Kyllä hämmäsyyttää!

Mitä helkutin hihhuleita nämä Perussuomalaiset oikein ovat?
Kun katsoi eilen eduskunnassa Mika Niikon perustelujaavioliittouudistuksesta, niin jää miettimään sitä missä maailmassa Persit oikein elävät.
Voiko vielä tänäkin päivänä jotkut olla oikeasti noin voimakkaasti naulittuna satukirjan tarinoihin?
Persut elävät jossain 1800-luvulla yhdessä tiukkanutturaisten vanhoillisten mummojen kanssa!
Päähän ei mahdu ihmisoikeudet eikä mitkään muutkaan asiaan liittyvät seikat!
Olisiko Persujen jo viimeinkin aika herätä tähän nykymaailmaan?
Teillä on yhtä voimakkaana uskonto hallitsemassa elämäänne kuin ääri-islamilaisilla lähi-idän veljillämme! Se hallitsee 90% teidän päätöksistänne, aivan kuten ääri-islamisteillakin.
Olette kuitenkin hallituksessa päättämässä nykypäivän asioista. Patavanhoillisia ovat toki Kepu ja Kokoomuskin, mutta te Persut olette ihan0 eri vuosituhannella!
Uskominen ehkä voi olla hyvä asia, mutta se pitää pysyä taustalla, eikä hallita ihmisten elämää ensisijaisesti. Mika Niikko ja Timo Soini ovat tästä masentavia esimerkkejä.
Olisiko Persujen jo aika vääntää päässänne oleva vieterikello näyttämään tämän päivän aikaa?
1
Ilmianna
Jaa

75 Vastausta



kyllä. uskonto ja natsismi on persujen kaksi teemaa. kuka hitto noita voi kannattaa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Saksa ei saanut kolmatta valtakuntaa natsismilla ja sotimalla. He saivat "neljännen" eli EU

http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/14700-paljastus-salainen-raportti-kuvaa-miten-natsit-suunnittelivat-neljannen-valtakunnan-eussa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Semarit, kokomusta ja muut myötäiliät emuun meidät ajoi, Lippasesta piti tulla EU pressakin kun hömelö äänestäjät sen vielä uskoivat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kuka oli se sossu,joka suomen Eu'unioniin johdatti,
Kerronko? Se oli Lipposen Köntys Paavo
Kun te sossut haette syyllistä
Omille ongelmille, löydätte sen
Uskomattoman läheltä.
Kun te kirjoitatte kommentejanne ettekö te löydä mitään muuta sanoja varastostanne kuin Paska jota
Niin mielellänne käytätte.
Kun näen sanan paska ja vittu
Tiedän tästä että kirjoittaja on
SOSIALIDEMOKRAATTI TAI
VASEMMISTO KOMMUNISTI
TOIVOISIN TEILTÄ AURINKOISTA KEVÄTTÄ, ON INHOTTAVAA LUKEA KIRJOITUKSIANNE.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
On suorastaan häpeä että meillä suomessa on puolue joka on näin junttimainen ja takaperoinen.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
natsien kauheudet on nähty. samaa tekevät tänä päivänä natsien kauhuista selvinneet israelilaiset palestiinalaisille.
milloin opimme tästä hulluudesta ja ...alamme pitämään tosiamme veljinä/siskoina?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Puhut viisaita sanoja.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Uskomattominta on että näitä juntteja löytyy vieläkin valtava määrä Suomesta.

Onneksi urpoilu on jo menettämässä otteensa kun osoittautuivat pelkäksi populismiksi ja äärioikeistolaiseksi kusetus touhuksi, teot on edelleen pelkkää paskanjauhantaa vaikka hallituksessa ovat ja nekin teot missä on oltu mukana ovat vain kansan vahingoksi tehtyjä.

Ei jatkoon...kuntavaaleissa tavataan ja protestina äänestän vasemmistoa.
1
Ilmianna
Jaa
Persut eivät taida tiedostaa, että nykypäivän työmies ei ole välttämättä kovin konservatiivinen arvoiltaan näissä avioliittokysymyksissä. Niikon kaltaiset tyypit työntävät puolueesta pois modernisti ajattelevia miehiä ja naisia.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Palkansaaja taustaiset äänestäjät saatiin Persujen valheellisilla vaalilupauksilla kusetettua Persujen taakse vaaleissa.
Palkansaajat kyllä huomasivat heti vaalien jälkeen Persujen tarkoituksen: Vaalivalheilla saatiin pieni osa työväestöstä kusetettua Persujen äänestäjiksi 2011 vaaleihin. Vaalessa he pärjäsivät hyvin ainoastaan tästä syystä.
Hallituskauden edetessä on totuus paljastunut vaalivalheiden kaltaiseksi, Persut alkoivat heti toimimaan hallituksessa vaalilupaustensa vastaisesti.
Persut ovat pettäneet vaalilupauksensa yksi toisensa jälkeen KAIKKI pelkäksi valehteluksi.
Palkansaajat ovat sen huomanneet ja nyt käntäneet selkänsä Persuille.
Se on näkynyt gallupeissakin.
Pettymys on ollut niin vakava ja valtava, että sitä eivät Persut enää saa koskaan takaisin. Vaikka mitä tapahtuisi.
Turha on Persujen enää toivoa kannatuksensa nousua.
Persut ovat paljastanet itsensä kepu-kokoomuslaisiksi porvareiksi.
Luottamus on kadonnut palkansaajilta ikuisiksi ajoiksi Persuihin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kuka maksaa veroja? Eikö juuri palkansaaja. Kuka maksaa 30 tuhannen maahanmuuttajan elatuksen kaikkine kuluineen?
Eivätkö persut kuitenkin ole ainoa puolue joka haluaa edes hieman jarruttaa tätä invaasiota.
Seuraa nyt hieman politiikkaa.
Luuletko, että kun kouluissa ei tulevaisuudessa saa enään kutsua tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, sillä saavutetaan jotain positiivista. Ainahan miehet ovat saaneet lykiä toisiaan peräpeiliin. Vai oletko kuullut, että siitä olisi joku meillä suomessa tuomittu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hyvä nimimerkki: "monipiippuinenjuttu"

Tällä asialla ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Kannatan sinänsä hallittua maahanmuuttoa, mutta näissä tasa-arvo, avioliitto- ja aborttikysymyksissä persujen kannat tympivät.

Henkilökohtaisella tasolla ei minua kiinnosta se, että kuka lykkii ketä peräpeiliin tai etupeiliin. Minusta nämä avioliittokysymykset pitäisi jättää ihmisten itsensä päätettäväksi. Ketuttaa juuri tuollaiset tyypit, jotka luulevat tietävänsä paremmin. Kun todellisuus on sitä, että perheitä on kaikenlaisia, niin miksi taistella oikein sitä vastaan? Eikö oel parempi kaikki saavat avioliittolain hyödyt itselleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olihan se Niikon puhe hiukan ööhh... hämmentävä. Kyseinen edustaja on kuitenkin eduskunnan rikostuomiolistan kärjessä.
Niikon saamat tuomiot mm: Varastetulla työkoneella ajelu, käsilaukkuvarkaus, katteettoman pankkikortin käyttö (petos), ajanut varastetulla autolla suojatiellä polkupyörää taluttaneen naisen yli...

Jumala kuulemma ottaa nyt siunauksensa Suomen päältä, kun tämä avioliittolaki meni läpi.
Voi kauheeta, voi hirveetä, ihan kamalaa.
Varmaankin Suomessa tapahtuu nyt enemmänkin noita päälleajoja, varastetulla työkoneella ajeluja, pankkikorttipetoksia etc.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
ei muuta ku porskutelkaa hanuriin ja menkää lättypilluu se modernia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hanuriin kirjoitti:
ei muuta ku porskutelkaa hanuriin ja menkää lättypilluu se modernia.
Ei se ole kiellettyä ollut tähänkään mennessä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vielä jatkoa kommenttiini:
Meinaako edustaja Niikko, että satuolento nimeltä "Jumala" armahtaa moninkertaisen rikollisen (Niikon), mutta se armo loppuukin, kun on kyseessä kaksi toisiaan rakastavaa saman sukupuolen edustajaa?

Hitto, mitä tekopyhyyttä!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
VippaaVitonen kirjoitti:
Vielä jatkoa kommenttiini:
Meinaako edustaja Niikko, että satuolento nimeltä "Jumala" armahtaa moninkertaisen rikollisen (Niikon), mutta se armo loppuukin, kun on kyseessä kaksi toisiaan rakastavaa saman sukupuolen edustajaa?

Hitto, mitä tekopyhyyttä!
samaa mieltä
miten nämä kaksi asiaa voi ollakaan niin erillään toisistaan, vaikka niitä samaan aikaan samassa päässä miettii.....?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
melkoista kirjoitti:
samaa mieltä
miten nämä kaksi asiaa voi ollakaan niin erillään toisistaan, vaikka niitä samaan aikaan samassa päässä miettii.....?
Siellä päässä pyörii yötäpäivää gay pornofilmi. Ei sinne silloin muita ajatuksia mahdu.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
VippaaVitonen kirjoitti:
Vielä jatkoa kommenttiini:
Meinaako edustaja Niikko, että satuolento nimeltä "Jumala" armahtaa moninkertaisen rikollisen (Niikon), mutta se armo loppuukin, kun on kyseessä kaksi toisiaan rakastavaa saman sukupuolen edustajaa?

Hitto, mitä tekopyhyyttä!
Jumala armahtaa sen joka lopettaa synnin harjoittamisen ja tekee parannuksen,
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kun suomen päältä otetaan siunaus pois,se ei tarkoita varastelua murhia työkoneilla ajoa ihmisten yli, Vaan siunaus
Tarkoittaa että kirkko seurakunta "sairastuu ensin"senjälkeen kaikkinainen
Se hyvä talouselämä alkaa näivettyä minkä Jumala kaikkivaltias on meille siunauksillaan suonut. Maailmalla on moninaisia esimerkkejä mitä Jumalan tahdon elämisen jättäminen
Tuo tullessaan, Neustoliitossa
Stalinin aikana hävitettiin kirkkoja eri seurakuntia kiellettiin kuoleman rangaistuksen uhalla,Haiti joka on lämmin maa,talous ei ole
Koskaan menny hyvin, syystä
Että sielä harjoitetaan magiaa voodoota kaikkinaistam Jumalan sanan vastaista toimintaa, Monissa Afrikan maissa on ongelmia heidän Jumalan kielteisen toiminnan takia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
jumala ei kuitenkaan pidä sitä pahana että sebastian tynkkynen näytti persettään helsingin tuomiokirkon rappusilla?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
sebastian tynkkynen pitää performanssiaan kirkon rappusilla hyväksyttävänä, mutta tuomitsee sen kaikilta muilta, jotka haluavat sitä toteuttaa oman kumppanista kanssa avioliitossa.
miten perspuolue voi olla näin väärässä? vai onko perspuolue omasta mielestään jopa oikeassa?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Perseen näyttö kirkon rappusilla ei ole syntiä,Vaan se osoittaa että jos perseen näyttäjä kuuluu Evl:lut seurakuntaan,seurakunta johon perseen näyttäjä kuuluu,
Ja on kastettu,ei ole osannut omaa jäsentään opastaa oikeaan elämään.Raamatun valos jos me tutkimme asiaa,
Hänet on eksytetty pahasti. Kirkko ottakoot vastuun,kun on
Ottanut jäseneksi kasteen kautta jo lapsena Tynkkysen.
Mitä todellisuudessa sanotaan
Synniksi, synti raamatunvalossa on elämistä erossa Jumalasta, Ei perseen näytöstä raamattu puhu yhtikäs mitään, Ei perse ole syntiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
PROFEETTA kirjoitti:
Perseen näyttö kirkon rappusilla ei ole syntiä,Vaan se osoittaa että jos perseen näyttäjä kuuluu Evl:lut seurakuntaan,seurakunta johon perseen näyttäjä kuuluu,
Ja on kastettu,ei ole osannut omaa jäsentään opastaa oikeaan elämään.Raamatun valos jos me tutkimme asiaa,
Hänet on eksytetty pahasti. Kirkko ottakoot vastuun,kun on
Ottanut jäseneksi kasteen kautta jo lapsena Tynkkysen.
Mitä todellisuudessa sanotaan
Synniksi, synti raamatunvalossa on elämistä erossa Jumalasta, Ei perseen näytöstä raamattu puhu yhtikäs mitään, Ei perse ole syntiä.
papin kaapuun ne pahimmat pedofiilit ovat verhoutuneet
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
PerusSuomalaislla on vielä HYVIN PALJON paljon opittavaa kansainvälisetä elämästä!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
niin justiinsa, koluja kannatta käydä, sieltä voi sivistystä ammentaa...
jottei törmää tietämättömyyteensä!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Mitä opittavaa on kansaivälisestä elämästä? Mitä tarkoitetaan kansainvälisellä elämällä? Ihmiskunta muodostuu hyvin erilaisista kansakunnista ja ihmisistä. Avioliittoasian ei pitäisi kuulua mitenkään edes eduskunnan käsittelyyn, koska kirkkoon kuuluvat asiat pitäisi olla erillään maallisesta vallasta. Maailmassa on hyvin paljon mahdollisuuksia muodostaa ihmisuhteita. Homoliitto on homoliitto vaikka kamelin maidossa keitettäisiin. Yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja vastuuseen liittyvät asiat pitäisi pitää erillään tunneseikoista. On vain hyvä, että homotkin saadaan rekisteröityä. Seuraavaksi varmaan poistetaan isän ja äidin sanat opetusmateriaalista ja tilalle tulee sanat uros ja naaras jne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei ihmissuhteiden pidä kuuluakaan valtiolle, eikä edes Persuille. Valtion pitää antaa mahdollisuudet siihen kansalaisille vapaasti.
Siksi jokaisen pitää saada toteuttaa sitä suhdetta elämässään, jonka parhaakseen kokee.
Mite tämä voi olla epäselvää vapaassa Suomessa Persuille?
Vanhoillinen kirkko pitää pitää tästä hyvin kaukana, se ei edusta enää nykypäivää.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
JunttejakoOotte kirjoitti:
Ei ihmissuhteiden pidä kuuluakaan valtiolle, eikä edes Persuille. Valtion pitää antaa mahdollisuudet siihen kansalaisille vapaasti.
Siksi jokaisen pitää saada toteuttaa sitä suhdetta elämässään, jonka parhaakseen kokee.
Mite tämä voi olla epäselvää vapaassa Suomessa Persuille?
Vanhoillinen kirkko pitää pitää tästä hyvin kaukana, se ei edusta enää nykypäivää.
Perussuomalaiset uskalttaa esittää vaihtoehdon. Totalirismissa on vain yksi totuus. Homot ovat vihervasemiston kaksinaismoraalin huippu, koska tälläkin hetkellä syrjäytyneitä ihmisiä viruu leipäjonoissa huomattavasti ennemmän kuin homoja on Suomessa. Yksikään vaalikiimainen vihervasuri ei ole heidän asialla. Suvakkius ei yllä hylkiöhin vihervasureilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kaappihomo fundamentalistihullu varasti sen käsilaukun siitä syystä, ettei kehdannut mennä ostamaan omaa.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Käsilaukkua käyttävän miehen näköinen hän onkin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onhan se luonnotonta kun kaksi samaa sukupuolta olevat yhtyvät.... tai mites se edes tapahtuu... tämä on mielipiteeni, vaikka kaikki tässä maassa kääntyisivät homoiksi... sille ei voi mitään mutta ei sitä luonnollisena voi ikinä pitää. Menköön naimisiin, aivan sama mutta ovat poikkeavia ja tämä juuri heitä närästää.... eivät ole omasta mielestään poikkeavia.. kyllä vaan ovat.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
toivottavasti sinun lapsesta ei tule "luonnotonta"....
saattaisit vielä oppia ymmärtämään muitakin....
vai heittäisitkö tylysti hänet sitten pois elämästäsi....?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eihän kaksi homoa voi yhtyä! Toinen vain tyhjenää lastinsa toisen peräsuoleen.

Ja eikun kirkkoon vihittäväksi. yökkkk oksettaa .. sori
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
persereikään kirjoitti:
Eihän kaksi homoa voi yhtyä! Toinen vain tyhjenää lastinsa toisen peräsuoleen.

Ja eikun kirkkoon vihittäväksi. yökkkk oksettaa .. sori
Kerrohan miten yökötykseesi vaikuttaa se ovatko ne homot naimisissa vai eivät?

Tiedoksesi muuten: myös monet heterot harrastavat anaaliseksiä. Noin puolet homoista taas ei harrasta anaaliseksiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Natsejahan persut eivät ole, vaan mamuttajien ykköskaartia. Ja juuri siksi eivät salli homoilua kun eivät sitä salli muslimitkaan. He ovat mamuttmiensa ihmisten tavoin sitä mieltä että miehet raiskaa vain naisia.
Ilmianna
Jaa
Persut sotkivat jälleen kerran uskonnon ja politiikan. Päinvastaisista öyhötyksistään huolimatta. Älytöntä perSStouhua.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kansalaisaloite kirkon erottamiseksi valtiosta!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Se-on-tehtävä kirjoitti:
Kansalaisaloite kirkon erottamiseksi valtiosta!
Sen jälkeen kansalaisaloite saastaisen arkkipiispa mäkisen erottamiseksi kirkosta!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos lapseni olisi homo tietysti edelleen pitäisin sitä luonnottomana mutta ei se tarkoita sitä, että hylkäsin hänet.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Taitaa olla persuilla mahtava ryhmäkuri. Suuri johtaja Timo Jong-un laittaa vikurit sivuraiteelle.

Taitaa olla puolueella lopun ajat.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
sinun ja lapsesi välit viilenisivät? tuskin lähenisivät?
vai alkaisitko oikeasti ajattelemaan ihmissuhteista ja niiden moninaisuudesta?
vai olistiko vain onneton lapsesi sukupuolisen suuntauksen takia?
voisitko koskaan ystävystyä lapsesi rakkaan kumppanin kanssa, vai siirtäisitö tämän suhteen mielestäsi pois kokonaan? lapsesi ei olisikaan enää lapsesi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tulevaisuuskuvana Persulandia täällä olisi Hitlerin havittelema SuurSaksa, siellä ei erimielisyyttä suvaittaisi. Tätä ei täällä Suomessa todellakkan enää haluta.
Onneksi se on täällä Suomessa täysin mahdoton ajatus.
Olemmehan me täällä Suomessa huomattavasti fiksumpia kuin 30-luvun Saksalaiset Saksassa.
Halla-ahon hulluus on oikeasti HULLUUTTA. Jättäkäämme se omaan "arvoonsa"!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Hulluutta? Ei vaan järkeä, uskoa ja toivoa. Tavoitteita, jotka voimme suomalaisina kaikki jakaa. Jussi Niinistö toivoo, että Karjala palautetaan Suomelle. Jussi Halla-aho toivoo, että pakolaiset ja loiset palautetaan lähtömaihinsa. Samaa mieltä on Suomen kantaväestön hiljainen enemmistö. Se ei ole hiljainen enää kauan. Halla-aho on palannut Suomeen ja politiikan keskiöön. Vyöry lähtee nyt liikkeelle. Jo kuntavaaleissa muodostuu ihan uusi NYRKKI.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tuo "nyrkki" on oiva vertaus. Olettehan väkivaltainen puolue. Vai miten selitätte, että Niikko ryösti käsilaukun mummolta? Puhumattakaan muista rikoksista.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Persulandialla ja SuurSaksalla ei ole mitään yhteyttä. Siellä tuhottiin ulkomaalaisia kun tänne taas persut haalivat heitä. Ja heillä on mamuttamiensa kanssa homouden suhteen aivan samankaltaiset ajatukset. Se suurta syntiä. Joskin Allah sen miehille jollain tavalla suvaitsee jos nämä raiskaavat miehen himoissaan. Mutta jos naiset lesboilee, niin se tietää kivitystuomiota.

Tästä syystä juuri mamutus on persuille niin mieleen. Sillä ei ole mitään tekemistä Saksan kanssa. Sellainen ajatus lähtee silkkaa idioottimaisuutta ja ymmärtämättömyyttä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
höpöhöpö, älä puhu paskaa.
jos persut olisi ykköspuolue hallituksessa, mamutusta ehkä (se ei ole mitenkään varmaa) ei olisi, rajat olisi (ehkä) kiinni.
mutta onneksi jäivät vaaleissa kakkoseksi. me ei haluttu natseja valtaan.
nyt persujen on pakko toteuttaa hallituksen ykköspuolueen (kepun) politiikkaa, ja siihen persut suostuivat päästäkseen hallitukseen mukaan, joten persut ovat hallituksessa mukana mamutuksessa takin käännettyään. ovat siis tahtomassa mamutusta!
persut ovat siis pahimman laatuinen TAKINKÄÄNTÄJÄPUOLUE, jotka pettivät äänestäjänsä täydellisesti!!!!!!!!!!!!
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Persut eivät ole takinkääntäjä puolue, vaan se on joutunu ottamaan sossujen ja vasurikommarien edellisen hallituksen väärinhoidetun talouspolitiikan vastaan, tästä on tullut virheellinen käsitys, jota sosdemit vasurit valheellisesti kertoo äänestäjilleen, Kun me rehellisesti seuraamme hallituksen toimintaa, on se ollut asiallista johdonmukaista ja nerokasta toimintaa, Kiitos persuillekkin ja hallitukselle.
monia asioita on saatu yhteistyöllä oikeille raiteille,
Työpaikkoja on syntynyt uskomattoman paljon lisää, helppoahan se ei ole ollut koska edellinen hallitus vei kreikkaan suomalaiset verotulot, sosdemit syyttää tästä valheellisesti persuja,
Suuri hätä on oppositiolla kun
He ovat huomanneet että nyt
Mennään oikeaan suuntaan.
Olen huomannut,kun maan talous menee kuralle,se on suuri voitto sossuille ja kommareille, kun he ovat johdossa,on aina syntynyt kurjuutta maahan,heille tämä on jollakin tavalla voitto,jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Sosdem ei ole ollut koskaan se puolue jonka viisaudella olisi rakennettu Isänmaata, Ei ole myöskään luotu työpaikkoja, kaikkihan me muistamme imatran kuvaputkitehtaan ja valko Taisto kalevi sorsan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Niikko on perinyt mummonsa aivot. Mies vailla tulevaisuutta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Soini on kasannut kaltasiaan saman lipun alle. Lippu vaan ei heilu enää tuulessakaan. Köyhät oli eväät pärjätä. Lyhyt suosio, petos huomattiin pian.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
taru-on-lopussa kirjoitti:
Soini on kasannut kaltasiaan saman lipun alle. Lippu vaan ei heilu enää tuulessakaan. Köyhät oli eväät pärjätä. Lyhyt suosio, petos huomattiin pian.
Auttaako suomen köyhiä, kun suomeen tuodaan lisää mamuja. Oletko kuullut minkään muun puolueen vastustavan mamutusta. Donnerkin sanoi haastattelussa, että mamuja pitäisi tuoda suomeen joka vuosittain noin 40 tuhatta. Meillä on jo noin 4-5 sataatuhatta työtöntä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Persut ovat siis mamutuspuolue. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja nyt ymmärrämme entistä enemmän sen mikä mamutuksen takana on. Yhteiset moraaliset arvot mamujen kanssa. Siitä huolimatta että Hakkarainen on kauhistelevinaan heitä, niin nyt kävi selväksi että mamut ovat persujen mieleen koska eivät hyväksy homostelua missään mielessä. Ovat siinä jopa jyrkempiä kuin persut, jotka ovat oikeudessakin itku kurkussa sanoneet ettei voi olla rasisti, koska on homo. Persuille kyllä homostelu kyllä käy käytänössä vaikka ehkä puhuvat muuta. Mutta heidän mamunsa ovat toista maata. Heillä oikea asenne sen suhteen että homostelu on syntiä ja johtaa turmioon. Niin ei saavuta ikuista elämää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kistilliset teki selvän eron kaikkin muihin puolueisiin ja persut tekivät karhun palveluksen Helsingin vihervasureille, kun osa mamuista sai jäädä heille lohtukumppaneiksi. Ei ole näkynyt epätoivoisia puihin ja koneisiin kietoutujia pitkään aikaan. Homot ovat kaikkien kansakuntien tiedossa.

Kävin muutama vuosi sitten Kauko-Idässä vuoden työkeikalla. Maan tapoihinnkuului, että sihteerikkö tuli paikallisten kautta. Toimistoome tuli Hollantilainen mies työhin, hänellä oli kolme paikallista sijteerikköä koe ajalla. Ennen kuin paikalliset tarjosivat neljänne koeajalle, he kysyvät minulta, että onho hän niitä ja tarviseen miespuolisen sihteerikön?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Homotkin häpeävät vihermädättäjien pride-kulkueita. Homotkin
tajuavat miten perverssiä touhua viherpunikkiääliöiden Setahumppa on.

Siksi näissä pride-kulkueissa olekkaan nähty OIKEITA homoja koskaa.
Ilmianna
Jaa
Niinhän siellä eduskunnassa nämä viheriö-vasurit omaa ateismi huuhaataan vängällä Suomeen olivat tuputtamassa, niin kuin täälläkin, ja säälittävää, muka olevinaan fiksuja, kun vaahtoavat omia häpeitään.
Ilmianna
Jaa
En ole Soinin nähnyt koskaan tuomitsevan katolilaisten pappien ja kardinaalien pedofiilitapauksia nuoriin kuoropoikiin. Sen sijaan hän on monesti sanonut ettei hyväksy aborttia raiskatulle lapselle, vaikka raiskaaja olisi jopa lapsen omasta perhepiiristä. Samoin hän nytkin äänesti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.
Mihin perustuu tällaisen ihmisen usko?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Soini jättää Herralle syntisten tuomitsemisen.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Soini tuomitsee valikoidusti. Samoin hän näkee vain haluamansa, ja kuulee vain haluamansa.
Ei mitään uutta auringon alla. Pelle, mikä pelle. Siis Soinisen sonnia tarkoitin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Viimeisen virallisen (Oikeusministeriön vahvistaman tuloksen mukaan)

Perussuomalaiset: Ääniä 524 054 17,7 %
Vihreä liitto: mädättäjiä 253 102 8,5 %

Matematiikkaa mädättäjille:

Kuinka monta % enemmän Perussuomalaiset sai ääniä kuin mädättäjät

Vastaus: 107,052% ENEMMÄN.

Miten punikit aiotte kumota tämän matemaattisen tosiseikan?
Ilmianna
Jaa
Katsotaanpa seuraavissa vaaleissa, vihr.15% persut 6,5%, se on varmaan Herran rangaisu persuille?
1
Ilmianna
Jaa
Se_siitä_puolueesta
17.2.2017 22:54
UUSI
Katsotaanpa seuraavissa vaaleissa, vihr.15% persut 6,5%, se on varmaan Herran rangaisu persuille?

Voit katsella anaaliisi vaikka peilin avulla ,mutta viimeinen virallinen tulos

Perussuomalaiset: Ääniä 524 054 17,7 %
Vihreä liitto: mädättäjiä 253 102 8,5 %

Matematiikkaa mädättäjille: Kuinka monta ääntä Perussuomalaiset
saivat enemmän kuin mädättäjäpunikit?

Vastaus: 270 952 äänestäjää enemmän luotti Perussuomalaisiin kuin homoväen perskärpäsiin. No mutta sekin on jo enemmän kuin koko mädättäjien äänet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Jos saa ääniä kansaa kusettamalla ja valehtelemalla, niin onko se mikään ylpeyden aihe?

Ja vanha valhe persuilla on että muutkin ovat valehdelleet sekä pettäneet äänestäjiään. Mutta kukaan ei ole tehnyt sitä niin persusteellisesti kuin persut. Se ei ole sitä ettei ole saatu tavoitteita läpi tai politiikassa tehtäviä kompromisseja, vaan se täydellistä takin kääntämistä. Persut tehneet sen vain siten kuin persu pystyy.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Soinin johdolla mentiin niin pitkälle kuin päästiin. Soini oli ikään kuin kantoraketti, joka nyt irrotetaan, kun Halla-ahosta tulee puheenjohtaja. Soini on työnsä tehnyt, Soini saa mennä. Halla-ahon aika alkaa. Se alkaa räväkästi, sen lupaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Teräsnyrkki kirjoitti:
Soinin johdolla mentiin niin pitkälle kuin päästiin. Soini oli ikään kuin kantoraketti, joka nyt irrotetaan, kun Halla-ahosta tulee puheenjohtaja. Soini on työnsä tehnyt, Soini saa mennä. Halla-ahon aika alkaa. Se alkaa räväkästi, sen lupaan.
Ookko ottanut Eiran punastelevalta pikku prinssiltä suihin kun noin lupaat? Vai oletko vain tumputtanut "teräksisesti" omaan pikku handuun? Muistatko muuten kun uhositte täällä kuinka koko EU tulee muuttumaan kun Halla-aho valitaan parlamenttiin?

Hänen piti sinun mukaasi iskeä nyrkkiä pöytään ja koko homma menisi uusiksi. No mitä tapahtui? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Hallis sai pomokseen mamun joka kaiken lisäksi oli islamin uskoinen. Eiran "ihmeestä" tuli pelkkä seinäkukkanen joka ei saanut mitään aikaa.

Muuta kuin sen että sinulle ja sinun "nyrkkikyllikille" naurettiin ja makeasti. Sama tulee toistumaan taas kerran. Mutta kuule tässä sulle hyvä neuvo: Mene kuule töihin ja lopeta se sossun viikkorahoilla eläminen. Vaikka taas toisaalta kukapa tuollaista ikiluuseria nyt töihin ottaisi....
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
PerusSuomalaiset ovat miltein ainuita jotka voivat Suomen vielä pelastaa! Tämän hetkinen tilanne on PerusSuomalaiset vs valtaeliitin- ja valtamedian orjat. He jotka ovat PerusSuomalaisia vastaan niin haluatteko että 1% vastaa maan päätöksistämme, sehän lähentelee jo Hitlerin natsisaksaa. He jotka eivät PerusSuomalaisten järkeilyjä ymmärrä ovat natseja. PerusSuomalaiset yrittävät tehdä demokratiaa mutta muut haluavat autoritarismia?!?!? Mikä teitä ihmisiä vaivaa...
Ilmianna
Jaa
Ihmisiä vaivaa se, että he eivät halua tulla toista kertaa vaaleissa persujen kusettamiksi.

Siten kukaan ei oikeastaan enää kaipaa persuilta mitään selityksiä. Ei kukaan odota messiasta Halla-Ahosta eikä mitään muutakaan. Heidän juttunsa on jo nähty mitä sen kaiken takana on. Ei tule enää sitä lentoa kuin edellisissä vaaleissa, ei kansa kirjoittele innoissaan nettiin, vaan jotkut viimeiset mohikaanit kirjoittelevat sekavia persuylistyksiä. Se kaikki on lopun alkua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ihmiset ovat hämillään,kun persut ovat tämän kaiken tienneet,mitä ongelmia mamut
Tuovat yhteiskuntaan.
Kun persut puhuvat oikeilla sanoilla asioista,heitä vedetään oikeuksiin,heitä tuomitaan ja
Sakotetaan, on vaikea hoitaa asioita,kun virkavalta on vastaan, ikäänkuin virkavallankin taholta haluttaisi suomi sekaisin mamuilla,ja heidän politiikallaan. Ainut puolue on persut,jotka asiaa on tuonut esille, Heitä on solvattu paskan ja kusen kautta, viety oikeuksiin tuomittu mitä ihmeellisillä syillä rangaistuksiin, Hyvät Lukijat Ottakaa Järki Käteen Ja tuetkaa Persuja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikä puolue olisi vaihtoehto persuille, Sossut vaiko Possut,joko äänestäjät ovat unohtaneet sossujen rahansiirrot Kreikkaan, kun menette vaaliuurnille muistakaa aina totuus, Hallitus on joutunu korjaamaan edellisen hallituksen mokia,ja se on kysyny
veroeuroja, Mutta onhan suomi saatu orastavaan nousuun, talvivaarasta on tullut terrafame,
Näin kainuhunkansa on saanut pitää työpaikkansa,saab on saanut tilauksia,turuntelakka pitkäksi aikaa laivatilauksia, ja paljon muuta. Onhan toki paljon korjattavaa edellisen hallituksen
Jäljiltä, mutta meidän on uskottava tulevaisuuteen, Sosiaalidemokraattiset voimat ei ole koskaan ollut se osapuoli joka olisi ollut luomassa uusia työpaikkoja,Hyvinvointia suomeen muuta kun lakkoja räätälöimässä. Muistaako lukija kuka oli SORSA VALKO hän perusti kuvaputkitehtaan Imatralle joka tuotti alustaast persenettoa ja lakkautettiin ilman
Sampo nimikettä.
Ilmianna
Jaa
Muistakaa mitä ruotsin rinkkepyyssä tapahtuu eileen 20-
Helmikuuta, Rinkkepyyn asukkaista on yli 90% mamuja.
Kun te solvaatte persuja ja heidän
Mamu politiikkaa, Oletteko te tosissanne niin tanan yksinkertaasen tyhymiä jotta te
Ette näe ettekä ymmärrä mitä mamu politiikka tuopi tullessaan.
Ilmianna
Jaa
No voi Hoh, Rinkkepyy ja STokholm, tätäkö mekin kaipaamme suomeen, Rinkkepyyn
Asukkaista yli 90% on mamuja,
Ruotsin medianmukaan, he ovat työttömiä elävät luukku rahalla, päivät nukutaan ja illalla he aloittaa sen yö elämän, joka on vähän rikollista puuhastelua yhteenottoja virkavallan kanssa,
Kauvanko ruotsi kestää, Säälin Ruotsia.
Kumpa ei suomeen tulisi samanlaisia lähiöitä, löytyyköhän
Meiltä puoluetta joka uskaltaa
Ottaa tähän kantaa,Vähän pelottaa.
Ilmianna
Jaa
Rinkeby on ruotsalaisten asia ja se ei kuulu yhtään mitään meille. Ei sekään jos Ruotsidemokraatit laittavat amerikkalaisiin lehtiin vaihtoehtoista totuutta omasta maastaan, oikeita valtionpettureita. Kukaan ei Suomessa tiedäkkään millaisilla asioilla meidän ulkoministerimme on ravannut yksityishenkilönä USA:ssa, sekin kyllä selvitetään, asiaa hoidetaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Onhan osa Ruotsidemokraattien politiikka jo otettu käyttöön Punavihreät hallituksen toimesta. Lisäksi pääministeri myönsi, että lähiöissä on ongelmaa ja, että poliisi on tehoton.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ruotsalaisten mamu mellakka Rinckebyys ovat myös monella tavalla suomalaisten asia, Ensinnäkin syystä, Että kun suomessa tehdään asioissa muutoksia kääntävät
Suomalaiset ruotsin suuntaan
Ja katsovat miten ruotsi on asian tässä ratkaissut, Sekä olemmehan me yhteistä Eu:ta.
Ruotsalaisetko maanpettureita
Kun ovat ottaneet niin paljon
Vastaan mamuja, Olen hiukka
Kanssasi samaa mieltä, Vaihtoehtoisen totuuden jakoa
Yhdysvaltoihin tästä en ole kuullut yhtää mitää, Uson että et myös sinäkään vaan tietosi
Kuuluu toivomuslistoillesi kuten otsikkosi "EROA ODOTAN"
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kun näin selvästi näemme Ruotsin ongelmat, persujen olisi pitänyt laittaa rajat kiinni eikä mamuttaa kymmenen kertaa enemmän kuin aikaisemmat hallitukset.

Mitä iloa joidenkin firmojen noususta on kun kansa kärsii? Eikä hallitukset toisekseen päätä maailmantaloudesta, vaan maan sisäisistä asioista kuten mamutuksesta ja köyhien kurjistamisesta missä molemmissa persut ovat kunnostautuneet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Suo sielä vetelä tuolla, Näinhän
Se on.
Tämän päivän Ruotsis on noin
720000 mamua jotka ovat muuttaneet suomesta, ovat
Toisen ja kolmannen polven
Suomalaisia, Suomimamu muutti ruotsiin kun kekkoset oli pressoja, Sosdemit kommarit ja kepu ohjasi maan
Asioita, Clearing kauppa oli muotia aikanaan ,jos naapuri halusi enempi voita,eikä ollut
Mitään tuotavaa neukkulasta.
Sosdemit keksi konstin, he oivalsi että nostetaan neukkulasta tuotavien sinkkisankojen hintaa, näin
Asiat ratkaistiin nerokkaasti sosdemilaisella nerokkuudella,sillä
Saatiin työllistettyä suomalaisia, työpaikat lisääntyy eikä tarvinnut lähteä sinne ruotsiin. Tätä vasurikommunistit sosdemit
Haluaa takaisin, Kun suomipoika
Meni sveamamman syliin ,he hakeutuu ensinmäisestä päivästä asti duuniin, eivät he
Alkaneet autoja polttamaan ei
Poliisia kivittämään, niinkui ruotsin nykyiset mamut.
Harminpaikka on kun vasurit
Sosdemit on aloittanut mamutuksen suomeen miksi he näin on tehneet, ovat hyväksyneet yhteiset mamulait
Eu:alueelle, ovat koiran paska puolue .
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kyllä hämmäsyyttää!

Mitä helkutin hihhuleita nämä Perussuomalaiset oikein ovat?
Kun katsoi eilen eduskunnassa Mika Niikon perustelujaavioliittouudistuksesta, niin jää miettimään sitä missä maailmassa Persit oikein elävät.
Voiko vielä tänäkin päivänä jotkut olla oikeasti noin voimakkaasti naulittuna satukirjan tarinoihin?
Persut elävät jossain 1800-luvulla yhdessä tiukkanutturaisten vanhoillisten mummojen kanssa!
Päähän ei mahdu ihmisoikeudet eikä mitkään muutkaan asiaan liittyvät seikat!
Olisiko Persujen jo viimeinkin aika herätä tähän nykymaailmaan?
Teillä on yhtä voimakkaana uskonto hallitsemassa elämäänne kuin ääri-islamilaisilla lähi-idän veljillämme! Se hallitsee 90% teidän päätöksistänne, aivan kuten ääri-islamisteillakin.
Olette kuitenkin hallituksessa päättämässä nykypäivän asioista. Patavanhoillisia ovat toki Kepu ja Kokoomuskin, mutta te Persut olette ihan0 eri vuosituhannella!
Uskominen ehkä voi olla hyvä asia, mutta se pitää pysyä taustalla, eikä hallita ihmisten elämää ensisijaisesti. Mika Niikko ja Timo Soini ovat tästä masentavia esimerkkejä.
Olisiko Persujen jo aika vääntää päässänne oleva vieterikello näyttämään tämän päivän aikaa?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta