jeesus oudon lahkon johtaja

d86my8

Lahko harjoittaa ihmissyöntiä?
Jos lahkon johtaja jeesus on humanitäärisyyden ja ihmisrakkauden esikuva, hänet
kannattaa ehdottomasti teloittaa muiden murhaajien kanssa?
On tainnut kirkko vähän muutella seurakuntansa syntymekanismia ja ainoana
kirjoitetun tekstin kontrolloijana, poistanut historiallisen totuuden.

16

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rakastan-Jeesusta

      "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." (Apt 24:15-16)
      (tämä on todella mahtavan ihana lahko Ja olen tosi onnellinen, kun minäkin ole saanut armon kuulua Tähän Jeesus Nasarettilaisen lahkoon, jo yli 45 vuotta.)


      Paavali vastasi, kun maaherra oli viitannut, että hän sai puhua: "Koska tiedän sinun monta vuotta olleen tämän kansan tuomarina, puhun luottamuksella asiani puolesta. Niinkuin voit saada tietää, ei ole kuin kaksitoista päivää siitä, kun menin Jerusalemiin rukoilemaan. Eivät he ole tavanneet minua kenenkään kanssa väittelemästä eikä väentungoksia aikaansaamasta, ei pyhäkössä, ei synagoogissa eikä kaupungilla, eivätkä myöskään voi näyttää sinulle toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät.

      Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
      ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.

      Niin minä nyt useampien vuosien kuluttua tulin tuomaan almuja kansalleni ja toimittamaan uhreja. Näitä toimittaessa muutamat Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut puhdistautuneena pyhäkössä, eikä ollut mitään väentungosta tai meteliä; heidän tulisi nyt olla saapuvilla sinun edessäsi ja syyttää, jos heillä olisi jotakin minua vastaan.

      Tai sanokoot nämä läsnäolevat, mitä rikollista he minussa huomasivat, kun minä seisoin neuvoston edessä; jollei siksi luettane tätä ainoata lausetta, jonka huusin seisoessani heidän keskellään: 'Kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä tänään olen teidän tuomittavananne.'" (Apt 24:10-21)

      "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. " (Apt 24:15-16)

      • miksiviatonmurhataan

        Mitä siitä tekstistä on pyyhitty historian saatossa?


      • uskonnot-on-pakanuutta
        miksiviatonmurhataan kirjoitti:

        Mitä siitä tekstistä on pyyhitty historian saatossa?

        Miksi murhataan syyriassa tai miksi jihadistit tappavat, no siksi koska islam vaatii.

        !938 kirkkoraamattu on luotettavaa ja koeteltua Jumalan sanaa ja siihen voi turvallisesti luottaa, sillä siinä oleva vanhatestamentti on Jeesuksen ja hänen opetuslapsien ainut Raamattu.
        Mutta Jeesus ilmaisi meille Isä Jumalan rakkauden kaikkiin maapallon ihmisiä kohtaan
        Kuolemalla häpeällisen kuoleman, juuri Roomalaisten ristinpuulla:
        2 Kor 5:14-21 "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

        Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

        Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
        Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.


    • Ihmeellinen-armo-

      Ja sitten se "ihmissyönti" asia, Katsos Jeesus Antoi opetuslapsilleen muisto aterian jonka aikana me muistelemme Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aiheuttamaa kuolemaa meidän puolesta. Hänen Verensä sovitti syntimme ja hänen haavojen kautta olemme parannetut. Jeesuksen piinaaminen Jes 53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

      Joh 6:43-71 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni. Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

      Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta." Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?" Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."

      Tämän hän puhui synagoogassa opettaessaan Kapernaumissa. Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?" Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: "Loukkaako tämä teitä? Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen! Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

      Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna." Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."

      Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele." Mutta sen hän sanoi Juudaasta, Simon Iskariotin pojasta; sillä tämä oli hänet kavaltava ja oli yksi niistä kahdestatoista

      • mannaapuuroo

        Mitä roomalaiset asiasta kirjoittivat?


      • ylistys-Jeesukselle
        mannaapuuroo kirjoitti:

        Mitä roomalaiset asiasta kirjoittivat?

        Minua ei kiinnosta mitä kulloinkin vallassa oleva italialainen Beruskooni tai Mussoliino sanoo ja ajatteli tai kirjoitti.

        Ei edes se mitä vatikaani sanoi tai kirjoitti.

        Enemmän tulee keskittyä siihen, mitä Jeesus sanoi ja käski kertoa ihmisille.

        Ja Jeesus käski kaikkia ihmisiä kaikkialla Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumin sana.


      • kovasti_ihmettelen
        ylistys-Jeesukselle kirjoitti:

        Minua ei kiinnosta mitä kulloinkin vallassa oleva italialainen Beruskooni tai Mussoliino sanoo ja ajatteli tai kirjoitti.

        Ei edes se mitä vatikaani sanoi tai kirjoitti.

        Enemmän tulee keskittyä siihen, mitä Jeesus sanoi ja käski kertoa ihmisille.

        Ja Jeesus käski kaikkia ihmisiä kaikkialla Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumin sana.

        Miksi raamatussa väitetään, että muut ihmiset väittivät teidän hakeneen
        jeesuksen yöllä haudasta.


    • erttkkl

      Niin in Jumalalle hyväksi näkynyt!
      Enkelin sanoma Jouluyönä:"Teille on syntynyt Vapahtaja Kristus !"
      Kristityt ymmärtävät huom Raamatun selitykset! Ja ovat samaa mieltä asiasta!
      Kristinusko on Jumalan perustama usko, jonka kautta ihmiset voivat pelastua iankaikkiseen elämään autuuteen Jesuksen Krisauksen kautta, jonka Jumsla on antanut!
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
      Jeesus käski julistamaan Evankeliumia loppuun asti.
      Islam ei ole tuota Evankeliumia, jota Jeesus käski julistamaan!
      Vain Jeesukseen uskomalla voi pelastua Jumalan luo!
      Jeesus sovitti koko maailman synnit Jumalan suhteen.
      Joka uskoo Jeesukseen saa syntinsä anteeksi ja perii iankaikkisen elämän!
      "Jumala käskee kaikkia ihmisä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi! Vakuudeksi Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ensimmäisenä kuolleista ylösnousseista!"
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
      Jeesus käski justamaan Evankeliumia maailman loppuun asti.
      Jeesus torjui kiusaajan Jumalan Sanalla!
      Myös Uusi Testamnetti on Jumalan Sanaa!
      "13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte." 1Tessalonikalaiskirje 2.luku
      Raamattu on Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyttä ja siten Jumalan Sanaa!
      Usko tulee julistetun Sanan kuulemisesta!



      Kristityt ovat odottaneet kauan antikristuksen ilmestymistä, jonka tunnistaa sellaisesta, että antiristus ei tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi! Amen
      Raamatun sana osoittaa islamin antikristullseksi, joka Raamatussa ilmoitettu!
      Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
      Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
      Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
      Hitler oli areolainen, eli tuota 400 luvulla Saksassa ollutta oppikuntaa edustamassa, joka kieltänyt Jeesuksen jumalluuden eli pitivät Jeesusta ihminsenä vain. "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
      Voi vain kysellä, pelastuvatko ne antikristuksen joukotkin!
      Voiko antikristuksen seuraajat olla syyttömiä, kun kristityt vertaavat antikristusta aivan paholaiseen ja pitävät 'perkeleen' lähettiläänä!
      Voi verrata Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen autuuteen:" Evankeliumia julistettava
      rauhassa rauhaa pitäville!" Uuden Testamentin mukaan! Kristinusko on siis rauhan uskonto!

      RAAMATUN KÄSIKIRJOITUSTEN LUOTETTVUUS
      Uuden Testamentin käsikirjoitukset ovat yhtäpitäviä eli niissä ei ole paljoa poikkeavuuksia ja nekään ei ole missään opillisesti tärkeissä paikoissa. Eli Uuden Testamentin suomennoksia voi pitää hyvin luotettavina. Uuden Testamentin käsikirjoitukset ovat olleet jo paljon ennen muhametttiilaisuuden syntyä, eli muhametilaisuus ei ole pätevä Uuden Testamentin tulkitsuja vaan Kristillistä kirkkoa voi pitää ainoana oikeana UudenTestamentin edustajana, ja toisten on väistyttävä kommentoimasta! Papit ja piispat ovat opetetut oikein ymmärtämään Raamattuja ja oikein ymmärtävät Jeesuksen opetukset!

      JEESUS ON MESSIAS
      Johanneksen Evankeliumin alussa on mainittuu Nikodemus, jonka kanssa Jeesus puhui, joka tunnisti Jeesuksen Messiaaksi (Kristus, kreikaksi)!
      Enkelien sanoma Jeesuksen syntyissä:"Teille on syntynyt Vapahtaja,Kristus Herra Daavidin kauppungissa!"
      "Hän on sovittava kansan synnit!"
      "Jeesus Kristus,, hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoasti meidän, vaan koko maailman edestä!" 1. Johanneksen kirje 2.luku, Kristittyjen Raamattu(Sisältää "Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut, autuuteen." RaamattuVanhan ja Uuden Testamentin)

      JUMALA LOI KAIKKI KRISTUKSEEN
      "Jumala loi kaiken Kristukseen ja kaikki kuoli Golgatalla. " Joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyy ja saa Pyhän Hengen ja liittyy Kristilliseen Seurakuntaan!Jeesus pelastaa!

      "Joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Pojan, sillä on elämä, mutta joka ei usko Jeesusta Jumalan Pojaksi, sillä ei ole elämää!" Raamattu
      "Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!"
      JUMALAN PYHÄ HENKI LASKEUTUI TAIVAASTA
      "Evankeliumi julistettava rauhassa rauhaa pitäville!"
      Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen lupausten jälkeen Jerusalemiin Ensimmisenä Helluntaina ja alkoi saarnavirka Jeesuksen käskemänä ja sitä tehden Pyhän Hengen saarnavirka on jatkunut vuosisadasta toiseen! Lue vaikka Apostolien tekojen alusta!!! Ja siellä oli paljon todistajia todistamassa tuota!
      JUMALA ON YKSI
      "Kolme on, jotka todistavat Taivaassa, Isä Jumala, Sana, Jeesus ja Pyhä Henki ja he kolme yksi ovat!" Uusi Testamentti,Vanha KirkkoRaamattu
      "Jeesus sanoi:"Miksi sanot minua hyväksi,Jumala yksin on Hyvä!"
      Kristityt uskovat YHTEN JUMALAN!
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!

      KRISTUS HALLITSEE MAAILMAN LOPPUUN ASTI

      • jumalanveli

        Veitte jeesuksen yöllä haudasta.


      • näin-on-kirjoitettu

        1.Samuelin kirja: 5:2-7 "Ja filistealaiset ottivat Jumalan arkin ja veivät sen Daagonin temppeliin ja asettivat sen Daagonin rinnalle. Kun asdodilaiset nousivat varhain seuraavana päivänä, niin katso: Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä. Mutta he ottivat Daagonin ja asettivat sen takaisin paikoillensa. Kun he taas nousivat varhain seuraavana aamuna, niin katso: Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä, mutta Daagonin pää ja molemmat kädet olivat katkaistuina kynnyksellä, ja ainoastaan muu ruumis oli jäljellä.
        Sentähden eivät Daagonin papit eikä kukaan, joka menee Daagonin temppeliin, astu Daagonin kynnykselle Asdodissa vielä tänäkään päivänä. Kun Asdodin miehet näkivät, miten oli, sanoivat he: "Älköön Israelin Jumalan arkki jääkö meidän luoksemme, sillä hänen kätensä on käynyt raskaaksi meille ja meidän jumalallemme Daagonille."

        Huom! Roomalaiset muuttivat Israelin maan nimeksi palestiina,


    • oikein-sanottu-

      Noin se on!

    • 12___13

      "Lahko harjoittaa ihmissyöntiä?"

      En tiedä mistä lahkosta puhut, mutta Jeesuksen opetuslapset eivät syöneet ihmisiä. :)

      • ristiinnaulittiin

        Lahkon johtajaa syytettiin ihmissyönnistä.


    • Jeremia käskee syödä hänen sanojaan, Viisaudenkirjassa viisaus käskee syödä viisautta, evankeliumissa jeesus käske syödä hänen ruumista ja juoda hänen vertaan.

      Mikä näistä on lihallista Oppia?

      • syyttömiäeihirtetä

        Ihan vaan ristiinnaulittiin syytön höpisijä.


    • PuhastaOn

      Nokun meistä uskovista on niin mukava mällätä verellä. Pirskotella verta toisten päälle, ja jopa pestä veren avulla pyykitkin lumivalkoisiksi.
      Isot pesuainefirmat on yrittäny selvittää jeesuksen veren saloja. Siinä jää Omot, Bio luvilit, ja Pirkan pesunesteet kirkkaasti toiseksi.
      Ihmeaine se jeesuksen veri. Sekin on ihme, että se vuota vuodesta toiseen. Normi- ihmisessä verta kai n. 4-5 litraa. Mutta jessen veri se ei lopu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2814
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      522
      2645
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      55
      1077
    Aihe