Jumalatonko kelpaa Jumalalle?

Nyt kaikki minusta itsestäni on paljastettuna ja avoimena myös itselleni. Ehkä ensimmäistä kertaa silloin kohtaan todellisuuden omasta luonteestani, elämästäni ja itsestäni. Täällä en ole koskaan sitä halunnut, en uskaltanut, en voinut kohdata. En olisi sitä kestänyt. Nyt minun on pakko kerrankin nähdä oikeassa valossa kuka ja millainen ihmisenä olen ollut ja olen.

kunnia Jumalalle.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

2. Olemme Jumalan edessä aina syntisinä

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).

Daavidin rukous lie meille tuttu: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden" (Ps 51:6-8) Miten se Jeremian sanoikaan: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer 17:9). Entä Paavalin hyvin henkilökohtainen tunnustus: "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo" (Room 7:18-19).

3. Ainoa mahdollisuus selvitä Jumalan edessä on jumalattoman vanhurskauttaminen

En tiedä Raamatussa toista kohtaa, joka sen paremmin antaisi valoa Jumalan tulisen tuomion edessä kuin eräs loukkaavalta tuntuva kohta Roomalaiskirjeestä. Muistan kuinka eräs uskova sanoi kerran tuohtuneena: Eihän sellaista voi olla kirjoitettuna Raamatussa!

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).

Siinä on sanottu nuo vallankumoukselliset sanat, ne ainoat sanat, jotka tuovat meille toivon Jumalan pyhien ja kaikkinäkevien silmien edessä: Hän vanhurskauttaa jumalattoman.

4. Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeooon kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

On aivan käsittämätöntä, että Paavali puhuessaan Abrahmista yht'äkkiä käyttää sanaa jumalaton. Ei kai nyt sillä sanalla voida totuudellisesti kuvata uskon isän vaellusta. Kyllähän VT:ssa sanan jumalaton käyttö osoittaa, että sillä tarkoitettiin hírvittäviä epäjumalanpalvelijoita ja epäuskoisia ihmisiä. Mutta sanalla jumalaton onkin Raamatussa kaksi aivan erilaista käyttöä. Toisessa sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja kaiken tavoin taistelevat Jumalaa vastaan. Silloin on kysymys Sodoman ja Gomoran kansasta. Silloin sanan kreikankielinen merkitys a-sebeoo - ei kunnioittava tarkoittaa näkyvää ja intohimoista epäjumalien palvontaa ja räikeissä julkisynneissä elämistä.

Raamattu sanoo: "Jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa. Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' -- siinä kaikki hänen ajatuksensa" (Ps 10:3-4). "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta" (Jes 26:10). "Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle" (Jes 3:11). "Jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen" (Job 13:16). Tämä on päällimmäinen merkitys.

Toinen merkitys on valvovalla omalla tunnolla olevan ihmisien vaikerointi pyhä Jumalan edessä. Tämä toinen merkitys alkaa selvitä meille, jos kuuntelemme tarkasti vaikkapa Hesekielin sanaa. Hän puhuu hyvin usein jumalattomasta: "Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!" (Hes 33:11). Mutta vielä selvemmin tulee tuon sanan toinen käyttö esiin Salomon rukouksessa: "Jos he sitten menevät itseensä siinä maassa, johon heidät on vangeiksi viety, kääntyvät ja anovat sinulta armoa vangitsijainsa maassa, sanoen: 'Me olemme tehneet syntiä, tehneet väärin ja olleet jumalattomat', ja palajavat sinun tykösi kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan… ja rukoilevat sinua.. niin kuule taivaasta, asuinsijastasi, heidän rukouksensa ja anomisensa, hanki heille oikeus ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan, ja kaikki heidän syntinsä, jotka he ovat tehneet sinua vastaan" (1 Kun 8:47-50).

Sdfdsd kirjoitti:

4. Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeooon kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

Lue lisää

Jumalaton ei kelpaa Jumalalle.

Sdfdsd kirjoitti:

4. Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeooon kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

Lue lisää

Totisesti ei kelpaa-

jatkoon kirjoitti:

2. Olemme Jumalan edessä aina syntisinä

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).

Lue lisää

oko...
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

jatkoon kirjoitti:

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

Lue lisää

Onko tästä poistettu.

jatkoon kirjoitti:

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

Lue lisää

Tästäkin poistettu-

fsdfs kirjoitti:

On aivan käsittämätöntä, että Paavali puhuessaan Abrahmista yht'äkkiä käyttää sanaa jumalaton. Ei kai nyt sillä sanalla voida totuudellisesti kuvata uskon isän vaellusta. Kyllähän VT:ssa sanan jumalaton käyttö osoittaa, että sillä tarkoitettiin hírvittäviä epäjumalanpalvelijoita ja epäuskoisia ihmisiä. Mutta sanalla jumalaton onkin Raamatussa kaksi aivan erilaista käyttöä. Toisessa sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja kaiken tavoin taistelevat Jumalaa vastaan. Silloin on kysymys Sodoman ja Gomoran kansasta. Silloin sanan kreikankielinen merkitys a-sebeoo - ei kunnioittava tarkoittaa näkyvää ja intohimoista epäjumalien palvontaa ja räikeissä julkisynneissä elämistä.

Lue lisää

ja tästä...

sfdfs kirjoitti:

Siinä on sanottu nuo vallankumoukselliset sanat, ne ainoat sanat, jotka tuovat meille toivon Jumalan pyhien ja kaikkinäkevien silmien edessä: Hän vanhurskauttaa jumalattoman.

Lue lisää

Jumalaton kelpaa vain pahalle.

fsfs kirjoitti:

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).

Lue lisää

Se on niin ja amen.

Sdfdsd kirjoitti:

4. Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeooon kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

Lue lisää

Kauhea sana - jumalaton.

jatkoon kirjoitti:

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

Lue lisää

tästä on poistettu...

dsfsf kirjoitti:

Raamattu sanoo: "Jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa. Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' -- siinä kaikki hänen ajatuksensa" (Ps 10:3-4). "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta" (Jes 26:10). "Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle" (Jes 3:11). "Jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen" (Job 13:16). Tämä on päällimmäinen merkitys.

Lue lisää

Tästä on poistettu..

sfdfs kirjoitti:

Siinä on sanottu nuo vallankumoukselliset sanat, ne ainoat sanat, jotka tuovat meille toivon Jumalan pyhien ja kaikkinäkevien silmien edessä: Hän vanhurskauttaa jumalattoman.

Lue lisää

faffdffsfdfsf

Rehellisesti, aidosti itsensä syntiseksi nähnyt ei voi Jumalan pyhyyden edessä kokea ja tunnustaa itsestään muuta kuin olen ollut ja olen edelleen sydämeni pohjalta jumalaton - a-sebeoo. Väitän ehkä vähän vaikeatajuisesti, ettei yksikään jumalaton ole omissa silmissään jumalaton, hän on hyvä ihminen. Vain Pyhä Hengen valaisema omatunto näkee oman jumalattomuutensa. Toisten jumalattomuus on sen sijaan jokaisen helposti nähtävissä ja osoittavissa. Se ei vaadi sen Hengen vaikutusta, joka näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Rovasti O.Peltolaa

Erkki Leminen: "Sinun katseesi edessä, Herra, olen aina tällaisenaan.Syvä murhe mun mieltäni painaa, kun en muuttunut ollenkaan. Sama turmellus, itkuni aihe, on minussa yhä vaan. Minut voisit jo hyljätä, Herra, sinä oikein tekisit vain. Olen tuhlannut armosi aina niin paljon kuin sinulta sain. Sanot kuitenkin, laupias Herra: "Pidän heikkoja omanain".

"Kun matkani muistoja mietiskelen, niin murhe mun mieleni täyttää, kun harva mun työni on sellainen, min tohtisin Herralle näyttää. Ja ehkä on silmissä vanhurskaan sekin väärää, min oikeaks luulen, ja ehkä mä siitäkin tuomion saan, mitä ihmisten kiittävän kuulen" (Hgl 155, Simo Korpela)

sdhdfhhgfsgfdgdgfdhd

Kuinka usein olenkaan toistanut Osmo Tiililän pientä puheen katkelmaa: "Uskovan ihmisen tie käy erityisen kaidaksi siitä syystä, että Jumalan Henki paljastaa hänelle hänen oman kelvottomuutensa yhä selvemmin ja selvemmin. Aluksi ehkä 'juostiin ylpeinä' ja kuviteltiin paljonkin pyhyyden saavuttamisesta, mutta usein käy aivan päinvastoin. Ihanne jää saavuttamattomaksi, juoksusta tulee kompastelua, kaikki saattaa paljastua pelkäksi kehnoudeksi, ja kun uskova ihminen katsoo vuosien jälkeen elämänsä tuloksia, ne näyttävät toinen toistaan huonommilta. En osannut tehdä oikein sitäkään, mitä luulin helpoimmaksi, en osannut enkä jaksanut pitää pahaa luontoani kurissa, vaan tieni varrella näen monen monia loukkaamiani ihmisiä, paljon rakkaudettomuutta, paljon sellaista, mikä on varmasti tehnyt Pyhän Hengen murheelliseksi. Oikeastaan on kaikki pelkkää suurta epäonnistumista. Elämäni on särkynyttä, niin huonoa, että ehkä olisi ollut parempi, jollei minua ollenkaan olisi maailmassa ollutkaan. Luulin jo voittaneeni sen ja sen synnin - ja sitten se yllätti minut uudestaan. Yritin parannusta, mutta olen silti yhä matalalla, ehkäpä sisimmässäni itkevä ja onneton ihminen. Älkää, kuulijani, puhuko kristityn rististä vain ulkonaisissa tai paremminkin: onnettomuuden ja kohtalonomaisuuden tuntoa sisältävissä asioissa. Nämä sisäiset kelvottomuuden tuskat voivat olla kaikkein kauheimpia. En ole toisin sanoen vain kiusattu, vaan myös langennut ja lankeava ihminen. Tässä en ole enää Herrani kanssa samalla kohdalla."

5. Ihmeistä ihmeellisin: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman

5.1. Jumala etsii

Nyt vasta tulemme tuohon ehkä pahennusta herättävään otsikkoomme: Kelpaako jumalaton Jumalalle. Tuossa kummallisessa kuulostavassa väitteessä tuleekin omalaatuisella tavalla esille jälleen koko raamatullisen uskon erityisluonne, sen varsinainen tuntomerkki. Kuule miten jo paratiisissa kaikkinäkevä Herra huutaa häntä vastaan kapinaan nousseelle ihmiselle: "Missä sinä olet?" Ja miten ihminen vastasikaan: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin" (1 Moos 3:9-10). llmestyskirja kehottaakin: "Minä neuvon sinua ostamaan minulta… valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi" (Ilm 3:18).

Se pyhyys, se suoja ja turva ei ole ihmisessä itsessään. Hänen on kokonaan lainavaatteiden, toiselta saatujen vaatteiden varassa. Toisen on peitettävä hänet, hänestä itsestään ei ole itsensä peittäjäksi tuomiolla. Niinhän Raamatun alkulehdetkin kertovat omalla tavallaan: "Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin" (1 Moos 3:21). Samassa asiassa oli myös Abelin saaman Jumalan mielisuosion salaisuus. Se oli veriuhri. Veriuhrin suojassa Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja ottaa hänet vastaan.

Sitähän omalla tavallaan julistaa vertaukset tuhlaajapojasta, kadonneesta lampaasta ja rahasta. Kristillinen usko on armon uskontoa.

5.2. Kaikki ilmaiseksi

Uskomme perusväitteitä on, että Jumala hyväksyy ihmisen ja ihminen saavuttaa Jumalan suosion, läsnäolon ja iankaikkisen elämän lahjaksi, ilmaiseksi. Sitä korostavat myös sanat: "Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita"… "Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta" (Room 3:4-5, 6). Uskomme ydin on tunnustuksessa, että me uskomme Jumalaan, "joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi" (Room 4:5).

5.3. Oikeudellinen tapahtuma

Tämän uskon vanhurskauden vaikeus on siinä, että se kuvaa mitä meille tapahtuu Jumalan edessä kirkkauden valtakunnassa. Pyhä iankaikkinen Jumala ei tuomitsekaan meitä meidän syntiemme mukaisesti ikuiseen eroon itsestään. Hänen Poikansa vanhurskaus peittää meidät ja siksi Jumala lukee, julistaa, pitää meitä Kristuksen kaltaisina, vaikka todellisuudessa olemme vielä äärettömän kaukana Kristuksen kaltaisuudesta. Hän näkee vain rakkaan Poikansa, ei meitä!

dsffsdf kirjoitti:

Se pyhyys, se suoja ja turva ei ole ihmisessä itsessään. Hänen on kokonaan lainavaatteiden, toiselta saatujen vaatteiden varassa. Toisen on peitettävä hänet, hänestä itsestään ei ole itsensä peittäjäksi tuomiolla. Niinhän Raamatun alkulehdetkin kertovat omalla tavallaan: "Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin" (1 Moos 3:21). Samassa asiassa oli myös Abelin saaman Jumalan mielisuosion salaisuus. Se oli veriuhri. Veriuhrin suojassa Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja ottaa hänet vastaan.

Lue lisää

wfefewfeffwfwrwr

5.4. Kristuksen tähden

Olemme Jumalan pelastussuunnitelman salaisuuden edessä. Sen on ehkä voimakkaimmin paljastanut meille yhdessä ainoassa kreikankielisessä lauseessa Paavali: "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen (Room 3:22-26).

5.5. Saan tulla ja ottaa vastaan

"Auki nyt on kädet Jeesuksen aivan, myös minut helmaansa sulkeakseen. Miksi sä kantaisit tuskan ja vaivan, vaipua saat ikirakkauteen. Kuule hän kutsuvi taas kuten ennen: Suo mulle sielusi ystäväni! Kieltääkö sä voisit luotasi mennen, vaikka hän kuollut on puolestasi?" (Hgl 170;1)

"Yksityisen ihmisen ei nyt tarvitse muuta kuin tulla ja ottaa vastaan kaikki tämä, mikä hänelle kuuluu. Hän saa ilmaiseksi pukeutua parhaisiin vaatteisiin ja uskoa halki elämänsä anteeksi kaiken synnin, mikä hänessä vielä on jäljellä. Syntiä ei koskaan enää lueta hänen syykseen eikä laki koskaan enää tuomitse häntä kadotukseen. Jumala ei koskaan enää vihastu häneen vaan rakastaa häntä iankaikkisella ja muuttumattomalla rakkaudella ja sulkee hänet syliinsä lapsenaan ja perillisenään, niin kaunan kuin hän uskoen pysyy Kristuksessa eli siis niin kauan kuin hän synnin vuoksi yhä uudelleen palaa Kristuksen luo eikä tule toimeen ilman hänen armoaan" (Rosenius, Yksi kaikkien puolesta, 55).

Tämä merkitsee sitä, että minun uudistumiseni ja pyhittymiseni ei ole pelastuksen edellytys. Ainoa edellytys on luottamus siihen, että Jumala julistaa minut Kristuksen tähden tällaisenani vanhurskaaksi. Siihen ei sisälly mitään minun omaa suoritustani tai tekoani tai ansioitani, vaan siinä on yksinomaan Jumalan käsittämätön mielisuosio, jonka tähden hän armosta lukee ja julistaa minut vanhurskaaksi.

Emme voi emmekä saa yrittääkään kelvata Jumalala sen varassa, mitä teemme tai mitä olemme emmekä sen varassa mitä tulevaisuudessa tulemme tekemään. Kelpaamme Jumalalle vain sen varassa ja tähden, mitä Kristus on puolestamme tehnyt.

5.7. Usko

Usko ei ole ihmisen kyky tai ominaisuus, vaan väline, jolla ihminen ottaa lahjan vastaan. Usko vanhurskauttaa vain siksi, että se ottaa vastaan Kristuksen, joka on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä. Usko merkitsee kaikesta omasta luopumista eikä luottamusta johonkin uuteen tekoon tai ansioon. Usko ei ole ihmisen ominaisuus, jonka tähden hän tulisi kelvolliseksi Jumalan edessä.

Uskon vanhurskas on uskovalle elämän lähde läpi koko ajallisen elämän. Se on peruste kaikelle mitä Jumala suo.

”Meidän tulee oppia, ettei meillä ole mitään ansiota Jumalan edessä, että hänen täytyy lahjoittaa meille armo pelkästä armosta meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Meidän tulee oppia sekin, että Herran täytyy lahjoittaa meille myös armo ja lahja voida vastaanottaa armo, että hänen täytyy lahjoittaa meille usko. Niin sekin on meidän opittava, ettei uskoamme varten riitä vain se, että sillä on totinen ja luotettava kohde, ei riitä vain se, että Jumala on antanut meille järkähtämättömän totuuden omistettavaksi. Vaaditaan vielä enemmän: Jumala on sen lisäksi annettava meille vielä itse uskokin, annettava meille lahjan vastaanottava käsikin. Ei riitä vain se, että hän on antanut meille auringon valon, hänen täytyy antaa meille myös silmät ennen kuin me voimme nähdä jotakin” (Rosenius).

”Suuri, laupias Jumalamme on siis valmis antamaan synnit anteeksi. Hän antaa anteeksi suurimmat ja karkeimmat synnit. Se on ratkaistu Jumalan iankaikkisessa armopäätöksessä, ja poikkeuksetta pitää paikkansa, että jokainen haluava saa synnit anteeksi hänen Poikansa nimessä. Ei yksikään, joka synninhädässään kääntyy Kristuksen puoleen, joudu kadotukseen. Hän saa iankaikkisen elämän – ja siinä hän saa olla yhtä varma kuin siitä, että Jumala elää eikä voi valehdella… Ei mihinkään koko maailmassa voi niin varmasti luottaa kuin siihen, että Jumala tahtoo antaa meille synnit anteeksi. Onhan mahdotonta, että Jumala valehtelisi. Kaikki se mitä minä olen, mitä minä teen, mitä minä ajattelen, tunnen ja näen, on peräti epäluotettavaa. Se on kuin leijuva tomuhiukkanen jyhkeän vuoren rinnalla. Hän, joka on taivaan ja maan herra, on luvannut antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka uskoo” (Rosenius, Usko yhdistää, 29).

Kuinka sanomattoman turvallinen onkaan tuo vakuutus siitä, että Jumalan vanhurskauttaa jumalattoman. Siinä sana vakuuttaa, että Jumala lukee meille vanhurskauden Poikansa tähden. Jos meidän pitäisi havaita jotain itsessämme ja perustaa siihen, mitä Jumala on vaikuttanut meissä ja nähdä, että hän on todella tehnyt meidät vanhurskaiksi, ajautuisimme alituisen levottomuuteen ja jopa epätoivoon. Kuka määrittelee tämän "jotain"?

6. Jatkuva huokailun aihe

Emme ehkä näe mitään sellaista tapahtuneen omassa itsessämme, asenteissamme, tunne-elämässämme, joka voisi kestää Jumalan tuomiolla, ja johon voisimme vedota Jumalan pyhien silmien edessä. Mutta nyt meidän ei tarvitsekaan vedota mihinkään itsessämme olevaan, itsellemme tapahtuneeseen ja näkyvään tosiasiaan. Kaikessa ja aina saamme turvautua taivaassa olevaan ja meille talletettuun perintöön - Jeesukseen Kristukseen, häneen, joka on oikeaan aikaan kuollut jumalattomien edestä (Room 5:6). Hän kuoli meidän edestämme, kun me vielä olimme syntisiä (5:8).

"Suurimmatkin Jumalan valtakunnassa tarvitsevat anteeksiantoa viime hetkellään yhtä hyvin kuin tien alussa, sillä minkään oman varassa ei mennä taivaaseen. Ihmisen sisäinen uudistuminen ei ole koskaan pelastuksemme perusta… Emme pelastu sen nojalla, miten pitkälle olemme päässeet synnin voittamisessa, sillä parhaimpiinkin jää synti, joka kietoo hänetkin verkkoihinsa tavalla tai toisella ja jota heidän on vastustettava aina veriin asti. He eivät kelpaa laadultaan, eivät edes uskon hedelmiensä nojalla, sillä synnilläkin on hedelmiä. Heidän uskonsa ei näin ollen ole mikään sellainen uusi ihmisluonto, jonka nojalla he kuuluisivat taivaan valtakuntaan. He pääsevät perille vain Herransa ja Vapahtajansa nojalla. Tällä ei ole kielletty, että Herrassa olevat tulevat osallisiksi jumalallisestakin luonnosta – mutta se ei ole mitään jumalallistamista ajassa, vaan vasta uuden alkua” (Osmo Tiililä, Yön jälkeen aamu, 113).

Kristus ei ole vielä muuttanut minua olemukseltani vanhurskaaksi. Hän ei ole tehnyt minua uudeksi ja kirkastuneeksi ihmiseksi. Jään edelleenkin elämään samana mitättömänä ja pahana ihmisenä, jollainen tähänkin asti olen ollut. Tästä huolimatta minulla on kuitenkin taivaan kansalaisuus. Se on todellinen uudestisyntyminen: Olen saanut Taivaan kansalaisuuden. Sen rinnalla se, mitä minussa tapahtuu ja mitä minä olen, on aivan toisarvoista. Ei toki lähimmäisilleni. He tarvitsevat palveluani - ei Jumala.

Jos joku Afrikasta tänne muuttanut iholtaan musta saa Suomen kansalaisuuden, ei hän muutu iholtaan valkoiseksi. Hän vain saa eräitä oikeuksia Suomessa. Samoin en minäkään muutu taivaalliseksi olennoksi, enkeliksi tai Jeesukseksi. Olen edelleen täsmälleen se sama ihminen kuin tähän asti. Olen saanut vain lupauksen taivaallisesta perinnöstä. Näkyvällä tavalla pääsen nauttimaan tästä perinnöstä vasta kuolemani jälkeen. "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on" (1 Joh 3:2).

Meihin on ihmisinä syvälle juurtunut sellainen varmuus ja vakaumus, että lopulta meidän on sittenkin itse pelastettava itsemme. Kaikki pelastuksessamme riippuu omasta kilvoituksestamme .Voimme kyllä hetkeksi hyväksyä tarmokaan opetuksen vaikuttamana, että yhteys Jumalaan on syntynyt elämässämme yksin armosta ja yksin sen tähden, että Jumala ei lue meille Kristuksen tähden meidän syntejämme. Mutta yhä uudelleen ajaudumme asenteeseen, jossa itse jännitämme ja ponnistelemme, rukoilemme ja luemme Raamattua, todistamme Kristuksesta ja pyrimme olemaan mukana Jumalan valtakunnan työssä. Teemme kaikkea tätä pysyäksemme oikeassa uskossa. Olkoonkin, että uskoon tulemisemme tapahtui yksin armon vaikutuksesta, niin uskossa pysymisemme on kiinni meidän omista tarmokkaista ponnistuksistamme.

Emme millään osaa pitää kiinni siitä, että itse uskomme syntyminen oli Jumalan ihmeellinen teko. Yksin Jumala sanallaan vaikutti meissä sen ihmeen, että käänsimme katseemme pois omista tekemisistämme ja yrityksistämme ja katsoimme ”tangon päähän ripustettuun vaskikäärmeeseen”. Hänen katsoessamme Jumalan Henki uudestisynnytti meidät, ilman että itse tiesimme millä tavoin. Pyhä Henki tuli meihin asumaan.

Samalla tavoin myös uskossa pysyminen elämämme loppuun asti on jatkuva Jumalan ihmeellisen armon vaikutusta ja toimintaa meissä. Se ei ole omien ponnistelujemme seurausta. Se on vain sitä, että avaamme säkkimme Herralle ja annamme hänen vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen.

Tätä armon luonnetta kuvaa varsin hyvin vanha, todennäköisesti buddhalaispohjainen kertomus. Siinä kuvataan kissaemon ja apinaemon eroa niiden pelastaessaan poikasensa. Apinaemo sanoo: Tartu kiinni kaulaani ja purista lujasti ja minä vien sinut turvaan. Kissaemo ottaa poikastaan niskasta kiinni ja kantaa turvaan. Jatkuva kamppailumme on siinä, että jaksaisimme ja uskaltaisimme kääntyä ja pysyä hiljaa (Jes 30:15) ja olla siinä luottamuksessa, että aivan varmasti hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka (Fil 1:6).

Tunnus: Uskonelämästä
Rovasti Olavi Peltola

Kun alamme puhua Jumalasta, alamme aina silloin puhua myös siitä, mistä olemme tulleet, mihin olemme matkalla ja mikä on elämämme tarkoitus. Silloin puhumme tämän todellisuuden alkusyystä, puhumme kaitselmuksesta. Kaikkien näiden aiheitten keskellä ainakin itselleni nousee kuitenkin kaikkein perustavimmaksi ja tärkeimmäksi ongelmaksi yksi ainoa asia.

Ongelmien ongelma on juuri siinä, että olemme olemassa. Paljon tieteellisempää, johdonmukaisempaa ja järkevämpää olisi se, ettei mitään olisi olemassa, ei ihmistä, ei maailmaa, ei maailmankaikkeutta eikä Jumalaakaan. Olisi vain tyhjyys. Vain olemattomuus on ainoa johdonmukainen. Silloin ei olisi ristiriitoja, kaikki olisivat yksimielisiä. Silloin ei tarvitsisi tehdä noita tuskaisia kysymystä: MISTÄ, MIHIN ja MIKSI, joihin kuitenkin kukaan ei ole osannut antaa kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Ainoa ja varmasti oikea vastaus on: EI OLE MITÄÄN. Juuri tämän vastauksen olemassaoloon antaa jokainen anarkiaan ja itsemurhaan heittäytyvä!

xvccvvxv kirjoitti:

Tätä armon luonnetta kuvaa varsin hyvin vanha, todennäköisesti buddhalaispohjainen kertomus. Siinä kuvataan kissaemon ja apinaemon eroa niiden pelastaessaan poikasensa. Apinaemo sanoo: Tartu kiinni kaulaani ja purista lujasti ja minä vien sinut turvaan. Kissaemo ottaa poikastaan niskasta kiinni ja kantaa turvaan. Jatkuva kamppailumme on siinä, että jaksaisimme ja uskaltaisimme kääntyä ja pysyä hiljaa (Jes 30:15) ja olla siinä luottamuksessa, että aivan varmasti hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka (Fil 1:6).

Tunnus: Uskonelämästä
Rovasti Olavi Peltola

Lue lisää

Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva ja kaikki palvelevat Jumalaa (Ilm 22:3, KR38, KR92)

Elämän veden virta… kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta (Ilm 22:1).

Voimme oikeutetusti väittää, että Jeesus Kristus on kristillisen uskon pääsisältö ja hänen persoonansa hallitsee kaikkea, läpäisee kaiken ja hän on kaikessa läsnä.

Englannissa vaikean sairauden runtelema nero, fyysikko Stephen Hawking on yrittänyt vuosia ponnistella luodakseen suuren yhtenäisteorian (yhdistää kvantti- ja suhteellisuusteorian), jolla voitaisiin selittää kaikki atomeista alkuräjähdykseen. Tosin hän itse sanoo, ettei sekään ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin: ”Yritän edelleenkin saada selville, miten maailmankaikkeus toimii, miksi se on sellainen kuin on ja miksi sen ylipäätään on olemassa. On perusteltua olettaa, että kahteen ensimmäiseen kysymykseen saadaan vastaus, mutta en enää ole varma, saammeko koskaan tietää, miksi maailmankaikkeus on olemassa.” Hän haluaa kehittää sellaista mallia (ns. reunattomuusmalli), jossa mukaan maailmankaikkeus itsessään sisältää kaiken. Ja silloin Jumala tulee tarpeettomaksi maailmankaikkeuden alkua koskevissa pohdinnoissa. Mutta sitten hän lisää mielestäni aika kaksiselitteisesti: ”Mahdollisesti Jumala toimii tavalla, jota ei voi kuvata luonnonlakien avulla” Mutta ennen hänen lopullista selitystään kaikelle meidän on pakko olla olemassa ja kysellä miksi tämä kaikki, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa, kuka ja missä on Jumala?

Juuri itse olemassaolo synnyttää suunnattoman määrän ongelmia ja kärsimystä. Emme ihmettele, että ateistisen buddhalaisuuden tavoite on kaiken tyhjiin raukeaminen - nirvana. Voi mikä helpotus se olisikaan - ei olisi enää mitään. Mutta nirvanankin saavuttaminen on suunnattoman vaikeaa ja se on ollut mahdollista vain muutamalle. Meidän tavallisten kohdalla kiertokulku vain jatkuu ja jatkuu ja on jo jatkunut 16 miljardia vuotta. Emme pääse pakoon sitä, on jotakin, itsekin olemme tässä ja nyt.

Mutta tässä nyt olemme? Kuinka hyvin tätä ihmisyyteen kuuluvaa kyselyä ja sen tuomaa eräänlaista kosmista kylmyyttä kuvakaan kertomus Englantiin 500-luvulla tulleesta Paulinus-nimisestä lähetyssaarnaajasta. Hän pääsi kunningas Edwinin hoviin. Kuningas kutsui koolle viisaiden neuvoston. Eräs heistä sanoi: "Kuningas sinä istut aterialla päällikköjesi ja miestesi kanssa. Tuli palaa takassa ja huone on lämmin, vaikka on talvi. Mutta ulkona joka puolella raivoaa myrsky. Siellä on kylmä. Siellä sataa ja tuiskuaa. Äkkiä varpunen lentää sisälle saliin. Se tulee ovesta ja lentää pois toisesta. Pari hetkeä se on suojassa rajuilmalta, mutta niin pian kuin se häviää näkyvistä, se on palannut talven pimeyteen. Minusta tuntuu, että ihmiselämän laita on samoin. Emme tiedä mistä tulemme tai mihin menemme. Jos tämä uusi oppi antaa meille siitä jonkinlaista varmuutta, meidän kannattaa seurata sitä".

Juuri tämän saman ajatuksen löydämme Efesolaiskirjeestä: ”Te siihen aikaan olitte … vieraat… ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä (Ef 2:11-13). Jumala ja lopulta vain Jumala antaa minulle tähän kylmään avaruuteen mielekkyyden ja kodin.

Miten nerokkaasti Jeesus sanoikaan jäähyväispuheessaan: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen” (Joh 14:1-3).

I

ILMAN JUMALAA

Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on. Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään (Ps 14:1-3).

Kuinka mieletön tämä maailma ja elämä onkaan ilman Jumalaa! Maailma ja elämä on silloin vailla perustaa ja mielekkyyttä. Elämällä ei ole tarkoitusta. On vain kosminen autius ja tyhjyys. Kaikki on ilman päämäärää. Olen Oskari Olematon, joka asun Nollakatu nollassa. Olen itse itselleni ylivoimainen ahdistus.

Jotain tästä ihmisenä olemisen tuskasta koki myös tunnettu suomalainen runoilijapappi Lauri Pohjanpää:

En tiedä, mistä se tulee joskus illoin: - olen yksin ja taistelun haavoittama silloin - Hätä, sieluntuska tuimana, raatelevana, kuin uhkais luisin hymyin kuolema, mana, kuin hengitys salpautuisi, en ilmaa saisi, kuin väkevä käsi kurkkua kuristaisi, kuin murtuis sielunpohjaa peittävä kuori, ja syvältä hohkais tietymätön tulivuori, kuin uppoais jalka ja vetäisi lietteen nielu, ja vesillä pohjattomilla ois hukkuva sielu. En ole kuin muut, en ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria. Kun muille tie ja määrä selvänä puuntaa, joka hetki mä kompastellen saan etsiä suuntaa. (Lauri Pohjanpää, HV 2/93, 58)

Ilman Jumalaa ihmisen arvo on vain välinearvoa ja yksin siinä, mitä hän tekee tai saa aikaan. Hänen arvonsa on hänen suorituksissaan.

Useimmilla meistä ei ole mitään vaikeutta oppia nauttimaan elämästä vain yksittäishavaintojen ja yksityiskohtien havainnoiden päivä kerrallaan pätkätyötä tehden. Emme kaipaa mitään suurta kokonaisteoriaa maailmankaikkeudesta, joka yhdistäisi newtonilaisen mekaniikan, suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian ja selittäisi avaruuden mustat aukot.

Jeesus on 1 Joh 3:n keskeisin sanoma

Tämänkin Johanneksen kirjeen luvun keskeisin asia on todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Näin on jokaisen Raamatun luvun kohdalla. Mitä Johannes sanoikaan kirjoittamisensa tavoitteesta: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden” (Joh 20:31; 1 Joh 5:13). Kaikki Raamatussa ajaa meidät kohti Jeesusta ja uskomaan häneen.

Johannes vakuuttaa meille, että synnitön Kristus tuli ottamaan pois synnit (1 Joh 3:5). Hän on se Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin (Joh 1:29). Se onkin ydinsanoma Jeesuksen tehtävästä ja ainoa sanoma maailmassa, joka antaa meille omantunnon rauhan ja iankaikkisen elämän. Paavali ilmaisee tämän uskomme syvän salaisuuden julistamalla, että ”koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta” (Room 5:1).

Johannes sanoo myös, että Kristus on vanhurskas (1 Joh 3:7). Juuri siinä on myös meidän ainoa vanhurskautemme ja vain hänen vanhurskauteensa pukeutuneena kestämme tuomiolla Jumalan edessä. Siihen pukeutuminen on Jumalan tahto ja pukeutuva tekee Jumalan tahdon.

Johannes vakuuttaa, että Jumalan Poika tuli maailmaan tekemään tyhjäksi Perkeleen teot (kreik. diapolos – Perkele, Paholainen) (1 Joh 3:8). Kuinka hyvin tämän sanookaan Toisen uskonkappaleen selitys: ”Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä.”

Jälleen Johannes osoittaa, mikä on rakkauden ainoa lähde tässä maailmassa. Rakkauden opimme tuntemaan vain siitä, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme (1 Joh 3:16). Hyvä on jälleen kerrata UT:sta kohtia, joissa tämä rakkauden sanoma tulee esiin: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark 10:45, KR 92). ”Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne” (Luuk 22:19-20, KR 92). ”Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta" (Joh 6:51, KR 38). "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta” (Joh 10:11). Mikä etuoikeus onkaan tässä pahassa maailmassa saada kiinnittyä sydämestään tähän sanomaan kuvaamaan Jeesukseen Kristukseen!

Usko on toistuvaa Jeesuksen luo tulemista (Matt 11:28; Joh 6:39. Usko on korotettuun vaskikäärmeeseen katsomista (Joh. 3:14-15). Usko on silmien ja tyhjän kerjuukäden ojentamista kohti Golgatan keskimmäistä ristiä (Hepr 12:2; Gal 3:1).

Usko on juuri, rakkaus on juuresta kasvava hedelmä.

Johannes varoittaa petollisesta uskosta

Toinen tärkeä totuus, joka hallitsee Johanneksen kirjeen opetusta, on kirjeen alussa oleva terävä varoitus petollisesta uskosta. Sen vallassa oleva kuvittelee, etteivät uskovat ole syntisiä eivätkä enää tee syntiä (1 Joh 1:8,10). Oikea uskonelämä on jatkuvaa synnin tunnustamista ja luottamusta siihen, että hän ”antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1:9). Siksi tarvitsemme joka päivä sanomattoman kipeästi sekä synnintunnustuksen että anteeksiantamuksen sanaa. Syntiä tekevällä uskovalla on puolustajana vanhurskas Jeesus Kristus, joka on meidän syntiemme sovittaja (2:1-2).

Nyt olemme kyllä Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Muutumme Kristuksen kaltaiseksi vasta silloin, kun hän ilmestyy kirkkaudessa (3:3). Silloin nyt anteeksiantamuksessa meille luetun lahjavanhurskauden sijaan meidän koko olemuksemme uudistuu syvintä myöten vanhurskaaksi ja pyhäksi. Silloin meissä ei ole enää syntiä.

N

Nämä kaksi totuutta – Jeesus antoi henkensä puolestamme ja meidän tulee uskoa häneen – hallitsevat koko kirjettä. Näiden kahden totuuden tulee hallita koko kirjeen opiskelua. Ne ovat se kalliopohja, se perusta, jonka päälle kaikki tässä olevat ohjeet, neuvot ja käsky rakentuvat. Ilman tätä perustaa ohjeet jäävät aivan kuin ilmaan tai niistä tulee hirvittävä taakka.

Raamattu yhdistää pysyä sanaan seuraaviin asioita: Jeesuksessa pysyminen on uskollisena pysymisestä Jeesuksen sanoille (Joh 8:31-32; 15:6-7) ja Kristuksen opetuksessa (2 Joh 9). Jeesuksessa pysyminen on pysymisestä siinä, mitä olemme Jeesuksesta alusta alkaen kuulleet (1 Joh 2:24). Jeesuksessa pysyminen on pysymistä hänessä sillä tavoin kuin hänen Henkensä on opettanut meille (1 Joh 2:27). Jeesuksessa pysyminen on kiinni pitämistä saamastamme opetuksesta, koska tiedämme keiltä olemme sen oppineet (2 Tim 3:14). Jeesuksessa pysyminen on pysymistä siinä tunnustuksessa, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi (1 Joh 4:15). Jeesuksessa pysyminen on pysymistä siinä Jeesuksen rakkaudesta, jolla hän on rakastanut meitä (Joh 15:9). Jeesuksessa pysyminen on luottamusta siihen, että jos syön Jeesuksen lihaa ja juon hänen vertansa, silloin pysyn hänessä ja hän pysyy minussa (Joh 6:56). Mutta ennen kaikkea, jos pysymme Jeesuksessa, emme voi sanoa, ettei meillä ole syntiä, sillä niin sanoessamme me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä (1 Joh1:8 KR38 ja 1:10).

Mutta pysyminen on myös pysymistä Jeesuksen sovitusrakkaudessa. Johannes sanookin tämän vähän myöhemmin kirjeessään: ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1 Joh 4:10).

Pysymisessä on kysymys nimenomaan uskon säilyttämisestä, kuten Paavali sanoo juuri ennen mestaustaan: ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni” (2 Tim 4:6-7).

Kuinka vapauttavaa onkaan kuulla, että Jeesuksessa pysyminen ei olekaan jotain ihmeellistä ja yliluonnollista taivaallisten voimien kokemista, vaan ihan arkista ja asiallista kiinni riippumista Jeesuksen sanoissa ja ennen kaikkea hänen täytetyssä työssään Golgatalla.

Meidän tulee elää samalla tavoin kuin Jeesus eli

Kohtaamme tässä Johanneksen kirjeen katkelmassa myös voimakkaan vaatimuksen ja samalla tuohon äskeiseen verrattuna aivan toisenlaisen tulkinnan siitä, mitä on Jeesuksessa pysyminen. Se on vaatimus siitä, että jos sanomme pysyvämme Jeesuksessa, meidän tulee elää samalla tavoin kuin hän eli (1 Joh 2:6). Noudattamalla hänen käskyjään pysymme hänen rakkaudessaan (Joh 15:10). Joka noudattaa hänen käskyjään pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä (1 Joh 3:24).

Jos näillä sanoilla tarkoitetaan pysymistä siinä Jeesuksen opetuksessa ja käskyssä, jossa hän kutsuu luokseen kaikkia työtätekeviä ja raskautettuja (Matt 11:28) ja lupaa, ettei hän heitä pois ketään sellaista, joka tulee hänen luokseen (Joh 6:37), silloin kestämme tämän opetuksen.

Mutta jos nämä Johanneksen sanat tulkitaan niin, että todellinen uskova täyttää kaikessa ja aina vaikkapa Jeesuksen Vuorisaarnan kaikki vaatimukset, olemme täydellisesti umpikujassa. Silloinhan vain hyvä ja onnistunut elämä ja hyvät teot ja hänen hyvää vaellusta vaativien käskyjensä noudattaminen ovat Jeesuksessa pysymistä.

Joku nuori vastakääntynyt saattaa vielä kuvitella itsestään sellaista. Mutta jokainen kauemmin uskossa kilvoitellut tietää, ettei siitä tule mitään. Elää samalla tavoin kuin Jeesus eli voi käytännössä merkitä vain sitä, että uskova kaikessa turvaa yksin Jumalan apuun. Näin Jeesus teki Getsemanessa ja Golgatalla: Tapahtukoon sinun tahtosi, Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni! Sen sijaan elää lähimmäissuhteessa täydellisen rakkauden mukaisesti kuten Jeesus, on kaikkina aikoina ollut jokaiselle uskovalla täysin ylivoimainen vaatimus.

Meidän tulee rakastaa toisiamme

Nyt kuitenkin Johannes toistuvasti asettaa eteemme valtavan vaatimuksen: ”Meidän tulee rakastaa toisiamme” (1 Joh 3:11). ”Meidän tulee… rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt” (3:23). ”Olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta” (3:16). ”Me rakastamme veljiämme” (3:14). Samalla hän myös varoittaa: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa” (3:18). ”Se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään” (3:10). ”Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa” (3:14). ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja” (3:15). ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä” (3:17)?

Emme saa tehdä syntiä

Toinen toisemme rakastamista voimakkaampana Johannes kirjeensä ensimmäisen luvun jälkeen tuo esiin väitteen, ettei Jeesuksen uskova voi tehdä syntiä. Hänen vaatimuksensa iskevät meihin kuin moukari. Ne musertavat ehdottomuudellaan: ”Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen” (3:4). ”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä” (3:5). ”Joka tekee syntiä, on Paholaisesta” (3:8). ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä” (3:9). ”Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9). ”Joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta” (3:10). Nämä Johanneksen sanat ovat vastakkaisia sille, mitä hän on opettanut ensimmäisessä luvussa.

Tiedän toki, että nämä sanat lievennetään sillä tavoin, että niihin lisätään ajatus tieten tahtoen, uhmaten synnin tekemisestä. Mutta antakaamme näiden sanojen olla juuri sellaisina kuin ne ovat kaikkein luettavissa. Ja kuka meistä osaa erottaa omasta sekavasta sisimmästään, koska hän tekee syntiä uhmaten, koska taas synnin pettämänä, huomaamattaan?

L

Lisään tähän vielä samanlaisen järkyttävän kohdan Heprealaiskirjeestä: ”Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat” (Hepr 10:26-27).

Ihanteen ja todellisuuden välinen ristiriita

Olemme ihanteen ja todellisuuden, lain ja evankeliumin välisessä ristiriidassa. Juuri siitä kuitenkin syntyy se aidossa uskossa pysymiseen kuuluva välttämätön sisäinen jännite, joka saa joka kerta Jumalan armon maistumaan äärettömän ihanalta. Näemme, että meidän pitäisi elää tosin kuin elämme. Edessämme on huikea ihanne. Se on Jumalan käsky ja sen rikkominen on tuhoisaa. Todellisuudessa rämmimme kuitenkin kaukana tämän ihanteen noudattamisesta. Emme täytä yhtenäkään päivänä tätä Raamatun sanan eteemme asettamaa mittaa.

Mutta moni on myös syvästi pettynyt ja kenties katkeroituneena jättänyt kaiken uskonkilvoituksen. Kun tästä ei todellisuudessa tämän parempaa tullutkaan, niin olkoon koko usko! Halutaan olla rehellisiä eikä edes enää kuvitella, että ollaan todellisia uskovia, jotka kykenevät täyttämään Raamatun antaman synnittömyyden mittan.

Ainoa mahdollisuutemme

Mielestäni ainoa mahdollisuus on myöntää avoimesti, ettemme pysty täyttämään Johanneksen kirjeen eteemme asettamia synnittömyyden vaatimuksia. Emme pysty rakastamaan lähimäistämme näin ehdottomalla tavalla kuin vaaditaan emmekä pysty elämään kaikessa Jumalan tahdon mukaisesti. Lakkaamatta annamme Paholaiselle sijaa omassa elämässämme. Sitä vain pyydämme, ettei kiljuva leijona saisi meitä kokonaan niellä (1 Piet 5:8) epäuskon ja epätoivon valtaan. Emme kuitenkaan ole lakanneet menemästä Jeesuksen Kristuksen luo armoa kerjäämään ja ottamaan vastaan.

Joudumme kyllä niin omassa uskonkilvoituksessamme kuin julistustyössämme jatkuvasti kamppailemaan sitä pelottavaa taitoa vastaan, joka osaa tulkita Jumalan armon ja anteeksiantamuksen oman lihallisen mielensä vapaudeksi elää ja tehdä mitä parhaakseen näkee. Mutta tätä kamppailua vaikeampaa on toden tullen osata kumartua niin alas, että pystyy juomaan avoimesta lähteestä Jumalan armoa Kristuksessa ja syvän ahdistuksen ja omantunnon sietämättömien syytöstenkin keskellä luottamaan täydellisenä syntisenä täydelliseen armoon.

Olenko vain uskovinani?

Kuinka vaikeaa onkaan sydämestään luottaa anteeksiantamukseen, sen osoittaa erään ahdistuneen sydämen tunnustus: ”Omatuntoni on poltinraudalla merkitty. Ilkkuen nousee sisältäpäin vaikutus: Et ole oikea, sinussa on hengellinen vilppi. Olen peruuttamattomasti merkitty. On tunne, että Pyhä Henki on jättänyt minut. Sen sijaan vihollisen henki on ottanut sijaa ja hehkuttaa. Pahan palavat nuolet osuvat. Nyt hehkutus on tuolla sisällä, on tuska, on pisto, on tuikkaus. Se tulee ja menee tosin ohi, mutta perusote jää, tunto siitä, että sisällä on kuin kahva, johon Saatana pääsee tarttumaan. En pääse siitä irti. Saatana usuttaa vihaan itseäni kohtaan ja tahtoo tuhota. Nyt on hetkittäin helvetin kauhu. Saatanalla on tukikohta minuudessa, koska olen jossakin kohdassa liukunut Jumalan työn ohi.”

Onko usko minulla sydämestä tulevaa vaiko vain opittua totenapitämistä? Sisäinen tunto väittää, ettei uskoni ole aitoa, ettei minulla ole syvää Kristuksen tuntemista. Minussa kasvaa esiin vain lihan hedelmää kuten vihamielisyyttä, riitaa, kateutta, kiihkoilua, kiukkua, juonittelua, eripuraisuutta (Gal 5:20). Kuinka usein olenkaan käyttänyt väärin Jumalan nimeä. Puhun kyllä Jumalan nimessä, muitta en elä itse siitä. Eikä edes ole jatkuvasti anteeksiantamuksen tuomaa iloa.

Emme halua tuntea Jeesusta "lihan mukaan", "pelkästään inhimilliseltä kannalta" (2 Kor 5:16). Kuitenkin UT:n neljä evankeliumia kertoo Jeesuksesta nimenomaan ihmisenä ihmisten joukossa. Olemme täysin riippuvaisia evankelistojen todistuksesta emmekä siksi halua tuntea muuta Jeesusta, kuin UT:n kuvaaman Jeesuksen.

3

Jeesus Kristus on samalla kertaa sekä ajallinen että iankaikkinen. Kristus ei siis kuulu vain tähän aikaan vaan on myös osallinen Jumalan iankaikkisuudesta ja on ajan Herra. Siksi hän on "maan päällisessä toiminnassaan ja ihmisenä yhtä lähellä kaikkia aikoja ja hänen työllään on iankaikkinen pätevyys, vaikka se onkin sidottu tietyn ajan tapahtumiin" (Bengt Hägglund). Jokainen kristillinen sukupolvi on voinut elää todeksi UT;n pohjalta Jeesuksen Kristuksen lyhyen ajallisen elämän tapahtumat ja saada niiden vaikutuksen omakseen.

"On vain yksi lääkäri, ruumiillinen ja samalla hengellinen, syntynyt ja ei syntynyt, lihaan tullut Jumala, kuolemassa tosi elämä, Mariasta ja Jumalasta, kärsimyksen alainen ja sitten ilman kärsimystä, Jeesus Kristus, meidän herramme" (Ignatius, n. v.110 jKr.). Tämä kaikki Jeesuksessa on käsinkosketeltavaa ja niin todellista. "Jeesus Kristus oli Daavidin sukua, Mariasta syntynyt, hän todella söi ja joi, todella sai ravinnon osakseen Pontius Pilatuksen aikana, todella ristiinnaulittiin ja kuoli..., joka todella herätettiin kuolleista" (Irenaeus, k. n. 200 jKr).

1. Jumalan pelastustahto

Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala loi ihmisen läheiseen rakkauden ja luottamuksen yhteyteen kanssaan. "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan" (Ps 73:28). Ihminen nousi kuitenkin kapinaan Jumalaa vastaan ja niin ihminen joutui perkeleen, synnin, kuoleman ja kadotuksen vallan alaiseksi. Nyt ihmisen on mahdotonta perisyntisen luontonsa tähden elää Jumalan lapsena ja iloita läheisestä yhteydestä Jumalaan.

Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut (Joh 1:18, KR38).

Ainokaisella Pojalla on Isältä (Joh 1:14, KR38).

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.(1 Joh 4:9).

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa (Joh 3:16, KR38

HÄNEN KAUTTAAN KAIKKI ON LUOTU JA PYSYY VOIMASSA:
Kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa (Kol 1:16-17).

HÄN TYHJENSI ITSENSÄ JA TULI IHMISEKSI:
Tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen (Fil 2:7, KR38)

Tuomas: "Minun Herrani ja minun Jumalani" (Joh 20:28)

Mutta Pojastaan hän sanoo: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan" (Hepr 1:8)

Jumala… Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon (1 Kor 5:18, KR92)

Jonka Jumala kuolleista herätti (Apt 4:10)

Hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista (Apt 17:31, KR38)

Herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi

kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa (Ef 1:21-22, KR92)

No, se että sinä saat ihmetellä-amen.