Kysymys Hitleriä ihaileville

HerrTiedemies

Oletetaan tutkimus jossa laitetaan laboratorioon perussuomalainen, juutalainen ja afrikkalainen. Tutkitaan älykkyysosamäärää, tutkitaan ruumiin kuntoa, tehdään MRI kokeita ja neurologisia testejä.

Lääketieteellisenä faktana ihmisen aivokemia toimii kaikilla samalla tavalla. Aivojen koko ja muoto saattaa vaihdella geenien mukaan, mutta varsinainen aivokemia toimii aivan samalla tavalla. Tämä voidaan todistaa MRI laitteilla sekä lääkeaineiden teholla.

Geneettiseltä koodiltaan perussuomalainen ja afrikkalainen ovat lähes identtisiä. DNA ja RNA poikkeavat suunnilleen saman kuin juutalaisen ja perussuomalaisen, tai vaikka kahden perussuomalaisen välillä.

Ainoa tutkimuksen osa-alue jossa saattaa esiintyä merkittäviä eroja, on siis älykkyysosamäärä. Tähän vaikuttaa varmasti eniten tutkittavan henkilön koulutus, mutta myös geenit osaltaan.

Kysymys kuuluukin, kenet Hitleriä ihaileva kansallissosialistin alku heittäisi uuniin, ja millä perusteella? Tutkimuksessa voi havaita merkittäviä eroja vain älykkyysosamäärän välillä. Muistutan että Albert Einstein oli juutalainen ja perussuomalaisista löytyy kavereita joiden ÄO on reippaasti alle afrikkalaisten keskimäärän.

7

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samataas

      Miksi meidän pitäisi elättää ketään ulkomaalaista Suomessa tai edes Suomen ulkopuolella??

      • hannahuunonen

        Presidenttiehdokas pekka kakkonen sanoi äsken, että toinen vaihtoehto on hukuttaa ne.
        Miksi väitti meidän ne hukuttavan, ei taida pekka olla järjissään.


    • NaurettavaAvaus

      Miksi puhut perussuomalaisista, mutta et perusjuutalaisista tai perusafrikkalaisista?

      Jos puhut juutalaisista ja afrikkalaisista, niin pitäisi puhua suomalaisista!

      PISA- ja ÄO-testit osoittavat suomalaisten olevan fiksumpia kuin "suomenruotsalaiset " ja ruotsinruotsalaiset.

      Ja varmasti viisaampia kuin afrikkalaiset! Se on todettu suomensomalien testeissä.

      Juutalaisista en tiedä. Heitä löytyy niin moneen junaan. Juutalaiset eroavat muista seemiläisitä kansoista vain koulutuksen suhteen. Muutenhan he ovat arabi-sukuisia, jotka ovat myös seemiläistä kansaa.

    • sdfghjk

      Miksi pitäisi heittää uuniin?

      • seppo-Ilmarinen-

        Hyvä kysymys. En ymmärtänyt tuota uunia ollenkaan. Mihin se liittyy? Rotujen välillä on eroja, muitakin kuin ihonväri. Mustien afrikkalaisten keskimääräinen ÄO on jotain 70pistettä. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin valkoisten 100. Syy ei ole yksin koulutuksessa tms. Mustat ovat älyllisesti 10 vuotiaan valkoisen tasolla. Muuten, "holokausti" on huijausta.


    • Holokaustin_ratkaisu

      ”Älykäs kykenee ratkaisemaan ongelman johon viisas ei joudu.”

      Ilmeisesti "Goldkindin" älykkyys ei riittänyt, ei ainakaan ausvitsissä.

    • kutvonenhevosmis

      kemia ja kemia, laita sinne joukkoon yks mustalainen, jo näät älykkyysosamäärissä eroa alaspäin, eihän nää muuta kuin laulaa hoilaa. Mainitse mustalainen joka on maailman laajuisesti saavuttanut jotain....75% vankiaineksesta on heitä, suhteutettuna lukumäärään, joo,, hai nyt mennäää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe