Kohta kalju?

kaljuununkominä

Elikkäs minulla on ollut rajua hiusten lähtöä nyt marraskuusta 2016. Syön kaikkia mahdollisia vitamiineja ja terveelistä ruokaa. En värjää enkä lämpökäsittele kuin max 1-2 krt kk joskus en ollenkaan. Minulla on kyllä ajoittain pahaa stressiä ja käytän e pillereitä mutta aiemmin tälläistä hiustenlähtöä ei ole ollut.Minulla on myöskin luultavasti jonkin sortin autoimmuuni sairaus koska joka paikkan saattuu mutta lää'kärit eivät tee asian hyväksi yhtään mitään. Ja nyt vielä tämä tulenko helevetti tosiaan kaljuksi,mikään ei auta öljyhoidoistakaan eikä seerumeista ole mitään apua,pesen hiukset 1krt vko. Ja olen vasta 20v entinen ihan kohtuulisen näköinen letti on nyt kuin joku naru vaan enkä voi hyväksyä sitä.:( varsinkin kun olen kasvattanut hiuskiani todella kauan nyt kaikki minkä olen saanut on tippunut pois,harjaan jää älyttömät tukot. Kellään samoja ongelmia,ja mistä olisi apua,mitään en itse enää keksi koittaa,lääkärilläkin viimeksi kaikki veriarvot oli hyvät, elleivät ole valehdelleet

18

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nutturaniska

      moi, minä olen kärsinyt hiusten lähdöstä n. 5 vuotta, kävin vuosi sitten kanarialla ostin sieltä 100 % aloeveraa ja laitan suihkepullooon 3 osan ja loput vettä suihkutan usein kun on mahdollista n.3 kertaa päivässä. nyt hiukset 5-vuoteen parhaassa kunnossa eikä lähde monta hiusta enää.

    • Hiusten lähtöä aiheuttaa B-5 vitamiinin eli pantoteenihapon,B-6 vitamiinin eli pyridoksiinin,biotiinin ja inositolin puute.
      Kivennäisaineista seleenin puute.
      Rasvahapoista GLA:n puute.
      B-vitamiinit kannattaa nauttia yhdistelmäpuristeina joissa ovat mukana kaikki B-vitamiinit.
      Inositolia on lesitiinissä,jota on myytävänä luontaistuotteita myyvissä kaupoissa.
      Tarkasta parasta ennen päiväys ja lue käyttö ja säilytysohjeet.
      GLA:ta saa kylmäpuristetuista pellavan-,seesamin-ja safflorin siemenöljystä.
      Maapähkinöistä ja kuorimattomista seesaminsiemenistä.Seesaminsiemenen kuoret ovat kovia,joten siemenet täytyy murskata huhmaressa ennen käyttöä.Muuten ne eivät sula ruoansulatuksessa.30g päivässä.
      Vitamiini-ja kivennäisainepuutoksien syy on useimmiten täysjyväviljan korvaaminen
      valkoisella viljalla.
      86 % jyvän vitamiineista ja kivennäisaineista on sen kuoriosissa ja niiden välittömässä
      läheisyydessä.Valkoisesta viljasta ovat kaikki kuoriosat hiottu pois.Lisäksi kuoritusta viljasta lähtee pois alkio,jossa on paljon arvokkaita
      ravintoaineita.

    • kohtakaljuuuuuuuuu

      Tiedossa on nuo vitamiini asiaat hyvin ja saan kaikkia nuita ruokavaliostani ja lisäksi kaikkea otan purkista lisänä ei mitään apua,tota aloevera juttua kokeila

    • tummatsilmätruskeatukka

      Hiusten kasvulla on oma elinkaari.Kasvuvaihe kestää 3-6 vuotta.Sen jälkeen kasvu loppuu ja alkaa siirtymävaihe joka kestää 3 viikkoa.Siirtymävaihetta seuraa lepovaihe
      joka kestää 3kk.
      Lepovaiheen lopussa alkaa kasvaa uusi hius ja vanha irtoaa.
      Joten ota tämä huomioon huomioon kun odotat käännettä.Muutoksia parempaan
      ei näe nopeasti,vaikka olisi oikeilla jäljillä.
      Sinun pitää löytää syy hiusten lähtöön.Muuten ratkaisu on sattumankauppaa.Tarvitset
      kärsivällisyyttä ja uskoa,että onnistut vaikkakaan se ei ehkä tapahdu kuukaudessa tai kahdessa.Kaikki mikä ei tapa,vahvistaa.

    • Nainennn91

      Minkä merkkiset e-pillerit käytössä? Oletko kauan niitä syönyt?
      Entäs rauta-arvot, kilpirauhanen?

    • kaljuununkoooooooo

      yasmin merkkiset, ja rauta tabletteja syön myöskin,kaikki arvot kunnossa

      • Onkosukuvika

        Priorin, apteekista. Evonia, luontaiskaupasta. Sokeri ja hiiva pois.


      • hhfhfdhh

        Yleensä sukuvikakaljuuntumiset alkaa keski-iässä. Parikymppisen naisen hiustenlähtö ei ole normaalia.


      • Halvempikin_kelpaa
        Onkosukuvika kirjoitti:

        Priorin, apteekista. Evonia, luontaiskaupasta. Sokeri ja hiiva pois.

        Priorin sisältää "nimilisän", turhan kallista tavaraa. Itse käytän paljon halvempaa Biotiini Strong'ia ja siitä on tällä hetkellä myynnissä tarjouspakkaus.


    • fhfhhfh

      Sinun iässäsi kehon jatkuvat kolotukset eivät kuulu asiaan, ei myöskään hiusten lähtö. Etenkin nuorella ihmisellä lääkärit helposti laiminlyövät tutkimuksia. Sinänsä et ole oireillut kauaa, muutos on nopea. Olen kyllä ruumiillisen sairauden kannalla. Sitä ei ole vain vielä keksitty. Päänahka on ilmeisesti terve, eli kyse ei ole ihosairaudesta? Yritä vielä päästä tutkimuksiin, ja korosta, että sinulla on kipuja. Myös borrelioosiin voi liittyä hiusten lähtöä. Siihen kuuluvat myös kivut. Voisiko olla borrelioosi?

    • kohtakaljjjjjj

      nuo vitamiini asiat ovat edleen selvät ja niitä syön kaikkia monipuolisesti sopivat määrät ei liikaa ei liian vähän, ja tämä kiputauti minulla on ollut jo 6 vuotta mutta tämä älytön hiustenlähtö alkoi vasta nyt marraskuussa,ja suvussa on ohut tukkaisia sekä paksu ja olen itse niihin paksutukkaisiin aina kuulunut.Ei ole päänahassa ongelmia,terve on olllut aina. lääkärit eivät ota koskaan tosissaan olen rampannut ties kuinka monella ja jo luovuttanut koska eivät osaa minua auttaa :(

      • harvahius

        Oletko altistunut homeelle? Kivut ja hiustenlähtö voi liittyä homemyrkkyihin. Onko suolistossa jotain häikkää, ravintoaineden imeytymishäiriö? Itse olen altistunut homeelle ja se on vaikuttanut suolistoon, hiukset on alkaneet harventua. Joku suolistosairaus kyllä itsestäänkin vaikuttaa hiusten kuntoon. Homeita epäillään autoimmuunisairauksien aiheuttajaksi.


    • incorpore

      "Syön kaikkia mahdollisia vitamiineja"
      Kannattaa ottaa huomioon,että liikaa saatuna oireet liikasaannista ovat monilla
      vitamiineilla ja kivennäisaineilla samanlaiset kuin oireet puutteellisesta saannista.
      Kannattaa myös etsiä tutkittua tietoa niistä aineista joita käyttää.Jos jotakin lisäainetta käyttää pitkään se voi aiheuttaa jonkin toisen vitamiinin tai kivennäisaineen puutteen.
      Esim. jos syö sinkkiä pitkään lisäaineena se aiheuttaa kuparin imeytymisen heikkenemistä.Tai toisinpäin.

    • kohtakaljuuuuuuuuuuu

      on otettu huomioon......... ja olen altistunut homeelle vuositolkulla ihan puoli vuotta sitten viime kerran

    • Heviletti

      Kuulkaas, se on geenien päätettävissä, tuleeko susta kalju vai ei. Jos sun äidin isältä on lähtenyt hiuksiä päästä, kuten miehillä yleensä, niin sinultakin lähtee hiukset jossain vaiheessa. Eli äidin isä on nykyisin tieteellisten tutkimusten mukaan se, mikä ratkaisee sun kuontalos kohtalon. Isällä, isän isällä tai muilla ei ole väliä.

      Mun äidin isä on kalju, joten minustakin tulee kalju. Se on varmaa. Minun isäni isä on kalju, joten se lisää vielä potentiaalia, mutta tätä nyt oli turha laittaakaan, koska äidin isä määrää niin paljon (prosenttiosuutta en muista). Mutta oma isäni tosin ei ole kaljuuntunut tippaakaan, eikä hiusrajakaan ole siirtynyt. Isäni hiukset eivät ole harventuneet, eikä mitään hair damagea ole tullut. Siis tahdon sanoa, että yli viisikymppisen isäni hiukset ovat yhtä tuuheat ja elinvoimaiset kuin nuorella miehellä, täysin vailla ongelmia. Mutta silti minusta tulee kalju. Ennemmin tai myöhemmin. Ei sillä ole tippaakaan väliä, kuinka hulppeahiuksinen oma isäni on. Kaiken määrää äidin isä. Kaikki hyvä ruokavalio kaikkine vitamiineineen, kivennäisaineineen, mineraaleineen ja muine tilpehööreineen, kaikki kahvin välttäminen, hyvät yöunet, stressin hallinta, intialainen päähieronta, luomuruoka, kaikki ne pystyvät vain pukkaamaan kaljuuntumisprosessia tuonnemmaksi. Eivät ne mitään poista. Hyvällä tuurilla pystyt välttämään kaljuuntumisen moneksi monituiseksi vuodeksi. Mutta jos geeneissäsi on määrätty sinun tulevan kaljuksi, niin sinä tulet! Muistelkaa, hyvät ihmiset, onko äidin isällänne hair damagea vai ei. Jos olette tarpeeksi vanhoja, niin huomaatte kyllä yhtäläisyydet äidin isänne pehkon kanssa. Jos olet kaljuuntunut, niin on äidin iäsikin. Ja toisinpäin.

      Ja mikään ajattelukikka ei sitten poista kaljuuntumista. Korkeintaan se viivyttää kaljuuntumista, jos hoet jotain kaljuuntumisen vastaista, tai mitä ikinä, en ole kokeillut, eli en tiedä muuta kuin että ei se poista kaljuuntumista.

      Ratkaisu on hankkia peruukki. Hiustensiirtoakin on nykyään tarjolla, mutta jotenkin peruukki tuntuu paremmalta. Sillä ehdolla, että peruukki on erittäin aidonnäköinen ja -oloinen. Ei mitään lasten sirkusperuukkia, joka kiinnittää huomion jo kaukaa. Vaan sellainen, joka istuu ja jota kehtaa pitää, sillä tietää, ettei kukaan tiedä sen olevan peruukki.

      Olen hyväksynyt sen täysin, että alan joskus 30-vuotiaana kokemaan hiustenlähtöä. Kun kaljuuntuminen alkaa ryöstäytymään käsistä, tilaan hiustenajon ja ostan peruukin. Aivan. Sen olen hyväksynyt, että kaljuunnun. Mutta sitä en ole hyväksynyt, että minulla ei olisi hiuksia, enkä tule ikinä hyväksymäänkään. En ikinä! Tämä maailma pitää hiuksia suuressa arvossa!

    • Nainennn91

      E-pillereistäsi todennäköisesti löytyy syy, nimittäin Yasmin aiheuttaa monelle samaa, olen yksi kohtalotoveri. Kauanko olet syönyt niitä?
      Söin itse 3-4 vuotta niitä ongelmitta, sitten alkoi hiuksia lähtemään ja vuosi tutkittiin mistä johtuu. Onhan ferritiiniarvosi yli 70, mieluiten lähempänä 100? Minulla oli sekin alakanttinen joka osaltaan vaikuttaa hiustenlähtöön.
      E-pillerini vaihdettiin Qlaira merkkisiin ja hiustenlähtö loppui 1-2kk aikana. Täältä löydät myöskin lisää tietoa kun laitat hakuun "Yasmin hiustenlähtö"

    • morriiiista

      Kannattaa vaihtaa Yasminit pois, varsnkin jos niitä on syönyt vuosia ja samalla alkanut kärsiä hiustenlähdöstä mihin ei auta mikään. Yasmin ja stressi yhdessä tiputtavat paljon hiuksia, on kokemusta!! Uskon, että se on syy sinullakin

    • Neuvoja1

      Silloin kun lääkärit eivät tiedä, eivätkä osaa auttaa, niin kannattaa ensimmäisenä tehdä nuo 2.testiä joita ei saada kiinni millään laboratorio-kokeilla! Kvht-testi ja tuo immuunitesti paljastavat syyt kohdallasi hormonaalisen-järjestelmän heikkenemisestä, josta näyttää olevan kohdallasi kyse. Jos keskilämpösi alittaa 35,0Ast.C - niin lopeta HETI Yasmin-pillereiden käyttö!!
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/tee-oiretestikvht-tee-immuunitestiimmuunijarjestelman-heikkeneminen/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe