Väsyn kolmen kuukauden välein

vähävoimainen

Mistä ihmeestä johtuu. En tiennyt mihin osastolle tämän kirjoitan niin kirjoitin tänne. Minulla ei ole todettu masennusta eikä siltä tunnu. Kilpirauhasarvot on hyvät, veriarvot hyvät, kaikki tutkittu niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen koko elämäni elänyt eri työpaikoissa, aloittanut aina uudestaan milloin missäkin, koska en vaan yksinkertaisesti jaksa. Vaikka löydän kuinka mielenkiintoisen ja kivan paikan jossa aloitan innolla, huomaan hiipuvani ihan huomaamattani kunnes olen tässä tilanteessa, että olen nyt flunssassa sairaslomalla, kun yritin vain jaksaa. Jaksan tosiaan työtä noin kolmisen kuukautta, sitten joko sairastun tai väsyn niin totaalisesti, että en vaan jaksa. Nukun bussimatkat ja kärsin väsymyksestä johtuvasta päänsärystä niin että töistä ei tule mitään. Alan inhoamaan pikkuhiljaa itseäni, tätä tilannetta on niin vaikea selittää siten että kuulostaisi yhtään järkevältä koska sitähän se ei ole. Haluan tehdä töitä. Haluan jaksaa. Teen mieleisiäni töitä, eikä missään pitäisi olla vikaa ja silti en jaksa. Elämä on muutenkin hyvin.
Pikkuhiljaa väsyn ja sitten loppuviimein ahdistun kun pitäisi väkisin jaksaa. Mutta eihän elämää voi elää niinkään että tekee kuukauden töitä, on lomalla toisen, jne. Näin olen tosin jo elänyt 20 vuotta ja sille ei näy loppua. Stressaa.

1

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hpop

      Minulla kaksi kertaa vuodessa ollut sama ilmiö jo 30v ajan. Ja se alkaa yleensä 3vko:a siitä kun kellot on siirretty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe