Tällasta mulukuille

PerSreikä

Nussin tyttären ystävää


saunassa

12.6.2009 0:59

Vuokrattiin vaimon kanssa mökki Juhannukseksi ja nuorisolle toinen n. puolen km päähän. Laitettiin sauna lämpiämään, mutta tuli raju riita ja vaimo sanoi, että lähtee vaikka nuorten luokse mielummin ja tosiaan lähti. Oli kaunis ilta, lämmin, mutta vitutti. Saunoin välillä ja välillä vedin kaljat kuistilla. Eräs tyttö tuli sillon talon nurkan ympäri. Laitoin pyyhkeen kullin päälle ja huikkasin, että tuleppas tänne juomaan kaljat. Tyttö tuli viereen istumaan. Hän oli humalassa, mutta joi pari kaljaa. Sitten hän pani kätensä pyyhkeen päälle ja kyseli, mitä siellä on. “Siellä on sellaista, mitä pikkutytöt ei saa nähdä”, sanoin, mutta mieleen tuli, että voisin pitää vähän hauskaa vaimon kostoksi.

Houkuttelin tyttöä tulemaan saunaan seuraksi ja niimpä hän tulikin. Oltiin lauteilla, heitettiin löylyä. Tyttö oli Saara ja 16 vuotta. Hänellä oli pullea takamus, keskikokoa olevat rinnat ja pitkä, ruskea tukka. Hän katseli mulkkuani ja sanoi, että ompas pieni. ”Kuules Saara, kyllä se siitä voi tulla paljon isommaksi. Ootkos koskaan nähnyt, kun miehen kalu tulee isommaksi”, sanoin. Mentiin peseytymään ja saippuoin koko hänen takaosansa. Rupesin puristelemaan liukasta peppua, sitten laitoin kädet hänen ympärille ja puristelin rintoja ja nännejä. ”Tunnetko mun kalun, se on jo paljon isompi”, sanoin. Menin hänen eteensä ja saippuoin senkin puolen. Saara katseli koko ajan kyrpääni, sanoin, että pimppikin pitää pestä ja laitoin käteni sinne. Pillu oli melko turvonnut, laitoin pari sormea sisään ja aloin kiihottaa häntä. Silloin kyrpä jäykistyi täyteen mittaansa. “Mitäs nyt sanot, onko vielä pieni”, sanoin ja laitoin sen hänen eteensä. “Haluatko kattoo kun kiihotan itteeni loppuun asti”, sanoin. Aloin runkata ja kuulin, kuinka Saara alkoi huohottaa sen katselemisesta. Kiihotti niin, että alkoi tuntua, että kyrpä on pakko saada tytön sisään. Laskin hänet lattialle, mutta sitten tajusin, ettei ollut kondomia. “Mulla on pillerit”, Saara sanoi.

Saunassa oli helvetillisen kuuma naintiin, mutta siellä jokatapauksessa oltiin. Aloin työntämään kyrpää sisään, mutta pillu oli niin kireä, että se ei meinannut ensin mahtua. Survoin kyrvän vähitellen pohjaan asti ja kun se oli siellä, teki heti mielettömän hyvää. Aloitin työntämään hitaasti, mutta pillussa oli sellainen imu, että oli pakko heti lisätä vauhtia. Työntelin kalua nopeasti pilluun ja tyttö hytkyi allani työntöjen tahtiin, jota oli kiihottava katsella. ”Tuntuuko hyvältä”, kyselin, mutta tyttö heitteli vaan päätä puolelta toiselle. Teki mielettömän hyvää kyrvässä koko ajan, kun pillu puristi kunnolla sen ympärillä, ei loppunut kesken. Pitkitin nautintoani minkä kykenin, kun kerran sellainen tipu oli lentänyt suoraan syliin. Saara oli alkanut huutamaan, mikä kiihotti minua enemmän. Ajattelin, että hyvä kun vaimo lähti. Saara huohotti ja valitteli allani ja jatkoin samaa kovaa nussintaa. “Nyt saat kyrpää oikein kunnolla”, sanoin, kun tyttö haukkoi välillä henkeä ja huusi sitten taas. Sellaista nautintoa en ole saanut nussimisesta koskaan. Paukutin keppiä sisään aika voimalla ja välillä kiihotus tuntui jo sietämättömän kovalta. Oli vaikea hellittää, mutta pystyin hidastamaan tahtia välillä ja kiihottamaan itteni takaisin samalle kovalle tasolle. Onnistuin tekemään sen monta kertaa, mutta lopulta oli pakko hakata kyrpää sisään semmoisella voimalla ja vauhdilla kuin pystyi. Tunsin, että nyt tulee, jatkoin samaa hakkaamista ja munissa kouristi niin kovaa kun lastit lensi, että jatkoin hakkaamista vielä sen jälkeenkin. Nainti Saaran pilluun oli jotain muuta kuin vaimon jo venähtäneeseen pillun. Pidin kalua vielä pillun sisällä jonkin aikaa ja huilin siinä. Satsia oli tullut niin reilusti, että osa siitä valui ulos kun vedin kalun pois.

Ehdin vielä kysyä: ”Tuliks sulle”, mutta sitten huomasin, että saunan ikkunasta katsoi sisään kolme kaveria, joista yksi runkkasi. Saarakin näki heidät ja pelästyi. Kun he huomasivat meidät, he lähtivät juoksemaan pakoon. “Tiedätkö sä keitä noi kundit oli”, sanoin, mutta Saara pudisteli päätä ja näytti nololta. Pitkän pakottamisen jälkeen tyttö kertoi, mitä oli tapahtunut. Hän oli yksi tyttäreni kavereista, jotka oli siellä toisessa mökissä ja kun vaimo oli tullut sinne, he olivat käskeneet hänet erilliseen pieneen vierasmökkiin. Kuka nyt jotain äitiä haluaa sinne. Sitten he olivat keksineett tyttäreni selän takana, että Saara tulee viettelemään minut, kun olen täällä yksin. Pari tyttöä oli jäänyt oman tyttöni kanssa ja keksinyt hänelle jotain, ettei hän huomaisi mitään.

Saara sanoi, ettei kundien pitänyt tulla perässä, mutta he olivat ilmeisesti runkanneet, kun isukki nussi Saaraa. Vitutti niin, että kirosin ja huusin Saaralle. Ei tuntunut kivalta, jos oma tyttö saisi tietää. Olin niin vittuuntunut, etten edes viitsi kertoa mitä teki mieli tehdä.

Vaikka minua oli pantu halvalla, se oli kuitenkin kaikkien aikojen pano. Vaimo ja tytär sai tietenkin lopulta vihiä Saaran ja minun jutusta,

7

4301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhat liakiset sedät on siinä mielessä hauskoja kun ne eivät ymmärrä että ei 16 vuotias huohota kun näkee kyrvän kohoavan täyteen mittaansa, vittu kun vituttaa nää pikkutyttö fetissit mut toivottavasti oli jäänyt pillerit syömättä ja on raskaana isukille ;D
      jos meihet oikeasti kerta nauttii tollasesta seksistä ni on hyv asia et ne robotit on markkinoilla missä on reikä ja ei paljon muuta

      • Kyllä moni huohottaa. Ei siksi että tulisi pakottava tunne huohotukseen vaan koska ne ajattelee että kuuluu huohottaa.


      • Tyttökyrvässä

        Vuokrattiin vaimon kanssa pullea tyttö Juhannukseksi ja nuorisolle kyrpää ja rintoja ja nännejä. Ajattelin, että hyvä kun vaimo ei meinannut mahtua saunan ikkunasta sisään. Vaimo oli melko turvonnut. Hän oli helvetillisen humalassa. Survoin vaimon ikkunasta saunaan voimalla ja oli pakko hakata kolme kaveria, joista yksi runkkasi.


      • löylykauhanRankaisija

        Jos noi sun typerät löylykauhajutut ei nyt heti lopu, niin mä tuun tunkemaan sen löylykauhan SUN OMAAN perseeseen!

        Tuliko selväks?

        Mä oon niin kyllästyny noihin sun typeriin löylykauhajuttuihin, et jos laitat vielä yhdenkin löylykauhajuttuviestin minne tahansa suom24 -palstalle, niin sun persereikäs saa katua, mitä tuli tehdyks...


    • persesuti

      no ei tosiaan tule pakottavaa tarvetta, kyllhän tietysti siinäkin iässä on erogeenisilla alueila tuntoa mutta eipä seksi silti nii nautinnollista vielä silloin ole että kannattas lisääntyä niikuin moni tekee.
      25v alkaa vähän seksuaalisuus nousta ja 30v täydessä mitassaan, 30-35v kait tarkoitus paneskella nii paljo kun sielu sit rakkauden hedelm on mahassa

      • Minuaolipantu

        Hän oli humalassa, mutta joi päälle kaljaa. Saunoin välillä ja välillä vedin kaljaa. Tyttö tuli viereen istumaan ja joi kaljaa. Tyttö oli pullea ja melko turvonnut. Rupesin puristelemaan mulkkuani isommaksi, mutta pikkutytöt sanoi, että ompas pieni, vitutti. Survoin kyrvän Saaran päähän, mutta tyttö heitteli vaan löylyä humalassa. Vitutti niin, että kirosin ja munissa kouristi. Ei tuntunut kivalta runkata saunan ikkunasta sisään. Laskin sitten lastit lattialle. Silloin pieni kyrpäni jäykistyi. Olin niin vittuuntunut, että oli pakko hakata kyrpää oikein kunnolla oman tyttöni venähtäneeseen pillun.


    • Sepposusi

      Siellä autioniemessähän tapahtuu kaikenlaista....

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3163
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3004
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2225
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1982
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1795
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1572
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      101
      1295
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1185
    Aihe