Olen "tukiviidakko"työntekijä!!!

Tukiviidakkotyöntekijä

Olen pitkäaikaistyötön. Elän Kelan/sossun etuuksilla. Palkkatyötä ottaisin vastaan heti, jos joku minut palkkaisi, mutta eipä ole palkannut. En siis ole tahallani työtön, eli kenenkään ei tarvitse alkaa huomauttelemaan, että kantsis varmaan mennä töihin.

Vaikka olen työtön, niin ei se tunnu siltä. Työttömänä oleminen se vasta kovaa "työtä" onkin. Siis tuntuu, kuin olisin töissä. Olenkin antanut itselleni vitsinä täysin huumorimielisen tittelin, että olen "tukiviidakko työntekijä". Tukiviidakkotyöntekijän "toimenkuvaan" kuuluu seurata netistä päivittäin omaa henkilökohtaista mol.fi sivustoa, ettei vaan joku työkkärin antama tehtävä jää huomaamatta, ja tule karenssia.

Lisäksi tukiviidakkotyöntekijän on oltava 24/7 valmis vastaamaan puhelimeen, jos joku työnantaja sattuu soittamaan, ettei tule karenssia. Sitten tulevat vielä erikseen kaikenlaiset erilaiset tuet, joiden kanssa pitää jatkuvasti venksailla. On hirveä työ saada pidettyä itsellä oikeus työttömyysturvaan. Hirveä työ kokoajan jatkuvasti varmistaa, ettei vaan tule karenssia jostakin syystä. Jos karenssi kuitenkin tulee, niin siitä se vasta työ alkaakin. Sitten pitää alkaa hakemaan toimeentulotukea ja varmistaa, että hakemuksessa on varmasti kaikki tarvittavat liitteet.

Tämä ei ole niin yksinkertaista. Esim. posti voi tuoda toimeentulohakemusten tarvittavat liitteet liian myöhään, tai ne voivat kadota ja ne pitää tilata uudelleen. Se että saat lopulta kaikki toimeentulotuki hakemukseen tarvittavat liitteet kasaan, on kuin "urheilusuoritus", jonka jälkeen voit hetkeksi hengähtää, että mä tein sen! Tämä käy ihan työstä!

Kaikista raskain vaihe tukiviidakkotyöntekijällä on kuitenkin se, että pitää alkaa tappelemaan Kelan/sossun kanssa laittomista toimeentulotuki päätöksistä ja oikaisemaan niitä. Sitten kun vihdoin ja viimein olet saanut jonkun laittoman päätöksen oikaistuksi eduksesi, niin olet ihan rikki ja puhki henkisesti. Sillä niin raskasta se on pitää puoliaan tässä hirveässä tukiviidakossa. Ei ole helppoa tukiviidakkotyöntekijällä ei. Jotkut valittavat että työttömät saavat ilmaista rahaa. Vaan kyllä näiden tukien venkslaamknen ihan työstä käy, eli eivät mä,ä rahat ihan täysin ilmaiseksi tule.

8

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • köyhyyyyyyyys

      Ihan suoraan sanottuna en tiedä kirjoitatko tosissasi vai naljailetko köyhille, mutta pelkästään toimeentulotuen hakeminen menee kokopäivätyöksi, joka on henkisesti erittäin raskasta, joten ei ole ihme etteivät kaikki sitä jaksa hakea.

      Työmarkkinatuen hakeminen on pikkasen helpompaa, jos ei ota lainkaan huomioon TE-toimiston nöyryyttävää kohtelua, joka on sen myönteisen työvoimapoliittisen lausunnon ehtona.

      • Tukiviidakkotyöntekijä

        Kirjoitin tuon aloituksen ihan tosissani. Nimimerkki "köyhyyyyyyyys" puhuu asiaa! Eli toimeentulotuen hakeminen menee kokopäivätyöksi, joka on henkisesti erittäin raskasta. Nyt vielä Kela sotkee soppaa entisestään. Eli päätösten kanssa saa sitten odottaa ikuisuuden, mikä lisää huolta ja stressiä. Kela on myös kova "hukkaamaan" liitteitä, eli jo kertaalleen lähetettyjä liitteitä pyydetään uudelleen ja uudelleen.


      • kolmenakappaleena

        Ennen wanhaan 70-luvulla valtion virastot pyysivät kaikki liitteet kolmena kappaleena ja aina, kun menit uusien liitteiden kanssa, niin virkailija huomasi jotain vielä puuttuvan.
        Varsinaista SPEDEshowta tämä nykyinenkin tukiviidakko on!


    • OOOO_OO

      Voin sanoa toimeentulotuki veteraanina että tämä on liiankin helppoa kun netissä voi täytellä hakemuksia.
      Ennen piti jonotella eripaikoissa tuntikausia ja käydä haukuttavana eikä ollut edes puhelimia joita näprätä.

      • Veteraanienveteraani

        Et kyllä ole mikään veteraani tukiasioissa taikka työmarkkina-asioissa.

        70-luvulla työttömyyskorvaus tuli kuin manulle illallinen, ilman mitään lappujen täyttelyä tai että olisi pitänyt ilmoittautua joka kuukausi, riitti kun ilmoitti jos on päässyt töihin, taikka jos halusi kurssille, niin ei muuta kuin hakemusta sisään.

        Ei tullut mitään karenssiuhkailuja jos et käynyt kysymässä taikka työhaastattelussa, eikä ehdotuksia, hae tälle kurssille ja jos et hae, annamme kielteisen lausunnon työttömyystuen maksajalle.

        Sossussa kysyivät vaan vuokranmäärän ja jos halusit muuttaa jonnekkin, he vain kysyivät paikkakunnan ja onko vuokrasopimus tehty vai oletko vasta tekemässä ja paljonko on vuokra.

        Nuo kun sanoi, tuli muuttokustannukset, että ensimmäisen kuukauden vuokra ilman mitään todistamisia.


      • vuoronumero666

        Tuo on soopaa,karenssiuhkailuja ei tullut koska se napsahti heti.
        Asuinkunnassani piti viikonvälein käydä ilmottautumassa ja erinäisten papereiden noutamiseen meni päiviä.
        Tyyli on kuin poliisikuulusteluista hakijan istuessa tuolilla,virkailijan kävellessä tuolia ympäri kädet seläntakana tiukkailme kasvoillaan.


      • Veteraanienveteraani
        vuoronumero666 kirjoitti:

        Tuo on soopaa,karenssiuhkailuja ei tullut koska se napsahti heti.
        Asuinkunnassani piti viikonvälein käydä ilmottautumassa ja erinäisten papereiden noutamiseen meni päiviä.
        Tyyli on kuin poliisikuulusteluista hakijan istuessa tuolilla,virkailijan kävellessä tuolia ympäri kädet seläntakana tiukkailme kasvoillaan.

        Valehtele isälles, sille kun vaikuttaa valehtelus uppoovan.

        Noista asioista joista kirjoitin, on kuule ihan henkilökohtaista kokemusta.

        Lisäksi pitää mainita, että kurssikeskuksissa oli ihan omat ruokalat ja ilmainen ruokailu, lisäksi sai tilaamalla iltapäivä ruoan mukaan täysin ilmaiseen asumismuotoon, mikä oli kuin ammattikouluissa eli kahden hengen huoneet.

        Ai niin ja jos ammattikoulussa oli sairaana ja asuntolassa, niin keittiöltä laitettiin muutama opiskelija tuomaan sairaana olevalle päivän ruoka, jos ei ollut ilmoittanut menevänsä kotiin, siis tuo ammattikoulussa, ei kurssilla.


    • rasvaakoneesee

      olin 80 luvulla uhdellä kurssilla.samassa rakennuksessa oli kokkikoulu,syötii 3 ravintola-ateriaa päivässä.oisin jatkanu kurssia mut ei saanu. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe