Jukka Ojala, kenen asialla?

JaakkoOjaniemi

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.2.2017 antaa lausunnon Sallan kunnan Portin tuulivoimakaavaan ja vaati, että hankkeeseen täytyy soveltaa yva-menettelyä, joka on Kemijärven kaupungille erittäin tärkeä asia. Hanke on Sallan puolella, mutta se sijoittuu Suomutunturin välittömään läheisyyteen ja pilaa pahasti Suomutunturin maisemat ja vaikeuttaa monella tavalla Suomutunturin turistimatkailua.

Jostakin syystä kaupunginhallituksen jäsen Jukka Ojala vastusti yva-menettelyä ja teki hallitukselle vastaehdotuksen. On käsittämätöntä, miten kaupunginhallituksen jäsen toimii Kemijärven edun vastaisesti. Kenen asialla Jukka Ojala on edistäessään Sallan kunnan hankkeita Kemijärven edun vastaisesti?

Jukka Ojalan tekemästä vastaehdotuksesta käy ilmi, että hänellä on ollut käytössään hankkeen sisäpiiritietoa. Mitä ilmeisemmin tieto on tullut ja vastaehdotus on saneltu Harri Ruopsan toimesta, joka on toiminut Puhuri Oy:n hankevastaavana käynnistämässä Portin tuulivoimahanketta.

Jukka Ojala on ehdokkaana tulevissa kuntavaaleissa ja samoin Harri Ruopsa. Heillä on yhteinen vaali-ilmoituskin. Herää kysymys, mitä muuta nämä kaksi herraa, Sallan kunnan edunvalvojat, ovat kulissien takana kähmineet neuvotellessaan hankkeen sähkönsiirtosopimuksista?

Tällaiset henkilöt, oman edun tavoittelijat, ovat vahingoksi Kemijärven kehittämiselle ja häpeäksi keskustapuolueelle. He ovat oman edun tavoittelijoita, opportunisteja, joille Kemijärven kaupungin ja kemijärveläisten etu on toisi arvoinen asia, kunhan vain itse hyödytään.

55

2332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onkototta

      Mitä ihmettä?

    • kenen.leipää.jne

      Imettely ja suuri. Eiks Jukka Ojalan pitäisi kaupungin edustajana ajaa kaupunkin etua ? Vai kuinka ? No Harri Ruopsahan ajaa ainoastaan omaa etua. Myllyjä lisää pilaamaan Suomun kehitystä. Kannattaa mennä hiihtään Peurakankaalle sunnuntaina. Siellä nää veijarit selostaa varmaan asiaa makkaran ohella.Suomulaisten eritoten kantsii mennä.

      • Kephulikaanit

        USKOMATONTA! Voiko olla enää härskimpää touhua?!! Voi kyllä vastata, että eipä kyllä paljon voi. Tätähän se on kunnallispolitiikassa - tietyt klikit huseeraa oman mielensä mukaan ja kunta ei ole ku lihamylly, jolla saadaan jauhettua omaa hyötyä. Kiitos jälleen kerran Ojaniemen Jaakolle asian avaamisesta - toivottavasti painetussakin sanassa asiasta saisi kuntalaiset lukea. Mutta pahoinpa pelkään, että sillä mitään vaikutusta on mutta pitäis sentään edes vähän hälytyskellojen kuntalaisillakin soida!

    • Kepuliääni

      Kepussa saa parhaiten ajettua omia etuja, äänivyöry tulee jälleen aivan kuin ennenkin.
      Turhaan mustamaalaatte!

    • rekikauppias

      Kyllähän kepu on kusetuksen mestari. Kassukin tituleeraa ittiään "uudelleen valtuustoon" mutta on ilmeisesti unohtanut, että jäi viime vaaleissa kolmannelle varasijalle. Ihme, että äijällä ei ole mitään työhistoriaa mitä mainostaa?

      Toivottavasti Nivala ja Kaisanlahti veivät kolmesataa ääntä mennessään eikä niitä jaella kepuleille.

      • hyvä.kepu

        Kepu saa ainaki 13 paikkaa. Son melekein puolet koko valtuustosta. Sekös joillain ottaa päähän. Mut kunnan asiat pitää jonku hoitaa.Näitä siivestäjiä ja vapaamatkustajia täällä 24 :lla riittää.

      • miilukiinni

        Lumisotafirman hallituksen puheenjohtaja Jankkila voisi meille tyhmille vesiasiakkaille valottaa vähän onko tämä polttoaineiden vastaanottojärjestelmä yhtä loppuun saakka mietitty investointi kuin voimalaitoksen sähköntuotanto (joko muuten on saatu toimimaan?) ja Suomun lämpölaitos?

      • Penttiskä
        hyvä.kepu kirjoitti:

        Kepu saa ainaki 13 paikkaa. Son melekein puolet koko valtuustosta. Sekös joillain ottaa päähän. Mut kunnan asiat pitää jonku hoitaa.Näitä siivestäjiä ja vapaamatkustajia täällä 24 :lla riittää.

        Kepu tai ei, mutta kyllä tuollainen pelaaminen omaan pussiin pitää tuomita joka puolueessa.

      • nais.voimaa

        Rautarouva Kaarina Soppela pitäisi ukot kurissa, mutta hän putosi valtuustosta! Riitta Latvakoskea ei voi äänestää, sillä hän ei ole ehdokkaana, ei myöskään opettaja Alatarvas. Miksi naiset jäävät pois Kemijärvellä!

    • whot

      tämä on sitä politiikkaa puhtaimmillaan?

    • Morottajaa

      Eiköhän lähipiiriin kuulukin henkilöitä Sallan puolelta/Sallan yhteismetsä.

    • Totuusesille

      Hyvä, että näitä asioita tulee esiin ennen äänestystä.

    • Penttiskä

      Kylllä keskustassa on varmasti hyviäkin ehokkaita, joita kannattaa äänestää, mutta kyllä nuo omaan pussiin pelaajat saa jäähä valtuuston ulkopuolelle. Tulee mieleen ja arvaan, että komentokeskus näille veijareille sijaitsee Isollakylälä.

    • 123455

      Tulisikohan asia tutkia ja tuoda rehellisesti julkisuuteen.

    • Korrutiotako

      Harri Ruopsa saa ilmeisesti Puhuri Oy:ltä jotakin rahallisia bonuksia projektin toteutuessa. Sen vuoksi hanketta yritetään väkisin tätä kautta, tekemällä töitä Kemijärven edun vastaisesti, viedä eteenpäin. Jos näin on, sellaisen touhun nimi on korruptio.

    • Tukiryhmäry

      Jukka on oikealla asialla. Jukka ymmärtää nämä sähköasiat yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.
      Pitäisi olla jotain näyttöä syytösten tueksi. Turhaa räksytystä kilpailijoilta.

      • Luistoa.veijareille

        Huomenna suksimaan Peurakankaalle koko kylä ja myllyttämään hyväntuulisesti vuorotteluvapaista ja korruptiosta!

    • seuraolija

      Tuleeko sinne myös Sallan kunnan johtoa ja Sallan Yhteismettän evustusta ?

    • kärppäläinenorg

      Aivan ajattelimattomuutta Joutsijärven deeiillä avaamalla jutun näin. Jos ei aseman tornin seudulla tuule niin muualla tuulee. Jukalle menestystä vaaleissa.

    • Katsotaantulevaisuus

      Minä en usko Jaakko Ojaniemen kertomusta. Kirjoitus on hänen tapansa mustamaalata oman puolueensa henkilöitä näin vaalien aikana. Hyi, sietäisit hävetä. Ojala ja Ruopsa hyviä ehdokkaita valtuustoon.

      • eituulimyllyjä

        Jaskalle tsemppiä!

      • JaakkoOjaniemi

        Ei tämä ole uskon asia eikä mielipideasia. Jos et usko, niin lue sieltä kaupungin sivuilta kaupunginhallituksen 27.2.2017 kokouksen päätökset. Sieltä ne asiat selviää.

    • EePee67

      Aivan turhaa ja epäasiallista mustamaalaamista. Mikä lie ketjun aloittajalla ollut vaikuttimena, onkohan hällä kaikki "muumit laaksossa."

      • jonkinlainen.oieus

        Niin..kenen etua Ojalan pitäisi kunnanhallituksessa ajaa? Kaiken järjen mukaan kaupungin etua.Hänhän edustaa kaupunkilaisia hallituksessa.On tämä oman edun ajaminen jotennii ällöttävää..On hyvä et Ojaniemi nostaa näitä asioita esinn.

      • JaakkoOjaniemi

        Ei mitään mustamaalausta, vaan tosiasioiden kertomista. Jos kaupungin luottamustoimeen pyrkivä henkilö ajaa naapurikunnan etua oman kunnan edun vastaisesti, niin kyllä se asia pitää tuoda julkisuuteen.

    • parempihuominen

      Noniin Ojaniemi, eiköhän se olisi jo korkea aika ottaa pää pois perseestä. Kävin tänään kirjoitukesi innoittamana jututtamassa kyseisiä poikia Koivuniemen edessä ja täytyy ihan ihailla kuinka suoraselkäisiä, huomaavaisia, KAUPUNGIN/ASUKKAIDEN etuja ajattelevia sekä aidosti kaupunkiamme rakastavia ehdokkaita on näihin vaaleihin asettunut ehdolle! Mielestäni on todella ala-arvoista sekä loukkaavaa kirjoitella tuollaisia tekstejä joihin ei ole minkäänlaista perää. Täytyy vain ihmetellä kuinka ahdasmielinen ja kateellinen joku ihminen voi olla.
      Ja mitä tuulivoimaan tulee, niin eihän kukaan nyt tosissaan voi väittää että Suomun matkailu kärsisi moisesta? "...vaikeuttaa monella tavalla Suomutunturin turistimatkailua." Tuskin niitä nyt keskelle tietä olla rakentamassa? Esimerkkinä voidaan nostaa Olos tunturi, jonka LAELLA tuulimyllyt ovat iloisesti pyörineet jo toistakymmentä vuotta, eikä turistit todellakaan ole vähentyneet:D

      Toivon todella rakkaan kaupunkini puolesta että valtuustoon saataisiin uutta nuorekasta, positiivista sekä järkevää ja ennenkaikkea asiallista verta päättämään meille tärkeistä asioista! Tällaiset ihmiset jotka täällä kirjoittelee asioista sen enempää tietämättään tai asioiden toista puolta katsomattaan ova häpeäksi meidän kaupungille sekä yhteiskunnalle.

      • järjen.valoa

        Kuinkas se Suomun yrittäjä koki tän myllykaavotuksen ?Se on sentään sijoittanut melekosesti rahaa Suomuun. Tuntuu erittäin oudolta jos kemijärveläiset päättäjät eivät tukisi oman kunnan yrityksiä.

      • järkikäteen

        Niin kuinkas se koki? Rakennus aikana työmiesten majoitus/muonitus yms...

      • JaakkoOjaniemi

        Suomun yrittäjä on järkyttynyt asiasta. On markkinoinut aasialaisille revontulimatkailua ja nyt horisonttiin juuri pohjoisen taivaalle suunnitellaan myllyjä, joiden lentoestovalot vilkkuvat pimeässä kuin diskossa oltaisiin.

        Jos et usko kirjoitustani, niin katso sieltä kaupungin sivuilta kaupunginhallituksen päätökset 27.2.2017. Sieltä selviää Jukka Ojalan vastaehdotus, joka on tehty Sallan kunnan toivomusten mukaisesti vastoin Kemijärven kaupungin etua.

        Nuolivaaran alueella Sallan puolelle mahtuu 50 myllyä. Miksi Salla ei kaavoita sinne? Vastaus: Kun Harri Ruopsa meni ja teki Puhuri Oy:n hankevastaavana vuokrasopimukset Sallan yhteismetsän kanssa Portin alueelle Suomutunturin läheisyyteen.

        Kaupunginhallitus vierailu muutama viikko aikaisemmin Suomulla ja siellä tuotiin erittäin konkreettisesti esille, mitä haittaa Portin myllyprojektista on ja eritoten vaadittiin yva-selostusta. Kaikki muut uskoivat, paitsi Jukka Ojala.

        P.S. Nimimerkki "parempihuominen". Siivoa suusi. Jos et osaa asiallisesti keskustella, niin siirry sinne 12-15 vuotiaiden keskusteluosastolle.

      • kuvotusta

        Jaa että oikein suoraselkäisä poikia? Omat lehemät ojassa aina.Tavallisen kuntalaisen asiat ovat sivuseikka näille muutamille.

    • Nerem

      Jukka Ojalan toimintaa kyseenalaistetaan...paljonko P Koskenranta jätti maksamatta kaupungille vuokrarästejä? Nyt molemmat WEIJARIT muka haluavat ajaa asioita KEMIJÄRVEN parhaaksi!!!

      • ei.tuu.ääniä

        Jaaha..paljonko Ikihirsi-Koskenranta jätti vuokria kaupungille maksamatta ? Nytkö meinaa kuitatane rästit kokouspalkkiollla? On aikoihin eletty.

    • ei-luusualainen

      Selvästi on taas kaksi ryhmää muodostumassa

      Lea Soppela, Ruopsa, Ojala, Koskenranta jne. jne.

      Saavatko he vallan tulevassa valtuustossa, esim. Pikkaraisen Vasemmiston tuella?

      Onko muita vaihtoehtoja heidän vastapainoksi kuin vanha "kanakopla":
      Kaarina Soppela, Tarja Perälä, Timo Kyyhkynen ym.

      Majava (opettaja) on poissa ehdokaslistoilta, jääden vapaaehtoisesti

    • Äänenantaja

      Kuka sitä Lea Soppekaa vielä viitsii äänestää?

      • Kulta-Jaakko

        Soppela saa 200 ääntä ja se on syvältä. Tuosta Ojalan oharista voisi kyllä juttuvinkin antaa Suomen Kuvalehteen, kun ne niitä kuntakorruptiosta toivovat.

      • velanottaja
        Kulta-Jaakko kirjoitti:

        Soppela saa 200 ääntä ja se on syvältä. Tuosta Ojalan oharista voisi kyllä juttuvinkin antaa Suomen Kuvalehteen, kun ne niitä kuntakorruptiosta toivovat.

        Myös Soppelasta, siinä akka joka tulee kaupungille kalliiksi ,ja muille veronmaksajille, 1.5miljardin matut.

      • no_voi_teitä
        velanottaja kirjoitti:

        Myös Soppelasta, siinä akka joka tulee kaupungille kalliiksi ,ja muille veronmaksajille, 1.5miljardin matut.

        Äänestäkää Persuja loppuu nämä sisäiset riitelyt. Muutoin taas tappelett seuraavat neljävuotta ja aika ja voimat menee siihen.
        Luulisi jo viimeinkin ihmisten osaavan äänestävän muitakin kuin Kepua.

      • lehterillä
        no_voi_teitä kirjoitti:

        Äänestäkää Persuja loppuu nämä sisäiset riitelyt. Muutoin taas tappelett seuraavat neljävuotta ja aika ja voimat menee siihen.
        Luulisi jo viimeinkin ihmisten osaavan äänestävän muitakin kuin Kepua.

        Niin, persut taisi olla melko sopuisa valtuustoryhmä. Eivät riidelleet keskenään, eivätkä muiden kanssa.
        Sikäli se oli tietysti helppoa, kun ne eivät esittäneetkään mitään, istuivat ja haukottelivat.

      • rakkikoira8
        lehterillä kirjoitti:

        Niin, persut taisi olla melko sopuisa valtuustoryhmä. Eivät riidelleet keskenään, eivätkä muiden kanssa.
        Sikäli se oli tietysti helppoa, kun ne eivät esittäneetkään mitään, istuivat ja haukottelivat.

        Huonosti olet lukenut pöytäkirjoja , otahan taas olut ,lehterillä rapulassa pikku-mies valittaa.

      • lehterillä
        rakkikoira8 kirjoitti:

        Huonosti olet lukenut pöytäkirjoja , otahan taas olut ,lehterillä rapulassa pikku-mies valittaa.

        Miehän vain kehuin teitä, enkä ole rahapulassa.

      • hiljaasta.muuten
        lehterillä kirjoitti:

        Niin, persut taisi olla melko sopuisa valtuustoryhmä. Eivät riidelleet keskenään, eivätkä muiden kanssa.
        Sikäli se oli tietysti helppoa, kun ne eivät esittäneetkään mitään, istuivat ja haukottelivat.

        Kyl Persukki on sentään pullakahveilla kokouksissa käyneet.Älkää mollakko.Ei se tuohesta oo Persujen suutkaan.

    • samsunggalaxy

      Kyllä tässä tuulivoimakuviossa on joku koplaus Ojala/Ruopsa/Koillis-Lapin Sähkö -menossa selvästi.

    • ameriikanreiska

      Onko käynyt niin että tuo Ojala ei ole suostunut Ojaniemen talutushihnaan kuten pari muuta valtuutettua? Mitenkään muuten ei oikein ole selitettävissä tuo Ojaniemen herjakampanja.

      Jos itse joutuisin moisen herjaamisen kohteeksi tutkituttaisin asian kyllä pikimmiten, samoin tekisin Ruopsan asemassa. Ojaniemi näköjään koittaa tuoda amerikan meininkiä Kemijärven kuntavaaleihin. Minuun ei ainakaan tuollainen meininki uppoa. Pitäisin paremapana että pyrittäisiin tuomaan oman ehdokkaan avuja ja kykkyjä esille sen sijaan että valehdeltaisiin ja herjattaisiin muita ehdokkaita. No onhan tässä sirkushuveja kansalle, siis sille pienelle osalle joka vielä (ehkä) ottaa vakavasti noita Ojaniemen juttuja.

      Saa nähdä elänkö niin vanhaksi että Ojaniemeltä tulisi ulos joku positiivinen ja kehittävä idea alueen hyväksi. En kyllä aio pidättää hengitystä sitä odotellessa.

      • sisälukutaitoa

        Son aina et totuuden puhujaa parjataan . Amerikanreiskankin kannattaisi lukea kaupunkihallituksen pöytäkija ko.asiasta niin kuin Ojaniemikin on lukenut. Siis kenen asialla ko.hallituksen jäsen on ollut ?

      • JaakkoOjaniemi

        Ameriikanreiskalle.

        Väitätkö sinä, että minä valehtelen kirjoituksessani?

        Jos, et usko mitä minä olen kirjoittanut, niin todista se vääräksi. Mielipiteesi on aivan eri asia kuin totuuden puhuminen tai kirjoittaminen. Kirjoittamani asia ei ole mielipiteeni, vaan tosiasia. Minun talutusnuorassa ei ole kukaan enkä ole koskaan sellaista havitellut.

        On hyvä, että joku uskaltaa tuoda esiin näitä väärinkäytöksiä, oman edun tavoittelijoita, jotka häikäilemättömästi yrittävät käyttää tilaisuutta omaksi hyväkseen yhteisen edun kustannuksella.

      • hölynpölyniemi
        JaakkoOjaniemi kirjoitti:

        Ojaniemelle...

        Onhan tämä nyt naurettavaa että nuin korkeastikoulutettu henkilö kuin te olette niin ensin kirjoitatte tekstin joka osittain on perusteltua ja asiaan löytyy faktaa mutta puolet tekstistä perustuu teidän arvailuun, mielipiteeseen sekä olettamukseen. Ja ei siinä vielä mitään mutta sitten kehtaatte väittää vielä tässä tekstissä että kirjoittamasi asia ei ole mielipiteesi. HÄPEÄ!

        On todellakin hyvä että asioita tuodaan esiin mutta asioille täytyy olla vahvat PERUSTELUT ei vahvat mielipiteet niinkuin teillä on tämänkin asian suhteen.

        Ja ennenkuin rupiat nillittämään mistä tämän jutun "keksin" niin alla on lauseesi joka todistaa epäammattimaisuutesi sekä vie pohjan kaikelta sinun jutuiltasi, ihmiseltä jonka kirjoitukset perustuu olettamuksiin sekä arvailuihin.

        " Mitä ilmeisemmin tieto on tullut ja vastaehdotus on saneltu... "

        Vai mitä itse olette mieltä tästä lauseesta? Tai oikeastaan annoitte viimeisimmässä vastauksessa vastauksen jo tähän joten liitän sen myös jottei teidän tarvitse toistaa itse itseänne enään.

        "Jos, et usko mitä minä olen kirjoittanut, niin todista se vääräksi. Mielipiteesi on aivan eri asia kuin totuuden puhuminen tai kirjoittaminen. Kirjoittamani asia ei ole mielipiteeni, vaan tosiasia."

        Lähteet: jaakkoojaniemen tarinoinnit osa 123

      • myllyvouhkaajat
        hölynpölyniemi kirjoitti:

        Saavakkohan Ojala ja Ruopsa Sallasta niin paljon hajaääniä että menevät valtuustoon myllyjä hankkiman ?

        hölynpölyniemelle.

        Ei pitäisi provosoitua, mutta vastaanpa kuitenkin.

        Se sisälukutaito ja luetun ymmärtäminen on tärkeä asia. Jos olisit lukenut sen Jukka Ojalan tekemän vastaehdotuksen kaupunginhallituksessa, niin ymmärtäisit, että se palvelee yksinomaan Sallan kunnan etua ja on Kemijärven kaupungin edun vastainen. Ei pahemmin voi ihminen paljastaa "korttejaan" kuin mitä Jukka Ojala on tehnyt. Ja sitä paitsi ei ole ensimmäinen kerta.

        Toisekseen se, mitä Jukka Ojala on ehdottanut kaupunginhallituksessa, on kopioitu Puhuri Oy:n tekemästä tekstistä, joka on sisäpiiritietoa. Ei siis julkista. Harri Ruopsa on ollut Portin tuulivoiman hankkeen käynnistäjä ja vetäjä aivan alusta lähtien.

        Voi olla, että kyseisen tekstin Jukka Ojala on saanut jotakin muutakin kautta, mutta jäljet johtavat kuitenkin sylttytehtaalle. Ruopsa ja Ojala ovat tapailleet Portin hankkeen tiimoilta jo usean vuoden ajan.

        Asiaa ei voi selvemmin enää sanoa: Herroilla Ruopsa ja Ojala on samat tavoitteet eli saada Portin hanke toteutetuksi mahdollisimman pian.

        Ja se on Kemijärven kaupungin edun vastaista toimintaa oman edun hyväksi.

      • Penttiskä

        Oman edun tavoittelijat, isänmaan alleen laskijat ja omaan pesään paskantajat. Se, joka tällaista puolustaa on asianosainen. Taitaa olla amerikanreiska ja hölynpölynniemi omalla asialla puolustaessaan näitä veijareita.

    • Esteellinen

      Liittyyköhän asiaan esteellisyys ongelma? Mistä tässä on loppujen lopuksi kyse? Vastauksia asiaa tuntevilta henkilöiltä. Tuntuu keskustelu rönsyilevän aivan minne sattuu.

    • Kolleega

      Kemijärvellä on toinenkin valtuustoehdokas, joka on aivan muulla asialla kuin antaa ymmärtää. Entisenä kolleegana tiedän, että se kristillisdemokraattien pääehdokas on täysin umpivihreä. Hän on vihreämpi kuin Ville Niinistö, mutta on kristillisten ehdokkaana, kun vihreissä ei menisi läpi.

    • hra60

      Samoin Ruopsa.

    • tuulenpesässäkö

      Onko se tuo sama Ruopsa, jonka sanovat ettäi toi tuon Puhurin tuulimyllyvouhotuksen tuohon Suomun kupeeseen. Meinaako mennä tuulimyllyillä valtuustohon.

      • Rupelipesä

        Kyllähän tuo meinaa.

    • onko.oikein

      Son kuitenki hyvä et seuraavaan kaupunkihallitukseen ei uuven kuntalain mukaan voi valita esim. esimiesasemassa olevaa konserniyhtiön henkilöä? Ojala on täten pois ainaki uuvesta hallituksesta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe