Iltalehen uutine haju oikeuden käynnist.

House1245

7

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KuuLaa

      Kyllä asukkaalla pitää olla oikeus valittaa epämiellyttävästä naapurista. Minulla oli naapurina muutaman viikon täyshullu, joka karjui yöt. Kunnan isännöitsijä hänet sitten siirsi taloon, jossa oli muitakin hulluja ja narkkareita, niin että ketään ei siellä häiritty enempää kuin ennenkään.
      Sopulipoppoon haju pitäsi olla riittävä peruste pitää ne talosta poissa. Varsinkin kun ne eivät itse vuokraansa maksa.

    • Ruuanlaitto

      Ruuanlaitosta voi syntyä voimakastakin hajua, jos käytetään tietynlaisia mausteita ja tehdään sellaisia ruokalajeja, joita pitää paistaa tai keittää pitkän aikaa. Etnisestä taustasta riippumatta osa ei sitten viitsi tuulettaa asuntoaan kunnolla ruuanlaiton ja syömisen jälkeen esimerkiksi avaamalla parvekkeen oven ja ikkunat. Niinpä se ruuan haju/tuoksu sitten leviää kerrostalon rappukäytävään naapurienkin ihmeteltäväksi.

    • kllk

      Jos somaleita ylipäätään pitää Suomessa olla niin miksi heitä ei vaan voi pitää siellä Helsingissä ja Turussa sillä heillä itselläänkin on noissa kaupungeissa mukavempaa kun on enemmän maanmiehiä ympärillä ja kantaväestökin suhtautuu suopeammin heihin. Miksi heitä pitää johonkin Joensuuhun tai Lieksaan tunkea joissa suurin osa suomalaisistakaan ei halua edes käydä saatikka asua?

    • kivapuhe

      Itseasiassa tuo haju on peräisin sutsukkeesta jolla peitetään heidän epämiellyttävää hajua, näin luin.

    • lumiukkojakin

      Ei kai värin mukana tule myöskin outo haju?

    • hajuonkarmea

      Somalit haisevat oikeasti pahalle, voitteko kuvitella s-marketissa oli 2 somalinaista kesällä ostoksilla näistä somalinaisista lähti sellainen kusen, hien, ja paska hajusekoitus/yhdistelmä ja tämä haju leijaili kaupassa jopa yli 2 hyllyrivin päähän, että hajun perusteella pystyi jo päättelemään että missä kohtaa kauppaa nämä somalinaiset olivat. Onneksi eivät sentään samaan kassajonoon tulleet haisemaan.

    • Sipilä_ja-Uskonto

      Mikä lie se haiseminen riihisärkänkadulla kerrostalon rappukäytävässä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe