Konkurssikypsä Osuuskauppa

Vittuuntunut_kassaneiti

Osuuskauppa menossa konkkaan. Konttorin työt siirretään muiden osuuskauppojen hoitoon ja kenkää tulee parille kymmenelle MIkkelissä. Sokokselta potkittu väkeä pois ja tarjoilijoita ravintoloista. Kaikesta säästetään ja sijaisia ei palkata. Henkilökuntaa siirrellään paniikissa kaupasta toiseen. Ei taida halpuutus ihan toimia? Ja kaikki hoidetaan Hämäläisen tyyliin salassa. PIstäkäähän puskaradio laulamaan ja miettikään kannattaako S-pankissa rahoja pitää. Boikotti alkoi just.

154

6332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fordimies

      MIkäs ihme tuo nyt on kun katsoo osuuskaupan autokaupankin touhua myyjiä ja sihteereitä on Mikkelissä eniten ja hiljaista kuin huopatossutehtaalla, tappiota vuodesta toiseen ja seikkailut Varkaudessa Pohjois-Savon Osuukaupan alueella tuli kalliiksi. Eihän sitä säästämistä voi aloittaa autokaupasta jos autokaupan pomo on osuuskaupan johtajan vaimon veli. Melkein kaikki muut pomothan onkin jo vaihdettu

    • Päämaja_takaisin

      Ravintolapuoli se Suursavon konkkaan vie. On niin hiljaista ravintoloissa. SuurSavo on kuin MIDAS kultasormi, ei muutu kaikki kullaksi mihin Suursavo koskee vaan hiljaisuus valtaa paikat. Näin kävi Päämajalle ja Pruuville kun Suursavo osti ne niin ne hiljeni. Olisko Suursavolla vähän liian monta juottolaa tähän kaupunkiin. Ei se paljoa tuo katetta kassaan jos Suursavon pomot ja kaverit juo firman piikkiin.

      • eipätarttesiivotakaan

        Niihin ravintoloihin pitäisi suhtautua yksilöinä, itsenäisinä yksikköinä jotka itse päättävät mitä on tarjolla. Tällä tavalla vältyttäisiin tilanteelta, jossa abc:lla myydään possupihvi rekkamiehen pihvinä, rossossa sama pihvi nimellä possu deliziosa, pruuvissa pruuvin possuna, einossa gourmet sikana ja niin edelleen. Eivät kuluttajat ole tyhmiä, mutta tästä päätöksestä seuraisi lisää kuluja s-ryhmälle, niinpä ravintolat ovat tyhjänä, ja ihan aiheesta.


      • Lounastelija

        Asiaa, käykääpä lounas aikaa vertailee missä sitä jonoa, kyllä ne näyttää menestyvä missä ei vihreää korttia tarvita. Kannattaisi Suursavolaisten välillä katsomassa vähän muitakin kuin oman ketjun paikkoja. Paljonkohan muuten se ALPO Food Truck maksoi?


      • Fuudia
        eipätarttesiivotakaan kirjoitti:

        Niihin ravintoloihin pitäisi suhtautua yksilöinä, itsenäisinä yksikköinä jotka itse päättävät mitä on tarjolla. Tällä tavalla vältyttäisiin tilanteelta, jossa abc:lla myydään possupihvi rekkamiehen pihvinä, rossossa sama pihvi nimellä possu deliziosa, pruuvissa pruuvin possuna, einossa gourmet sikana ja niin edelleen. Eivät kuluttajat ole tyhmiä, mutta tästä päätöksestä seuraisi lisää kuluja s-ryhmälle, niinpä ravintolat ovat tyhjänä, ja ihan aiheesta.

        Amarillon lista on köyhtynyt ja burgerit huonompia,kuin aikaisemmin. Rossoon nyt ei viittis viedä edes anoppia.


    • halpuutettu

      Se siitä paikallisen tukemisesta! Osuuskauppa on kovasti yrittänyt profiloitua paikalliseksi tai maakunnalliseksi toimijaksi. Mutta jos se kerran näkee hyväksi tukea kainuulaista paikallisuutta, niin minäkin siirrän loput osuuskauppaostokseni johonkin oikeasti paikalliseen yritykseen. Toki, iso osa ostoksistani on ja pysyy tuolla oikeasti halvassa L-ketjussa.

    • Plussa-korttilainen

      Aika hyvin on pidetty salassa tuo konttorin siirto Kajaaniin kun huhu on ollut liikkeellä jo koko alkuvuoden, katsotaan uskaltaako Länsi-Savo kirjoittaa vai onko lahjakorteilla ja drinkkilipuilla toimittajat lahjottu hiljaiseksi.

    • tulevaisuusmenijo

      No näin, nyt sitten alkaa lähteä S-ryhmän toimintakin pois mikkelistä. Mutta eipä siinä ole mitään väärää. Mikkeli on kuihtuva alue, niinpä palveluita ja henkilökuntaakaan ei tarvita yhtä paljon kuin ennen.

    • asikasomistaja_evp

      Pidennetään aukioloaikoja niin myynti lisääntyy ja lisätään henkilökuntaa. Näin sitä kaupan alan toimijat lupasi. Kalliiksi tuli halpuuttaminen kun oma konttori pitää pistää kävelemään. Eihän ne työt mihinkään vähene, ne vaan siirtyy Kajaaniin

    • Liittinen

      No L-kauppahan se vasta paikallinen onkin, kannattaisikohan vähän googlaa, niin selviäisi mihin sen kaupan tuotot viedään.

      • riähkä

        Tuota olen juuri miettinyt. Se että tuotot menee johonkin saksalaisten hyväksi, ei minua ilahduta. En ole koira joka puree omiaan kuten Suomessa on tapana tehdä. Tosin en menisi kehumaan S-ryhmänkään toimia. Halpuutus tekee hallan meidän omille tuottajille. On se kumma että ruuan hinnasta kitistään, mutta tupakkaan ja viinaan riittää rahaa.


      • LIDLissä_käynyt

        Jää LIDListä kuitenkin kiinteistöverot, alvit, valmisteverot, ja LIDL suomi maksaa yhteisöveroa. Eli ei se nyt ihan kaikki kuitenkaan Saksaan valu. Mutta LIDL ei ole mainostanutkaan juuri paikallisuudella, kotimaisuudella, maakunnallisuudella tai asiakasomistajuudella.

        Mitä jos bonuksia ei tulisikaan S-ryhmässä vaan kaikkia hintoja tiputettaisiin 3-5%? Olisiko S-ryhmä halvempi kuin LIDL?


    • Arvotonta_menoa_HEGE

      No LIDL ei mainostakaan itseään maakunnalliseksi, asiakkaiden omistamaksi, kantaa vastuun henkilöstöstään ym arvoja jotka näköjään voi heittää romukoppaan

    • Arvotonta_menoa_myös

      Osuuskaupan johdon arvot? Sukulaisten suosiminen, kuormasta syönti, kaahailu, omien palkkojen korottaminen, autojen vaihto

      • Sarvomaailma

        Kyllä sitä autoa pitää aina välillä vaihtaa. Miksei vois kokeilla myös työkaveria jos ei kerro kotona. Oman palkan korottaminenhan taas on helppo päätös! Pois työntekijöiltä ja omaan taskuun lisää rahaa! Ihan perus kokoomuslainen ajatusmaailma. Samaan aikaan mietitään voisiko palkkoja vielä leikata jostain, että jäisi vielä lisää omaan taskuun.


    • EiOoMaybachia

      Ei oikein ymmärrä, miksi aloittaja toivoo osuuskaupan kaatumista. Lidlikö tämän maan ja maakunnan sitten ruokkisi? Voisi tietty olla hauskaakin, jos meillä kaikilla olisi mikkelintoreilla Kirivitin tuulipuvut, voisimme yhteisöllisesti taputtaa toisiamme selkään. En ymmärrä sitäkään, miksi autojen vaihto olisi arvotonta, saa kai sitä ajaa vaikka Maybachilla, jos kukkaro kestää, onko se jotenkin muilta poissa? Toimitusjohtajan pitää muuten nauttia omistajien luottamusta, jota tuossa orkesterissa edustaa hallintoneuvosto, joten sinne vaan, edustajiston kautta, jokaisella meistä on yksi ääni.

    • Boonus_Duunari

      Ei kait kukaan osuuskaupan kaatumista toivo, siltä se vaan näyttää että halpuuttaminen ei ollutkaan hyvä juttu ja aiheuttaa ongelmia osuuskaupan taloudelle.

      Duunarit kikyilee ja herrat vaihtaa autoja, ei sillä tavalla työyhteisöä johdeta vaan omalla esimerkillä ja osallistumalla kikyyn. Onhan se duunareilta pois jos ajellaan ja ökyillään firman piikkiin ja samaan aikaan säästösyistä pistetään duunareita pihalle.

      Eihän tämä tosin uutta ole Suomen maassa.

    • Kassalla_syksyllä_orjana

      Maybach miehelle, ei se pal naurata Prisman kassalla kun viimesel tunnil känniääliöitä tulee ja jonot on kalapuikkotiskien taakse, 20 henkee jonos ja kahdella kassalla vedetään mitä keretään ja pomot sanoo että ei saa palkata lisää, sillä mennään mitä oli ennen aukioloaikojen pidennystä eli kassoja per tunti on vähemmän kuin ennen. Ei voi vittu sitä alle kympin tienaavaa opiskelijaa palkata illan viimeisille tunnille kun pitää säästää. Kyllä silloin haluaa säästää siitä pomon ökyautostakin tai pomojen ryyppyreissusta prahaan.

    • persetasku

      juu,,hämäläinen,, hiihtoliitossa,,melkein suurin herra,,,näin sen hiihtävän kerran,,ranta-kyläs keskellä päivää,,,ei ihme oo ..jos suur-savolla menee.huonosti,,,muuhun kyl on aikaa,,,leo laukkanen takas,,,

    • Ekonomi_keskenopinnot

      Pikaisesti kun vertasi Suursavon tietoja muihin osuuskauppoihin niin voitto% taitaa olla alhaisin, investoinnit minimissä, henkilöstö vähenemässä, muilla kasvussa, myynnin kasvu pienintä. Ei oikein vakuuta johdon toiminta. Jostainhan se kertoo kun omista talousalan ammattilaisista halutaan eroon. Ei läheskään kaikki osuuskaupat ole niin tehneet.

      • mikkelinvika

        Ei siinä auta johdon toiminta ollenkaan, jos ei ole enää asiakaskuntaa jäljellä. Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.


    • LasseM

      Voi pyhä jysäys näitä kommentteja! No, kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Miettikääpä vaikka miten monessa urheiluun ja kultuuriinkin liittyvässä asiassa osuuskauppa on mukana. Aika monen urheiluseuran kanssa on yhteistyösopimus, joka auttaa seuroja toimimaan ja luomaan puitteet perheiden nuorten harrastuksille. Miten Lidl näkyy tällaisessa toiminnassa? Tämä tolkuton mollaaminen tuntuu joskus aika kohtuuttomalta!

      • ääsryhmä

        Niin ja ennen kaikkea miettikää sitä, miten hienoa on kun on nyt kaikki ravintolat mikkelin keskustassa s-ryhmän eineslämmittämöitä. Tehkää nyt se keskuskeittiö torille! Siitä vaan kuljetatte sille puolelle toria mistä tuli tilaus. Iso pakastin sinne ja pari mikroaaltouunia niin saadaan mikkeliläisille "ravintola" ruokaa, "huippu" kokkien valmistamana!
        Kai sitä nyt voi satasen tai kaksi antaa, jos samaan aikaan saa 100000€ sisään, niin on hyväntekijä ja kaikkea.


      • Nollasopimus_Tarjoilija

        Lasse on oikeassa, osuuskauppa on hienosti mukana monessa urheilun ja kulttuurin hommassa, siksi tuntuu niin hassulta että jos meillä on kulttuurin tukemiseen kuusinumeroinen luku euroja niin nyt lähdetään hakemaan viisinumeroista säästöä taloushallinosta ja Sokoksen myyjistä. Johan johtoryhmän kavereiden illanistujaisissa menee tuhansia euroja kerralla.


      • Hyllyntäyttäjä

        LIDListä hyvä juttu kauppalehdessä, johtoryhmä jalkautuu myymälöihin tekemään perusduunia ja kuuntelemaan mikä mättää eli kentän ääni todella kuuluu. S-ryhmässä jauhopaketin sijainti tulee pääkonttorilta sentin tarkkuudella, kaksi riviä näitä ja kolme noita ja ylähyllylle muut kuin rainbow tuotteet ettei kukaan niitä yltäisi ottamaan. Eli kentän ja asiakkaiden ääni kuulumaan S-ryhmään, pomot kentälle.


    • Luostholle

      Mistä keskeneräinen ekonomi on tietonsa kaivanut. Yritin etsiä, muuta osuuskauppa on s-kaneliin ne ilmoittanut, muttei niiden perusteella suur-savoa kyllä kriisiyritykseksi saa. Eikä sillä pomon Maybachillakaan. Piäpampun mukaan halpuuttaminen oli tehokas, voluumit ja asiakasmäärät kasvoivat, siitähän se tehokkuus lähtee. Ehkä arki on tavoittanut kaupatkin ja tehokkuutta joudutaan hakemaan niistä toiminnoista. jotka keskitettynä tehdään paremmin, tehokkaammin ja halvemmin. Omistajana ja asiakkaana olen siitä iloinen, eihän meitä muita maksajia tälle lysthin pidolle ole.

      • Keskeneräinen_ekonomisti

        Osuuskauppojen nettisivuilla on tiedotteet ja tulokset. Liikevoitto% löytyy sieltä. Kauppa ei näköjään ole mikä kannattaa, kannattavuus monella osuuskaupalla toimialan heikoimpia, 2% pinnassa, Suurssavolla heikoimpia. Sehän tässä huoli on että vaikka volyymit kasvoi niin tulosta ei tule. Mitäs jos volyymi pienenee? Pörssiyritys voi toki keskittää toimintoja mutta asiakasomistajana haluan että meillä on palveluverkko ja toiminnot omissa käsissä. Kannattavuus ei ole muutamasta konttoristista kiinni eikä ne ilmaisia ole Kajaanissa. Samalla keskittämisajatuksella voisi sitten sulkea Salet pikkukunnista kun ei ne tee riittävästi voittoa. Tai sulkea ravintoloita tai autokaupan. Mutta kun osuuskaupan ajatus on se palveluverkosto.


    • Neuvos

      Nyt se on varmaa: Heikki Hämäläisestä tehdään vähintäänkin kauppaneuvos!!! Ja tähän pystyy vain Osuuskaupan hallintoneuvosto,
      Jota viedään kuin pässiä narussa.

    • Yhteiseksihyväksi

      Kun luen näitä kommentteja, niin oiskohan nimimerkin perusteella keskustelun avaajana ollut epälojaali työntekijä. Aika epäreilua viitata valituksissa Heikki Hämäläisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, hymyyn ja menestykseen hiihdossa. Ylenmääräinen kateuskin mielipiteistä paistaa, ja jos käytetään osuuskauppaa, niin ei ainakaan omaa. Lohdutonta luettavaa. Näillä eväilläkö rakennetaan menestyvää maakuntaa. Tunnen myötähäpeää eteläsavolaisena.

      • AL-

        Kuule, asioista on välillä hyvä puhua niiden oikeilla nimillä. Johtajat rellestää menemään minkä ehtii, ja samaan aikaan firma tekee kuolemaa. Onko se s-ryhmän tai sen työntekijöiden etu, että johtoporras vetää taskuunsa kohtuuttomia korvauksia huonosti tehdystä, tai jopa tekemättömästä työstä? Entä ryyppyreissujen maksattaminen firman tililtä? Asiakasomistajana en katso tätä perseilyä hyvällä.


      • Luottamushenkilö

        Pomojen pitää sietää arvostelua, varsinkin silloin jos toiminta ja yrityksen arvot ovat ristiriidassa. Harvassa isossa firmassa on pomoa jota ei joku arvostelisi. Suursavon TJ:n paikka on maakunnan ykköspaikka, silloin edellytetään asiakasomistajien luottamusta johtoon, luottamushenkilöiden valpasta ja aktiivista osallistumista johdon valvontaan ja johdolta avointa ja rehellistä toimintaa.


    • mikkeliiin

      Taitaa joka alalla olla neuvotteluja. Kauppoja kuolee.

    • Vittuuntunut_kassa

      Kyllä tuo kassa on ihan oikeassa, samaa mieltä on vittuuntunut tarjoilija. Niska limassa väännetään perse pitkällä ja mikään ei riitä. Sitten saat haukut jos et tarjoile jollekin silmää tekevälle tai sen kaverille kun ei jalat kanna. Ja kun sitten tietää mistä piikistä juominen menee ni kyllä vituttaa. Tää on parissa vuodessa mennyt ihan perseelleen tää Suursavon touhu. EI ole enää kivaa olla töissä mutta vaihtoehdot on vähissä. Koko johto on ihan pihalla missä kentällä mennään.

      • Veetyylintaitaja

        Totta..niin totta. Sama k-päisyys näkyy myös Suomen hallituksessa kaikkine v-tun kikyineen. Duunarin ennestäänkin pienestä palkasta leikataan ,jotta herrat saisi lisää massia ja mammonaa. V-käyrä vaan nousee.


      • Osa-aikainen_myyjä

        Joo sitä ei voi tajuta normaali arkea silloin jos palkka on yli sata donaa vuodessa. Sitä on vaan joku kassa tai tarjoilija on "resurssi" ja kun vähennetään henkilöstö menoja niin se on yleensä jonkun perheen kuukausituloista pois.


    • PorvariMB

      Äänestäkää porvareita!!!

    • Luka2112Tino

      Työntekijän arvostaminen!
      Olen tehnyt liikealalla töitä kymmeniä vuosia ja mukana myös luottamustehtävissä. Työntekijän tukeminen ja arvostaminen on se mikä nostaa työnlaatua ja tekee työnteosta mielekästä, mikä taas vaikuttaa todella moneen asiaan työyhteisössä. Mikkelissä tämä on unohtunut, jopa kymmeniä vuosia s-ryhmää palvelleita työntekijöitä on irtisanottu, mitä oudoimmilla tekosyillä, tämä hetättää jo asiakkaissakin ihmetystä.....osuuskauppa?

      • hämmennystä

        No niinpä. Omituista hämmentämistä on meneillään. Ensin rakennetaan mikkelin keskustaan liian kallis kauppakeskus. Sitten samaan aikaan koitetaan halpuuttaa kuitenkin ruoka halvemmaksi kuin koskaan, autokauppa ei oikein vedä, eikä ravintolatoiminta pyöri. Sitten ihmetellään, että mikä on kun ei rahat riitä. Sitten kuitenkin maksetaan johtajille enemmän palkkaa, mutta potkitaan henkilökuntaa pihalle, koska? Miten tämä palkkojen nostaminen mutta samaan aikaan henkilökunnna potkiminen pihalle on perusteltavissa?


    • Huolestunut_Heikistä

      Nyt langat kuumaksi edustajiston suuntaan, siellä on moni kunnallispoliitikko ja vaalit tulossa. Nyt pitäisi luottamushenkilöiden herätä. Tuntuu olevan aika lailla asiat sekaisin maakunnan omassa osuuskaupassa.

    • Harminpaikkaa

      Voi kun se Heikki osaisi tehdä omat johtopäätökset ja siirtyisi osa-aikaisesta hiihtäjästä kokoaikaiseksi. Kyllähän se tuntuu oudolta kun iso pomo ei juuri koskaan ole täällä työmaalla. Osuuskaupasta on kupattu jo niin monta miljoonaa, että ei taida työmotivaatiota riittää.

      • oikeaanosoitteeseen

        En tiedä tuosta, että montako miljoonaa kukakin on kupannut, mutta jotenkin osuuskaupasta kun on kysymys, niin haiskahtaa pahasti tuo, että johtotasolla nostetaan posketonta liksaa. Jos firmassa joku yksikkö tuottaa voittoa, niin miksi niitä kannustimia ei voisi jakaa kaikille osallistuneille työntekijöille, ei johdolle. Taloudellinen hyvinvointi jakautuisi laajemmalle, ja ostovoima lisääntyisi niillä, kenellä on oikeasti tarvetta lisärahalle. Miten moni pahastuisi tällaisesta oikeamielisestä toiminnasta?


      • Rahatrikkaille
        oikeaanosoitteeseen kirjoitti:

        En tiedä tuosta, että montako miljoonaa kukakin on kupannut, mutta jotenkin osuuskaupasta kun on kysymys, niin haiskahtaa pahasti tuo, että johtotasolla nostetaan posketonta liksaa. Jos firmassa joku yksikkö tuottaa voittoa, niin miksi niitä kannustimia ei voisi jakaa kaikille osallistuneille työntekijöille, ei johdolle. Taloudellinen hyvinvointi jakautuisi laajemmalle, ja ostovoima lisääntyisi niillä, kenellä on oikeasti tarvetta lisärahalle. Miten moni pahastuisi tällaisesta oikeamielisestä toiminnasta?

        Noinhan sen pitäisikin olla. Mutta perusmyyjälle jää vain murusia..kyllä eliitti on aina puolensa pitänyt. Onko Hessukaan nyt sen mahtiliksansa väärti?


    • Asikasomistajan_hyväksi

      Kyllä niitä pikkupomoja palkitaan, olin tässä kerran Keski-Euroopassa käymässä ja ihmettelin hotellin ravintolassa että mikä ihmeen jengi täällä mölyää. Hitto, nehän on suomalaisia ja sitten kun lauma tuli tiskille niin tarjoamassa boonuskorttia. Nehän oli Suursavon porukka pitkällä viikonlopulla, firman piikkiin. Kyllä oli kohtuus kaukana siitä menosta, johtoryhmä mukaan lukien. Vielä Suomesta löytyy tätä junttityyliä ja management By perkele meininkiä

    • ässäbosss

      Pomot ajaa autoilla, osaaika duunari köröttellee 15 v vanhalla ooppelilla, kyrsiihän se, Mitäs läksit !

      • nälkäpalkalla

        ässäbossin aamuyön ajatus... !! no tottahan se et kaikista autoista tulee vanhetessaan ooppeleita, siitä pomonkin autosta, olen osuuskaupan duunari mut graanilla käydessä, käyn mielummin cittarissa, monestakin syystä!!! Ja autokin meillä ihan laadukas, isäntä oikeissa töissä.


      • palkkakuoppa

        Niin, nimenomaan jos pariskunnasta toinen on töissä s-ryhmällä, niin toisen on pakko tehdä oikeita töitä. Kiitos tästä kuuluu s-ryhmän johdolle. Oma palkka nousee kerran vuoteen siinä sakissa, jos pitää saada lisää liksaa, ja firman tulos on huono, niin pistetään prismasta muutama kassa pihalle. Siinä se ratkaisu mihin nämä herrat ja rouvat pystyy. Oikein hienosti on tuo kokoomuslainen kansan kahtiajako politiikka omaksuttu...osuuskaupassa, jonka omistavat asiakkaat, eli normaalit duunarit.


    • vireekorttipoltettu

      Citymarket nykyisn edullisempi kuin Prisma, ja laadukkaampi. Muutenkin K-Kauppiaat asiakaspalvelijoita ja samalla tasolla asiakkaiden kanssa, eivätkä pelkästään irvistele lehtikuvissa köyhille, kuten osulan Hessu.

      • Junttipuntti

        Höpöö höpö. Cittarin alehinta on monesti prisman normihinta. Samaa tavaraa muuten.


      • mitenmenneeok

        Höpö höpö , Paskapuhetta koko ketju, kun panettaa se aina välillä ja sit käydään vieraissa ol osulan pomo tai kuka muu, ja on sitä rahuskia muillakin kun osulan pomoilla, uuden tyttöystävän kans kävin Vaakunan ruokaravintelissa, ja oli todella , hidasta palvelua, ja meille tarjoillut keski-iän ylittänyt miestarjoilija vaikutti aika kyrpiintyneensä kohtaloonsa. Elämä on valintoja.


    • Sivusta_seurannut

      Hotelli Uusikuu Suursavon seuraava valtaus. Mersu ollut pihassa useampaan kertaan.

      • Huh_huh_huhhuu

        Vähän on heikko lähdetieto, taitaa osulan miesten mersut olla vaihtuneet. Taitaapi olla uutisankka koko juttu.


    • Mikä teitä nyt tässä Heikissä kismityttää. Itse aikoinaan laitoin viestin maidon törkyhinnoista. Hän vastasi asiallisesti ja hetken kuluttua maitohyllyillä puhalsivat uudet tuulet.

      Mielestäni ok mies ja aktiivisempi kuin esim. Hokin tyypit. Kannattanee hieman ottaa etäisyyttä, että näkee ne ansiotkin. Nyhveröitä on maailma pullollaan, sellaisenko haluatte?

      Ps. Heikki voisit ottaa valikoimaan niitä Arlan kilon/puolentoista edam juustoja. Alkaa tuo Valion mauton linja kyllästyttää. Tai jonkin kotimaisen pientoimittajan. Esim. Limingan suunnalta tulee hyvää tavaraa.

      • Juustoa_mullekin

        Ei se Heikki päätä mitä Prismassa myydään, Helsingistä ne ohjeet tulee mitä myydään, montako pakettia hyllyssä ja millä hinnalla. Suursavo on täysin Helsingin holhouksessa. Yritin myös kysellä tuota Arlan juustoa myyjältä, ei he voi päättää kun Helsingistä tulee ohjeet.


    • Tarjoilija_nollasopimus

      Ai mikä kismittää? No se että väkeä potkitaan pois vaikka tulosta tehdään monta miljoonaa ja enemmän kuin mitä suunniteltiin? Pomojen palkkoja nostetaan ja duunarien tunteja = tienestejä puristetaan alaspäin. Ja juhlimisesta ei säästetä. Jos pitää säästää niin miksei aloiteta ensin pomojen ravintolalaskuista?

      • Asennetta_ja_työniloa

        Eihän tj päätä duunareiden palkoista, joten turha Hekeä haukkua. Samapalkkaisuus duunareiden ja toimareiden välillä ei toteudu missään kolkkaa Suomessa.
        Ammatinvalintakysymys. Jos tarjoilija ei viihdy töissä, näkyy se myös palvelussa. Sitä sahaa vähän omaa oksaansa, ei asiakkaat viitsi pitkin katsella norsun veetä. Jos ei ole asiakkaita, ei tarvita tarjoilijoitakaan. Kannattaisiko joskus katsoa peiliin, voisko tehdä jotain.


      • Jonotan_odotan_jonotan

        Ei päätä palkoista mutta siitä TJ päättää että henkilöstökuluista säästetään. Ja sen tämänkin keskustelun perusteella sen ovat asiakkaat huomaannetkin :)


    • pihvitpaistellaan_kotona

      Kyllä se syy siihen et työpaikalla hommat mättää löytyy organisaatiossa alempaa kun tj. Ja kuka on niin hullu et lähtee ravintola-alalle ja kuvittelee pääsevänsä hyviin ansioihin, ja Mikkelissä se porukka jolla varaa tuoda rahaa ravintolaan (asiakkaat) vähenee kokoajan, niitä hyväpalkkaisia työpaikkoja tarvittais...

    • Kesäkassa

      Jaa no mites prismalla kun aukioloajat piteni niin tuli käsky että yhtään enempää ei kassatunteja saa mennä, samalla porukalla ja tunneilla pärjätään. Prismalla on hyvä pomot mutta ei se niiden idea ollut. Kyllä se tuli osuuskaupan omilta isokenkäisiltä. Voi tulla kokeilemaan hyytyykö hymy kun kaksi kassaa illalla ja jonot puoleen väliin pakastealataita.

    • skortti

      Velttoilua ja lonnimista prisman kassoilla, käykää L- kaupassa katsomassa miten kassat vetää ja homma hoituu.

    • nouhätä_kevättäkohti

      Etelä-Savo, jostakin syystä häviää, noissa työpaikoissa, onko meillä huonot lobbarit ja edustajat. Tämä maakunta on Suomen metsärikkain, mutta täällä kasvaneesta puusta suurinosa jalostetaan maakunnan ulkopuolella. Ei jää kuin puunmyyntitulot metsänomistajille, ja heistäkin monet asuu muualla kuin täällä ja rahoittavat palveluja asuinpaikoillaan. Luulen että tässä ajatuksessa olisi haaste loppareille. Hyvinvointia omaan maakuntaan, teollisuuden työpaikoilla. Olen paikallinen metsänomistaja ja ostan omankylän kaupasta eväät.

      • AL-

        Ensin pitäisi keksiä tuote jota ei ole vielä muualla keksitty, mutta jolle kuitenkin on olemassa kysyntää. Jos ihan vaan puutavaraa myydään tukkeina, niin jää aika olemattomaksi voitot. Pitää jalostaa ne tukit tuotteeksi. Esim. huonekaluja huippulaadulla ja muotoilulla alkaen 1000€/kpl. Eikö sitä lastulevyä ala olla jo maailmassa tarpeeksi? Ei kun ikeaan kaikki jonottaa ostamaan puuta, joka on ensin jauhettu mössöksi, ja sitten sotketaan siihen liimat sekaan ja tehdään levyä joka ei kestä elämää. Miksi ei voi käyttää oikeaa puuta, ja jättää sen mössön tekemisen ruotsalaisille?
        Mutta mistä saadaan se muotoilija, joka on maailmanlaajuisesti tunnustettu ja kiinnostava, joka myy jo pelkällä nimellä? Pitäisi luoda brändi isolla rahalla ja tehdä siitä uusi standardi, joka on vähintään yhtä tunnettu kuin ikea on maailmanlaajuisesti.
        Mihin on savosta hävinnyt kaikki innovatiivisuus ja kyky ajatella uutta? Insinöörit ei tähän ajatteluun pysty. Siellä vaan keksitään pyörä aina uudelleen ja taputetaan työkavereita selkään! Nokiallakin keksittiin näppäinpuhelimia vielä siinä vaiheessa, kun Applen iPhone oli ollut myynnissä jo vuoden.
        Facebookia tai Applen iPhonea ei keksinyt insinööri. Voihan se olla niinkin, että tästä maakunnasta häviää kaikki innovatiivisuus siksi, että täällä on olemassa ainoastaan näitä insinöörivetoisia firmoja, joissa uuden ajattelu on pöyristyttävää ja pelottavaa. Kuka sinne nyt vapaaehtoisesti tahtoo tekemään kuolemaa, aivojen käyttö kielletty!
        Tähän nyt tietysti tulee kohta joku insinööri nillitäämään, mutta se on vähän turhaa, kun en minä pysty selittämään innovaatiota, tuotteistamista ja markkinointia metrille kakkosnelosta. Se on ajan tuhlaamista. Keksikää te vaan niitä keksintöjä jotka on jo keksitty.


    • mesemees

      Mullakin mersu ja mehtee. käyn litelissä on notku ossuuskaupan jonossa ;) ;)

    • ulkopaikkakuntalainen

      Onko Sokoksen yläkerta tosiaan tyhjillään, vai remontoidaanko siellä?

    • Ei_riitä_rahat

      Kyllä oikeasti huolestuttaa osuuskaupan tilanne, palkkapäiviäkin siirretään kuukaudella eteenpäin, työkuukauden palkka vasta seuraavan kuun puolessa välissä. Mitä ihmettä, onko Suursavo oikeasti noin kusessa?

      • munauksienmunaus

        Ilmeisesti on aika pinteessä koko firma, kun tuli intomielisesti ostettua puolet mikkelistä, ja perusteettoman optimismin kourissa törsättyä rahaa vaikka mihin joutavaan, liikuntaseuroista johtoryhmän ravintolakuluihin. Pidetään kannattamattomatkin yksiköt väkisin pystyssä, menkööt sitten vaikka viimeisetkin siemenperunat. Samaan aikaan mikkeli kitenkin kuihtuu koko ajan. Alkaa pikkuhiljaa valjeta kaikille millaisesta emämunauksesta on kysymys.


    • Surullista_Suursavo

      Suursavon osuuskauppa on täysin Helsingin ohjauksessa. Prismasta olen yrittänyt ennen joulua ostaa kotimaista lohta kalatiskiltä, ei kuulu näinä talvikuukausina valikoimaan, Helsingistä tullut määräys. Citymarket pystyy myymään kotimaista lohta vaikka Kesko pörssiyhtiö. Hiihtolomalla kysyin minäkin suksisauvoja että miksi ne on loppu. Helsinki määrää paljonko suksivauvoja tilataan. Mustepatruunaa kysyin tulostimeen, ei kuulu enää valikoimaan (vaikka tulostin ostettu prismasta), Helsingistä tullut määräys atk-tarvikkeista joita Mikkelin prismassa myydään. Eli missä on se maakunnallisuus?

      • eieinäin

        Älä hyvä ihminen kuvittele ostavasi urheiluvälineitä prismasta. Siellä ei ole mitään kunnollista tarjolla siinä osastossa. Urheiluliikkeet on erikseen. Mustepatruuna on kanssa muualta ostettava, enkä myöskään oikein pidä koko atk-osastoa missään arvossa. Sieltä saa perus kauraa (tyydyttävä-välttävä asteikolta), mutta jos pitää jotain kunnollista ostaa, niin netistä pitää tilata mikkeliin. Miettikää, täällä ei ole edes yhtään tietokonekauppaa, mistä käydä vaikka lämpötahnaa hakemassa. Piti sekin tuoda Jyväskylästä kun siellä kävin.


    • TuppukyläMeininkiä

      Suositten Carlsonia, niin ylä kuin alakerrassa tulee palvelua, on valikoimaa ja tavaroita voidaan tilata. Kokemusta on pukujen ostosta kolmessa polvessa. Oli Sokoksellakin ennen palvelua ja hyvä henkilökunta, nyt on vain teinejä kynsienviilaajia juoruamassa keskenään tai somessa. SURKEAA SUURSAVO.

    • Kesäduunari1999

      Onkos tää ihan oikein? Jos olen kesäkuun töissä niin saan ekan tilin vasta heinäkuun puolessa välissä? Millä rahalla mä käyn töissä siihen asti Otavasta?

    • AY-aktivisti

      Pyydä ennakkoa, ei palkkaa tarvi odottaa noin kauan mutta se on osuuskauppa halpuuttamisen takia vähän kusessa niin piti lykätä palkanmaksua kaikilla kuukaudella eteenpäin

    • pääsiäisleivonnaisia

      Mites tuolta Prismasta on viime vuosina tuotevalikoima hieman kaventunut, vai onko tuotteiden saatavuusongelmia? Tiettyjen tuotteiden osalta hyllytila on tyhjillään pitkän aikaa. Esim. nytkin on pääsiäinen tulossa, eikä valikoimasta löydy luumuhilloa tai -marmeladia. Lähimarketista piti sekin käydä erikseen ostamassa.

    • Pettynyttä

      Helsinki määrää mitä MIkkelissä myydään. MIkkelin prisma ei voi itse siihen vaikuttaa, kyllä ne pääkonttorilla muka tietää mitä Mikkelissä tarvitaan ja se on nähty nyt viimeisen vuoden ajan että valikoima on supistunut. Näin maakunnallinen tämä meidän osuuskauppa on.

    • Asiakasomistaja

      Ja niin sai konttorin henkilökunta kenkää. Nimelliset YT:t pidetty ja Prismalle kassahommiin pääsee. Oliko Heikki hallitus ja hallintoneuvosto asiasta yksimielisiä? Entä mitä mieltä oli edustajisto?

    • asikasomistaja

      Ei ole Osuuskaupan tehtävä huolehtia sossuhommista ja olla suojatyöpaikka. Vaan tarjota edulliset palvelut omistajilleen, asiakkaille. Olen asiakasomistajana oikein tyytyväinen nykykäytäntöön että kuluja karsittu määrätietoisesti ja päälliköitä esim. laitettu tekemään tuottavaa työtä. Annan tukeni tässä asiassa nyky johdolle.

      • Pattipäässä

        Kyllä kuluja pitää karsia mutta eihän se ole mitään kulujen karsimista jos samat hommat tehdään muualla!
        Se on työpaikkojen viemistä pois maakunnasta ja siten myös työttömyyden lisäämistä maakuntaan sillä vaikka nyt ei irtisanota niin ei myöskään ole mitään takeita työpaikan säylymisestä. Ainakin se vähentää tarvetta palkata lisää.

        Minäkin olen asiakasomistaja mutta kehoitan muitakin vakavasti miettimään vaihtoehtoisia kauppoja! Esim. Lidl on hyvä vaihtoehto..palkkasi juuri lisää väkeä maakuntaan.


    • prismassamies

      Kenellä on varma työpaikka, palkansa pitää ansaita, osuuskaupalla isona organisaationa on päässyt käymään et on turhaa toimintaa ja päälekkäisyyttä, tehostaminen tässä tapauksessa on kaikkien etu, myös niiden kaikkein köyhempien ,, vain näin voi halpuuttaminen jatkua.

    • Yksityinen_kirjanpitäjä

      Prismassamiehelle, jos on 1200 työntekijää ja yksi tai kaksi palkanlaskijaa ja liikevaihto satoja miljoonia niin siinähän vissiin sun mielestä on kymmenellä hengellä hirveästi päällekkäisyyttä? Taidat olla oikein taloushallinnon nero. Kerropa missä firmassa tehdään pienemmällä porukalla 1200 työntekijän ja satojen miljoonien liikevaihdon konttorihomma? Siihen vielä kymmeniätuhansia asiakasomistajia huolineen ja murheineen...

    • prismamies

      Sama homma tehdään jossain halvemmalla, siksi tähän päädytty. On Suomesta lähtynyt tehtaita Kiinaankin, eikä ole yhdeltäkään työntekijältä kysytty haluatko mennä prismankassalle töihin, tuosta kommentista huomaa miten sossutyöpaikkana Osuuskauppaa on opittu pitämään.

      • suovetelä

        Ei nuo työpaikat nyt ihan Kiinaan ole menossa. ja miten ne tekee Kajaanissa halvemmalla kun on samat sopimukset ja pitäisi olla sama palkka?
        Kyllä se etu tulee synergiasta eli keskittämisestä samaan yksikköön samat asiat.

        Se ei ole maakunnan etu. Se on paikallis globalisaatiota. Silloin ei ajatella maakunnan hyvinvointia vaan pelkkää Suuromistajien voittoa.
        Se on hyvin lyhytnäköistä, sillä enemmistö omistajista on enimmäkseen tavallisia kuluttajia joiden rahat palautuvat kiertoon maakuntaan.
        Mitä vähemmän sitoutunutta väkeä töissä-sitä vähemmän ostajia osuuskaupassa.

        Siksi minäkään en ajattele osuuskaupan etua ja paikallisuutta vaan omaa napaa.
        Ostan sieltä mistä halvimmalla lähtee, mutta en kuitenkaan osuuskaupasta vaikka olisi halvin. Onhan Mikkelillä jo huonoja kokemuksia ko. firman ravintolatoiminnasta!


    • Heikkiloser

      Kävin perjantaina Citymarketissa. Oli jotenkin pysäyttävää nähdä kaksi Prisman työntekijää siellä ostoksilla, tätä ketjua lukiessani syykin selvisi.
      Päämajan henkilökunnan ulospotkiminen oli kardinaalimunaus.

      Onko Hämäläinen ostanut muuten Maybachin?

    • Lidlissä_minäkin

      Juu ja Prisman porukkaa, pomojakin Lidlissä nähty, itsekin siellä Suursavolaisena käyn. Eihän sitä käy kiistäminen että LIDLissä on tosihyviä tuotteita. Ja jos menet ehdottamaan Suursavon että miksei niitä ole meillä valikoimassa pomoille niin olet luopio.

    • Urheilijamies_MLI

      Juu ja Suursavon urheilumiehet käy Carlsonilla, siellä palvelu pelaa, tietäähän ne Suursavolaisetkin sen.

    • Vihree_kortti

      Minkä Suur-Savo sulkee seuraavana? Enonkosken Sale? Pieksämäen ABC? Savonlinnan hotelli? Hurissalon Sale? Autokauppa? Jos tälle kannattavuustielle lähdetään niin silloin kaikkia toimipisteitä tarkasteltava.

    • leksatakas

      Nyt tarvittas kauppaneuvos Laukkasta!

      • Äskortti

        Laukkasta ei kyllä varmaankaan kukaan kaipaa!!!
        Taitaapi kirjoitella ite noita juttuja!


      • leksatakas
        Äskortti kirjoitti:

        Laukkasta ei kyllä varmaankaan kukaan kaipaa!!!
        Taitaapi kirjoitella ite noita juttuja!

        No eikös se olla nostamassa osuuskauppaa takas jaloelleen?


    • Pruuvissa_kuultua

      Pikkulinnut laulaa että uuden toimitusjohtajan haku on aloitettu. YT-sössiminen, nuoria osaavia pomoja karannut, myynti ei kasva muiden alueosuuskauppojen tahtiin, pomojen sekoilut ulkomailla ja suhdekiemurat, liian monta rautaa tai "latua" TJ:llä. Eihän tämä eläkevirka voinutkaan olla, liian pitkä pesti olisikin yhdelle TJ:lle 20v työura samassa virassa.

    • Boonusta

      Ei ole Osuuskaupan hallintoneuvostolla kanttia tehdä mitään todellisia päätöksiä. Tosi on. Eläkettä siellä hiihdellään seuraavat 10 vuotta.

    • LKJNHBGHJ

      No, eihän toi ulkoistus mikään ihme ole! Sutikka hävis oikeusjutun laittomasta irtisanomisesta ja 110 000 egee korvauksia

    • Vartiohenkilö

      Sokoksesta ja hallintolassa tapahtuneesta Kalevan tanssien jälkeisestä nesteidenvaihdosta olisi mielenkiintoinen tapahtuma tiedossa. Nimimerkillä: Herra suoraan rysän päältä! Sellainen "rehellinen" tapaus.

    • Pettäjän_tie

      Ai kuka niistä pomoista, kaikille niistä näköjään kelpaa vieras. Ei siinä paljon siviilisäädyt paina....

    • Sivusta_seurannut

      MItäs vieraita ne oma firman työntekijät on? Tuttujahan ne on

    • Osuuskaupan_Duunari

      Jokohan on irtisanottu riittävästi porukkaa niin Heikki päätti palkita esimiehet ja lähdetäänpä Saksaan kaikki esimiehet. Duunareilta tunnit pois ja konttoripihalle ja ei kun Saksaan vaan, nyt ei enää tarvi säästää.

      • SS_tarjoilija

        Se on parempi lähteä vähän kauemmas ryyppäämään, voi olla että duunarit on hieman kypsyneitä tällä hetkellä eikä enää jaksa "pitää huolta väsähtäneistä pomoista". Voi olla että väsähtäneitä ei nyt piiloteltaisi vaan poliisi voisi korjata talteen. Olisihan se vähän noloa...


    • OmaValinta

      Terkut Berliinistä köyhät!! Muistakaa positiivisuus!

      • kauppat

        Oma valinta:Mitenkähän se on mahdollista, jos on päässyt /tullut valituksi johonkin tiettyyn työhön ja sitten tehdään näitä "sopeutuksia" yms. niin kuin tänä päivänä on .Taitaa olla aika kaukana omasta valinnasta, tosin ei jää työttömäksi. Kiitos kuitenkin Berliinin terveisistä, hyvä että muistit meitä köyhiä, mutta muistahan myös ite:tulos tai ulos. Toivottavasti porukka tunnistaa kuka olet!!!Olet kyllä toisia loukkaava ihminen , että näin. Muistetaan kaikesta huolimatta POSITIIVISUUS.


    • Helsinki_määrää

      Voi olla että Berliinin matkat Suursavon pomoilla loppuu kun Helsingin kirkolta määrätään fuusioitumaan PeeÄssän ja PohjoisKarjalan kanssa. Talousluvut porukan huonoimmat ja pienimmät, taloushallinto siirrettiin jo Kajaaniin, seuraavana henkilöstöhallinto ja ollaan fuusiovalmiita. Autokauppa myynnissä (Laakkoselle) ja loppu konttori siirtyy Kuopioon.

    • Ay-aktiivi

      Heh, ei kai nyt Heikki autokauppaa lihoiksi laita, joutuisi vielä lähisukulaiset työttömäksi. Suur-Savossa kaksi asiaa pysyy, Siponen ja autokaupan johtaja, muut saa mennä ja vaihtua mutta näitä kahta herraa ei pois potkita (vaikka voisi olla tarvettakin mutta eihän sitä kavereita voi....) Naiset kyllä voi pistää pihalle ja muualta tulleet esimiehet jotka kyseenalaistaa alkoholin käytön ja johdon toiminnan

    • JuvanOsuuskauppa

      Mitä serkumpi sitä herkumpi..... ja duunaria lyödää vaikka kuormasta syödään

    • Surkeaa_johtamista

      Uusia YT-neuvotteluja tulossa, ABC-markettien myynti sakkaa kun aukiolot vapautettiin. Pitkäjärven ja Tuukkalan ABC:t vaikeuksissa. Mäntyharjussahan ABC puoli jo myytiin pois. Kesän jälkeen irtisanomiset jatkuu ja myös loppuosa konttorin väestä saa pelätä pallien puolesta.

      • GehZuLidl

        Jos ABC:n hinnat olisivat samalla tasolla kuin prisman, niin voisin poiketa joskus. Nyt tyrkkään mielummin peltilehmän prisman parkkiin ja ostan halvemmalla. Tosin viimeaikoina olen enimmäkseen suosinut Lidliä, sieltä saa kaikki samat peruskaurat ja vielä hyvänmakuisia herkkuja paistopisteestä.


    • Kesä-Mikkeliläinen

      Outo juttu ettei Prismaan saa paistopistettä. Kuka muuten meinaa mennä Marskin vaunuun halvalle päivälliselle?

    • Pieksämäkeläinen

      YT:T pidetään jotta saadaan pidettyä autokauppa pystyssä. Muutenhan sitä joutuisi potkimaan sukulaisia pihalle. Käsi sydämelle Heikki, paljonko autokauppa on tuottanut tappiota viimeisen kymmenen vuoden aikana?

    • Veronmaksaja_Mli

      Onkos kukaan huomannut että Mikkelin kaupungin esityslistalla Heikki Hämäläinen pyytää SOK:n pomoille syksyillä tarjoiluja kun SOK:n pamput vierailee Mikkelissä. Ja Mikkelihän tarjoaa tuhansien eurojen tarjoilut yksityiselle firmalle..... ei löydy satasia koululaisille sijaisiin tai koulutarvikkeisiin mutta Hegen ryyppäjäisiin kyllä

    • Kannataja

      Osuuskauppa aate on jalo aate, kyllä se Mikkelissäkin pärjäilee. Vieläkö laajentavat toimia "Haustausurakointiin", hankkivat hautaustoimisto palvelut, niin on satavarmaa toiminnan kannavuus. Etelä-Savo ja Mikkelin väestöpohja ikääntyy, tarvitaan niitä terveyspalveluja, joista viimeaikaisin hankita kaukoviisasta. Ennenpitkään, vaikka keski-ikä nousee myö kaikki kuollaan, tarvitsemme sen viimeisenkin palvelun eikä tarvita enää bonusta.

    • Ei_mullekaan_tarjoilla

      Ei kuulu kaupungin maksaa sen enempää Keskon kuin Lidlin kuin S-ryhmän johtajien tarjoiluja. Demarikaksikko Taavitsainen ja Strengel voisi aloittaa rähinöinnin tällä asialla niin saataisiin valtuustokausi käyntiin.

    • Kyllästynyt_Sryhmään

      Eihän ne demarit uskalla puuttua ilmaisiin tarjoiluihin kun ovat itse SuurSavon edustajistossa ja saavat Suursavolta alennukset ja lahjukset jotta pysyvät hiljaa. Kuka sitä nyt ruokkivaa kättä purisi.

    • Veronmaksaja_Anttolasta

      Eli mikä tahansa firma voi pitää Mikkelissä kesäpäivät ja pyytää Mikkelin kaupungilta parin tonnin tarjoilut, niinkö?

    • Liiga-avaus

      Cumulus täynnä 8. - 10.9.2017 S-ryhmän hallinnon syyspäivien vuoksi. Vaakunassa olisi tilaa.. S-ryhmän pomot vie rahansa nuukuuksissaan kilpailijalle :-) :-)

    • Ei_voi_olla_totta

      Ei tässä tiedä itkeäkö vai nauraa, naurattaa tuo Cumulus ja itkettää tuo veronmaksajien raha. Päiväkotiin ei ole uusia leluja kun ei ole rahaa mutta osuuskaupan pomojen tarjoiluun on. Muutamalla tonnilla olisi joka päiväkotiin uusia leluja.

      • Ooppelionauto

        Ei_voi_olla_totta on näköjään kirjoittanut Frans&Michelle ketjuun Anta_bonus nimimerkillä. Kauhiasti näyttää liekö entistä työtekijää Suur-Savon osuuskauppa harmittavan.


    • Kaupunkilaistollo

      Kyllä se osuuskauppa harmittaa ihan kuluttajaakin! Palvelutaso on laskenut ja hymy hävinnyt! Käykää hyvät maalaiset katsomassa vaikka Kuopion eteläpuolella olevan PeeÄssän S-market/Abc kompeksia. Esimerkiksi irtoleivonnaisten tiski on todella upea ja runsas, paikallisia herkullisia tuotteita ja koko kompleksi siisti, valikoimaa ja paikallisuutta, ei pelkää ulkomaista rainbowta, voi puhua jo laadukkaasta paikasta. Ja suosittu. Pesee tuo irtoleivonnaisten valikoima nelinkertaisesti määrällään MIkkelin prisman käpäset irtolaatikot, Suur-savon omine pakkosyöttötuotteineen. Kilpailua lisää niin osuuskauppakin ryhdistäytyy, toivottavasti.

    • Kotimaisuuden_puolesta
      • Kotimainen_tuottaja

        Monessa muussakin tuoteryhmässä paikallisia ja suomalaisia tuottajia kustaan silmään. Rainbow tuotemerkin alla keksit ja jäätelöt Keskieuroopasta, pakasteita Marokosta. Leipiä baltiaan maista ja tuoretiskin "vastapaistetut" ja "täällä leivotut" keskieurooppalaista pakastetta, joiden ikää voi vain arvailla. Miksi edes mainostaa maakunnallisuutta kun ei se missään näy? Pomotkin reissussa Prahassa viikko sitten, ei voi niitäkään rahoja jättää omaan maakuntaan.


    • PEttynyt_asiakas

      Aika ovelaa tuo halpuutus, moni tuote on hinnaltaan noussut reilusti yli sen hinnan mitä alun perin olivat. Aika ovela mainoskampanja eli halpuutus ei ollut pysyvää vaan väliaikinen tarjous.

      • Luos

        Ilta-Lehdessä oli päinvastainen tulos. Hinnat olivat pysyneet samoina tai jopa laskeneet. Kumpaa minä nyt uskoisin. Mitkä tuotteet ovat kallistuneet?


    • Pettynyt_kuluttaja

      Näkeehän tuon omin silmin, hetken oli jugurtit halpoja ja nyt on hinnat korkeammat kuin vuosi sitten. Sama juttu leivissä ja monissa muissakin tuoteryhmissä. Sääliksi käy tuottajat ja henkilökunta, niiden selkänahasta tämä revitään.

    • Quick_ratio

      Aika hyvin näyttää menevän; 2016 näytti tehneen 7 miljoonaa voittoa, tosin liikevoitto% ei kummoinen ole. Mutta pitäähän sitä kyllä asiantuntijoita bisneksessä uskoa; "Amarillon lista on köyhtynyt ja burgerit huonompia,kuin aikaisemmin." Eli konkka odottaa.

    • Sivusta_Seurannut

      Niinpä voittoprosentti on ihan onneton. Satojen miljoonien liikevaihdolla pitäisi saada monta kertaa enemmän voittoa.

      metoo kampanja ei tainnut kolhaista osuuskaupan pomoja vaikka aihetta olisi ollut... sikailu jatkukoon

      • OmaMoka

        Jos voittoa on tarkoitus saada, niin keskustasta puolet ravintoloista pois, siis firman omista. Olisko siinä nyt sitten Rosso ja Wilhelm ensimmäisinä lähdössä. Niin ja autokaupan kun lopettaa, niin alkaa jäädä jotain viivan alle. Ei täältä ole sivilisaation pariin liian pitkä matka ajaa autoa ostamaan. Saattaa jopa saada hyvitykseksi muutakin, kuin vittuilua ja nenänvartta pitkin mulkoilua. Mikkelissä pitkin hampain sanottiin että 10000€ hyvittää, Lahdessa 12500€. Kyllä tuolla erotuksella jo tankkaa, ja ajelee lahteen ja takaisin sitten uudella.


      • Huoltosopimus
        OmaMoka kirjoitti:

        Jos voittoa on tarkoitus saada, niin keskustasta puolet ravintoloista pois, siis firman omista. Olisko siinä nyt sitten Rosso ja Wilhelm ensimmäisinä lähdössä. Niin ja autokaupan kun lopettaa, niin alkaa jäädä jotain viivan alle. Ei täältä ole sivilisaation pariin liian pitkä matka ajaa autoa ostamaan. Saattaa jopa saada hyvitykseksi muutakin, kuin vittuilua ja nenänvartta pitkin mulkoilua. Mikkelissä pitkin hampain sanottiin että 10000€ hyvittää, Lahdessa 12500€. Kyllä tuolla erotuksella jo tankkaa, ja ajelee lahteen ja takaisin sitten uudella.

        Kannattaa mennä Osuuskaupan auto-osastolle sulkemisajan lähellä, kyllä ne liimaperseet siinä vaiheessa tulee heittämään ulos (eli tulee ns. palvelutilanne). Aikanaan testiasiakastoimeksiannolla kävi ihan sääliksi ns. myyjää, joka koki asiakkaan uhkana kahvitunnilleen (ei -tauolle) ja Länsi-Savon avulla lukemaan opettelulle.

        Hyvin on opittu tekemään niin surkeita tarjouksia, ettei tuolta osta kuin miljonäärit tai oikeustoimikelvottomat. Ensinmainituissa on kyllä jälkimmäisiäkin.


    • Häpeällistä

      TV:ssä on Osuuskauppojen lahjusmatkoista selkeää tarinaa.
      Minä en onneksi osta mitään S-marketeista, enkä jatkossakaan.
      Thaimaan ostoskeskuksiin tutustuminen tuntuu sairaalta. Eiköhän tuolla perheitten kanssa muutakin tehty ja yksinmatkustavilla omat houkutukset.
      Sairasta on asiakkaitten rahoja käyttää korruptiomatkoihin. Lahjusskandaali, hävetköön johtohenkilöt!

    • Taksissa_näkee_ja_kuulee

      Niin eikä tuo lahjusmatkahomma koske vain Helsingin osuuskauppaa, kyllä ne Suursavolaiset matkustaa kanssa aika kosteissa merkeissä henkeä nostattamaan ja sidosryhmät käytetään MM-kisoissa. Sitten niistetään työntekijöiden tunneista ja Prisman parkkipaikan valaisinten lamppujen vaihdossa. Mutta kun pepsodent hymy mies haluaa Salpparin kisoihin bussilastillisen kavereita tai käydä vähän johtoryhmän kanssa Barcelonassa tai Prahassa niin siihen kyllä rahaa löytyy. Onkos se lahjontaa jos osuuskaupan lahjakortteja annetaan osuuskaupan edustajiston ja hallinnon jäsenille eli poliitikoille? Voisi tutkiva journalismi tulla Etelä-Savoonkin

      • EiFirmanPiikkiin

        Eikö tuolle johtokunnan palkitsemiselle saada loppua? Jokainen siellä taitaa saada palkan, ja virkistystä ei noin olemattomilla työsuoritteilla tarvita! Omalla rahalla saa matkustella, vapaa-ajalla!


    • Auton_ostaja

      Heh, onhan tätä odotetukin. Nyt vihdoin se autokaupan johtaja vaihtuu. Mutta kas kummaa, pitihän sitä TJ:n vaimon veljelle saada kuitenkin töitä "muissa tehtävissä". On se outoa ettei osuuskaupan hallinto saa tätä sukulaisten ja juvalaisten ja miesten suosimista kuriin. #metoo #koskee #suursavoakin

      • hiljainen_kärsijä

        Heh,heh!
        Mihinkähän ”muihin tehtäviin” tämä TJ: vaimon veli on sijoitettu?
        Eipä oo kuulunu eikä näkyny....
        Paitsi Rokkalan K-kaupassa ,”harjoittelijana”.....😃


    • TöissäOsuuskaupassa

      Autokauppa, osuuskaupan ikuinen lupaus. Heikin TJ kauden ajan joka vuosi hehkutetaan miten autokauppa parantaa tulostaa ja myyntiään. Ja paskat, vuodesta toiseen kyntää eikä sitä pelasta autojen ostaminen Hesarissa tai autojen tuonti Ruotsista. Prismojen ja Smarketien myynnillä katetaan autokauppiaiden seikkailut Ruotsiin.

    • Harjannostajaisia

      Outoja on Hegen kommentit. Poliittisista päätöksistä ei saisi valittaa. Naiset heh heh nykyään heh heh jopa armeijassa heh heh. Robottikassa on hyvä kun se ei jää sairaslomalle, heko heko. Kyllä meillä riittää hyviä miehiä johtajiksi ja joskus jopa naisiakin, heko heko. Kuormasta voi syödä, varsinkin omasta, heh heh. Aika junttia ja sovinismia. Ei taida kotona rouva tietää ihan kaikkea.

    • SamallaMatkalla

      Osuuskaupan pomojen "koulutusmatkojen" sisältö ja tapahtumat olisi hyvää viihdettä vaikka Yhteishyvä lehdessä. Voisi olla avioerorintamalla vilskettä. Tehkööt aikuiset ihmiset mitä haluaa mutta lähinnä vituttaa että siellä käytetään osuuskunnan rahoja väärin, samat heebot vuodesta toiseen, niin kuin se maailma ryyppäämällä paranisi. Kyllä hävetti kun samaan kaupunkiin Euroopassa kerran osuin, Savolaiset känniääliöt.

      Eihän tuo nyt kovin kaksiselta näytä tuo Suursavon tulos vaikka maakunnan sähköyhtiöön verrattuna. Ei ole näyttänyt kymmeneen vuoteen mutta Mikkeliläiselle se näyttää riittävän. Suursavon liikevoitto hieman yli 2, Keskimaalla 3.5!!!

      Ja keskimaalla henkilökunta sai tulospalkkion, onkos kukaan Suursavolla sellaista saanut, muualla kuin autokaupalla?

    • Anonyymi

      Tosiasiahan on se, että kaikki ketkä kuvittelevat saavansa etua olemalla "omistajia" ovat kusetuksen kohteena. Omistaja saa osinkoa ja samalla tuotteet ovat markkinan määrittelemiä laadultaan ja hinnaltaan. Osuuskauppa sekoittaa tämän asian siten ettei "omistaja" ymmärrä miten markkinan kuuluisi toimia. Alueena Mikkeli ja ympäristö tekevät muuttotappiota ja kesän aikana turismi ei sitä muuta. Toimitusjohtaja tekee sen mitä pystyy, siltikin hän nostaa palkkansa hymyssä suin, omaa rahaa ei osakkeissa ole kiinni penniäkään.

      Henkilöstön hyvinvoinnissa on Osuuskauppa ollut aina hyvä. He ymmärtävät sen, että päivittäistavarakaupassa on kaksi suurta tekijää, tuote hinnoittelultaan ja henkilöstö joka laittaa tuotteen pihalle. Mitä tulee siihen teesiin, että pitäisi kiinnittää suurta huomiota omaan maakuntaan ja sen hyvinvointiin välillisin keinoin on paskapuhetta. Tuollaista kilven kiillottamista en ymmärrä tippaakaan. Mikä tahansa instanssi mikä toimii jollakin alueella toimii täsmälleen samoin, Osuuskauppa ei ole siinä mikään suuri poikkeus tai hyväntekijä. Jos menee hyvin niin se näkyy investointeina, jos huonosti, niin se näkyy irtisanomisina ja lakkautuksina.

      Mikkeli saa "nauttia" nykyisestä johdosta pitkään. He ovat nykyisissä tehtävissään eläkkeelle saakka, elleivät henkilökohtaisessa elämässään ryssi jotakin niin pahasti, että hallintoneuvosto oikeasti heräisi kyseenalaistamaan toimintaa. Tästäkin tarinoita liikkuu miten kosiskellaan entisiä ja nykyisiä työntekijöitä hotelli yöpymisiin toiselle paikkakunnalle ja muutoin pitämään hauskaa johdon kanssa. Pörssiyhtiössä tuollaisesta tulisi kenkää välittömästi. Osuuskaupassa ei. Totuus tulee aina julki, ennemmin tai myöhemmin. Tuosta saavat osansa johdon lisäksi hallintoneuvosto ja johdon lähipiiri.

    • Anonyymi

      Tosiasiahan on se, että kaikki ketkä kuvittelevat saavansa etua olemalla "omistajia" ovat kusetuksen kohteena. Omistaja saa osinkoa ja samalla tuotteet ovat markkinan määrittelemiä laadultaan ja hinnaltaan. Osuuskauppa sekoittaa tämän asian siten ettei "omistaja" ymmärrä miten markkinan kuuluisi toimia. Alueena Mikkeli ja ympäristö tekevät muuttotappiota ja kesän aikana turismi ei sitä muuta. Toimitusjohtaja tekee sen mitä pystyy, siltikin hän nostaa palkkansa hymyssä suin, omaa rahaa ei osakkeissa ole kiinni penniäkään.

      Henkilöstön hyvinvoinnissa on Osuuskauppa ollut aina hyvä. He ymmärtävät sen, että päivittäistavarakaupassa on kaksi suurta tekijää, tuote hinnoittelultaan ja henkilöstö joka laittaa tuotteen pihalle. Mitä tulee siihen teesiin, että pitäisi kiinnittää suurta huomiota omaan maakuntaan ja sen hyvinvointiin välillisin keinoin on paskapuhetta. Tuollaista kilven kiillottamista en ymmärrä tippaakaan. Mikä tahansa instanssi mikä toimii jollakin alueella toimii täsmälleen samoin, Osuuskauppa ei ole siinä mikään suuri poikkeus tai hyväntekijä. Jos menee hyvin niin se näkyy investointeina, jos huonosti, niin se näkyy irtisanomisina ja lakkautuksina.

      Mikkeli saa "nauttia" nykyisestä johdosta pitkään. He ovat nykyisissä tehtävissään eläkkeelle saakka, elleivät henkilökohtaisessa elämässään ryssi jotakin niin pahasti, että hallintoneuvosto oikeasti heräisi kyseenalaistamaan toimintaa. Tästäkin tarinoita liikkuu miten kosiskellaan entisiä ja nykyisiä työntekijöitä hotelli yöpymisiin toiselle paikkakunnalle ja muutoin pitämään hauskaa johdon kanssa. Pörssiyhtiössä tuollaisesta tulisi kenkää välittömästi. Osuuskaupassa ei. Totuus tulee aina julki, ennemmin tai myöhemmin. Tuosta saavat osansa johdon lisäksi hallintoneuvosto ja johdon lähipiiri.

    • Anonyymi

      Kuoliko rokotteen aiheuttamaan kohtaukseen?

    • Anonyymi

      Koronarokote?

      • Anonyymi

        Sairaskohtaus. 50v kun tulee mittariin niin alkaa aivo ja sydän tapahtumat yleistyä. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen 5-kymppinen joka heittää lusikan nurkkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaskohtaus. 50v kun tulee mittariin niin alkaa aivo ja sydän tapahtumat yleistyä. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen 5-kymppinen joka heittää lusikan nurkkaan.

        Mutta olihan se hienoa raataa töitä 24/7 että ehtii sitten eläkepäivillä nauttia työn tuloksista...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta olihan se hienoa raataa töitä 24/7 että ehtii sitten eläkepäivillä nauttia työn tuloksista...

        En kyllä ymmärrä miten joku voi kirjoittaa tuollaista tekstiä tällaisen asian tapahduttua edellisenä päivänä...... Törkeää ja ala-arvoista!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miten joku voi kirjoittaa tuollaista tekstiä tällaisen asian tapahduttua edellisenä päivänä...... Törkeää ja ala-arvoista!!!

        Yksi riistoporvali vähemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miten joku voi kirjoittaa tuollaista tekstiä tällaisen asian tapahduttua edellisenä päivänä...... Törkeää ja ala-arvoista!!!

        Kuule näitä tapahtuu Suomessa joka päivä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi riistoporvali vähemmän.

        Heikki Hämäläinen teki hienon työ, oli hyvä alaisiaan kohtaan aina. Rauha hänen muistolle ja voimia omaisille sekä työkavereille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikki Hämäläinen teki hienon työ, oli hyvä alaisiaan kohtaan aina. Rauha hänen muistolle ja voimia omaisille sekä työkavereille.

        Todellakin mies taisi olla todella uuttera kaveri! Ironista tässä oli, että S-marketissa soi tiedote, kuinka nyt saa S-bonusta Mielosen hautaustoimitosta. No nyt Heken omaiset nostaa bonuksia. Minusta tuo oli törkeyden huipentuma, että lähtivät hautaushommiinkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin mies taisi olla todella uuttera kaveri! Ironista tässä oli, että S-marketissa soi tiedote, kuinka nyt saa S-bonusta Mielosen hautaustoimitosta. No nyt Heken omaiset nostaa bonuksia. Minusta tuo oli törkeyden huipentuma, että lähtivät hautaushommiinkin.

        Ahneus, itse koitan mahdollisimman paljon välttää s-ryhmän liikkietä,....kommunismia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi riistoporvali vähemmän.

        Vittu olet idiootti. Itse olet vasemmistolainen laiska tuella elävä luuseri. Teidänlaisia Marinin hallitus paapoo ja koettaa makuuttaa uunin pankon päällä. Hämäläinen teki suuren elämäntyön ja kovasta työstä maksetaan. Paljonkos hän riisti sinulta lompakosta -ai niin sinun tulisi toki saada ruuat ja kaljat ilmaiseksi kaupasta...


      • Anonyymi

        Luulen niin! Koronarokote on kusetusta, siinä on joku hiukkanen osana joka aiheuttaa veritulppia. USA:ssa rokotettuja kuollut jo yli 11.000 hlöä äkillisesti. Kesällä kuoli myös yksi suomalainen tutkimusjohtaja 55-vuotiaana äkilliseen sairaskohtaukseen Ahvenanmaalla. Rokote taas?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu olet idiootti. Itse olet vasemmistolainen laiska tuella elävä luuseri. Teidänlaisia Marinin hallitus paapoo ja koettaa makuuttaa uunin pankon päällä. Hämäläinen teki suuren elämäntyön ja kovasta työstä maksetaan. Paljonkos hän riisti sinulta lompakosta -ai niin sinun tulisi toki saada ruuat ja kaljat ilmaiseksi kaupasta...

        Höpö höpö!


    • Anonyymi

      Jaahas, imbesillit yllättäen aktivoituvat kun moinen tapahtuma käy.

    • Anonyymi

      Helppoha se oli ton muiden rahoilla pelailla, ei mitää riskii.

    • Anonyymi

      Kyllä tuo lauantain uutinen pisti miettimään, että mitä järkeä tässä oravanpyörässä juoksemisessa ja perkeleellisessä kuntoilussa on, kun loppu voi olla yli 30v iässä yhden sairaskohtauksen päässä....kannattaako tässä ihan oikeasti pompata sätkyukkona kun samaan aikaan voisi tehdä vähemmän töitä ja elää enemmän omaa elämää...vielä kun on hengissä.

      • Anonyymi

        Voi vittu. Kyllä tämä omituinen jähmeä kansa on kateellista. Hämäläinen eli omanlaisensa elämän, tykkäsi vauhdista työelämässä ja liikunnasta vapaalla. Se äkkikuolema voi tulla kenelle tahansa missä iässä vaan, ja varmaa on että jokainen kuolee joskus. Pompata sätkyukkona? Jonkun nuo johtajankin hommat on tehtävä, eikä joka nurisijasta ole semmoisiin. Ja niistä maksetaan mitä firma haluaa maksaa, se on palkkio kovasta henkisestä duunista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi vittu. Kyllä tämä omituinen jähmeä kansa on kateellista. Hämäläinen eli omanlaisensa elämän, tykkäsi vauhdista työelämässä ja liikunnasta vapaalla. Se äkkikuolema voi tulla kenelle tahansa missä iässä vaan, ja varmaa on että jokainen kuolee joskus. Pompata sätkyukkona? Jonkun nuo johtajankin hommat on tehtävä, eikä joka nurisijasta ole semmoisiin. Ja niistä maksetaan mitä firma haluaa maksaa, se on palkkio kovasta henkisestä duunista.

        Kannattaako kirjoittaa jos ei osaa lukea?


    • Anonyymi

      Muakava mies oli, turhalta tuntuu hänen lähtö

      • Anonyymi

        Suapko s bonusta taivaassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suapko s bonusta taivaassa?

        Luuletko olevasi vitsikäs?


      • Anonyymi

        Oisko peräti niin onnistuneesti, että yks paatti vähemmän nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko peräti niin onnistuneesti, että yks paatti vähemmän nyt.

        Onko totta, että s päälliköt lähtee Pariisiin muistelemaan Hessua?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe