En ole kuunnellut Nightwishiä enää pariin vuoteen

lähde.loppui

Joka saa minut ihmettelemään että mitä oikein tapahtui. Aluksi olin Floorin bändiin liittyessä että JEE, nyt on oikea solisti valittu, mutta sitten kun Endless Forms ilmestyi siirtyi huomioni toisiin symphonic ja folk metal -bändeihin kuten Sireniaan.

Tai pikemminkin ambientiin, klassiseen tai folkiin, tai ehkä niiden risteytykseen, metalli- ja rockrytmeillä kuitenkaan olematta metallia.

Ehkä albumin teema tuntui kuivakalta kuin tiedeluento verrattuna Nightwishin aiempiin. Ehkä makuni vain muuttui johonkin suuntaan. Ehkä tajusin että ei tarvitse olla viikinki-Hietala tai merirosvokapteeni-Tuomas tehdäkseen Nightwishin tunnelmaista musiikkia.

Mutta tällaista, onko muita tämän kokeneita?

22

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkylläsurkee

      Sirenia on kyllä todella surkea bändi...

    • sallinappanahka

      Minulle on käynyt päinvastoin. Nightwish iski pari vuotta sitten salamana kirkkaalta taivolta rockmusiikin kasarilla pohjaanpolttaneeseen toivottomaan tunneihmiseen. Liekin Kiteen kirkkaaseen roihautti hollantilainen ukkosen jumalatar Floor.:)

      • joominullekävinäin

      • sallinappanahka
        joominullekävinäin kirjoitti:

        Turusen aikaan olin jonkin sortin fani. Olzonin aikaan kuuntelin ihan satunnaisesti, mutta tämä video...räjäytti tajunnan:

        https://www.youtube.com/watch?v=3brcfttchzA

        Tuolla viimeistään taisi tulla allekirjoitetuksi toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.:)
        Wishmaster meni joskus yli vuosikymmen sitten pään läpi jälkiä jättämättä. Anettea kuulin varmaan biisin pari radiosta. Subilta 2014 sattumalta kaverini luona näkemäni pätkä Wackenia olikin NW-historiani valossa minulle jättiyllätys. Muistan ihmetelleeni järisyttävää menoa tuiki tuntemattomilla biiseillä. Onko tuo todella Nightwish? Kuka ihme laulaa?
        Nyt tiedän jo, mikä on Nightwish, kuka on Floor Jansen ja mitä ovat Youtube ja S24. Aiemmin olematonta internet-kiinnostustani kuvaa hyvin Wackenin konsertin ostaminen CD-muodossa ruokakaupasta ennen konsertin näkemistä Youtubesta. Parissa vuodessa olen taantunut lähes normikansalaiseksi.:)


    • LeavesEyes
      • senytvaanonniin

        Kuten Floor Jansen viimeisessä haastattelussaan sanoi: "Tuomas Holopaisen ylittäminen säveltäjänä on lähes mahdotonta ja se nyt vaan on totuus."

        Eihän tuo Lost in Grey sinänsä huono ole, ei vaan erotu millään tavalla tuhannesta muusta aloittelijasta...


    • PalstaLoikkari
    • Menestysonhuikeaa

      Täällä kans yksi jonka fanitus alkoi ku live wacken sattui tulemaan youtubes vastaan. Sen jälkeen menikin koko tuotanto tilaukseen! Hieno bändi!

    • Scifisti1977

      Nightwishin fani olen ollut jostain 1990-luvun lopusta (1998-1999) saakka, kun Oceanborn levy ilmestyi ja räjäytti bändin menestykseen. Sacrament of the wilderness oli "the shittiä" silloin. Olen jatkanut bändin kuuntelemista siitä saakka. Toki pieni järkytys oli Tarjan lähtö bändistä ja Anetten tulo bändiin. Laulutyylin muutos kun oli todella radikaali. Opin pitämään Dark Passion Play:stä sekä Imaginaeriumista, koska Holopaisen sävellykset vaan ovat niin kauniita että ne riipaisevat tällaisen aikuisen miehenkin sydäntä.

      Floorin tultua remmiin mukaan, Nightwish on kokenut mielestäni uuden tulemisen ja bändi on entistä parempi ja alkaa saavuttaa jo Tarjan aikaisia tasoja. Ei kuitenkaan ihan siellä vielä olla. Uusi albumi on mielestäni aika hölmö teemallisesti. Ok tiede on hyvä asia, itsekin saanut luonnontieteen alan akateemisen koulutuksen, mutta kuitenkin. Nightwishin kuuluisi olla sitä mielikuvituksen lentoa sekä sydäntäriipaisevia katkeransuloisia sanotuksia sisältävää kaunista musiikkia. Silloin se toimii mielestäni parhaiten. Miettikää vaikka Wishmaster jaCentury Child albumeja. Niissä Nightwish oli mielestäni parhaimmillaan. Silti älkää käsittäkö minua väärin, olen fani ja omistan jokaisen levyn ja keikka dvd:n (en omista End Of Innocence dvd:tä). Uutta levyä siis odotellessa.

      Satuinpa tuossa päivänä muutamana surffailemaan netissä ja youtubea katselemaan, kun löysin mielestäni melkoisen hyvän Nightwish (Tarjan aikainen) -kloonin, Xandrian. Xandrialla on ollut ainakin 3 eri laulajaa ja näistä kaksi viimeistä yltävät mielestäni lähimmäksi Tarja -soundia. Tässä pari videota. Ensimmäinen on vuodelta 2012, bändin viidenneltä studioalbumilta "Neverworld's End", jossa laulaja on bändin ensimmäinen oopperasolisti Manuela Kraller. Biisi on "Valentine":

      https://www.youtube.com/watch?v=Rx9OoLwiAho

      Tämä toinen biisi on heidän kuudennelta levyltä "Sacrificium" vuodelta 2014. Laulajanvaihdos jälleen ja nyt tuli mukaan heidän nykyinen oopperavokalisti Dianne van Giersbergen. Biisi on Nightfall:

      https://www.youtube.com/watch?v=gGTAmmTiD_Y

      Viimeinen biisi on heidän uusimmalta seitsemänneltä levyltään "Theater Of Dimensions" tältä vuodelta 2017. Biisi on Call Of Destiny:

      https://www.youtube.com/watch?v=VMVOwH2exHs

      Tykkään ja varmaan edessä on ainakin noiden kolmen levyn ostaminen.

      Nightwish on kuitenkin se ykkönen ja mikään ei pärjää Holopaisen sävellyksille ja se todellakin on vaan totuus. Kuunnellaan!

      • EiAinaSitäFantasiaa

        Tuomas on muistaakseni sanonut jotain sen tapaista, että Nightwishin porukka tekee sellaista musiikkia, joka miellyttää heitä itseään. Jos siitä muutkin tykkäävät, niin se on plussaa. :)

        Mielestäni heidän paras biisinsä löytyy tältä "teemallisesti hölmöltä" EFMB-albumilta. The Greatest Show On Earthin evoluutiotarina on varsinkin livenä suorastaan kuin uskonnollinen hurmoskokemus! :D


      • kristitty_pakana

        "Greatest Show On Earth" on hyvä vastaus nille joiden mielestä maa on litteä kiekko ja maapallo luotiin 6000 vuotta sitten. Tietysti muutamat vetivät herneet nassuun moisesta hengentuotteesta. He käsittivät, että luononnon monimuotuosuuden ja kasvun ihmeen ylistäminen on ateismiä. Samaisten piirien mielestä pop-rock-musiikki on jo saatananasta, heille Vihtori Limenko laulaa rahasta tai rahaa vastaan joka on monen uskonlahkon keskeisin asia.


    • sallinappanahka

      Lueskelin aikani kuluksi uusimman liven tiimoilta tuubikommentteja. Sitkeimmät menneiden muistelijat pitävät The Phantom of the Operaa Floorin kykyjen todellisena mittarina Tarjaan verrattuna. Korkeimmalta koviten kiljuva on mestaritar tyyliin, sä järjen veit ja minusta orjan teit.:)
      En vieläkään ymmärrä, mitä eräät kuulevat kuunnellessaan ainoata oikeata Nightwishiaan.:)

      • sallinappanahka

        Vaikka päälläni kuuntelisin, niin Floorin kummitus-tulkinta on erityinen sinänsä moitteettomaaan Tarjan vetoon verrattuna.:)
        Floor Jansen - Phantom of the Opera feat. Marco Hietala (fan-made)
        https://www.youtube.com/watch?v=Nl_E9E_Zzps
        Nightwish "The Phantom Of The Opera" with lyrics
        https://www.youtube.com/watch?v=8VgLKXD-BoY

        Äänitys ei tee oikeutta Tarjalle, mutta ilman ääntäkin näissäkin tulkinnoissa on vinha ero.:)
        Nightwish - Nemo (live argentina 2015)
        https://www.youtube.com/watch?v=0CiTXxeVfB0
        TARJA TURUNEN Nemo, Sweden Rock Festival 2017
        https://www.youtube.com/watch?v=JRjRa2DIq-E

        Välillä tuntuu, että Floor suorastaan rakastaa Nightwish-klassikkojen esittämistä ja sähkökitaroita.:)
        Nightwish - Nemo (Live at Wembley Arena)
        https://www.youtube.com/watch?v=dR1gH5aQWBU


      • jurrin_ykä

        80 luvulla minulla oli ilo ja kunnia kuulla paikan päällä Londonin maassa Sarah Brightmania. Hän ei ole mikään vahvaääninen laulaja, kuten esimerkiksi Tarja ja Floor, mutta kun Lloyd Webber teki vosulleen biisin toimiihan se. Cats´in tyylinen loilotus sopii ja toimii Sarahin laulamana. Näistä Londonin musiikkiteattereista pidin enempi ladysta , Elaine Paige, hän lallatellut melkein kaikki musikaalit läpi.
        Mielestäni The Phantom Of The Opera sopii Taapelle, mutta Floor laulaa hengentuotteet puhtaammin läpi.


      • sallinappanahka
        jurrin_ykä kirjoitti:

        80 luvulla minulla oli ilo ja kunnia kuulla paikan päällä Londonin maassa Sarah Brightmania. Hän ei ole mikään vahvaääninen laulaja, kuten esimerkiksi Tarja ja Floor, mutta kun Lloyd Webber teki vosulleen biisin toimiihan se. Cats´in tyylinen loilotus sopii ja toimii Sarahin laulamana. Näistä Londonin musiikkiteattereista pidin enempi ladysta , Elaine Paige, hän lallatellut melkein kaikki musikaalit läpi.
        Mielestäni The Phantom Of The Opera sopii Taapelle, mutta Floor laulaa hengentuotteet puhtaammin läpi.

        Liian hienoa meikäläiselle.:) En olisi uskonut vuosikymmenen alussa, että innostun kenestäkään naislaulajasta, mutta nyt kuuntelen Flooria lähes päivittäin.:)


    • tässätotuus

      Holo ei osaa tehä biisejä. Sen melodiat lahjatonta paskaa.

    • yhä_vaan

      Ainakin Nightwish taitaa olla eniten keskustelua aiheuttava bändi.

    • edm.räppäri

      Nightarit sucks sucks sucks

      Kuunnelkaa #edm x #rap niinku normaalit ihmiset xD

      • juupajuujoopajoo

        Rap ei ole musiikkia eivätkä räppärit ole muusikoita.

        Lahjatonta roskasakkia...


    • Mikä-on

      Mikä se Nigthwish o?

    • mnvczg
    • sallinappanahka

      Maestro lupasi, että Nightwishin viimeinen levy on akustinen. Sillä saralla riittää kilpailijoita Floorillekin, mm. maaginen äänitaituri Rhiannon Giddens.:) https://www.youtube.com/watch?v=EmPf1CJaF5s

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe