Onko nuoria eläkeläisiä paikalla?

Harva.selviytyy

Ei muuta kun nauttikaa elämästä. Eläke on harvojen herkkua jatkossa.

6

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nh80

      Tuttava on eläkkeellä ja 24vee. Ihan hyvin pystyis töitä tekemään varsinkin yksin. Aspergerin takia ei vain tule toimeen muiden ihmisten kanssa ja ajautuu riitoihin erittäin helposti. Pieni vääryys mielestäni, että tuollaisille ei töitä löydetä.

    • voisaakelitätäelämää

      Eläkkeitä myönnetään nykyään liian helposti. Itse olin pari vuotta sitten eläkkeellä, mitä en todellakaan olisi "ansainnut" omasta mielestänikään. En hakenut sille enää jatkoa. Nyt olen työtön (työmarkkinatuella) ja syrjäytynyt.

    • työtönmyös

      Voi kun pääsisikin! Kymmenen vuoden aikana olen saanut palkkaa alle kaksi vuotta, työkeiluja ja muita kyllä jaksetaan mainostaa, palkkatukea ei saa syystä x ja y. Olen harkinnut jo vakavasti yrittämistä jonkinlaiselle eläkkeelle tai vähintäänkin työkkärin asiakkuuden lopettamista.

      • ei_istuskelua

        Kannattaa jäädä pois työkkärin listoilta siinä vaiheessa kun tulee päivät täyteen. Ei tarvi enää sen jälkeen työllistymisasiaa murehtia - ovat jo murehtineet sen toimiston puolesta valmiiksi. Elämänlaatu nousee sillä tavoin ja jää aikaa oikeallekin elämälle. Eikä sitä silti tarvitse aivan toimettomaksi jäädä vaan tekee vain sellaista mikä tuntuu mielekkäältä ja omaan tahtiin. Verottaja tietysti haluaisi osansa, mutta voihan sitä toisaalta tehdä aina kaiken ilmaiseksi - ja jos rahat loppuu niin sitten ei tehdä mitään enää toisten hyväksi - vain itselle!
        Työtä kun tarvitsee nykyään tehdä niin vähän, ettei tunnu aina edes ansaitulta siitä saatu palkka. Enkä silti vaihtaisi paikkaa saadakseni parin sukupolven takaisen tilanteen: Töitä liikaa, toimeentuloa liian vähän.


      • työtönmyös

        Tätä olen itsekkin miettinyt vakavasti. Kovasti puhutaan miten ehkäistä syrjäytymistä jne. mutta mikään ei ole tähän mennessä syrjäyttänyt minua enemmän kuin palkaton työ. Pari vuotta sitten vielä luulin että tästä noustaan "oikeisiin palkkatöihin" mutta edelleen cv on miltei täynnä tyhjää. Palkkatukityö olisi ollut se paras ratkaisu ja uusi rivi cv:hen mutta kun ei niin ei. Ikinä en enää laita siihen noita työkokeilujani. Alkaa jo toivo olla mennyttä.


    • Hyu

      Samaa mieltä, että kyllä syrjäytymiseen suurin syy on palkaton työ, työkokeilut jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      66
      1063
    Aihe