Lainmuutos estäisi leirit yleisillä paikoilla

törkeää.islamisaatiota

Kansanedustaja Packalen: Kokoontumislain muutos estäisi leirit yleisillä paikoilla
"Mieltä saa osoittaa, mutta leiriytyminen on eri asia.
Kansanedustaja Tom Packalén (ps.) aikoo jättää eduskunnalle kokoontumislain lakimuutoksen, joka mahdollistaisi kaupunkien yleisille paikoille ilmestyvien leirien välittömän purkamisen viranomaisten toimesta, kertoo Iltalehti.

Hän on siviiliammatiltaan poliisi ja sanoo, että poliisin tärkein tehtävä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito. Hänen mielestä on ongelmallista, ettei kokoontumislaki anna poliisille valtuuksia purkaa Helsingin keskustan leirejä.
”Nykyisessä kokoontumislaissa on puute, koska siinä ei yksiselitteisesti kielletä leiriytymistä kaupungin yleisille paikoille.”
Packalén korostaa, että mielenosoitus on eri asia kuin leiriytyminen eikä lakimuutoksella ole vaikutusta laillisten mielenosoitusten järjestämiseen.
”Mieltä saisi edelleen osoittaa yleisillä alueilla, mutta leiriytyminen yleisille alueille 22.00-06.00 väliseksi ajaksi kiellettäisiin kokoontumislain muuttamisella.”

Rautatien torilla jo viidettä viikkoa oleva laittomasti maassa olevine leiri on törkeää katseltavaa keskellä Helsinkiä.
Törkeää on myös se, että leirissä liehuu lukuisia suomenlippuja.
Miten laittomasti Suomessa olevien rikollisten leirissä liehuu suomeliput?

Leirin johtaja on kuulemma luterilanen pappi Marjaana Toiviainen?

Leiri on täynnä nuoria muslimimiehiä muotivaatteissaan ja suomalaisia kukkahattutätejä maihareissaan.

30

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lainmuutos kieltäisi tietysti myös sen toisen leirin eikös vain?

      • Aivan samaa ajattelin :D


      • törkeää.islamisaatiosta
        mummomuori kirjoitti:

        Aivan samaa ajattelin :D

        Toista leiriä ei olisi jos ei olisi laittomasti maassa olevien leiriä.
        Ovat ilmoittaneet lähtevänsä heti kun laittomasti maassaolevien leiri lähtee.
        Yksinkertaista eikö vain?


      • törkeää.islamisaatiosta kirjoitti:

        Toista leiriä ei olisi jos ei olisi laittomasti maassa olevien leiriä.
        Ovat ilmoittaneet lähtevänsä heti kun laittomasti maassaolevien leiri lähtee.
        Yksinkertaista eikö vain?

        Mutta leirikielto koskisi myös heitä eikös vain?


      • törkeää.islamisaatiosta kirjoitti:

        Toista leiriä ei olisi jos ei olisi laittomasti maassa olevien leiriä.
        Ovat ilmoittaneet lähtevänsä heti kun laittomasti maassaolevien leiri lähtee.
        Yksinkertaista eikö vain?

        Jaa, eihän heidän siellä tarvisisi olla? Ovat kai vain saamassa provokaatiota aikaan.


      • terve.menoa.vain

        Mamuko poistatti viestini, ei siinä ollut mitään sääntöjen vastaisuutta, vaan vain totuus.Menkööt telttailemaan Irakiin.


      • törkeää.islamisaatiota
        mummomuori kirjoitti:

        Jaa, eihän heidän siellä tarvisisi olla? Ovat kai vain saamassa provokaatiota aikaan.

        Laittomasti maasa olevat ovat aiheuttamassa provokaatiota!
        Eikö suomalaiset sentään saa olla omassa maassaan vai pitääkö muslimia jo kumastaa?
        Miksi eivät ole jo matkalla omiin maihinsa?!


      • törkeää.islamisaatiota kirjoitti:

        Laittomasti maasa olevat ovat aiheuttamassa provokaatiota!
        Eikö suomalaiset sentään saa olla omassa maassaan vai pitääkö muslimia jo kumastaa?
        Miksi eivät ole jo matkalla omiin maihinsa?!

        Eipä sinne torille kukaan näitä "isänmaallisia" ole pakottanut, sinne ovat tunkeneet itsensä eivätkä näytä esimerkkiä ja poistu sieltä.

        Turha syyttää muita jos ei itse osaa käyttäytyä yhtään paremmin.


      • kerrosjankka
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Eipä sinne torille kukaan näitä "isänmaallisia" ole pakottanut, sinne ovat tunkeneet itsensä eivätkä näytä esimerkkiä ja poistu sieltä.

        Turha syyttää muita jos ei itse osaa käyttäytyä yhtään paremmin.

        Mistä rikollisesti maassaolevat ottivat mallia kun kaatopaikkaleirinsa laittoivat?


      • kerrosjankka kirjoitti:

        Mistä rikollisesti maassaolevat ottivat mallia kun kaatopaikkaleirinsa laittoivat?

        No nyt olisi näillä "isänmaallisilla" mahdollisuus näyttää sitä mallia.

        Näyttävätkö?

        Eivät.


      • jankutijankuti
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        No nyt olisi näillä "isänmaallisilla" mahdollisuus näyttää sitä mallia.

        Näyttävätkö?

        Eivät.

        Etkö osaa vastata, jankka?


      • tied.ok.si
        jankutijankuti kirjoitti:

        Etkö osaa vastata, jankka?

        Jankka itse on mamu.Siksi et saa vastausta.


      • törkeää.islamisaatiosta kirjoitti:

        Toista leiriä ei olisi jos ei olisi laittomasti maassa olevien leiriä.
        Ovat ilmoittaneet lähtevänsä heti kun laittomasti maassaolevien leiri lähtee.
        Yksinkertaista eikö vain?

        Saivatpa nutipäät taas tyhjälle elämälleen tarkoitusta. Varmaan sydämissään hypähti, kun kuulivat ulkomaanpellejen leiristä... sinne!


      • RepeRuutikallo
        kerrosjankka kirjoitti:

        Mistä rikollisesti maassaolevat ottivat mallia kun kaatopaikkaleirinsa laittoivat?

        Mene Räyhis kysymään niiltä itseltään, Haagasta pääsee napeesti keskustaan. Vai etkö uskalla? Voi voi sentään.


      • terkutHervantaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Mene Räyhis kysymään niiltä itseltään, Haagasta pääsee napeesti keskustaan. Vai etkö uskalla? Voi voi sentään.

        Oletko Hervannassa nalkissa, Räyhis?


    • hei.haloo

      On todellakin kummallista, että rikollisia hyysätään julkisella paikalla.

    • oulunkylänseurakunta

      Katsokaa MV-lehdestä videoita kuinka tuo punikkipappi häärää leirissä.

      • punapapitar

        Ihan kahjo eukko.Maksaako Oulunkylän seurakunta palkkaa tuosta?


      • MV:tä ei klikata, älä yritä.;)


      • punapapitar kirjoitti:

        Ihan kahjo eukko.Maksaako Oulunkylän seurakunta palkkaa tuosta?

        Sinunhan se kai pitäisi tietää, kun olet punapapitar itse. :D


    • as.autoilija

      Ei tuohon mitään lainmuutoksia tarvita! Karavaanarina tiedän, miten tarkkaan valvottua ja säädeltyä tuo leiriytyminen on kaupunkialueella. Otapa tuoli ulos vaunusta tai asuntoautosta, niin se on jo leiriytymistä ja siis tiukasti kiellettyä. Eli leirit vain purkuun eikä siitä seuraa mitään. Pullikoitsijoille sama sakko kuin karavaanareillekin. Asia ratkaistu!

      • käsittämätöntä

        Romaneita häädetään metsistäkin mutta muslimi saa leiriytyä keskustaan kun luterilainen akkapappi on asialla.


      • Jep. Ja kuten työpaikoilla, viimeksi tulleitten kuuluu lähteä ensin. Ekaksi siis purkuun uudempi leiri ja sitten vanhempi.


    • hyvä.idea.tero.eteen

      Ihmettelen, että miksi asunnottomat eivät perusta leirejä Helsingin keskustaan. Uskon, että saisivat kansalaisilta esim. patjoja, peitteitä ja makuupusseja riittävästä telttoihinsa. Sitten ruoka-avustus laatikko teltan eteen ja ihmiset saisivat tuoda siihen ruokaa päivän tarpeiksi.

      • kulkurivainen

        Hyvä ihmettely!


    • ElätitLoisivat

      Onko eläteille eri oikeudet ?

      • elätille

        Katso peiliin ja esitä tuo kysymys itsellesi elätti.


      • elätille kirjoitti:

        Katso peiliin ja esitä tuo kysymys itsellesi elätti.

        Ei Räyhiksellä ole peiliä. Koko Patmoksessa ei ole yhtäkään.


      • AvauduRäyhisLisää
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ei Räyhiksellä ole peiliä. Koko Patmoksessa ei ole yhtäkään.

        Repe Räyhiskellä on taas patmosmania päällä ;)


      • krooninen
        AvauduRäyhisLisää kirjoitti:

        Repe Räyhiskellä on taas patmosmania päällä ;)

        Se on krooninen...


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4397
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4366
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4036
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2947
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2571
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2133
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      341
      2112
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1685
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe