Taiteen arvostus

A_R_T

Mikä on paikallisen taiteilijan arvostus? Kuulin että kunta ei olisikaan ostamassa konkurssiin menneeltä paikalliselta tehtaalta mittavaa taidekokoelmaa. Nyt jos koskaan olisi kunnalla mahdollisuus tukea Iiläistä kulttuuria joka tunnetaan ja tiedostetaan taidepiireissä jopa maan rajojen ulkopuolella. Olen keskustellut asiasta kuntalaisten kanssa ja he ovat sitä mieltä että osto toisi monessakin mielessä arvostusta kulttuurikauppilalle ja sitä myötä kuntaa kohtaan. Olisikin mielenkiintoista tietää mitä mieltä kuntavaalieehdokkaat ovat asiasta.

6

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mesenaatikko

      Niin, kyllähän Iin Kunta on aikaslailla taidetta tukenut viimeisen 14 vuoden aikana.
      Tässähän lienee kyse konkkurssitilaan ajautuneen yrityksen ns. mesenaatti- kokoelmasta, jolla aikanaan yritys itse on halunnut tukea taidetta.
      Nyt tietenkin on huoli siitä, että konkurssipesä ja pesänhoitaja myyvät tai hukkavat ko. kokelman maailman turuille ihan pilkkahintaan ja ilman asiankuuluvaa arvostusta.
      Toisaalta voidaan kysyä; kuuluuko kunnan perustoimintaa (puhumattakaan lakisääteisestä) konkurssipesien taidekokoelmien osto?
      Olisikohan Oulunkaarella tai peräti tulevalla maakuntamallin sosiaalihallinnolla haluja ostaa relevanttia paikallista taidetta?

      Kauan sitten, esimerkiksi Fiskarsin patruuna tuki taidetta hankkimalla yhtiölle pienehkön mutta laadukkaan taidekokoelman, mutta nykyään ovat lienee arvot koventuneet.
      Vaan lienee kunnilla tapana edelleen teetättää kunnanjohtajistaan jonkinlainen relieeffi tai maalaus kunnantalon ala-aulaan paikallisella taiteilijalla kuntalaisia ilahduttamaan.
      Taide ja kulttuuri syntyy melkeinpä oheistuotteena, jos yhteiskunnan perusrakenteet;
      toimeentulo, terveydenhuolto ja kansojen rauha on kohdallaan.
      Ostamalla saadaan tuotemerkkejä, brändejä ja tuotteistettuja elämäntapoja, mutta taide syntyy elämyksistä.

      Niin, mitähän se kunta olisi voinut tehdä ko. firman pitämiseksi pystyssä?
      Olisiko tuo auttanut, jos olisi tilattu uusi Haminan koulu ja Valtarin elementtikoulu sekä muutama pikkukoulu kyseisestä yrityksestä??
      Siinäpä myös pähkäiltävää??

    • aadolfgoebless

      Jos taide on tarpeeksi hyvää, se kyllä käy kaupaksi ja hakee paikkansa.
      Suomi on pullollaan tämäntasoisia harrastelijataiteilijoita miksi pitäisi kunnan verorahoilla kikkailla arvostusta ylemmäksi?
      Jos on hyvä on hyvä jos on keskinkertainen niin on sitten se.

      • tyeke4

        seli seli jos on keskinkertaine pallon potkija , hiihtäjä , juoksija , kiekkoilija niin miksi tukea ?


    • A_R_T

      Kyllä asukkaat kaipaavat kulttuuria myös pienillä paikkakunnilla kuten Ii. Ei kaikki harrasta liikuntaa kuten esim pesäpalloa vaan suuntautuvat jo nuorena taiteen pariin ja mielestäni kaikille on luotava tasapuoliset mahdollisuudet harrastaa. Jos kunta olisi tukemassa esimerkillään esim juuri kuva ja veistotaidetta niin se olisi myös viesti nuorille sukupolville että heidän tekemisiään arvostetaan. Toivottavasti ihmiset näyttävät nyt vaaleissa äänestyskäyttäytymisellään mitä haluavat ja tuovat julki sen mitä puhuvat turuilla ja toreilla.

      • tyeke4

        Kirjoitat A_R_T Täyttä asijaa !


    • iionpaskapaikka

      Iiläinen "taide" on paskaa ja sille nauraa kaikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3319
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3150
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      39
      2634
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2042
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      311
      1853
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1745
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      127
      1407
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1251
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe