MIKÄ TAHO ON TEHNYT SOPIMUKSET LAMMIN LINNUISTA

olenpahatapaus

Kun aikaisempina vuosina Lammin lintujen tuomisesta Keskuspuiston lätäkköön on sovittu, mikä taho tai kuka ja minkälaisin valtuuksin on sopimuksen tehnyt. Onko rahaa liikkunut johonkin suuntaan.

Puistotyöntekijä kertoi, että sopimuksen mukaan L.L. vastaa kaikesta. Puisto-osasto on luvannut kolme kertaa viikossa täyttää vadit.


Missä voisi nämä aikaisemmat sopimukset nähdä, kai ovat sentään kirjalliset.

Kenellä on nyt valta tehdä sopimus?

31

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeinpaha_pahaveli

      Minulla. Kerro mihin voin tulla näyttämään sopimuksen.

    • jatkanloppuunasti

      Siis kenen nimeltä mainitun henkilön kanssa oli sovittu siitä, että puisto-osasto täytti vadit kertaa 3 / viikko?

      • pahistapahin_veli

        Nimeltä mainittu henkilö olen minä. Määräykseni oli, että vadit täytetään 5 krt/viikko. Koska että, siellä kävi jatkuvasti hörhöilevä mamma täyttelemässä kupuaan. Linnuille ei tupannu jäämään kun jämät.


    • jatkanloppuunasti

      Kesän kuluessa, varsinkin loppupuolella kävi ilmi puisto-osaston suhteen , ettei mikään kuulunut kenellekään eikä kukaan vastannut mistään. -Siksi katselin netistä kaupungin palveluja ja huomasin, että puisto-osasto kuuluu ympäristövalvontalautakunnan toimialueelle. Siksi lähetin heti vuodenvaiheessa raportin saatekirjeen kera varapj:le ja pj:lle. -Toiveikkaasti ajattelin, että ehkä olisi läpihuutojuttu.

      Kun asiaa ei näkynyt kokouksen asialistalla, tammikuun loppupuolella lähdin kyselemään tietoa, onko asia siirretty jollekin henkilölle vai mennyt paperikoriin. Ohjailtiin ympäristösuojelupäällikön huoneeseen.


      Muistinvaraisesti (siis suunnilleen) ko.päällikkö sanoi, että jos olisin tuonut asian hänelle, olisi pannut eteenpäin.

      Sitten hän kaatoi koko byrokratian päälleni. - Kertoi, että asukkaat voivat tehdä aloitteita. - Tosin harvoin toteutuvat.

      Lopuksi pyysi minulta raporttia. Lupasi panna sen sähköpostina muutamille henkilöille.
      Sanoi lähettävänsä sähköpostiini heidän nimensä ja yhteystietonsa. Minun pitäisi ottaa yhteyttä heihin.

      Kiitin ja sanoin lähettäväni ne tiedot pariin eläinsuojelujärjestöön. Voivat sitten ottaa yhteyksiä ja keskustella asiasta. Ei ole sähköpostiini ilmestynyt mitään.

      En tiedä, onko asia edennyt kaupungin elimissä.

    • vastuuseen

      Vuosien aikana korviin osui huonoja uutisia Keskuspuiston oloista ja linnuista. Hanhi kivitettiin kuoliaaksi. Muistaakseni tuli tauko. -(Itse päätin kiertää paikan kaukaa.)

      Sitten kuului korviin ihmisten kauhistelu ja paheksunta: sinne on taas tuotu niitä lintuja.
      KETKÄ PÄÄTTIVÄT, ETTÄ TAAS TUODAAN? Kai on mustaa valkoisella.

      • black_and-white

        Minä päätin. Sinne tulee varpusparvi, kaksi kalkkunaa, kolme hanhea, viisi ruisrääkkää ja pari joutsenta.


    • herranjestas

      Suunnittelua budjettiin on tarvittu, kun aitoja muutettiin .Leikkipuisto ihan viereen ja korkeampi aita.
      Ketkä suunnittelivat. - Luulivat, että tilanne siitä hoituu tarpeeksi paljon paremmaksi.-Linnut "koe-eläiminä."

      NYT PITÄÄ HOITAA TILANNE KUNNIALLA. Todeta , ettei homma onnistunut. Keskuspuiston lätäkkö ympäristöineen on sopimaton paikka linnuille.

      • jestasherran

        Missäs sitten käyt vouhkaamassa jos sinne ei niitä tirppejä tuoda? Riittääkö pelkkä säteilytys ja stalkkaamis harhat antamaan tarpeeksi sisältöa elämään? Säälittävä tapaus.


    • ihankaunista

      Puiston parannustyöt( pissikäytävä pois ,ym.) ja korkeamman aidan rakentaminen eivät mene hukkaan, vaikka lintuja sinne ei tuodakaan.

      Lätäkkö ilman sitä aitaa olisi pisuaari ja roskis. Suihkulähdekin pysyy paremmin suojassa ilkivallalta.

      SIIS PELKKÄ SUIHKULÄHDE LÄTÄKÖSSÄ.

      • powerpiss

        Älä vaan pissi lätäkköön.


    • pienempimeteli

      Ennen vaalitaistojen alkuapienelläääne, tehkää jo päätös lintukiellosta.

    • tipuflunssakin

      Kuka kehtaa ottaa vastuun ROTTARUOKALAN alkamisesta ja ylläpitämisestä vuosien ajan.

      Rottaperuskurssille asiaan liittyvät tahot.

      • siipeilijä

        Mistä erottaa keskuspuiston rottalätäkön ja riksun hörhömamman? No, hörhömamman ympärillä parveilee kärpäsiä.


    • raatokärpäsiäkökohta

      MITKÄ TAHOT VIRALLISESTI VOIVAT TEHDÄPÄÄTÖKSEN, ETTEI LINTUJA ENÄÄ SAA TUODA LINTUJA LÄTÄKKÖÖN.


      MITKÄ TAHOT YRITTÄVÄ ESTÄÄ TÄMÄN KIELTOPÄÄTÖKSEN TEKEMISEN - SIIS EPÄVIRALLISESTI KULUSSIEN TAKANA.

      • rottavieköön

        Kuulemma, olikohan jo ensi viikolla, on joku kokous aiheesta.


    • eläinsuojelijaoon

      Tässä tänään luottamuksellisesti juttelin erään virkatyypin kanssa.Toivottavasti puhelu menee nettiin kuunneltavaksi. -Ihan allekirjoitan kaiken, mitä luin. -Suomi24 tuskin julkaisisi puheitani.

      • tiedänmitäpuhun

        Lisään vähän: jos vie joutsenille/hanhille voikukan lehtiä, ja nämä vain jähmettyvät katsomaan eivätkä syö, ja sitten parina seuraavana päivänä käy katsomassa voikukanlehtiä sillä paikalla , mistä poimi ne ja siellä lehdet kuihtuvat ja kuolevat nk. rikkaruohomyrkyttämisen jälkeen tapahtuu, niin.. (lyhyt versio)


    • eläintenuojelija

      ELÄINSUOJELUVIRANOMAISET OVAT PASSIIVISIA, jotkut eivät edes tajua. että eläinsuojelu kuuluu heidän työhönsä nk. poliisit. Valvontaeläinlääkäri on voinut tehdä 14 tarkastuskäyntiä johonkin paikkaan, jossa on ollut kauhea tilanne, tekemättä ilmoitusta poliisille. -Näin kävi ilmi juuri tarkastetussa väitöskirjassa.


      Huomattu on.

      • eläintensuojelija

        Väitöskirjan tekijä ehdotti, että passiivisia, eläinsuojelupuolen työssään laiminlyöviä rangistaisiin lain voimalla. -On jo saanut vastauksen. Ei voi tehdä sellaista lakipykälää, että työntekijää rangaistaisiin passiivisuudesta.


    • rikoksillesokeutuneet

      Vuoden journalisti palkinnon sai Turun Sanomien rikostoimittaja. Hän toi esille Kupittaan kauheudet. Sai tiedot haastattelemalla ihmisiä, joille takasi täyden lähdesuojan.
      Tätä toimittajaa kauhistutti se, että sairaalan johto tiesi, miten toimitaan, mutta ei tunnistanut tätä toimintaa rikolliseksi. Poliisinkaan mielestä ei täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä.

      Olen nimittänyt Riihimäkeä rikolliseksi kaupungiksi. Täällä sellaista toimintaa pidetään tavallisena ja normaalina, mikä muualla arvioitaisiin rikolliseksi.

      (Hyppään nyt itseni yli.)

      Täällä ei tunnisteta rikolliseksi sitä, mitä lätäköllä on tapahtunut, vaikka tämän surkean eläinsuojelainkin mukaan sitä olisi, ja varsinkin moraaliltaan terveen eläintä ymmärtävän ihmisen mielestä on tuomittavaa ja eläimet pitää saada suojaan siltä.

      • kostetaantietenkin

        Siis toimittaja kuuli totuudemukaisia kertomuksia, kun TAKASI TÄYDEN LÄHDESUOJAN. Muuten ihmiset eivät olisi uskaltaneet puhua. Pelkäsivät työpaikkojensa,oman ja omaisten turvallisuuden vuoksi, pelkäsivät kostoja.

        Valvontaeläinlääkärille sanoin, että minulla paljon vapausasteita toimia. En voi enää menettää työpaikkaa.


      • asiapitääkorjata

        Puistotyöntekijälle terkkuja. Ei minua tarvitse pelätä. Jos kohdalle satun, moikkaan ystävällisesti. -Ei muuta.


      • rikollista.meininkiä

        Ei siellä ole ollut kuin yksi häirikkö ankkoja kiusaamassa ja hätyyttämässä..


    • parastakaikille

      TEHKÄÄ NYT PÄÄTÖS, ETTÄ EI ENÄÄ LINTUJA LÄTÄKÖLLE.

    • eienäälintujalätäkköön

      Joko on ruvennut päätöstä syntymään. -Odottavan aika on pitkä.

      • viivytystaisteluako

        Kuulemma ensi viikolla voi jotakin tapahtua. -Yhtään sen pidempään en odota.


      • Faktys

        Luuletko oikeasti että he lukevat suomi24 -sivustoa...


      • tiedän.enluule

        Kyllä nytkin meni tieto perille.


      • tietolaari

        Päätös on tehty. Linnut tulevat lätäkölle vappuna.


      • Partee
        tietolaari kirjoitti:

        Päätös on tehty. Linnut tulevat lätäkölle vappuna.

        Eipä tule tylsää tänäkään kesänä, kun pääsee lukemaan huvittavia houruja. Kesä pelastettu. Kiitos Riihimäki


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4853
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4613
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      621
      4220
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3197
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2721
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2223
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      223
      2196
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1807
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe