Minne hävisi YLE Kainuu -uutissivut?

näinmeitäohjaillaan

Kysymykseen vastaus:
Kepu-Kokoomus -liittouma poistatti YLE:n paikallisuutispalvelut suojatakseen omia monopolivaltamedioitaan kilpailulta.
Kaiken huippuna kokoomuslaisen YLE-työryhmän vetäjä ehdotti YLE:ä liittymään yksityisomisteisen*), samalla propagandauutisoijaksi muutetun, STT:n maksavaksi asiakkaaksi.
*) STT:n pääomistajia Sanoma News (Hesari, Iltasanomat....), Alma Media (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat,...), TS-Group (Turun Sanomat).

Asiasta tarkemmin:
http://yle.fi/uutiset/3-8963484
..."– Sen lisäksi työryhmällä on lukuisia muitakin ehdotuksia kaupallisen tiedonvälityksen ja Ylen yhteistyön kehittämiseen. Nämä liittyvät esimerkiksi urheilutuotantoon ja verkkoyhteistyöhön ja alueellisiin etusivuihin, Yle-työryhmän puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) kertoi tiedotustilaisuudessa.
Satosen mukaan Yle luopuu alueellista etusivuista ja siten mahdollistetaan maakuntalehtien paremmat edellytykset pärjätä päivittäisessä uutiskilpailussa.
Työryhmä on päättänyt tehdä muutosesityksen myös Yle-lain kohtaan, joka koskee tehtävän määrittelyä monikulttuurisuuden osalta. Voimassa olevan lain mukaan tehtävä on määritelty niin, että Ylen tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta.
– Tämä on muutettu muotoon Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperimän vaalimista, suvaitsevuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta."

7

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YleKajaani2017

      Aki pisti ne tikulle ja vei ouluun männessään

    • PahaHuononnus

      Hei huomenta sinne!
      Heräsit viimein. Nukuttaako pahasti?
      Ne omat sivut on hävinny aikapäivää sitten. Juuri maakuntalehtien vaatimuksesta, totta.
      Mutta ylen uutissivulta voit valita uutisia läheltäsi. Ei se toki ole sama mutta jotain kuiteski.

      Yle tarjoaa pakkorahastuksella ilmaiseksi sen minkä maakuntalehdet joutuvat repimään , ei ollu ihan oikein sekään. Mutta ei ole hyvä näinkään, vai tilasiko joku lehden tämän muutoksen jälkeen? Ei takuusti!

      • eiikinäenääKainaria

      • PahaHuononnus

        Jos nyt vasta huomasit, et ole niitä ylen sivuja koskaan tarvinnutkaan. Minä huomasin heti, kun ne häipyi.

        Kiva tuo antamasi linkki, menee maksulliseen artikkeliin....en siis voi lukea.
        Ja tietysti ihan oikein, etteivät mitään ilmaiseksi anna.

        Tuon ylen muutoksen jälkeen Kainari laittoi melkein kaikki juttunsa vain tilaajille luettavaksi. Poliisiuutiset voi vielä lukea ilmaiseksi.


      • HuonoPahannus

        "Jos nyt vasta huomasit, et ole niitä ylen sivuja koskaan tarvinnutkaan. Minä huomasin heti, kun ne häipyi."

        Kyllä minäkin heti huomasin ja olen monet monet kerrat etsinyt YLE Kainuun paikallissivustoa, onnistumatta.
        Aluksi "keksin" syyn olevan itsessäni ja tyydyin kohtalooni, koska olin muuttanut selaimen ja muutin samalla asetuksista evästeet kielletyksi. Kuukausittain kokeilin etsiä YLE Kainuuta - kunnes nyt pisti silmään tuo Kainarin oma lehmä ojassa selitys.
        ( P.S. - ja en ole enkä tule koskaan olemaan älykännyköiden käyttäjä)

        Jotain rippeitä sentään löytyy...
        KVG: yle kainuu -> http://yle.fi/uutiset/18-178011


    • Huomasittekos

      Yle kajaanin aamu oli tänään kelvollinen. Ai miksikäkö.
      Se adhd-Hanna oli pois.
      Miksi se saa olla pilaamassa joka aamun. Ihan tautisen levoton täti.
      Höpötyskone.

      • AdhdSeikolaska

        Aaaah, jo toinen aamu ilman ADHD seikolaa ;))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe