Koiran kouluttaminen

Muumikeksi

Hei, kyselen onko oikein isoa koiraa kouluttaa, että pitää niin kovaa kiinni et koira ulvoo, vinkuu kun siihen sattuu. Ei kuulemma usko muuten? Itse ottaisin koiran pois.

16

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kostaja696

      Kertoisit rodun niin auttaisi, mutta kuivailemallasi tavalla koulutetaan suojelukoiria ja vastaavia.

      Saksanpaimekoiraa ainakin pitää joskus huitaista remmillä että ymmärtää väistää tai totella. Kyllähän koira siitä aina ulvahtaa vaikkei se turkin läpi miltään edes tunnu. Se on vain luontaista vinkaista kun tietää että on tehnyt väärin ja ärhennellyt ja laitetaan takaisin ruotuun.

      En tiedä onko television koiraohjelmien vika vai mikä kun toisten koirankoulutukseen puututaan jatkuvasti. Televisiossa naiset ja homot halivat ja pusivat leikkikoiriaan. Käyttökoiria ei halita vaan ehkä joskus taputetaan kyljestä jos tulee onnistumisia, se riittää.

      Ottakaa sekin huomioon että vaikka koulutettaisiinkin "liian kovaa" ei siitä saa kun korkeintaan sakkorangaistuksen. Ettekai te kaikkia ylinopeuksiakaan kyttää kun liikutte ulkona tai roskaamisia.

      • läiski_itseäsi

        Eipä ole omaa sakemanniani koskaan tarvinnut millään lailla läimiä, ihan pehmeillä otteilla se on koulutettu ja niin oli myös edeltäjänsä ja ihan normaalisti osaa käyttäytyä joka paikassa ei ole aggre ketään kohtaan


      • kamalaarääkkäämistä

        Mulla ollut 70-80kiloisiakin koria,hyväkäytöksisiä sosiaalisia yksilöitä.
        Kertaakaan niitä ei ole millään lyöty, eikä huiskittu, se ei kuulu koiran koulutukseen.Sellainen on rääkkäystä!
        Koiralla menee luottamus omistajaan, joka satuttaa koiraa tahallisesti.Ilmankos niitä ongelmia satuttajilla sitten koiriesa kanssa on.


      • Anonyymi

        Liian kovaa.......? Itelläni sekarotuinen ja oon välillä ollu kovakourainen, ku hermot menny,
        mutta EI, mitään koiraa ei saa kouluttaa esim. lyömällä tai potkimalla ja kipua koiralle tuottaen........ Ymmärrän kyllä, että jotkut rodut on kovapäisiä ja niitä ei opeta myöskään päähän taputtamalla, kun ne omistajalle uhittelee, mutta ei myöskään koiraa pahoinpitelemällä........
        Ite oon sitä mieltä, että itepäisen koiran kanssa parhain tekniikka on olla tiukka, mutta kuitenki lempeä - näytetään koiralle ns. kaapin paikka, mutta ei lyömällä yms.
        Koiran voi aina alistaa, saa olla hieman riuska, mutta ei kuitenkaan pahoinpidellä koiraa ja sit palkita, kun koira tottelee - rajoja ja rakkautta........
        Itelläni on omapäinen tyttökoira, joka on testaillut mua monet kerrat eli osaa olla luupää,
        mutta oon myös antanut haleja ja hellyyttä, ku on sen aika........ 😉
        On osannu olla myös ärsyttävä, mutta osaa olla myös lutunen ja on kiltti ihmisille........
        On rakas kaikesta huolimatta, vaikka onki itepäinen kiukkupussi välillä ja
        samalla tavalla olis myös mikä tahansa muukin koira.......- 33


    • kivikautista

      Kun keinot loppuu väkivalta alkaa sopii tähän.. Aivan sama mikä se koiran käyttötarkoitus on, ei siihen käsiksi tarvitse käydä, edes niihin palveluskoiriin. 70-luvulla tuo oli ihan normaalia, nyt on tieto lisääntynyt ja keinot kouluttaa koiransa myös eettisen tarkastelun kestävästi löytyy, jos on kiinnostusta/järkeä tätä tietoa sisäistää. Rajavartiolaitoskin käyttää koirien kouluttamisessa nykyään positiivista vahvistamista, myös voimankäytön koulutuksessa, joten maallikolla ei ole mitään syytä käydä koiraan käsiksi, oli koira kuinka harrastuskoira tahansa, sen hallittavuus ei ole lähelläkään virkakoiraa, joten väkivallalle ei ole muuta syytä, kuin kouluttajan tietämättömyys. Ja virkakoiran kouluttamisessa ei mennä tunne edellä, vaan koulutuskeinot valitaan sen mukaan, mikä on tehokkainta ja millä tavalla saa luotettavimman koiran.

      Usein tätä väkivaltaa ruvetaan käyttämään, kun koulutus on ajat sitten ryssitty. Eri roduilla on omat kommervenkit, palveluskoirilla voi tätä olla esim liiallinen vahtiminen, reviirin/isännän puolustaminen, toisiin koiriin ja ihmisiin varauksella suhtautuminen. Näistä kaikista saa oikein mehevän ongelman ja koirasta vaarallisen, jos käytökseen ei osaa puuttua ajoissa, ajoissa tässä kohtaa on ennen kuin mitään näitä ongelmia on edes ilmennyt. Rotu pitäisi tuntea ennen kuin sen hankkii, niin tietää mihin koiran kanssa pitää tapakasvatuksessa kiinnittää huomiota.

    • Uppiniskaisuus

      Voimakkaat otteet käyttöön jos koira uppiniskainen.

      • lyömättömät

        Ei koira ole uppiniskainen, koulutat vaan väärällä tavalla, ja koira ei sinua ymmärrä .Sitten viellä alat sitä pahoinpitelemään, ja sehän ei auta koiraa edelleenkään ymmärtämään sinua.
        Tuollalailla tehdään salakavalasti käyttäytyviä koiria, jotka vihaa omistajaansa, ja odottaa sitä hetkeä, kun omistaja on heikoimmillaan.

        Huono omistaja lyö ja huutaa koiralleen.Samoin huono vanhempi tekee lapselleen, ja huono puoliso puolisolleen.
        Väkivalta ei sovi koirankoulutukseen, ei lapsien koulutukseen, eikä parisuhteeseenkaan.
        Väkivaltaisten ihmisten ei kannata ottaa eläintä,ei hankkia lasta eikä puolisoa.Silloin ei muut kärsi hänen väkivaltaisesta käytöksestään.


    • dramaqueen11

      On hyvä muistaa että koiristakin löytyy draama kuningattaria ja kuninkaita. Äitini bordercollie mix kiljuu ja rääkyy siihen malliin nikö sikaa tapettais. Se jos mikä on noloa. Esim kun koiraa harjaa tai pyyhkii pyyhkeellä, inhoaa niitä toimenpiteitä. Koiraa ei todellakaan ikinä ole satutettu. Se on vaan aina ylireagoinu asioihin niinku sitä sattuis, haha naurettava koira, mutta niin söpö ja rakas. Ei koiriin tarvii oikeesti väkivaltaa, joka sellasta käyttää voi mennä itseensä ja kysyä kannattaako minun koiraa omistaa jos sitä tarvii satuttaa...

    • 345678987654

      Kun järki loppuu, otetaan väkivalta avuksi.Sopii noihin koulutus tapoihin.Ihmisessä on pahasti vikaa, jos satuttaa lemmikkiään.Suosittelen luopumaan lemmikistä, heti kun satuttaminen käy mielessä, mitä nopeammin sen parempi lemmikille.Koirallakin on oikeus elämään, jossa sen ei tarvitse kärsiä ja pelätä.

    • einäinkoskaan

      Ei ole oikein! Ei varmasti tule hyvää suhdetta koiraan tuolla tavoin ja koirahan ei juuri opi mitään pelkällä rankaisulla, ainoastaan sen, että omistaja on arvaamaton ja epäluotettava.

    • Muumikeksi

      Paimenkoira terevueren ja saako ravistella kovaa ja potkia

      • eisallittua

        Ei mitään koiraa saa.Ilmoita eläinsuojeluun ja kerro näkemästäsi.


      • työttömälleLisätuloja

        Ihan turha ilmoittaa mihinkään. Lähtökohtaisesti ilmoittajaa ei uskota. Tein kerran ilmoituksen kennelinpitäjästä, joka hakkasi koiriaan kädellä, hihnalla ja kettingillä. Päivittäin. Koirat olivat vihaisia ja purivat useita ihmisiä. Tulos: Eläinlääkäriämmä käy puoli tuntia kääntymässä ja toteaa koirien olevan ihania ja söpöjä ja onpa niillä oikein ulkoaitauskin! Koiriakin oli nähtävillä vähemmän, kun pahimmat tappajat oli raivattu tarkastuksen ajaksi muualle...
        Ei kukaan ole niin hölmö että niitä tarkastajan edessä hakkaa...
        Enää en ilmoita kenestäkään. Tappakoon koiransa minun puolestani. Rääkkäys on kenneleissä yleistä. Koiria kasvatetaan rahasta, ei eläinrakkaudesta.


      • eitottaollutkaan
        työttömälleLisätuloja kirjoitti:

        Ihan turha ilmoittaa mihinkään. Lähtökohtaisesti ilmoittajaa ei uskota. Tein kerran ilmoituksen kennelinpitäjästä, joka hakkasi koiriaan kädellä, hihnalla ja kettingillä. Päivittäin. Koirat olivat vihaisia ja purivat useita ihmisiä. Tulos: Eläinlääkäriämmä käy puoli tuntia kääntymässä ja toteaa koirien olevan ihania ja söpöjä ja onpa niillä oikein ulkoaitauskin! Koiriakin oli nähtävillä vähemmän, kun pahimmat tappajat oli raivattu tarkastuksen ajaksi muualle...
        Ei kukaan ole niin hölmö että niitä tarkastajan edessä hakkaa...
        Enää en ilmoita kenestäkään. Tappakoon koiransa minun puolestani. Rääkkäys on kenneleissä yleistä. Koiria kasvatetaan rahasta, ei eläinrakkaudesta.

        Jos olet oikeasti tehnyt ilmon, tarkastus tehdään ilman ennakko imoitusta.Eli menevät vaan paikalle, ja pyytävät nähdä koirien olot samantien,.Joten on mahdotonta kenenkään raivata siinä samalla pois tappajaksi kutsumiasi elukoitakaan.
        En usko siis tarinaasi, sorry vaan.


      • eitottaollutkaan

        Vakavaa. Et usko tarinaani. Kutsu tappajaa. Elukat kiittää.eitotta


    • Anonyymi

      Ei ole väliä kummalla puolella koirat kirmaavat. Kannattaa vaihdella puolia jo liikkuvuuden lisäämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4513
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4484
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4096
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3017
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2621
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2089
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1725
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1472
    Aihe