Kaksi tapaa hyväksyä homoseksuaalisuus

Suurempi haitta siitä, että hyväksyy oman homoseksuaalisuutensa vähemmistöjen syrjimättömyyteen perustuen, tulee kuitenkin siitä, että voidakseen olla syrjityn vähemmistön edustaja, toiseutuu väistämättä. Syntyy jaottelu ”meihin” ja ”heihin”, valtaväestöön ja vähemmistöön, ja tämän jaottelun täytyy olla selkeä, jotta vähemmistön jäsen voidaan tunnistaa vähemmistön jäseneksi, ja vähemmistön jäsen tunnistaa itsensä vähemmistön jäseneksi. Ilman toiseutumista ei ole vähemmistöä, ja ilman vähemmistöä ei voi olla vähemmistön syrjintäsuojaa. Jos oman homoseksuaalisuuden hyväksyminen tapahtuu vähemmistösuojan kautta, niin se vaatii voimakasta samaistumista homoseksuaaleihin tai lesboihin ryhmänä. Itsensä toiseuttaminen on tällöin hyväksynnän hintana.
Voi tuntua omituiselta, että se, kokeeko jonkun seksuaalisuuden muodon myönteisenä ja toivottavana, perustuu käsitykseen siitä, että vähemmistöjä ei saa syrjiä. Jos ajatellaan, että oma seksuaalisuus on hyvin intiimi alue ja siihen liittyvät tunteet hyvin herkkiä, niin silti siis yhteiskunta vaikuttaisi tunteisiin oman seksuaalisuuden hyväksymisestä ja tämä hyväksyminen tapahtuisi vähemmistösuojan kautta. Yhteiskunta kuitenkin vaikuttaa myös näihin sisäisiin ja herkkiin tunteisiin. Myös herkät sisäiset tuntemuksemme ovat yhteiskunnan vaikutusten alaisia.

Suvaitsevaisuus kuuluu osana vähemmistösuojaan, ja vähemmistön edustaja voi vaatia, että vaikka enemmistö ihmisistä pitäisi seksiä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa vastenmielisenä, niin suvaitsevaisuuden periaatteiden mukaan hän ei saa ilmaista tätä tuntemustaan. Valtaenemmistö noudattaakin tätä periaatetta, ja seksuaalivähemmistöjä kohdellaan suvaitsevaisesti, joskin suvaitsevaisuus voi välillä rakoilla esimerkiksi vitseissä tai esimerkiksi jalkapalloyleisön huudoissa.
Jos ajatellaan seksuaalimoraalin muutoksia, niin 1900-luvun alusta lähtien on ollut havaittavissa moraalin liberalisoitumisen suuntaus. Ennen liberalisoitumista oli vain yksi ja oikea seksuaalisuuden muoto ja se oli lisääntymistarkoituksessa harjoitettu miehen ja naisen välinen seksi avioliitossa. Asteittain tämä yksi ja ainoa seksuaalisuuden muoto on menettänyt yksinvalta-asemansa, ja seksuaalisuuden moninaisemmat muodot ovat tulleet hyväksyttävimmäksi. Joidenkin mielestä yhteiskunnassa onkin jo tapahtunut täydellinen romahdus seksuaalimoraalin alueella. Käsitteellä anomia viitataankin sosiologiassa tilaan, jossa perinteinen moraali on romahtanut, ja ihmiset joutuvat vaikeuksiin, koska heidän on vaikea käyttäytyä normittomassa tilanteessa. Mutta moraali ei ole romahtanut, josta on osoituksena se, että esimerkiksi useat uskonnolliset piirit ovat halunneet nostaa perinteiset seksuaalimoraalin arvot jälleen kunniaansa. Vaikka kyse on uskonnollisista ryhmittymistä, niin uskonnolliset ryhmittymätkin ovat osa yhteiskuntaa ja niiden sisäiset kannanotot heijastelevat koko yhteiskunnan tilaa. Tilannetta voisi kuvata myös siten, että vaikka ihmiset eivät enää ajattele, että ”lisääntymistarkoituksessa harjoitettu heteroseksi avioliitossa” on ainoa oikea seksin muoto ja muut seksuaalisuuden ilmenemismuodot on kiellettävä, niin ihmiset silti ajattelevat, että rakkaussuhteessa harjoitettu heteroseksi on parempaa seksiä. Ja muita seksin muotoja on suvaittava lähinnä sen vuoksi, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän parhaaseen seksuaalisuuden muotoon. Moraali ei merkitse sitä, että yhteiskunnassa joku asia määritellään kielletyksi tai sallituksi, vaan myös sitä, että joku asia määritellään paremmaksi ja joku huonommaksi.
Seksuaalimoraali lopulta ankkuroituu parisuhteisiin, ja kun ihmiset useimmiten haluaisivat elää parisuhteissa, niin enemmistö nojaa vielä tänäkin päivänä vankasti seksuaalimoraaliin, joskin joukossamme elää huomattavan paljon ihmisiä, joiden seksuaalimoraalia voisi kuvata parhaiten sanalla seksuaalianarkistinen. Mutta vaikka seksuaalimoraalisen anomian kannattajia on paljon, niin silti myös vähemmistöjen syrjimättömyyden puolustajillakin on vielä tärkeä osa yhteiskuntamme seksuaalimoraalin pyörteissä.

Homoillakin on toinen osapuoli mies ja toinen matkii naista.Riitojahan homoilla on paljon ,joku sanoi että pyllistävän osapuolen osa on ankea ja nöyryyttävä .Häpeä on
homoilla jatkuvasti ja siksi he pyrkivät ottamaan avioliiton termejä ja puhumaan kuin heillä olisi vaimo,vaikkakin kaksi mulkkua vaan yhdessä kuittailee.

Tuohon anomiaan en ota kantaa mutta tuo "homoseksuaalien määritteleminen vähemmistöksi" ei ole mielestäni mikään mielipide, vaan kiistaton fakta. Tuossa yllämainitussa tekstissä sekä uskonnollisissa teksteissä ei lähestytä asiaan ominaisuutena, vaan jonkin seksuaalimoraalin kautta. Ajatellaanpa vaikka että seksuaalimoraali olisi täysin rappiolla, homoseksuaalisuus ei luonnonmukaisena ominaisuutena katoa mihinkään. Se mitä pidetään oikeana, vääränä, hyvänä, pahana, vastenmielisenä tai ei-vastenmielisenä on sitten mielipide asia.

Siis ne kaksi tapaahan ovat:
- okei, sä oot siis homo. Okei, ihan cool. Voidaanko me silti olla kavereita ?
- okei, sä oot siis homo. Yritän kaikin tavoin etsiä perusteita, etten voisi hyväksyä sitä sinussa.

Aloittaja on päättänyt lähteä perustelemaan, ettei vaan tarvitsisi hyväksyä. Se toinen tapa olisi helpompi...

Tässä ollaan ihan oikeiden asioiden äärellä. Perhekeskeisyyden puuttuminen tarkoittaisi toki yhteis- ja kansakunnallisesti paljon monia muitakin asioita. Mutta tämä on tärkeä näkökulma, se normi tai moraalikäsitys mitä vasten peilataan.

En hyväksy koskaan mitään mielensairautta ihmisessä. Se on musta aukko ja lääkärit ei tunnu homoja auttavan. En minäkään osaa. Tehkää itse jotain asianne eteen.
Hyväksyntää ei terveellä ihmisellä ole sairauteen.
Kaikki terveet ihmiset pitää terveyttä ensisijaisena asiana eikä sairautta.
(vaikka sairausluokitus poistettiin..poistuiko sairaus? ).