Päätöspuheenvuoroni

Onko loogista,

1. että sama palvelu toteuttaa toimintaohjeidensa mukaan yhteiskunnan hyviä eettisiä arvoja ja kertoo asiakkaalle, että hänen äitinsä on vanhempi ja viisaampi kuin asiakas, joten hän tietää asiakasta peremmin kuinka vale voittaa ?

tai

2. Jokin palvelu tarjoaa kuulluksi tulon kokemusta, mutta käytännössä puhujaa ei uskota, vaan hänet tyrmätään kokonaan tai vähintäänkin kuulostetaan todella epäluuloiselta ja ennakkoluuloiselta. Mikä se sellainen kuulluksitulon kokemus on ? Ja kuinka siinä luvattu palvelu toteutuu vai onko asiakasta ikäänkuin huijattu harhaanjohtavalla informaatiolla palvelun todellisesta luonteesta ?
Ja millä logiikalla sellaisiin palveluihin pitäisi luottaa, joissa ihan selvästi luvataan ihan muuta kuin mitä tehdään ?

Sitten asiakkaalle kerrotaan, että ihmiset eivät ole loogisia.
Mitä hyötyä ihmiselle on vaikeuksissa käydä epäloogisia keskusteluja ja miten asiat sillälailla selviävät vai onko olemassa riski, että ne sotkeentuvat ?
Sitten todetaan, että varmasti kuitenkin kaikki ovat tarkoittaneet vain hyvää, kunnes jos asiaa vähän tarkemmin tiedustelee todetaan, että eihän asemassaan voi sanoa rehellistä aitoa mielipidettään.

Mitä järkeä on jaata ihmisten epäaitoja mielipiteitä jossain hädässä ?

Onneksi "testasin" palvelujen laatua kertomatta kaikkea. Uusi maailmankuva joka tätä kautta syntyi on hämmentävä...
Ilmianna
Jaa

113 Vastausta



Jatkuu hieman

Maailman todelliset tapahtumat eivät millään voi mahtua oikeasti niihin suppeisiin viitekehyksiin, joissa niitä käsitellään "avun" piirissä, joten en koe sellaista epäaitoa asioiden käsittelyä mielekkääksi.

Lopetukseni koskee siis kaikkia keskustelujani senkaltaisissa viitekehyksissä
Ilmianna
Jaa
Koetetaanpa...

Tarkoittanet julkisia avunantopaikkoja, joiden toiminta perustuu lakeihin ja kaiken maailman säännöksiin sekä "tietoon"? Näin olettaen nostan tarkasteluun kaksi julkisen sektorin toimijaa; psykiatrian ja sosiaalitoimen (lastensuojelun).

Psykiatrian kehyksissä tarkastellaan useimmiten yksilöä. Oletus kai on että henkilön saapuessa palvelun piiriin hänessä on jotain vikaa. Sitä etsitään sitten kissojen ja koirien kanssa, ja mieluiten olisi hyvä jotain vikaa ja säädettävää löytyä asiakkaan paremman ympäristöönsä soputumisen jengaamiseksi.

Sosiaalitoimen lastensuojelu perustuu vahvaan kulttuuriseen ja asennetason oletukseen siitä että vanhemmat haluavat lapsensa parasta. Vanhempaa pidetään tottakai lapsensa asioiden parhaana asiantuntijana, mitä hän usein onkin. Silloin kun lapsen etu ja vanhemman etu on konfliktissa ei kuitenkaan voida millään järjellä vanhemman automaatisesti antavan rehellistä selontekoa perheen tilanteesta. Hyvin usein tällainen tilanne on kyseessä mm. uusperheissä ja rikolliseksi luokiteltavassa toiminnassa.

On valheellista ja harhaanjohtavaa käyttää nimitystä lastensuojelu mikäli lapsi ei palvelusta suojelua saa. Tässäkin puljussa oletetaan lähtökohtaisesti lapsessa olevan jotain vikaa kasvatuksellisesti tai muuten, mikä sopii näköjään oikein hyvin aikuisille..

Hyvällä kai ne hösää kuitenkin. Ja palkka juoksee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mutta ei mikään toimi, jos asioita ei käsitellä yksilöllisesti, että miten ne juuri siinä tietyssä perheessä ovat ja millaisia persoonia siinä perheessä on. Mitä järkeä ympätä mitä sattuu yleisiä, jos siinä perheessä ei ole yhtäkään sellaista yleistä henkilöä. Mitä esim. minä henkilökohtaisesti teen tiedolla tavallisista suomalaisista uusperheistä tai heidän asioistaan tai jostaan muusta vastaavasta mikä ei liity minun maailmaani mitenkään, vaikka Suomessa asunkin. Jos menen jonnekin, minulle puhutaan kenen tahansa ventovieraan asiaa, joka ei liity minuun mitenkään. Mitä minä sillä teen ?
Minulle lisäoppia suomalaisten perheiden politiikasta vai mitä ?
Minulla ei semmosta perhettä ole enkä semmosta aio perustaa, niin mitä minä teen semmosen maailman psykologialla ?
Annan empatiaa sille psykologisoijalle: "Niin, joo, juu, ymmärrän sinua"
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jos nämä ihmiset eivät ymmärrä että minulla ei faktuaalisesti ole sellaista perhettä ja elämänkokemksia kuin heillä tai heidän mielikuvituksessaan, niin se on aiiiivan "crazymaking" eläytyä heidän juttuihinsa vuosikausia muka ominani vaikka ne ovat tosiasiallisesti täysin irrallisia minun elämänkokemuksistani. Mutta silti niitä mm. minun nimelleni on kirjoitettu. Pitäisikö olla joku kaksoisjakopersoona ?
Sehän on täysin päivänselvää, että minä itse tiedän paremmin, mutta sitten joutui kamalaan aivopesuun etten muka tietäisi. Nyt on pää pyöritetty pesukoneessa oikein kunnolla, mutta vieläkin tiedän oman elämäntarinani suurinpiirtein. Ennen tiesin todella hyvin tarkasti, koska tutkin joka ikisen askeleen melkeen. Mutta se ei kelvannut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kun yrittää "avussa" ängetä laajempaa katsomustaan suppeampaan katsomukseen, auttaja kokee asiakkaansa "ahdistuneeksi".
Tottakai asiakas on sitä "ahdistuneempi" mitä enemmän hänen halutaan luopuvan avarakatseisuudestaan. Eikö nyt edes sen verran loogiikkaakin voisi käyttää ?
Kuinka avatakatseisuudesta luopuminen tuottaa "uusia näkökulmia" ongelmiin ?
Noh varmaan vähän samaan tyyliin kuin mikä tahansa kapea-alainen fundamentalismi.
Palaan nuoruuteni vaikeimpaan "filosofiseen" kysymykseen: onko suvaitsevaisuuden nimissä suvaittava jotain mikä ei suvaitse suvaitsevaisuutta ?
Tuo on monimutkainen kysymys,

Mutta sen minä tiedän, että minun aivoni toimivat sitä huonommin, mitä ahtaammassa ajatusympäristössä ne joutuvat olemaan. Ja narsistinen persoonallisuus on äärimmäisen ahdas tila.
Mutta juuri kukaan ei tunnu ymmärtävän oleellisinta, eli että mitä äärimmäistä henkistä kidutusta on änketä avarakatseisen ihmisen ajatusmaailmaa narsistisen psyyken rajaamaan suppeaan tilaan. Ja narsistihan ei jousta.
Sehän on kidutusmetodi ängetä ihminen itseään pienempään tilaan.
Tuota änkeämistä minulle taas tehtiin psykopaatin toimesta viime päivinä kunnes melkein pääni sumeni rääkistä.
Nyt alkaa taas silmät aueta.
Ilmianna
Jaa
Minä en pidä ihmisiä niiin mahdottoman erilaisina etteikö tiettyjä tendenssejä tai käyttäytymis/tunnekuvioita voitaisi tietyissä tilanteissa/asemissa olevilta ihmisiltä havaita tai kartoittaa. Minusta tuollainen suvaitsevaisuusrelativismi ja kieltäytyminen tajuamasta esim. eri perherakenteiden tuottamia oleellisia eroja/ongelmia ei palvele ainakaan heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Minä en suvaitse lasten kaltoinkohtelua. Ja minusta olisi syytä kartoittaa miksi ja missä tilanteissa/rakenteissa sitä tapahtuu eikä höpöttää huttua köyhyyksistä ja tuitui työttömyydestä.

Tietysti auttamistilanteissa tulee pureutua tarkasti yksilöllisiin tilanteisiin mutta kenen varaan se totuuden esiintulo sitten jää, mikäli auttaja on ns. tabula rasa, mitä hän ei koskaan ole, vaan taustalla on aina henkilöt omat kulttuuriset ideologiat, mielikuvat ja uskomukset, jotka soisi oikaistavan edes karkeasti tiedon mukaisiksi yleistyksiksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
37 VASTAUSTA:
Juurikin.
Mutta minulla on lisäksi se tuska että minulle merkittävimmät elämänkokemukset ovat toisten kulttuurien merkitysmaailmoissa tapahtuneita, ja suomalainen yhteiskuntajärjestelmä ei niitä tapahtumia tunnusta siinä merkitysmaailmassa, jossa ne ovat tapahtuneet ja jossa ne on eletty, ja minä en usko niiden kokemusten tähän suomalaistettuun tulkintaversioon, jolla minua on aivopesty ja rankasti ja olen kokenut kauheaksi henkiseksi rääkiksi. Minä en aio luopua siitä tulkinnasta, jonka merkitysmaailmassa nuo tapahtumat ovat tapahtuneet, koska minä en ole oikeasti niitä koskaan elänyt suomalaisessa merkityksessä. Se on jälkikäteen keksitty erilainen merkitys, jolla minustakin on maalattu todella typerä kuva ja sen kuvan mukaan minut on sitten laitettu elämään vuosikausiksi. Mutta se kuva on epäoikeudenmukainen, koska minä en ole koskaan tehnyt mitään asioita sellaisissa merkityksissä joihin ne on jälkikäteen merkitysellistetty.

Jos jokin on tapahtunut kulttuuriympäristössä A
ja sitten siirrytään kulttuuriympäristöön B,
niin tämä B ympäristö alkaa merkitysellistää myös kulttuuriympäristössä A tapahtuneet
tapahtumat kulttuuriympäristön B merkitysmaailman tulkintojen mukaisesti.
Silloin ei pysytä tapahtumien autenttisuudessa. Ne kulttuuriympäristön A tapahtumat pitää tulkita kulttuuriympäristön A merkitysmaailman mukaan, jotta pystytään erottamaan mitä on oikeasti tapahtunut. Ei sitä merkitystä mielestäni sovi vaihtaa jälkikäteen. Se on täysin epäoikeudenmukaista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja minun pääni halkeaa kun joudun näistä vääntämään vuosikausia ihmisten kanssa, jotka tuntuu olevan valovuoden päässä asian ymmärtämisestä, eikä sitä sovi heille sanoa. Oma pääni sumenee siinä samalla kun eläydyn siihen heidän tilaansa, joka tuntuu minulle aivan sumuiselle.
Keskustelujen jälkeen pää on pelkkää kaaosta ja sumua, siksi olenkin ottanut monologit käyttööni. Niiden avulla saan pääni sitten taas kirkastettua siitä vellovasta sumusta jota yltiöempaattisuus päälle tuottaa.
Kyllä psykopaattini äiti oli varmaan oikeassa kun sanoi minulle lähtiessään:
Ainoa tapa selvitä on vain ite, ite ja ite. Hän oli joutunut elämässään myydyksikin sotilaille. Josko hän olisi sitten vielä vanhempi ja viisaampi kuin äitini joka uskoo valeen voittoon.
Minulle kuitenkin tärkeintä henkilökohtaisessa elämässäni on autenttisen elämäntarinani säilyttäminen, paljon tärkeämpää kuin ohimenevät elämän nautinnot tms. Ei minulla ole ollut koskaan miesystävääkään varsinaisesti, ehkä koska en ole valmis uhraamaan elämäntarinani autenttisuutta minkään ohimenevien nautintojen takia, niin en minä nyt sitä ainakaan halua uhrata milleen satunnaiselle "auttajalle" tai valeille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Miksi koet joutuvasi myymään autenttisuuden nautintojen takia? Ei kai kukaan mies, ihminen tai suklaa sinulta tarinaasi ole viemässä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
keskustelutloppu kirjoitti:
Ja minun pääni halkeaa kun joudun näistä vääntämään vuosikausia ihmisten kanssa, jotka tuntuu olevan valovuoden päässä asian ymmärtämisestä, eikä sitä sovi heille sanoa. Oma pääni sumenee siinä samalla kun eläydyn siihen heidän tilaansa, joka tuntuu minulle aivan sumuiselle.
Keskustelujen jälkeen pää on pelkkää kaaosta ja sumua, siksi olenkin ottanut monologit käyttööni. Niiden avulla saan pääni sitten taas kirkastettua siitä vellovasta sumusta jota yltiöempaattisuus päälle tuottaa.
Kyllä psykopaattini äiti oli varmaan oikeassa kun sanoi minulle lähtiessään:
Ainoa tapa selvitä on vain ite, ite ja ite. Hän oli joutunut elämässään myydyksikin sotilaille. Josko hän olisi sitten vielä vanhempi ja viisaampi kuin äitini joka uskoo valeen voittoon.
Minulle kuitenkin tärkeintä henkilökohtaisessa elämässäni on autenttisen elämäntarinani säilyttäminen, paljon tärkeämpää kuin ohimenevät elämän nautinnot tms. Ei minulla ole ollut koskaan miesystävääkään varsinaisesti, ehkä koska en ole valmis uhraamaan elämäntarinani autenttisuutta minkään ohimenevien nautintojen takia, niin en minä nyt sitä ainakaan halua uhrata milleen satunnaiselle "auttajalle" tai valeille.
Kyllä minä henkilökohtaisesti uskon että viisaus on nuorisossa. Eräs nuorisokodin kasvatti kertoi vähän aikaa sitten näkemyksiään niin fiksusti että siinä mummot ja meikäläinenkin kalpeni.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Joo kyllä minäkin luotan nuorten näkemyksiin...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
jdsopudp kirjoitti:
Miksi koet joutuvasi myymään autenttisuuden nautintojen takia? Ei kai kukaan mies, ihminen tai suklaa sinulta tarinaasi ole viemässä.
Noh, kun en minä löydä sellasta miestä, joka olis valmis kohtaamaan minun elämäntarinani sellaisenaan. Eli saisin miehen vain jos osittain luopuisin siitä.
Joten oletan pysyväni sinkkuna, kun minulla on kiire pitää kiinni elämäntarinastani ja pitää koko ajan tarkentaa sen yksityiskohtia merkitysmaailmoissa jne.
Tämänkään takia psykologia ei erityisemmin kiinnosta, Suosittelisivat kuitenkin henkisesti laiskaa elämää. Että uhrataan totuuksia mukavuudenhalussa. Ei tule minulle kuuloonkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No mikäs siellä muka jonkun miehen mielestä on niin mörköä? Kyllä tuo minun kaukosuhde on saanut koko helahoidon raatoineen silmille. Menihän siinä vähän aikaa että sain koko paketin ilmaistua, mutta eipä tuo ny kovasti siitä säikkynyt, piti ihan ymmärrettävänä. Ihmetteli hiukan että olen näinkin hyvin selvinnyt, kuten muutama auttajakin. Ehkä nykyään vähän itsekin. Kyllä hänen kaveripiirissään oli sattunut ja tapahtunut kaikenmoista, vaikka hän itse edustaakin sellaista "kunnon ihmisen" perikuvaa perheineen. Ihan todellisestikin eikä vain kulisseissa. Mutta joo, en suosittele mitään läheistä suhdetta kenenkään semmoisen ihmisen kanssa ken ei sinun elämäntarinaasi hyväksyisi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mä kirjotan monologeja myös sen takia, että olisin menettänyt jo kosketuksen autenttiseen elämäntarinaani, jos en olisi koko ajan sitä kirjoitellut eläessäni samalla epäautenttisessa tarinassa. Ja oleellisia yksityiskohtia, kuten kunkin ihmisen puheenvuorot eri tilanteissa, olisi voinut unohtua ilman monologeja.
Muistuu hassujakin yksityiskohtia, kuten millaisessa asennossa joku seisoi pankkiautomaatilla 30 vuotta sitten.
Mutta lähimuisti on nyt stressistä jne. aivan huono.
Mutta en pidä siitä, että näitä tarinoita muutellaan jälkikäteen.
Rehellisesti sanottuna nyt kun oikein puran näitä paineita, niin siksi inhoan terapioita tai mitään vastaavia koska niissä muutellaan tarinoita jälkikäteen ja sitten aletaan elää keksityssä tarinassa ja koen sen erittäin erittäin erittäin sekoittavaksi ja suorastaan vellovan sumuisaksi. Haluan elämäntehtävänäni pitää kiinni alunperäisestä. Tämä joitakin vuosia viettämäni muunnelmaversio on ollut oksettava.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
jdjdopeop kirjoitti:
No mikäs siellä muka jonkun miehen mielestä on niin mörköä? Kyllä tuo minun kaukosuhde on saanut koko helahoidon raatoineen silmille. Menihän siinä vähän aikaa että sain koko paketin ilmaistua, mutta eipä tuo ny kovasti siitä säikkynyt, piti ihan ymmärrettävänä. Ihmetteli hiukan että olen näinkin hyvin selvinnyt, kuten muutama auttajakin. Ehkä nykyään vähän itsekin. Kyllä hänen kaveripiirissään oli sattunut ja tapahtunut kaikenmoista, vaikka hän itse edustaakin sellaista "kunnon ihmisen" perikuvaa perheineen. Ihan todellisestikin eikä vain kulisseissa. Mutta joo, en suosittele mitään läheistä suhdetta kenenkään semmoisen ihmisen kanssa ken ei sinun elämäntarinaasi hyväksyisi.
No joo kyllä minäkin pystyisin löytämään maailmankiertäjämiehiä, jotka kyllä pystyy hahmottamaan kertomukseni melko helposti mikäli viitsin kertoa, mutta syystä tai toisesta eivät sovellu henkilökohtaisesti minun miehikseni. Ovat joko varattuja, aivan liian villejä tms. Mörköä on varmaan juuri tämä outo suomalainen soppa jossa lellun ja jota kukaan ei voi käsittää.
Tämähän onkin lientä, jota on keittänyt noita-akka.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minulla on myös erittäin tarkkoja muistikuvia tietyistä tilanteista mitkä varmaan ovat sitten olleet useimmiten traumatisoivia. (Oliko muuten pankkiautommaatteja 30 v sitten :)?

Kärsin myös nykyään huonomuistisuudesta ja äärettömästä stressiherkkyydestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eiminullesopivia kirjoitti:
No joo kyllä minäkin pystyisin löytämään maailmankiertäjämiehiä, jotka kyllä pystyy hahmottamaan kertomukseni melko helposti mikäli viitsin kertoa, mutta syystä tai toisesta eivät sovellu henkilökohtaisesti minun miehikseni. Ovat joko varattuja, aivan liian villejä tms. Mörköä on varmaan juuri tämä outo suomalainen soppa jossa lellun ja jota kukaan ei voi käsittää.
Tämähän onkin lientä, jota on keittänyt noita-akka.
Voit kai jakaa joskus hetken sitten edes kiertäjän kanssa. Hetken tie on kevyt kaksin kulkea. Ei nykyään niin kannatakaan ehkä omistautua kenellekään yksilölle kokonaan. Tai onhan ihmiset tosi erilaisia tuossa suhteessa, mutta meidän asemassa pitäisi olla varasukkahousuja sun muitakin suhteita, en nyt tarkoita mitään miesseksisuhteita, mutta kaikenmoisia, ettei sitten romahda koko rakennus kun "rakkaus loppuu" :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
siitä on muutama vuosi alle kolmekymmentä vuotta aikaa ja se tapahtui ulkomailla, ellei se sitten ollut jokin muu vastaava automaatti. Kiinnitin kaiken huomioni asentoon en automaattiin. On mahdollista, että jokin muu maksuautomaatti tai parkkiautomaatti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ldödoue kirjoitti:
Minulla on myös erittäin tarkkoja muistikuvia tietyistä tilanteista mitkä varmaan ovat sitten olleet useimmiten traumatisoivia. (Oliko muuten pankkiautommaatteja 30 v sitten :)?

Kärsin myös nykyään huonomuistisuudesta ja äärettömästä stressiherkkyydestä.
Kiitos annoit upean esimerkin millätavoin myös terapiat toimivat.
Mä aloin epäillä, ettei se ollutkaan pankkiautomaatti, vaikka aluksi minulla oli päivänselvä mielikuva pankkiautomaatista ilman pienintäkään epäilystä.
Kyllä se oli pankkiautomaatti koska ne Suomeenkin tulivat ainakin jo 1994. Vaikka se oli 28 tai 27 vuotta sitten kun sen pankkiautomaatin edessä seisoin(en nyt jaksa sitä tarkistaa), pyöristän aina nuo numerot, jos ne ei ole asian kannalta oleellisia.
Mutta juuri näin terapiatkin ym. "apu" toimii, esim pankkiautomaatti muuttuu parkkiautomaatiksi ja sen jälkeen koko tarina mielessä alkaa vääristyä, alkaakin näkyä parkkipaikkoja missä niitä ei edes ollut jne. Ja sitten päälle väitetään, ettei totuutta ole olemassa. On olemassa fakta mikä automaatti se oli.
Minulle painajaismaisia kokemuksia olleet lukemattomat elämässäni käymäni keskustelut. Noin pää muuttuu sumuisaksi, epäilemään jos se ei ollutkaan pankkiautomaatti vaan parkkiautomaatti ja tuolla tavoin monet työkseen sekoittaa ihmisparkoja. Mutta minä tosin olen kenties aiheuttanut epäluottamusta sillä, että laitan vuodet vain noin 5 vuoden tarkuudella, syy on myös anonyymiuden säilyttäminen siinä. Somessakin minulla on väärä syntymäpäivä, mietin vähän että miltä tuntuu jos alkaa tulla syntymäpäiväonnitteluja, että pitääkö sanoa että väärä päivä vai että kiitos kiitos :)

Mutta muilta osin haluan että lähdetään faktoista ja sitten aina se: "en usko". Miksi ihmeessä ?

Mutta mä olen nyt tehnyt vihdoin ja viimein elämäni huippuoivalluksen. Mäkin vastaan kaikkeen: En usko !
Kai mulla on oikeus samaan käytökseen kuin muillakin.
Vain tiettyjen henkilöiden kohdalla en toteuta tätä.
Minä saan sanoa muille ainakin yhtä monta kertaa "en usko" kun minulle on sanottu niin kun olen puhunut totta. Ja mä en saisi ilmiselviin valeisiinkaan olla uskomatta ? Onko reilua ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutta kuinka pitkälle tähän ollaan menossa että ihmiset elää mielikuvitusmaailmassa kollektiivisesti ?
Oikeesti on seisottu pankkiautomaatin edessä mutta porukka näkee silmissään parkkipaikkoja ja elää niissä mielikuvitustarinoissa ?
Minä tulen hulluksi niistä. Minä tarviin asian ja materian välille yhteyden.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tarkotankin totuudella ehkä juuri tuota asian ja materian välistä yhteyttä, joka säilytettäisiin erilaisista uskomuksista riippumatta.
Kun esim. tarinan tapahtumat muutetaan oleelliselta osin eri järjestykseen kuin missä ne ovat materiaalisessa maailmassa tapahtuneet, se muuttuu selkeäksi valeeksi erilaisista uskomuksista riippumatta, Tuo materiaalinen tapahtumajärjestys on eräänlainen totuus mm. kulttuurista riippumatta. (ellei nyt mennä kulttuuriin, jossa on erittäin oleellisesti muuttunut aikakäsitys tai todellisuuteen, jossa aikaa ei ole olemassa, mutta silloin ne muutkin asiat pitäisi tulkita siltä tasolta, jotta logiikka säilyy)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja tällä on merkitystä.
Sillä silloin kun näitä asioita sotketaan , siitä voi seurata ikävää kaaosta ja ikäviä seurauksia ihmisten elämiin ihan konkreettisesti.
Kuinka kukaan pystyy toimimaan vastuullisesti sellaisessa kaaoksessa ?
Kuinka kukaan edes tietää mitä he varsinaisesti tosiasiallisesti tekee ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jos ketään ei edes kiinnosta mitä tosiasiallisesti tapahtuu tai koko ajan parasta aikaa tehdään,
mitä mieltä on keskustella siitä kuka on hyvä ihminen ?
Mistä sitä kukaan tietää, jos kukaan ei edes tiedä mitä on oikeasti meneillään ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
yhteyskonkretiaan kirjoitti:
Mutta kuinka pitkälle tähän ollaan menossa että ihmiset elää mielikuvitusmaailmassa kollektiivisesti ?
Oikeesti on seisottu pankkiautomaatin edessä mutta porukka näkee silmissään parkkipaikkoja ja elää niissä mielikuvitustarinoissa ?
Minä tulen hulluksi niistä. Minä tarviin asian ja materian välille yhteyden.
:D

En tiedä sitten kollektiivisten mielikuvitusmaailmojen ihan tosiasiallista olemassaoloa. Puhutaanhan sitä kuplista, joissa ihmiset vahvistelevat sitten toistensa "psykooseja" vailla ainakaan ihan heti esiintyviä seurauksia. Kuinka paljon Suomessa näitä sitten on, en tiedä. Jotkut puhuu polarisoituneista kahden kuplan väestä, jonka välissä sitten olisi joku tolkkukupla. Voihan se olla kolmea kuplaa fragmentoituneempaakin. Varmaan jotkut ryhmät on alttiimpia jollekin kollektiiviselle itsepetokselle ja vouhotuksille. Kaltaiset kuulema hakeutuvat usein toistensa seuraan.

Ehkä ongelma voi olla pikemminkin se, että joku vahvan kuplan (kulttuurisesti ja sosiaalisesti) edustama henkilö haluaa yksisilmäisesti oman reaalikokemuksensa lanseerata vallitsevaksi tavaksi hahmottaa todellisuutta suomatta sekuntiakaan ajatusta mahdollisista seurauksista, tai siitä onko se edes yleisin kokemus muille samojen asioiden kanssa tekemisissä oleville. Onhan sekin mielikuvituksessa elämistä että yhden vahvan toimijahenkilön reaalikokemukset edustaisivat muka koko todellisuutta asiassa. En kuitenkaan epäile etteikö jonkun reaalikokemukset todella edustaisivat sitä yleisemmin kuin toisen.

Meniköhän tämä nyt omaksi horinaksi.. :) Tolkku?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nyttauolle kirjoitti:
Ja tällä on merkitystä.
Sillä silloin kun näitä asioita sotketaan , siitä voi seurata ikävää kaaosta ja ikäviä seurauksia ihmisten elämiin ihan konkreettisesti.
Kuinka kukaan pystyy toimimaan vastuullisesti sellaisessa kaaoksessa ?
Kuinka kukaan edes tietää mitä he varsinaisesti tosiasiallisesti tekee ?
Olen samaa mieltä. Syy ja seurausketju pitää pystyä tavoittamaan oikein. Itselläni on todella huono kyky muistaa vuosilukuja, mutta kyllä minä osaan sijoittaa asiat ennen ja jälkeen -järjestykseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...
Tässä oli salattuja tunteita salaisimmista kätköistä.
Erittäin salaisia, joiltain osin vuosikymmeniä visusti salattuja. Olin vain pieni tyttö ja hymyilin kainosti "joo", mutta ajattelin mä enemmänkin silloin kun nyt, koska nyt oon aivovammainen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nytvasta kirjoitti:
Jos ketään ei edes kiinnosta mitä tosiasiallisesti tapahtuu tai koko ajan parasta aikaa tehdään,
mitä mieltä on keskustella siitä kuka on hyvä ihminen ?
Mistä sitä kukaan tietää, jos kukaan ei edes tiedä mitä on oikeasti meneillään ?
No niinpä. Varmaan joku tähkäpää tornissaan, kuka ei pääse kärpäsellekkään edes vahingossa pahaa tekemään.

Pitää tajuta mitä on tekeillä että pystyy edes koettaa toimia oikein.

Jossain testissä kysyttiin joskus (essentiaalista) ihmiskäsitystäni. Vastasin että ei se ole oikein sitä tai tätä. Useammin kai silti ihminen haluaa olla hyvä mikäli vaan mahdollista.

Jotkut ihmiset kai haluaa mieluummin olla sitten jotain mystisiä hyviksiä kuin tietää mistään mitään. Pelottavaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vieläpohdin kirjoitti:
Ja kyllä mua keskustelu kiinnostaisi,
mutta missä saisi oikeasti Keskustella
niin että toinenkin osapuoli oikeasti kertoisi minulle antoisasti jotain mitä en ole ikinä ennen kuullut tai ajatellut ?
Sain minä nuorena kuunnella paljon kaikkea sellaista uutta ja mielenkiintoista ja löytyy edelleen vaikka kuinka paljon kirjoista jne, mutta "avussa" jankataan vaan samoja lauseita ei mitään oikeasti Keskustella. Joten tyydyn mieluummin monologiin, koska mä en (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissä "apukeskusteluissa" saa edes aloittaa mun keskusteluani.
Saan vain vastata johonkin:
"Asuuko sun äiti lähellä vai kaukana ?"
Rehellisesti sanottuna mua ei edes kiinnosta, varsinkin kun olen saanut vastata tuohonkin kysymykseen jo lukemattomia kertoja enkä koe sitä mitenkään antoisaksi. Mitä sillä tiedolla oikeasti edes tekee, paitsi että mun äiti on hyvä keskustelemaan tommosia yksinkertasia ja saa sitä kautta kaikki sympatiat.

Jos mä en koe semmosia "keskusteluja" antoisiksi, muut on eri mieltä. No ehkä ku minä kerron heille myös uutta mitä he ei ole ennen kuullut. Mutta se ei ole kahdensuuntaista, koska mulle ei kerrota mitään aivan uutta ja mielenkiintosta miltei koskaan. Ja mä saan muka siitä uusia näkökulmia ? Miten niin ?
Onko varmasti totta että olen saava osapuoli ?
Mieluummin jakelen "tietojani" monologeina, ei rasita niin paljon...
Tässä oli salattuja tunteita salaisimmista kätköistä.
Erittäin salaisia, joiltain osin vuosikymmeniä visusti salattuja. Olin vain pieni tyttö ja hymyilin kainosti "joo", mutta ajattelin mä enemmänkin silloin kun nyt, koska nyt oon aivovammainen.
Todella, ei ne avunantopaikat ole mitään yliopistoja.

Useimmat suuntaukset keskittyvät tämän päivän pärjäämiseen, mitä sitäkin on ainakin mun kohdalla tarvittu. Mutta osittain menee sitkeähkösti pieleen kun kerron esimerkiksi siitä millaista palautetta olen ympäristöstäni saanut niin he olettaa että minussa on juuri sellainen vika sitten. Ja niin keskitymme harjoittamaan tätä vikaa. Kun en ole ihan varma onko minussa semmoinen vika kovin patologisesti, voihan se vikaan mennä sen toisenkin arvio. Tai siis en ole varma kertomani arvioijan kompetenssista ja kyvystä tuottaa pätevä arvio.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja sitte mä olen koko ikäni joutunut käsittelemään muiden ihmisten parisuhdejuttuja vaikkei itselläni ole ikinä mitään parisuhteeksi oikeasti nimitettävää edes ollut, eikä mua edes kiinnosta siinä mielessä kun niitä parisuhdejuttuja keskustellaan. Mutta olen kyllä hyvin kiinnostunut rakkaudesta, tunteista, luovuudesta ja totuudesta ja niitä olen halukas toisen ihmisen kanssa jakamaan, mutta sana "parisuhde" on aina kuulostanut minulle jokseenkin nuivalle, eikä minua erityisemmin kiinnosta, ainakaan totuuden edelle.
Eikä kukaan voi saada minua enemmän kiinnostumaan sellaisista minulle toissijaisista asoista, mutta psykologosoijat ei juuri muuta puhu.
Eikä he voi ikinä saada selville miten mun tunteet vaikkapa muodostuu, kun ei he edes aloita keskustelua mistään minulle oleellisesta, josta tunteeni muodostuu, koska mietin enemmänkin psykologian ulkopuolisia asioita tai muihin aloihin liittyviä poikkeuksena nyt tämä narsismi kun osui niin omakohtaisesti. Eli ensimmäisen kerran vasta yli nelikymmpisenä kiinnosti psykologia mitenkään.
Nyt olen pikavauhdilla perehtynyt psykopatiaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ojdoeuue kirjoitti:
Todella, ei ne avunantopaikat ole mitään yliopistoja.

Useimmat suuntaukset keskittyvät tämän päivän pärjäämiseen, mitä sitäkin on ainakin mun kohdalla tarvittu. Mutta osittain menee sitkeähkösti pieleen kun kerron esimerkiksi siitä millaista palautetta olen ympäristöstäni saanut niin he olettaa että minussa on juuri sellainen vika sitten. Ja niin keskitymme harjoittamaan tätä vikaa. Kun en ole ihan varma onko minussa semmoinen vika kovin patologisesti, voihan se vikaan mennä sen toisenkin arvio. Tai siis en ole varma kertomani arvioijan kompetenssista ja kyvystä tuottaa pätevä arvio.
HEHEHEH. No just.
Mä voin etsiä maailmalta jonkin huligaaneimman huijarimiehen ja kertoa suomalaiselle aputädille vaikka ihan vitsillä mitä minusta on sanottu, niin sitten semmoista vikaa oikeasti tosissaan haetaan.
Siis joku voi vaikka sanoa, että oletpa itsekäs, kun hän ei ole saanut kaikkea mitä olisi halunnut ja sitten esitään joukolla sitä vikaa vaikka minusta, että miksi ihan kaikkea ei ole irronnut.
Nyt naurattaa mutta nuorena tuo tuntu hirveelle kiusaamiselle. Kun en mä olisi mitenkään voinut uskoa, että kukaan tosissaan. ..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kyllä minä sen ymmärrän, että tämänpäivän pärjäämiseen.
Mutta sitä kuitenkaan juuri kukaan ei ymmärrä, että osittainen halvaantuminen kaikkien aistien alueella ja liikkumisessa nimenomaisesti vaikuttaa siihen. joten jollain tapaa he ovat erikoisen abstrakteja siinäkin ajattelussa, ei kovin materiaa huomioivia...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
jdouueo kirjoitti:
No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.
Ottaa ne ihan keneltä vaan jos sanoo vaan, että joku sano musta näin ja näin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
jdouueo kirjoitti:
No ei kai nyt ihan noin satunnaiselta ja tuntemattomalta voi arvioita ottaa. Tarkoitan omalta kohdaltani jonkun pitkäaikaisemman ja merkityksellisimmän suhteen kiemuroita.
Niin mutta silti.
Se on hassua varsinkin jos se on jotain itse itsestään negatiivista sanomaa, koska jos he ei muutenkaan usko puhujaa, niin miksi he sitten uskoo hänen sanomanaan sen mitä joku muu hänen väittämän mukaan sanoi ?
Jos hän kerran niin valehtelee, ettei kannata uskoa, niin miksi hän ei samantien valehtelisi jotain hienoja palautteita itsestään ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No kyllä minä olen kokenut ainakin näin aikuisiällä ja viimeaikoina tulleeni uskotuksi. Mutta en tiedä sitten kuinka relevantteina ne pitää just sitä, jos he tosiaan arvioivat nykyhetken ja siinä toimimisen arvokkaammaksi. Sitten keskitytään siinä päivässä vaikuttaviin asioihin ja suhteisiin.

Noilla nyt mua auttaneilla on kuitenkin varmaan aika vahva kehys siitä että autettavassa on jotain vikaa. Niin kuin onkin, mm. joskus ihan lamaannuttavaa ahdistusta ja epävarmuutta ja turvattomuutta. Mutta siihen on kai aika hyviä syitä mille ei voida mun kohdalla enää yhtään mitään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Epävarmuutta minullakin, mutta paraneeko epävarmuus että joukolla etsitään vikaa epävarmasta ? Minulla alko vaan pahenemaan epävarmuus, kun vaistoan muiden epäluulot ja ennakkoluulot, joita tavallaan pitää olla kun kerran vikaa etsitään ja sitten taas tapahtuu projektio, muuttuu epävarmaksi ja ennakkoluuloiseksi itseään kohtaan kun tunnistelee niitä muiden epäluuloja ja ennkkoluuloja empaattisesti sielunsa syvyyksissä, samaistuu niihin toisten tunteisiin.
Näin treenaan vähän varmemmaksi, että itsevarmasti kirjoitan tähän edes sen mikä tuntuu aika selvältä.
Mikään ei tee niin epävarmaksi kuin "apu" koskaan missään muualla koskaan en ole kohdannut niin ennakkoluuloisia ihmisiä. Mistä se sitten johtuu, että he ovat niin kovin ennakkoluuloisia ? Semmosissa tunnelmissa kun viettää aikaa, kuinka siinä voi mikään itsevarmuus pysyä, jos koko aika kyseenalaistetaan koko ihminen ?

On minullakin yksi vika tässä. En aina jaksa selittää asioita ja haluan vain pläjäyttää kaikkein erikoisimmatkin faktat enemmittä selityksittä pöytään, vaikka niin, että aloitan keskustelun vaikka näin: Olen kiinnostunut keskustelemaan psykopatiasta
Minua joku neuvoi että minun pitää antaa ihmisten ensin tutustua minuun tavallisesti ja vasta sitten mennä erikoisempiin asioihin ja sitten reaktio on ihan toinen kuin jos pläjäytän erikoisimman asian ensimmäisessä lauseessa. Se on totta.
Mutta kun välillä vaan tuntuu että mitä sitä turhaan pitkittämään, mennään suoraan asiaan jo ensimmäisessä lauseessa ja tosiaan reaktiot ovat silloin varsin outoja. Ja jotenkin minulle alkaa tulla siitä jotenkin mielihalu pläjäytellä lisää outoja faktoja, koska jos tiedän että ne on faktoja kuitenkin, niin mitä niitä kummastelemaan vaikka olis vähän oudompiakin, kyllä maailmassa on vaikka mitä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi olla että meidän todellisuuteen törmätessään joku voi hikotella kylmiltään. :)
Mutta kun jos ei sitä itteänsä ala suht nopeasti heittelemään kehiin niin tuntuu että mahdollisuus menee kokonaan lukkoon toisen mielikuvissa. Ihan kuin sinne ei sitten vähän ajan jälkeen millään mahtuisi ne asiat alkuvaikutelman muodostumisen jälkeen.

Ja sekin on vaikeaa että kokee jotenkin olevansa huijari, jos antaa jonkun tavismielikuvan tms. muodostua toiselle, vaikka päässä pyörii päällimmäisenä aika vaikeita juttuja.

Usein en tosiaan jaksa kauheasti vaivautua mutta toisinaan tekee mieli vähän revitellä.

Mutta onhan sitä kaikkea tosiaan, enkä nyt väitäkään olevani läheskään mikään maailman kummallisin tapaus.

Toi oli hyvä kuvaus tuosta epävarmuuden kehästä. Mä en kylläkään koe että varsinaiset hoitajat olisi niinkään niitä epäluuloisimpia, ainakaan hetken ajan jälkeen. Muissa sosiaalisissa suhteissa sitten enemmänkin. Minusta hoitajilla on vaan usein ehkä yli-innokas ote sitten tarttua niihin kokemuksieni kuvauksiin ja ryhtyä sitten kai "hoitamaan" niitä minussa... enpä tiedä... nyt taas iski epävarmuus oisko se näin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin minulla ei ole ollut varsinaisia hoitajia, niin en osaa sanoa,
Mutta auttajan asemassa olevat koen keskimäärin huomattavasti epäluuloiseisemmiksi
verrattuna kehen tahansa satunnaisiin ihmisiin.
Ja kun auttajilla on se kumma tarve koko ajan muutella sitä ilmaistua ajatusta, että josko ei olisikaan niin josko olisikin näin, ja semmosta loputtomiin. Voikokaan siinä ihminen muuta kuin tulla epävarmaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiva kun sinä joku olet täällä minun ketjussa ollut. Hyvää illanjatkoa !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mietin vielä, että mulle "filosofointi" on myös selviytymiskeino.
Kun arkisemmat keinot loppuu, alkaa "filosofointi" ja sillä sitten edetään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ehkä minusta tuli filosofiaa rakastava, koska arkisempi todellisuuden taso on sietämätön ja tietyllä tapaa toivoton, joten filosofoidessa voi kohota hieman sen tason ulottumattomiin.
Esim. on kestettävämpää analysoida psykopaattia kuin elää hänen kanssaan, on kestettävämpää vaikka perehtyä halvauksen syntymekanismeihin kuin tuntea halvaus kehossa. Kun erilaisia kärsimyksiä tutkii intensiivisesti, se lievittää kärsimystä. Tieto ei lisää tuskaa oikeasti. Jos nyt on vaikka joku halvaantunut jäsen, on helpompi kun kuluttaa sen ajan intensiiviseen halvaantuneseen jäseneen perehtymiseen tutkimusmielessä.
Tämä on ollut kokemukseni mukaan paras keino selviytymisen kannalta ja liika psykologosointi haittaa tätä selviytymistietä, koska yleensä psykologisoijien mielestä tavallisen ihmisen ei sovi tietää mitään juuri mistään ja pitää vain keskittyä siihen kärsimiseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Niin. Tuo on varmaan vähän vielä liikaa odotettu suomalaisilta ykskulttuuriolettajilta, jotka siellä näitä merkityksiä sanelee/on sanelleet. Yleensäkin näin pienessä kansakunnassa ei voi olla kuin ehkä yhdellä tavalla (tutusti ja hyväksytyksi) erilainen. Ehkä asiat muuttuu..

Omalla kohdalla koen edustavani tietylla tapaa oikein perustavanlaatuista ehkä länsimaille ominaisen ongelman stereotypiaa, mutta siitä ei saisi oikein tässä puhua..

Onhan tuo väkivallan teko totuudelle tuommoinen merkityksen vääntö ja käsittely väärissä kehyksissä. Voi käydä todella hullusti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
9 VASTAUSTA:
Ai. Mielenkiintoista millainenkohan "ongelma" sinä olet. :)
Tulin uteliaaksi.

Itse olen valinnut nyt kenties monikulttuurisimman nykymaailmassa olemassaolevan merkitysmaailman nykyiseksi henkilökohtaiseksi merkitysmaailmakseni ja aina kun olen siellä olen onnellinen ja kun psykopaatti ja yksikulttuuriset kumppanit iskee tulee tämä romahdus, jota olette voineet palstalla viimepäivät seurata ja pää sumenee hetkellisesti. Psykopaattini tekee sitä tahallaan, joten välit olisi katkaistava, koska nämä romahdukset ovat kamalia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voihan olla että jotain johtuu psykopaattini ymmärryksestäkin kun hän viimeksi selitti että hänen ja minun maailmani ovat valovuoden päässä toisistaan tai jotain sellaista. Mutta minun maailmani olisi paljon kauniimpi kuin hänen, siksi mielestäni on väärin, että hän on ikäänkuin jokin harvinaisen takapajuinen johtaja joka vain tuhoaa kaiken itsepintaisella käytöksellään, joka ei kuulemma ikinä muutu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja sitten lähdetään kummallisista psykologisista olettamuksista vaikkapa että naiset etsii miestä. En minä etsi mitään miestä vaan totuutta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Totuudetsijälle narsistivanhemmat ovat painajainen.
Vaikka ehkä myös jotakin mitä vasten totuutta voi tarkastella.
Mutta siinä ei synny kohtaamista. Voi vain tarkastella toinen toisiaan
niinkuin minä ja äitini olemme tehneet.
Mutta nämä tyypit sopivat yhtä hyvin yhteen kuin hajuvesi ja lihapulla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
poiuytredfg kirjoitti:
Ja sitten lähdetään kummallisista psykologisista olettamuksista vaikkapa että naiset etsii miestä. En minä etsi mitään miestä vaan totuutta.
Aika moni nainen etsii miestä. Ja varmaan jokunen totuudenetsijäkin etsii siinä ohessa tai tauolla tai joskus miestä :D

Mutta joo. Mä en tiedä sitten että kuinka yllätyksenä ja kenelle tulee se, että esim. nassevanhempien lapsilla saattaa olla työlästä totuuden kanssa. Varmaan joku höppänäsosiologi närkästyy villasukissaan niistä valeiden määrästä. Mitä järkeä on pelkästään selvitellä sosiaalista todellisuutta kun ei sitten viitsitä kartoittaa alla olevaa todellisuutta. Onhan se työlästä. Voi tulla hiki. Mutta jos ei kartta tosiaan mätsää maastoon niin kannattaa hylätä ehkä se kartta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No olisihan se mieskin kiva, muttei koskaan mene minulla totuuden edelle.
Enkä ole ehtinyt viiskymppiseksi mennessä etsiä kun on niin kiire selvitellä totuutta.
Ja se totuus pitäs olla siellä pohjana. Senkin takia tämä on niin epäreilua, kun nuorena olin aika nätti tyttö, eikä niistä sulhasista olisi ollut pulaa,
Tuostakin tädeillä oli aivan väärä käsitys. Ylikiltit ujot tytöt on itseasiassa yllättävästi erittäin haluttua vaimoainesta. Heidän ei todellakaan tarvitsisi kuluttaa aikaansa johonkin valehteluun saadakseen joku mies. Siitä tädeillä on aivan epäobjetiivinen käsitys. Mutta tässä sitä nyt ollaan keski-ikäisenä puolihalvaantuneena.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi olla että on haluttua vaimoainesta. :) Nöyrää ja nuhteessa psysyvää. Tuo avioliittokonsepti kyllä alkaa olemaan aika vanhanaikainen... En mä usko että sä kauheasti siinä menetit ettet naimisiin "päässyt". Surku minun käy ennemminkin jos et mitään hyviä ihmissuhteita ole onnistunut kehittämään. Minusta sinulla olisi niin paljon annettavaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiitos ystävällisistä sanoistasi.
On minulla jotain monologimahdollisuuksia muitakin kuin tämä
Tai kyllä mä oikeestaan luotan siihen, että aina jotakuta mun monologi kiinnostaa
ja maksutta. Jotkut kokee sen rasittavaksi, jotkut antoisaksi, jotkut ehkä pysyvät neutraaleina.
Tai kyllä varmaan monikin olis valmis vastaanottamaan minun monologia sähköpostiinsa, jos olisin vaan valmis lähettämään. :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minä ainakin taas ilmoitan kiinnostukseni uskollisena faninasi, vaikken tietysti jaa näkemyksiäsi ja ajatteluasi kuin osittain.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mä saatan olla aika vakava ongelma. Suuressa mittakaavassa yhteiskunnalle todennäköisesti tuhoisa ja kaoottinen. Omassa pikku maailmassani tosin kaaostelen lähinnä itsekseni. Kaikki ei ehkä tule toimimaan samoin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Varmaan joku muu henkilö vastasi oletan
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suuri osa palstalle kirjoittamaani on paikkansapitävää,
mutta nyt on niin, että olen saanut elämänkokemuksen, ihan muuhun liittyvän elämänkokemuksen,
joka omasta mielestäni osoittaa, että jokin logiikassani ei ole paikkansapitävää,
joten lähden etsimään sitä kohtaa ja mutkaa missä se virhe on, elikkä etsimään vikaa itsestäni ??? hahaha
Joten älkää kukaan uskoko kaikkea kirjoittamaani täysin kritiikittömästi.
Ilmianna
Jaa
Ongelma on siinä kun joudumme elämään päivittäin erilaisten keksittyjen narratiivien keskellä, niin en minäkään ole niihin uskomiselta aina turvassa.
Ja siis tosiaan, jos yhdessäkään mutkassa uskoo väärään narratiiviin, koko ajattelu menee pieleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
Riippuu kai missä kohtaa mutka on? Minä lukisin mielelläni havaintojasi (itsestä ja muista). Minä olen kuntoutunut paljon näistä kirjoitelmistasi. :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Oi kuinka ihanalta sinä kuulostat.
Olen kyllä itsekin ollut kuntoutumaan päin näitä höpötellessäni, että voishan se silloin teoriassa johonkin muuhunkin niin vaikuttaa.
Mutta kun minä eräässä toisessa paikassa osoittauduin itselleni täysin pöllöksi. :)
Miten siihen pitäisi suhtuatua, että jos kuntoutuu kirjoittelemalla pöllöjä ja nolaamalla itsensä, mutta kuntoutuu tekemällä niin ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Enpä tiedä :) Ehkä se ei ollut sinun paikkasi? Täällä meillä on tilaaaaa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
heheh :)
Ei tainnu olla
Kiitos
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin tuota, ei oikeastaan mikään todista sitäkään, että olisin ollut asiassa väärässä, mutta ainakin väärässä paikassa :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutta noin muuten olen tullut siihen johtopäätökseen, että traumatisoivia tapahtumia traumatisoivampaa on paikkansapitämättömien keskustelujen käyminen niistä jälkikäteen.
Mielestäni kaikissa "apukeskusteluissa" on riski, että luodaan valheellista mielikuvaa tapahtumista jälkikäteen ja siten heikennetään ihmisen todellisuuden hahmotuskykyä ja elämänlaatua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Miten niitä tulisi mielestäsi käsitellä? Tarkoitatko uhrin kuvauksen valheellisuutta tai puutteellisuutta (mikäli siltä edes kysytään), vai kuvauksen jälkeistä tapahtuman merkityksen ja tunteiden käsittelyä, vai kuvauksen hämärtämistä..?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minä tarkoitan sitä, että niissä jälkikeskusteluissa ei sovi toistaa ja kuvata alkuperäisiä tapahtumia sellaisenaan niin tarkkaan kuin pystyy, vaan niiden auttajien mieliksi on kutakuinkin pakko kertoa se vähän toisella tapaa. Ja kun riittävän kauan toistelee vähän toisella tapaa kuin se alunperin oli, niin ne voi alkaa muuttua vähänniinkuin valemuistoiksi.
Kertoo ensin totuuden.
Mutta sitten auttaja yleensä sanoo, että mitäs jos se ei ollutkaan niin vaan näin, ja
jos ei suostu siihen muutettuun versioon, auttaja voi jopa alata hermostumaan.
Ja avunsaamisen edellytyksenä voi olla suostuminen muunneltuun versioon.
Sitten joutuu alkamaan elämään systeemissä siinä muunnellussa versiossa niinkuin se olisi totta.
Ja sitten elää ikäänkuin kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti:
alkuperäisten tapahtumien mukaisessa ja sitten siinä jälkikäteen sosiaalisesti luodussa, jonka mukaan pitää sitten osata muiden ihmisten kanssa puhua ja yrittää sen puitteissa edes nyt mahdollisimman paljon konkreettisen totuuden suuntaan sumplia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nojuu ymmärrän varmaan. Kun joutuu harkitsemaan niitä kulttuurisia ja psykologisia merkitysehdotuksia ja tunnesanastoja ja kaikkea, niin voi tullakin aika vyyhti vaikka tarkoitus oli selkeyttää.

Tietysti kaikki joutuu hiukan säätämään käytöstään muualla kuin kotona, mutta mä koen ainakin mun todellisuuden olevan niin kaukana ainakin toveripiirieni todellisuudesta, että todellinen kuperkeikka tulee tehtyä usein heidän maailmansa hyväksi, vaikka joskus aika aggressiivisestikin koetin sitä omaani tunkea väliin kehnolla menestyksellä ja torjuntaa kokien:) Eikä näistä mun sosiaalisuusyrityksistäkään (sovittautumis- ja sopeutumis) aplodeerata, kiitellä, eikä mitään palkintoa ilmeisesti koskaan ole luvassa. Että miksipä vaivautua lain.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Esim. psykologisille ihmisille pitäisi kertoa jotakin heidän valmiisiin psykologisiin teorioihinsa sopivaa, vaikka alunperäisissä tapahtumissa ei olisi mitään sellaista.
Koska jos kertomus ei sovi valmiiseen teoriaan, se menee ns, yli hilseen ja häviää kaiken. Eli pitäisi sitten nyt vaikka sovittaa se totuus lähimmäs sitä muistuttavaan valmiiseen teoriaan, että päästäisiin edes totuuden suuntaan.
Mutta sitä ihan alunperäistä ollaan haluttomia kuulemaan.
Ja sitten vuosien mittaan mennään vuosi vuodelta yhä kauemmas siitä alunperäisestä totuudesta, niin että kymmenien vuosien päästä sen alunperäisen tapahtuman paikalle voidaankin laittaa miltei ihan mitä vain.
Tämä kaikki tuntuu minulle ihan järjettömälle, jos suoraan kokemukseni sanon.
Mä tiedän tän siitä kun mä tiedän, että mulla ei ole alunperin ollut halua muutella mitään. Olin nuorena ihan mielettömän intohimoinen totuuden etsijä.
Olen mä vieläkin, mutta alkaa olla jo vähän pää pyörryksissä.
Olen tässä viime vuodet selvinnyt sepitellen vapaa-ajallani itselleni muita satuja auttajien satujen vastapainoksi, kun nyt tässä kerran sadunkerrontaan on niin kertakaikkisesti ryhdytty. Sadut tosiaan käy paremmin kauppansa kuin totuus. :)
Mäkin kelpaan sosiaalisesti ainakin niin kauan kun juttelen satuolennoista.
Tai keksin satuja, joihin on vähän ujutettu totuutta rakoon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin no riippuu varmaan just sen auttajahoitajan taustasta työ- ja kokemushistorioineen ja koulutukset tietysti. Toisilla on selkeästi laajempi kokoelma kaikkea teoriaa ja ymmärrystä kuin toisilla. Harvemmin sitä kuitenkaan kauhean laajalla kankaalla tarkastellaan. ja kyllähän tuo on totta että se psykologinen kehys on määräävä. Kun ei he tosiaan ole mitään ajatusten ja merkitysten lanseeraajia, kasvattajia tai kulttuuritoimijoita, lainsäätäminenkin on ulottumattomissa... organisaatiomuutokset, teorianmuodostus ja niin edespäin...

Mä en nyt varsinaisesti satutädiksi ole kenellekään ryhtynyt, mutta tietyllä taajuudella mun oletetaan psysyvän suhteillessani.. ei kai oo pakko..? :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mä olen nyt satutäti ihan avoimesti.
Olen joskus ostanut tämmösen kirjankin kun: Kuvitteellisten olentojen kirja.
Tosin tää oli mulle vähän liian mielikuvitukseton, joten en jaksanut lukea.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
En usko...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mitä et usko ? :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Satutäteilyysi?

Minusta totuustäteily on kiinnosavampaa, vaikka joskus tuntuu että ihan henkihän tässä lähtee. Ainakin ilmaistessa, jos ei heti löytäessä. Kokiessa oli tooosi vaarallista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
12 VASTAUSTA:
Olet oikeassa olen mä ensisijaisesti totuustäteilijä,
mutta mä olen oikeasti vaikeassa tilanteessani käyttänyt jopa satuja
totuudellisen olemassaolon edistämiseksi, mutta siis ne vaikuttaa ihan yhtä saduilta kuin vaikka Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Eli ei siinä mielessä mitään huijausta, päinvastoin yllättävän totta mun sadutkin sitten kuitenkin.
Perinteisiinkin satuihin on usein piilotettu viisauksia.
Semmonen satutäteily kiinnostaa mua.
Ja myös pienenä kritiikkinä siihen toisenlaiseen satuiluun mäkin satuilen, mutta mä satuilen rehellisesti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Siis mun saduissa on sitten mukana aina vaikka siivekkäitä ihmisiä ja kaikkea semmosta mitä ei ole fyysisesti olemassa ollenkaan, että ne kyllä sitte erottaa saduiksi, kun satuilen, ei huolta siitä :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
okei :) olisin kiinnostunut lukemaan jonkun sellaisen satusi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiitoksia. :)
Valitettavasti se ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista.
Ja yritän nyt vaihteeksi olla olematta liian luova, ettei mene pöllöilyksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei tuo nyt minusta pöllömmältä tunnu tuo sinun selvittelysi. Joskus se on minusta ihan erinomaista. Toimii minulle ainakin etäännyttäjänä suoriin kokemuksiin, jolloin niitä on helpompi tarkastella ja muutenkin on lohdullista tietää että joku muukin harrastaa tämmöistä vaikeasti ilmaistavan ja selvitettävän asian harrastamista vähän muistakin kuin normipsykan vinkkeleistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mä luulen, että se normipsykologia auttaa lähinnä katkeruuteen ja ehkä mustasukkaisuuteenkin ja auttaisiko joillain vielä kiukkuisuuteen ?
Mutta jos ei kärsi noista, niin minä en tiedä mihin auttaisi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja itse olen viimeistään tänään tullut johtopäätökseen, että keskustelua enemmän auttaa se, että puhelee mitä itseä huvittaa...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
poiuytrdfghn kirjoitti:
Mä luulen, että se normipsykologia auttaa lähinnä katkeruuteen ja ehkä mustasukkaisuuteenkin ja auttaisiko joillain vielä kiukkuisuuteen ?
Mutta jos ei kärsi noista, niin minä en tiedä mihin auttaisi.
Niinpä. Mutta kun psykologian hoitoon päätyy melkein aina vaan se tuommoisten tuntemusten hillitsemättömän ilmaisun uhri.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No niimpä juuri.
Siksi kuvio onkin hullunkurinen.
"Avuksi" saisi vain sitä mitä ne jotkut muut tarviisi.
Ja tulee ihan absurdi olo, kun niitä toisten tunteita aletaan projisoida itseen.
Ja mun mielestä siitä on selvää haittaa ainakin herkille ihmisille, joihin se projisointi todella vaikuttaakin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Lapseen projisoituina ja vääriristeltyinä on muuten vienyt ihan henkiä. että ei ihan pikku juttu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Joo ja siinä niinkuin vedätään herkkiä tai viattomia tai puolustuskyvyttömiä ihmisiä mukaan agreessiiviseen maailmaan ja aggressiivisten tunnevärehtelyjen pyörteisiin sillä varjolla, että nuo tunteet muka kuuluivat sille esim. herkälle hiljaiselle henkilölle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tosi toivoton tilanne tuommoisen lapsiyksilön kohdalla. Jäätävää on että jopa myytit käännetään ylösalaisin tai sensuroidaan käytöstä niin, ettei kohta edes satujen kautta lapsen ole mahdollista päästä todellisuuden jäljille. Yleisö hurraa uutuudenviehätyksessään ja maailaman tuoreudessa. Ja psykiatria petaa vuodepaikkoja psykoosipotilaille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kun minähän päädyin tuollaista sosiaalista tilaa maistelemaan oikein kunnolla saatuani aivovaurion ja sen myötä "aivokkaan puolustuskyvyn" heikennyttyä rankasti ainakin väliaikaisesti. Sitä ennen omasin sen verran synnynnäistä kovapäisyyttä, etten ihan semmoseen tilanteeseen olisi voinut joutua. Niin mietin siinä samalla sitä, että mikähän mahtaa olla tilanne vastaavassa tilanteessa olevilla, joilla ei satu olemaan synnynnäisesti tällästä pieneen kokoon nähden vähän ylikokoista pääkoppaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
Itse en koe olevani varsinaisesti mikään aivo ja olenkin reagoinut lähinnä "sammumalla", olemalla huomaamatta, vaikka päin naamaa olisi isketty, ja muutenkin apatisoitumalla, kun yksin on tosiaan melko mahdoton käydä psykoottisilta vaikuttavia joukkoja vastaan. Niinkuin siihen muka olisi edes pienimpiäkään resursseja. Viheliäisyyden sietokykyä on aikamoisesti osoittautunut kyllä olevan. Eipä sitten juuri muulle ole oikein tilaakaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Puhun nyt pääasiassa lapsuudestani, johon ei voi olla joutumatta, kun sellaiseen kerta laitetaan, mutta jatkuu ja jatkuu se sitten aikuisena, mihin kyllä voi sitten jo puolustautua ainakin vetäytymällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin, jos on sellasessa tilanteessa, että voi vetäytyä.
Mä en voinut, koska olin samaan aikaan eräänlaisessa "ansassa" muusta syystä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
fouufjjfh kirjoitti:
Itse en koe olevani varsinaisesti mikään aivo ja olenkin reagoinut lähinnä "sammumalla", olemalla huomaamatta, vaikka päin naamaa olisi isketty, ja muutenkin apatisoitumalla, kun yksin on tosiaan melko mahdoton käydä psykoottisilta vaikuttavia joukkoja vastaan. Niinkuin siihen muka olisi edes pienimpiäkään resursseja. Viheliäisyyden sietokykyä on aikamoisesti osoittautunut kyllä olevan. Eipä sitten juuri muulle ole oikein tilaakaan.
No joo niimpä.
Joukkoja on nähty täälläkin.
Ääritilanteessa joukoille voi yksikin ihminen mahdollisesti puhua esim. joukkotiedotusvälineessä.
Mä olen muutoin arahko ihminen, mutta mulla on yksi vahvuus: mä en juurikaan jännitä esiintymistä. Eikä siihen jännitykseen vaikuta onko yleisönä 5 vai 50000.
Halvaantuneena ja aivovauriotuneena tosin piileskelin. Mutta kyllä mä jo voisin mennä vaikka TV:seen, jos kutsun saisin ja puheenaihe olisi mun mielestä hyvä. Mutta sen mä harkitsisin todella tarkoin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiinnostaa kyllä kovasti tilanteesi, mutta ymmäärrän mikäli et halua sitä yksityiskohtaisesti kertoa.

Olen ymmärtänyt että äitisi pitää tai on pitänyt sinua pinseteissään kepulikonsteilla joita on vaikea osoittaa, ja olet ympäristön epäarvostuksen, piittaamaattomuuden ja/tai väärinymmärryksen takia vailla mahdollistavia rakenteita ja suhteita elämäsi rakentamiseen. Sinua ja tilannettasi ei tunnisteta tai siihen suhtaudutaan väärin keinoin.

Vaikea tilanne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
poiuytresdfg kirjoitti:
No joo niimpä.
Joukkoja on nähty täälläkin.
Ääritilanteessa joukoille voi yksikin ihminen mahdollisesti puhua esim. joukkotiedotusvälineessä.
Mä olen muutoin arahko ihminen, mutta mulla on yksi vahvuus: mä en juurikaan jännitä esiintymistä. Eikä siihen jännitykseen vaikuta onko yleisönä 5 vai 50000.
Halvaantuneena ja aivovauriotuneena tosin piileskelin. Mutta kyllä mä jo voisin mennä vaikka TV:seen, jos kutsun saisin ja puheenaihe olisi mun mielestä hyvä. Mutta sen mä harkitsisin todella tarkoin.
Sinulla on kyllä mahtava vahvuus tuossa ettet jännitä esiintymistä. Itselle ei tulisi mieleenkään esiintyä joukoille. Jo pelkkä ajatuskin saa piiloutumaan peiton alle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Kun jos tosiaan asialle pitäisi jotain tehdä niin julkisuus on se tie. Epäeettiset/rikolliset toimet ja käytännöt sekä asenteet muuttuu vain tuomalla ne julkiseen tietouteen, jolloin epäikeudenmukaisuuet on mahdollista edes tunnistaa. Minun hentoiset yritykset on useimmiten päättyneet järkyttäviin havaintoihin asennetason kieroutuneisuudesta. Kaikkia perustuksia yhä uudelleen ravisteleva traumatisoituminen ei ole enää kohdallani järkevää ihan fyysisenkin terveyden kannalta.

Mutta eipä sekään hyödytä mitään närppiä jotain yksityisi olevia tai olemattomia hetkellisiä tuntemuksia salaisissa yksityisissä keskusteluissa mikäli maailma jää makaamaan aina vaan samalla tavalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Joo, ymmärrän,
mä olen joskus ennen halvaantumisia yms. eräässä muodossa opettanutkin muille esiintymisjännityksestä pääsemistä itsekeksimälläni metodilla.
Mutta sitten halvaantuneena ja aivovammaantuneena tilanne oli eri, koska auttamattomasti vaikutin oudolle, niin esiintyminen ei oikein enää onnistunut.
Piti piileskellä.
Mutta en onneksi enää vaikuta ainakaan paljoa mitenkään oudolle, vaikken entisellenikään ole palautunut. Mutta nyt pystyy ainakin jo hyvin selittämään mistä se johtuu, jos joutuu vaikuttamaan oudolle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
oudehfi kirjoitti:
Kun jos tosiaan asialle pitäisi jotain tehdä niin julkisuus on se tie. Epäeettiset/rikolliset toimet ja käytännöt sekä asenteet muuttuu vain tuomalla ne julkiseen tietouteen, jolloin epäikeudenmukaisuuet on mahdollista edes tunnistaa. Minun hentoiset yritykset on useimmiten päättyneet järkyttäviin havaintoihin asennetason kieroutuneisuudesta. Kaikkia perustuksia yhä uudelleen ravisteleva traumatisoituminen ei ole enää kohdallani järkevää ihan fyysisenkin terveyden kannalta.

Mutta eipä sekään hyödytä mitään närppiä jotain yksityisi olevia tai olemattomia hetkellisiä tuntemuksia salaisissa yksityisissä keskusteluissa mikäli maailma jää makaamaan aina vaan samalla tavalla.
Joo, mä kävin vaikka kuinka paljon salakeskusteluja ja olen tullut siihen johtopäätökseen ettei salakeskusteluista ole juuri ollut hyötyä paitsi ehkä joistain salaisista monologeistani jonkin verran . Joten olen tullut tänne anonyymille julkisemmalle puolelle, koska täällä mm. kohdellaan paremmin, koska ei täällä kohdella niinkuin salaa voidaan tehdä, koska ei kukaan voi tietää kuka näitä lukee, niin siellä on ikäänkuin myöskin mahdollinen salainen valvova silmä tai montakin, joista ei voi lainkaan tietää kenelle ne kuuluu, niin se on mun mielestä netin hyvä puoli. Koska siellä voi periaatteessa olla erilaisiakin kantoja tai tahoja edustavia ihmisiä yhtäaikaisesti, niin ei joudu kenenkään yksipuoliseen salapiiriin. Ja valehtelun mahdollisuus vähenee huomattavasti.
Ja muutenkin kaikki salaiset jutut on alkanut tuntua mulle tyhmille, kun ne yleensä aina vuotaa kumminkin, niin parempi sitten samantien julki kaikki.
Kun semmonen pelkästään asioiden negatiivisen puolen vuotaminen ja myönteisen puolen pysyminen piilossa on sitten vääristävämpi vaihtoehto.
Mä vaan ennen rakastin yksityisyyttä, vaikka olinkin esiintymiskykyinen, mutta sitä ei kunnioitettu. No ei sitte.
Opettelen nyt vähitellen "julkisempaa" elämäntapaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
hdyieyoo kirjoitti:
Kiinnostaa kyllä kovasti tilanteesi, mutta ymmäärrän mikäli et halua sitä yksityiskohtaisesti kertoa.

Olen ymmärtänyt että äitisi pitää tai on pitänyt sinua pinseteissään kepulikonsteilla joita on vaikea osoittaa, ja olet ympäristön epäarvostuksen, piittaamaattomuuden ja/tai väärinymmärryksen takia vailla mahdollistavia rakenteita ja suhteita elämäsi rakentamiseen. Sinua ja tilannettasi ei tunnisteta tai siihen suhtaudutaan väärin keinoin.

Vaikea tilanne.
Joo, mutta minä ja tilanteeni olemme nyt tässä koko ajan muutoksessa.
Kuvaan tässä myös paljon menneitä jo selvinneitä asioita jälkikääteen, joita ei voinut puhua kun ne olivat ajankohtaisia. Sekin on kummallinen sosiaalinen todellisuus, jonka olen kokenut monta kertaa. Totuuden voi puhua jälkikäteen, mutta sitä ei juuri koskaan sovi sanoa asioiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on elämässäni toistunut vähän joka asiassa.
Ja mulla on se, etten voi kertoa koko tarinaani, koska en halua herätellä mitään jo selvitettyjä asioita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
jduiiy kirjoitti:
Sinulla on kyllä mahtava vahvuus tuossa ettet jännitä esiintymistä. Itselle ei tulisi mieleenkään esiintyä joukoille. Jo pelkkä ajatuskin saa piiloutumaan peiton alle.
Hei alota säkin tää mitä mä teen tän halvauksen karistamiseksi:
Laita tuo Energy radiokanava päälle,
sitten onko sinulla kotona joku suurempi peili ?
Sitten mene siihen peilin eteen oikeen tunteella vetkuttelemaan tuon musiikin tahtiin.
Mä ainakin käyn muutaman kerran päivässä muutaman minuuntin kerrallaan tekemässä noin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
:)

No eipä tuolla konstilla varmaan itelleen pahaakaan voi tehdä. Koklataan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
poiuytrdfgh kirjoitti:
Joo, mutta minä ja tilanteeni olemme nyt tässä koko ajan muutoksessa.
Kuvaan tässä myös paljon menneitä jo selvinneitä asioita jälkikääteen, joita ei voinut puhua kun ne olivat ajankohtaisia. Sekin on kummallinen sosiaalinen todellisuus, jonka olen kokenut monta kertaa. Totuuden voi puhua jälkikäteen, mutta sitä ei juuri koskaan sovi sanoa asioiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on elämässäni toistunut vähän joka asiassa.
Ja mulla on se, etten voi kertoa koko tarinaani, koska en halua herätellä mitään jo selvitettyjä asioita.
Olen kokenut samaa. On se jyrä se sosiaalinen voima.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
kdhuiuiy kirjoitti:
:)

No eipä tuolla konstilla varmaan itelleen pahaakaan voi tehdä. Koklataan.
:)
Niin minä hyvin harvoin neuvon mitään,
mutta ajattelin kanssa, ettei tuosta ainakaan kovin helposti voisi olla haittaa.
Tietenkin sen verran varovaisesti, ettei mikään nikama mene sijoiltaan ja muutenkin, jos vaikutus on huono, sen voi varmaan aika helposti sitten samantien lopettaa, tuskin tulee mitään vakavampaa riippuvuutta tuosta ainakaan kovin äkkiä.

Siihen voi vielä vähän lisätä semmosta niinkuin olis pikkusen niinku vähän olevinaan. :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Uusi
Enpä tiedä luosta lisukkeesta, kun mua on syytetty liian suurista luuloista/olevinaan olemisista, vaikka olen suurin piirtein varjoissa luikkinut :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Uusi
Älä usko, niin mullekin on menneisyydessä aina sanottu että mikä mä oikeen luulen olevani,
mutta mun kokemuksen perusteella semmosen uskominen voi olla jopa vaarallista.

Tän voi perustella, että tuo esitys tuolle peilille näyttää paremmalle ton lisukkeen kanssa, siinä on hyvä looginen peruste.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Mutta että harkitse tietenkin itse tämäkin, että älä pelkästään siksi mitään tee että minä niin kirjoitan. :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Mutta muuten se voi riippua ihan naamankin mallista kuka voi vaikuttaa olevinaan olevalle vaikkei olisi yhtään.
Selfieitä harjotellessa huomasin, että jos en nöyristele ylinöyrästi ja olen ihan normaalisti luonnollisesti, mun naama näyttää pikkusen niinkuin hitusen ylimieliselle, vaikken yhtään sisäisesti kokisi niin. Se vähän häiritsee mua iteä, mutta ajattelin ettei auta ku hyväksyä tuo naama.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
khfsifuiu kirjoitti:
Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.
Voiko siihenkään luottaa, että sanoo, ettei tee toiselle pahaa ja sitten kuitenkin seläntakana tekee ilkeyksiä? Että niinku kirjallinen viestintä ei vastaa tekoihin perustuvaa viestintää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
khfsifuiu kirjoitti:
Toi on kans kumma että jotkut katsoo oikeudekseen olla poliiseija siinä kuka muka on olevinaan ulkonäkönsä perusteella. Ällistyttävää röyhkeyttä. Itse en menisi sanomaan kellekään semmoista vaikka kokisin jonkun luonteeltaan semmoinen ihan oikeasti vähän olevankin. Siinähän mun puolesta on, jos ei kellekään juuri mitään pahaa tee.
No sitähän mäkin olen ihmetellyt koko nuoruuteni, kun koko ajan mun persoonaa arvosteltiin, vaikka ei kukaan edes väittänyt että minusta mitään haittaa olisi ollut kenellekään mitenkään (kun tuohon aikaan mulla ei vielä ollut paljon ongelmiakaan kertyneenä). Kun siis en mä koskaan henkilökohtaisesti huomauttele ihmisille heidän persoonastaan oli sitten ihan mimmoinen vaan, ei tulisi mieleenkään.
Mun vanhemmat mä nyt olen vähän analysoinut, mutta harvemmin minä mitään huomautan heillekään paitsi vähän ääritapauksessa jos on konkreettisista vahingollisista vaikutuksista kyse, mutta en oikeastaan kovin henkilöön menevästi heillekään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
otanäistänytselvä kirjoitti:
Voiko siihenkään luottaa, että sanoo, ettei tee toiselle pahaa ja sitten kuitenkin seläntakana tekee ilkeyksiä? Että niinku kirjallinen viestintä ei vastaa tekoihin perustuvaa viestintää.
No musta tossa tapauksessa on jo selkeesti väärinkäytöstä. Selkään puukotuksesta sietää jo laittaa välit viileeksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Uusi
Mietin tässä vielä, että monet tilanteet on sellasia, ettei niissä edes voi realistisesti nimetä ketään tiettyä syyllistä, mutta mulle on ongelma se, ettei asioita ratkota sen mukaan mitä on tapahtunut, koska ratkaisut ei voi olla hyviä, jos ne perustetaan johinkin muuhun kuin mitä on tapahtunut oikeasti, koska eihön ne yksinkertaisesti sillon toimi siinä tilanteessa. Kysymys on ratkaisujen toimivuudesta, ei syyllisen hakemisesta. Mielestäni pitäisi keskittyä toimivien ratkaisujen miettimiseen ei syyllisen hakemiseen.
Ja minuakin on nuorempana syyllistetty ihan tuon takia, että en ole halunnut syyllistää ihmisiä vaan vain pohtia ratkaisuja asioihin.
Joten koska en ole itse haukkunut toisten persoonia, niin olen sitten hävinnyt ne persoonien haukunnat, koska olin ainut haukuttu, koska pidin periaatteestani kiinni, että en mene henkilökohtaisuuksiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Uusi
Joo... mutta toi saattaa olla väärä tie... Kyllä ihmisten pitää oppia vastuuta tekemisistään ja hillittömyyksistään ennemmin kuin uhrin. Oli sitten kyse mustasukkaisuudesta, kateudesta, huoltovelvollisuudesta, hillittömästä tuomitsemisenhalusta ilman riittävää ymmärrystä/tietoa... Miten se voi olla että heikoimmalle kahdeksannelle jätetään kyllä yksilöllinen vastuu siinä missä muut luikertelee heidän kustannuksellaanisilliparvensa vanavedessä.

Kuka valehteli? Kuka oli vastuussa? Kuka mustasukkaisuudessaan hakkasi/kidutti lasta? Valtaa/oikeuksia ei ainakaan pitäisi olla kenelläkään ilman vastuuta. Monissa asioissa meidän kulttuurissamme 18 v alkaen.. Katselmukseni mukaan toosi monelta soisi pidätettävän kaikki kansalaisoikeudet kuin lapsoselta ikään tämän perusteella.

Oma mokani, tai ehkä persoonallinen heikkouteni(?)piirteeni, on ollut ehkä liian hidas tuomitsvuus, nyt nopeutunut kylläkin. Minulla on oikeus päättää ketä kuuntelen, katselen ja kenen kanssa kommunikoin ja kuinka kauan. Otan myös vastuun mikäli päädyn katkaisemaan arvostelmani perusteella suhteeni. Oli se perusteltua tai ei. Sanonpahan vaan että 99% siihen on painavia perusteita, yleensä useimpia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Mutta en todellakaan väitä etteikö tällainen henkilö olisi kykenevä ihan tyydyttäviin muihin suhteisiin tahoillaan. Tiedän että näin on, vaikka itse olisin kärsinyt vakavaa väärinkohtelua henkilön taholta. Sitten on erikseen jotkut parisuhdehäröilijät, jotka lanaa jotain lakoavaa latua perässään tuolla suhdesaralla. Semmoiset ei nyt ole meikän alaa. Joillekin on vaan vähän harvassa se miellyttävä ja mieluinen seura. Sen ehkä sanoisin, ettei liian kauaa pitäisi tyytyä epätyydyttävään saatika kaltoinkohtelevaan. Mieluummin sitten yksin niin ei eneriat valu vääriin (kura)ojiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Totta, mun ongelmien syy on ollut juuri melkein loputon anteeksianto, josta aiheesta aiemmin filosofoin palstalla perusteellisesti. Tietenkin se loputon anteeksianto johtaa siihen, että minut kuormitetaan henkisesti kohtuuttomasti, mikä sitten onkin ollut pääongelmani yli kaikkien muiden. Ei niin ylikuorimitetussa olotilassa pysty mihinkään. Ei loputon anteeksianto ja rajojen laittaminen onnistu samanaikaisesti.
Ja juurikin se auttaa, ettei minunkaan tarvitse tykätä ihan mistä vain.
Mä olen itseasiassa ollut onnellisempi sen jälkeen kun minut hylättiin oikein perusteellisesti. Minulla on enemmän myönteistä energiaa yksin hylättynä.
Ja ehkä jos sitä tulee vielä lisää, niin voi jakaa muillekin.

Kirjoitat tuossa todella viisaan lauseen. Tuota olen opettelemassa, ja tuon oppiminen todella auttaa:
" Minulla on oikeus päättää ketä kuuntelen, katselen ja kenen kanssa kommunikoin ja kuinka kauan."

Minulla ei ollut tuota taitoa lainkaan, ja siksi kaikesta tuli niin kauheaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Mun kohdalla se on ainakin ihan puppua, että anteeksianto jotenkin kohentaisi omaa vointia. Mitä enemmän mä kirjotan rehellisiä kriittisiä tekstejä sitä rennompi olen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Ei kritiikin kirjoittaminen lisää negatiivisia tunteita, vaan ihan päinvastoin lisää lempeää energiaa. Näin ainakin mulla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Päätöspuheenvuoroni

Onko loogista,

1. että sama palvelu toteuttaa toimintaohjeidensa mukaan yhteiskunnan hyviä eettisiä arvoja ja kertoo asiakkaalle, että hänen äitinsä on vanhempi ja viisaampi kuin asiakas, joten hän tietää asiakasta peremmin kuinka vale voittaa ?

tai

2. Jokin palvelu tarjoaa kuulluksi tulon kokemusta, mutta käytännössä puhujaa ei uskota, vaan hänet tyrmätään kokonaan tai vähintäänkin kuulostetaan todella epäluuloiselta ja ennakkoluuloiselta. Mikä se sellainen kuulluksitulon kokemus on ? Ja kuinka siinä luvattu palvelu toteutuu vai onko asiakasta ikäänkuin huijattu harhaanjohtavalla informaatiolla palvelun todellisesta luonteesta ?
Ja millä logiikalla sellaisiin palveluihin pitäisi luottaa, joissa ihan selvästi luvataan ihan muuta kuin mitä tehdään ?

Sitten asiakkaalle kerrotaan, että ihmiset eivät ole loogisia.
Mitä hyötyä ihmiselle on vaikeuksissa käydä epäloogisia keskusteluja ja miten asiat sillälailla selviävät vai onko olemassa riski, että ne sotkeentuvat ?
Sitten todetaan, että varmasti kuitenkin kaikki ovat tarkoittaneet vain hyvää, kunnes jos asiaa vähän tarkemmin tiedustelee todetaan, että eihän asemassaan voi sanoa rehellistä aitoa mielipidettään.

Mitä järkeä on jaata ihmisten epäaitoja mielipiteitä jossain hädässä ?

Onneksi "testasin" palvelujen laatua kertomatta kaikkea. Uusi maailmankuva joka tätä kautta syntyi on hämmentävä...

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta