Paatero VASTUSTAA kossuvissyn tuomista R-kioskei

KOSKAKIELTOLAKILOPPUU

SDP:n kansanedustaja haluaa hallituksen peruvan kossuvissyn tuonnin R-kioskeihin
Verkkouutiset -
Kansanedustaja perustelee toivettaan taloudellisilla ja inhimillisillä syillä.

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero kirjoittaa Uuden Suomen blogissa alkoholilain uudistuksesta. Paateron mukaan vanha sanonta, että viinan juonti on jokaisen oma asia, ei pidä paikkaansa, koska alkoholi ja muut päihteet koskettavat sekä käyttäjiä itseään, läheisiä ja usein myös työyhteisöjä sekä täysin ulkopuolisia ihmisiä.

Paateron mielestä alkoholilainuudistusta on tehty vahvasti markkinoiden ehdoilla, kun alkoholin myyntiä halutaan vapauttaa.

– Näin siis mahdollisesti jokaisesta R-kioskista on tulevaisuudessa mahdollisuus ostaa vaikkapa kossuvissyt tai muut paukut. Ainakin tähän mennessä aina saatavuuden lisääntyessä alkoholin käyttö on kasvanut, ja vahvaa epäily on, että näin käy myös tälläkin kerralla, Paatero sanoo.

7

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viinaa-hyllyyn

      Eikö demarit tiedä, että alkoholia saa ihan vapaasti tuoda Tallinnasta, missä sitä myydään jokaisessa ruokakaupassa. Eikä siitä ole mitään ongelmaa syntynyt.

    • SDPpaskahousujenPuolue

      Sosiaalidemokraatit paskantavat jälleen omiin housuihinsa ja Paatero onkin oikea kakka housu koko suvakki.Ei mulla muuta.

      • Just_joo

        No tämän tämä pp-persu osaa jo unissaankin.


      • Lämmittääkö
        Just_joo kirjoitti:

        No tämän tämä pp-persu osaa jo unissaankin.

        Menikö sosialisti homolla paskat housuun.


    • Sir.pa.ru.les

      No mutta meidän Sirpa on ehkäisevän päihdetyön ohjaaja. Lienee virka edelleen ja ikuisesti kaupungintalon pakastimessa. Lisäksi hän hallitsee käsilaukunteon suvereenisti sekä on suorittanut joitain kesäyliopiston kursseja. Ei siis pidä asettaa hänen suurta asiantuntemustaan kyseenalaiseksi millään sektorilla eikä elämänalalla. Muistakaa se enmen kuin alatte kirjoittamaan soopaa.

    • perusääijä

      sdp on akkojen puolue. kannattaa mamutusta ja pakkoruotsia, ottivat rantaruotsalaisen pikku-subbin puoluesihteerikseen, elitistisen nulikan.

    • JorskaKepusta

      KELA ruuhkautunut tukihakemuksista, en kannata perusuomalaisten ehdotusta kossuvissystä ärr'älle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe