Lentokapteenille BOSS HOSS.

HarleyTyttöOriginal10

Kurko tarvitsee egonsa pönkittämiseksi itselleen sopivan pyörän, jonka johdosta autan poikaa mäessä seuraavasti:

ENSIN PERUSTIEDOT.

Tämä Kurko on omien sanojensa mukaan mm:
51 vuotias, naimisissa ja on myös lapsia.
Vaimo on pitkäsäärinen laaturotunainen.
On tukka ponnarilla ja asuna pilottitakki.
Hauiksen mitan hän on ilmoittanut.
Hän käy punttisalilla.
Hän viihdyttää itseään kauppakeskuksen ravintolassa jossa saa neloskaljaa, kotona hän nauttii 88 viskiä ja vaimonsa kanssa viiniä.
Hän asuu tasokkaasti Lauttasaaressa johon asuntoon kuuluu meren äänet ja hän pitää kauniina sataman valoja, jotka asunnosta näkyy.
Hänellä on Rolex, Alfa Romeo, työsuhdeauto, sekä kolme autotalliosaketta, sekä tuon mainitun Hondan lisäksi KTM.
Hänelle on myönnetty terveen paperit ja terveydentilaa seurataan puolivuosittain.
Pääammattina hänellä on lennonjohtajan virka, sekä sivuammattina lentokapteeni, sekä kansainvälisellä tasolla hän on lennonvalvojien kouluttaja saaden näistä tehtävistään palkkaa 17.000 euroa kuukaudessa.
Urheilupuolella hän on ansioitunut hankkimaan aasialaisissa kamppailulajeissa kahdesta eri lajista korkea-arvoiset vyöt.
Möhköllä hänen matkanopeutensa on 270 km/h.
Hänen jalkansa on siten lyhyet, että ne ei yllä asfalttiin, jonka puutteen hän on korjannut paksupohjaisilla ajobuutseilla.
Kaikenkaikkiaan moottoripyöräilystä hän tietää kaiken, eikä hän kaipaa onnea lainkaan sen johdosta, että hän ajelee rautaisella ammattitaidollaan.
Hän on kiinnostunut kysymään 15 vuotiaalta tytöltä ja lähes kaikilta jos nämä imee, nielee ja ottaa kakkoseen.
Hänellä on kaapissaan ladattu ase.

AJOTAPA.

Kurviin 100 - 200 km/h.
Katse menosuuntaan, otsa sisäkaarteen puoleiseen peiliin, jalkatappien potkintaa, lanteiden keinuntaa ja pepun siirtämistä sisäkaarteeseen päin vastaohjauksen ollessa toissijainen ja toimenpiteeseen toki kuuluva.

MUUT MOTORISTIT.

Kurkon mukaan muut on mm:
Fattaporukkaa, kateellisia hänelle, tietokonepelimotoristeja, hullujenhuonepotilaita, apinoita ja mitä kulloinkin häiriintynyt henkilö voikaan itselleen tuntemattomille kirjoitella.

BOSS HOSS.

Minun mielestäni on ihan järjetöntä tämän valioyksilön haaveilla mopoista kuten V-Maxista ja Kooteeämmästä, joita nuo ovat, kun on olemassa Kurkolle sopiva snyfän jatke.

Ehdotan Boss Hossia ja sellaisella muutoksella että sen koneena on Moparin Hemi.

NÄIN KURKOKIN SAISI VIHDOIN ITSELLEEN OMAN ELÄMÄN JA AJANKÄYTTÖ SIIRTYISI TIETOKONEVITTUILUISTA KIILLOITTELEMAAN HARLEY DAVIDSONIAKIN PAREMPAA MOOTTORIPYÖRÄÄ.

36

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ThainAviomiesOriginal10

      Kun tuohon miesten pyörään asentaisi yhtä leveän takarenkaan kuin minun kauniin thaivaimoni Sporassa on, mutta sellaisella "autoprofiililla" että tasaista pintaa pyöreyden sijaan, niin se pysyisi punaisissa valoissa itsekseen pystyssä ja poistaisi ongelman sen osalta, että Kurkon töpöjalat ei yllä tatamiin.

      • Lollotilookullillii

        Sun Thaivaimos on pornolehti ja terve käsi (0ma tai kaverin) ilman jännetuppitulehdusta. Mee vittuun täältä jokeltaan.


    • KivaKeuliiKunOsaa

      Nyt tuli asiaa !!!!!!!!!!!!!

      Tuo pyörä sopii Kurkolle yhtä hyvin kuin nappi ottaan ladon takana.

      Ajatelkaa....

      Kurko vetää Larussa niskaan Elviksen Caddyn värisen racinghaalarinsa, jalkaan seebrakuvioiset goottiajobuutsinsa, päähän haalariinsa sointuvan potan johon on ruuvannut stillkameran, sekä selkään pikkureppu muumikuvilla.

      Sitte katsaus satakaman kauniisiin valoihin ja tyhjäkäyntilöpsötystä Kaivarin rantaan ja edestakaisin rantatietä Mutterin ohi muutaman kerran Karusellille ja Siljan satamaan.
      Mutterilla istuvat motoristit ( Fattamopoilijat ) ihan huulet ympyrkäisinä hiljentyvät kuuntelemaan Kurkon Hemin kasin säveliä.

      Sitte Kurko kanttaa Hossinsa vinoparkkiin jalkatappeja potkien Mutterin eteen muiden moottoripyörien joukkoon, joista jokainen on mopo, koska Hossi on Kurko.

      Kurko töpsöttää buutseillaan ja kainalot kipeenä kuin robotti Mutterin jonoon kaikkien väistyen ja antaen Kurkon ekana tilata kaakao kermavaahdolla.

      Kuumana päivänä Kurko käärii ajohaalarin notkeille lanteilleen, jolloin kaikki näkevät hänen oranssinvärisen Hankkija t-paidan, josta hiat leikattu saksilla, koska hauikset ei muuten mahtuisi pari numeroa liian pieneen t-paitaan.

      Siinä sitten Kurko hörppii kermavaahtojuomaansa kermatippa nenänkärjessä ja lähtee kauppatorille, jossa kuukausittainen jenkkikokoontuminen.
      Tuola Kurko on ihan Kurkona kun saa kaipaamaansa huomiota.

      Näin on taas leivottu yksi motoristi.

      • Jutustelija1

    • KtmOnPerseestä

      Minäkin olen ihmetellyt miksi tämä tasokas ja rikas mies on ollut kiinnostunut mopoista, kun tarjolla on myös moottoripyörä ja hankintahintakin vain karkkirahaa Kurkolle.

    • HondaKurkonAkseli

      Kiitos ehdotuksestanne. Olin reilun viikon talvilomalla lennonjohtohommista, ja lensin muutaman charterin Köpiksestä Eurooppaan ja pari Afrikkaan, pääosin päällikkönä, ja pari perähenkilönä. Nyt kotona Larussa.

      Täällä ilmeisesti joku on taas kirjoitellut nimimerkilläni jotain, en jaksa edes lukea niitä. Mitä tulee BossHossiin, en tunne tarvitsevani sellaista. Sivutyöni koneen MTOW (max take-off weight) on n. 95 tonnia, joten siinä on raskasta kalustoa riittävästi. BossHossin omistamisen syyt löytynevät psykiatrian oppikirjasta, osastolta "turvaton lapsuus" ja "isän insestitaipumukset". En hanki BossHossia, vaan tyydyn vaatimattomasti SAhan.

      Juhannusta odotellessa.

      • PerähenkilöOnPerseestä

        Perähenkilönä..... kakkoseen.


      • HondaKurkonAkseli

        Perämies, perähenkilö, first officer, copilot, valitse näistä.


    • HondaKurkonAkseli

      Moottoripyöräilyn vapautta on, että saa valita itse mopoiluseuransa. Voin moottoripyöräillä fiksujen, varakkaiden, sivistyneiden ihmisten kanssa, eikä tarvitse katsella tuollaisia persaukisia, kateellisia, katkeria renkaanpotkijoita seurassani. Iso KTM, kaunis vaimo, auringonpaistetta, hyvää seuraa, siitä se ajokausi taas kohta lähtee.

      Menkääs pummit nyt leipäjonoon jonnekin Itä-Helsinkiin, siellä olette vertaistenne joukossa. Voitte keskustella fattan ruokakupongeista, Suomi-viinan vaikutuksesta psyykeenne, ja vertailla Lidlin lenkkareita.
      En alennu enää vastaamaan tuollaisille kehareille. Selatkaa uusinta mp-lehteä, pyyhkikää edellisen rähmät siitä pois, ja jatkakaa taas täällä netissä kaikkitietäväisyyttänne. Vaikka sieltä "Taimaasesta" (joke, got it?) käsin. Buaahhaahhaaaaa.

    • ThainAviomiesOriginal10

      Nettiprovoilua harrastaa henkilöt jotka kaipaa huomiota osakseen.

      Pääsääntöisesti nämä henkilöt kuten nyt puheena oleva Kurko, ovat vakavasti häiriintyneitä henkilöitä.
      Näille henkilöille on ominaista käsitys että muut henkilöt jollain tavavalla olisi kateellisia tälle provolle.
      On yhdentekevevää toisaalta onko tämän provon elämäntilanne tosi vai fiktio, koska nyt toteutunut itsensä ylistäminen ja toisten panettelu onnistuu ainoastaan henkilöltä joka sanan varsinaisessa merkityksessä on kusipää.

      Tuola aloituksessa on kiteytetty Kurkon itsensä antama henkilökuva ja kun tarinat heittää kuperkeikkaa tuossa laajuudessaan, tämä henkilö ei ole täyspäinen.

      Kurko on viimeviikon lennellyt TYÖLÄISENÄ euroopassa ja afrikassa.
      Olenkohan minä nyt sitten fattaporukkaa vai parempi valioyksilö kuin hän, koska minä lentelin omalla suihkarillani viime viikolla aasiassa Chiang Maista etelään omalle saarelleni, jossa minulla on ns. kesähuvilani takapihalla oma kiitorata?

      Entä mikä syy-yhteys tuolla suihkarillani lentämiseen mahtaisi olla seikan kanssa, minkä merkkisellä moottoripyörällä ajan esimerkiksi juhannuksena?

      Tietääkö joku mistä voi löytää tältä moottoripyöräpalstalta kirjoituksen Kurkon toimesta, jonka voi luokitella tervepäisen kirjoittamaksi?

      Nettiprovoilun lopettamiseen ei ole olemassa pillereitä, varsinkaan kun Kurkolla on lääkäri, joka puolivuosittain kirjoittaa hänelle terveenpaperit.

      TOIVOTAN TÄYSPÄISILLE MOTORISTEILLE MUKAVAA AJOKAUTTA JA KURKOLLE MYÖS FIKSUJEN, VARAKKAIDEN JA SIVISTYNEIDEN KALTAISTENSA KANSSA, JOTKA IMEVÄT, NIELEVÄT JA OTTAVAT KAKKOSEEN SIVISTYNEESTI.

      Pohdintaan jää miten SIVISTYNEESTI imetään, niellään ja otetaan kakkoseen?

      • HarleyTyttöOriginal

        MITÄ ON SIVISTYNYT INTERNETKÄYTÖS ???????

        Kurko on itse luokitellut oman provoilunsa TYHJÄNPILLUILUKSI päivänä jolloin otti pillerinsä ja tuolloin totesi, että eihän kukaan näitä hänen idiotismejaan tosissaan ota ja jos ottaa, niin ei ole täyspäisiä.

        Kurko on myös todennut Jutustelija ykköselle, että Jutustelija on ainoa täyspäinen palstalla hänen lisäkseen.

        Tuo eilinen Kurkon avautuminen osoitti taas että pienillä ärsykkeillä hänen on ihan pakko purkaa pahaa mieltään eikä ALENNU VASTAAMAAN tuollaisille KEHAREILLE.

        Mikä on KEHARI ?
        Onko se sellainen idiootti joka kehuu itseään muiden ollen PUMMEJA ?

        Ystävällisin terveisin: HarleyTyttö.


      • OlenkoSivistynyt

        Kuuluuko lentokapteenit sivistyneeseen ihmisryhmään ?

        Miten sivistynyt internetkäytös luokitellaan ?

        Mitä ylipäätään tarkoittaa sivistys ?


      • Jutustelija1
        HarleyTyttöOriginal kirjoitti:

        MITÄ ON SIVISTYNYT INTERNETKÄYTÖS ???????

        Kurko on itse luokitellut oman provoilunsa TYHJÄNPILLUILUKSI päivänä jolloin otti pillerinsä ja tuolloin totesi, että eihän kukaan näitä hänen idiotismejaan tosissaan ota ja jos ottaa, niin ei ole täyspäisiä.

        Kurko on myös todennut Jutustelija ykköselle, että Jutustelija on ainoa täyspäinen palstalla hänen lisäkseen.

        Tuo eilinen Kurkon avautuminen osoitti taas että pienillä ärsykkeillä hänen on ihan pakko purkaa pahaa mieltään eikä ALENNU VASTAAMAAN tuollaisille KEHAREILLE.

        Mikä on KEHARI ?
        Onko se sellainen idiootti joka kehuu itseään muiden ollen PUMMEJA ?

        Ystävällisin terveisin: HarleyTyttö.

        Laitan tähän linkin josta voi tarkastella sivistyneen merkitystä yleisellä tasolla, noita samoja oppeja voi kukin soveltaa tahollaan myös netissä: http://www.suomisanakirja.fi/sivistynyt


        Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

        Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

        Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r


      • OlenkoSivistynyt

        Hyvä linkki tuo.
        Onko Kurkolla ilmennyt kohdan 3 tarkoittamaa käytösmallia moottoripyörähaaveilukirjoituksissaan Jutustelija, kun olet seurannut tilannetta ja jos on, voisitko vinkata missä ?


      • Jutustelija1

        Kyllä kurko kirjoittaa sivistyneesti ja kohteliaastikin täällä, ne pitää vain kaivaa runsaiden kommenttien johdosta joissa monesti on alatyylisiä kommentteja mukana.

        Ei nyt tule mitään heti tuoreeltaan mieleen, mutta varmasti niitä tulee kun seuraat palstaa aktiivisesti.


      • HupaisaHeppu

        Höpsistä Jutustelija sinähän olet ihan höpönassu.
        Eipä tuoreeltaan tule mieleen....... koska kaikki pilaantuneita.


      • HarleyTyttö

        Tuoreeltaan... eikä muutenkaan tule mieleen muuta kuin idiotismia Kurkolta.


      • KurkonPerähenkilö

        Minä olen reilu perähenkilö.
        Kurkolla on ollut kaksi heikkoa hetkeä mitä ilmeisimmin sen johdosta, että lääkitys natsas noina päivinä.
        Kerran hän kertoi töpöjaloistaan ja hämäkkimiestarinaa, sekä toisella kertaa hän ehdotti viheltämään pelin poikki koska on tyhjänpilluillut palstalla jo riittävästi.
        Nuo oli kuitenkin vain ohikiitäviä selväpäisiä hetkiä Kurkolle ja sen jälkeen tyhjänpilluilu taas jatkui ja vahvistuis täysidiotismiin.


    • ThainAviomiesOriginal10

      Terve suomi.
      Vilkaisin tuossa netistä Helsingin sinne torin laidalle kyhättyyn mailmanpyörään asennetun videokameran näkymää.
      Varsin valkoiselta näytti.
      Kurkolle mukavaa juhannuksen odottelua kuten on kirjoittanut, koska täytyyhän elämässä olla päämäärää.
      Täälä tänään 35.

    • HondaKurkonAkseli

      Viikonlopuksi pureskeltavaa. Kannatan J. Halla-ahoa, D. Trumpia, V. Putinia, ja J.V. Stalinia. Olen myös natsihenkinen reservin kapteeni, inhoan hintahtavia narukätisiä sivareita ja kettutyttöjä (sukupuoleensa katsomatta), ja vielä joku talvi joskus hankin talvileluksi Lada Nivan. Siinäpä teille verenpaineen nostatusta.

      Asiaa välillä. Täällä Stadin leveysasteella voi sotahulluimmat aloittaa ajokauden luultavasti jo parin - kolmen viikon kuluttua. Itse tähtään vapun kulmille, jos SA on silloin jo täällä.

      Hauskaa viikonloppua kaikille lukijoille (myös sinne "Taimaaseen", buahhaahaa).
      He, jotka kirjoittelevat rekisteröimättömällä nimimerkilläni, opetelkaa edes suomenkielen kielioppi

      • HondaKurkonAkseli

        Unohdin äskeisestä.
        Vaimoni tilaama penkki tehdasasennetulla dildolla saapui.
        Testasimme sitä molemmat täälä Larun asunnossa jonne meren äänet kuuluu ja josta katselemme sataman kauniita valoja.
        Öljysimme penkin ja toisemme vauvaöljyllä ja vuoronperään viihdytimme itseämme.
        Vaimo suunnitteli että sitten juhannuksena kun minä viihdytän itseäni rikkaiden ja sivistyneiden perähenkilöiden kanssa hotellilla, niin hän lähtee ihan vain ykkösvaihteella off road kooteeämmällä viihdyttämään itseään.
        Hän jo katsoi vaatekaapistaan sopivan ajohameen, että voi istahtaa kooteeämmän dildopenkkiin ja jiiiiiihaaaaaaa.

        MUTTA ITSE ASIAAN:

        Olen sen verran idiootti että en kykene olemaan kirjoittelematta tälle palstalle, koska se on pakkomielteeni, sekä olen nettiprovo ja haen näin huomiota itselleni josta saan tyydytystä.


      • HondaKurkonAkseli

        Mistähän laitoksesta tämäkin vajakki kirjoittaa? Kun näitä Kurko-klooneja lueskelee, tuntee itsensä ihan tervepäiseksi.

        AjoaAjokautena, syy siihen on, että SA on Larun autohallissa, akkujohdot irti , öljyt filtteri vaihtamatta, takarenkaassa selvää kulumaa. Pakulla Pohojammaalle, uusi SA peliin. Ei tarvitse joogata turhia.


      • Jutustelija1

        Hyvä kuulla lisää näkemyksistäsi ja hankinta suunnitelmistasi kurko.

        Itselläni jos ajokausi koskaan päättyy niin yleensä teen jo talven sulina aikoina lenkkejä ja heti kun jäät alkaa lopullisesti keväällä sulaa niin ajot käynnistyy uudelleen.

        Vähän polttelisi jokin sellainen projekti että kunnon 300cc-350cc 2-t mantsa huippu nastoilla ja kaikki sähköiset lämpöhaalarit ynnä muut päälle pitämään lämpöisenä. Ja sitten sillä talven rientoihin. Veikkaisin että lämpöä piisaisi ja pitokin varmaan nyky nastoilla ihan kohdillaan.

        Eli jossain vaiheessa voisi tuollaista talvi projektia pistää tulille :-)

        Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

        Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

        Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r


    • AjoaAjokautena

      Ihmettelen miksi Kurko aloittaa ajokauden kun KTM tulee, kun hänellä on viimekesän KTM kotonaan.
      Minäkin vaihdan pyöräni uuteen, mutta aloitan ajokauteni joko vanhalla tai uudella pyörälläni kun ajokausi alkaa.

      • Jutustelija1

        Itsekin kyllä ajan aina jos vain on kalustoa.


    • HondaKurkonAkseli

      Kun näitä Kurko-klooneja lueskelee, tuntee itsensä ihan tervepäiseksi.

      Huomatkaa edellä oleva kirjoitukseni hieman aiemmin.

      TUNNEN ITSENI IHAN TERVEPÄISEKSI.........

      IHANA TUNNE TUNTEA ITSENSÄ TERVEPÄISEKSI, VAIKKA OLEN IHAN TÄYS BIMBO.

      Ihanna tunne olla provojen Kurko, kun minua jo kloonataankin.

      Ihana saada huomiota osakseni täälä internetissä, kun äitini aikanaan ei antanut huomiota minulle, niin paikkaan tilannetta nyt.

      Huomatkaa, laitoin kooteeämmäni talvisäilöön vanhoilla öljyillä, niinhän kaikki idiootit tekevät ja voi hurjaa...... kaapelit irti akusta.

      Taas sain huomiota, pitää mennä vetään käteen, käteen, käteen, voi v..... tuli jo.

      • ThainAviomiesOriginal10

        Muistakaa toki hyvät suomalaiset, että nyt on perjantai ja iltapäivä sielä.
        Se tarkoittaa Kurkon perjaintaipulloa ja viikon patoutumien purkamista palstalla.


    • HondaKurkonAkseli

      Olen Lauttasaaren räkälässä jossa saa neloskaljaa viihdyttämässä itseäni.

      Jatkan idiotismiani sitten kun olen ollut Larun rannan ravintolassa joka ei ole räkälä, siis vaimoni kanssa nauttimassa viiniä.

      Nyt minun täytyy kekata, miksi ammattitaitoisena motoristina en ole suorittanut mitään syyshuoltoa, vaan säilönyt pyöräni vanhoilla öljyillä, jonka toimenpiteen kaikki muut tervepäiset tietää mopopoikien puuhasteluksi varsinkin kun on kyse kymppitonnien moottripyörästä.

      Filtterikin sen verran hinnakas, että käytin ne rahat rantarolexiin kun kävin afrikassa.

    • HondaKurkonAkseli

      Tyhmää vastata tyhmille, mutta vastaan nyt kuitenkin. Tiesin vaihtavani SAn uuteen, joten miksi vaivautua? Köyhät huoltaa mopoansa, hillopäälliköt teettää sen firmassa, tai vaihtaa uuteen huoltovälin täyttyessä.

      Uusi SA tulee ajokauteni alussa (lämpötilan mukaan, n. vapulta yleisen elämänkokemuksen mukaan), ja tulee edes joskus, ei tällä virkaiällä enää viikko sinne tai tänne merkkaa mitään. Onhan noita ajeltu.

      Huomenna Bantulla Stadista HEL Lontooseen LHR, siten kotiin taas Laruun matkustajana. Kyllä elämä on kurjaa.

      Kloonit, jatkakaa itkujanne. Nauran teille apinoille.

      Hauskaa viikonloppua i alla fall. Jopa teille vellimunaklooneille. Ja säälistä vaan tämäkin.

      • VelliMunaKlooni

        Aloin köyhänä huoltamaan mopoani kateellisena hillopäällikölle.

        Säälin Kurkoa, koska hän on palstan häiriintynein moottoripyörähaaveilija.


    • SalaattiHomo

      Lihaa syövä rotuhintti.

      • HarleyTyttö

        Oispa mullakin semmonen.


    • HondaKurkonAkseli

      Olen vakavasti harkinnut aloittavani haaveilun Bossista, koska se olisi asemani ja arvoni mukaista haaveilua.
      Juliste on jo seinällä ja laaturotunaisenikin on sitä mieltä, että Bossi olisi minun laatuni mukainen.

      • Jutustelija1

        Boss on reteä peli, mutta kannattaa muistaa että kunnon kilokyykky pesee sen aina ja joka paikassa. Mutta kyllä itsellenikin ihan fiilistely pyöräksi sellaisen haluaisin.

        Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

        Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

        Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r


      • HarleyTyttö

        Mäkin haluisin jonkun motukan, mut kun ei oo rahhoo. Voisin ruveta jonkun elähtäneen motukkamiehen panopuuks, kyllä tämmönen vetreä viisikymppinen mielenterveyseläkeläinen aina nuoren Svanten voittaa. Mun pili on melko pieni (katkarapu), siks oonkin täällä HarleyPoikaTyttö, ja pari muutakin Thai-viitteisiä nimimerkkejä. Nääs niilläkin on pienet pilit. Täällä Jakiksen hoitolassa olen melkein yhtä kurko kun HondaKurko on lentohommissa ja motukkajutuissa.

        Nyt saadaan mannapuuroo, laitan siihen sokerii ja kaneelii, on ihanku ois Taimaasessa. Taitaa tulla lepositeitä taas illaks?


      • HarleyTyttö

        Edellä olevan kirjoitti henkilö jonka vaimo on Lapualta etiäppäin kotoisin oleva rantaruottalainen laaturotunainen, joka on pyöräyttäny vesipäämukuloita.
        Siis Kurko hallitsee vesipäämukuloiden teon lisäksi lentohommat ja motukkajutut, mutta ennenkaikkea päivittäisen aivopieruoireilun näihin hänen nimellään oleviin keskusteluihin, jotka täälä palstalla hänen huomiontarpeensa johdosta.

        Kuten olen sanonut, voit kirjoitella minun nimimerkilläni myös koska saat siitä tyydytystä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe