Ovatko Sipilä ja Orpo todella samassa hallituksess

1kautta2

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) talouspuheet eroavat niin, että mietityttää, istuvatko he todella samassa hallituksessa, ihmettelee politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Politiikassa ja taloudessa on saatu seurata alkuvuosi kummallista keskustelua, onko Suomen taloudessa tapahtunut käänne vai ei ja onko hallituksen 72 prosentin työllisyystavoite toteutumassa vai ei.

Vielä viime vuonna keskustelua käytiin siitä, että negatiiviset puheet ruokkivat vain negatiivisuutta. Siksi pitäisi luoda positiivista ilmapiiriä, jolla talous lähtisi käyntiin.

Viis siitä, ovatko jutut oikein tottakaan.

Tänä vuonna tähän keskusteluun on sotkettu lisäksi populismi, Donald Trump, Ranskan, Hollannin ja Saksan vaalit, Unkarin ja Puolan hallitukset ja paljon muuta.

Suomen päättäjät ovat alkaneet vastata populistien valheisiin samoilla, liki trumpmaisilla keinoilla. Totuutta säästellen, kuten eduskunnassa sanottaisiin.

Ikään kuin katteettomilla talouspuheilla saataisiin sekin belsebuubi nujerrettua.

Syyttävä sormi osoittaa pääministeri Juha Sipilään (kesk).

Sipilän julkinen hakkaaminen joulun alla Terrafame-kohussa ylitti kaikki kohtuullisuuden rajat, mutta joulun jälkeen Sipilä saa syyttää monesta asiasta itseään, emmekä nyt puhu pelkästään liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriin (kesk) liittyvistä toilailuista.

Talouselämän hyväntahdon lähettiläs

Sipilästä on joulupyhien jälkeen kuoriutunut ihmeellinen talouselämän hyväntahdon lähettiläs, suomalaispolitiikan Danny Kaye, joka kirkkain silmin vakuuttaa että kaikki on hyvin, eikä lisäleikkauksia tarvita.

Viime viikolla tämä näytelmä kärjistyi, kun Sipilä piti valtiopäivien avajaiskeskustelussa paratiisipuheen, jonka mukaan taloudessa on tapahtunut käänne, hallituksen työllisyystavoite toteutuu (mihin asiantuntijat eivät usko) ja pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt laskuun.

Hurmos ei kauan kestänyt.

Työministeri Jari Lindström (ps) oikoi jo samassa keskustelussa pääministerin puheita pitkäaikaistyöttömyyden laskusta. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki puolestaan kuittasi pääministerin ilot valtionvelan kasvun taittumisesta toteamalla, että se johtuu siitä, että Valtiokonttori pienensi valtion käteiskassaa.

Juha Sipilä valtiopäivien avajaisissa.
Juha Sipilä valtiopäivien avajaisissa. (KUVA: Antti Hämäläinen / IS)

Pitkälti kyse on siitä, että Sipilä rauhoittelee vaalien alla omaa eduskuntaryhmäänsä, joka kipuilee viikko viikolta enemmän. Lisäleikkauksia se ei kestä.

Sipilän puheisiin nähden valtiovarainministeriön kansantalousosaston virkamiesten viime perjantaina julkistama virkamiespuheenvuoro on kuin toisesta maailmasta.

Liekö koskaan suomalainen talousnäkemys muuttunut kahdessa päivässä yhtä paljon.

Suomen julkisen talouden tila ei ole todellakaan hyvä pienestä piristymisestä huolimatta. Päinvastoin.

Kauas tavoitteet karkaavat

Sipilän hallituksen tavoitteet ovat karkaamassa. Varsinkin 72 prosentin työllisyystavoitteesta – josta koko julkinen talous on riippuvainen – ollaan jäämässä kauas.

Kyse on virkamiesten kerran kahdessa vuodessa julkistettavasta riippumattomasta raportista, jota on turha kuitata sillä, että talousvalittaminen on VM:n vakiovirsi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi jakavansa virkamiesraportin näkemykset.

Istuvatko Orpo ja Sipilä edes samassa hallituksessa?

Kaiken päälle EU julkisti maanantaina oman talousennusteensa, jonka mukaan Suomen talouskasvu on tänä vuonna Euroopassa toiseksi hitainta ja tippuu viime vuoden 1,5:stä 1,2 %:iin.

Ja lisää ei-niin-optimistista faktaa: tuoreen Pk-yritysbarometrin mukaan pienet- ja keskisuuret yritykset eivät nimittäin lisää, vaan vähentävät investointejaan.

Ei ihme, että tavallinen ihminen alkaa olla ulalla.

Meneekö meillä nyt hyvin tai edes paremmin vai todella huonosti?

Eurooppaan karannut ex-pää- ja valtiovarainministeri, EU-komissaari Jyrki Katainen (kok) muisteli Ylen haastattelussa maanantaina omia syntejään ja varoitti Euroopassa nousevasta populismista, jonka seuraukset voivat olla tavalliselle ihmisille kohtalokkaita.

Katainen puhuu asiaa.

Populismia yritetään saartaa elvyttävällä politiikalla, saapa nähdä miten käy.

Realismia vai kaunistelua?

Mutta jos kuntavaalien ja muiden tulevien vaalien alla aletaan kaunistella Suomen taloustilannetta tyhjillä puheilla ja lupauksilla, ollaan kaltevalla tiellä. Populisteille ei pärjää valehtelemalla, vaan realismilla, sillä totuus tulee silmille lopulta joka tapauksessa.

Voi olla, että orastavaa kasvua on, mutta liioittelun syntiin ei kannata sortua.

Prosentin kasvu ei riitä mihinkään. Jos Suomi ajautuu USA:n ja Britannian nostattaman protektionismin seurauksena uuteen taantumaan nykykunnossa, siitä ei hyvää seuraa.


Nämä unohdetun kansan huhtasaaret voivat ihastella Trumpin aikaansaannoksia henkisten kaskimaiden naurisnuotioilla, kun Suomen vienti kääntyy laskuun.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2kautta2

      Siitä seuraa Suomelle pahaa, vaikka osa persuista ihastelee Trumpia ”miesten miehenä”, jonka puheisiin voi luottaa. Nämä unohdetun kansan huhtasaaret voivat ihastella Trumpin aikaansaannoksia henkisten kaskimaiden naurisnuotioilla, kun Suomen vienti kääntyy laskuun.

      USA on Suomen kolmanneksi tärkein vientimaa.

      Vaalit tulossa, pää pensaaseen!

      On muuten harvinaisen kummallista, että hallitus siirsi kehysriihensä maaliskuulta huhtikuulle, kuntavaalien jälkeiseen aikaan. Kehysriihi on pidetty aina maaliskuussa.

      Nyt pannaan pää pensaaseen vaalien alla!

      Käy tässä vaalikeskustelua, kun talouspolitiikan suuret päätökset ja linjaukset tehdään vaalien jälkeen. Outoa touhua.

      Samaan aikaan hallitus peruu päätöksiään yksi toisensa jälkeen, nyt perutaan moottoripyörä- ja veneveroja.

      Pakilla mennään."

    • tulis.säästöä

      paree olisi jos K ja E vaalit samoilla tulilla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe