Ero ainoa ratkaisu

desperateme

Olen niin ahdistavassa tilanteessa, että voisin mennä jonnekin vaan huutamaan tätä ahdistustani. En jaksa takertuvaa ja itsemurhalla uhkailevaa miestäni. Siinä se tuli sanottua.
Haluaisin erota ja jättää tämän kaiken taakseni, mutta mieheni uhkailut, että tekee jotakin itselleen, pitää minut tässä ahdistavassa tilanteessa. Tämä miehen raukkamainen uhkailu vaan etäännyttää meitä entisestään ja parisuhteen jatkaminen, jota olen kuitenkin yrittänyt kaikin voimin, ei tule enää kysymykseen. En vain jaksa enkä voi.
Pitäisi vain riuhtaista itsensä irti tästä sairaasta suhteesta, mutta olen säälinyt miestäni. Nyt vain on voimat ja hengitystila niin loppu, että kohta se on pakko tehdä.

5

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmismieli

      Uhkailuja on ne sitten millaiaia vaan ja mihin liittyviä (ei siis välttämättä että tekisi itselleen pahaa) pitäisi välttää, sillä tunneyhteyden katkeamisen jälkeen on tulloin melko mahdotonta saada tunteita takaisin. Itsellä ainakin suhteessa tulisi silloin mieleen, että en kai van ole tuon ihmisen kanssa yhdessä noiden uhkailujen takia. Vaikka näin ei olisikaan jotain on rikki.

      • desperateme

        Tunneyhteys on kyllä katkennut jo aikoja sitten. Ymmärrän, että tämä on mieheni viimeinen epätoivoinen keino jarruttaa eroa, mutta minut se tekee vain varmemmaksi, että ero on ainoa oikea ratkaisu. Tietysti häntä säälin ja se on estänyt minua viemästä eroa eteenpäin, mutta itse vain ahdistun tästä tilanteesta niin paljon, että en vain enää kestä.


    • Hei desperateme.

      Kuvaat sitä, että tilanteesi on mennyt sietämättömäksi. Ahdistus vallitsee ja vaihtoehdot kaventuvat. Koska kuvioissa on mukana itsetuhoisuus, ajattelisin, että ammattiavun piiriin hakeutuminen olisi hyväksi. Keskusteluapua voit pyytää itsellesi tai voitte hakeutua yhdessäkin, tai miehesi erikseen. OLisi tärkeää, että voisit puhaltaa ulos tunteitasi turvallisessaa maaperässä, pelkäämättä uhkailuja. Myös miehesi tarvitsisi tukea, jos hänen elämänvoimansa on noin lopussa. Mitä ajattelet tästä?
      Erokin on helpompi toteuttaa, jos kumpikin kokee, että jokin kannattelee ja tukee.

      Joskus eropäätös myös helpottaa kumpaakin osapuolta. Ikään kuin taisto on ohi, eikä tarvitse enää pelätä sitä. Toivottavasti näin käy teille ja voitte turvallisin mielin jatkaa elämän uudelleenrakennusta, kumpikin omaan suuntaansa.

      Merja, diakoni

    • hjytr

      Kuuntelevan kirkon kirjoitus on hyvä. Miten saisimmekaan näitä ihmisiä hakeutumaan terapiaan. Kuten tässä Ap kirjoittaa häntä ahdistaa, en yhtään ihmettele ikä ahdistaisi. Samoin on jokaisen eron edeltävä tilanne ahdistusta on paljon ja sitä pitäisi päästä tosiaan puhaltamaan ulos turvallisessa ilmapiirissä, kuten kirkon edustaja tuo esiin.

      Miten saisimme sen kynnyksen terapeutin luokse alenemaan niin, että mahdollisimman moni uskaltautuisi mennä. Pelko siitä, että tulee leimatuksi "hulluksi" tai siellä pakotetaan jatkamaan ahdistavaa suhdetta lienevät ainakin joitakin esteitä ja yksi on tietenkin raha, miten maksaa terapia.
      Olisi hyvä olla tällainen ulkopuolinen tuki siinä erovaiheessa, että tuntisi edes jonkun välittävän. Niin usein ne lähimmät ihmiset kun haluaa säästää eron vaikeuksilta, vaikka täysin turhaa luuloa, he aistivat ja näkevät kyllä täysin ahdistuneen ja ylikierroksia käyvän lapsensa tuskan ja ahdistuksen ja itsekin ahdistuvat tästä näkemästään ja siitä, että eivät voi juuri sanaa sanoa tai mitään muttakaan tehdä, mutta rukoilevat ihan varmasti sitä apua tuohon tilanteeseen lapselleen, joten olisiko tuon kuuntelvan kirkon kuuntelu tähän rukoukseen, että eroavat ihmiset saisivat jokainen mahdollisuuden vain asuta sisään terapiaan niin että noita kynnyksiä.
      Tuskin alkuun osaavat juuri mitään edes puhua, sillä kaikki on niin sekavaa, se olkapää on ensimmäinen ja ehkä jonkin ajan päästä se keskustelu edes jollakin tasolla aukeaa.

      Liian paljon tuskaa on nyt elämässä monella eronneella, jota sitten yrittää tavalla tai toisella hukuttaa. Jokainen meistä tietää että ei juomalla huku, eikä se myöskään katoa viettämällä menevää elämää, Molemmat lisäävät vain ahdistusta.

    • desperateme

      Kiitos kirjoituksistanne. Itse olen jo etääntynyt niin kauaksi tästä suhteesta ja miehestäni, että en halua enää mitään yrittää yhdessä hänen kanssaan. Hän on niin raukkamaisen ajattelemattomasti kasannut paineita minulle välittämättä minun voinnistani, että sitä on vaikea antaa anteeksi.
      Nyt vain yritän saada eron asiallisesti hoidettua ja mahdollisimman vähin vaurioin. Huolestuttaa miehen vointi tietysti, kun ei hän apuakaan suostu tilanteeseensa hakemaan, mutta yhä lähempänä on tilanne, että olen voitavani tehnyt.
      Parisuhde ei voi olla vain toisen hoivaa ja tarpeita varten olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3414
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3210
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2822
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2072
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1835
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      140
      1460
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1260
    Aihe