollakseen oikeasti indeksin mukana. Rahastot sijoittavat osingot takaisin laillisesti ja verotta, tai oikeammin, siirtäen verotuksen siihen hetkeen, kun rahaa otetaan rahastosta ulos.

        Tupakkiaski päivässä tuo todennäköisesti 40 vuoden työvuosien aikana parin omakotitalon arvoisen salkun, joka maksaa kestävällä tavalla reilusti yli takuueläkkeen suuruista lisäeläkettä pääomaa syömättä, vaikka salkun omistaja eläisi satavuotiaaksi. Perintö ei ole tavoite, vaan tuottaan pääoman sivuvaikutus.

        Jos se noin tupakkiaski päivässä olisi vaikkapa 200 € / kk, siitä kertyy 2400 vuodessa. Osingot takaisin sijoittavassa rahastossa käytännössä ainakin 25.000 10 vuodessa KESKIMÄÄRIN.

        Toisella vuosikymmenellä säästetään uudet 25.000, ja ensimmäisen vuosikymmenen sijoitus tuplaa itsensä osinkojen korkoa korolle arvon nousulla. 20 vuoden jälkeen yhteensä 75.000 €.

        Kolmas vuosikymmen säästä taas 25.000 € ja tuplaa aiemman potin, yhteensä 175.000 €

        Neljäs vuosikymmen 2 x 175.000 25.000 = 375.000 € noin suunnilleen.

        Tämän jälkeen säästäminen loppuu, ja vaatimattomalla 3 % osinkotuotollakin salkku maksaa lähes tonnin kuukaudessa pääomaa syömättä. Siihen lisää nyt lopetetun säästöohjelman nettovaikutus, ja ollaan helposti tonnissa / kk, jota riittää ikuisesti.

        Yksinkertaisempi esimerkki on se, jos maksaa asuntolainansa pois 10 vuodessa, niin 20 vuodessa ehtii säästää kolmen samanlaisen asunnon hinnan. Sitten ei tosin tupakkiaski päivässä enää riitä lyhyen säästöajan vuoksi.

        Elämässä on kaksi hetkeä, jolloin rahaa on hetkellisesti riittävästi. Ne ovat valmistuneen opiskelijan työllistyminen ja asuntolainan loppuminen. Itse ymmärsin ottaa kiinni vasta jälkimmäisestä, mutta aloittajan kannattaa käydä toimeen jo ensimmäisellä milestonella.

      • omakas
        E220_CDI kirjoitti:

        Todennäköisesti parempaan lopputulokseen pääsee, kun ei koskaan maksa asuntolainaa pois, vaan sijoittaa velkaisena.

      • E220_CDI
        omakas kirjoitti:

        Todennäköisesti parempaan lopputulokseen pääsee, kun ei koskaan maksa asuntolainaa pois, vaan sijoittaa velkaisena.

        Totta. Asuntolainan kesto ja asunnon arvo vaan ovat yleisesti tunnettuja moduleita asian helppoon mallintamiseen. Toisaalta asuakin pitää jossain, joten ensimmäisen asunnon ostaminen tai säästäminen on eri päätös kuin seuraavan.

      • osakenörtti
        E220_CDI kirjoitti:

        Saarion jälkeen ehdotan luettavaksi Marko Erolan "Paras Sijoitus" sekä Burton Malkielin "Random walk down Wall Street". Näiden vihjeiden takana on se, että jos aikaa on niin paljon kuin parikymppisellä ja jos pitää kysyä neuvoa, silloin on parasta naulata itsensä kiinni osakeindeksiin loppuiäksi.

        Pörssin historiaa on seurattu jo yli 200 vuotta 1801 lähtien. Sen jälkeen on Napoleon hävinnyt Waterloossa, höyrykone nostettu kiskoille, Rouva Bertha Benzin jälkeen muutama muukin on käynyt autoajelulla, Saturn V nostanut astronautit kiertoradalle, keksitty atomipommi, ydinvoimala, mikroprosessori ja internet. Nähty monta nälänhätää, käyty kaksi maailmansotaa, nähty 1929 lama, dotcom crash ja sub-primeromahdus. Ja koko tämän hullunmyllyn yli osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 8 - 10 % vuodessa, tai noin 6.7 % vuodessa inflaatiokorjattua tuottoa. Siis KESKIMÄÄRIN. Se riittää potin kaksinkertaistamiseen 10 vuodessa ottamatta mitään näkemystä ja voittamatta markkinoita. Vai olemalla mukana ja aina osingot takaisin.

        Viime vuosituhannella näin ei käytännössä voinut pikkurahalla tehdä, koska erilliset osakkeet olisi joutunut maailmanlaajuisen hajautuksen saavuttaakseen ostamaan suoraan ja niitä olisi joutunut ostamaan niin paljon eri maista ja eri toimialoilta, että kaupankäyntikustannukset olisivat vieneet kustannukset mahdottomiin. Eikä palkasta oikeasti kenelläkään säästy sellaisia summia kuin maailmanlaajuiseen suorien osakeomistusten hajautukseen tarvittaisiin.

        Nyt aloittavalle 20-vuotiaalle on tarjolla kattavia ja kustannustehokkaita indeksirahastoja ja ETF:ia vaikkapa Nordnet, Seligson Suomessa. Niiden kautta voi vaikka 10 eurolla kuukaudessa saada hyvän hajautuksen ollakseen oikeasti indeksin mukana. Rahastot sijoittavat osingot takaisin laillisesti ja verotta, tai oikeammin, siirtäen verotuksen siihen hetkeen, kun rahaa otetaan rahastosta ulos.

        Tupakkiaski päivässä tuo todennäköisesti 40 vuoden työvuosien aikana parin omakotitalon arvoisen salkun, joka maksaa kestävällä tavalla reilusti yli takuueläkkeen suuruista lisäeläkettä pääomaa syömättä, vaikka salkun omistaja eläisi satavuotiaaksi. Perintö ei ole tavoite, vaan tuottaan pääoman sivuvaikutus.

        Jos se noin tupakkiaski päivässä olisi vaikkapa 200 € / kk, siitä kertyy 2400 vuodessa. Osingot takaisin sijoittavassa rahastossa käytännössä ainakin 25.000 10 vuodessa KESKIMÄÄRIN.

        Toisella vuosikymmenellä säästetään uudet 25.000, ja ensimmäisen vuosikymmenen sijoitus tuplaa itsensä osinkojen korkoa korolle arvon nousulla. 20 vuoden jälkeen yhteensä 75.000 €.

        Kolmas vuosikymmen säästä taas 25.000 € ja tuplaa aiemman potin, yhteensä 175.000 €

        Neljäs vuosikymmen 2 x 175.000 25.000 = 375.000 € noin suunnilleen.

        Tämän jälkeen säästäminen loppuu, ja vaatimattomalla 3 % osinkotuotollakin salkku maksaa lähes tonnin kuukaudessa pääomaa syömättä. Siihen lisää nyt lopetetun säästöohjelman nettovaikutus, ja ollaan helposti tonnissa / kk, jota riittää ikuisesti.

        Yksinkertaisempi esimerkki on se, jos maksaa asuntolainansa pois 10 vuodessa, niin 20 vuodessa ehtii säästää kolmen samanlaisen asunnon hinnan. Sitten ei tosin tupakkiaski päivässä enää riitä lyhyen säästöajan vuoksi.

        Elämässä on kaksi hetkeä, jolloin rahaa on hetkellisesti riittävästi. Ne ovat valmistuneen opiskelijan työllistyminen ja asuntolainan loppuminen. Itse ymmärsin ottaa kiinni vasta jälkimmäisestä, mutta aloittajan kannattaa käydä toimeen jo ensimmäisellä milestonella.

        "parin omakotitalon arvoisen salkun, joka maksaa kestävällä tavalla reilusti yli takuueläkkeen suuruista lisäeläkettä pääomaa syömättä,"

        Tuo on hyvä pointti. (Ehkä) usein sijoittamiseen ja osakesäästämiseen liitetään jonkinlainen lohduton ikuisuus/sitku. Ei kukaan kiellä nauttimasta sijoituspääoman tuottamasta kassavirrasta jo aikaisemmin. Ei tarvitse olla loputtoman ahne. En puhu nyt sumeilemattomasta kuluttamisesta (sellaista elämänfilosofian muutosta varmaan harvoin tapahtuu) vaan esimerkiksi palkkatyön korvaamisesta sijoitustuotoilla.

        Muotoilen siis pari peukalosääntöä. Kannusteeksi sijoittamiseen.

        Voit ulosmitata kassavirtaa sijoituksista seuraavasti:

        2 kertaa salkku keur /kk ja pääoma kasvaa edelleen ilman lisäsijoituksiakin.
        Esim. 2 * 100000 eur/1000 = 200 eur/kk.
        4 kertaa salkku keur /kk ja pääoma säilyy.
        Esim. 4 * 100000 eur/1000 = 400 eur/kk.

        (oletukset 6 % reaalituotto p.a ja pitkä tarkasteluväli > 10 vuotta, mieluummin > 20, tavanomaiselle palkansaajasjioittajalle puhun siis aikaikkunasta elämäntilanteessa noin 45-60 vuotiaana)

        Edelleen E220_CDI:llä oli hyvä pointti tuossa säästämisessä. Jos siis toteuttaa tuollaisen paradigman muutoksen jossakin vaiheessa elinkaartaan niin aikaisempi säästämisasten palkkatuloista siirtyy vapaaksi kassavirraksi.
        Tämä voi olla huomattavan suuri muutos. Yhteistuloksena saadaan monelle henkilölle että huomattavasti ansiotuloja pienempi passiivinen tulotaso riittää samaan totuttuun elintasoon.

        Nyt lukija kysyy ei ole mahdollista kun kurssit romahtavat. Kyllä ne ovat tukala tilanne, mutta juju on siinä tuon ulosmitatun kassavirran osalta että se edustaa silloinkin vain pientä osaa koko investoinnista ja romahdusten ajallinen perspektiivi on ollut historiallisesti lyhyitä. Ja voihan ne muutamat kuukaudet ja vuodet sitten olla niukemmin kuten koko yhteiskunta ympärillä muutoinkin. Mitään ylimääräistä tappiota ei synny.

      • E220_CDI
        osakenörtti kirjoitti:

        Romahdus osuu pitkällä sijoitushorisontilla kohdalle varmasti.

        Säästövuosiin osuva romahdus on oston paikka, kun hyvää tavaraa saa halvemmalla.

        Eläkesalkun tuoton nostovuosiin osuva romahdus romauttaa salkun arvon, mutta ei hyvin hajautetun defensiivisen salkun osinkotuottoa. Osinkotuotot putoavat tilastollisesti sekä harvemmin että vähemmän kuin arvo.

        Rommaus on riski vain sellaiselle, joka odottaa kirves kourassa tilaisuutta lyödä lypsävä lehmä kuoliaaksi.

    • wbuffett

      Hei, en ole kyllä rikas mutta sain arvoosuustilin 14v ja samana vuonna ostin ensimmäiset osakkeeni. Tällä hetkellä osakkeideni arvo 26 430e ja olen nyt 17v.

      • HienostiHoidettu

        Todella hieno summa tuon ikäisenä hallussa. Siitä se lähtee poikimaan ja kohta sulla on jo 50 000 e hallussa ennen kuin huomaatkaan. Jatka samaan malliin.

      • Omakas
        HienostiHoidettu kirjoitti:

        Todella hieno summa tuon ikäisenä hallussa. Siitä se lähtee poikimaan ja kohta sulla on jo 50 000 e hallussa ennen kuin huomaatkaan. Jatka samaan malliin.

        Mikä veen hoidettu? !

      • KyrpäJoozeppi

        Olet laittanut kaikki omat rahasi haisemaan niin nyt harmittaa, kun nuorella on noin hyvä summa hallussa. :D :D :D buahahahhaha vaan sulle.

      • Omakas
        KyrpäJoozeppi kirjoitti:

        Olet laittanut kaikki omat rahasi haisemaan niin nyt harmittaa, kun nuorella on noin hyvä summa hallussa. :D :D :D buahahahhaha vaan sulle.

        Tuskin tuossa iässä nyt kuitenkaan omia rahoja on, että sinänsä turha vertailla.

      • Hommahallussa

        Täältäkin äänet Malkielin kirjalle, Seligsonin passiiviselle Suomi-rahastolle ja Nordnetin Superrahastoille. Myöhemmin suoria osakesijoituksia, kun hoksaat mm. tappioiden vähentämisoikeudet ja sitku on vielä enemmän kokemusta ja salkkua, niin sijoitusvakuutuksiin kannattaa tutustua.

        Tuolla olikin kommentti jo siitä, ettei halpaa asuntolainaa kannata lyhentää, vaan sijoittaa vastaava summa. Lainan takaisinmaksullahan saa vain 1-2 prosentin tuoton, kun osakemarkkinoilta saa 8-9 prosentin keskimääräisen tuoton. Jos vähän vivuttaa, niin yli 10 %.

        Itsellä lainaa puolisen milliä, omaisuutta joitakin miljoonia. Ikää 50. Rahat tienattu pääasiassa yritystoiminnalla, jonkin verran myös sijoittamalla.

    • Nokiaaostamalla

      Nyt on mahdollisuus taas rikastua. n

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe