Piirisihteerit kokoustamassa ruotsinlaivalla

piirisihteerit_reissussa

Ruotsinlaivoilla yli 15 vuotta eri tehtävissä työskennellyt viihdeosaston työntekijä kokee, että persujen ja muiden suomalaisten juomiskulttuurissa on selkeä ero.

– Persut vetävät aina neliveto-änkyrät, kun tulevat laivalle, hän sanoo.

Viihdeosaston työntekijä kertoo tapauksen ristelilijän kahvilasta muutamien vuosien takaa.

– Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun. Ajattelin, että ehkä joltain lapselta on päässyt kakka. Pian tajusin, että haju tulee yhdestä pöydästä, jossa ei ollut lapsia vaan aikuisia joilla kaikilla PS-lippis ja leijonariipus. Kailottivat kovaan ääneen olevansa PERUS-suomalaisia eikä mitään mamuja. Suomen lippukin oli laitettu rekvisiitaksi pöytään.

– Siellä oli sitten se persunainen, joka oli riisunut lippistä lukuun ottamatta itsensä alasti ja hän ulosti kahvilan lattialle. Uskomaton näky!

– Soitin vahdit hakemaan naisen ja siivoajat siivoamaan. Persunainen ei edes halunnut laittaa vaatteitaan päälleen. Hänet käärittiin sitten lakanaan ja vietiin pois.

24

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neliveto_PS

      Persut liikkuvat aivan yleisesti nelivedolla talvella liukkaiden kelien aikaan. Tähän on ohjeistanut puoluetoimisto.

      • VoiVasurinValheita

        PersVasurin värittämän jutun alkuperäinen versio ilta-sanomista:

        Viihdeosaston työntekijä kertoo tapauksen risteillijän kahvilasta muutamien vuosien takaa.

        – Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun. Ajattelin, että ehkä joltain lapselta on päässyt kakka. Pian tajusin, että haju tulee yhdestä pöydästä, jossa ei ollut lapsia.

        – Siellä oli ruotsalainen nainen, joka oli riisunut itsensä alasti ja hän ulosti kahvilan lattialle. Siinä oli ruotsalainen pöytäseurue, ja he olivat aika päissään.

        – Soitin vahdit hakemaan naisen ja siivoajat siivoamaan. Nainen ei edes halunnut laittaa vaatteitaan päälleen. Hänet käärittiin sitten lakanaan ja vietiin pois.


    • juoppolallien-peruSS

      Satasen akka ottanut parit Mattilat??

      • persuakat_asialla

        Koska puoluetoimisto on ohjeistanut, persuakat liikkuvat kesäisinkin nelivedolla - varsinkin Tukholmassa.


    • soinisutkimuksia457238

      "Kun liikkuu nelivedolla, ei kaadu niin korkealta. Sen minä osaan"

      Isä Timo

    • ArhillaNelivetoPäällä

      Paljon on vasuri nähnyt vaivaa sepittääkseen turhan tarinan.
      Tuohan on puhdasta vasuri-legendaa.

      Oikeasti tuohan kertoo Vasemmiston vihasta kaikkia muita puolueita kohtaan.
      Tarinan alkuperäinen versio taisi kertoa vasureista vaaliMatkalla Tallinnaan.
      Tarinan innoittajana on ollut Arhinmäen kiekkomatkat ei niin selvinpäin.

      • Vasurit_syö_lapsiakin

        Tämä arhinmäkisyndroomasta kärsivä vainoharhainen näkee vasuriaaveita joka paikassa.


      • RyyppyPutki
        Vasurit_syö_lapsiakin kirjoitti:

        Tämä arhinmäkisyndroomasta kärsivä vainoharhainen näkee vasuriaaveita joka paikassa.

        Niin tottahan se on nuo Arhinmäki-jutut, mitäs aaveita sinä olet nähnyt??


    • lempeästi.kysyvä

      Onko siinä muka jotain uutta, että satasen akka väänsi tortut lattialle??

      • neliveto_akka

        Kun satasen akka etenee neli-vedolla, siinä on parasta olla tukihenkilö mukana kakkapussien kanssa.


    • isoruskeajytky

      Kun satasen akka lupaa tarjota torttua, nyt ainakin tiedämme, mitä se tarkoittaa?? HYH HYH!

      • vasurinKakkaPäivä

        Kelläs vasemmistossa on syntymäpäivä kun kakkua vaaditaan???


    • persuakan_kutsuhuuto

      Tule käymään kultaseni karvaperse-persuseni niin tarjoon sulle torttuuuu.....

      • LillunHuuto

        Hah, lillukanvarsia, sanoi persVasuri!!


    • Baarimikko_kertoo

      – Voi helposti osoittaa, kuka on persunainen, kuka kokoomuslainen ja kuka keskustalainen nainen, vuosikymmeniä laivojen baareissa työskennellyt henkilö kertoo.

      1980-luvulta asti eri baareissa työskennellyt henkilö kertoo näkemiensä tapausten perusteella, että esimerkiksi persunaisen, kokoomuslaisen ja keskustalaisen naisen erottaa ruotsinlaivalla jo siitä, että juomatilaukset ovat persunaisella erilaiset.

      – Kun persunainen, kokoomuslainen ja keskustalainen nainen tulevat baaritiskille, kokoomuslainen ja keskustalainen nainen haluavat jonkun hienon cocktailin. Mutta kun persunainen tulee tiskille, hän örisee ”pistä kymmenen kossua”.

      – Voi helposti osoittaa, kuka on persunainen, kokoomuslainen ja keskustalainen nainen. Kokoomuslaiset naiset pukeutuvat. Heillä on hameet ja vaatteet viimeisen päälle, ja he tilaavat kalliita juomia. Jos on uusivuosi, ei mitään kuohuviiniä, vaan samppanjaa. He nauttivat ja osaavat käyttäytyä.
      – Keskustalaiset naiset eivät välttämättä pukeudu yhtä hienosti kuin kokoomuslaiset, mutta pukeutuvat kuitenkin hyvin. He näyttävät hoidetuilta. He tekevät pöytäryhmiä, joissa miehet ja naiset pitävät hauskaa keskenään – eivät miehet ja naiset erikseen. Keskustalaiset voivat laulaa jonkun laulun, ja se on sellaista ilonpitoa.

      – Sitten ne persunaiset – he eivät häpeä mitään. Heillä on tiukat vaatteet, ja tatuoinnit ovat näkyvissä. Persunaisen tatuoidut käsivarret ovat kuin siankinkut. Kun on saatu vedettyä ne kymmenen kossua, ollaankin sitten jo nelivetokunnossa.

      Baarityöntekijän mukaan persunaisilla näkyy huomattavan paljon paljasta ihoa housujen vyötärön ja puseron välillä. Ne ovat poikkeuksetta paksuja läskimakkaroita. Kun persunainen kyykistyy, persvako tulee esiin kuin rasvanahkaduunarilla.

      • VasuriHaisiPaskalle

        PersVasurin värittämän jutun alkuperäinen versio ilta-sanomista:

        Viihdeosaston työntekijä kertoo tapauksen risteillijän kahvilasta muutamien vuosien takaa.

        – Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun. Ajattelin, että ehkä joltain lapselta on päässyt kakka. Pian tajusin, että haju tulee yhdestä pöydästä, jossa ei ollut lapsia.

        – Siellä oli ruotsalainen nainen, joka oli riisunut itsensä alasti ja hän ulosti kahvilan lattialle. Siinä oli ruotsalainen pöytäseurue, ja he olivat aika päissään.

        – Soitin vahdit hakemaan naisen ja siivoajat siivoamaan. Nainen ei edes halunnut laittaa vaatteitaan päälleen. Hänet käärittiin sitten lakanaan ja vietiin pois.


    • kusetusko

      Kukas se oli selvinpäinen persu?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe