Kadut liukkaita.

PORINVAARI

Kadut ovat nyt todella liukkaita.Huonosti on hiekoitettu.
Jos yksikin ihminen katuu ja loukkaa itsensä se käy yhteiskunnalle kalliiksi.
Tulee poissaoloa työstä ja Kela maksaa päivärahaa.
Tällä rahalla saataisiin monen vuoden hiekoitus.
Ainakin 10 ihmistä on kaatunut ja loukannut itsensä tänään.

16

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekonivelvaari

      Porin vaari pysyy sitten vaan kotona ja järjestelee postimerkkikokoelmaansa. Minä olen kävellyt koko päivän ympäri kaupunkia eikä löytynyt mistään sellaista liukkautta jota ei voi järkeä käyttämällä välttää. Mutta olenkin vasta 66 vuotias joten mulla on aikaa katsella mihin jalkani asetan.
      Ihan turhaa kitinää taas. Jos 10 ihmistä koko kaupungin väestöstä kaatuilee omaa huolimattomuuttaan, se on todella vähän.

      • liukuma

        Meillä on muija niin liukas että joudun olemaan nurin joka päivä parikin kertaa.


    • Valinnan_varaa_on

      Kävele ihmeessä jalkakäytävillä, ei siellä katuosuudella kannata liukastella.
      Jalkakäytävillä on taas tosin polkupyöräilijät vaaratekijänä jalankulkijoita terrorisoimassa.
      No valitse mielestäsi pienempi paha, polkupyöräsuharit jalkakäytävällä kiusanasi tai liukas katuosuus.

      Mutta tämähän on tuppukylä nimeltä PORI, ei kannata odottaa liikoja ...

    • pekka-k

      Tässä muutama vuosi sitten kaaduin pahasti liukkaalla kadulla.
      Oikean käden ranne murtui.Päivystyksessä meni 5 tuntia ennenkuin lääkäri laittoi ranteen kipsiin.Kipu oli melko kovaa.6 viikkoa sairauslomaa ja sen jälkeen vielä fysioterapia hoitoa.Myöhemmin havaittiin että ranne on luutunut virheasentoon.
      Lääkäri yritti saada oikeaan asentoon ja sattui pahemman kerran.
      Ranteesen jäi pysyvä virheasento jota ei voida korjata edes leikkaamalla.

    • parempi-raumalainen

      Ei se ole iso menetys jos PORILAINEN kaatuu

      • pysyraumalvaa

        Eikä ole menetys ollenkaan, jos raumalainen kaatuu.


      • Mikä-etten-voisikin
        pysyraumalvaa kirjoitti:

        Eikä ole menetys ollenkaan, jos raumalainen kaatuu.

        Raumalainen osaa pysyä pystyssä, ihan kateellisen porilaisen kiusaksikin


    • Ganaalianaali

      Milloin raumalainen näyttää viisaalta? No silloin kun se istuu pilkillä keskellä ganaalia.

      • vhn

        Ei näytä silloinkaan viisaalta . Tietysti se on älykkäintä mihin raumalainen pystyy.
        Liukkaat kelit meni ja pikkukiviä on kaduilla melkein kiusaksi asti. Kyllä ainakin jotain on tehty liukkauden estämiseksi.


    • RaumanUkko

      Tääl Raumal laitettii liikenneympyrään kyltti "Porilaiset vain kolme kierrosta"

    • liukuu

      Se vasta mukavaa on kun on oikein liukasta
      Silloin pitää pysytellä hyvin lähellä toista.

      • tikkatuulispää-

        Oikein liukkaalla helposti käy niin, että on makuuasennossa ennenkuin huomaakaan. Sitä on melkein mahdotonta torjua.


    • voionnetonta

      Viikkarissa oli yksi pihakin niin liukas, että yksi pulu kaatui.

      • Viikkarinpimppimetsuri

        Meidän pihassa ei pulut kaadu. Meidän puluilla on kannukset.


      • 987987987
        Viikkarinpimppimetsuri kirjoitti:

        Meidän pihassa ei pulut kaadu. Meidän puluilla on kannukset.

        ;-)


      • vaiväitätkövastaan
        987987987 kirjoitti:

        ;-)

        Olen vähän eri mieltä.
        Mielestäni ¤ '**'.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe