Videohaastattelu ei innosta

Expert

Tuli eteen sellainen asia kuin Videohaastattelu. En ole sellaista tehnyt eikä kyllä kiinnostakaan tehdä. Eräs työnantaja kertoi mulle puhelimessa että heillä on tällainen. Hän ilmeisesti huomasi että en innostunut ja yritti kovasti varmistaa että haen kuitenkin. En aio hakea. Tänään tuli eteen taas toinen samanlainen. Kuinkakohan yleisiä noi tänä päivänä on kun en ole aiemmin törmännyt? Kannattaako työnantajan todella ottaa hakijan kannalta epämukavia konsteja käyttöön. Se vain karsii pois päteviä hakijoita. Erityisesti niitä joiden ei ole pakko taipua kaikkeen mitä vain keksitään teettää ja vaatia.

35

2800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gft

      Hyvä huomio. Työnantajan kyllä kannattaa ajatella asioita myös hakija huomioiden. Mutta ne eivät ehkä ajattele asiaa ihan loppuun asti ottaessaan yhteyttä konsulttiin. Pitää olla melkoisen houkutteleva firma tai työtehtävä ennen kuin esim jo työssä oleva ihminen viitsii lähteä hakemaan paikkaa joka vaatii moista vaivannäköä. Veikkaan että tällainen koetaan liian hankalaksi ja menee varmaan myös monen mukavuusalueen yli. Minä olen jättänyt myös väliin tällaisen . Sain kutsun mutta sanoin kiitos ei.

      • Anonyymi

        Eikös sitä yleensä haetakin sellaista työpaikkaa, joka on"houkutteleva firma tai työtehtävä"?

        Jättäkää vain väliin videohaastattelut ja muutkin "teistä epämiellyttävät tavat" rekrytoida, kyllä päteviä ja hyviä työnhakijoita riittää.


    • sos213454234

      Työpaikkani valvontakameroita käytetty asiakkaiden ja henkilökunnan kuvaamiseen ,nauhoitteet leviävät netissä.Alistavia ja firmamme mainetta lokaavia.Miten toimia?

    • 770999

      Olen myös jättänyt tällaisen haastattelun väliin. Soittivat perään ja harmittelivat koska asiakas olisi todella ollut kiinnostunut. Konsultti ei kuulemma voinut hyväksyä että olisin tullut vain kasvotusten haastatteluun. Olikohan asiakas samaa mieltä?

      • Anonyymi

        JOpasjopas, empä ole kuullutkaan että konsultti tai ammattirekrytoija ei ottaisia asiakkaansa toiveita huomioon - on taidettu syöttää sinulle pajunköyttä.

        Hakija, joka itse määrittelee, miten häntä saa haastatella tai mihin rekrytointivaiheisiin osallistuu, antaa oikein hyvän kuvan joustavuudesta ja siitä, millainen työkaveri hän mahtaa olla.

        Eiköhän tässäkin tapauksessa ole paras ja sopivin löytynyt!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOpasjopas, empä ole kuullutkaan että konsultti tai ammattirekrytoija ei ottaisia asiakkaansa toiveita huomioon - on taidettu syöttää sinulle pajunköyttä.

        Hakija, joka itse määrittelee, miten häntä saa haastatella tai mihin rekrytointivaiheisiin osallistuu, antaa oikein hyvän kuvan joustavuudesta ja siitä, millainen työkaveri hän mahtaa olla.

        Eiköhän tässäkin tapauksessa ole paras ja sopivin löytynyt!

        Windows haastattelu ok mutta ei ole tuttu järjestelmä enää.

        • Linux
        • Mac
        • Ubuntu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOpasjopas, empä ole kuullutkaan että konsultti tai ammattirekrytoija ei ottaisia asiakkaansa toiveita huomioon - on taidettu syöttää sinulle pajunköyttä.

        Hakija, joka itse määrittelee, miten häntä saa haastatella tai mihin rekrytointivaiheisiin osallistuu, antaa oikein hyvän kuvan joustavuudesta ja siitä, millainen työkaveri hän mahtaa olla.

        Eiköhän tässäkin tapauksessa ole paras ja sopivin löytynyt!

        Hakija joka ei suostu johonkin kiusalliseen videohaastatteluun osoittaa vain olevansa selkärankainen ihminen, joka ei suostu olemaan mikään karjaeläin lammas, joka taipuu aivan kaikkeen mitä vaaditaan.

        Miksi yrität syyttää viestissäsi työnhakijaa sen sijaan että syyttäisit yrityksiä, jotka vaativat hakijoilta aivan typeriä asioita rekryvaiheessa? Eihän työnhakijan nyt pidä kaikkeen hullutukseen suostua mitä rekrypellet päähänsä saavat. Se että ei suostu kaikkeen typerään osoittaa pikemminkin järkeä ja vahvaa luonnetta, eikä joustamattomuutta ja hankalaa luonnetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOpasjopas, empä ole kuullutkaan että konsultti tai ammattirekrytoija ei ottaisia asiakkaansa toiveita huomioon - on taidettu syöttää sinulle pajunköyttä.

        Hakija, joka itse määrittelee, miten häntä saa haastatella tai mihin rekrytointivaiheisiin osallistuu, antaa oikein hyvän kuvan joustavuudesta ja siitä, millainen työkaveri hän mahtaa olla.

        Eiköhän tässäkin tapauksessa ole paras ja sopivin löytynyt!

        Antaisitko myös sormenjälkesi, kertoisit yksityiselämästäsi kaiken, mitä kehtaavat kysyä? Antaisitko kopion kotisi avaimesta? Koska sinähän et tyranniaa pelkää, vaan sopeudut siihen ja orjan osaasi, koska olet niin joustava, varsingin selkärangaltasi.

        Kuka normaali ihminen antaisi videohakemuksen, joka jää epämääräisten firmojen epämääräisten työntekijöiden haltuun ikuisesti?


    • AksaP

      Kaikenlaista paskaa. Voiusilähettää heille Axel Smith videon jos sellaisen jostain saisi.
      Säästääkö tuo muka rekryjen kallista aikaa?

    • Naurettavaajosilloin

      Ennenpä vanhaan haastattelija saattoi kesken haastattelun vetäistä nopeasti valmiin kameran laatikostaan ja napsaisi kuvan samantien lupia kysymättä, siinä tuli ainakin aito tilannekuva silmät yllätyksestä pyöreinä ja suu auki eli ihan ulkonäkö ratkaisi. Mahtaako tapa ikäänkuin salakuvata olla vieläkin en tiedä.

      • Näinonon

        Juu, eikä nyt niin ennen vanhaan. Ihan samaa taktiikkaa 2010-luvun jälk. Nauhoitteet/kuvat myydään kiinnostuneille, käyttävät sitten omaan tarkoitukseen (poliittisiin/seksuaalisiin/taloudellisiin tarpeisiin)


      • Anonyymi
        Näinonon kirjoitti:

        Juu, eikä nyt niin ennen vanhaan. Ihan samaa taktiikkaa 2010-luvun jälk. Nauhoitteet/kuvat myydään kiinnostuneille, käyttävät sitten omaan tarkoitukseen (poliittisiin/seksuaalisiin/taloudellisiin tarpeisiin)

        Nykyään onkin varminta laittaa haastatteluun kuminen paita johon on nänninreiät leikattu valmiiksi jo kotona


    • beethooven

      Mä voin antaa sellaisen haastattelun tosin vain naama maskissa peitettynä, silmät ja suu nippanappa näkyen?

    • SkypelläTöihin

      Herätkää nyt jo 2000-luvulle. Onko fiksumpaa lennättää työnhakija haastatteluun vai käyttää jokaisen taskusta löytyvää puhelinta tai lähes jokaiselta löytyvää läppäriä? Jos joku on niin urpo, että ei periaatteen vuoksi suostu videohaastatteluun, niin terveisiä takapajulaan ja näkemiin.
      Oma viimeisin työsuhde tuli nimenomaan videohaastattelun avulla ja muutaman päivän päästä oli lentoasemalla 1. luokan lentolippu ja uudet haasteet odottivat uudessa kotimaassa.

      • Anonyymi

        Herää itse hankkimalla aivot päähäsi. Se että eletään 2000-lukua ei tarkoita sitä, että kaikki uusi olisi hienoa tai parempaa. Se että eletään 2000-lukua ei tarkoita, että kaikkiin typeriin uudistuksiin pitäisi suostua. Se että eletään 2000-lukua ei tarkoita yhtään mitään.

        Jos yritys on niin surkea, että ei voi haastatella kasvotusten, niin terveisiä konkurssipesään ja näkemiin.

        Oma viimeisin työsuhde tuli nimenomaan kasvotusten haastattelun avulla ja muutaman päivän päästä olin toimistolla ja uudet haasteet odottivat uudessa työssä.


      • Anonyymi

        Työnhakija päättää, onko firma sen verran lupaava, että hänen kannattaa kustantaa matka haastatteluun. Ei mikään firma maksa hakijoiden matkoja!


    • Anonyymi

      Videohaastattelut on ylivoimaisen perseestä! Kyllä nätti sirpakka tyttö nyt aina jokun 55 äijän voittaa!! Ihan missikilpailu hommaa umpipaskaa, karsii tehokkaasti yli 55 työnhakijat ulos työmarkkinoilta! Pitäisi ehdottomasti lailla kieltää käyttämästä!

    • Anonyymi

      videohaastattelussa testataan osaako käyttää tietokonetta/puhelinta kommunikointiin. Se on yksi pala sitä nykyajan työosaamista.

      • Anonyymi

        ”Sen minkä nettiin laittaa niin se myös sinne jää”

        Pätee myös tavallisiin videohaastatteluihin ja tavallisiin työhakemuksiin. Lisäksi videohaastattelusi voidaan nauhoittaa ja tiedot myydä eteenpäin rikollisille.


      • Anonyymi

        Lisäksi videohaastattelun avulla voidaan upottaa koneeseesi vaikka mitä viruksia.. Ja myydä tietosi vaikkapa ihmiskappiaille. Kun sopivan näköinen naama löytyy tilasjalle jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi videohaastattelun avulla voidaan upottaa koneeseesi vaikka mitä viruksia.. Ja myydä tietosi vaikkapa ihmiskappiaille. Kun sopivan näköinen naama löytyy tilasjalle jne.

        Musta napattiin kerran töissä kuva, ja heti oli kuva netissä. Hän oli expertti. Opin yhdestä kerrasta. Enää ei oteta.


    • Anonyymi

      Voi karsia päteviä hakijoita pois, mutta sopivia ei. Ne, jotka tosissaan haluavat jotain työtä, osallistuvat kyllä innolla mihin tahansa rekrytointikuvioon.

      • Anonyymi

        Riippuu vähän mihin hommaan haetaan. Johonkin duunarialalle nyt ei välttämättä löydä kovinkaan paljon porukkaa videohaastattelulla. Trukkikuskin kun ei tartte olla mikään filmitähti ollakseen hyvä työssään.


      • Anonyymi

        Eli jos rekrytointiprosessissa vaaditaan, että pitää näyttää kikkeliä ja työntää dildo omaan perseeseen, niin mielestäsi sellainen olisi hyväksyttävää? Mielestäsi ne jotka tuollaiseen eivät suostu eivät ole sopivia työhön? Mielestäsi sopiva ihminen on sellainen, joka suostuu vaikka mihin typerään, tuulesta temmattuun ja nöyryyttävään?

        BÄÄ BÄÄÄ LAMMAS BÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ


      • Anonyymi

        Samat yltiötottelijat ottavat pian tulevan pedon merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. Monet tämän maailmnan pahenevaa tyranniaa vastustavat pääsevät pian pois, kun Jeesus tulee ja tempaa omansa ylös taivaaseen seitsemäksi vuodeksi, jonka ajan antikristus hallitsee, luultavasti YK:n johdossa.


    • Anonyymi

      Barona on mestari laittamaan videohaastattelulinkin kun heidän kauttaan työpaikkaa hakee :D Joku robotti sen sieltä aina laittaa. Mä teen aina jonkun 20 sekunnin videon missä sanon vaan nimeni, mistä olen kotoisin ja koulutukset. Sen verran, että työkkäri ei voi laittaa karenssia kun olen edes "yrittänyt". Jos totta puhutaan en mä edes jaksa enää etsiä töitä kunnolla kun niin vaikeaksi tuo on tehty ja ei sitä mihinkään kumminkaan pääse kun ikääkin jo on. Kyllä ne avoimet työpaikat lähes 100% menee 20-30 vuotiaille nuorille joilla on elämä vielä edessä.

      • Anonyymi

        Ne tekemäsi videot on kaikki tallenettu jollekin palvelimelle, ne leviävät kaikkien yritysten ja toimijoiden keskuudessa jotka noihin videoihin haluavat päästä käsiksi, dataasi myydään voitolla eteenpäin ja identiteettiäsi saatetaan käyttää ties mihin.

        Älkää suostuko videohaastatteluihin. Älkää varsinkaan vastatko mitään niihin työhakemuksiin, joissa vaaditaan että kuvaat itsestäsi jonkun videon ja liität tiedoston vastauksena.


    • Anonyymi

      Jättäisin itsekin hakematta. On niitä muitakin paikkoja missä ei vaadita tämmöisiä tyhjäntoimituksia. Firmat vaan tänäpäivänä hakevat epätoivoisesti niitä tekijöitä joka rekryfirmasta jatkuvasti kun firman pyöröovi käy ja porukkaa lappaa ulos.

    • Anonyymi

      Mitä tarkoittaa videohaastattelu?

      Sitäkö, että työpaikalla nauhoitetaan haastattelu? Kuka sellaiseen muka edes suostuisi?

      Jos videohaastattelu taas tarkoittaa tietokoneen tai puhelimen kautta otettua videoyhteyttä, niin itse sanoisin siihen vain, etten omista älypuhelinta, enkä sellaista tietokonetta, jossa on kamerayhteys. l

      Laitteitten hankintaa, tai jotain Skypen käyttämistä, ei voi keneltäkään vaatia, koska ne ovat henkilökohtaisia, yksityiselämään kuuluvia asioita.

    • Anonyymi

      Minun puolestani semmoinen työ saakin jäädä saamatta, jossa vaaditaan älypuhelimen tai Skypen käyttämistä.

      • Anonyymi

        ei se mitään. Joku toinen sen tekee ja nappaa hyväpalkkaisen duunin itsellensä.
        Ensimmäinen mahdollisuuteni "videohaastatteluun" oli vuonna 1973. Silloin käytössä
        kaitafilmi. Minäkin jätin väliin sen mahdollisuuden arkuuttani. Töppäsin. Ei olisi pitänyt.
        He jotka silloin rohkenivat esitellä itsensä kaitafilminauhalla saivat hyvän buustin bisnesuralle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei se mitään. Joku toinen sen tekee ja nappaa hyväpalkkaisen duunin itsellensä.
        Ensimmäinen mahdollisuuteni "videohaastatteluun" oli vuonna 1973. Silloin käytössä
        kaitafilmi. Minäkin jätin väliin sen mahdollisuuden arkuuttani. Töppäsin. Ei olisi pitänyt.
        He jotka silloin rohkenivat esitellä itsensä kaitafilminauhalla saivat hyvän buustin bisnesuralle.

        Olet lammas, joka suostuu mihin tahansa nöyryytykseen, jos joku heittää vähäsen leivänmuruja palkinnoksi.

        Sinulla ei ole kunniaa.

        Sinulla ei ole omaa tahtoa.

        Sinä olet lammas.


    • Anonyymi

      Nyt ei haeta näyttelijöitä. Trapetsitaiteilijat on erikseen.

    • Anonyymi

      Kaverini menetti työttömyysrahat, kun ei osannu tehdä videohaastattelua ja vielä kirjaston koneella.

    • Anonyymi

      En ole kuin kerran tehnyt videohaastattelun baronalle ja olin siinä kuin piipittävä kana ja pituus oli hädintuskin 30 sekuntia. En ole sen jälkeen yhtäkään videohaastattelua tehnyt. Työkkärissäkin sanon suoraan, ettö en sitten hae baronalle kun aina tulee videohaastattelu. Tuo videohaastattelu on vain keino saada haettavan ikä ym selville kun niitä ei cv tarvitse merkitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3401
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1439
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      163
      793
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe