Millainen on hyvä terapeutti??

Ei tuo ihan hyvältä kuulosta.

Psykoterapeuttiin pitäisi saada luoda suhde, jossa ei tarvitse jännittää eikä varoa sanomasta vaikka, että "älä nyt jyrää, haluan puhua tästä ja tästä". Saisitko kysyttyä asiasta: mikä tavoite on isäsuhteesta puhumisella ja milloin voitte käsitellä niitä asioita, joita sinä (psykoterapian päähenkilö!) mielessäsi mietit?

Ylipäätään psykoterapiassa pitäisi tasaisin välein olla pysähtymisen kohta: psykoterapeutin tulee ottaa puheeksi, miltä on tuntunut vastaanotolla käydä, miltä tapa yhdessä käsitellä asioita ja onko toiveita sen suhteen. Joskus nämä asiat tulevat luontevasti käsittelyyn muutenkin, mutta ellei, niin niihin pitäisi tietoisesti pysähtyä.

Psykoterapian tavoitteena on auttaa ihmistä muuttumaan siksi ihmiseksi, joka ihminen itse haluaa olla. Tämä on aika isosti sanottu, mutta näinhän se on. Päästä siihen, että ihminen tuntee, että tällainen voin olla ja näin on riittävän hyvä (jotakin hiomatonta särmää meissä kaikissa kuitenkin on ja jää).

Ota psykoterapian tavoitteet uudelleen puheeksi. Onhan niistä ainakin psykoterapian alussa puhuttu? Onhan?

Tsemppiä sulle!!!

Hei
Otat ison asian esille. Siihen on vaikea edes yrittää vastata näin, mutta joitakin ajatuksia kuitenkin..
Mikä oli motiivisi mennä alun perin terapiaan? Kun sanot, että kaikki oli hyvin ennen terapian aloittamista.. Ja onko kyseessä psykoterapia vai jokin muu ?
Terapia tarkoitushan on saada ihminen voimaan paremmin. Siinä käsitellään elämää vaivaavia ongelmia tai yleistä ahdistusta, perusturvattomuutta, ihan mitä tahansa asiaa, joka on esteenä hyvälle elämälle. Terapiasuuntauksia on lukuisia ja kaikki ei sovi kaikille. Myöskään henkilökemiat eivät aina toimi ja sen vuoksi kannattaa käydä muutaman kerran tapaamassa mielellään useitakin terapeuttiehdokkaita ennen kuin sitoutuu.
Olet käynyt kolme vuotta terapiassa. Kuinka usein se on? Olisiko niin, että koet jo saaneesi sen mitä tässä terapiassa yleensä voi "saada"? Psykoterapiassa asiakas itse työskentelee oman elämänsä ja ongelmiensa kanssa. Psykoterapeutti mahdollistaa sen olemalla läsnäoleva ja välittävä peili. Mutta se psyykkinen työ tehdään itse.
Kerrot riidasta sisaresi kanssa. Itselle tulee mieleen, että olisiko sinun itsetuntosi kuitenkin nyt parantunut niin, että pidät puoliasi entistä paremmin, ja siksi teille on tullut riitaa?
Nämä ovat vain arvailuja. Ajattelen niin, että yksiselitteisesti ei voi määritellä hyvän terapeutin tuntomerkkejä. Se millainen persoona ja lähestymistapa sopii yhdelle, ei välttämättä sovellu toiselle.

Oman olon vahvistuminen, itsenäisyyden lisääntyminen, elämänilon ja rakkauden kokeminen, tasapainoisuus, päätöksenteon helpottuminen, ahdistuksen helpottuminen, rohkeuden lisääntyminen.. Tässä muutamia esimerkkejä, kuinka ihminen voi muuttua terapian aikana.

Lämmöllä,
pappi Elisabet

Jos vaikka sanoisi suoraan että unohda kaikki paskat ja elä omaa elämää eteenpäin. Jätä kaikki taaksesi.

Psykoterapian alussa ei olla puhuttu tavoitteista, menin sinne kun erostani oli kulunut jonkin aikaa, ei ollut mitään pakottavaa tarvetta mennä, mutta ajattelin, että ehkä asioista voisi olla hyvä puhua. Varsinkin terapiasuhteen alussa mietin usein, että lopetan terapian, jännitin lähes aina sinne menoa ja joka kerta revittiin auki lapsuuteni asioita vaikka joskus sanoin, että voitaisiinko ottaa kevyemmin.

Käsitellään terapiassa niinkin rankkaa aihetta kuin hyväksikäyttö ja terapeuttini on 95 % varma, että minulle on käynyt lapsena niin, itse en varmasti muista tapahtumia vaan tällaisia mahdollisia tapahtumia nousi mieleeni parikymppisenä aleksander-tekniikan tunnilla, tosin silloinkin ohjaajan johdattelemana, kun lausahdin, että onkohan minua käytetty lapsena hyväksi ja sitten aloin "muistaa" asioita, ensin yksin ollessani. Minun mielestäni, minut olisi silloin pitänyt ohjata ammattilaisen juttusille, eikä kenenkään puoskaroida näin vakavalla asialla.

Palataan nyt vielä tähän nykyiseen terapeuttiin, niin hän ei anna tuumaakaan periksi, jos kyseenalaistan "muistoni", olen maininnut mm. valemuistojen mahdollisuuden, yhden ainoan kerran uskalsin laittaa hanttiin tässä asiassa ja sanoa mielipiteeni ääneen, tällöin terapeuttini totesi, että ei hän ala kanssani väittelemään asiasta. Minun mielestäni tuollaisessa asiassa ei ole mitään väittelemistä vaan voisihan asiaa pohtia monelta kannalta, kun en asioita kunnolla muista. Joskus kun puhuin eräästä miessuhteestani terapeutille, niin hän jopa töksäytti, että enhän saa edes tämän miehen kanssa orgasmia, loukkaannuin kovasti tuosta kovasti, jota kyllä sitten yhdessä pohdittiin.

Sen myönnän, että isäsuhteeni on ollut lapsuudessa hankala, tällä hetkellä välit on hyvät, isäni on myös vakavasti sairas fyysisesti tällä hetkellä, joka aiheuttaa myös huolta. Olen ollut miesten kanssa arka ja epävarma, mutta olen kuitenkin käynyt treffeillä ja muutama tapailusuhdekin on tässä sinkkuaikana ollut, mutta sitä oikeaa ei tahdo löytyä. Käyn töissä, opiskelen, minulla on ystäviä, eikä minulla ole diagnosoitu mitään mielen sairauksia.

Joskus toki tuntuu, että tämän hetkinen epävarmuuteni miehiä kohtaan johtuu enemmän tuosta hankalasta parisuhteestani eikä isäsuhteestani. Terapeuttini on varma, että kärsin dissosiaatiosta. Arkisin voin erittäin hyvin, jos minulla on enemmän vapaa aikaa, ajatukseni saattavat harhailla, mutta en tiedä onko se kuitenkaan dissosiaatiota. Lievää ahdistuneisuutta olen kokenut, mutta koen sen johtuvan siitä, kun asun vielä paikkakunnalla missä elin exän kanssa ja missä en ole koskaan viihtynyt. En tiedä, joka tapauksessa aion lopettaa terapian tämän kevään aikana, saa nähdä mitä terapeuttini siihen sanoo, tosiaan tapaamisia on ollut n. kerran kuussa. Ai niin sekin tuntui tosi oudolta, kun jouduin joulun alla perumaan tapaamisen, kun olin kipeä, niin sitten seuraava tapaaminen venyi jonnekin parin kuukauden päähän, terapeutin loman ja osa-aikaeläkkeen vuoksi.

Jotenkin tuollaisella terapeutilla on niin suuri auktoriteetti ja ajattelen, että ehkä miessuhteeni helpottuvat, kun jaksan sinnitellä terapiassa. Mutta olisihan tässä kolmessa vuodessa jo pitänyt tapahtua jotain miesrintamalla, ei vaan se oikea ota löytyäkseen, mutta yritystä on osaltani ollut eli olen tutustunut miehiin ja käynyt treffeillä. Koen aika suuria tunnontuskia, jos käyn silloin tällöin ulkona pitämässä hauskaa ja jos on joskus yhdenillanjuttuja, en kokenut niistä aiemmin morkkista, tämä terapia on aiheuttanut sen, hyvin olen osannut myös pitää puoleni miesten kanssa aiemmin. Koen että terapiasta on ollut kuitenkin jotain hyötyä, olen vapautunut jollain tavalla esim. työssä olen vapautuneempi. Uskon myös, että kun kesällä pääsen muuttamaan nykyiseltä paikkakunnaltani, niin se helpottaa kaikin puolin tilannettani. Saa nyt sitten nähdä, kun kerron terapeutille lopettamisesta, että miten tämä siihen reagoi, pitääkö kynsin hampain kiinni minusta. Terapeuttini reagoi myös hyvin voimakkaasti siihen, kun en halunnut potilastietojani terveydenhuollon nähtäville, terapeutti oli sitä mieltä, että ilman muuta tiedot pitäisi olla esillä, että minuun osataan suhtautua ja hän oli vastoin tahtoani kirjoittanut erään tietojani koskevan otsikon siten, että siitä pääsee perille mitä asiaa käsitellään. Terapeuttini ei myöskään muistanut, että minua tavallaan johdateltiin tuolloin parikymppisenä "muistamaan" lapsuudessani tapahtuneita asioita, hän luuli, että asiat olisivat tulleet mieleeni alaksander-tekniikan vastaanotolla, eikä vasta kotonani jälkeenpäin.. Minusta tuokin on tosi iso epäkohta terapeutin toiminnassa. Mene ja tiedä, kovasti pyöritän näitä terapiassa käytyjä asioita päässäni yksin ollessani, enkä tiedä onko se terveellistä, myös itsetarkkailua esiintyy aika paljon. Mutta tarkemmin ajateltuna, pakkohan se on myöntää, että aika erikoista tämän naisen harjoittama terapia on ja siitä olen aivan varma, että lopetan sen tämän kevään aikana. Ehkä en saa koskaan selville mitä nämä parikymppisenä mieleeni nousseet oudot muistikuvat ovat lapsuudestani, mutta en jaksa vatvoa niitä enempää, tällä hetkellä olen siis lähes nelikymppinen. Elämässäni on kaikki muuten hyvin vain mies ja perhe puuttuu, joita kaipaan kyllä kovasti elämääni.

En tiedä onko ap täysin keksitty provo, samoin ööölö kirjoituksineen. Toisaalta,
"Nooran monta minää" ei ole keksitty tarina.

Terapeutin ei ainakaan kuulu alistaa ja mitätöidä, mutta ehkä jos sellaista on
kokenut pitänyt "normaalina" käytöksenä aiemmin elämässään, ehkei sitten niin
hetkauta... Terapeutti ei ole, kuulu olla auktoriteettina "mikä on oikein tai väärin" ja ed.
kuvauksiin kirjoituksiin terapeutin käytöksestä, lopettaisin käynnit välittömästi.

Minulla on terapiasta, terapeutista aivan toisenlainen kokemus mutta jokainen
toki valitsee mieltymystensä mukaisesti.

Kun psykoterapia alkaa tuottamaan harmia enemmän kuin hyötyä, niin kannattaa pysähtyä miettimään, onko psykoterapiamuoto ja terapeutin tapa käsitellä ongelmaa sopiva juuri itselle.

Tuo kuvaamasi on yksi terapiamuoto, joka nimenomaan keskittyy enemmän lapsuuteen enemmän. Joissain tapauksissa, kuten traumojen kanssa tuo menetelmä voi toimia hyvinkin. Periaatteessa terapiamuodolla ei aina edes ole väliä ja hyviä tuloksia voi tulla terapiasta riippumatta. Psykoterapia kun on keskusteluapua. Joillekin jo pelkkä omien ongelmien käsittely auttaa. Kaikki terapiamuodot eivät kuitenkaan sovi kaikille ihmisille ja heidän erilaisille ongelmilleen yhtä hyvin. Esimerkiksi jonkun ongelman juuret ovat lapsuudessa, toisen taas lähimenneisyydessä, kun taas kolmannella syy on jokapäiväisessä arjessa.

Sinun tapauksessasi herättää lapsuuden käsittely epäilyjä terapiamuodon sopivuudesta, kun kerran haluaisit käsitellä lähimenneisyyden tapahtumia. Eri terapiamuodoissa, keskitytään vähän eri asioihin. Kannattaa ehkä tutustua eri psykoterapioihin ja katsella olisiko joku muu parempi.
Tässä on yksi lista:

http://www.hameenlinnapsykoterapia.com/8

Hyvä idea voisi olla myös kysellä joltain muulta psykologilta mielipidettä. Kun alan ammattilaiselta kysyy, niin jo pienellä kuvauksella voi saada hyviä psykoterapiavinkkejä.

Terapeuttien tiedoissa on eroja. Toiset ovat eläneet opiskeluaikansa silloin, kun ei ollut kuin muutama terapiamenetelmä. Nykyään eri terapioita on niin paljon, että kaikki terapeutit eivät välttämättä pysy kärryillä ja osaa suositella juuri sitä parasta psykoterapiamuotoa asiakkaalle sopivaksi. Tämä uuden tiedon puute on ikävä asia, sillä psykoterapeutti voi luulla, että oma terapiamenetelmä kyllä toimii hyvin eri ongelmiin. Hän ei ehkä osaa ajatella potilastaan muusta näkökulmasta kuin omastaan, koska on omistautunut vain tälle yhdelle menetelmällä. Näin potilas ei saa parasta mahdollista psykoterapiaa ja aikaa ja rahaa saattaa valua hukkaan vain tietämättömyyden takia.

Minusta eri psykoterapiamuotoja pitäisi mainostaa enemmän. Jokaisen suomalaisen pitäisi tietää, että psykoterapioissa on eroja. Eri menetelmät sopivat paremmin eri ongelmiin. Kukaan tavallinen ihminen ei tiedä usein terapioista paljoakaan. Kun sitten sellaista sattuu tarvitsemaan, niin tämä tietämättömyys niin terapeuttien kuin asiakkaiden parissa kuluttaa yksilön psyykkistä terveyttä ja rahaa. Sen sijaan, kun vaikka hammas sattuu, niin kaikki kyllä tietävät suunnata hammaslääkäriin.

Tsemppiä sulle aloittaja ja toivottavasti lyödät sinulle paremman terapian. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa terapiaa. Parempi se on kuin jatkaa huonossa. Tai eihän se itse terapia välttämättä huonoa ole ollenkaan vaan se, että ihmiset saavat väärää terapiaa.

"Käsitellään terapiassa niinkin rankkaa aihetta kuin hyväksikäyttö ja terapeuttini on 95 % varma, että minulle on käynyt lapsena niin, itse en varmasti muista tapahtumia vaan tällaisia mahdollisia tapahtumia nousi mieleeni parikymppisenä aleksander-tekniikan tunnilla, tosin silloinkin ohjaajan johdattelemana, kun lausahdin, että onkohan minua käytetty lapsena hyväksi ja sitten aloin "muistaa" asioita, ensin yksin ollessani. "

Jokaisen ammattiaan ja potilaitaan kunnioittavan terapeutin tulisi ymmärtää, että valemuiston tahaton istuttaminen ihmiseen terapiassa on lapsellisen helppoa.

"Nooran kohtalo on surullinen esimerkki siitä, miten vaikeaa huonovointisia
potilaita on suojella terapeuttien puoskaroinnilta ja epäeettiseltä toiminnalta",
sanoo tapauksen tunteva oikeuspsykologian tutkija Julia Korkman HUS:ista.

Koko tarina googlettamalla: Rapport - Nooran monta minää

Tuota noin, harmittaa, kun tulee yksin ollessa vatkattua kaikkea paskaa päässä ja jotenkin leijun jo ihan senkin takia... Mulla on kaikki ihan hyvin, haluaisin jo jatkaa elämääni ja ehkä käydä jonkun toisen psykologin juttusille vielä tai sitten antaa nyt psykologien olla.. Käyn töissä, saan nyt keväällä yhden vaativan tutkinnon valmiiksi, minulla on ystäviä ja treffeilläkin käyn silloin tällöin.. Osaan pitää puoleni miesten kanssa ja tiedän mitä etsin ja haluan ja haluan pitää myös hauskaa joskus!!! Enkö voi hyvin lopettaa terapian ja palata takaisin, jos en pärjää ilman.. Musta tuollainen menneessä eläminen ja asioiden vatkaaminen ei ole pidemmän päälle terveellistä....

Hyvä terapeutti on sellainen joka todella pystyy auttamaan eikä ota siitä maksua!
Sellainen voi olla avomielinen rehellinen lähin ystäväsikin...

Tärkeintä on luottamus terapeuttiin. Ilman luottamusta ei voi olla tervettä vuorovaikutusta kahden ihmisen välillä. Ylenkatse, manipulointi syö hoidettavan itsetuntoa. Kuitenkin terapiassa on tapahtunut tervettä edistymistä kun aloittaja on alkanut pohtimaan hauskanpitoa miesten kanssa joka aiheuttaa tunnontuskia. Iloitsen aloittajan terveestä itsekunnioituksen heräämisestä. Mielestäni terapeutille voi kertoa hoidon hyvät ja huonot kokemukset. Onnistunut terapia muuttaa ihmistä hylkäämään vapaaehtoisesti elämää tuhoavat riippuvuudet ja vahvistaa persoonallista minuutta rohkeuteen kohdata oman elämän haasteet.