Puoli vuotta työttömyyttä takana omasta tahdosta!

Eikaduta

Otin siis loparit itse, entisellä työpaikallani vallitsi henki, joka on varmaan
hyvin yleinen nykypäivänä jokapuolella. Hommat vaan lisääntyivät vuosi vuodelta, mutta palkka pysyi samana. Laskin, että aloittaessani työni, meitä oli noin 40 - ihmistä töissä, kun lopetin lukema oli 22 ja silti teimme vähintään samat hommat, kuin neljänkymmenen ihmisen voimin, jopa enemmän!

Erityisen epäoikeudenmukaista oli se, että toiset kuten minä joutuivat tekemään vähintään kolmen ihmisen työt ja toiset selvisivät vajaan yhden ihmisen hommilla. Nuorukaisille ilmainen vinkki työelämään; pätevyydellä ja osaamisella ei ole mitään väliä, ruskea kieli ratkaisee kaiken. Kannattaa myös opetella hyviä vitsejä ja naurattaa pomoa niillä.

Miten elämäni on muuttunut työttömyyden myötä? Vapaa-aikani lisääntyi 100%, käykö aika pitkäksi? Ei, kyllä se on vaan ihanaa valvoa myöhään, jos sattuu vaikka tulemaan joku hyvä leffa ja nukkua sitten vuorostaan
pitkään, nousta silloin ylös kun ei enää väsytä! Vuorotyö oli yhtä helvettiä! Tein sitä yli kymmenen vuotta, ja se vie kyllä ennenaikaiseen hautaan. Verenpaineet huitelivat töissä ollessa pilvissä, kas kummaa kun stressi poistui, verenpainekin laski normaaleihin lukemiin.

Taloudellisesti tulen toimeen melkeen paremmin työttömänä kuin töissä ollessani! Tienasin töissä ollessani, arviolta 800e enemmän nettona. Mutta, mutta kun laskee työmatkakulut, eväskulut, työnaiheuttaman stressin lääkityskulut
(viina tupakka ruoka mieliteot) olemme melkein samassa lukemassa. Puhumattakaan siitä tosiseikasta, että on rajaton määrä vapaa-aikaa ja voi henkisesti, sekä fyysisesti paremmin kuin vuosiin. Eikä tämä kauhealta maanpetturuudelta tunnu, kun katselee ministerien rahasotkuja ja pakolaisbisnestä. Tarkoitukseni on ladata akkuja pari vuotta ja haistella sitten uusia tuulia, en voi kun suositella. Elämme vain kerran, kannattaa uskaltaa. Rahaa ei mukaansa saa, hyvät muistot kyllä.

(Ps. työtäkin tarjottu, vaikkei ole itse vaivautunut edes hakemaan).

22

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suuret_setelit

      Kannattaa itse ajoissa löytää elämänsä tarkoitus. Itse tulee olla laivansa kippari. Jos ei itse elämänsä tarkoitusta ymmärrä, niin silloin aivan varmasti joku toinen ohjailee ja määräilee ja omistaa sinut. Näyttäisi siltä, että olet löytänyt tarkoituksen elämällesi. Hyvä niin. Toivottavasti et kuitenkaan vain makoile punkan pohjalla syljeskellen, vaan etsit niitä uusia kokemuksia ja kehität itseäsi paremmaksi ihmiseksi.
      Suuret setelit, The Kingston Trio
      https://www.youtube.com/watch?v=A9Jh4KjPP-o

    • Ihmisyys_katoamassa

      Hyvä valinta ja perustelut sille myöskin.

      Ihminen ei ole kone ja kun alkaa menemään hommat ns. yli hilseen on silloin syytä puhaltaa peli poikki vaikka ihan itse.

      Itse olen vapaaherrana noin 50 ukko javoin sanoaettä elämäni parasta aikaa on olla ilman stressiä ja paineita mitä nykyajan metallityö pitää sisällään.

      Perseennuolijat siellä vain pärjäävät nykyään kun saavat helpot hommat ilman stressiä ja paineita ,syy,llinen haetaan aina sieltä tekijöiden puolelta, niin nähtyä.

      Onneksi olkoon vielä kerran oikeasta valinnasta eli valitsit elämän.

      • metallin_jättänyt

        metallityöt jätin itsekin taakse! En aio tehdä niitä hommia enää päivääkään!


    • työtttön

      joo, sama juttu työttömänä ollut jo pitkään turha tehdä orjan työtä lähes ilmaiseksi

    • Jusatsu

      Pystyn tosi hyvin samaistumaa tohon.Itellä oli tosi samanlainen kohtalo.Sen verran kovapäinen kuitenki olin et piti polttaa ittesä 3 kertaa täysin loppuu,nennenku oli jo niin pahasti henkisesti ja fyysisesti paskana et oli pakko lopettaa.Nyt sit korjataa sitä tuhoa mitä se aiheutti...

    • Slaaav

      Aloittajalle: Mainitsit että miten rahaa menee itsensä "lääkitsemiseen", että selviää huonon työpaikan työn aiheuttamasta stressistä (viina tupakka ruoka mieliteot). Tuon huomasin itsekin. Työ oli väsyttävää, että usein iltapäivällä istui suu auki kotona ja aloitekyky ja energia kului töissä. Elämä oli selviytymistä, elämä oli pelkkää työtä ja työstä palautumista. Samalla tavalla kuin töissä mielessään odotti että aika kuluisi, samoin oli myös sitten kotona... Työpaikalla henki meni tosiaan päin helvettiä ja moni otti loparit. Välillä tuli migreeniä ja töihin lähtiessä olo oli usein huono. Töistä päästessä väsynyt ja kipeäkin. Nyt mietin että kuinka vähällä voisi tulla toimeen, että olisi yhä tyytyväinen. Tyytyväisyyteen tarvitaan tarkoituksenmukaisuutta, sekä hyvin tasainen mielenlaatu. Niitä asioita kannattaa pohtia ja kehittää!

      • Velvollisuuksia

        Jatkoa by Slaav:
        Monenlaista selittäjää tietysti löytyy ja monilla on eri tilanne. Monesti töissä käyvät saattavat vedota velvollisuudentuntoon. Varmasti moni natsikin on tuntenut suurta ylpeyttä ja isänmaallisuutta teloittaessaan juutalaisia. Velvollisuudentuntoinen kunnian mies...

        Perhettään elättävällä työssäkäyvällä on myös aivan eri tilanne kuin sinkulla ja heidän syitään ja tuntojaan on turha edes verrata, koska ovat niin eri tilanteessa. Toki kannattaa puntaroida tarkkaan mihin on menossa ja mitä riskejä ottaa...


      • Töissälaskeeminuutteja
        Velvollisuuksia kirjoitti:

        Jatkoa by Slaav:
        Monenlaista selittäjää tietysti löytyy ja monilla on eri tilanne. Monesti töissä käyvät saattavat vedota velvollisuudentuntoon. Varmasti moni natsikin on tuntenut suurta ylpeyttä ja isänmaallisuutta teloittaessaan juutalaisia. Velvollisuudentuntoinen kunnian mies...

        Perhettään elättävällä työssäkäyvällä on myös aivan eri tilanne kuin sinkulla ja heidän syitään ja tuntojaan on turha edes verrata, koska ovat niin eri tilanteessa. Toki kannattaa puntaroida tarkkaan mihin on menossa ja mitä riskejä ottaa...

        että pääsee pois, kotona laskee minuutteja, koska joutuu palaamaan. Vitutus koko ajan päällä, sen huomaa vasta sitten miten se heijastuu koko elämään, kun pääsee pois huonosta paikasta ja vitutus poistuu. Tavallaan herää unesta, sumuverho vaihtuu selkeyteen.

        Perustyytyväisyyden ollessa koko ajan läsnä, ei tarvitse edes paljon rahaa ollakseen onnellinen. Kun ihminen voi huonosti, hän hakee monesti lohtua kulutuksesta.


      • BaronGeddon

        Totta. Tietysti pitää tässä nyt muistaa että ei elämässä voi olla jatkuvasti tyytyväinen aina ja siihen vaikuttaa paljon se mihin on tottunut. Joku töissä käyvä yksinhuoltaja saattaisi kuvitella että on jotenkin autuasta olla sinkkuna ja työtön, tai että olisi tyytyväinen jos olisi yksin, mutta eihän se niin ole. Ennenpitkää voi työttömällä alkaa joutilaisuus nakertamaan mieltä ja itsetunto ongelmiakin ilmetä. Oli mitä oli niin koittakaa olkaa tyytyväisiä siitä mitä on.


    • kansanviholliset

      Juha Siltalahan on kirjoittanut työelämän surkeasta tilasta jo vuosia ellei vuosikymmeniä sitten ja nyt lanseerasi taas uuden opuksen tääsä männä viikolla.

      Miettikäähän sitä että työelämä on koventunut asenteiltaan nyt viimeisen 10 vuoden aikana älyttömyyksiin asti ,kuten vuokrafirmojen käyttö palkkaamiseen vakitöihin eli olet vuokrafirmojen kirjoilla ,vaikka teet työsi firmassa niin kuitenkaan sinua ei palkata vakituiseksi ja vuokrafirma vetää välistä joka tunnista, tätä sitten jatkuu vuosikausia ja susta imetään kaikki irti ja kun osoitat väsymisen merkkejä niin saat heti potkut.

      Riistoa on monenlaista 9 euron työpaikat ja virolaisia juoksee työmaat täynnä polkemassa suomalaisten palkkatasoa pohjamutiin.

      YLE:n propaganda sylkee silmille valeuutisia että talous nousee, tämähän on kuin Neuvostoliitto ja sen kansa perinnöksi sai ,politiikot valehtelevat enemmin kuin koskaan ennen ja ahneet paskat johtavat maata oma etu tärkeimpänä päämääränä.

      Tälle maalle tulee ihan oikeasti käymään huonosti nyt on jo Suomi täysin paska maa ja johtajat täysiä persereikiä.

    • kmjnhbgvfcdx

      Tuollaisilla loispummeilla ei ole elämisen oikeutta. Yhtä arvoton kuin verta imevä paarma.

      • Perusteellista

        Tuolla lailla sitä tietty perustellaan. Jos ei olisi perusteita, ei olisi työssä käyntiäkään.


      • oman_polun_tallaaja
        Perusteellista kirjoitti:

        Tuolla lailla sitä tietty perustellaan. Jos ei olisi perusteita, ei olisi työssä käyntiäkään.

        Näin on. Se on vaan kateellisen ja katkeroituneen panettelua. Fiksu ihminen kyllä etsii elämälleen tarkoituksen. Jos työstä saa kunnon korvauksen ja työ on innostavaa niin sitä kannattaa silloin tehdä. Jos työstä ei saa korvausta ja jos sellainen työ vie koko terveyden, niin kyllä hölmö täytyy olla jos siihen alistuu. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja elinvuosia tarjolla hyvin rajallinen määrä. Ihminen kukoistaa vain lyhyen ajan. Miksi tuhlata omaa lyhyttä elämäänsä kitumiseen. Nostan hattua aloittajalle, kun on rohkeasti oman elämänsä kippari. https://www.youtube.com/watch?v=xcwjaJ6MIwY


    • niin-tai.näin

      Onhan se noinkin, turha polttaa itseään loppuun, jos työnantaja vie kaikki mehut ja vielä huonolla palkalla. Sitten, kun pääsee eläkkeelle on niin remoranka ettei siitä mitään iloa ole.
      Mutta on myös se toinen puoli, pidemmänpäälle en itse ainakaan jaksa vain olla,
      ja päämäärätön aika turhauttaa, vaikka väliin nautinkin joutilaisuudesta.

      Nyky firmat on vain niin ahneita, että kaikki on tehtävä alimitoitetulla porukalla ja pienimmällä mahdollisella korvauksella.
      Hallitus voisi laittaa näille työnantajille sairaskulu veron, koska liian stressaava työ sairastuttaa ennenmyötä ja lisää sairaspoissaoloja.

      Mutta tämä hallitus tosin on niin paska, että kaikki verot lankeaa vain työntekijän piikkiin. Kaikki vain irti, kuolee sitten ennen eläkeikää, niin säästyy niiltäkin maksuilta.

      " Riistoa on monenlaista 9 euron työpaikat ja virolaisia juoksee työmaat täynnä polkemassa suomalaisten palkkatasoa pohjamutiin. "

      Juuri näin on, ja siitä on kiittäminen EU:ta. Ja maksetaanko noille työllistettäville mamuillekkaan kummoistakaan palkkaa ? Hyvä tietenkin, että työtä tekevät, mutta jos se syö suomalaisten palkkoja ja vie ne vähätkin työpaikat..Niin ei hyvä.

    • Onneksi olkoon. Sinä voitit. Ota nyt kaikki vapaa-ajastasi irti, ja tee juuri sitä mitä itse haluat.

    • Liian.ahkera

      Joo itellä loppuu kans työt omatoimisesti. Jätin irtisanoutumislapun viikko sitten pomolle. Kun ei vaan jaksa tehdä muiden jättämiä työmaita loppuun kun en itse siitä hyödy kun omatkin työt painaa niskassa.

      • Onnittelensinua

        elämäsi parhaasta päätöksestä!


    • saikulla.nyt

      Tekisi mieli tehdä sama, verenpaineet on koholla, vuorotyö vituttaa, kaikki energia menee työhön ja vapaa-ajalla ei jaksa tehdä enää mitään. Ei tällainen ole perkele mitään elämää enää, työstä on tullut pelkkä piinallinen painajainen!

      • Tiedäntunteen

        Se vitutuksen, masennuksen, ahdistuksen ja uupumuksen kombinaatio. Työpäivän jälkeen sohvalle ja pizza uuniin. Viikonloput menevät hujauksessa, sunnuntaina vitutus on äärimmäinen.

        Silti sieltä työpaikalta on niin vaikea lähteä pois, päivät vaihtuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi, kuukaudet vuoksiksi.

        Kun itse pääsin vihdoin pois, huomasin herääväni huonosta unesta, jokin sumuverho putosi pois silmistä ja huomasi elävänsä. Napsahti ikään kuin valveille, hankala selittää. Kadun tosiaan vain sitä, etten lähtenyt aikaisemmin pois, mutta jälkiviisaus on jälkiviisautta.

        Tajusin myös sen, että olin palanut loppuun aikoja sitten, silti vain puskin eteenpäin väkisin. Joskus ne sairaslomatkin ovat pituudeltaan niin onnettomia, ettei niistä ole mitään hyötyä ja jos organisaatio ei tarjoa toisia tehtäviä, niin minkäs teet? Toivon, että asiasi järjestyvät parhain päin.


      • PalkitsevaHomma
        Tiedäntunteen kirjoitti:

        Se vitutuksen, masennuksen, ahdistuksen ja uupumuksen kombinaatio. Työpäivän jälkeen sohvalle ja pizza uuniin. Viikonloput menevät hujauksessa, sunnuntaina vitutus on äärimmäinen.

        Silti sieltä työpaikalta on niin vaikea lähteä pois, päivät vaihtuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi, kuukaudet vuoksiksi.

        Kun itse pääsin vihdoin pois, huomasin herääväni huonosta unesta, jokin sumuverho putosi pois silmistä ja huomasi elävänsä. Napsahti ikään kuin valveille, hankala selittää. Kadun tosiaan vain sitä, etten lähtenyt aikaisemmin pois, mutta jälkiviisaus on jälkiviisautta.

        Tajusin myös sen, että olin palanut loppuun aikoja sitten, silti vain puskin eteenpäin väkisin. Joskus ne sairaslomatkin ovat pituudeltaan niin onnettomia, ettei niistä ole mitään hyötyä ja jos organisaatio ei tarjoa toisia tehtäviä, niin minkäs teet? Toivon, että asiasi järjestyvät parhain päin.

        Tuo loppuun palaminen on yleistä. Se tapahtuu huomaamatta jo ennen sitä vaihetta, kun tulee lopullinen seinä vastaan, eikä pysty tekemään "sitä mitä pitäisi tehdä". Se on sama kuin ajaisi autolla josta yhtäkkiä loppuu bensa: Samalla tavalla yrität mielessäsi muodostaa ajatusta ja impulssia sitä varten että "teet mitä pitäisi tehdä", mutta löydät vain tyhjiön päästäsi... Poljet kaasua mutta tankki on tyhjä... Silloin on pakko ruveta tekemään "sitä mitä haluaa tehdä".

        Ei ole mikään pakko tarkertua muiden ihmisten negatiivisten ajatusten verkkoihin. Jos vaihdat maisemaa, myös se lakkaa olemasta..


      • LukkojenVaihtoTaas

        Kyllä joitakin työpaikkoja on joissa kukaan selväjärkinen itseään kunnioittava ihminen voi olla kauaa töissä. Muistakaa että kun kuppiin lasketaan vettä tarpeeksi niin se tulee väistämättä joskus yllättäen yli, jolloin jälki on primitiivistä. Väistämättä.


      • paskatyöelämä
        LukkojenVaihtoTaas kirjoitti:

        Kyllä joitakin työpaikkoja on joissa kukaan selväjärkinen itseään kunnioittava ihminen voi olla kauaa töissä. Muistakaa että kun kuppiin lasketaan vettä tarpeeksi niin se tulee väistämättä joskus yllättäen yli, jolloin jälki on primitiivistä. Väistämättä.

        Kyllä suomalainen työelämä on perseestä ja syvältä!! Tärkeintä näyttää olevan vain narsismista ja muista mielenterveyden häiriöistä kärsivien johtajien ylemmyydentunteen vahvistaminen, työnjohto on kuin suoraan 70-luvulta ärhentelevine kyrvänsyylineen. Juhlapuheet ja käytännön arjen toimet ovat kuin ihan eri planeetalta. Mikään ei toimi, kaikki on rempallaan, mitään ei korjata kun muka maksaa liikaa, teepä siinä tuottavaa työtä huonoilla koneilla ja välineillä, kertakaikkiaan suomalainen työelämä on ihan tyhjänpäiväistä, tehotonta ja tuottamatonta raatamista huonolla palkalla, ei tällaisesta hyödy kukaan mitään!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe