Merkitseekö seurakäyntien tiheys jotakin?

05/01/2017 15:54

Kyllä se synnintunto tosiaan on monitahoinen asia. Synnintunto voi olla sekä yliviritetty että aliviritetty. Lisäksi vanhastaan vl-kristillisyydessä synnit on jaoteltu esim. oikean puolen ja vasemman puolen synneiksi. Oikean puolen syntejä ovat olleet lankeaminen esimerkiksi harhaoppeihin ja omavanhurskauteen. Vasemman puolen syntejä taas ovat ns lihan synnit ja maailmallisuus.
Oman vaikutelmani mukaan vl-opetuksessa ovat viime vuosina, ehkä jopa vuosikymmeninä korostuneet yhä enemmän ja enemmän nämä maailmallisuuteen ja lihan synteihin liittyvät asiat. Ja vieläpä niin, että arkielämässä uskovaisuutta määrittäviksi tekijöiksi ovat nousseet jotenkin aivan ulkokohtaiset asiat kuten paljon puhutut korvarenkulat, ripsivärit ja vaikkapa seurakäyntien tiheys.
Tällaisistako asioista tulisi meidän synnintuntomme herätä ensisijaisesti? Mistä tällainen kumpuaa? Pidetäänkö ns. ”vakavampia syntejä” jotenkin itsestäänselvyyksinä, niin että niistä ei riitä puhuttavaa?
Onko vaarana se, että aletaan pitää jotenkin itsestäänselvänä jonkinlaista lankeemattomuutta, kun kerran kuulutaan ”oikeaan” joukkoon. Mielestäni tällainen vaara on. Yksi tällaista hypetystä vahvistava asia voisi olla myös yksilön oman omatunnon vähättely. Korostetaanhan usein yhteistuntoa omantunnon sijasta. Tämä yhteistunnon korostaminen lienee aika tavalla kytköksissä oikean seurakunnan korostukseen.

Mitä tulee tuohon itselle armollisuuteen, niin omana havaintona arkielämästä voisi vielä todeta, että usein sellaiset ylitiukan omantunnon omaavat ihmiset ovat niitä, jotka muillakin elämänalueilla ovat hyvin vaativia itselleen (ja joskus toisillekin). Näin ollen tämän psykologisointi ja hengellisyys kietoutuvat sillä tavoin jännästi toisiinsa, että ihan jyrkästi en lähtisi niitä erottamaankaan. Mielenkiintoisia juttuja ovat.