Syitä elää?

Elämäni on niin umpikujassa, etten enää tiedä, mitä tehdä. En keksi tällä hetkellä yhtäkään syytä, jonka vuoksi kannattaisi jatkaa elämistä.
Olen ollut työkyvytön kohta 15 vuotta paniikkihäiriön ja ahdistuksen takia, ja kaikista mahdollisista hoitokokeiluista ja terapioista huolimatta, olen edelleen työkyvytön. Minulla on syömishäiriö, jonka ansiosta olen pahasti ylipainoinen. Minulla ei ole ystäviä, ei parisuhdetta (ei ole koskaan ollutkaan), ja ainoat läheiset ihmiset elämässäni ovat eläkeikäiset vanhempani ja toisella paikkakunnalla asuva veljeni (joka käyttää huumeita ja kärsii myös mielenterveysongelmista).

Minulla on (oli?) oma asunto, jossa minun piti pystyä asumaan (vanhempieni omistama omakotitalo, jota vuokraan). Ahdistukseni ja masennukseni ja kaikki p**ka mitä elämässäni on johtivat kuitenkin siihen, että jämähdin vanhempieni luokse lapsuuden kotiini. Tarkoituksena oli mennä sinne omaan kotiin, ja suurin osa tavaroistani on siellä. Olen vanhempien luona vain "kyläilemässä" vaikka oikeasti olen täällä koko ajan.

Nyt omassa asunnossani on tapahtunut vesivahinko, ja koska minun on ollut vaikea viime aikoina edes käydä siellä, vettä on paljon ja sitä on valunut pitkään, ja se on tuhonnut ainakin huoneellisen verran omaisuuttani. En ole pystynyt itse käymään katsomassa, kuinka paha tilanne on, mutta oletan, että katastrofaalinen. Hometta kuulemma on, paljon.

Psykoterapiassani oli tavoitteena, että pystyisin palaamaan omaan kotiini tämän vuoden aikana. Nyt en edes tiedä, onko minulla enää kotia. Vanhempani (ainakin äiti) todennäköisesti vihaavat minua, koska olen tuhonnut heidän omaisuuttaan omani ohella, sen lisäksi, että olen olemassaolollani tuhonnut heidän elämänsä. Vanhempani ovat olleet se ainoa asia, jonka takia olen yrittänyt pitää itseni hengissä, koska olen ajatellut, että heihin sattuisi liikaa, jos kuolisin. Nyt en enää tiedä, luulen, että äitini toivoo, etten olisi koskaan syntynyt. Itse toivon, että olisin 15 vuotta sitten hypännyt kerrostalon ikkunasta, niin kuin ajattelin ikkunalaudalla seistessäni, sen sijaan, että palasin perheen luo ja hain apua. Monta surkeaa asiaa olisi jäänyt tapahtumatta, jos olisin hypännyt. On kulunut jo pari vuotta siitä, kun viimeksi viiltelin itseäni, mutta nyt haluaisin satuttaa itseäni, jotta saisin tämän ahdistuksen ja kivun päästäni pois. Ja tämä tarve saa minut inhoamaan itseäni vielä entistä enemmän.

Minusta tuntuu, että elämältäni on pudonnut pohja pois. Vaikken pystynyt asumaan omassa kodissani, rakastin sitä paikkaa ja tarkoituksenani oli sinne palata mahdollisimman pian. Nyt minulla ei ole mitään paikkaa, minne mennä. Äitini suhtautuu minuun kylmästi ja puhuu syyttävään sävyyn. Miksi jatkaisin tätä elämää, kun sillä ei ole minulle enää mitään hyvää annettavana? Olen tuhonnut kaiken.
Ilmianna
Jaa

7 Vastausta


Minäkin synnyin tänne vanhempien vahinkona ja pilasin heidän unelmansa toisenlaiseen tulevaisuuteen. Harva miestä on täällä vanhempien tilaustyönä.
Tiedän että olen syntynyt Jumalan tahdosta. Niin olet sinäkin. Elämälläsi on tarkoitus. Älä haudo itsemurhaa. Älä kanna kaunaa silti vanhemmillesi, vaikka ette aina tule yhteisymmärrykseen.
Rohkeutta elämään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Yhdyn edelliseen kommenttiin. Sinunkin arvosi määrittyy Taivaasta Jumalan luota, ei ole sattuma että olet täällä! Tämä em. on itselleni kaikkein tärkein lähtökohta minun ahdistus-ahdingoissa ja tarkoituksettomuuden-tunteissani. Menisitkö kurkkia tutustumaan seurakuntien tilaisuuksiin ja myös availe kristillisiä radio- ja tv-kanavia. Niistä aikoinaan tullut minulle aivan ratkaiseva ja pysyvä apukanava, nimenomaan psykiatrisen avun ja lääkkeen lisäksi. Niin tosi monta kertaa noissa kaikissa yhteyksissä kuulee puhuttavan, asioita käsiteltävän, tosi rakentavasti. Tärkeää on tajuta oma arvonsa ydinperheen ulkopuolella, ilman esim. just vanhempien asenteita ja perhedynamiikan tyylejä!

Sinun kirjoitus, kertomus itsestäsi, on hienosti ilmaistu ja kielellisestikin täydellinen. Sinä ole ilmeisesti monella tapaa lahjakas ja terävä ihminen. Voi kumpa nyt löytäisit sinulle sopivaa uomaa elämäsi käyttämiseen. Sinulla varmasti olisi myös annettavaa, jolloin itsekin alkaisit voida paremmin ja voisit tuntea arvokkuutta itsestäsi ja elämästäsi, itsellesi sopivissa puitteissa. Mieleeni tulee, että entä hakeutua tilanteisiin, joissa joitakin uusia ihmisiä, mahdollisimman vertaisia että sitten saisit rohkeutta laajentaa elinpiiriäsi. Tosin en nyt tiedä, miten ns. vammautuneessa tilassa eli rajoittuneesti joudut elämään. Mutta etkö nyt kuitenkin saisi etäisyyttä äitiisi luotua korvaten häntä ja isääsi jollakin tai joillakin muilla ihmiskontakteilla. Okay, luulen että tämä itsestään selvää sinulle tämä ajatteluni ja nämä asiat jo moneen kertaan tulleet sinulle esiin. Mietinpä kuitenkin. - Joka tapauksessa äitisi ajattelu, asenteet ja mielipiteet eivät todellakaan ole totuus sinusta ihmisenä. Ole oma itsesi ja karista vanhempiesi asenteet sinuun, on muutakin, todellisempaa. Jospa saisit korvattua sidosta perheeseesi joillakin muilla ihmissuhteissa, jollakin ryhmään kuulumisella näin aluksi. Ja usein yksikin omankaltainen ystävä riittää, sellainen johon voi luottaa ja jonka kanssa puhuu samaa kieltä.

Tarvitset nyt ehdottomasti ensin käytännön apujakin ja paluun omaan kotiin, eikö.

Älä välitä noista kristillisyydenvihamielisistä kirjoituksista, ajan henki on, että tuommoinen viha on nyt erityisen valloillaan. Minua se ei tule kaatamaan, olen varma siitä totuudesta, minkä olen Jeesuksen kautta itse löytänyt, se tie on ainoa ja kannattaa. Minun vaikeuksien tarkoitus varmaan osaltaan olikin siinä, että Tien löytäisin. Silti tarvitsen psykiatrista tukea ja vähän lääkettäkin. Eikä kenenkään nyt ole syytä tähänkään kappaleeseen vastata vihamielisesti, tietämättään mitätöiden. Tämän kirjoitin sinulle. Halit.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Onks toi nyt fiksua ja asiaankuuluvaa ??
Tämäkö auttaa aloittajaa ??
Aloittajalle kaikkea hyvää !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mimerkiki kirjoitti:
Onks toi nyt fiksua ja asiaankuuluvaa ??
Tämäkö auttaa aloittajaa ??
Aloittajalle kaikkea hyvää !
Niinpä, ahdistusta lisäävät edustavat itseään!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"suicidal_tendencies" = on vakava asia, ja sen äärimmäinen toteuttaminen olisi rikos.

Kirjoitat paljon ja avaudut ongelmastasi mutta et ole tilanteessasi ainoa maailmassa.
Ilmeisesti et ole saanut oikeaa hoitoa ja tukea osaksesi. Mitkään lääkkeet eivät ole todellisen avun saannin perusta. Ilmeisesti tarvitset tukea psyykkisen kunnon kohottamiseksi ja sen aikaan saamiseksi ymmärtäväiseltä tuen.

Varo kumminkin eksyttäjä saalistajia. Kun itse työtapaturman jälkeen odottelin leikkaukseen pääsyä niin ovikello soi jatkuvasti iltaisin ja tarjottiin "herra jumalan" paksua kirjaa lukevien eri lahkojen apua. Uskonnot ja psyykkisten sairaudet eivät sovi edes terveille ihmisillä ja vielä vähemmän sairaille... Jos olisin ollut nainen, niin olisivat pakolla raahanneet seuroihin jne mutta eivät minua saaneet.... ei edes nk "työkaverit."

Tietysti olisi paljon kysyttävää mutta en ala yleisellä palstalla henkilökohtaisuuksiasi penkomaan, eikä se varmaan olisi kaikilta osilta kivaa sinustakaan. Olen aikoinaan saanut pitkän psykologian ja muitakin tietoja oppinut ja huomaan tekstistäsi asioita joihin tekisi mieli puuttua mutta ei sellaista tällä palstalla voi ottaa käsittelyyn... kunnioitan sairaana heikommassa asemassa olevia... Seuraan keskustelun kulkua ja voihan olla että heitä esiin asioita joita sinun ei tule ottaa vastaan....
Voimia ja olen pahoittani etten voi antaa yhteys tietoja, niitä ei saa täällä miten vaan levitellä...
Ilmianna
Jaa
"Olen ollut työkyvytön kohta 15 vuotta paniikkihäiriön ja ahdistuksen takia, ja kaikista mahdollisista hoitokokeiluista ja terapioista huolimatta, olen edelleen työkyvytön."

Itsekin olin yli 14 vuotta ahdistuksen ja masennuksen lamauttama ja kävin läpi lääkkeiden, terapioiden ja mielenterveyspalveluiden kirjon. Nyt olen kuitenkin taas täysin työkykyinen - joten omasta ja asiakkaideni puolesta voin sanoa, että on mahdollista kuntoutua.

Elämän merkityksellisyyteen ei voi kukaan muu kuin sinä vastata ja tiedän, että henkisen kärsimyksen hetkellä kaikki on ns. perseestä. Olen itsekin kulkenut niissä syvimmissä mielen rotkoissa vuosien ajan.

Jos haluat vielä yrittää, ota muhun yhteyttä! Klikkaa nimimerkkiä ja katso profiilista spostiosoite. Tarjoan nimenomaan tehokasta helpotusta pitkäaikaisista mielialahäiriöistä, ahdistusoireista ja traumaperäisestä stressistä kärsineille. Lähetä vaikka puh.nro ni voin ottaa yhteyttä ja jutellaan.

- Pekka
Ilmianna
Jaa
Pekka, kiitos kun muistutat siitä, että elämä myös kääntyy parempaan suuntaan kun saa apua ja jaksaa työskennellä tavoitteidensa eteen.
1
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Syitä elää?

Elämäni on niin umpikujassa, etten enää tiedä, mitä tehdä. En keksi tällä hetkellä yhtäkään syytä, jonka vuoksi kannattaisi jatkaa elämistä.
Olen ollut työkyvytön kohta 15 vuotta paniikkihäiriön ja ahdistuksen takia, ja kaikista mahdollisista hoitokokeiluista ja terapioista huolimatta, olen edelleen työkyvytön. Minulla on syömishäiriö, jonka ansiosta olen pahasti ylipainoinen. Minulla ei ole ystäviä, ei parisuhdetta (ei ole koskaan ollutkaan), ja ainoat läheiset ihmiset elämässäni ovat eläkeikäiset vanhempani ja toisella paikkakunnalla asuva veljeni (joka käyttää huumeita ja kärsii myös mielenterveysongelmista).

Minulla on (oli?) oma asunto, jossa minun piti pystyä asumaan (vanhempieni omistama omakotitalo, jota vuokraan). Ahdistukseni ja masennukseni ja kaikki p**ka mitä elämässäni on johtivat kuitenkin siihen, että jämähdin vanhempieni luokse lapsuuden kotiini. Tarkoituksena oli mennä sinne omaan kotiin, ja suurin osa tavaroistani on siellä. Olen vanhempien luona vain "kyläilemässä" vaikka oikeasti olen täällä koko ajan.

Nyt omassa asunnossani on tapahtunut vesivahinko, ja koska minun on ollut vaikea viime aikoina edes käydä siellä, vettä on paljon ja sitä on valunut pitkään, ja se on tuhonnut ainakin huoneellisen verran omaisuuttani. En ole pystynyt itse käymään katsomassa, kuinka paha tilanne on, mutta oletan, että katastrofaalinen. Hometta kuulemma on, paljon.

Psykoterapiassani oli tavoitteena, että pystyisin palaamaan omaan kotiini tämän vuoden aikana. Nyt en edes tiedä, onko minulla enää kotia. Vanhempani (ainakin äiti) todennäköisesti vihaavat minua, koska olen tuhonnut heidän omaisuuttaan omani ohella, sen lisäksi, että olen olemassaolollani tuhonnut heidän elämänsä. Vanhempani ovat olleet se ainoa asia, jonka takia olen yrittänyt pitää itseni hengissä, koska olen ajatellut, että heihin sattuisi liikaa, jos kuolisin. Nyt en enää tiedä, luulen, että äitini toivoo, etten olisi koskaan syntynyt. Itse toivon, että olisin 15 vuotta sitten hypännyt kerrostalon ikkunasta, niin kuin ajattelin ikkunalaudalla seistessäni, sen sijaan, että palasin perheen luo ja hain apua. Monta surkeaa asiaa olisi jäänyt tapahtumatta, jos olisin hypännyt. On kulunut jo pari vuotta siitä, kun viimeksi viiltelin itseäni, mutta nyt haluaisin satuttaa itseäni, jotta saisin tämän ahdistuksen ja kivun päästäni pois. Ja tämä tarve saa minut inhoamaan itseäni vielä entistä enemmän.

Minusta tuntuu, että elämältäni on pudonnut pohja pois. Vaikken pystynyt asumaan omassa kodissani, rakastin sitä paikkaa ja tarkoituksenani oli sinne palata mahdollisimman pian. Nyt minulla ei ole mitään paikkaa, minne mennä. Äitini suhtautuu minuun kylmästi ja puhuu syyttävään sävyyn. Miksi jatkaisin tätä elämää, kun sillä ei ole minulle enää mitään hyvää annettavana? Olen tuhonnut kaiken.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta