Muistojani koulukiusaamisesta.

Sinä tiedostat nyt aikuisena tuon kiusaamisen vain sen vuoksi, että joilla oli varaa kuluttaa ja törsätä luonnonvaroja. Kyllähän järkikin sanoo, että syrjiminen tuollaisten seikkojen vuoksi on turhaa.
Nyt nämä samat tyypit, kiusaajat, monet heistä saattavat kiihkota jossain vaikka kestävän kehityksen puolesta.
Tiedät ettet ole huono ja ihmisenä vähempiarvoinen sen vuoksi että olet kasvanut niukkuudessa.
Minäkin jouduin kärsimään paljolti samoista syistä. Asuin keksikouluaikaan oppilasasuntolassa ja kirkonkylän lasten kanssa samassa luokassa. Oppilaat, joille oli kuljetus kotiin, oli laitettu samaan luokkaan. Sittemmin aikuisena järkeilemällä kasvatin itsetuntoani ja päätin etten jää menneisyyden vangiksi. Myös usko Jumalaan on auttanut mieltämään ihmisarvoni pohjalta, joka on meillä kaikilla.
Olet vieläkin verrattain nuori ihminen. Mikään ei estä sinua aloittamasta toteuttamaan unelmia, jotka jäivät silloin 15- 20 vuotta sitten haaveiksi.
Rohkeutta ja menestystä elämääsi.

itselle kävi aikalailla samalla tavalla, tosin ensimmäiset vuodet olin eri koulussa. muistaakseni kiusaaminen alkoi kun piti vaihtaa koulua 4-5 luokalla. aluksi se oli pelkkää haukkumista, kunnes 7 luokalla siihen tuli tönimistä ja ei otettu mukaan. ammattikoulussa minulla todettiin masennus ja aloin syömään siihen kuuluvia lääkkeitä jotka auttoivat jonkun verran. tosin alkoholikin tuli kuvioihin mukaan ja sen tietää että alk ja lääkkeet ei sovi yhteen. välistä sitä oli todella sekaisin (tosin kaikkea ei muista), taisin olla putkassakin pari kertaa selviämässä. nykyään käyn kyllä ulkona mutta en juuri ota kontaktia muihin ihmisiin ellei ole pakko. tännekin eksyin sattumalta koska internetissä on helppo keskustella muiden kanssa. pitää kyllä varoa mitä kertoo itsestään koska täällä käy päivittäin tuhansia katselijoita. ei muuta lisättävää.

Koulukiusaajat saa kiduttaa loputtomasti.

Älä murehdi sitä että mitä muut ajattelivat ja telivät sulle menneisyydessä. Se ei ole sinun syysi ja niille ei enää voi mitään. Itselläni on kans hyvin samantyyppinen kokemus. Olen viisilapsisen perheen ainoa tytär ja mua kijsas lisäksi kotona naisvihaaja narsisti-isä.

Olen kuitenkin kaikista eniten harmitellut sitä miten kauan meni silleen et kelasin niitä kauheita kokemuksia ja olin ihan hajalla. Kunpa olisin vaan aikasemmin jo lähtenyt kohti uutta ja erilaista. Nyt elän mahdollisimman paljon tätä hetkeä ja harrastan mm. fitnessiä sekä opiskelen. Ainut vaikeus on vaan mielenterveyden kanssa et miten saan pidettyy pään kasassa. Mua auttaa näissä surujen käsittelyssä usko Jumalaan. Rukoilen ja saan silleen ne puhuttuu ulos.

Mene vaikka pitkälle kävelylenkille, ota jotain musiikkia mukaan jota kuunnella korvakuulokkeilla. Tee tästä viikottainen tapa ja mielellään joka päivä tai kolme kertaa viikossa tyyliin. Se kävely muuttaa aivokemiaa ja pian alat voida keskittyä nykyhetkeen. Koita sulkea kaikki häiriötekijät hetkeksi pois. Tähän esimerkiksi pyhiinvaellus pitkälle perustuu.