Mitä tuo ilmiö tarkoittaa?

Eli mitä transvestiitti oikeasti haluaa?
Kun eihän elämä ole kuin vain joiltain osin sukupuoliasia. Eihän se, jos ei tykkää kaikesta mitä kulttuuri tai muoti tuo mukanaan tarkoita sukupuolisesti välttämättä yhtään mitään.
Minä olen kait aivan selkeästi nainen. Ikää sen verran, että muistan vielä hämärästi ajan jolloin naisilla ei kovin usein pitkiä housuja ollut. Lapsena pidin omista vaatteistani, mutta nykyään lapsilla ei ole enää sellaisia vaatteita edes kuin silloin oli. Ajat muuttuu ja muoti muuttuu.
Minulla on sitten murrosiän ollut ainoastaan muutamia hameita. Korkokenkiä ainoastaan jossain nuoruusvaiheessa tanssireissuja varten. Nykyään ei niitäkään, kun käytetään tossuja niiden jalkaystävällisyyden takia.
Melkein kun tv:stä tulee joku juttu transuista, niin minusta niissä on vain vaate-peruukki-meikki-hame-korkokenkä-korujuttuja. Eli juttuja jotka ei keskivertonaisen elämään edes kuulu.
On se sanonta, että ei vaatteet tee miestä, niin ei ne vaatteet naistakaan tee.
Minun tarkoitus ei tällä ole ketään loukata tai mitään sellaista. Ihan aidosti ihmettelen transvestiittiasiaa ja noita lähestymiskulmia, jotka kulkevat kaiken ulkoisen kautta.
On helppo ymmärtää, että miesten vaatetusmuoti on pitkään ollut paljon yksipuisempaa kuin naisten, mutta eihän kyse voi pelkästään olla vaatteista. Suurin osa naisista kuin ei elämänsä aikana ehdi muotiin kovin paljoa perehtyä. Naisten muoti usein on hyvin samanlaista kuin miestenkin. Eli mitenkään tuo ei voi olla pelkkä vaatejuttu.
Käsitän että jos oikein etsisin, löytäisin varmaan kirjallisuutta aiheesta, mutta jotenkin en varmaan ymmärtäisi lukemaani, kun kaikki mitä esitetään julkisuudessa tuntuu menevän vaateasiohin, jota en tajua, niinkuin tästä jo selväksi kävikin.
Tuli tuo pätkä yleltä Ensiosta, joka ei siis tunne seksuaalista vetoa miehiin. Noin olen käsittänytkin että homoseksuaalisuus on eri asia. Mutta miksi kukaan haluaa huomiota naisena, kun suurin osa naisistakaan sellaista huomiota naisena ei halua. Ennemminkin halutaan arvostusta ja samaa palkkaa samasta työstä yms. Naiseutta sinänsä voisi pitää jopa negana, joka merkitsee kanamaisuutta, jonkalainen kukaan arvonsa tunteva nainen taas ei halua olla. Ja eikö kaikki huomion kerääminen ole pinnallista? Eihän sukupuoli ihmisestä paljoa kerro.
Ja jos tahtoo kuulua joukkoon naiset, niin eihän se ole ollenkaan ongelmatonta kellumista missään yhteisessä massassa, vaan todella paljon muuta.
Ilmianna
Jaa

33 Vastausta


Transvestiitti (kevyemmin tiitti, transu on loukkaavaksi koettu sana, pliis...) kokee ainakin ajoittaista tarvetta eläytyä naisen rooliin. Koska miehen ilmiasussa naisellisiin varustuksiin pukeutuminen on suuri tabu, miehelle tämä siirtymä on usein iso, tunteita kuohuttava ja pelottavakin asia. Jotta mies voisi tuon rajan ylittää niin, että itse kokisi siirtyvänsä naisidentiteettiin, se yleensä vaatii merkittäviä muutoksia omassa ulkonäössä - miehen naaman ja kehon naisellistaminen on aikamoinen haaste. Jos vielä on tarkoitus mennä ulos, oma arkuus saa monet viemään tuon peittelyn överiksi, ettei kukaan tunnistaisi. Toisaalta transvestiitti katselee naista itsessään ainakin alkuvaiheessa miehen silmin, missä korostuvat median tuottaman naiskuvan piirteet. Näistä kaikista syistä johtuen transvestiitti voi olla aika usein ylipukeutunut, ylimeikattu ja stereotyyppisesti naisellinen - niin paljon, kuin hän sitä osaa olla.

Hyvin yleistä kuitenkin on, että oman varmuuden taidon ja tottumuksen saattelemana tiittikin alkaa katsella omaa naiskuvaansa naisen silmin: Meikki tulee luonnollisemmaksi, vaatteet vähemmän yliampuviksi jne. Edelleen transvestiitti kuitenkin kaipaa ulkoista naisellisuuden, mitä voi olla vaikea saavuttaa ilman naisellisia vaatteita, hiuksia, meikkiä ja kehoa muokkaavia lisukkeita. Itse hahmotan naisellisen ulkoisen olemukseni korostuneemmaksi kuin esimerkiksi omalla puolisollani, mutta neutraalimmaksi kuin eräillä naiskollegoillani.

Niin: Transvestiittimiehen kaipauksesta kaiken naisellisen perään pätee vanha sanonta: Siitä puhe, mistä pula! Silloin naisten ei-niin-naiselliset asut eivät tuota pulaa kauheasti hellitä. Toki on paljon transvestiitteja, minä heidän joukossaan, jotka arkivaatetuksessaan käyttävät miehenä ollessaan vaivihkaa juuri noita naisten neutraaleja vetimiä.

Jos tarve naisellisesta kokemuksesta on tai muuttuu kokemukseksi olla kokonaan nainen, puhutaan transsukupuolisuudesta, jossa myös kehoa useimmiten muokataan kokemusta vastaavaksi. Tällöin on tyypillistä, että transsukupuolisilla ei ole niin suurta tarvetta ilmentää naisellisuuttaan ulkoisilla merkeillä.

On muuten olemassa myös naistransvestiitteja, joilla on ihan vastaava tarve pukeutumalla eläytyä miehiseen identiteettiin. Heitä vain ei niin helposti huomaa, koska liukuma miehiseen asuun on niin helppo naisille.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kiitos tästä selventävästä kommentista :)
Tänään ollut vapaapäivä ja tämä tullut välillä mieleen. Olen myös pohtinut omaa kehitystäni, suhteitani vastakkaiseen sukupuoleen ja omaa identiteettiäni hiukan uudistuneesti.
Minua ilahdutti erityisesti tuo kohta jossa kerroit siirtymästä ja siitä miten se on vaikeampi miehelle kuin naiselle. Ei siis ilahduttanut se että se on vaikempaa miehelle, vaan sen oivaltaminen. Aivan kuin olisin löytänyt jonkun hauskan uuden puolen ihmisenä olemisesta. Kuvailemaasi siirtymää onkin varmaan aika yleisesti, jotenkin huomaamattomasti. Minulla nyt oma käsitys tuosta olemassa, en tiedä onko se nyt aivan sama ilmiö, mutta sellaista olen itsekin kokenut.
Olen mieltänyt sellaisen itsessäni syventyneiksi ihmissuhteiksi joidenkin miesten kanssa ja olen kokenut ikäänkuin kehittyneeni ihmisenä noiden ystävyyssuhteiden kautta jotka suhteet ovat olleet yhdistävä silta. En ole kuitenkaan ajatellut niitä yleisesti silloiksi miehiseen maailaan vaan henkilökohtaisiin ystävyyksiin. Olen noissa ystävyyksissä kokenut että sukupuolemme eivät ole erottaneet meitä mitenkään toisistamme. Koen että sukupuolen merkitys on vähentynyt ihmisenä kypsymisen myötä aivan todella paljon.
Nainen haluan olla vain eritysesti tietyissä tilanteissa, joissa tilanteissa siitä on iloa. Paritanssi on yksi minulle rakas harrastus ja siinä on minulle tärkeää naisena oleminen ja naiselta näyttäminen, vaikka käytän omaa makuani ja taiteellista korotusta paljon. Sen jälkeen asian voikin taas unohtaa. Myös pari muuta harrastustani ovat sellaisia joissa toteutan nimenomaan sukupuoli-identiteettiäni ainakin omasta mielestäni.
Seksuaalisesti olemme rakastajani kanssa todenneet että olemme juuri sitä mikä on meille täydellistä emmekä voi haluta muuta, siis minä nainen hän mies.
Tuohon transasiaan liittyy ilmeisesti monenlaisia ilmiöitä. Minusta on jotenkin kummallista se, että ihan kuin ei olisi tilaa kaikille, että pyritään niin tarkkaan määrittämään muita, mitä muut saavat olla. Minä olisin sitä mieltä että ihmisten pitäisi olla vapaita toteuttamaan itseään tämän todennäköisesti ainoan elämämme aikana ilman pikkusieluista silmälläpitoa ja tarpeettomiin asioihin
puuttumista. En sitten tiedä, että olisinko viemässä jotain hohtoa joiltakin asioilta, jos siirtymät esim juuri sukupuolten välillä olisivat täysin vapaita ja niitä voisi halutessaan suvereenisti toteuttaa. Mitä nuo tarpeet toisaalta tasa-arvoisuuden vallitessa voisivat olla?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kirjoittaja puhui nyt varsinaisista (transves)tiiteista..

Taman lisaksi on kuitenkin laaja kirjo muuten vaikeasti maariteltavaa porukkaa joilla halua pukeutua naisten asuihin: alkeistranvestiiteista joilla pukeutuminen ei etene kovin pitkalle vaan rajoittuu sukkahousuihin, seksiasuihin, mekkoihin jne. mutta ei kovin uskottavaan pukeutumiseen/selvaan identiteettiin, puhtaasti fetissipukeutumiseen, drag queeneihin, 'personaallisiin tapauksiin', jotka pukeutuvat feminiisesti ilman suoraa tarvetta pyrkia vaikuttamaan varsinaisesti naiselta (esim. jotkut artistit), porno-filmien tai BDSM-puolen sissyihin joita pieni alistaminen tms. usein kiinnostaaa, sukupuolirooleilla leikittely jne. jne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Varmaan se siirtymä menettäisi hohtoaan, jos tabua ei olisi. Ei se kuitenkaan hävittäisi sitä asiaa, että osa meistä ei koe "sitä omaa" sukupuoli-identiteettiään oikeasti omakseen. Todennäköisesti moni nykyisistä transvestiiteistä olisi sellainen nykyistä neutraalimmassa ilmiasussa, mutta hakeutuisi kuitenkin sen maailman naisellisina pidettyihin asioihin. Tässä suhteessa transvestismi sellaisena kuin sen näemme, on myös kulttuurin muokkaama konstruktio.

Itsellenikin on monta asiaa, joiden tekemisessä ei ole minulle sukupuolella väliä. Olen esimerkiksi laittanut ruokaa, siivonnut ja pessyt pyykkiä iät ajat moista asiaa pohtimatta. Tunnistan myös tuon syvän ihmissuhteen, jossa sukupuoli lakkaa olemasta kovin merkityksellinen. Toisaalta joitakin asioita on tärkeä tehdä nimenomaan naisena. Näistä tärkein on itämaisen tanssin harrastukseni, jossa haen omaa sisäistä naiseuttani yhdessä ihanien "tavisnaisten" kanssa, jotka ovat tekemässä juuri samaa. Myös paritanssissa vietävän rooli korostaa naisellista kokemusta, vaikka se aika kömpelösti vielä onnistuukin.

Se, että transvestiitti on ainakin alkuvaiheessa niin täpinöissään supernaisellisista jutuista vertautuu helposti pikkutyttöjen prinsessaleikkivaiheeseen, johon liittyy oman itsen hakeminen naisena ja siihen edelleen liittyvä haavemaailma. Jos lisäksi kysyt tällaiselta transvestiitiltä, miksi hänelle ei tuulipuku tai muu arkivaatetus kelpaa, hän todennäköisesti vastaa, että pukeutuminen silloin, kun se harvoin mahdollistuu, on aina juhlan aihe. Kun mahdollisuuksia naisena olemiseen tulee myös arkipäivään, voi se tuulipukukin löytää tiensä tiitin päälle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Onko joitain erityisiä asioita mitä miehenä olemisessa viehättää samalla tapaa kuin naisena olemisessa naiseksi pukeutuminen?
Minua viehättää miehisessä maailmassa voiman ja rohkeuden tuntu, joka nyt tietenkin osin illuusio (ymmärrän sen). Mutta sellaisen piirteen valjastaminen omaan käyttöön on/olisi mukavaa. Voin kuvitella miehisiä huveja varsinkin jos on poikamies ja varallisuutta sen verran käytössä että voi hankkia esim. moottoripyörän, jonkin erikoisen auton tms. Mies voi käsittääkseni kokea jotain voitokasta ja vahvaa tunnetta itsestään. Nasena toteutan tuollaista ajattelua yhdistettynä ei niin näyttävään ajoneuvooni jolla teen yksinäisiä retkiä silloin tällöin -en kuitenkaan pukeudu mitenkään tavallisesta poikkeavasti. En ole juurikaan kuullut naistuttupiirissäni että tuollaisia hyödyttämiä ajeluja yksin harrastettaisiin minun iässäni. Koen että vain rentoudun tuossa ja irrottaudun kaikesta turhasta. Jonkinlaista liikunnaniloa varmaan sekin.
On varmaan luonnollista että elämästä yrittää saada miellyttävääkin niiltä osin kun se on mahdollista.
Tuo mitä sanot kulttuurin muokkaamaksi konstruktioksi, niin toivoisin että sellaiset vaikeudet voisi poistaa mitä siitä seuraa. Joskus tuntuu että aikuistuminen on myös välttämättömyyksien ja ei niin välttämättömien asioiden erottamista toisistaan ja rajanvetoa niiden välillä. Toisaalta ihmisillä lienee aina ollut jonkunlaista kulttuuria, siis muuta kuin välttämättömyyksiin sisältyvää ja sillä omat merkityksensä. Nykyään näyttää että globalisaatio ja kaikenlainen maailmanlaajuinen liikehdintä tuo jotain sekasotkuakin. Joskus herättänyt vähän häpeääkin oma mukavuudenhaluinen elämä ja pukeutuminen kohtaamieni kehitysmaista Suomeen muuttaneiden naisten edessä. Luultavasti tunteet kulkevat myös toiseen suuntaan. Olen kuitenkin ylpeä saavutuksista tasa-arvon saralla. Mieleen tulee myös se suuri uhraus jonka länsimaiset naiset ovat tehneet kun omistautuvat työlle oman perinteisesti onneksi mielletyn elämänsä kustannuksella.
Tästähän tuli minulle yksi uusi kiinnostuksen aihe ihan, sukupuoli-identiteetti ja sen muodostuminen. Kiitosta taas edelleen :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hyvin ymmärrän miehen elämän mukavat puolet ja sen, että niistä voi kovinkin nauttia - itselläni vain ei ole kiinnostusta siihen suuntaan. Osin se selittynee sillä, että niin tehdessäni en pääse toteuttamaan sitä puoltani itsessä, joka on ollut vuosikymmeniä piilossa ja ilman oikeutusta- se kun on tässä elämänvaiheessa minulle tärkeintä. Osin en yksinkertaisesti koskaan ole ollut erityisen viehtynyt äijäilyyn ja ollut usein aika kujalla sellaisen keskelle joutuessani.

Se, että toimin niin kuin toimin ja tunnen niin kuin tunnen, ei tarkoita sitä, että haluaisin olla jollakin tavoin alisteinen ja sellaisesta nauttisin. Naisidentiteettini on itsenäinen ja tasavertaista kohtelua vaativa persoona. Nautin kuitenkin siitä, että en koe tarvetta täyttää vaatimuksia siten, miten jonkun machomiehen kuuluisi roolinsa mukaisesti niitä täyttää. Voin siis ottaa monia asioita rennommin ja valita oman tieni.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
Voisin sanoa samoin että olen ollut usein aika kujalla naisten keskellä, nämä kun ovat minusta useimmiten aika tylsiä loppujen lopuksi perheineen ja miehineen päivineen. Minulle perheettömänä on ollut ponnistus sopeutua muihin naisiin, koen onnistuneeni kuitenkin. Nykyään haittaa kuin lapsettomuudesta puhutaan niin paljon ongelmana. Naiset ovat ilmeisesti alkaneet ihan pelkäämään lapsettomia kanssasisariaan että mitä näiden kanssa uskaltaa puhua. Tämä ongelma siis vieraampien kanssa, ei niiden jotka tuntevat minua paremmin.
Ne minun miespuoliset ystäväni, joihin viittasin kuin puhuin silloista yksilöiden välillä ovat hyvin persoonallisia miehiä, ennemmin hienostuneita yksilöitä kuin mihinkään porukkaan jääneitä, joskin näillä on paljon miespuolisia ystäviä. Jotenkin kuitenkin erottautuvat näistä yksilöinä yksilöllisin ominaisuuksin jotka ominaisuudet minä koen positiivisiksi. En tiedä, olivatko nämä ystäväni (menneisyydessä) ehkä vähän rennompia kuin muut, myös feminiinisen puolensa kanssa. Nyt muistan että olen joskus ainakin yhdessä heistä nähnyt paljon naisellista. Niin paljon että se jopa vähän kummastutti. Toisaalta, eikö jokaisessa yksilössä ole sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä?
Te tiitit olette varmaan todella paljon enemmän tietoisia itsestänne, tai ainakin tulette sellaisiksi, kuin muut. Minäkin tavaan tällaista vasta kun todella paljon on jo takanapäin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mitä transihmiset ajattelevat useamman kuin kahden sukupuolen mallista, jota kahden sukupuolen mallia on alettu julkisuudessa arvostelemaan? Miten ajatus useammista sukupuolista sopii transihmisten maailmankuvaan?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
WorkingGirL- kirjoitti:
Mitä transihmiset ajattelevat useamman kuin kahden sukupuolen mallista, jota kahden sukupuolen mallia on alettu julkisuudessa arvostelemaan? Miten ajatus useammista sukupuolista sopii transihmisten maailmankuvaan?
Transihmisten mielipiteet tästä asiasta vaihtelevat. Valtaosa toki on sitä mieltä, että sukupuolijärjestelmässä pitäisi olla tilaa kaikenlaisille identiteeteille, mutta henkilökohtaisessa suhteessa tiukkaan nais-miesjaotteluun eli binääriin sukupuolijärjestelmään on eroja. Osa kokee toisen kuin kätilön arvaaman sukupuolen olennaisena osana omaa persoonaansa. Tällöin he kutsuvat itseään transnaisiksi ja transmiehiksi, usein korjausprosessin jälkeen transtaustaisiksi naisiksi ja miehiksi tai pelkästään naisiksi ja miehiksi.

Joillakin identiteetti on kaksisukupuolinen/bigender, jolloin molemmat binäärit sukupuolet ovat olennaisia. Huomattavan iso joukko taas ei koe kumpaakaan binääristä sukupuolta omakseen jolloin voidaan puhua löyhästä ryhmästä muunsukupuoliset. Heidän keskuudessaan on lukematon määrä erilaisia tarkempia identiteettinimiä, jotka voivat kuitenkin tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Tästä joukosta erottautuu kuitenkin erilleen sukupuoleton eli asukupuolinen, jolla ei ole minkäänlaista suhdetta nais- ja miesidentiteettiin.

Muunsukupuoliset kokevat hankaluuksia yhteiskunnassa, koska ihmisten, joilla on tapana jaotella toisiaan miehiksi ja naisiksi, on heihin suhtautumisessa suuria vaikeuksia - transnaiseen tai -mieheen näyttää olevan helpompi tottua lähiympäristössä. Myös hoitojärjestelmä ei kunnolla heidän oikeuksiaan tunnusta, koska se on orientoitunut tekemään hoidot selkeästi naiseksi tai mieheksi asti. Myös juridisesti muunsukupuoliset ovat kroonisesti väärin sukupuolitettuja ja juuri he tarvitsisivat sen kolmannen juridisen sukupuolen.

Jotkut transvestiitit voisivat myös olla tyytyväisiä kolmannen sukupuolen mahdollisuuteen. Transvestiittien järjestö Dreamwear Club ry ajaakin voimakkaasti kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän purkamista. Käytännössä vain äärettömän pieni osa tiiteistä on kuitenkin julkisesti omia itsejään, jolloin tuolle optiolle ei tällä hetkellä olisi heille kovinkaan paljon käyttöä.

Tämä kokonaisuus on varmaan hämmentävä sitä tuntemattomalle. Lisäksi kukaan ei loppupeleissä tunne toisen korvien välissä olevia asioita pelkästään sen perusteella, miltä hän näyttää tai mitä nimeä hän käyttää identiteetistään. Näin ollen on viisasta olla olettamatta liikaa ihmisestä noilla perusteilla oltaessa tekemisissä hänen kanssaan. Sivulauseessakin tahattomasti putkahtelevat väärät olettamat voivat satuttaa joten on parempi antaa hänen kertoa itse sen, mitä hän haluaa ja miten hän kokee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
" Huomattavan iso joukko taas ei koe kumpaakaan binääristä sukupuolta omakseen jolloin voidaan puhua löyhästä ryhmästä muunsukupuoliset."
Herää todella hämmentävä kysymys, miten ihmeessä voi tietää mikä asia johtuu sukupuolesta ja mikä muusta henkisestä/psyykkisestä ominaisuudesta?
Tuo on minusta täysin selvää, että ei ole fiksua tehdä sukupuolen mukaan kovinkaan montaa johtopäätöstä toisen ajatuksista, ja tämän keskustelun jälkeen luovun luultavasti viimeisistäkin johtopäätöksistä :)
Muistan yhden kerran elämässäni kohdanneeni työn merkeissä ihmisen, jonka sukupuolesta en pystynyt tekemään minkäänlaista arvausta. Juttelimme aluksi hyvissä merkeissä, hyväntuulisina ja luonnollisesti kunnes minuun iski se epätietoisuus hänen sukupuolestaan ja vaikka yritin ettei, se hämmensi minua ja vaivasi jotenkin. Minun mielestäni naisilla on jonkinlaista keskinäistä koodistoa, vaikka lähes olematonta, mutta sitä on. Pyrin periaatteessa hyväksymään miehet samalla tavoin, mutta sukuolten välinen ero on olemassa ja monet ns. varatut miehet välttävät itse kontakteja kuin pelkäisivät jotain kontaktiin liittyvää. Sen välttelyn sitten olen taas jotenkin hyväksynyt osaksi tätä pakollista koodistoa. Näin suhteeni naisten kanssa on jotenkin välittömämpi yleisesti.
Tietenkin minäkin olen kohdannut transihmisiä, mutta käytännössä he ovat valinneet ainakin senhetkisen sukupuolensa, joten montaakaan heistä ei ole mieleeni jäänyt. Jotkut ehkä juuri sen naisellisuuden painottamisen takia ovat erottuneet.
Nykyään työskentelen alanvaihdon kautta hoitoalalla, joten varmaan siksikin tämä kiinnostus tähän asiaan nyt minulla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Herää todella hämmentävä kysymys, miten ihmeessä voi tietää mikä asia johtuu sukupuolesta ja mikä muusta henkisestä/psyykkisestä ominaisuudesta?"

Ihmisen kokemus siitä asiasta on tietysti aina hänen omansa. Ulkopuolinen voi tätä asiaa joutua selvittelemään transtutkimuksissa, joissa tehdään erotusdiagnostiikka sukupuoli-identiteetin ja mielenterveyden ongelmien välille ennen transdiagnoosia ja hoitojen aloittamista. Vaikka en itse tuon asian spesialisti olekaan, luulen, että on ihmisen kohdatessa suhteellisen helppo aistia sukupuoli-identiteettiin liittyvä normaali "erilaisuus" sellaisenaan erilaiseksi verrattuna siihen, että tuollainen kokemus olisi osa jonkinlaista psykoosia - jopa sellaisten transihmistenkin kohdalla, joilla on psykoosi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tarkoitin ennemminkin ihmisen sisäistä kokemusta, että miten hän itse kokee että joku asia johtuu sukupuolesta eikä muusta. Mutta mielenkiintoista että tuon voi joku toinenkin henkikö havaita.
Itse muutamankin kriisin läpikäyneenä en ole koskaan ajatellut edes hakea yhteenkään ongelmaan syytä tai ratkaisua sukupuolestani (ei tarkoita että tein oikein). Vastaavasti en mielestäni aseta toisille vaatimuksia mihinkään erityiseen sukupuolenmukaiseen käyttäytymiseen tai vastaavasti odotuksia. Omia valintoja kaikki ainakin minun seurassa.
Voisin sanoa työelämässä kohdanneeni syrjinnän työnhaussa, joka oli selvästi nähtävissä. Myös omassa kasvatuksessani on niitä tavallisia puutteita ollut. En miellä niitä kasvatuspuutteita varsinaisiksi ongelmiksi niiden tavallisuuden vuoksi. Ennemminkin se oli ajan henki. Samoin joissakin ammateissa on perinteisesti helpompi valita miehiä työntekijöiksi miehiseen tiimiin. Nuo siis asioita jotka tietenkään eivät johda tarpeeseen muuttaa omaa ilmiasuani erilaiseksi.
Jotenkin selvemmin aukeaa ajatus homoseksuaalisuudesta. Että sitä vetoa tunnetaan samaan sukupuoleen.
Muistan jo ihan ensimmäisenä kouluvuotena ihastuneeni saman koulun poikaan/ ehkä pariinkin. Murrosiässä mielessä ei olisi voinut liikkua muuta asian tiimoilta kuin ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Minun lapsuudessani homoseksuaalisuus oli vielä kriminalisoituakin.
Ensimmäisen pitkän suhteeni aikana näin toistuvasti muutaman kerran yöllä tuskaisen painajaisen, jossa olimme samaa sukupuolta partenerini kanssa. Uni ei kertonut kumpaa... Tiemme erosivat ja seuraavan miesystävän kanssa sellaisia ongelmia ei enää ollut.
Minulla yleensä kohtalainen mielikuvitus, mutta tästä en meinaa saada kiinni. Onko cisnaisen/-miehen, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu vastakkaiseen sukuoleen yleensä mahdollista ymmärtää muuta? Ymmärtäminen kun on pelkkää hyväksyntää vaikeampi asia, ainakin minulle.
Ehkä ei kannata yrittääkään kerralla liikaa.
Sekin tässä yhteydessä mietityttää, että se mistä pidän miehessä, on ikäänkuin sen miehen ja minä sitten paistattelen sen miehen rinnalla. Minussa on se mistä se mies pitää ja hän on tyytyväinen minuun. Rakkaudessa hakeudumme toistemme puoleen ja yhdennymme, jonka jälkeen voimme olla taas onnellisia ja tyytyväisiä kun olemme näin onnistuneet (tämä siis ideaalissa, mutta toteutunutkin).
Rakastamani miehet ovat kaikki olleet kiinnostuneita kampauspöydästäni. Ihan rauhassa ovat saaneet sitä tutkia. Kukaan ei ole sanonut että haluaisi käyttää sitä kuitenkaan. Yhden miehen meikkasin huvikseni kerran. Hän oli huvittunut mutta pesi nopeasti meikit pois.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
WorkingGirL- kirjoitti:
Tarkoitin ennemminkin ihmisen sisäistä kokemusta, että miten hän itse kokee että joku asia johtuu sukupuolesta eikä muusta. Mutta mielenkiintoista että tuon voi joku toinenkin henkikö havaita.
Itse muutamankin kriisin läpikäyneenä en ole koskaan ajatellut edes hakea yhteenkään ongelmaan syytä tai ratkaisua sukupuolestani (ei tarkoita että tein oikein). Vastaavasti en mielestäni aseta toisille vaatimuksia mihinkään erityiseen sukupuolenmukaiseen käyttäytymiseen tai vastaavasti odotuksia. Omia valintoja kaikki ainakin minun seurassa.
Voisin sanoa työelämässä kohdanneeni syrjinnän työnhaussa, joka oli selvästi nähtävissä. Myös omassa kasvatuksessani on niitä tavallisia puutteita ollut. En miellä niitä kasvatuspuutteita varsinaisiksi ongelmiksi niiden tavallisuuden vuoksi. Ennemminkin se oli ajan henki. Samoin joissakin ammateissa on perinteisesti helpompi valita miehiä työntekijöiksi miehiseen tiimiin. Nuo siis asioita jotka tietenkään eivät johda tarpeeseen muuttaa omaa ilmiasuani erilaiseksi.
Jotenkin selvemmin aukeaa ajatus homoseksuaalisuudesta. Että sitä vetoa tunnetaan samaan sukupuoleen.
Muistan jo ihan ensimmäisenä kouluvuotena ihastuneeni saman koulun poikaan/ ehkä pariinkin. Murrosiässä mielessä ei olisi voinut liikkua muuta asian tiimoilta kuin ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Minun lapsuudessani homoseksuaalisuus oli vielä kriminalisoituakin.
Ensimmäisen pitkän suhteeni aikana näin toistuvasti muutaman kerran yöllä tuskaisen painajaisen, jossa olimme samaa sukupuolta partenerini kanssa. Uni ei kertonut kumpaa... Tiemme erosivat ja seuraavan miesystävän kanssa sellaisia ongelmia ei enää ollut.
Minulla yleensä kohtalainen mielikuvitus, mutta tästä en meinaa saada kiinni. Onko cisnaisen/-miehen, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu vastakkaiseen sukuoleen yleensä mahdollista ymmärtää muuta? Ymmärtäminen kun on pelkkää hyväksyntää vaikeampi asia, ainakin minulle.
Ehkä ei kannata yrittääkään kerralla liikaa.
Sekin tässä yhteydessä mietityttää, että se mistä pidän miehessä, on ikäänkuin sen miehen ja minä sitten paistattelen sen miehen rinnalla. Minussa on se mistä se mies pitää ja hän on tyytyväinen minuun. Rakkaudessa hakeudumme toistemme puoleen ja yhdennymme, jonka jälkeen voimme olla taas onnellisia ja tyytyväisiä kun olemme näin onnistuneet (tämä siis ideaalissa, mutta toteutunutkin).
Rakastamani miehet ovat kaikki olleet kiinnostuneita kampauspöydästäni. Ihan rauhassa ovat saaneet sitä tutkia. Kukaan ei ole sanonut että haluaisi käyttää sitä kuitenkaan. Yhden miehen meikkasin huvikseni kerran. Hän oli huvittunut mutta pesi nopeasti meikit pois.
'Minulla yleensä kohtalainen mielikuvitus, mutta tästä en meinaa saada kiinni. Onko cisnaisen/-miehen, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu vastakkaiseen sukuoleen yleensä mahdollista ymmärtää muuta?'

Aloitit keskustelun transvestiiteista, nyt olet pullahtanut cisnaisiin/miehiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Aloitit keskustelun transvestiiteista, nyt olet pullahtanut cisnaisiin/miehiin. "
Jos luit aloitusviestini, niin ihan avoimesti siinä kuvaan itseäni, joka olen siis cisnainen (jos oikein olen juuri googlettamaani terminologiaa ymmärtänyt).
Valitettavasti ihmisenä olen sen verran kankea, että oman ajatteluni kautta kaiken uudenkin tiedon kierrätän. Sen sitten ymmärrän tai en...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
WorkingGirL- kirjoitti:
Tarkoitin ennemminkin ihmisen sisäistä kokemusta, että miten hän itse kokee että joku asia johtuu sukupuolesta eikä muusta. Mutta mielenkiintoista että tuon voi joku toinenkin henkikö havaita.
Itse muutamankin kriisin läpikäyneenä en ole koskaan ajatellut edes hakea yhteenkään ongelmaan syytä tai ratkaisua sukupuolestani (ei tarkoita että tein oikein). Vastaavasti en mielestäni aseta toisille vaatimuksia mihinkään erityiseen sukupuolenmukaiseen käyttäytymiseen tai vastaavasti odotuksia. Omia valintoja kaikki ainakin minun seurassa.
Voisin sanoa työelämässä kohdanneeni syrjinnän työnhaussa, joka oli selvästi nähtävissä. Myös omassa kasvatuksessani on niitä tavallisia puutteita ollut. En miellä niitä kasvatuspuutteita varsinaisiksi ongelmiksi niiden tavallisuuden vuoksi. Ennemminkin se oli ajan henki. Samoin joissakin ammateissa on perinteisesti helpompi valita miehiä työntekijöiksi miehiseen tiimiin. Nuo siis asioita jotka tietenkään eivät johda tarpeeseen muuttaa omaa ilmiasuani erilaiseksi.
Jotenkin selvemmin aukeaa ajatus homoseksuaalisuudesta. Että sitä vetoa tunnetaan samaan sukupuoleen.
Muistan jo ihan ensimmäisenä kouluvuotena ihastuneeni saman koulun poikaan/ ehkä pariinkin. Murrosiässä mielessä ei olisi voinut liikkua muuta asian tiimoilta kuin ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Minun lapsuudessani homoseksuaalisuus oli vielä kriminalisoituakin.
Ensimmäisen pitkän suhteeni aikana näin toistuvasti muutaman kerran yöllä tuskaisen painajaisen, jossa olimme samaa sukupuolta partenerini kanssa. Uni ei kertonut kumpaa... Tiemme erosivat ja seuraavan miesystävän kanssa sellaisia ongelmia ei enää ollut.
Minulla yleensä kohtalainen mielikuvitus, mutta tästä en meinaa saada kiinni. Onko cisnaisen/-miehen, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu vastakkaiseen sukuoleen yleensä mahdollista ymmärtää muuta? Ymmärtäminen kun on pelkkää hyväksyntää vaikeampi asia, ainakin minulle.
Ehkä ei kannata yrittääkään kerralla liikaa.
Sekin tässä yhteydessä mietityttää, että se mistä pidän miehessä, on ikäänkuin sen miehen ja minä sitten paistattelen sen miehen rinnalla. Minussa on se mistä se mies pitää ja hän on tyytyväinen minuun. Rakkaudessa hakeudumme toistemme puoleen ja yhdennymme, jonka jälkeen voimme olla taas onnellisia ja tyytyväisiä kun olemme näin onnistuneet (tämä siis ideaalissa, mutta toteutunutkin).
Rakastamani miehet ovat kaikki olleet kiinnostuneita kampauspöydästäni. Ihan rauhassa ovat saaneet sitä tutkia. Kukaan ei ole sanonut että haluaisi käyttää sitä kuitenkaan. Yhden miehen meikkasin huvikseni kerran. Hän oli huvittunut mutta pesi nopeasti meikit pois.
"Tarkoitin ennemminkin ihmisen sisäistä kokemusta, että miten hän itse kokee että joku asia johtuu sukupuolesta eikä muusta. "

Eipä sitä tietenkään aina tiedäkään. Voi myös olla että vasta sitten, kun on itselleen selvittänyt oman identiteettinsä erikoislaadun, oivaltaakin jonkun asian liittyvän siihen. Itselle on käynyt näin joidenkin nuoruusajan keskeisten asioiden kohdalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Osaako kukaan neuvoa mistä voisi hakea tukea kun en pysty hyväksymään mieheni tiitti taipumusta? Minulle perheellisenä naisena tulee valtavan pahamieli kun puolisoni ei olekkaan enää se johon tutustuin ja jonka kanssa tein lapset. Seksuaalinen halu miestä kohtaan on hukassa kun puolisoni haluaa pukeutua naiseksi. Rakastan toki puolisoni ihmisenä ja ystävänä, mutta en pysty jakamaan tätä piirrettä vaimona. Tuntuu pahalle olla tällainen rasisti asian suhteen ja huomata olevansa sellainen, vaikka yleisesti ottaen luulin olevani liberaali. Ystävänä nämä asiat on helpompi kohdata kuin perheenä. Puolisoni ostaa uusia mekkoja, sukkahousuja, naisten kenkiä ja haluaa meikata ja pukeutua julkisesti näin. En vaan pysty tukemaan häntä tässä asiassa. Mitä teen? Tuntuu, että ero on ainoa vaihtoehto. Haluaisin kuitenkin kasvattaa lapsemme suvaitsevaisiksi, mutta kuinka voin, kun en siihen itse pysty? Mieheni syyllistää ja tavallaan pakottaa minut hyväksymään hänet tämän uuden piirteen edessä. Minusta avioliitto tuntuu nyt kulissille. Tätä on nyt jatkunut vuoden ajan, joten ihan äkkiseltään en ole eropäätöstä tekemässä. Olen yrittänyt kasvaa ajatukseen, mutta ainoa joka kasvaa on ahdistus asian kanssa. Tuntuu, että olen paha ihminen ja ettei minulla ole oikeutta tuntea näin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mekkohukassa kirjoitti:
Osaako kukaan neuvoa mistä voisi hakea tukea kun en pysty hyväksymään mieheni tiitti taipumusta? Minulle perheellisenä naisena tulee valtavan pahamieli kun puolisoni ei olekkaan enää se johon tutustuin ja jonka kanssa tein lapset. Seksuaalinen halu miestä kohtaan on hukassa kun puolisoni haluaa pukeutua naiseksi. Rakastan toki puolisoni ihmisenä ja ystävänä, mutta en pysty jakamaan tätä piirrettä vaimona. Tuntuu pahalle olla tällainen rasisti asian suhteen ja huomata olevansa sellainen, vaikka yleisesti ottaen luulin olevani liberaali. Ystävänä nämä asiat on helpompi kohdata kuin perheenä. Puolisoni ostaa uusia mekkoja, sukkahousuja, naisten kenkiä ja haluaa meikata ja pukeutua julkisesti näin. En vaan pysty tukemaan häntä tässä asiassa. Mitä teen? Tuntuu, että ero on ainoa vaihtoehto. Haluaisin kuitenkin kasvattaa lapsemme suvaitsevaisiksi, mutta kuinka voin, kun en siihen itse pysty? Mieheni syyllistää ja tavallaan pakottaa minut hyväksymään hänet tämän uuden piirteen edessä. Minusta avioliitto tuntuu nyt kulissille. Tätä on nyt jatkunut vuoden ajan, joten ihan äkkiseltään en ole eropäätöstä tekemässä. Olen yrittänyt kasvaa ajatukseen, mutta ainoa joka kasvaa on ahdistus asian kanssa. Tuntuu, että olen paha ihminen ja ettei minulla ole oikeutta tuntea näin.
Ikävä kuulla, että parisuhteenne on ongelmissa miehesi tiitteyteen liittyen. Jos asia tuli Sinulle ihan puskista, on se yleensä aika kova jysäys ja voi koetella suhteen luottamuksen rajoja. Toisaalta sen asian kertominen on ollut puolisollesi ilmeisen pelottava kokemus ja toisaalta luottamuksen osoitus Sinua kohtaan, että sen uskalsi tehdä. Toisaalta pitkässä parisuhteessa voi ilmetä muitakin asioita, - usein toki vähitellen kehittyviä - joiden takia puoliso ei olekaan myöhemmin enää se sama, jonka kanssa on aikanaan menty yhteen. Se tuottaa parisuhteen ylläpitoon tuolloinkin haasteita.

Olet varmaan jo miettinyt, mikä asia saa Sinut pitämään miehesi tiittiyttä vastenmielisenä. Sen tapaiset asiat, että "mitähän ne muut asiasta ajattelevat" ja "haluaako se minun olevan noin laittautunut" ja "haluan olla ainoa nainen talossa" voisivat olla yli päästävissä mentaalisella työskentelyllä. Monissa tietämissäni parisuhteissa alun kipuilun jälkeen miehen tiittiys on tuonut uuden piristävän elementin! Jos jännite välillänne liittyy hänen kanssa olemisen eroottiseen ulottuvuuteen, ei Sinun seksuaalisiin preferensseihin muilla ole tietenkään oikeutta esittää vaatimuksia. Toiselle esitetyillä vaatimuksilla ei muutenkaan tällaisissa ongelmissa pitkälle edetä, mutta kullakin on useimmiten toki ymmärrettävästi omat reunaehtonsa parisuhteelleen.

Apua tämänkaltaisiin asioihin saa Transtukipisteestä palvelevana puhelimena, vastaanottoaikoina ja vertaistukiryhminä, joista yksi Helsingissä toimiva on suunnattu juuri "puun takaa" -tyyppisille tapauksille:

http://transtukipiste.fi/palvelut/

Lisäksi Dreamwearclub ry:n auttavasa puhelimessa vastaajana on toinen transvestiitin puoliso.

Numero on 040-766 8657. Päivysajat tiistaisin klo 15-17 ja torstaisin klo 20-22. Palvelu on juuri nyt lomalla ja palaa toimintaan taas elokuussa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ihan puskista tieto ei ole tullut, se alkoi viattomasti kynsien lakkaamisella, joka oli ihan fine. Puolisoni on myös aina pukeutunut massasta poikkeavalla tavalla joka on ollut mielestäni hyvä asia. Parisuhteen alussa kyselin kovasti, että onko puolisoni mahdollisesti bi tai onko hänellä mitään muita erityispiirteitä, joka olisi mahdollisesti vaikuttanut parinvalintaan silloin, ei kuulema ollut. Tiitteily jatkui vuosi sitten kynsilakasta sukkahousuihin, karvattomuuteen ja nyt mekkoihin ja meikkeihin. Tilanne siis kasvaa ja minä venyn. Parisuhteemme on kestänyt jo 10-vuotta. Ymmärrän, että ihmiset muuttuvat parisuhteen aikana, mutta mielestäni muutos on nyt melko raju. Tästä olisi pitänyt voida puhua heti aluksi. Olo on jotenkin petetty. Kuten sanottu, rakastan häntä ihmisenä, eikä se mihinkään muutu. Myös isänä hän on hyvä, seksuaalista vetovoimaa tämä asia syö kovasti. Jos seksi ei pitkässä parisuhteessa toimi, niin jotakin puuttuu. Olen alkanut himoita muita miehiä, pettänyt en vielä ole. Olen puhunut asiasta jo parisuhdeterapiassa ja muutamalle uskotulle ystävälle, eikä kukaan tietenkään osaa tilanteeseen oikein mitään sanoa. Päätös on minun. Puolisoni ei halua erota ja se varmasti olisi hänelle myös valtavan kova takaisku Tiitteilyn kannalta, koska jos lähin kumppani ei asiaa hyväksy niin miten vaikea hänen on se tuoda julki muille. Tarve tähän kuitenkin on voimakas. Olen yrittänyt saada puolisoni ymmärtämään, että jos eroaisimme niin hän saisi olla vapaasti oma itsensä ja ajan myötä asia olisi varmaan helpotus. En halua tuomita KETÄÄN, en puolisoni enkä ketään seksuaalisen vähemmistöön kuuluvaa. Silti rakastelu ei enää suju. Harmittaa etenkin hänen puolesta. En tiedä miten tämä asia jatkuu. Kiitos että sain avautua tänne ja että vastasit. Taidan vielä ottaa puhelua tukipisteeseen ja katsoa senkin kortin. Puolisoani en halua muuttaa vaan haluan hänen pystyvän olevan vapaa. Se on rakkautta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mekkohukassa kirjoitti:
Ihan puskista tieto ei ole tullut, se alkoi viattomasti kynsien lakkaamisella, joka oli ihan fine. Puolisoni on myös aina pukeutunut massasta poikkeavalla tavalla joka on ollut mielestäni hyvä asia. Parisuhteen alussa kyselin kovasti, että onko puolisoni mahdollisesti bi tai onko hänellä mitään muita erityispiirteitä, joka olisi mahdollisesti vaikuttanut parinvalintaan silloin, ei kuulema ollut. Tiitteily jatkui vuosi sitten kynsilakasta sukkahousuihin, karvattomuuteen ja nyt mekkoihin ja meikkeihin. Tilanne siis kasvaa ja minä venyn. Parisuhteemme on kestänyt jo 10-vuotta. Ymmärrän, että ihmiset muuttuvat parisuhteen aikana, mutta mielestäni muutos on nyt melko raju. Tästä olisi pitänyt voida puhua heti aluksi. Olo on jotenkin petetty. Kuten sanottu, rakastan häntä ihmisenä, eikä se mihinkään muutu. Myös isänä hän on hyvä, seksuaalista vetovoimaa tämä asia syö kovasti. Jos seksi ei pitkässä parisuhteessa toimi, niin jotakin puuttuu. Olen alkanut himoita muita miehiä, pettänyt en vielä ole. Olen puhunut asiasta jo parisuhdeterapiassa ja muutamalle uskotulle ystävälle, eikä kukaan tietenkään osaa tilanteeseen oikein mitään sanoa. Päätös on minun. Puolisoni ei halua erota ja se varmasti olisi hänelle myös valtavan kova takaisku Tiitteilyn kannalta, koska jos lähin kumppani ei asiaa hyväksy niin miten vaikea hänen on se tuoda julki muille. Tarve tähän kuitenkin on voimakas. Olen yrittänyt saada puolisoni ymmärtämään, että jos eroaisimme niin hän saisi olla vapaasti oma itsensä ja ajan myötä asia olisi varmaan helpotus. En halua tuomita KETÄÄN, en puolisoni enkä ketään seksuaalisen vähemmistöön kuuluvaa. Silti rakastelu ei enää suju. Harmittaa etenkin hänen puolesta. En tiedä miten tämä asia jatkuu. Kiitos että sain avautua tänne ja että vastasit. Taidan vielä ottaa puhelua tukipisteeseen ja katsoa senkin kortin. Puolisoani en halua muuttaa vaan haluan hänen pystyvän olevan vapaa. Se on rakkautta.
Ihailen puolisoasi kunnioittavaa asennettasi.

Mitään ylimaallista viisautta en voi tuohon todeta. Voin kuitenkin kertoa, että on erittäin yleinen tarina on se, että jos tiitti ei ole kertonut tätä asiaa heti alussa, sen kertominen on myös myöhemmin hyvin vaikeaa ja voi sitten ikään kuin purskahtaa koko pakettina yllättäen. Se, miksi ei sitten aluksi kerrota, johtuu lähinnä siitä, että monille asian paljastuminen olisi omissa kauhukuvissa maailman loppu ja erityisesti silloin kun ollaan rakastuttu, rakastetun menettäminen paljastumisen vuoksi tuntuu erityisen kauhealta. Ajattelu voi ulkopuolisesta tuntua suorastaan epäloogiselta siksi, että miksi sitten menisi ihmisen kanssa yhteen, jos hän ei sitä hyväksy. Siihen vastauksena on se, että kun on tottunut koko pienen elämänsä elämään kaksoiselämää, luulee siihen pystyvänsä siitäkin eteenpäin. Usein sitten vain ei pysty...

Totta on se, että monelle ero alun kipuilun jälkeen on vapauttava asia, jos siitä eteenpäin voi olla vapaammin oma itsensä. Usein seuraavaan suhteeseen hakeudutaankin aiemmasta viisastuneena avoimemmin kortein. Se taas voi olla kovin vaikeaa, jos omista piireistä ei löydy asiaa ymmärtävää naisystävää. Yksinäisyys on siis monesti avoimuuden kääntöpuoli.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mekkohukassa kirjoitti:
Ihan puskista tieto ei ole tullut, se alkoi viattomasti kynsien lakkaamisella, joka oli ihan fine. Puolisoni on myös aina pukeutunut massasta poikkeavalla tavalla joka on ollut mielestäni hyvä asia. Parisuhteen alussa kyselin kovasti, että onko puolisoni mahdollisesti bi tai onko hänellä mitään muita erityispiirteitä, joka olisi mahdollisesti vaikuttanut parinvalintaan silloin, ei kuulema ollut. Tiitteily jatkui vuosi sitten kynsilakasta sukkahousuihin, karvattomuuteen ja nyt mekkoihin ja meikkeihin. Tilanne siis kasvaa ja minä venyn. Parisuhteemme on kestänyt jo 10-vuotta. Ymmärrän, että ihmiset muuttuvat parisuhteen aikana, mutta mielestäni muutos on nyt melko raju. Tästä olisi pitänyt voida puhua heti aluksi. Olo on jotenkin petetty. Kuten sanottu, rakastan häntä ihmisenä, eikä se mihinkään muutu. Myös isänä hän on hyvä, seksuaalista vetovoimaa tämä asia syö kovasti. Jos seksi ei pitkässä parisuhteessa toimi, niin jotakin puuttuu. Olen alkanut himoita muita miehiä, pettänyt en vielä ole. Olen puhunut asiasta jo parisuhdeterapiassa ja muutamalle uskotulle ystävälle, eikä kukaan tietenkään osaa tilanteeseen oikein mitään sanoa. Päätös on minun. Puolisoni ei halua erota ja se varmasti olisi hänelle myös valtavan kova takaisku Tiitteilyn kannalta, koska jos lähin kumppani ei asiaa hyväksy niin miten vaikea hänen on se tuoda julki muille. Tarve tähän kuitenkin on voimakas. Olen yrittänyt saada puolisoni ymmärtämään, että jos eroaisimme niin hän saisi olla vapaasti oma itsensä ja ajan myötä asia olisi varmaan helpotus. En halua tuomita KETÄÄN, en puolisoni enkä ketään seksuaalisen vähemmistöön kuuluvaa. Silti rakastelu ei enää suju. Harmittaa etenkin hänen puolesta. En tiedä miten tämä asia jatkuu. Kiitos että sain avautua tänne ja että vastasit. Taidan vielä ottaa puhelua tukipisteeseen ja katsoa senkin kortin. Puolisoani en halua muuttaa vaan haluan hänen pystyvän olevan vapaa. Se on rakkautta.
Olisiko tilanne sitten erilainen jos puolisosi olisikin kumifetisisti tai pitäisi s&M ja pyytäisi suo olemaan dominana. Mutta fetissit myös vaihtuvat. Miehesi kertoi sulle varmaan rehellisesti että hänellä ei ole fetissejä silloin 10 v sitten.

Fetissi voi kuitenkin herätä kun se on uinunut alitajunnassa tai näin sen kuvittelen. Luulen että sun omat hepenet ovat yksi syy. Mä veikkaa että ei tuo tyttöily ole kumppanisi ainoa fetissi. Jos haluat enemmän huomiota niin varmaankin pidät jalkojen hieronnasta. Pyydä välillä miestäsi hieromaan jalkojasi sillä kinky miehillä jalkafetissi on yleinen. Mä ajattelen että ei kumppanin tarvitse välttämättä jakaa kaikkia toisen fetissejä. Onko sillä nyt loppujen lopuksi niin hirveää ero jos kumppani pitäisikin kumi tai nahka asuista. On sulla kuitenkin tietysti oikeus asettaa miehesi leikeille rajat.

Anna miehen touhuta hepeneidensä kanssa. Ymmärrän että miksi asia häiritsee sinua mutta mies kaiketi haluaa seksiä kanssasi kuten ennenkin. Ei muuten toimivaa avioliittoa kannata musta rikkoa vain seksielämän ongelman vuoksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jopa on tosi filosofinen ketju.
Itse transvestiittina nautin naisten pehmeistä asuista, alushousuista, sukkahousuista, mekoista, hameista, villatakeista, yöpaidoista, pehmeää ihanaa.
Samoin nautin silmämeikeistä, kynsilakoista jms.

Vaimoni nauttii kanssani tiittiydestä , hän on paljon opettanut minua.
Tiitti ei ole homo joka haluaa meikattuna ja vaatteissa miestä.
Nautimme kotona ja kesämökillämme nautinnoistamme.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sul on ihana vaimo! Mun exä oli samanlainen, mutta lähti toisen matkaan ja yhtä suvaitsevaa on tosi vaikee löytää sekä kaapissa oleminen ei ole oikein vaihtoehto.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
huomiota
Ilmianna
Jaa
Suurin osa sotkee transvestiitin muihin trans-ihmisiin.
Setan ja THL:n määritelmä:
'Transvestiitti on mies tai nainen, jolla on mahdollisuus sisäisesti eläytyä kumpaankin sukupuoleen ja tarve ilmentää naisellista ja miehistä puolta itsessään vaihdellen. Transvestiitteja arvioidaan olevan Suomessa noin 50 000.'
Ilmianna
Jaa
Minä leikin tyttöä yksin kotona siihen asti kun voitan lotossa ja sen jälkeen tarvitse olla tekemisissä kuin sellaisten ihmisten kanssa kun haluaa, niin ostan ulkomailta tissit, perseen ja pimpin. Se on raksainssinä vähän vaikeeta olla suvaitsevaisessa ympäristössä.
Ilmianna
Jaa
Suurinosa transvestiiteista on tosiasiassa tranfetisestejä eli bisse tai homomiehiä jotka nauttivat naiseksi laittautumisesta ja ovat sängyssä bottomeina. Itse olen jonkinasteinen bisse sillä ei kai heteromiestä sängyssä naisena olo kiinnosta.

Olen muutenkin alistuva ja nautin piiskan saamisesta. Mulle on selvää että olen mies ja haluan sellaisena pysyä eikä ole koskaan tullut mieleenkään että lähtisin ulos naistenvaatteissa tai pitäisin niitä muuten kuin makkarileikkien yhteydessä.

Naisten kanssa olen ollut mutta tosin kukaan ei ole tiennyt tästä fetissistäni. Täytyisi olla kyllä todella suvaitsevainen nainen joka hyväksyisi tällaisen hinttarin joka kaipaisi naiseltaan dildoa pebaan ja piiskaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
'ei kai heteromiestä sängyssä naisena olo kiinnosta.'
Sinäkin sotket tiitit bisseiksi.

Kyllä vaimoni haluaa rakastella miehensä kanssa, jonka hän on meikannut ja ostanut uuden yöpaidan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Katselen ohjelmaa Theroux ja translapset.
Tavallaan tiedän että minun ajatusmaailmani on hiukkasen jäykkä...
Mutta minun silmääni tuossa ohjelmassa pistää (suorastaan) lasten ja vanhempien tietoisuus siitä, mitä on olla tyttö ja mitä on olla poika.
Jälleen kerran tavaan omaa elämääni, vaikka ihan kaikki lukijat eivät siitä ilmeisesti tykkää.
Selitän vielä sen verran, että käyn tosiaan elämäni ensimmäistä kertaa ajatuksissa, että olenko täysin sitä mitä olen kuvitellut aina olevani yksiselitteisesti. Minulla myös tämä yksi ainoa elämä ja tahdon sen viettää mahdollisimman onnellisesti minäkin.
Minusta koulut ovat nykyään oikealla tiellä kun tasa-arvoistavat edelleen lapsia ja nuoria.

Omasta lapsuudesta sen verran, että mielestäni ei ollut noin rajattua tyttöys ja poikuus meidän piireissä, että kaikki leikkivälineet olisivat määrittyneet sen annetun ja oletetun sukupuolen mukaan. Leikkejä samaten vaihdettiin. Määrittelijöitäkään ei ollut kun meidän omakotialueella oli paljon lapsia, jotka eivät olleet päivähoidoissa muualla, vaan leikittiin luonnossa ilman vahtia porukalla paljon. Pihalla meillä sattuneesta syystä oli myös poikien leluja, joita lainailin sujuvasti silloin tällöin. En edes ajatellut niitä poikien leluina.

Jostain nuo Theroux-filmin lapset onkivat sanansa joita käyttävät ja mallinsa mitä noiden sanojen takana "kuuluu" olla. Toisaalta, tuo on myös hyvin Amerikkalaista.

Minun ei edes teoriassa olisi kaikkien tyttöjenkin inkkarileikkien keskellä olisi ollut mahdollista ajatella että olen "väärää" sukupuolta. Miten asia olisi voinut lähempänä luontoa ja vähemmillä roolimalleilla leikkivien lasten keskuudessa ilmetä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Therouxin ohjelma herätti todella monenlaista ajatusta. Kuten esim. että kärsivä lapsi on saanut prosessissa paljon huomiota, joka huomio on/olisi monelle lapselle tervetullutta ja parantavaa. Eli lapsella on ongelma, prosessi ja ratkaisu jolta ratkaisulta hän odottaa paljon.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eikä mistään materiaalista pitäminen voi HeJu olla mikään sukupuolirajoittunut vain toiselle sukupuolelle kuuluva ilmiö.
Nykyajassa on paljon ilmiöitä, jotka kumman helposti luetaan naisille kuuluviksi. Näkyy mm. harrastepiireissä. Ennen nuo samat harrastuksen, joissa nyt miehet loistavat poissaolollaan luettiin enemmän miesten alueeksi. Miksi kummassa miehet ovatkin "miehittyneet" ihan kummallisiksi jo nykyään.
Noissa ohjelmissä ei ole siitä vilaustakaan mitä nuo ihmiset ajattelevat ja tuntevat toisten asuista ja toisten materiaaleista. Ainoastaan omat jutut pyörivät noissa. Kun ihmisen kuuluisi kai edes hitusen olla myös sosiaalinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minä olen tiitti siksi, että on ihanaa rikkoa roolien antamia ahtaita rajoja: tosimies syö siat karvoineen, ajaa parran kirveellä, hakkaa akat ja kakarat, juo ämpäreittäin viinaa ja pitää naisten pyrkimyksiä alempiarvoisena. Kiitos, ei minulle tuollaista! Vaatteet ovat olennaisilta osiltaan roolin "univormu", ja minä ainakin oman kokemukseni mukaan pidän naisroolia paljon vapaampana, helpompana ja myöskin palkitsevampana. Morsiameni on usein kiittänyt minua ymmärtämisestä... Oikeastaan voisin sanoa olevani omalle sukupuolelleni kirottu petturipaskasika, joka ei tule miehiltä koskaan saamaan anteeksi sitä, että pitää hameita mukavampina kuin pitkiä housuja. Uskovaiset taas haukkuvat minua sairaaksi syntisäkiksi, joka ehdottomasti pitää "eheyttää" ja "pelastaa". Mutta minä vaan tyttöilen ja olen onnellinen! En vihaa ketään, enkä mitään, muuta kuin tyhmyyttä, oli se sitten omaa tai toisten...
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
"tosimies syö siat karvoineen, ajaa parran kirveellä, hakkaa akat ja kakarat, juo ämpäreittäin viinaa ja pitää naisten pyrkimyksiä alempiarvoisena. Kiitos, ei minulle tuollaista! Vaatteet ovat olennaisilta osiltaan roolin "univormu"

Aika teennäistä. Missä tuollaisia miehiä enää on? Samalla lailla voisi sanoa, että tosinainen on aivoton bimbo, joka on hormoniensa heiteltävänä eikä pysty ajattelemaan kahta ajatusta peräkkäin. Miksi sä sellainen haluat olla?.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tuo esimerkki miehistä oli ääritapaus, mutta todellisuus ei jää paljon jälkeen. Miehiäkin on erilaisia mutta "joukkovoima" kyllä opettaa liian akkamaiset miehet ruotuun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mitä tuo ilmiö tarkoittaa?

Eli mitä transvestiitti oikeasti haluaa?
Kun eihän elämä ole kuin vain joiltain osin sukupuoliasia. Eihän se, jos ei tykkää kaikesta mitä kulttuuri tai muoti tuo mukanaan tarkoita sukupuolisesti välttämättä yhtään mitään.
Minä olen kait aivan selkeästi nainen. Ikää sen verran, että muistan vielä hämärästi ajan jolloin naisilla ei kovin usein pitkiä housuja ollut. Lapsena pidin omista vaatteistani, mutta nykyään lapsilla ei ole enää sellaisia vaatteita edes kuin silloin oli. Ajat muuttuu ja muoti muuttuu.
Minulla on sitten murrosiän ollut ainoastaan muutamia hameita. Korkokenkiä ainoastaan jossain nuoruusvaiheessa tanssireissuja varten. Nykyään ei niitäkään, kun käytetään tossuja niiden jalkaystävällisyyden takia.
Melkein kun tv:stä tulee joku juttu transuista, niin minusta niissä on vain vaate-peruukki-meikki-hame-korkokenkä-korujuttuja. Eli juttuja jotka ei keskivertonaisen elämään edes kuulu.
On se sanonta, että ei vaatteet tee miestä, niin ei ne vaatteet naistakaan tee.
Minun tarkoitus ei tällä ole ketään loukata tai mitään sellaista. Ihan aidosti ihmettelen transvestiittiasiaa ja noita lähestymiskulmia, jotka kulkevat kaiken ulkoisen kautta.
On helppo ymmärtää, että miesten vaatetusmuoti on pitkään ollut paljon yksipuisempaa kuin naisten, mutta eihän kyse voi pelkästään olla vaatteista. Suurin osa naisista kuin ei elämänsä aikana ehdi muotiin kovin paljoa perehtyä. Naisten muoti usein on hyvin samanlaista kuin miestenkin. Eli mitenkään tuo ei voi olla pelkkä vaatejuttu.
Käsitän että jos oikein etsisin, löytäisin varmaan kirjallisuutta aiheesta, mutta jotenkin en varmaan ymmärtäisi lukemaani, kun kaikki mitä esitetään julkisuudessa tuntuu menevän vaateasiohin, jota en tajua, niinkuin tästä jo selväksi kävikin.
Tuli tuo pätkä yleltä Ensiosta, joka ei siis tunne seksuaalista vetoa miehiin. Noin olen käsittänytkin että homoseksuaalisuus on eri asia. Mutta miksi kukaan haluaa huomiota naisena, kun suurin osa naisistakaan sellaista huomiota naisena ei halua. Ennemminkin halutaan arvostusta ja samaa palkkaa samasta työstä yms. Naiseutta sinänsä voisi pitää jopa negana, joka merkitsee kanamaisuutta, jonkalainen kukaan arvonsa tunteva nainen taas ei halua olla. Ja eikö kaikki huomion kerääminen ole pinnallista? Eihän sukupuoli ihmisestä paljoa kerro.
Ja jos tahtoo kuulua joukkoon naiset, niin eihän se ole ollenkaan ongelmatonta kellumista missään yhteisessä massassa, vaan todella paljon muuta.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta