Mysteeri, mitä tapahtui?

Mielestäni hyvinkin tavallinen tarina siitä, miten ystävät vaihtuvat elämänvaiheen vaihtuessa. Siihen ei välttämättä muuta tarvita kuin se, että toinen menee naimisiin, saa lapsen, vaihtaa alaa tai paikkakuntaa, kun elämänpiirit vaihtuvat niin paljon, että tulee uudet ympyrät ja ystävät. Hän ei kokenut sinua ihan niin tärkeänä kuin sinä koit hänet, joten näin kävi. Varmaan itsellesikin on käynyt joskus niin, että olet itse jättänyt taaksesi jonkun, joka piti sinua parempana ystävänä kuin itse pidit häntä.

Hei PulmuPalmuPiu

Kirjeessäsi tihkuu kaipausta ja kipua. Olet saanut kokea antoisan, läheisen ystävyyssuhteen jonka luotit jatkuvan. Nyt kuitenkin yhteytenne on katkennut, ja olet kysymysmerkkinä, hämilläsi ja surullinen.

Totuus on, että emme voi tietää, mitä ystäväsi mielessä liikkuu ja miksi hän on katkaissut kontaktinne. Syitä voi olla vaikka mitä. Mutta itse jotenkin jaksan luottaa suoraan puheeseen. Minulle tulee mieleen, että olisitko vielä jaksanut kerätä rohkeutesi ja kirjoittaa hänelle ihan postikirjeen. Ja sen jälkeen soittaa vielä perään, kun arvelet postin kuljettaneen kirjeen. En luottaisi noihin 'näyttää lukeneen fBssä' -tulkintoihin. Postitse kirjeen saaminen on nykyään harvinaista ja kertoo siitä, että olet tosiaan panostanut yhteyden takaisin saamiseksi. Kirjeessä voisi vielä lopuksi olla ehdotus siitä, että menneitä ei ole pakko kertoa, yhteyden uudelleen voi luoda ihan puhtaalta pöydältä. Joillekin voi tapahtua asioita, joista he eivät ole valmiita puhumaan ja utelemisen pelossa sitten karttavat ystäviään. Jos kirjeeseen ja puheluunkaan ei ystäväsi vastaisi, sitten et voi muuta kuin hyvästellä suhteen. Yksin ei voi mitään ihmissuhdetta ylläpitää. Jos toinen osapuoli ei halua sitä jatkaa tai antautua kontaktille, et voi sille mitään. Mutta toivotaan, että aktiivinen ja aito yhteydenottosi voisi poikia tarinan, jossa ystävyytenne saakin jatkua, uusissa merkeissä.
Tarvittaessa voit pohtia tätä(kin) asiaa ja elämäsi kulkua myös keskusteluavun parissa.


Merja, diakoni

Usein käy noin. Pikkuhiljaa kasvetaan eri suuntiin ja elämä vie niin kuin erotessa tienhaarassa kahteen suuntaan. En usko noiden uskovaisten juoruista, en myöskään siitä että olisi kateellinen sinulle jos olet onnistunut elämässäsi hyvin.
Voi olla niinkin että hänellä ei olekaan mennyt niin hyvin kuin sinulla ja hän jollakin tapaa häpeää ei halua kertoa nykyisyydestään. Ihminen on ylpeä.
Kun ei ole vastaillut fb-viesteihin, voi kieliä siitä ettei koe että on tärkeää jaettavaa ja ei suorastaan viitsi kertoa ettei yhteydenpito enää anna ja ole tarpeellinen.
Kuitenkin hyvä juttu että olette saaneet etääntyä sovussa ja luonnollisesti. Ihmissuhteita kuolee ja uusia orastaa vuosikymmenien saatossa.

Joillekin voi olla luonnotonta pitää yllä ystävyyttä pitkän välimatkan vuoksi. Ei kaukosuhteetkaan ole helppoja. Jos hän ei jaksa kaukoystävyyttä?

Kiitos vastauksista. Kirjettä en voi lähettää, koska hän on muuttanut, enkä tiedä uutta osoitetta. Puhelinnumero jäi vanhaan puhelimeeni joka ei enää toimi. Ainoa tapa on siis fb. Sitä vaan ihmettelen, että miksi hän otti minut fb kaveriksi nyt vaikka oli ollut noin 4v vastaamatta mun viesteihin. (Joita en montaa lähettänyt, että en olis ollut ahdistelija. Ajattelin, että hän on kiireinen tai joku muu syy. Mielestäni olen aina ollut toista arvostava kaveri.) Olen siis itse todellakin ollut sellaisissa tilanteissa missä olen hiljaa hivuttautuntu pois kaverisuhteista joita en ole arvostanut. Jos esim. on ollut sellainen kaveri jota en ole pystynyt arvostamaan jostain syystä, niin olen parin tyypin kohdalla kokenut tilanteen hämmentäväksi iselleni ja juurikin ollut vastaamatta heidän viesteihin. Kun on itse ollut kiikun kaakun: toisaalta kokee tunnollisuutta että täytyisi pitää yhteyttä ja toisaalta kokee kaverin jotkut piirteet ylitsepääsemättömän ärsyttäviksi. Silloin olen ollut tosi huono ottamaan näitä puheeksi ja olen antanut yhteydenottojen lipsua pois. En ole vastannut puhelimeen ym. Mutta jos joku olisi fb:n kautta viestillä kysynyt, että huhuu oletko siellä, voitko jotain vastata, ei paineita pitää kaveruutta jos et halua...niin kyllä olisin vastannut jotain. Puhelinsoitot ois ollut ahdistavampia. Siksi en nyt oikein ymmärräkään. Olen tosiaan tässä vuosien varrella miettinyt, että oliko mitään merkkejä, että hän oli kyllästynyt tai ärsyyntynyt muhun. En mitään sellaista keksi. Päinvastoin hän oli tosiaan ensimmäisenä vauvaani katsomassa sairaalassa ja ainoa tyyppi joka kävi niin monta kertaa katsomassa. Ei kai sellaista tekisi, jos kaveri käy hermoille, vai tekeekö? Toisaalta vastasyntyneet vauvat ovat toki söpöjä. ;) No ei kai muu auta, kun lempata hänet pois fb kavereista. Liian kipeää tekee nähdä hänen nimi siellä, kun mitään kontaktia ei ole. Toisaalta todellakin olisi uusi lehti mun elämästä todeta vain, että en voi asialle mitään ja olen jo odottanut kauan. Olen tehnyt voitavani. p.s. 'näinsevainon' en kai missään sanonut, että hän olisi kateellinen? En sellaista uskoisi, koska hänellä on elämä aina mennyt loistavammin joka suhteessa kun mulla, eikä hän halua lapsia joten ei voi siitäkään olla (ellei tietty mieli ole muuttunut). p.p.s. Joskus hän mulle sanoi, että ei pidä yhteyttä ihmisiin jotka muuttavat toiseen maahan. Hän itse mietti, että ei tiedä miksi ja että siitä tulee hänelle itselle tosi paha mieli. Eli ei kuitenkaan sanonut, että ei pidä yhteyttä, koska nämä ihmiset ei sitten enää ole samassa elämänpiirissä. Sanoi, ettei itsekään ymmärrä miksi tekee näin. Hmm..mikäköhän siinä on ja ulottuuko tämä nyt minuun vai onko jotain muuta taustalla? Ja muuten hän kyllä vastasi fb yleiseen postaukseen missä kysyin onko hän Suomessa (kun oli kuvia Suomesta). Niin vastasi siihen vain, että "en enää". Että tällainen kontakti on ollut ainoa tässä monen vuoden aikana. Ja nyt olen ihan suoraan pyytänyt häntä vastaamaan. Katsotaan tuleeko mitään. Kiitos teille kaikille ajatuksistanne! Ehkä vähän helpottaa ja joku kivi lähtee vierimään, kun nyt näköjään jollain tavalla olen tarttumassa härkää sarvista tämän mulle vaikean asian kanssa. Kevät tulee!

Itse kirjotit vastauksen kysymykseesi: "Joskus hän mulle sanoi, että ei pidä yhteyttä ihmisiin jotka muuttavat toiseen maahan. Hän itse mietti, että ei tiedä miksi ja että siitä tulee hänelle itselle tosi paha mieli. Eli ei kuitenkaan sanonut, että ei pidä yhteyttä, koska nämä ihmiset ei sitten enää ole samassa elämänpiirissä. Sanoi, ettei itsekään ymmärrä miksi tekee näin."

Kaukoystävyys ei kaikille toimi.

Niin kai sitten. Siltikin täällä jääräpäisesti ihmettelen. ;) Että miksi hän kuitenkin tulee aina välillä Suomeen ja tapaa sukulaisiaan ja joitain ystäviään. Miksei minua? Ja miksi hän ylipäätään ottaa minut fb kaveriksi, jos meinaa leikkiä mykkäkoulua? Onhan se aika törkeääkin, jos pysähtyy miettimään. Varsinkin kun hän tietää miten vaikeista ajoista olen joutunut toipumaan (mm. exä). Hän ei ole ollenkaan sen tyylinen ihminen, vaan on hyvin suoraselkäinen. Olen tietysti vähän tonkinut netin ihmeellistä maailmaa ja näyttää siltä, että hän on vuosia sitten jättänyt vanhan työpaikkansa eikä mitään kunnon jälkiä näy uudesta. Eli ilmeisesti jonkinlainen elämänmuutos hänellä ollut. Ennen oli sen verran mainstream ja näkyvät duunit, että netistä löytyi. Milleköhän teille hän on ajautunut... Kaikkea käynyt mielessä. Ennen kun muutin takas Suomeen, hän kertoi kuinka poikaystävä oli vetänyt jotain kokeiluja huumaavilla aineilla. Ja myös kerran yllätyin, kun joku tarjosi meille juhlissa kokaiinia, niin hän kysyi multa, että otettaisiinko. Niin olenhan sellaistakin tullut miettineeksi, että onko hän päätynyt tällaisiin ympyröihin. Toisaalta ne pienet jyväset mitä netistä löytyy näyttävät ihan hyviltä - siltä tutulta, vanhalta hyvältä kamulta. Osallistuu sellaisiin tempauksiin mistä silloinkin oli kiinnostunut. Ihmettelette varmaan miksi niin paljon tätä mietin. Sen vaan vielä sanon, että oltiin kyllä hyvin läheisiä ainakin joskus. Jopa asuttiin yhdessä jossain vaiheessa. Hän oli sellainen kamu, että aina jos soitin, niin voin olla varma, että hän lähtee mihin vaan juttuun kanssani mukaan vaikka heti siltä istumalta. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Toki hänellä alkoi loppua kohti olla paljon muitakin läheisiä ja läheisempiä kavereita kuin minä, mutta oltiin mekin silti käsittääkseni tosi läheisiä. Hän oli sellainen todellinen luottohenkilö mulle. Viimeinen tyyppi josta oisin voinut tällaista kuvitella. Vähän outoa täällä netissä tästä kirjoitella, mutta en ole näiden vuosien aikana kenellekään puhunut asiasta. Täältä kun saa näköjään ihan hyviä vinkkejä anonyymisti - auttaa omien ajatusten ja tunteiden selvittämistä. Olen miettinyt myös sitä, että lähettäisin fb viestin hänen sisaruksilleen tai äidilleen, mutta olisikohan se jo liikaa ahdistelua. Ja muutenkin, pitäisikö minun vetää raja tähän, että kyllä hänen pitäisi minulle itse vastata jos meinaa. Mutta sitten aina keksii mahdollisia teknisiä ongelmia...ehkä joku hakkeri on estänyt hänen viestit mulle...yms.yms.

Nyt kun kirjoitit enemmän, niin tuli mieleen kysyä, että oletko yksinäinen? Onko sinulla muita ystäviä ja luottoystäviä niin kuin tämä ystäväsi joskus oli?

On aika luonnollista, että entisiä ystäviä etsivät ne, jotka ovat jostain syystä yksinäisiä. Se on ihan hyvä tekniikka, koska joistakin entisistä tuttavuuksista ja ystävyyksistä voi tulla "uusia" ystäviä tähän päivään. Mutta kaikista ei tule, valitettavan yksipuolisella päätöksellä. Tarkoitan, että ystävyys on loppujen lopuksi vapaaehtoista eikä ketään voi velvoittaa tai pakottaa ystäväksi tai edes kertomaan, miksi ei ystävyyttä enää halua. Ystävyys on sillä tavalla vapaaehtoista.

Kertomasi perusteella itse vastaavassa tilanteessa päästäisin irti. En lähettäisi kirjeitä kenellekään (kyllä sukulaisille kirjoittaminen olisi jo ahdistelua) enkä ottaisi uudelleen yhteyttä, sillä hän on viestisi FB:ssä nähnyt eikä halunnut siihen vastata. Syytä emme voi tietää, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että juuri hänestä ei voi tulla "uutta" ystävääsi. Aikoinaan olitte läheisiä, mutta ihmiset muuttuvat, hän ei koe, että teillä olisi riittävästi yhteistä nykypäivänä tai sitten hänellä on jo niin paljon sosiaalista elämää, ettei siihen enää mahdu uusia ystäviä. Olipa syy mikä tahansa, niin voit säilyttää hyvät muistonne ja ehdotan, ettet kuitenkaan poista häntä kavereistasi. Ainahan tuttaviakin tarvitaan.

Omatkaan kaverini naamakirjassa eivät ole kaikki mitään ystäviä, vaan tuttavia enemmistö. Jos nyt mietin kirjoittamaasi, niin löytyy minunkin naamakirjakavereistani entisiä hyviä ystäviä, joiden kanssa biletettiin parikymppisenä, matkusteltiin yms. mutta joiden kanssa ei enää olisi mitään yhteistä. Parikymppisen ja kolmekymppisen maailmat ovat aika erilaiset. Se aika oli mukavaa, mutta vain harva niistä ihmisistä jäi ystäviksi, itse asiassa ei juuri kukaan. Kuitenkin on ihan kiva seurata heidän elämäänsä FB:ssä, tykätä kuvia ja vastaavaa pientä kommunikaatiota, enempää en kaipaa.

Mitäpä jos etsisit uutta luottoystävää muualta? Jos sinulla on lapsia, niin samassa elämäntilanteessa olevia tapaat varmaankin arkisessa ympäristössä. Lapsiperheillä on paljon yhteistä, mutta siinäkin tulee se vaihe, kun lapset kasvavat, niin jälleen osa ystäväperheistä jää taakse. Jokaisessa elämänvaiheessa ystävät vaihtuvat. Luin kerran lehdestä, että se on aivan normaalikehityskulku, että vain ihan muutama ystävä säilyy koko elämän ajan. Mutta voihan entiset ystävätkin olla tuttavia, voi muistella menneitä, jos jossain sattumalta törmätään.

No en kyllä hae mitään luottoystävää hänestä päivittäiseen elämään, koska välimatka on pitkä. Ihan vaan olen ihmeissäni mitä on tapahtunut ja se painaa mieltä. Olemme olleet ystäviä parikymppisinä ja kolmekymppisinä. Nyt olemme neljäkymppisiä. Minusta on ihan luonnollista, että sitä ihmettelee mitä läheiselle on tapahtunut, jos hän alkaa käyttäytyä aivan täysin ennalta poikkeavasti. Ystävyys ei ollut mitään pelkkää biletystä ja matksutelua, vaan tosiaankin puhuimme aina syvällisistä asioista ja tunsimme toisemme läpikotaisin. Ei meillä koskaan ole sellaista ystävyyttä ollutkaan, että olisimme toisillemme ainoat kamut tms. Ei olla oltu mustasukkaisia toisistamme, vaan iloisia, kun toinen saa muita hyviä kavereita. Eli toi hyvä ystävyys meillä oli. Oltiin samalla aaltopituudella. Jaoimme elämän ilot ja surut, mutta hyvin mukavalla tavalla siis niin, että ei roikuttu toisissamme. En siis kyllä näe tässä tilanteessa omaa rokkumistanikaan. Se ei olisi ollenkaan mukavaa häntä kohtaan ja olen aina kohdellut häntä arvostavasti. Tässä on vierähtänyt useita vuosia ja olen viestitellyt noin kolme kertaa tänä aikana ilman että olen saanut vastausta. En siis kovin paljoa. Ja tosiaan olen kyllä itsekin tällä tyylillä lempannut ihmisiä pois elämästäni. Mutta erona on se, että en olisi hyväksynyt heitä fb kavereiksi, jos olisivat eronneet siitä ja uudelleen liittyneet ja pyytäneet kaveriksi. Siis en ole millään tavalla "yllyttänyt" ystävyyteen. Ja näiden tyyppien kanssa en ole koskaan ollut kovin läheinen muutenkaan. Luulen, että olen ollut heitä kohtaan jo ennen välien loppumista aika nihkeä. Eli merkkejä on ollut ilmassa. Mitään tällaista ei ollut tämän kaverini puolelta. Juuri se ihmetyttää, että hän tuli sairaalaan useita kertoja katsomaan vauvaa ja kiikutti tälle myöhemmin lahjoja meille kotiin, kutsui itseään tädiksi. Oli todella lämmin minua ja vauvaa kohtaan niin kuin aina ennenkin. En vaan tajua, kun en itse tekisi mitään tällaista sellaisen kaverin kohdalla joka mua ärsyttää ja josta olen luopumassa. Hänen jälkikasvunsa näkeminen olisi viimeinen asia mikä kiinnostaisi enkä reissaisi hankalien matkojen päästä katsomaan sairaalaan monta kertaa (plus vielä kotiinkin). En osaisi olla lämmin hänelle. Mutta ehkä se on vain sitä että meitä on moneksi.

Tulee mieleen, että jospa tällä ystävällä on nyt todella vaikea ja voimia vievä tilanne ja haluaa sittenkin olla omissa oloissaan.
Tekstisi määrän mukaan olet aika sanarikas ja puhelias ihminen. Hyvä että voit kirjoittaa ja jakaa mielipahaasi, mutta jos tämä ystävä on nyt jostain syystä väsynyt ja kiireinen niin ei jaksa alkaa kanssasi sanailemaan. Ystävänä tietää sinut vuolaaksi sanasepäksi ja ei jaksa alkaa pitämään yhteyttä.

Joskus puhelias ja ulospäinsuuntautunut ihminen tukahduttaa toisen sanatuvallaan. Älä loukkaannu. Tiedän tämän itse omasta kokemuksestani, ettei minua ole jaksettu joskus kuunnella. Kerran kuulin kun joku porukassa sanoi kun lähestyin, voi itku nyt tuo suupaltti tulee tuolta ja minä en kyllä jaksa hän tällä hetkellä kuunnella. Tietenkin loukkasi, mutta tosiaankin se oli vinkki kun järkiinnyin.
Jospa jättäisit ystävän rauhaan, jos hänen aktiivisesta yrityksestäsi huolimatta tule pitäneeksi yhteyttä.

Kyllä sun nyt kannattaa antaa tuon ystävyyden olla. Olet tehnyt selväksi, että haluaisit pitää yllä ystävyyttä ja tavatakin jos mahdollista. Ystäväsi päätös on ollut vetäytyä pikkuhiljaa pois ystävyydestä. Syyn tietää vain hän itse, me muut voimme vain arvailla.

Viestisi perusteella ongelmat elämässäsi ja muutto takaisin Suomeen ovat varmaankin vaikuttaneet asiaan. Mihinkään ylitsepääsemättömään kateuteen en usko, tämän olisit huomannut jo ystävyyden aikana. Viestistä nousi myös esille, että olit jo ulkomailla joutunut kysymään ystävältäsi häiritsetkö häntä. Mistä sinulle tämä tunne heräsi? En tiedä oletko sinä tällainen, mutta joillain ihmisillä on taipumus tukeutua vähän liikaakin muihin ihmisiin. Myönnän että olen itsekin ollut joskus tällainen liikaa jatkuvaa tukea odottava ja toisaalta myös minut on uuvutettu jatkuvalla tuentarpeella. Tällöin on helpompi ottaa etäisyyttä ja jopa katkaista yhteydenpito, kun siitä seuraa paljon pahaa mieltä ja suorastaan epätoivoinen olo, kun ei ole keinoja auttaa kaveria hänen ongelmissaan.

Ihanaa hän vastas!! Onnistuin löytämään netistä hänen s-postiosoitteen. Vastas mulle heti seuraavana päivänä. Olen niin onnellinen!!! :) Tässä keskustelussa taisin unohtaa kertoa, että mulla meni jossain vaiheessa oma sähköposti kiinni ja puhelin vaihtui eli voi olla että näytti siltä etten itse pitänyt yhteyttä.

No selviskö asia?

En ole vielä kysynyt syytä miksi ei oltu yhteydessä enkä pitkiin aikoihin aiokaan. Vasta sitten kun joskus taas olemme kasvotusten. Ihan samalta ihmiseltä kuulosti lyhykäisessä viestissään. Sanoi, että oli yhtenä päivänä kuunnellut äänitettä jonka teimme vuosia sitten jossa siis juttelemme. Tuli aika ihana olo, että hän on halunnut kuunnella minun ääntä kuten minäkin haluaisin kuulla hänen. Toisaalta ei ole palavaa tarvetta nähdä hänet justnythetioitis. Meillä on aina ollut sellainen ystävyys, että siedämme välimatkaa. Olen siis ihan vaan tosi onnellinen, kun sain yhteyden ja hän kuulostaa omalta itseltään. Tällä kertaa somen vinkit eivät siis ihan osuneet kohdilleen. Kiitos kuitenkin kaikille ajatuksista. Mulle tää oli sellainen asia, että en ollut kertonut kellekkään, edes läheisille kavereille, muta se että aloitin täällä netissä miettimään auttoi mua myös puhumaan yhdelle ystävälle ääneen. En sanonut heti mitään esim. täällä esitetyistä mielipiteistä, että pitäis vaan antaa olla. Mutta en myöskään toiseen suuntaan, kun mua just kiinnosti mikä hänen (minut tuntevana ihmisenä) ensireaktio on. Hän heti sanoi, että teidän pitää päästä puhumaan ja yritti keksiä keinoja miten. Ei kyllä silloin keksitty. Mutta että sellainen joka mut tuntee, niin hänelle ei tullut mieleen, että tämä mun kateissa ollut kaveri olis tarkoituksella kateissa niin paljon, että mun pitäis jättää hänet rauhaan. Hmm..tällasta vain jäin miettimään, että some on hyvä kun voi ottaa vaikeita, noloja asioita puheeksi, mutta vinkit ei välttämättä aina toimi. Kantsii myös kuunnella omaa sydämen ääntä. No, kaikkihan tän tietää. :D