Isotätini kuoli

Hämmentynytkovasti

50-vuotias isotätini teki itsemurhan maaliskuun 7. päivänä. Oli jättänyt auton tien poskeen ja hypännyt rekan alle. Itse olen 13-vuotias poika, kohta 14. En tuntenut isotätiäni kovin hyvin, olin kuitenkin kuullut hänestä ja mahdollisesti käynyt hänen luonaan. Toki mulla on erittäin paska fiilis siitä, että joku lähisukulainen on kuollut. Mulla kuoli myös toinen isotäti viime vuonna. Kummisetäni teki itsemurhan vuonna 2008 ja isoäitini kuoli vuonna 2002. Heitäkään en tuntenut hyvin. Pistää ajattelemaan. Ihmiset tappavat itsensä ja toisensa, myös kaikki muutkin kuin toisensa. Miksi ihmiset tekevät itsemurhan? Ihmisaivot ovat niin monimutkainen asia, että asioita pystyisi pohtimaan usealla eri osa-alueella, mutta ne lamaantuvat yhdesta takaiskusta. Johtuuko se siitä, että maailma ja elämä on vaativaa ja ankaraa? Jos teet jotain, menee mönkään, jos jätät tekemättä jotain, menee vielä enemmän mönkään ja jos YRITÄT tehdä jotain, menee kaikkein pahiten mönkään. Ken tietää. Elämää on jatkettava.

"Äeti, sellainen elämä, että sen voisi kirjoittaa näytelmäksi, mutta jos sen kirjoittaisi, se olisi mahdoton näytellä, mahdoton esittää. Eikä sitä arvostelija uskoisi, ei vapaaehtoisesti. Äeti, sellainen elämä, että se on pakko elää, jotta se tulisi todeksi."
- Juice Leskinen

5

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei nimimerkki, Hämmentynytkovasti

      Olet kurjassa tilanteessa, sukulaisesi on tehnyt itsemurhan, raju ratkaisu. Olet jo aikaisemminkin, nuoresta iästäsi huolimatta, joutunut tekemisiin tämän surullisen asian kanssa. Toivottavasti sinulla on turvalliset vanhemmat, joiden kanssa voit tällaisia asioita jutella ja miettiä. Itsemurha mietityttää meitä monia aika ajoin. Siihen on luultavasti aina monia eri syitä, ihminen joka sellaiseen päätyy, on epätoivoinen. On ikävää, ettei apua ole löytynyt ajoissa tai henkilö ei ole jaksanut hakea apua tai ei ole saanut kerrottua huonosta olostaan kenellekään. Elämä on toisinaan aika monimutkaista ja kohdalle tulee vastoinkäymisiä, mutta toistemme avulla jaksamme paremmin ja aina kannattaa muistaa, että toivoa on ja mikään tilanne, vaikeinkaan, ei ole pysyvä vaan elämä menee eteenpäin ja muuttuu. yritä jutella näistä ja muista mielessäsi liikkuvista jutuista jonkun aikuisen kanssa, älä jää yksin miettimään.

      Ystävällisesti,
      Pirkko-pappi

    • eienäänuori

      Yleensä itsemurha tulee yllättäen. Nämä ihmiset ovat heitä, jotka eivät avaudu ongelmistaan ja voi ulkoisesti näyttää että kakki oli hyvin. On myös heitä, jotka päätyvät itsemurhaan jonkin yllättävän vastoinkäymisen takia ja eivät anna itselle: ovat impulsiivisia ihmisiä.
      Ei ne hyviä yllätyksiä omankäden kautta tulleet kuolemat ole lähipiirille. Toisten päätökseen ei voi enää vaikuttaa, mutta aina on olemassa myös toisenlainen vaihtoehto.
      Voimia ja menestystä elämääsi. Sinulla on vielä aikaa paljon edessä. Jokaisen elämään tulee myös vaikeita kotuksia ja se on osa tätä maallista vaellusta.

    • Ka1kkeaHyvää

      Otan osaa suruusi. Olet hämmentynyt ja se on selvää. Tosi ikävää kuulla, että lähipiirissäsi on tapahtunut tällasia menetyksiä. Kuitenkin sinulla on kaikki edessä. Yritä nähdä hyvää ja muista usko, elämää, rakkauteen, lähimmäisiin ja itseesi. Voimahalaus!

    • Acorelle

      Nuoresta iästä huolimatta olet joutunut jo useaan otteeseen kasvotusten kuoleman kanssa. Vaikket siis ole ollutkaan erityisen läheinen kuolleiden sukulaistesi kanssa, on selvää, että tälläiset tapaukset pistävät miettimään. Olin itse 11-vuotias, kun isäni kuoli ja koin, että lapsuuteni loppui siihen.

      Itsemurha on aina äärimmäinen teko ja ihmisen täytyy uida todella syvissä vesissä päätyäkseen sellaiseen ratkaisuun. Jotkut tekevät itsemurhan taloudellisten paineiden alla, joku kuultuaan sairastavansa parantumatonta tautia, avioero tai jokin muu traaginen tapahtuma elämässä. Tai sitten vain se, että ihminen ei koe elämäänsä elämisen arvoiseksi. Ei ole mitään minkä vuoksi jatkaa.

      Hautasin rakkaan äitini muutama kuukausi sitten. Vaikka hän olikin jo hyvin vanha ja ikä oli tehnyt tehtävänsä, suren hänen kuolemaansa hyvin paljon. Katselen hänen kuvaansa ja itken, koska ikävä on niin valtava. Joskus mietin jaksanko itsekään enää elää. Haluanko elää. Olimme äitini kanssa erittäin läheisiä ja nyt tuntuu, että osa minustakin kuoli ja kuljeskelen jossain varjoissa. Eli ihminen voi ainakin hetkellisesti menettää elämänhalunsa ja ilonsa. Ehkä en päätä elämääni ennenaikaisesti. En usko, että äitikään sellaista haluaisi. Aikanaan tulee itse kunkin vuoro siirtyä rajan taa. Kukaan ei ole unohtunut tänne.

      Itse olet vielä nuori ja sinulla on elämä edessäsi. Kaikki ovet ovat vielä avoinna. Ehkäpä nämä itsemurhatapaukset ovat opettaneet sinulle jotain sellaista mitä moni ikätoverisi ei vielä ymmärrä. Osaat ehkä miettiä elämää sen nurjaltakin puolelta. Oletko Facebookissa? Se on malliesimerkki harhaisesta maailmasta: Facebookissa kaikki ihmiset ovat onnellisia ja päivät ja viikot täyttyvät onnellisista hetkistä, pullanpaistosta ja idyllisistä hiihtoretkistä perheiden ja ystävien kesken. Elämä on täydellistä. Mutta todellisuus on monesti täysin muuta. Kukaan ei ole aina onnellinen. Jokaisella on omat huolensa ja murheensa ja jotkut eivät vain kestä elämässä eteentulevia vastoinkäymisiä. Niitä tulee jokaiselle. Jos joku äiti joutuu hautaamaan huumeiden yliannostukseen kuolleen lapsensa, sitä ei peukuteta. Siitä ei mielluummin edes puhuta.

      Elämä on joskus kummallista ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, lahjaksi annettu. Ihmiselämä on loppujen lopuksi hyvin lyhyt ja hauras kudelma. Pyytämättä olemme tänne joutuneet ja jotkut sitten edes päättävät päivänsä omasta tahdostaan. Valoisaa kevättä sinulle kaikesta huolimatta.

    • elämäntiellä

      13-vuotiaaksi pojaksi kirjoitat hämmästyttävän aikuismaisesti. Vaikutat lahjakkaalta ja herkältä.

      Nuo kuolemat on rankkoja käsiteltäviä, niin ne ovat kaikille. Itsemurha on aina vaikea asia, sitä ei voi koskaan täysin hyväksyä. Totta kai sulla on huono fiilis, kun mietit näitä asioita. Sitä haluaisi, että elämä menisi onnellisesti niin itsellään kuin kaikilla läheisillään ja jopa kaukaisilla sukulaisillaankin.

      Minulta kuoli sukulaismies epämääräisissä olosuhteissa jo kauan sitten. Se kuitattiin itsemurhaksi, mutta siinä oli sellaisia seikkoja, jotka saattaisi viitata henkirikokseenkin. Asiaa ei kuitenkaan koskaan tutkittu enempää. Tämä mies oli minulle kaukainen enkä montaa kertaa häntä ollut edes nähnyt, mutta silti asia vaivaa minua edelleen. Vähän samalla tavalla kuin ne, joilta on kadonnut läheinen eikä tiedetä mitä on tapahtunut. Jokin asia jää ikään kuin auki.

      Toivon sinulle kaikkea mahdollista hyvää. Joudut jo näin nuorena oppimaan, että elämä jättää aina aukkoja ja kysymyksiä, joihin ei tule vastausta. Muista aina, että nämä itsemurhat ovat heidän omia ratkaisujaan, ei muiden. Joskus nuorena kuulin sellaisen elämänohjeen, että ihminen ei koskaan saisi jättää unelmiaan pelkiksi unelmiksi, vaan ne pitää koittaa toteuttaa niin pitkälle kuin voi. Ei unelman tarvitsekaan toteutua sellaisenaan täydellisenä. Jos haaveilee maailmanympäri matkustamisesta, mutta ei pysty sitä toteuttamaan, niin aina voi tehdä jonkun pienen matkan jonnekin, se on jo unelman toteuttamista. Koita sinäkin toteuttaa unelmiasi äläkä koskaan menetä uskoa elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe