Suinula 31.01.1918, harkittu provokaatio

Naakanketale

Suinulan tapahtumista on syyllisyys langetettu 100 % punaisten niskaan kun sen sijaan valkoisten toiminnassa ei tässäkään asiassa ole nähty mitään tuomittavaa. Syy tapahtumiin oli kuitenkin yksin valkoisten tekemien sotarikosten, ei punaisten sillä punaiset toimivat vain sodan ikiaikaisten lakien mukaan. Valkoisten puolelta saattoi olla kyseessä jopa harkittu provokaatio, jolla haluttiin saada omiin porukoihin taistelu- ja tappomielialaa.

Perustelut:
- on täysin idioottimaista lähteä viemään 118-päistä porukkaa yhtenä joukkona laajan punaisten hallussa olevan alueen läpi ja lopuksi jopa rintamalinjojenkin läpi. Homma olisi tullut hoitaa kuten se alettiinkin pieninä, erillisinä, ryhminä. On selvää, että 118 miehen joukko ei pysy salassa, se jää kiinni ennen pitkää. Näin varmaan haluttiinkin.
- seuraava käsittämättömyys oli se kun porukka alkoi salassapysyttäytymisen sijaan tekemään tuhotekoja. Nämä viimeistään paljastivat kaikille kyseisen porukan olemassaolon, olinpaikan ja liikkeet. Lisäksi se toiminta teki joukon sodan lakien mukaan teloitusuhan alaiseksi aivan kuten Mannerheimkin vastaavasta toiminnasta määräsi. Tunnuksettomat ja mihinkään armeijaa kuulumattomat rintamien takaiset tuholaiset on aina telotettu, se on sodan laki ja tämän tuhotöistä päättäneet ja määränneet varmasti tiesivät ja tekivät sen tarkoituksella nuoria miehiä säästämättä. Eihän heitä säästelty myöskään -41

Valkoisillahan oli tunnetusti alussa suuria vaikeuksia saada joukkoihin vapaaehtoisia joten he päättivät järjestää tämän provokaation oman kansanosan innostamiseksi. Lisänä tuli tietenkin se järjetön väkivalla mässäilevaä valepropaganda eli valeuutiset, jota porvarislehdistö harjoitti työväkeä vastaan.

Kannattaa hakea Wikipediasta selostus ja lukea erityisesti kohta Verilöylyn jälkeen.

65

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkeasitäsattuukin

      Valkoisten esiintyminen oli jo siihen aikaan hybridisotaa ja ns. vaihtoehtoisia faktoja. Vaihtoehtona kun oli totuus mutta sitä säästeltiin eikä hybridisotakaan ole tämän päivän keksintö, Venäjän keksimä.

    • Avaus-on-valetta

      Kyseessä oli Tampereen suojeluskunta päällikkönsä johdolla pyrkimässä hallituksen joukkojen alueelle. Siis hallituksen joukkojen yksikkö.

      Se pyrki parissa paikassa saamaan aseita punaisilta, mutta ei onnistunut.

      Suinulan tulitaistelussa se antautui. Punaiset nimenomaan lupasivat, ettei antautuneita ammuta, mitä he olivat tehneet sodan alusta alkaen.

      Lupaus petettiin ja syntyi verilöyly, josta ketaleet valehtelevat vieläkin.
      Valkoisten propaganda suurenteli tapahtumaa ja valkoiset kostivat sen moninkertaisesti.
      Syy oli kuitenkin punikkien, kuten koko onneton kapina seuraamuksineen.

      Punikit ovat valehdelleet tapahtumista 100 vuotta.

      • valehtelet.aina.vaan

        -----Kyseessä oli Tampereen suojeluskunta päällikkönsä johdolla pyrkimässä hallituksen joukkojen alueelle. Siis hallituksen joukkojen yksikkö.---

        Ei riitä jos siviiliasuinen joukko itse "tietää" tai sanoo olevansa hallituksen joukko. Sen pitää näkyä joukon tunnuksissa, kuten Talvisodassakin tehtiin, ainakin kokardi ja vyö. Sodan lakien mukaan kyseessä oli laiton porukka.

        ----Se pyrki parissa paikassa saamaan aseita punaisilta, mutta ei onnistunut.---

        Rintamien takaista tuhotyötä siis mistä aina on seurannut kuolemanrangaistus, kaikissa ihmiskunnan sodissa. Vain punaiset jättivät tällöinkin vankinsa teloittamatta mikä näyttää rassaavan oikeistoa vieläkin. Haluttiin kai enemmän kiihotuksen aineksia vai mikä lie.

        ----- Punaiset nimenomaan lupasivat, ettei antautuneita ammuta, mitä he olivat tehneet sodan alusta alkaen.---

        Taas sitä oikeiston vaihtoehtoista faktaa. Antautumisen vastaanottanut joukko piti sanansa. Lisäksi se, että punaiset EIVÄT ampuneet vankejaan toisin kuin valehtelet. Valkoiset sen sijaan ampuivat vankinsa ja tuhansittain muitakin. Vangit jätettiin ampumatta vain silloin kun heitä oli liian paljon ammuttaviksi. Tilalle otettiiin sitten vähemmän verinen harkittu nälkään tappaminen.

        -----Valkoisten propaganda suurenteli tapahtumaa ja valkoiset kostivat sen moninkertaisesti.--

        Katos kummaa, ensimmäinen kerta vuosiin sinulta kun puhut totta.

        ----Syy oli kuitenkin punikkien, ----

        Syy oli sen suojeluskuntajoukon johdon, punaiset eivät rikkoneet mitään sodan lakeja.

        -----Punikit ovat valehdelleet tapahtumista 100 vuotta----

        Kerrohan niistä valeista esimerkkejä kun kukaan muu ei sellaisiin ole törmännyt.

        Punikit ovat valehdelleet tapahtumista 100 vuotta.---

      • Totuus-esiin

        "Ei riitä jos siviiliasuinen joukko itse "tietää" tai sanoo olevansa hallituksen joukko. Sen pitää näkyä joukon tunnuksissa, kuten Talvisodassakin tehtiin, ainakin kokardi ja vyö. Sodan lakien mukaan kyseessä oli laiton porukka."

        Punikin valetta. Kyllä tiedossa oli, että kyseessä oli suojeluskunta.

        Aseiden otto kapinallisilta on täysin laillista.

        Ampuminen osoitti punaisten huonon kurin ja keskinäiset riidat.

        Punaiset tekivät lukuisan määrän muitakin joukkomurhia, vaikka sitä ei kyetä myöntämään.

        Valkoiset armahtivat kapinallisten pääosan.

    • jäisetvimättä

      Niin, kyllä valkoisten toiminta tässä tapauksessa oli umpiluisen typerää. Ehkä sodan jälkeen ja jo sen aikana asiasta on käyty sisäistä kehityskeskustelua mutta niitähän ei päästetty julkisuuteen. Selvittelyä on varmaan haitannut se kun suojeluskuntalaisjoukon komentaja kaatui Markkulan talon portaille.

      • PunikitSyyllisiä

        Typeryys ei valkopese murhaa miksikään!

      • valehtele.lisää
        PunikitSyyllisiä kirjoitti:

        Typeryys ei valkopese murhaa miksikään!

        Sodan lakien mukainen teko ei ole murha. Vai luetko kaikki valkoisten toimeenpanemat punaisten tappamiset myös murhiksi. Käskikö m-heim murhaamaan kun antoi MÄÄRÄYKSEN ampua kaikki vastaavissa asioissa kiinnisaadut ?

    • valehtelijoille

      Tässa vaihtoehtoinen ajatus. Jos jostain rintamien pohjoispuolelta olisi ollut miesjoukko pyrkimässä rintamalle sotiakseen punaisten puolella ja jäätyään valkoisten vangiksi kaikki olisi tapettu siihen paikkaan niin ei yksikään porvari vollottaisi ja koettaisi keksiä loputtomiin tekosyitä miksi niiden teloittaminen oli ihan hirveän väärin. Päinvastoin, sitä ylistettäisiin sodan lakien mukaisena tekona, tehtiin aivan kuten pitikin.

      Että tässä vaan tosiasiaa. Miettikää porvarit tätä.

      • haenainatotuutta

        Näin se kai menee, voittaja ei koskaan tee mitään väärää. Hävinnyt tekee kaiken väärin. Suomalainen vuoden -18 totuus on voittajan tarina, sen osapuolen totuus.

        Kuka kykenisi kertomaan sen ainona oikean absoluuttisen totuuden ?

      • aivan.naurettavaa

        Toisen maailmansodan jälkeen ystävyys ja yhteistyö paradigma muutti kaiken ja alkoi punikkien valkopesu. Vallankaappajista, rikollisista, vieraan vallan kätyreistä tehtiin uhreja.

      • minä.ajattelen
        aivan.naurettavaa kirjoitti:

        Toisen maailmansodan jälkeen ystävyys ja yhteistyö paradigma muutti kaiken ja alkoi punikkien valkopesu. Vallankaappajista, rikollisista, vieraan vallan kätyreistä tehtiin uhreja.

        ---- vieraan vallan kätyreistä tehtiin uhreja. -

        Ainoita vieraan vallan kätyreitä 1918 olivat porvarit, jotka tekivät Suomesta Saksan vasallin niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taloudellisestikin. Vasallina pysymisen varmistamiseksi tilasivat Saksasta vahvan sotajoukon ja yrittivätpä vielä saada diktaattorin valtaoikeuksin varustetun kuninkaankin sieltä.

        Punaiset eivät tehneet ainuttakaan sellaista tekoa minkä johdosta heitä voisi perustellusti syyttää vieraan vallan kätyreiksi mutta porvaripa teki.

      • puhdasta.faktaa

        Entisen Venäjän keisarikunnan alueella oli valtaisa sota, jossa vastakkain oli vähemmistökansallisuukssa itsenäisyysmieliset ja kommunistit. Kaikkialla missä itsenäisyysmieliset voitti, koitti itsenäisyys. Kaikkialla missä punikit voitti liityttiin/liitettiin Neuvostoliittoon. Kaikkialla sodassa oli saksalaiset ja venäläiset tukemassa vastakkaisia osapuolia. Niin se oli Suomessakin. Punaiset olivat vieraan vallan kätyreitä.

      • ne.kätyrit

        Punikit riistivät lyhyen itsenäisyyden mm. ukrainalaisilta, azereilta, georgialaisilta, armenialaisilta. He joutuivat murhakommunistien valtioon.

    • lopetettiinkesken

      Kiistämätön tosiasia on se, että koko tapahtumaketju läksi liikkeelle Tampereen suojeluskunnan vastuuttomasta ja järjettömästä toiminnasta.

      Senkin kuriositeetin voi mainita, että punaiset keskeyttivät toisten punaisten alkaman vankien ampumisen. Valkoisten puolelta ei taideta tuntea ainuttakaan tapausta missä valkoinen joukko olisi keskeyttänyt toisten valkoisten alkaman tappamisen. Kun valkoinen tappamisen aloitti niin sen sai viedä rauhassa loppuun toisten valkoisten häiritsemättä. Kertoo ajattelun ja moraalin eroista työväen ja porvarien kesken.

      • Taas-valeita

        Tietenkin Tampereen suojeluskunnalla oli oikeus pyrkiä muun armeijan yhteyteen.
        Onnistumismahdollisuus oli kyllä pieni.

        Punaiset tekivät joukkomurhan, vaikka kuinka selitellään. Tosin se keskeytettiin, mutta riittävän monta tapettiin.

        Valkoiset kokosivat punavangit leireihin. Kyllä osa ammuttiin.

      • Taas-valeita kirjoitti:

        ,,,,,Tietenkin Tampereen suojeluskunnalla oli oikeus pyrkiä muun armeijan yhteyteen.,,,

        On oikeus käyttää järkeäänkin ja varsinkin sota-aikana. Ihan turhaa vedota siihen, että oli oikeus. Kyllä tuo provokaatioajatuskaan ei ole kaukana, piti saada aikaan jokin näyttävä punaisten "rikos", että saadaan porvarisväki innostumaan lähtemään omalta mukavuusalueeltaan sotaan rämpimään ja kuolemaankin.

      • minä.ajattelen
        Taas-valeita kirjoitti:

        Tietenkin Tampereen suojeluskunnalla oli oikeus pyrkiä muun armeijan yhteyteen.
        Onnistumismahdollisuus oli kyllä pieni.

        Punaiset tekivät joukkomurhan, vaikka kuinka selitellään. Tosin se keskeytettiin, mutta riittävän monta tapettiin.

        Valkoiset kokosivat punavangit leireihin. Kyllä osa ammuttiin.

        ......Kyllä osa ammuttiin. ...

        Niin, virallisestikin n. 8500, Lahden seudulla ammuttiiin epävirallisesti joukkohautoihin ehkä 2000 ja nälkään tapettiin n. 14500. Että siinä se sinun vähättelemäsi "osa".

    • Punikit-valehtelevat

      "Valkoisillahan oli tunnetusti alussa suuria vaikeuksia saada joukkoihin vapaaehtoisia joten he päättivät järjestää tämän provokaation oman kansanosan innostamiseksi. "

      Vapaaehtoisia kyllä oli. Aseita puuttui. Ei ollut venäläistä sotaväkeä antamassa pyssyjä. Ne piti ottaa väkisin.

      On punikkivalehtelijaltakin järjetön väite, että Suinulan joukkomurha olisi valkoisten järjestämä. Vihaa se kyllä herätti, kuten lukuisat muutkin murhat jo keväästä -17 alkaen.

      • Useassakin historian kirjassa on kerrottu valkoisten vaikeudesta saada miehiä riveihinsä. Sen takia säädettiin pakollinen asevelvollisuus ja kun sekään ei oikein pelittänyt niin annettiin ns. punikkijulistus eli jokaista asevelvollisuuttaan pakoilevaa tullaan käsittelemään punikkina. Toisin sanoen ammutaan. Ei näitä keinoja tarvita jos pulaa on vain torrakoista.

        Turhaa rupsutusta puhe venäläisestä sotaväestä antamassa aseita punaisille kun totuus on päinvastoin. Suuret Länsi-Suomen varuskunnat luovuttivat aseensa sovinnolla valkoisille ja lisäksi aseita virtasi Saksasta ja ammattiupseereita sekä Saksasta että Ruotsista.

        Alussa molemmat osapuolet kärsivät aseiden puutetta. Ja olihan porvareilla paljonkin metsästysaseita joita kaupunkien punaisilla ei ollut. Kyllä niilläkin ihminen kuoli.

      • ,,,,,On punikkivalehtelijaltakin järjetön väite, että Suinulan joukkomurha olisi valkoisten järjestämä.,,,,

        Ilman retkikuntahölmöilyä ja sabotaasitoimintaa ei kukaan olisi ollut tuona päivänä Suinulassa kuolemassa. Punaiset eivät käskeneet Tampereen suojeluskuntaa tälle päättömälle retkelle, vielä vähemmän että tuhotkaa matkalla paikkoja senkuin kerkiätte. Kyllä se oli ihan täysin valkoisten omaa käskytystä.

      • tätä.se.on.aina
        Anni_Huttila kirjoitti:

        ,,,,,On punikkivalehtelijaltakin järjetön väite, että Suinulan joukkomurha olisi valkoisten järjestämä.,,,,

        Mutta valkoinenhan ei vastaa mistään. Omatkin syntinsä se sälyttää työväen niskaan, oli kyse sodasta tai rauhasta. Tämän takia tämänkin Historiapalstan porvarien juttuja ei kannata ottaa todesta.

        Kyllä Suinulassa vastuu oli niillä jotka veivät nuoret pojat suoraan surman suuhun. Onneksi punainen ei ollut niin raaka kuin valkoinen, joka vastaavassa tilanteessa olisi tunnontuskia potematta tappanut kaikki 118 ja sitä palstan räkänokkaporvarit vielä tänäänkin syvällä kiihkolla puolustelisivat.

      • tätä.se.on.aina

        ----On punikkivalehtelijaltakin järjetön väite, että Suinulan joukkomurha olisi valkoisten järjestämä.---

        Ei täysin järjestämä mutta kylläkin aktiivisesti provosoima. Osuus ja syyllisyys lopputulokseen vähintäin 50 % tai enemmän mutta ei missään tapauksessa alle tuon.

      • Oikaistaan-valeita

        Kun laittomaan kapinaan syylliset teloittavat laillisen hallituksen sotilaita, niin kyse on sotarikoksesta.
        Tietysti punikit yrittävät vääristellä tämänkin.
        Totuus on sietämätön sadan vuoden valehtelun jälkeen.

      • Huttilan-valetta
        Anni_Huttila kirjoitti:

        ,,,,,On punikkivalehtelijaltakin järjetön väite, että Suinulan joukkomurha olisi valkoisten järjestämä.,,,,

        Ilman retkikuntahölmöilyä ja sabotaasitoimintaa ei kukaan olisi ollut tuona päivänä Suinulassa kuolemassa. Punaiset eivät käskeneet Tampereen suojeluskuntaa tälle päättömälle retkelle, vielä vähemmän että tuhotkaa matkalla paikkoja senkuin kerkiätte. Kyllä se oli ihan täysin valkoisten omaa käskytystä.

        "Kyllä Suinulassa vastuu oli niillä jotka veivät nuoret pojat suoraan surman suuhun."

        Laillisen hallituksen joukoilla on toimintaoikeus koko maan alueella.

        "Onneksi punainen ei ollut niin raaka kuin valkoinen, joka vastaavassa tilanteessa olisi tunnontuskia potematta tappanut kaikki 118 ja sitä palstan räkänokkaporvarit vielä tänäänkin syvällä kiihkolla puolustelisivat."

        Teloitukseen ei ollut perusteita. Oli sattumaa, että paikalle osuneet täysijärkisemmät punikit sen keskeyttivät.
        Vahinko oli jo tapahtunut ja punaiset sotavangit saivat sen maksaa hengellään moninkertaisesti.

        Vienohuttulat lykkivät tästäkin valeitaan.

      • Huttilan-valeita
        Anni_Huttila kirjoitti:

        Useassakin historian kirjassa on kerrottu valkoisten vaikeudesta saada miehiä riveihinsä. Sen takia säädettiin pakollinen asevelvollisuus ja kun sekään ei oikein pelittänyt niin annettiin ns. punikkijulistus eli jokaista asevelvollisuuttaan pakoilevaa tullaan käsittelemään punikkina. Toisin sanoen ammutaan. Ei näitä keinoja tarvita jos pulaa on vain torrakoista.

        Turhaa rupsutusta puhe venäläisestä sotaväestä antamassa aseita punaisille kun totuus on päinvastoin. Suuret Länsi-Suomen varuskunnat luovuttivat aseensa sovinnolla valkoisille ja lisäksi aseita virtasi Saksasta ja ammattiupseereita sekä Saksasta että Ruotsista.

        Alussa molemmat osapuolet kärsivät aseiden puutetta. Ja olihan porvareilla paljonkin metsästysaseita joita kaupunkien punaisilla ei ollut. Kyllä niilläkin ihminen kuoli.

        "Useassakin historian kirjassa on kerrottu valkoisten vaikeudesta saada miehiä riveihinsä."

        Miehiä kyllä saatiin, mutta vapaaehtoisia oli vaikea saada taistelemaan kotiseutunsa ulkopuolella ja ylipäänsä taipumaan sotilaskuriin.

        "Sen takia säädettiin pakollinen asevelvollisuus ja kun sekään ei oikein pelittänyt "

        Ei säädetty, vaan otettiin asevelvollisuuslaki käyttöön. Se tuotti yli 200 000 miestä, joista tarvittiin runsaat 20 000.

        "niin annettiin ns. punikkijulistus eli jokaista asevelvollisuuttaan pakoilevaa tullaan käsittelemään punikkina. Toisin sanoen ammutaan. Ei näitä keinoja tarvita jos pulaa on vain torrakoista."

        Huttilan valetta. Tuollaista julistusta ei annettu. Punaisiksi epäillyt lähetettiin kotiinsa tai joskus vangittiin.

        "Turhaa rupsutusta puhe venäläisestä sotaväestä antamassa aseita punaisille kun totuus on päinvastoin."

        Näinhän siinä kävi. Lisäksi aseita tuotiin Venäjältä.

        " Suuret Länsi-Suomen varuskunnat luovuttivat aseensa sovinnolla valkoisille"

        Länsi-Suomi oli punaisten aluetta. Pohjois-Suomen varuskunnat riisuttiin aseista yllätyshyökkäyksellä ja osittain taistelujen jälkeen.

        " ja lisäksi aseita virtasi Saksasta ja ammattiupseereita sekä Saksasta että Ruotsista."

        Saksasta saatiin aseita ja puoli tusinaa upseeria ynnä 1300 jääkäriä. Ruotsalaisia ammattiupseereita oli 34.

        "Alussa molemmat osapuolet kärsivät aseiden puutetta. Ja olihan porvareilla paljonkin metsästysaseita joita kaupunkien punaisilla ei ollut. Kyllä niilläkin ihminen kuoli. "

        Punaisilla oli alussa aseylivoima, mutta pulaa kylläkin. Metsästysaseilla ei ollut taisteluissa merkitystä.
        Valkoisilla oli yhden aselaivan lasti ynnä Pohjanmaalla kaapatut aseet. Ne riittivät noin 15 000:lle miehelle.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        Anni_Huttila kirjoitti:

        Useassakin historian kirjassa on kerrottu valkoisten vaikeudesta saada miehiä riveihinsä. Sen takia säädettiin pakollinen asevelvollisuus ja kun sekään ei oikein pelittänyt niin annettiin ns. punikkijulistus eli jokaista asevelvollisuuttaan pakoilevaa tullaan käsittelemään punikkina. Toisin sanoen ammutaan. Ei näitä keinoja tarvita jos pulaa on vain torrakoista.

        Turhaa rupsutusta puhe venäläisestä sotaväestä antamassa aseita punaisille kun totuus on päinvastoin. Suuret Länsi-Suomen varuskunnat luovuttivat aseensa sovinnolla valkoisille ja lisäksi aseita virtasi Saksasta ja ammattiupseereita sekä Saksasta että Ruotsista.

        Alussa molemmat osapuolet kärsivät aseiden puutetta. Ja olihan porvareilla paljonkin metsästysaseita joita kaupunkien punaisilla ei ollut. Kyllä niilläkin ihminen kuoli.

        "jokaista asevelvollisuuttaan pakoilevaa tullaan käsittelemään punikkina. Toisin sanoen ammutaan"

        Punikkien enemmistöä ei ammuttu, vaan armahdettiin lyhyen vankeuden jälkeen.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        tätä.se.on.aina kirjoitti:

        Mutta valkoinenhan ei vastaa mistään. Omatkin syntinsä se sälyttää työväen niskaan, oli kyse sodasta tai rauhasta. Tämän takia tämänkin Historiapalstan porvarien juttuja ei kannata ottaa todesta.

        Kyllä Suinulassa vastuu oli niillä jotka veivät nuoret pojat suoraan surman suuhun. Onneksi punainen ei ollut niin raaka kuin valkoinen, joka vastaavassa tilanteessa olisi tunnontuskia potematta tappanut kaikki 118 ja sitä palstan räkänokkaporvarit vielä tänäänkin syvällä kiihkolla puolustelisivat.

        "punainen ei ollut niin raaka kuin valkoinen, joka vastaavassa tilanteessa olisi tunnontuskia potematta tappanut kaikki 118"

        Kerro toki vastaavasta tapauksesta, jossa valkoiset olisivat kirjallisella sopimuksella luvanneet olla teloittamatta yhtäkään vankiaan.

      • minä.ajattelen
        Oikaistaan-valeita kirjoitti:

        Kun laittomaan kapinaan syylliset teloittavat laillisen hallituksen sotilaita, niin kyse on sotarikoksesta.
        Tietysti punikit yrittävät vääristellä tämänkin.
        Totuus on sietämätön sadan vuoden valehtelun jälkeen.

        .....Kun laittomaan kapinaan syylliset teloittavat laillisen hallituksen sotilaita, niin kyse on sotarikoksesta.....

        Ei se riitä jos tuholainen itse julistaa olevansa laillinen sotilas. Se ei riitä, pitää myös olla laillinen. Siviilivaatteissa linjojen takana sabotaasia tekevä hanu ei ole koskaan missään sodassa ollut laillinen sotilas minkään valtion silmissä. Tämänhän tiesi myös m-heim sabotöörien teloituskäskyn antaessaan. Vai käskikö mheim valkoiset tekemään murhia, sitäkö haluat selittää ?

      • PunikitLahtasivatInnolla
        minä.ajattelen kirjoitti:

        Tampereen suojeluskunta oli osa Suomen tasavallan laillisen hallituksen joukkoja, kuten kaikki suojeluskunnat. Niiden yhteisenä tunnuksena oli valkoinen käsivarsinauha tai kuusenhavu ja ne kantoivat aseitaan avoimesti, joten niiden toimintakin oli täysin laillista. Tämän laillisuuden tunnusti Suinulassa myös punakaarti tekemällään kirjallisella antautumissopimuksella, vaikka rikkoikin sopimuksen välittömästi.

    • tarkennusta.lahtarille

      Aseita saatiin Pohjanmaalla olleista venäläisistä varuskunnista, ei Pohjois-Suomesta. Henki lähtee yhtä hyvin metsästyskiväärillä kuin ysiykköselläkin.

      • Valehtelet-taas

        Venäläiset varuskunnat tuhotiin Torniota myöten ja aseet otetiin hallituksen joukoille.

        Metsästysaseilla ei ollut merkitystä joitain kahakoita lukuun ottamatta jo patruunapulankin takia.

      • minä.ajattelen
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Venäläiset varuskunnat tuhotiin Torniota myöten ja aseet otetiin hallituksen joukoille.

        Metsästysaseilla ei ollut merkitystä joitain kahakoita lukuun ottamatta jo patruunapulankin takia.

        .....Venäläiset varuskunnat tuhotiin...

        Ja paskat niitä tuhottiin. Miten muka aseettomat talonpojannuijat olisivat "tuhonneet" tuhansien miesten varuskunnat, heinäseipäilläkö hosuivat niin kauheasti?

        Kyllä aseet annettin valkoisille ihan tietoisesti.

    • tgjgöoyöi

      Punaisilla kyllä riitti tykkejä ja konekiväärejä sodan alussa Venäläisten varuskunnista.
      Sodankäynnin taito sitten vain kovin hakusessa kun kolminkertaisella ylivoimalla esim Toijalassa päässeet etenemään kun valkoiset huomasivat miten helposti pakokauhu heille tarttui kun monikin vain mukana muhkean päivärahan takia joka oli 25 markkaa päivässä kun ammattimies tienasi tuolloin keskimäärin 28 markkaa päivässä.Venäläiset upseerit sitten 100 markkaa päivä mutta ei ollut sitten heidän sotansa punikkien pettymykseksi.

    • PunikitLahtasivatInnolla

      "Valkoisten puolelta ei taideta tuntea ainuttakaan tapausta missä valkoinen joukko olisi keskeyttänyt toisten valkoisten alkaman tappamisen"

      Valtiorikosoikeuksissa langetettiin 555 kuolemantuomiota, joista pantiin täytäntöön 265. Eli siinäpä 290 tapausta noin alkajaisiksi.

    • PunikitLahtasivatInnolla

      "punaiset EIVÄT ampuneet vankejaan"

      Kiinniottamistaan hiukan alle 3000 valkoisesta tai sellaiseksi epäilemästään punaiset surmasivat noin 1600, eli enemmistön. Valkoiset taas teloittivat omista vangeistaan noin kymmenesosan, enemmistö armahdettiin lyhyen vankeuden jälkeen.

      • minä.ajattelen

        Ihmiset ovat lukumääriä, eivät prosentteja. Valkoisten käsiin joutuneista surmattiin n. 27 000, että revi siitä.

        Lisäksi luku 1 600 punaisten surmaamina on täyttä pckaa. Tuohon on laskettu ensinnäkin kaikki haavoihinsa sekä Espanjan tautiin ja ties mihin kuolleet ja sitten laitettu reilu lapinlisä päälle. V ankien surmaaminen oli ankarasti kielletty toisin kuin valkoisilla, joilla päällikkö sai ottaa vankeja harkintansa mukaan. Harva lahtari otti jos vankeja oli vähemmän kuin muutama sata. Kaikki ammuttiin !

        Tuo 27 000 on surmansa saaneiden punaisten kokonaismäärä. Mukana ovat siis myös taisteluissa kaatuneet ja onnettomuuksissa tai tauteihin kuolleet. Teloitettuja punaisia oli noin 8000.

        Punaisessa terrorissa surmattiin noin 1600 ihmistä, enimmäkseen ampumalla, mutta myös esimerkiksi murhapoltoilla tai käsikranaateilla. Espanjantauti alkoi vaikuttaa vasta punaisten tappion jälkeen touko-kesäkuussa.

        Vankien surmaamiskielto ei punakaartilaisia juuri häirinnyt. Sehän nähtiin jo Suinulassa, missä peräti allekirjoitettiin kirjallinen sopimus, että kaikki vangit saisivat pitää henkensä.

      • Naakanketale
        PunikitLahtasivatInnolla kirjoitti:

        ----- Teloitettuja punaisia oli noin 8000.---

        Ai sentäs tuon myönnät ja onhan sekin aika paljon enemmän kuin 1600. Sitten unohdat nälkään leireillä tapetut n. 14 500, että pieni unohdus vain vai mitä. Sitten unohtui taistelutappioiksi merkityt n. 2 000 taistelun jälkeen kentälle ammuttua antautunutta. Unohdit myös erityisesti Lahden seudulla ja muuallakin metsiin ammutut pakolaiset jotka on luetteloitu virallisesti vain kadonneiksi, ehkä jopa lähes 2 000. Noo, eihän ihminen noin vain katoa ilmaan haihtumalla muualla kuin lahtarien laskelmissa.

        Lahtarin luku 1600 muka punaisten surmaamaa sisältää rikollisia murhia enintäin muutaman kymmenen. Muut olivat aseelliseen vastarintaan ryhtyneitä sekä ansaitun rangaistuksen saaneita raakoja rikollisia. Syyllisiä mm. lasten ja aikuisten raiskauksiin, raakoihin väkivallantekoihin, ihmisten surmaamiseen kurjuudella jne...

        -----Vankien surmaamiskielto ei punakaartilaisia juuri häirinnyt. Sehän nähtiin jo Suinulassa, missä peräti allekirjoitettiin kirjallinen sopimus, että kaikki vangit saisivat pitää henkensä.------

        Koetat antaa sellaisen käsityksen, että kaikki olisi ammuttu. 118-päisestä joukosta ammuttiin vain 15. Kerro edes yksi tapaus missä vastaavassa tilanteessa yllätetty ja vangittu punaisten joukko olisi jätetty ampumatta. Punaisten käyttämä vankien kohtelu ylittää humaanisuudessaan 100 kertaisesti lahtarien käyttämän kohtelun.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        Naakanketale kirjoitti:

        Vastaavaa tapausta ei ollut. Suinulan jälkeen ei ollut mahdollista, että valkoiset olisivat tehneet minkäänlaisia kirjallisia lupauksia antautuville punaisille.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        Naakanketale kirjoitti:

        ----- Teloitettuja punaisia oli noin 8000.---

        Ai sentäs tuon myönnät ja onhan sekin aika paljon enemmän kuin 1600. Sitten unohdat nälkään leireillä tapetut n. 14 500, että pieni unohdus vain vai mitä. Sitten unohtui taistelutappioiksi merkityt n. 2 000 taistelun jälkeen kentälle ammuttua antautunutta. Unohdit myös erityisesti Lahden seudulla ja muuallakin metsiin ammutut pakolaiset jotka on luetteloitu virallisesti vain kadonneiksi, ehkä jopa lähes 2 000. Noo, eihän ihminen noin vain katoa ilmaan haihtumalla muualla kuin lahtarien laskelmissa.

        Lahtarin luku 1600 muka punaisten surmaamaa sisältää rikollisia murhia enintäin muutaman kymmenen. Muut olivat aseelliseen vastarintaan ryhtyneitä sekä ansaitun rangaistuksen saaneita raakoja rikollisia. Syyllisiä mm. lasten ja aikuisten raiskauksiin, raakoihin väkivallantekoihin, ihmisten surmaamiseen kurjuudella jne...

        "Muut olivat aseelliseen vastarintaan ryhtyneitä sekä ansaitun rangaistuksen saaneita raakoja rikollisia"

        Laillisen hallituksen puolesta taisteleminen on laillista aseellista vastarintaa. Siitä rankaiseminen teloittamalla on murhaamista. Voisit myös lopultakin antaa sen yhden nimetyn esimerkin "ansaitusta rangaistuksesta raa'alle rikolliselle. Siis yhden. Ei luulisi olevan vaikeaa, jos se oli tyypillistä.

      • puhut.bullshittiä

        Nimien kyseleminen 100 v jälkeenpäin on lapsellista paskaa ja trollausta. Nimiä varmaan on ollut niissä "laillisissa" kenttäoikeuksien pöytäkirjoissa jotka lahtari näki hyväksi tuhota. Oikeuksien pöytäkirjat tulee Suomen lain mukaan säilyttää pysyvästi eli ikuisesti. Mistähän lahtarille pukkasi hätä hävittää dokumentit jos kaikki meni tiukasti lakien mukaan ?

        Jos itse väität murhatun 1600 niin uskottavuutesi kannalta olisi syytä, että luettelet niiden nimet, jookos.

      • tässätotuus
        PunikitLahtasivatInnolla kirjoitti:

        Vastaavaa tapausta ei ollut. Suinulan jälkeen ei ollut mahdollista, että valkoiset olisivat tehneet minkäänlaisia kirjallisia lupauksia antautuville punaisille.

        -----Suinulan jälkeen ei ollut mahdollista, että valkoiset olisivat tehneet minkäänlaisia kirjallisia lupauksia antautuville punaisille.----

        Juuri tuosta syystä lahtarin kannattikin järjestää tuo provokaatio. Hakivat tekosyytä alkaa köyhien massatappaminen ja näin se saatiin.

        Kun punaiset ampuivat 15 niin lahtari oli oikeutettu tappamaan kostoksi 27 000. Kovin oli työläinen arvoton rikkaaseen verrattuna kun koston piti olla lähes 2000-kertainen. Natsikin tappoi yhden sotilaansa hengestä vain 10 panttivankia mutta Suomen lahtari pani paljon paremmaksi. Ja enemmänkin eli kaikki lähes 90 000 punaista ja heidän ehkä n. 20 000 oletettua tukijaansa olisivat tappaneet elleivät ulkovallat ja kotimaisete teollisuuspatruunat olisi tarttuneet asioihin ja lopettaneet.

      • ei.harjoittaneet
        PunikitLahtasivatInnolla kirjoitti:

        "Muut olivat aseelliseen vastarintaan ryhtyneitä sekä ansaitun rangaistuksen saaneita raakoja rikollisia"

        Laillisen hallituksen puolesta taisteleminen on laillista aseellista vastarintaa. Siitä rankaiseminen teloittamalla on murhaamista. Voisit myös lopultakin antaa sen yhden nimetyn esimerkin "ansaitusta rangaistuksesta raa'alle rikolliselle. Siis yhden. Ei luulisi olevan vaikeaa, jos se oli tyypillistä.

        ,,,,, Siitä rankaiseminen teloittamalla on murhaamista. ,,,

        Isäntien eli suojeluskuntien valta ei voinut olla laillista valtaa. Siitä vallasta ja sen vastustamisestahan oli kyse. Lisäksi sanottakooon tämä, että ei niitä isäntiä teloitettu vaan ne kuolivat taistelussa, ase kädessä.

        Sinulle on lahtarin harjoittama massateloituslinja niin luonnollinen asia, että luulet kaikkien sitä samaa ilman muuta harjoittaneen.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        puhut.bullshittiä kirjoitti:

        Nimien kyseleminen 100 v jälkeenpäin on lapsellista paskaa ja trollausta. Nimiä varmaan on ollut niissä "laillisissa" kenttäoikeuksien pöytäkirjoissa jotka lahtari näki hyväksi tuhota. Oikeuksien pöytäkirjat tulee Suomen lain mukaan säilyttää pysyvästi eli ikuisesti. Mistähän lahtarille pukkasi hätä hävittää dokumentit jos kaikki meni tiukasti lakien mukaan ?

        Jos itse väität murhatun 1600 niin uskottavuutesi kannalta olisi syytä, että luettelet niiden nimet, jookos.

        Kuten arvelinkin, et pystynyt nimeämään yhtään "raakaa rikollista" murhattujen valkoisten joukosta. Yritit siis kirjoittaa aivan omaa historiaa, mutta epäonnistuit.

        Surmansa saaneiden nimet löytyvät Suomen sotasurmat 1914-22 -sivustolta. Voin toki kopioida niitä sinulle, mutta kerropa ensin tietoja pyytämästäni rikostapauksesta.

        Suinulasta on turha vääntää provokaatiota, koska valkoiset antautuivat kirjallisella sopimuksella. He eivät vielä tuolloin osanneet edes kuvitella punaisten täysin kaikista sopimuksista piittaamatonta rikollista mielenlaatua.

        Suomen tasavallassa valta oli hallituksella, eduskunnalla ja oikeuslaitoksella. Suojeluskunnat puolustivat kyseisiä vallan kolmijaon edustajia kaikista sopimuksista pittaamatonta punakaartia vastaan. Aseettomat isännät, jotka vietiin kodeistaan ja murhattiin, eivät kuolleet ase kädessä.

      • mievuantässä

        ......Aseettomat isännät, jotka vietiin kodeistaan ja murhattiin, eivät kuolleet ase kädessä....

        Ne kuuluivat siihen osioon öykkäreitä joita rangaistiin tekemistään raskaista rikoksista. Mutta rikashan oli aina lainkuuliainen teki se avuttomille ihmisille mitä tahansa, eiks niin.

      • ei.niitä.murhattu
        PunikitLahtasivatInnolla kirjoitti:

        Kuten arvelinkin, et pystynyt nimeämään yhtään "raakaa rikollista" murhattujen valkoisten joukosta. Yritit siis kirjoittaa aivan omaa historiaa, mutta epäonnistuit.

        Surmansa saaneiden nimet löytyvät Suomen sotasurmat 1914-22 -sivustolta. Voin toki kopioida niitä sinulle, mutta kerropa ensin tietoja pyytämästäni rikostapauksesta.

        Suinulasta on turha vääntää provokaatiota, koska valkoiset antautuivat kirjallisella sopimuksella. He eivät vielä tuolloin osanneet edes kuvitella punaisten täysin kaikista sopimuksista piittaamatonta rikollista mielenlaatua.

        Suomen tasavallassa valta oli hallituksella, eduskunnalla ja oikeuslaitoksella. Suojeluskunnat puolustivat kyseisiä vallan kolmijaon edustajia kaikista sopimuksista pittaamatonta punakaartia vastaan. Aseettomat isännät, jotka vietiin kodeistaan ja murhattiin, eivät kuolleet ase kädessä.

        Lue ne mukamas murhattujen nimet, siellä niitä syistä rangaistuja on pilvien pimein.

      • surkeasti.yrität

        ......Suinulasta on turha vääntää provokaatiota, koska valkoiset antautuivat kirjallisella sopimuksella....

        Sinulla mättää näköjään luetun ymmärtämisessä. Retki itsessään oli se provokaatio ja varsinkin ne tuhotyöt, joilla suorastaan houkuteltiin punaisia "hei haloo, täällä me ollaan, ettekö jo tule".

        Nimensä antautumissopimukseen laittaneet pitivät sanansa, toisin kuin yrität valehdella. Se turkulaisporukka ei ollut allekirjoittajien joukossa ja heidät estettiinkin. Kerro missä valkoiset jättivät vankinsa ampumatta ellei heitä ollut tuhansia. Yhtään paikkaa et löydä.

      • PunikitLahtasivatInnolla
        ei.niitä.murhattu kirjoitti:

        Lue ne mukamas murhattujen nimet, siellä niitä syistä rangaistuja on pilvien pimein.

        Aloitetaan siis ensimmäisestä. Mistä rikoksesta rangaistiin A. Kordelinia, joka murhattiin Mommilassa 7.11.1917?

      • PunikitLahtasivatinnolla
        surkeasti.yrität kirjoitti:

        ......Suinulasta on turha vääntää provokaatiota, koska valkoiset antautuivat kirjallisella sopimuksella....

        Sinulla mättää näköjään luetun ymmärtämisessä. Retki itsessään oli se provokaatio ja varsinkin ne tuhotyöt, joilla suorastaan houkuteltiin punaisia "hei haloo, täällä me ollaan, ettekö jo tule".

        Nimensä antautumissopimukseen laittaneet pitivät sanansa, toisin kuin yrität valehdella. Se turkulaisporukka ei ollut allekirjoittajien joukossa ja heidät estettiinkin. Kerro missä valkoiset jättivät vankinsa ampumatta ellei heitä ollut tuhansia. Yhtään paikkaa et löydä.

        "Nimensä antautumissopimukseen laittaneet pitivät sanansa"

        Eivät pitäneet. Sopimuksen mukaan kaikkien antautuneiden olisi tullut pitää henkensä. Tämä rikottiin jo allekirjoitushetkellä.

    • edesjotainajatusta

      Huh huh mitä tarinaa taas. Tuossa ajelin juuri Korian sillan yli ja mieleen tulivat punikkien eli sosiaalidemokraattien järjestämät "hyppyharjoitukset" Kymijokeen keväällä 1918. Ettekö te saatanan demarimurhaajien ihailijat edes häpeä näitä paskapuheitanne ?

    • mitäoikeinajattelette

      Vastatkaa nyt helvetin punikkiöyhöttäjät, oliko se tarpeen ampua kymijokeen syyttömiä siviilejä ? Vastatkaa nyt ihmeessä, mikä pidättää aate vai ?

      • mitäs.lahtis.miettii

        Vastatkaas lahtariöyhöttäjät, oliko tarpeen ampua ympäri Suomen syyttömiä siviilejä ? Vastatkaa nyt ihmeessä, mikä pidättää aate vai ?

    • beethooven

      Isäni isä oli veljensä kanssa Viipurissa huhtikuussa 1918. Punaisia molemmat ja selvisivät kuitenkin.

    • hävetkää-siat

      Kun kaikkien valkoisten idoli Hans Kalm toteutti murhatöitään sekä Harmoisissa että Lahden seudulla niin tuliko siihen väliin jokin toinen valkoisten porukka lopettamaan massateurastuksen ? En muista historiankirjojen sellaisista kertovan. Eikä näissä teurastusorgioissa ollut suinkaan kyse joukoista joille sodan lakien mukaan kuului oikeutetusti teloitus. Kyse oli erityistä suojelua vaativista kohteista kuten sairaaloista ja siviileistä, naisista, vanhuksista ja lapsista.

      Sitten kyllä jaksetaan ulvoa loputtomiin kun 118-päisestä teloituksen ansainneesta rosvojoukosta muutama tuli ESTELYISTÄ HUOLIMATTA ammutuIksi punaisten toimesta.

      Saisitte valkoinen roskaväki hävetä jos osaisitte ja pyytää polvillanne murhattujen jälkeläisiltä ja kaikilta köyhiltä anteeksi.

      • Kalmkin.oli.parempi

        Lahtarikaartin henkiset seuraajat häpeävät vain sitä kun isät mokasivat jotenkin ja niinkin monta työläistä piti jättää henkiin, lopettivat tappamisen siinä kohtaa kun laskuri näytti n. 27 000. Anteeksiantamatonta moinen huolimattomuus kun jopa virolaisetkin kykenivät tekemää selvän kaikista joita käsiinsä saivat.

      • tavallaan_juu
        Kalmkin.oli.parempi kirjoitti:

        Lahtarikaartin henkiset seuraajat häpeävät vain sitä kun isät mokasivat jotenkin ja niinkin monta työläistä piti jättää henkiin, lopettivat tappamisen siinä kohtaa kun laskuri näytti n. 27 000. Anteeksiantamatonta moinen huolimattomuus kun jopa virolaisetkin kykenivät tekemää selvän kaikista joita käsiinsä saivat.

        Ihan hyvä että muutama säästettiin, liikaa toki. Vaikka nykyään onkin automaatio jo pitkällä, tarvitaan yhä punikkiotuksia vaikkapa vessojen siivouksiin. Toki, 82 % prosenttia ei noista kykene edes siihen, vaan me ihmiset niitä elätämme.

    • kultaa-ja-kunniaa

      Uskon, että lahtari oli onnesta soikeena kun kuuli Suinulassa ammutun 15 heikäläistä. Sai siinä juuri sen mitä kaipasikin, tekosyyn alkaa tappaa työläisiä urakalla. Olisivat varmaan sodan jälkeen ojentaneet Vapauden Suurristin kultakäädyin joukon johtajalle jos tuo olisi jäänyt kävelemään kahdella jalalla.

      • PunikitLahtasivatInnolla

        Joukon johtaja ei saanut vapaudenristiä, vaikka selvisikin sodasta hengissä pakenemalla Venäjälle. Hän sai palkintonsa toisilta punakaartilaisilta Kuusisen klubilla Pietarissa 31.8.1920.

      • että.sielläkö
        PunikitLahtasivatInnolla kirjoitti:

        Joukon johtaja ei saanut vapaudenristiä, vaikka selvisikin sodasta hengissä pakenemalla Venäjälle. Hän sai palkintonsa toisilta punakaartilaisilta Kuusisen klubilla Pietarissa 31.8.1920.

        Eikö suojeluskunnan porukan johtaja kaatunutkaan Markkulan talon portaille vaan kuoli pakolaisena Pietarissa ?

      • selvätapaus
        että.sielläkö kirjoitti:

        Eikö suojeluskunnan porukan johtaja kaatunutkaan Markkulan talon portaille vaan kuoli pakolaisena Pietarissa ?

        Olet niin tietämätön historiasta, josta keskustelet, että olet varmasti pesunkestävä punikki.

      • minkinruoalle
        selvätapaus kirjoitti:

        Olet niin tietämätön historiasta, josta keskustelet, että olet varmasti pesunkestävä punikki.

        Punikki on kunnianimi. Lahtari sen sijaan on rottaakin alempana, kelpaisi vain jauhettuna minkinruoaksi. Tai tuskin siihenkään, ei minkkikään mitä tahansa paskaa syö.

      • PunikitLahtasivatinnolla
        minkinruoalle kirjoitti:

        Punikki on kunnianimi. Lahtari sen sijaan on rottaakin alempana, kelpaisi vain jauhettuna minkinruoaksi. Tai tuskin siihenkään, ei minkkikään mitä tahansa paskaa syö.

        Siksi lahtaavan punakaartin jäseniä kutsutaankin tavallisimmin punikeiksi. Siitäkin huolimatta, että kyseinen organisaatio tuli tunnetuksi lähinnä lahtaamalla ihmisiä, esimerkiksi yli puolet vangeistaan.

        Kunniansa onnistuivat jollakin tasolla säilyttämään ne punikit, jotka kieltäytyivät murhaamisesta ja myönsivät sodan jälkeen taistelleensa väärällä puolella.

      • oionvaleita
        PunikitLahtasivatinnolla kirjoitti:

        Siksi lahtaavan punakaartin jäseniä kutsutaankin tavallisimmin punikeiksi. Siitäkin huolimatta, että kyseinen organisaatio tuli tunnetuksi lähinnä lahtaamalla ihmisiä, esimerkiksi yli puolet vangeistaan.

        Kunniansa onnistuivat jollakin tasolla säilyttämään ne punikit, jotka kieltäytyivät murhaamisesta ja myönsivät sodan jälkeen taistelleensa väärällä puolella.

        Punakaarti ei lahdannut toisin kuin valkokaarti. Tampereellakin tapahtui koko aikana vain 3, toisten lähteiden mukaan 8, murhaa. Punaiset panivat toimeen vain oikeutettuja rangaistuksia ja suurin osa ns. Punakaartien murhaamista kuoli taisteluissa, ase kädessään. Vankeja ei surmattu, Suinulankin 115 vankia pääsivät terveinä koteihinsa toisin kuin punavangit.

        Lahtari sen sijaan tappoi Tampereellakin jo valtauspäivänä satoja. Kuten senkin perheenäidin joka taistelun jälkeen läksi etsimään juomavettä lapsilleen. Vietiin tavara-asemalle ja ammuttiin seinää vasten. Se sellainen on lahtausta, toveri.

      • Valehtelet-taas

        Tampereella valkoiset olivat hissun kissun tietäen vapautuksen koittavan pian.
        Hämeen läänissä punikit riehuivat tappaen kaikkiaan 361 viatonta ihmistä ilman oikeudenkäyntejä. Yksin huhtikuussa tehtiin kymmenkunta joukkomurhaa mm. Vesilahdella tapettiin murhapoltossa kokonainen perhe mm. kädetön 8-vuotias tyttö.

        Valkoisten kostossa Tampereella ei ole mitään ihmettelemistä. Tosin se karkasi jonkin verran käsitä, mutta pian töihin ryhtyivät kenttäoikeudet, jotka tuomitsivat lähinnä lyhyitä vankeusrangaistuksia.

        Tampereella otettiin noin 12 000 punavankia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe