Tällaista tällepäivää.

Sinähän olet jo Jumalan hyväksymä ja rakastama juuri sellaisena kuin olet, älä edes mieti sellaista! Ikuisella rakkaudella Hän on meitä rakastanut ja tahtoo vetää takaisin luokseen, lapsekseen. Tämä ei ole ihmisten käsitys Hänestä vaan Hänen oma sanansa, jonka Hän on antanut Raamatussa ja lopuksi osoittanut Jeesuksessa joka on ihmiseksi tullut Jumalan Sana. Hän puhui Isänsä sanoja ja eli niiden mukaisesti. Häntä sinun on uskottava. Lue yksin ja silloin kohtaat Hänet eikä kukaan ihminen sanele sinulle miten pitää tulkita kunhan vain uskot sen ilmoitusta. Raamattu on ihmisten kirjoittamaa mutta ei heidän omaa oppiaan ja käsitystään Jumalasta. He vain uskoivat Häneen niin kuin lapset uskovat aikuisen sanaa. He eivät väännelleet ja muokanneet sitä. Lue mieluiten v. 1933-38 käännöstä, se on uskollisempi alkuperäiselle tekstille kuin v. -92 käännös . Silti toki siitäkin vielä Jumalan oma sana löytyy.
Vasta sitten kun olet itse kohdannut Jeesuksen (hengellisesti) ja kun olet varma ja tiedät mihin uskot, voit etsiä omaa seurakuntaasi tai yhteisöäsi. Tarvitset muita uskovia. Jo pienessä piirissäkin kohtaat mainitsemiasi asioita. Huomaat pian itsekin muovaavasi uskoasi mieluisammaksi. Palaa silloin aina Raamatun sanaan ja Jeesuksen esimerkkiin niin et eksy. Se on nöyrtymisen, mutta rakkauden ja anteeksisaamisen tie.

Niin, tule sellaisena kuin olet, ja anna Hänen muuttaa itsesi sellaiseksi kuin Hän ja Hänen Oikeasti omansa on. = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisesti, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi tavalla eläväksi ja toimivaksi / vaikuttavaksi.

Jeesuksen nimessä... vihjeeksi.

vähäinen, Totuudessa / valkeudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Kirst. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / peräänkuulutteleva.

Niitä muita etsivä / perään kuulutteleva.

"Löytäneekö"Hän... Etsivä?

Aloituksen kannanotto oikeastaan lähti liikkeelle siitä mietinnästä kuinka helposti ihmiset ohjaavat toisia toimimaan sen oman näkemyksensä mukaan, niitä valmiita aineksia tuodaan valmiiksi tarjottuina. Mutta onko sitä uskoa silloin oikeasti etsitty ja löydetty henkilökohtaisesti?

Esimerkkejä valmiiksi tarjotuista aineksista, jotka pohjautuvat uskontoon:
" mene seurakuntaan, ota vastaan, olet uskossa tai tee tietty rukous, sinun puolestasi on rukoiltu jne, käy kasteella yms. yms." Ne voivat olla aika pieniäkin valmiiksi raamitettuja ohjeita. Ihmiset varmastikin kokevat tarkoittavansa hyvää, mutta niillä annetaan jo hienovaraisestikin ymmärtää, että ilman niitä rituaaleja ei ikäänkuin ole kelpaava, jo omana itsenään? Ensin tulee täyttää uskontokunnan mukainen valmis kehysraami, siitä poikkevat yksilöt katsotaan kelpaamattomiksi Jumalan rakkaudelle ja hyväksynnälle. Jokainen uskonto luo tietynlaiset kehysraaminsa ja sitten on paljon variaatioita uskonnon sisällä lisäksi.

Entä jos ihminen ei kaipaa mitään uskontoa tai uskonnollisen yhteisön kokoontumisia tai perinteitä?

Eikö silloin se ihminen ole löytänyt sen minkä on etsinyt, kun kokee saaneensa rauhan sisimpäänsä, silloin kun ei enää pelkää olevansa Jumalan hyväksynnän ulkopuolella.

Tämäkin tietysti on tietynlainen kannanotto.

Onhan se teatteria, uskonnot kaikkineen.
Ne toiveet ja odotukset, joita annetaan ja luodaan. Sillä ei ole tieten merkitystä, onko se suuri hurmioitunut lavashow vai yhden ihmisen vihashow? vai kenen show mitä milloinkin on menossa?
Mitä merkitystä mitä edustaa, jos mikään ei muutu ja tule muutosta.
Tieten uskonnot muuttuvat koko ajan. Kuka olisi uskonut 1900 -luvun alun suomessa, mitä uskonto on tänään? Silti ne aina ilmentävät jotain samaa, vuosituhansien saatossa, niiden vivahteet ja mistä ne saavat vaikutteensa, ne monistuu ja hieman muuttavat muotoaan ja se aina sille ihmiselle itselleen on sitä, oikeaa ja hyvää syödä, jos ei tule paha olo, sitten etsitään jotain vastaavaa, jonka taas ainakin hetken voi kokea oikeaksi ja hyväksi, jos se aiempi oli jotain pahaa ja josta tuntui mahaan tulevan vatsanpuruja.

Entä jos ihminen olisi onnellisempi ja vapaampi, ollut alkujaan, ilman mitään ymmärrystä Jumalasta?

Nythän ihmiset, jotka uskovat sen sanovat "tietävänsä ja näkevänsä ja ymmärtävänsä", taistelun.
Ja taistelua kait se onkin, mutta ei toinen ihminen toista vastaan, se taistelu tulisi käydä itsensä kanssa.

Ja nämäkin yhtälailla ajatuksia, joita jakaa ja pitäisikö jakaa... ettei monistaisi sitä mitä itse on... kun kukainenkin on mitä on ja tulisi löytää tiensä. mutta ettei kellekään annettaisi jo kertaalleen monistettua ja kopioitua? Ja taas mietittäisi, että jos se olisi kaikinpuolin "hyvää", ei pahaa... ja sitten olisiko taas se jatkumo... ja taas olisi uusi uskontokin kasassa. Vai mitä?

Olen ajatellut että elämä on kaunista ja tämä päivä on kaunis. toivottavasti palstalaisillakin ja tämänkin viestin lukijalla. Se on ihmiseltä näppäimistön "takaa". Haloo maailma ;) bittiavaruuteen voi lähettää viestejä. Voisi tosin ne kertoa jollekin siinä vierelläkin? Muta ketähän oikeasti kiinnostaisi tällaiset mietteet? Kukahan oikeasti ymmärtää niitä edes, ne voivat kuulostaa "kummallisilta avaruusolion" höpinöiltä...
no, se elämä jatkunee joka tapauksessa.

On tavallaan oppinut sen kokemuksen kautta, että se voi näyttää jollekin "ylpeydeltä"? ettei ketään toista ihmistä päästäisi "niskan päälle", siis siinä mihin uskoo. Sehän on tietyllä tapaa orjuutta, kun painostetaan. Vaikka ihmiset tarkoittaisi hyvää, niin seurakunnissa joutuu opillisesti painostuksen alle, jossa ei anneta tilaa ajattelulle tai kyseenalaistamiselle tai sitten ne asiat joita sanoo, niihin suhtautuminen, jos ne kuulostaa oudolta niille toisille... ei tule kuulluksi, jos eroaa kaavoista tai muoteista.

Erilainen mielipide tallataan ja alistetaan jalkoihin, huomaamatta... ei ihmiset sitä välttämättä itse näe ja ymmärrä, eivätkä ajattele asiaa tarkoittavansa niin...koska heillä on se kaava johon pitää tietyllä tapaa uskoa ja niin on aina ollut ja niin halutaan uskoa. Kuitenkinhan jos seurakuntia ajattelee, se kirjo mitä jokin pastori tai "vanhin" tai kuka hyvänsä tuo siitä opetuksesta, tosi suuri vaihtelevuus, sanotaan miten esim. raamatusta olevat asiat on itse ymmärretty ja sitten sitä muut kuuntelevat päivän saarnana. Tokihan jokainen meistä sitä voi tehdä, että tuo asioita esiin ja toivoisi ettei itse tallaisi ketään jalkoihinsa siksi, ettei osaa kuunnella ja ymmärtää. Koska kuitenkin tietää kuinka tärkeää on, että on niitä, jotka jaksavat välittää kauemmin kuin sen seurakuntaan "sisäänheitto" episodin verran.

Muistaa kun johonkin seurakuntaan aikoinaan meni, niin varsinkin "karismaattisissa piireissä", niin jotenkin, oltiin jopa "ylikiinnostuneita" jotenkin ja ei mennyt kauan, oli huomaamaton. Olin oikeastaan siihen aikaan aika lukossa ihmisenä ja tuntui ettei osannut sanoa kenellekään mitään. Ne ihmiset vain jutteli niiden omien ystäviensä kanssa ja sitä vain kävi istumassa jossain ja kuuntelemassa jotain raamatun tulkintoja. Aivan kuin he olisivat halunneet minut "jumalalleen" tai "seurakunnalleen".
Olin yksi joka tulevaisuudessa oli heidän mielenrauhakseen? pelastettu jonnekin "taivaisiin", ettei siis käryäisi lieskoissa sitten ikuisesti kuoleman jälkeen, kun noutaja tulisi. Ihminen siinä kuin toinenkin, ei yhtään huonompi tai parempi ja kärsi silti valtavasti sisimmässään kaikesta, lähes kaikesta ja ei kait osannut elää itsensä kanssa sovinnossa. Varmasti niitä neuvoja annettiin ja opetettiin, mutta jostain korkealta ja kaukaa. Ja en näitä sen takia tuo, ettäkö olisin katkera mistään tai tiedän myös sen, että se sama olisi voinut koskea itseäni... että itse olisin voinut tehdä paljon enemmän monienkin ihmisten eteen tai puolesta, jos olisin vaan osannut, ehkä ne muutkaan ei pysty ja osaa, kuten minäkään en osannut, olin vain niin jumissa.

Uskovien piireissä kait ajatellaan, että kärsimystäkin voi ja saa sallia ja että jotkin poppaskonstit, tehoavat. Mielelle tehoaisi parhaiten se, että olisi joku joka pysähtyisi oikeasti ja osoittaisi olevansa kiinnostunut ja tarjoaisi ystävyyttään, vaikka olisikin erilainen, niin se jo, että joku jaksaa nähdä vaivaa ja tulla vierelle, ihan vaikka vain kuuntelemaan. Ei ne seurakuntien menot ole kuin teatterinäytöstä sen rinnalla, kun on ihmisiä jotka oikeasti välittävät ja tulevat vierelle. Mikä on se mikä merkitsee? Ei muodolliset seikat, vaan lähimmäisyys aivan kaikkineen.

Toivoisin, että se mitä itse olen oppinut kaikesta tai nähnyt tai missä koin joutuneeni tavallaan, "näkymättömäksi", että voisin tavallaan olla oppinut kaikesta siitä... ja se että on saanut apuakin ja on autettu, niin voisi jakaa sitä samaa muille, olla toisille se mitä he odottavat kohtaavansa... että se jokin voima, jota rakkaudeksi kutsutaan, myös toimisi niin... ettei olisi kärsimykselle ja hädälle sokea.

Toki se on elämisen tapa kaikkialla missä kulkee joka hetki, jota pitäisi toteuttaa.

Eipä ole tullut pahemmin pohdituksi hyväksyvätkö muut kristityt minut vai ei. Tärkeintä on mitä Jumala ajattelee. Ja se taas käy selvästi ilmi Raamatusta.

Jumalan myllynkivet jauhaa hitaasti, mutta varmasti. Hävetä syntejään saa loppuelämänsä, eivät ne tekemättömiksi mùutu. Jokainen saa ansioidensa mukaan,arvonsa mukaisen paikan. Armoa en usko olevan olemassakaan.