Kirkkoherran lauseke nuorista...

evlutsrknjäsen

"Alle kaksikymmentä vuotiaat nuoret ovat vain seurakunnalle KULUERÄ, lausui Okun evlut srk kirkkoherra edellisessä kirkkovaltuuston kokouksessa.
Törkeää kielenkäyttöä tuollaisessa asemassa olevalta kirkon edustajalta.
Taitanee vaatia asian viemisen tuomiokapitulille tiedoksi. Mutta onneksi hänen puheensa onkin jo kuultu mm. Kuopiossa evlut kirkon puolella. Ilomantsilaisethan jo miehen tuntevat aikaisemmilta vuosilta...
Valtuuston kokouksessa luovutettiin valtuuston edustajille nuorten vetoomus, jonka oli allekirjoittanut yli 500 srk,n jäsentä.
Aiheena huoli nuorisotyön alasajosta Okun seurakunnassa. Se onkin ollut kirkkoherran silmätikkuna jo pitkään. Ikävää, todella ikävää.
Myös toinenkin nuorisotyön viranhaltija on lähdössä pois Outokummusta .Työt aiotaan teettää vapaaehtoisilla isosilla.
Taitaapa kirkkoherramme olla huonot työsuhdetaidot kun väki alkaa paeta Srk,n palkkalistoilta. Kuinkahan monta jäsentä täytyisi erota kirkosta, että kirkkoherra saataisiin kuriin?
Kirkovaltuuston pöytäkirjoissa mainitaan viime syksyltä, että työilmapiirin takia on oltu yhteydessä mm. työsuojelupiiriin. Kuinkahan asia on edennyt, arvoisat kirkkovaltuuston jäsenet?!
Vai vieläkö kirkkovaltuuston jäsenet "laittavat päänsä pensaaseen" todellisesta tilanteesta kirkon sisällä? Pelkkä kirkkokahvilla käynti jo jo joo mentaalilla ei enää riitä.

19

738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Millainenjohtajasellai

      Noh samassa valtuustossa istuu tämä mr sosiaalipummi!

    • euro69

      Tarvitseeko olla jäsenenä tällaisessa kuppikunnassa josta ei ole kenellekään mitään hyötyä ?? Erosin noin 30 vuotta sitten enkä takaisin mene, säästöni vuodessa on noin 1000 euron luokkaa joten silläkin on oma merkityksensä.

      Rakastan lähimmäisiäni enkä ole se huonompi ihminen kuin muutkaan vaikka en maksakaan turhasta...

    • armonkerjäläinen

      Kaikki ollaan syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla. Lähimmäisen rakkaus ei riitä taivaspaikkaan, eikä mikään ihmisteko. Ainoastaan ottamalla Jeesus Kristus pelastajaksi ihminen pelastuu. Joh.3:16

      • euro69

        Minulle riittää vaimoni ja lähimmäisen rakkaus. Tulenruuaksi tai monttuun mennessä en tarvitse muuta mitään jumalia enkä jeesuksia riesoikseni.
        Taivaspaikkoja ei ole olemassakaan ne on vaan aivopesty meidän ajatuksiin pennusta alkaen, minä olen aivan yhtä oikeassa kuin sinäkin jumalinesi.
        Mitä on synti, sitä ei lue Suomen lakikirjoissa vaan ainoastaan suuressa satukirjassa raamatussa, maamme lait on ainoat oikeat ja terve järki joiden varaan rakennan elämäni...

        En edelleenkään ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan, sinäkään et ole parempi muita vaikka kuinka uskotkin...


    • uuspakana

      Martti Luther kehoitti aikoinaan: "Mene kammioosi, keskustele siellä Jumalasi kanssa. Älä korsku ja ylvästele, älä tyrkytä asiaasi toisille. Sielusi rauha on sinulle ansioksi".
      Merkillistä on tämä ev.lut. kirkon maallistuminen ja tapainturmelus. Pahin ilmiö on, kun nykyisin kirkon alttarilla tanssitaan ja kiljutaan. Missä on hartaus?
      Kun maksat elämäsi ajan kirkollisveroa, pitää sinun siitä huolimatta maksaa erikseen jokaisesta palvelusta, mitä kirkolta pyydät. Tämä ei ole oikein, vai onko ?
      En halua kirkkoon kuulumattomana uskovaisena rienata kirkon meininkiä. Lutherkin sanoi aikanaan:"Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi". Näin minä uskon.

      • eipönötysuskova

        Kaipa sitä voi pyhyyden, armon ja Jumalan rakkauden kokea ylistystä tanssiessaan tai laulaessaan, ilman hirvittäviä hartauksia ja jäykkyyksiäkin?


    • Jos.et.ole.jäsen

      Anna jäsenten käydä kisaansa.

    • Ihmisyyskunniaan

      Kirkkoherra Vasaran toiminta seurakunnan ylimpänä pomona on ylittänyt jo YLE;nkin uutiskynnyksen. Hyvä näin. Ei kirkollinen pomokaan voi toimia noin törkeästi hlökuntaansa ja nuoria kohtaan.
      Seuraava siirto lienee Tuomiokapitulille ilmoitus ja tutkimuspyyntö.
      Alkaa näyttää siltä, että ko. henkilön jatkaminen nykyisessä virassaan ei voi jatkua.

      Vieläkö vanhimmat "kahvitetut " kirkkovaltuuston jäsenet ( ent työntekijät, yrittäjät) painavat päänsä pensaaseen moisesta toiminnasta?

    • QuikkaGoponen

      Tarvitseeko olla mokoman kuppikunnan jäsen, minä en kuulu mihinkään kirkkokuntaan enkä tarvitse niiden toimintoja missään vaiheessa. Maistraatti palvelee kaikessa tarvittavassa elämän varrella samoin kuin oikeuslaitoskin jos sellaiseen on tarvetta.

      En tarvitse elämääni satuja enkä mitään yliluonnollista ihmisen keksimää höpöä, Suomen laki riittää ja sitä voi rikkoa kun ei jää kiinni..

      Kaikki joukolla mokomasta tarpeettomasta satukerhosta eroon, turhasta ei tarvitse maksaa...

    • ihan.sama.mikä

      Eiköhän ole aivan sama, mitä tuotetta tai palvelua yhteisö tuottaa. Asiallista pitää toiminnan olla.
      Seurakunnan työilmapiiri on iät ajat ollut huono.

      • Kirkonjäsen

        Kirkollisveroa voisi nostaa reilusti. Kirkon jäsenillä varaa pitää nuorista huolta.

        Vero reilusti ylös


    • Rahakin.ratkaisi

      Olis eron aika

    • Rahakysymys

      Onko usko siis rahakysymys?
      Monellako eurolla sinulle saisi uskon myytyä?

      • Rukousnauha

        300 - 500 euroa säästyy ja rukoilla voi ilman ylpeitä kirkkoherroja joille nuoret vain painolastia..


      • Johan.olet

        Pois menollako sinä autat niitä nuoria?


    • Esa96

      Kirkkoa en kaipaa mihinkään, 20 vuotta sitten erosin ja tuhansia olen säästänyt kun satuilijoille en ole maksanut. En ole siitä huolimatta sen huonompi ihminen vaikken usko jumaliin ja turhanpäiväisiin satuihin..

      • Rapu.merrassa

        Kirkon satujuttuja kuitenkin mielenkiinnolla seuraat? Kuka on sinua huonoksi ihmiseksi arvellut? Lienet ihan itse se epäilevä.


    • 5876

      Satuja

      • PARTAHARJU

        Olen jutellut muutamien ihmisten kanssa jotka on iloisia luonteita ja kysynyt onko heillä elämässään ollut jokin vaikea kriisi josta he on selvinneet.Ovat.Minä olen myös.Ihme että olen elossa muuten.Kotikadullani minua kukaan tuskin pitää edes kirkon jäsenenä .Viimeisestä kirkossa käynnistäkin tulee 2 vuotta.Rukoillut olen säännöllisest läpi elämäni.Se on auttanut jopa heikkoina päivinä.Se on ollut ponnahduslauta uusiin seikkailuihin. Satuja vai totta ihan sama.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4269
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2100
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      242
      1023
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      135
      1021
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe