Seura tekee kaltaisekseen

haaveet_kaatuu

Tohon otsikkoon se koko juttu tiivistyy mun kohdalla. Ensimmäinen seurusteluni päättyi tyttöystäväni pettämiseen. Oli tapaillut toista poikaa jo pari viikkoa mut en vaan tiennyt, soitti sitten puhelun mulle että ei olla enää yhdessä on toisen kanssa, jäi aika karvas maku ei ollut näemmä naamaa sanoo kasvotusten kun piti oikein soittaa. Kolmas tyttöystäväkin petti kunnolla, en vaan halunnut uskoo ja nähdä koko kuvaa ennen kuin jäi ns. rysän päältä kiinni. Tulin vähän turhan aikaisin tyttöystävän vuokrakämpille ei ollut toinen karpaasi vielä ehtinyt lähtemään, olivat juuri lopettaneet paneskelun kun tulin, sänky sekaisin jne. Se juttu päättyi siihen. Sitten tää nykyinen avopuolisoni jonka kanssa juttu tuntui toimivan mutta niin vaan petti tämäkin nainen. Ja seura tekee kaltaisekseen ikävä kyllä, olen itsekin paneskellut paria vierasta naista. Ei taida uskollisia naisia löytyvän ainakaan mun kohdalla. Jos päädytään eroon en todellakaan halua enää parisuhdetta, ne on nähty. Ois kai voinut paremminkin käydä mut ei. Kai toi vieraissa käynti on arkipäivää monella, mistäs kaikki muutkaan pariskunnat tietää missä se toinen käy tai onko pannut vierasta. Ihmis mieli on arvaamaton.

0

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1625
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1254
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1157
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1096
      5. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        2
        1082
      6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        586
        1039
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        970
      8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        932
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        12
        867
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        9
        751
      Aihe