Muistoja peruskoulusta 1994-2002

Kasvoin suuressa perheessä (yhteensä viisi lasta), molemmat vanhempani kävivät töissä. Olimme työläisperhe, rikkaiden perheiden joukossa. Olimme ne alkuasukkaat, jotka jäivät asumaan tietylle alueelle, sen muuttuessa trendikkääksi ja hipsterien vallatessa talot.

Ala-asteella olin itseasiassa aika suosittu, oli paljon kavereita ja harrastuksia. Kaikki alkoi muuttumaan, joskus viidennen luokan tietämillä, jolloin muotivaatteet ja ylipäätään pukeutumisen tiedostaminen, alkoi näkyä ihmisissä. Yhtääkkiä luokan suosituimpia tyyppejä olivatkin ne, joilla oli uusia vaatteita joka viikolla, skeittilautoja, lumilautoja, uusia maastopyöriä, hienoja harrastuksia jne. He kävivät joka kesä ja talvi lomilla etelässä ja kertoivat aina luokassa, missä ovat käyneet jne. Heidän vanhemmillaan olivat hienot ammatit, omakotitalot, autot jne.

Meidän perheessä vaatteet kiersivät aina vanhimmalta nuorimmalle ja sama päti myös harrastusvälineisiin. Emme lomailleet koskaan missään ulkomailla, kävimme korkeintaan linnanmäellä ym. Kyllähän minä kateellinen olin koulukavereilleni edellä mainituista jutuista, mutta ehkä enemmän siksi, että uusien vaatteiden avulla, ei olisi erottunut joukosta ja joutunut kiusatuksi. Kiusaaminen alkoi yleensä nälvimällä tyyliin ”sinulla oli tuo sama paita jo kaksi vuotta sitten” tai ”vanhempasi eivät koskaan käy missään”, muistan lopettaneeni erään harrastuksen pelkästään sen takia kun kuulin yhden kiusaajan haukkuvan vanhempiani köyhiksi selkäni takana. Enhän minä sitä silloin vanhemmilleni kertonut, keksin vain jonkun tekosyyn. He vain ihmettelivät miksi lopetin kun olin siinä niin hyvä. Perheen autoa haukuttiin, kaikkea mahdollista, kiusatut varmasti tietävät millaista se on. Häpeän myöntää, mutta joskus häpesin vanhempiani ja toivoin etteivät he tule mihinkään koulujuhliin. Tai katsomaan vaikka jalkapallopeliäni, tunsin häpeää ilman minkäänlaista syytä. Jälkikäteen tämä on tuntunut erityisen pahalta, mutta silloin kyseinen ajatus oli hyvinkin selkeänä mielessä, eikä siinä tiedostanut mitään väärää. Rakastan vanhempiani, he tekivät kovasti töitä kasvattaakseen viisi lasta. En syytä heitä mistään, vaikka joskus olinkin kovin katkera.

Erityisesti ylä-asteelta ovat jääneet mieleen välitunnit, kun ei ollut kavereita, sitä vietti aikansa sisällä, ulos ei uskaltanut mennä, koska pelkäsi sen johtava konfliktiin. Koitti tehdä itsestään läpinäkyvän. Ei kehdannut kutsua ketään kaveria kylään, kun tiesi että hän alkaa levittämään juttuja kodista, vaikkei siinä kodissa mitään vikaa edes ollut, se oli vain normaali koti, muiden ollessa rikkaita koteja. Omakohtaisesti voin todeta, että kiusaamineen johtaa pahimmillaan siihen, että muiden hyväksyntää hakee keinoilla millä hyvänsä, monet kiusaajathan ovat olleet itse kiusattuja, siirtyneet toiselle puolelle. Kyllä minäkin varmasti, joskus kiusasin jotain, en vain itse tiedostanut sitä silloin. Jonkilaisen rauhan tässä monimutkaisessa asiassa, saavutin ylä-asteella kun aloin olemaan kaveri toiselle kiusatulle, muistan kiusaajien kysyneen minulta ”miksi olet hänen kaverinsa, saisit kyllä paremmankin kaverin?”. Olisin siis varmaan päässyt liittymään heidän joukkoonsa, jos olisi alkanut kiusaamaan tätä kaveria, jota oli kiusattu vielä pidempään kuin minua.

En kehdannut koskaan kertoa kiusaamisesta kenellekään, jos olet kiusattu ja luet kirjoitustani. Niin kehotan sinua kertomaan kiusaamisesta jollekin! Puhu vanhemmillesi, jos vanhemmille ei voi puhua, niin vaikka terveydenhoitajalle/koulukuraattorille. Ihan kuka tahansa ihminen käy, sukulainen, nettituttava, joku johon luotat. Puhuminen auttaa kyllä näissä asioissa ja tarjoaa vinkkejä ulospääsyyn. Pahin mahdollinen teko on sulkeutua kuoreensa ja ottaa kaikki vastaan, ikään kuin hyväksyen, että ansaitsee kaiken.

Kyllä tuo koulumaailma voi vaan olla helvettiä! Voin vaan mielessäni kuvitella mitä se on nykypäivänä. Älykännyköiden ja muun kulutushysterian aikaan. Eikä kiusaamista voi millään tavalla puolustella, mutta myönnettäköön se, että ihmiset ovat erilaisia, joku voi kokea miedonkin huumorin kiusaamisena. Aikuisena työelämää nähneenä, kyllä sitä kiusaamista esiintyy sielläkin, vielä enemmän kuin koulussa. Jotkut ihmiset eivät näytä koskaan oppivan virheistään. Joskus ajattelin, että lapset ovat lapsia ja ajattelin kiusaamisen selittyvän sillä, mutta aikuiset ovat ihan samanlaisia, jopa pahempia. Eikä siltä kiusaamiselta voi millään välttyä, jos jotkut haluavat kiusata sinua, syy keksitään kyllä. Se voi olla mikä vaan, taivaan ja maan väliltä. Voit jopa joutua kiusatuksi siitä syystä, että perheesi on liian varakas.

Miten kiusaaminen vaikutti minuun? Varmasti monella tavalla, ehkä kyky solmia suhteita ja luottaa ihmisiin on se pahin, minkä menetti. Koen myös, ilman kiusaamista olisin jatkanut opiskelua pidemmälle. Jostain syystä, nyt kolmikymppisenä näitä asioita on alkanut miettimään vaikka ne vuosia sitten jo hautasi jonnekin muistin kätköihin.