Attendo tulossa Kemijärvelle

nytSaatteYksityistä

Monikansallinen Attendo on valloituksessaan ehtinyt pohjoissuomeen. Jo vuosia sitten valloitettiin eteläsuomea. Ostettiin perheyrityksiä jotka työllistivät paikkakuntalaista naistyövoimaa, ja jotka maksoivat veronsa Suomeen.
Alalla sinnitelleetkin perheyritykset joutuivat myymään koska kilpailutuksessa hävisivät vahvalle Attentolle.
Ihmekkös tuo jos hävisivät pystyihän iso yhtiö polkemaan hinnat, ja vaikka tappiollakin tarjoamaan muutaman vuoden. Niin onhan selvinnyt mitenkä Attentokin vei voittonsa veroparatiiseihin.
Mielenkiintoista on nähdä kun nämä "Attentot" saavat monopoliaseman mitä silloin tulee vanhustenhoito maksamaan kun vaihtoehtoista kilpailijaa ei ole.

Nythän jo huhuillaan mitenkä Attentokin tulee pudottamaan hoitohenkilökunnan palkkoja, silloinhan hoitokin tulee edullisemmaksi.

70

1663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nipsuttaja

      Eihän se yksityistäminen koske vain vanhuspuolta vaan mukaan tulee myös vammaispuoli!!!

      • uudistua.pitää

        Onkohan yksityinen toimija tehokkaampi kuin nää kunnalliset? Näissä kunnallisissa palveluissa on urauduttu ja jääty paikalleen polkemaan?Se maksaa. Kilpailu aina terävöitttää. Oleskelutyöpaikat loppuu. Turhaa hallintoa puretaan..näin kai se menee ? Veronmaksajat ja asiakkaat oittavat?

      • tulevaisuusONtämä
        uudistua.pitää kirjoitti:

        Onkohan yksityinen toimija tehokkaampi kuin nää kunnalliset? Näissä kunnallisissa palveluissa on urauduttu ja jääty paikalleen polkemaan?Se maksaa. Kilpailu aina terävöitttää. Oleskelutyöpaikat loppuu. Turhaa hallintoa puretaan..näin kai se menee ? Veronmaksajat ja asiakkaat oittavat?

        Kyllähän monikansalliset firmat näkevät tuottavan bisneksen. Kun päästään monoboliasemaan on myös hyvä rahastaa. Kyllä nytkin laiminlyönnit vanhustenhoidoissa on juuri tapahtunut yksityisissä laitoksissa. Jokatapauksessa suuntaus on myös että asiakas vastaa hoidoistaan yhä enemmän.
        Etekäsuomessa moni vanhus jo joutuu maksamaan hoitonsa kokonaisuudessaan siihen ollaan menossa.

    • demaritjarruttaa

      Tämä on ehdottoman hyvä asia. Kunnan laiskat eivät saa mitään aikaan, kun tulee yksityinen toimija jonka systeemit on kunnossa alkaa tapahtumaan.

      • olenSeuraillut

        Olen kyllä seuraillut hoitohenkilökunnan työkiireitä. On kyllä melko törkeää puhua laiskuudesta. Epäilempä suuresti oletko sinä itse ollut koskaan työelämässä? Kokemuksesta tiedän mitenkä ne jotka itse eivät ole kopeutuneet työelämään, on niitä kaikkien kärkkäimpiä arvostelemaan toisia.

      • Ghuihjkl

        Kuvitteletteko ihan oikiasti?
        Että attendo toisi kemppaan töitä.

        Äläkää oikeasti kuvitelko sellasta ja uskoko! 😂
        Attendo vain pelkkä välityspalvelu jossa sen työntekijät nauttii palkasta....?

      • Kustaava

        Attendo on erittäin huono maine on alalla. Suomessakin tulossa oikeusjuttu.

    • edullisuutta

      Kyllähänfirmoille Kemijärvi on juuri sopiva paikka yksityisille hoitofirmoille. Kansan mielipide suotuisa yksityisyydelle. Televisiossahan kerrottiin mitenkä Attentokin tulee vähentämään hoitohenkilökuntaa ja pudottamaan palkkoja.

      Kekijärvellä on koulutettuja lähihoitajia yllin kyllin, ei vanhukset välttämätä tarvitse korkeastikoulutettuja sairaanhoitajia.

      Täällä on ja lisää tulee maahanmuuttajia jotka tarvitsevat työtä, valtion palkkatuella firmat saavat heistä edullista työvoimaa. En epäile yhtään eikö Attento menesty Kemijärvellä.

      • tulijoitaOn

        Työpaikkojen niukkuuden takija naisia tulee töihin vaikka 8€ tuntipalkalla, jos ei paikallisille kelpaa matuja on tulossa. Turhaan maksetaan suuria palkkoja ja annetaan pitkiä lomia.

    • Kurjuuttakurjuutta

      Malmön käräjäoikeudessa Ruotsin ensimmäinen Isis-isku?
      Isis otti heti tuoreeltaan syyn murhapoltosta niskoilleen, mutta Malmön poliisi ei julkaissut viestiä.

      Viime syksynä muuan 30-vuotias sunnimuslimi päätti, että Malmön Norra Grängesbergsgatanilla sijaitsevassa shiiojen kerhotilassa harjoitetaan väärää islamia. Mies kävi heittämässä kerhotiloihin pari palopommia ja tilat paloivat lunastuskuntoon
      Isis on kehottanut kannattajiaan terrori-iskuihin myös Suomessa:

    • Tätä Sipilä ja Orpo halusivat ja tätä se tulee jatkossa olemaan. Yksityisillä yrityksillä on vain yksi tavoite ja se on voiton maksimointi.
      Tietysti nykyään puhutaan mm. arvoista. Se on konsulttifirmojen tapa nyysiä oma osansansa liikevaihdosta.
      Myös laatujärjestelmät kuuluvat tähän kategoriaan, tosin niissä on hyvääkin.

      Sitten puhutaan siitä tehokkuudesta. Mistä se tehokkuus tulee kun kuitenkin yksityinen toimija teettää samat työt pääosin samoilla henkilöillä jatkossakin?

      Kustannussäästöä tulee siitä että palkkoja alennetaan ja teetetään enemmän töitä. No, mihin se johtaa?
      Potilas saa vähemmän ja huonompaa hoitoa kuin ennen mutta se tapahtuu nopeammin. Siihen on palveluntoimittaja tyytyväinen. Mitäpä muuta siitä seuraa?
      Homma toimii kuin likuhihnalla ja silloin jää sairauksia havaitsematta. Kuolleisuus kasvaa mutta mikä tärkeintä palveluntuottaja saa lisää voittoa ja helpommalla. Siis alkuperäinen tarkoitus toteutuu!

      Kun palveluntoimittaja on päässyt sisään tuottamaan palveluita on helppo alkaa nostamaan hintoja ja kiristämään sopimuksia. Ja kohta ollaan tilanteessa jossa palvelu on huonompaa ja kalliimpaa kuin aiemmin julkisen palveluntoimittaja aikana.

      • turhaa.pelotelua

        Tää on sitä demareiden pelottelua.uusi aika uudet toimintatavat.Säännöt ne tulee yksityiselkkin toimijoille.Laatuvaatimukset kaikille samat.Valtion rahat eivät riitä hyyssäämään demareiden aikanaan tehtyjä kaikenmaailman palveluja ja johtajia.

      • KöyhäLauleskelija

        Tässähän ingenjööri kiteytti koko SOTEn jujun. Olen samaa mieltä. Kehityksen suunta on surkea ja siinä mielessä tulemme ottamaan takapakkia.

        On toki totta että julkinen sektori kaipaa sparrausta. Ajattelen tässä ensimmäisenä opetusalaa. Eihän missään muualla ole 2,5 kuukauden kesälomia täydellä palkalla. Syksyllä on syyslomat, jouluna lomaillaan vähintään kaksi viikkoa ja keväällä hiihdellään, tottakai, vähintään viikko. Työpäivinä tunteja tehdään varsin vähän. Tämä kaikki tehdään verovaroin, kuinkas muuten.

        Terveydenhuolto on mielestäni alue jonka ensisijainen tehtävä ei ole rahastaminen vaan nimensä mukaisesti terveyden huolto. Yksityistäminen ja kilpailutus on monissa asioissa hyvä. Se vaatii kuitenkin tiukkaa valvontaa. Ellei valvonta pelaa, kohta kukaan ei tiedä kenen vastuulla mikäkin toiminto kuuluu ja mitä kustannuksia toiminnoista tulee.

      • tupla-ekonomi
        turhaa.pelotelua kirjoitti:

        Tää on sitä demareiden pelottelua.uusi aika uudet toimintatavat.Säännöt ne tulee yksityiselkkin toimijoille.Laatuvaatimukset kaikille samat.Valtion rahat eivät riitä hyyssäämään demareiden aikanaan tehtyjä kaikenmaailman palveluja ja johtajia.

        No onkos "säännöt" toimineet pankkisektorilla?
        Valuutat sekä pankkitoiminta vapautettiin vuosituhannen vaihteessa ja miten on käynyt?
        Pääomat on valuneet veroparatiiseihin, nyt valitetaan ettei valtiolla ole resursseja, ihmekös tuo.....

      • tunteja.lisää
        KöyhäLauleskelija kirjoitti:

        Tässähän ingenjööri kiteytti koko SOTEn jujun. Olen samaa mieltä. Kehityksen suunta on surkea ja siinä mielessä tulemme ottamaan takapakkia.

        On toki totta että julkinen sektori kaipaa sparrausta. Ajattelen tässä ensimmäisenä opetusalaa. Eihän missään muualla ole 2,5 kuukauden kesälomia täydellä palkalla. Syksyllä on syyslomat, jouluna lomaillaan vähintään kaksi viikkoa ja keväällä hiihdellään, tottakai, vähintään viikko. Työpäivinä tunteja tehdään varsin vähän. Tämä kaikki tehdään verovaroin, kuinkas muuten.

        Terveydenhuolto on mielestäni alue jonka ensisijainen tehtävä ei ole rahastaminen vaan nimensä mukaisesti terveyden huolto. Yksityistäminen ja kilpailutus on monissa asioissa hyvä. Se vaatii kuitenkin tiukkaa valvontaa. Ellei valvonta pelaa, kohta kukaan ei tiedä kenen vastuulla mikäkin toiminto kuuluu ja mitä kustannuksia toiminnoista tulee.

        Opetusala kokonaisuudessaan tarvii tosissaan uudelleen järjestelyjä.Opettajien työaika on viikossa kait siinä 24 tunnin verran? Tavis tekee töitä ainaki 37-40 tuntia per viikko. No opettajien lomat ovat sitten aivan eri luokkaakuin muijen kansalaisten. Onkhan kunnilla varaa enää siihen ? Ei kannata ensimmäiseksi kysyä OAJ:lta.

    • Firmanmies

      Kuntasektorin pomot ovat usein se heikoin lenkki. Harvalla kokemusta oikeasta työelämästä. Siksi käsitys työsuoritusten saavutustasosta heikko ja ei sitten osata vaatia tai valvoa. Hoetaan vaan työntekijöiden vähyyttä. Reilut 3 kuukautta ollan pois töistä. Pari kuukautta vuosilomaa. Työajanlyhennys. Lomarahanvaihtovapaat. Keskimäärin 16 pv sairauslomaa. (Yksityisellä 5). Keski.ikä reilusti yli 50 vee. Siinä sitä on kikyä.

      • LettutieteenVihtori5

        Siis näytät olevan vahvasti sitä mieltä että työtä pitää tehdä enemmän. SOTEn ainoa kärsijä ei siis olekkaan potilas vaan hoitajat tuovat sen säästön.
        Ja ainoat jotka tästä hyötyvät ovat rikkaat sijoittajat.

        Saa nähdä mitä Suomelle vielä jää kun tämä GebbuliSipilän pääministerikausi päättyy?

    • näin_mennään

      Monikansalliset sijoitusfirmat ovat hyvin halukkaita ostamaan kiinteistöt, ja kunnat taas mielellään rahapulassa niitä myyvät.
      Moni kunta ei halua ajatella mitenkä tulee vapaaehtoisesti asetettua hirttosilmukka kaulaan.
      Muutaman vuoden ajan vanhustenhoitokin voi olla jopa edullista, eihän Attenton kaltaiset firmat halua huonoa mainosta tilanteessa jossa kunnat järjestelevät hoitoketjujaan.
      Kun aika kuluu ja kiinteistöt on sijoittajilla ollaan monopolitilanteessa, ja hoitohintakin voidaan hinnoitella ilman kilpailua.
      Hyviä esimerkkihän oli sähköyhtiö Caruna joka pääsi vapaasti ryöstämään asiakkaitansa.
      Sijoittajathan mielellään ostaisivat Suomesta vesilaitoksiakin, sehän olisi myös hyvä bisnes ihmiset kun eivät ilman vettä pärjää, eikä sitä kaupunkipaikoissa muualta saa kuin hanasta.

    • Tietotaitova

      Hyvä että alan ammattilaiset ottavat tehtävät hoitaakseen. Esim. Palkanlaskenta,rakentaminen,teiden kunnossapito jne,jne on pääosin ulkoistettu, eikä kukaan enää taivastele tai haikaile noita takaisin kunnan hommiksi. Tehokkuus ja laatu vaatii ammattitaitoista sopimusten tekoa ja työn laadun valvontaa. Näin myös nyt hoitoalalla. Vastuuhenkilöille tulospalkkausjärjestelmä, jossa mittarina käytettäisiin, toki rahaa, mutta myös laatua ja asiakaspalautetta.

      • näinonhyvä

        Kyllähän suuntaus on yksityisiin hoitokoteihin. Suuntaus on myös että vanhukset joutuvat yhä enenimässä määrin kustantamaan hoitonsa itse. Kunnalliset hoitopaikat varataan varattomille vanhuksille, mikä onkin hyvä suuntaus.

        On puhuttu jo paljon mitenkä vanhuksien varat ovat tarkoitettu omaan elämiseen, eikä lapsille perinnöksi. Tämäkin ajattelumalli on hyvä kyllähän lasten pitäisi pärjätä omillaan. Käytännössä vanhus voi omaisuutensa halutessaan pitää vasta silloin kun aika jättää hoitokustannukset tulevat maksuun.
        Tähän ollaan menossa ja tälläistä käytäntöä jo toteutetaankin eteläsuomessa.

      • parempitulevaisuus
        näinonhyvä kirjoitti:

        Tottahan on, suomalaiset ikääntyvät, kuitenkin suurilla ikäluokilla on varallisuutta. On väärin alkaa maksattamaan hoitokuluja nuoremmilla ikäluokilla. Nuorilla on perheet, ja on velkaakin miksi pitäisi kustantaa varakkaampien ikääntyneiden hoitoja.
        Vasurit ovat aina maksattamassa yhteiskunnalla kaikki niinkuin rahat tippuisivat taivaasta. Siksipä minä katsonkin hyvällä jos Attento tulisi se olisi jo askel parempaan tulevaisuuteen.

      • kjhgasdl

        Miten tämä liittyy Attenton toloon. Eikos olis asiallista valita ketjusta oikea aihepiiri silloin keskustelut pysyisivät kasassa.

      • Erässs
        näinonhyvä kirjoitti:

        Kyllähän suuntaus on yksityisiin hoitokoteihin. Suuntaus on myös että vanhukset joutuvat yhä enenimässä määrin kustantamaan hoitonsa itse. Kunnalliset hoitopaikat varataan varattomille vanhuksille, mikä onkin hyvä suuntaus.

        On puhuttu jo paljon mitenkä vanhuksien varat ovat tarkoitettu omaan elämiseen, eikä lapsille perinnöksi. Tämäkin ajattelumalli on hyvä kyllähän lasten pitäisi pärjätä omillaan. Käytännössä vanhus voi omaisuutensa halutessaan pitää vasta silloin kun aika jättää hoitokustannukset tulevat maksuun.
        Tähän ollaan menossa ja tälläistä käytäntöä jo toteutetaankin eteläsuomessa.

        Ymmärsitköhän nyt oikein? Jos attendo tulee Kemijärvelle ja ostaa kaupungilta palveluasumisen, ei ole mitään kunnallista palvelua varattomille vanhuksille! Millähän nämä vanhukset yksityiset palvelut kustantaa kun tiukkaa tekee jo nyt!

      • kyllä_ymmärsin
        Erässs kirjoitti:

        Ymmärsitköhän nyt oikein? Jos attendo tulee Kemijärvelle ja ostaa kaupungilta palveluasumisen, ei ole mitään kunnallista palvelua varattomille vanhuksille! Millähän nämä vanhukset yksityiset palvelut kustantaa kun tiukkaa tekee jo nyt!

        Yksityisissä hoitokodeissa voi olla ns kunnan paikkoja elikkä niiden hoidot maksaa kokonaisuudessa kunta. Eihän varattomiakaan ojaan potkita toki heidät hoidetaan kunnan paikoilla.
        Joilla on varallisuutta ne maksaa niinkauan kuin euroja on, ja sitten kun omaisuus on syöty, kunta siirtyy maksajaksi. Näin se vaan menee, ja näin se tulee jossainvaiheessa Kemijärvelläkin menemään.

      • kysyvä.eksyy

        Kait se sotealue /valtio maksaa ?

      • ostopalveluSuomu

        Voisiko kunta ostaa tulevasta Suomun hoitokeskuksesta palveluita? Myös mielenrauhaa tarjottaisiin Suomun terapiassa?

        Esim se Suomun polku, SUOMU=HALLI jne jne.

        Pieni polku Suomun halki vie...

      • suomulle
        ostopalveluSuomu kirjoitti:

        Voisiko kunta ostaa tulevasta Suomun hoitokeskuksesta palveluita? Myös mielenrauhaa tarjottaisiin Suomun terapiassa?

        Esim se Suomun polku, SUOMU=HALLI jne jne.

        Pieni polku Suomun halki vie...

        Kuulehan sinä. Suomu valjastetaan ihan iloittelua varten jossa vähäpukeiset naiset tanssivat pöydillä. Näillä eväillä muutkin laskettelukeskukset pärjäävät.

        Levillekkin joka syksy naisporukat menevät rentoutumaan, ja hoidattamaan itseänsä , ja vieras seksi näyttelee tässä hoidossa tärkeintä osaa.
        Meidänkin työpaikalta lähtee syksyisin joukko miehiä jotka reenailevat kuukausia ihan Lapin matkaa varten. Juoksevat, syövät sipulija ja juovat kermaa että kunto kestäisi.
        Tähän pitäisi Suomunkin päästä ennenkuin alkaisivat rahavirrat pyörimään.Nykyaikana harva enään nousee suksille, satulaan ne haluavat.

    • vaihtoehtojaon

      Rahalla saa ja hevosella pääsee - myös tulevaisuudessa. Anglo-amerikkalaiseen tyyliin köyhät saavat jatkossa entistä huonompaa palvelua, sen jakojäännöksen. Tilanne muuttuu sikäli heikompaan suuntaan. Kyse on vain minun mielipiteestäni.

      Näin kävi peruskoulunkin kanssa. Eliittikoulut säilyivät, jotta näin ne lainsäädäntöaukot kierrettiin. Nyt meillä on heikkoja peruskouluja ja parempia. Jako on vähintäänkin kaksijakoinen. Isoissa kaupungeissa tapahtuu segregaatiota: paremmat ja heikommat koulut. Lukiot ovat vielä jakaantuneempia.

      Mutta annetaan hallitukselle mahdollisuus tehdä entistä parempi sote-ratkaisu.

      • sotea

        Rahalla tulee tulevaisuudessa olevan suuri merkitys. Saapas nähdä mihinkä sote vie. meni vanhustenhoidossakin on eriarvoisuutta. Esim etläsuomessa moni vanhus on itse joutunut maksumieheksi.
        Kun kun vanhus tarvii laitoshoitoa ja kaupunki ilmoittaa paikkojen olevan täynnä silloin on ollut pakko turvautua yksityiseen hoitokotiin.Tiedän tapauksen jossa hyvällä paikkalla ollut kaksio muyytiin. Rahat riittivät noin kahdeksivuodeksi jonka jälkeen kaupunki maksoi hoidot.
        Kyllä tähän suuntaan ollaan menossa mikä onkin hyvä. Vanhuksien määrä kasvaa eikä yhteiskunnalla ole varaa järjestää hoitoja kaikille.
        Siksipä on hyvä,joilla on omaisuutta ne pitää käyttää hyvinvointiin, ja varattomille on järjestettävä hoidot yhteiskunnan toimesta.

    • ekotrippi

      Yhteiskuntahan se maksaa, vaikka olisi kuinka yksityinen hoitolaitos, jos eläkeläisellä ei ole varoja tai rahaa. Taksitkin ovat yksityisiä ja tarvittaessa kunta tai valtio varattomalle maksaa. Ambulanssikin on usein yksityinen, mutta yhteiskunta tarvittaessa maksaa. Työterveyshuolto mm. Kemijärvellä on yksityinen, silti kunta maksaa vähäosaisen työläisen kustannukset, jos kunta toimii työantajana.
      Päivähoitokulut ovat tulojen mukaan jne jne ...

      • takki_ei-käänny

        Ensinnäkin työterveyshuollon pääasiassa maksaa Kela, ja osan työnantaja. Jos kunta on työnantajana silloin on myös kunta maksajana. Jos työnantaja on yksityinen kunta ei näitä maksa.
        Ja mitä tulee varattomiin eläkeläisiin kunta tulee huolehtimaan hoidoista, ketään tuskin jätetään hoitamatta. Kun taas tulevaisuudessa ne vanhukset joilla on varoja maksavat pääasiassa hoitonsa itse, mikä onkin ihan oikein.

        Suomi on menossa kovaa vauhtia länsimaiseen markkinatalouteen, jossa jokainen huolehtii itse itsestään, eikä ole yhteiskunnan kukkarolla. Tämä Usan malli tulee pidemmällä tähtäimellä nostamaan taloutta, ja pörssikursseja, lisää työpaikkoja.

        Minusta on kovin outoa ollaan niin markkinatalouden kannattajia, mutta kun pitäisi itse jotain maksaa silloin oltaisiin yhteiskunnsn kukkarolla ja kommunistien linjoilla, heillehän kaiken pitäisi ilmaiseksi.

      • ekotrippi

        Siis kunta tai valtio/Kela =yhteiskunta. Kelan työntekijän työterveyshuoltokulut maksaa yhteiskunta. Kunnan työntekijän työterveyshuollon kulut maksaa yhteiskunta. Yksityisen työntekijän vastaavat kulut maksaa loppupeleissä pitkälti yhteiskunta kun verotusjärjestelmässä vähennyskelpoiset kulut, kuten terveydenhuolto vähennetään ....lopullisessa verotuksessa.
        Oleellista on että tulee näitä yritysvetoisia toimijoita niin saadaan tehokkuutta, laatua ja taloutta. Sen vuoksi on varmempaa pidemmän päälle, että heikoistakin pidetään huoli, kohtalaisen lyhyillä jonoilla.

      • SOTErohovessoori
        ekotrippi kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä kuin kokoomuslaiset ja kepulit että yhteiskunta maksaa kaiken.
        Näinhän ne kokkareet haluavat nytkin tehdä uusia alipalkattuja työpaikkoja luomalla. Sitten kokkareet ovat vailla että yhteiskunta maksaa alipalkattujen vuokrat ja jakaa vielä vähän vaaterahaakin näille alipalkatuille.
        Tämähän olisikin kokkareille mieleen kun he omistavat suurimman osan vuokra-asunnoista. Mikäs sen turvallisempaa vuokrausta on kuin että yhteiskunta maksaa vuokrat.

        Kokkareet unohtavat aina sen, ettei yhteiskunta ole mikään rahasampo. Yhteiskun saa tulonsa verotuksen kautta. Kokkareet ovat perinteisesti verotusta vastaan ja tekevät kaikkensa välttyäkseen verojen maksamisesta.

        Sitten puhutaan yksityistämisen kautta syntyvistä säästöistä. En näe siinä mitään elementtiä millä tämä säästö syntyisi jos tässä tarkastellaan kaikkia palveluja pitemmällä aikajänteellä.
        Jo lähtökohtaisesti ajatus on absurdi sillä yksityisen yrityksen päätavoite on tehdä maksimaalinen voitto liiketoiminnalleen. En ole vielä tähän päivään mennessä kuullut sellaisesta yksityisestä yrityksestä joka pyörittäisi toimintaansa tarkoituksella ilman voittoa.

        Ruotsista on jo saatu kokemuksia yksityistämisen vaikutuksista. Suurissa keskuksissa se toimii hyvin ja pienillä paikkakunnilla ei. Ei siis voi puhua mistään yhdenvertaisesta terveyspalveluista.
        Tästä asiasta ovat lausuntoja antaneet hyvinkin monet tunnetut asiantuntijat. Sipilä ja Orvon Petteri eivät halua uskoa asiantuntijoita vaan uudistukseen lähdetään nopeasti ja huonolla harkinnalla. SOTEa ajetaan niinkuin käärmettä pyssyyn eli mennään perse edellä puuhun niinkuin se kuuluisa entinenkin mies.

    • asioitaSeuranneena

      Olen jonkinvarran joutunut perehtymään vanhusten hoitoon Lapissa, niinkuin myös eteläsuomessa.
      Senverran voin kertoa kokemuksesta, vanhustenhoito ei ainakaan tule parantumaan mitä se nyt on. Lapissa on vielä vsnhukset hoidettu suhteellisen hyvin, huonompan mennään.

      • eläkeläisetensin

        Lisää vaaliteemaa. Kyseessä ilmeisesti vanhempi kirjoittaja.

    • Sotemaisteri

      Kyllä ne keppanat osaa. Nyt SOTEn voimaantulo porrastetaan. Ekat maakunnat voi aloittaa puoli vuotta aiemmin ja vikat puoli vuotta myöhemmin. Nyt sote on kunnossa ja Suomi pelastuu!

      Voi helevetti mitä pelleilyä!

    • tätä_tarkoitin

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704042200096708_uu.shtml
      Suomessa mennään vauhdilla järjestelmään, jossa ne vanhukset joilla on omaisuutta maksavat myös hoidoistaan. Yksityisissä hoitolaitoksissa se on helpompi toteuttaa.

      Eteläsuomessa on paljon itsemaksavia vanhuksia. Eihän kukaan miekellään maksa, mutta jos kunnallisia paikkoja ei ole on se monelle pakon sanelema tilanne.

      • Karvakkoojanvonkamies

        Onko Attendolle siirtyvät työntekijät selvillä siitä, miten heidän eläkkeilleen käy. Ottakaa selvää, tulette yllättymään.
        Eihän ne kunnan maksamat palkat huippua ole ,mutta eläke kyllä on parempi kuin yksityisellä puolella.

      • GöyhäLaulaja

        Kukaan ei ole selvillä oikeasti mistään! Kepu haluaa maakuntamallinsa ja Orpo haluaa yksityistää(rahastaa) kaiken mahdollisen.
        Nyt kun Sointu pitää kynsin hampain kiinni ministeripestistään, Orpo ja Sipilä hoitavat homman kotiin sillä myöhemmin tuo sulle mulle junailu ei enää onnistuisi.

      • pamluottonainen
        Karvakkoojanvonkamies kirjoitti:

        Onko Attendolle siirtyvät työntekijät selvillä siitä, miten heidän eläkkeilleen käy. Ottakaa selvää, tulette yllättymään.
        Eihän ne kunnan maksamat palkat huippua ole ,mutta eläke kyllä on parempi kuin yksityisellä puolella.

        Entäs meidän vapaat ja lomat 2 kk lomia tippuu pois ja jää vain 5 viikkoa jäljelle, palkkakin tippuu!
        Eräältä tutulta sain myös kuulla että työpäivä on tosiaankin työpäivä. Ei tule mitään palkka pienenee ja töitäkin pitäisi tehdä.

      • Ghuii
        pamluottonainen kirjoitti:

        Entäs meidän vapaat ja lomat 2 kk lomia tippuu pois ja jää vain 5 viikkoa jäljelle, palkkakin tippuu!
        Eräältä tutulta sain myös kuulla että työpäivä on tosiaankin työpäivä. Ei tule mitään palkka pienenee ja töitäkin pitäisi tehdä.

        Totta!
        Kannattaa ottaa selvää näistä virmoista joille kemijärven yrityksien ja kaupungin työt myydään.
        Jos se toteutuu?

        Ensimmäisinä siinä kaikkien työntekijöiden asema tulee heikkenemään, jotka kuuluu näihin välitys yrityksien piiriin.

        Paljon löytyy tietoa netistä näistä työn välittäjistä. Johon attendo kuuluu myös kuuluu....

    • kemijärvi-rappiolla
    • kaupankäynti

      Ennen vaalaja Sipilällä oli aivan toisentyyppinen sote mielessä. Keskusta oli vielä silloin yksityistämistä vastaan.
      Hallitusta muodostettaessa tehtiin kaupat. Kepulle maakuntahallinto, ja Kokoomukselle valinnanvapaus. Soinille riittää kun saa Audilla kyytiä, ja saa pysyä hallituksessa.
      Kansa joutui polittisen kaupan kohteeksi jossa ei ainakaan syrjäseudun asukkaat pärjää.
      Voitte kuvitella yksityistämisen "kiiman" kun neuvolatkin piti jakaa markkinavoimille.
      Sipilä tekee nyt tämän likaisentyön sijoittaja kun on itsekkin ja jättää politiikan tämän hallituskauden jälkeen. Näin tulee tekemään myös Berner.

      • Piorehevijaporeamme

        Niin tekevät ja unohdit Soinin.

        Ketkuja koko sakki!

      • kerroinhan
        Piorehevijaporeamme kirjoitti:

        Niin tekevät ja unohdit Soinin.

        Ketkuja koko sakki!

        Lueppa tarkkaan.Kirjoitin Soinille riittää Audin kyyti, ja hallituksessa pysyminen. Ketku mikä ketku eikä se muuksi muutu.

    • Kokemustakokeilusta

      Raimo Puustinen kertoo, että mallia kokeiltiin myös Suomessa.

      - Kansaneläkelaitoksessa kokeiltiin seitsemän vuoden ajan, vuosina 1985-93 mallia, jossa Turussa, Helsingissä ja Tampereella kymmenien tuhansien potilaiden omalääkärinä perusterveydenhuollossa oli yksityislääkäri.

      - Lääkäreiden laskutuksesta oli sovittu sovitulla taksalla ja laskut lääkärikäynneistä menivät Kelalle. Kokeilusta tehdyissä raporteissa malli todettiin toimivaksi niin lääkäreiden, kuin potilaidenkin taholta. Myös kustannusten havaittiin olevan edullisemmat kuin muutoin. Hoitoon pääsi nopeasti ja hoitosuhteen jatkuvuus parantui, Puustinen kuvailee.

      Kokeiluun käytettiin seitsemän vuotta, raportti julkaistiin vuonna 1998. Raportin mukaan malli oli potilaiden ja lääkäreiden kannalta toimiva ja se oli kustannuksiltaan edullinen, mutta myöhempinä vuosina sitä ei nostettu enää esiin.

      - Jostain syystä se vaiettiin kuoliaaksi. Väitän, että poliittisista syistä, hän sanoo.

      - Malli olisi yksinkertainen. Vastaava käytäntö on muualla Euroopassa normaalia, Puustinen toteaa.
      Toimiva malli,mutta eihän se käynyt,että potilas pääsi hoitoon jonottamatta!

      • riippuu_jos_roikkuu

        Näitä Raimojahan löytyy. Näkemyksiä tulee jokaiselta kantilta riippuu monesti mstä itse eniten hyötyy. Jos lausuntoja antaa sellainen kenellä on Pihlajalinnan, tai Attenton osakkeita silloin on yksityinen paras mahdollinen.

        Sen tiedän, lääkärit kannattavat yleensä yksityistä kun he hankkivat siellä huomattavasti paremmin kuin julkisella. Sama koskee myös sairaanhoitajia. Taas vähemmän koulutetut pelkäävät palkkojen tippuvan.

        Ihmetyttää mitenkä tämä voi tulla yhteiskunnalle halvemmaksi, suurinosa asiantuntijoista sanoo soten tulevan kalliinmaksi.

      • Tätäkötilattu

        Tuomitusta kuntoutuskeskuksesta löytyy muutakin synkkää – Isä käveli keskelle järkyttävää tilannetta
        Kotimaa09.04. 18.25
        Heikki Westergård
        Tuomitusta kuntoutuskeskuksesta löytyy muutakin synkkää – Isä käveli keskelle järkyttävää tilannetta

        Suurin osa epäselvyyksistä sijoituu Antinkartanon osastolle nimeltä Kataja.

        Sakari MuurinenUlvila

        Aamulehti uutisoi viikonloppuna Ulvilassa kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksessa tapahtuneesta 13-vuotiaan tytön pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta Antinkartanon palvelupäällikkö Katja Alamäki vakuutti, että kyse on harvinaisesta yksittäistapauksesta. Oikeusasiamies on kuitenkin puuttunut Antinkartanon toimintaan aiemminkin.

        Kokemäkeläinen, vaikeasta epilepsiasta kärsivä Miia Pitkänen sijoitettiin Antinkartanoon kesäkuussa 2014. Nyt 39-vuotiaan Miian kuntoutusjakso päättyi jo 3 kuukauden jälkeen rajun yhteenoton seurauksena.

        Miian vanhemmat Tarja ja Mauno Pitkänen kertovat, että hoitojakson aikana Miia pahoinpideltiin, pakkosyötettiin ja nöyryytettiin.

        - Se ei ole mikään hoitolaitos, vaan pakkosäilö, sanoo Tarja Pitkänen

        Yksi suurimmista ongelmista vanhempien mukaan oli lääkitys. Miia oli koko ikänsä tottunut ottamaan lääkkeet ensimmäisenä aamutoimenaan. Antinkartanon hoitajille tämä ei käynyt, koska asukkaiden piti peseytyä ennen lääkkeiden jakoa.

        - Ei ymmärretty yksilöllisiä tarpeita, Tarja sanoo.

        Tilanne kärjistyi eräänä elokuisena aamuna. Hoitajien mukaan Miia ei ollut pessyt alapäätään riittävän tunnollisesti, vaikka Tarjan mukaan Miia oli jo vuosien ajan hoitanut asian ongelmitta.

        - Ne tulivat ja puskivat minua, Miia sanoo.

        Hoitajat olivat ryhtyneet joukolla pesemään alapäätä.

        Samaan aikaan isä Mauno yritti soittaa tyttärelleen. Hoitaja vastasi puhelimeen, että ei ehdi puhua, kun on tilanne päällä. Mauno lähti välittömästi ajamaan Antinkartanoon.

        - Normaalisti omaiset eivät pääse sinne sisään, mutta terassin ovi oli auki.

        Mauno käveli Miian huonetta kohti ja huomasi ensin kaksi hoitajaa ovella. Hän kurkisti ovesta sisään ja huomasi tyttärensä olevan lepositeissä. Alapää paljaana, mustelmilla ja kaiken kansan nähtävillä.

        Tämän jälkeen Miia järjestettiin kotiin, missä hän asuu edelleenkin.

        Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan Antinkartanon toiminta on ollut Miian tapauksessa vakavasti moitittavaa. Oikeusasiamiehen mukaan äärimmäisen pakkotoimenpiteen käyttöön liittyvä menettely on saattanut loukata vakavasti erityisen haavoittuvassa asemassa olevan Miian yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoisen kohtelun vaatimusta.

        Oikeusasiamiehen päätöksestä ilmenee myös, että Antinkartanossa on laiminlyöty kirjaamisvelvoitetta, joka liittyy lepositeiden käyttöön.

        Poliisi on vahvistanut selvittävänsä tapahtumia.

        Alueella ilmestyvän, Alma Mediaan kuuluvan Satakunnan Kansan mukaan tapauksia on vielä enemmän. Lue Satakunnan Kansan haastattelemien omaisten tarinat

      • Karmeetaluettavaa

    • röhmyKaaleppi

      Periaatteessa se on aivan sama kuka palvelut tuottaa. Mielestäni ainoa kriteeri voi olla se kuinka pitkälle palvelu kantaa.
      Tarkoitan tällä sitä että jos sairas ihminen menee luukulle pyytämään palvelua, ja jopa saakin sitä mutta sairauden pitkittyessä ulostetaankin palvelusta.
      En oikein usko, että tällä Kepun mallilla tulee kovinkaan hyvää järjestelmää.

    • TorsoKiky

      Nyt on kuntavaalit käyty. Vaalien tulos on tiedossa ja sillä hyvä. Tuloksen perusteella hallitus on toiminut aivan oikein säästötalkoissaan laittaessaan Suomea kuntoon.
      Nyt voimme odottaa vieläkin kunnianhimoisempia toimia. SOTE-laitetaan voimaan juuri Kokoomuksen haluamalla tavalla ja KIKY-sopimus jäI TORSOKSI yrittäjien ja työnantajien mielestä ainakin paikallisen sopimisen osalta. Puoliväliriihessä saamme tähänkin asiaan korjauksen Lepomäen mallin mukaan. Toivoa siis on, velka alkaa kohta menemään kasvamisen sijaan alenevaan suuntaan!

      • PienYrrittäjä

        Hienoa Kokoomus! Kokoomus ainoa puolue joka ajaa yrittäjien ja ahkerien työntekijöiden asiaa.
        On hienoa havaita, että vaikka on jouduttu tekemään raskaita päätöksiä, kansa luottaa Kokoomuksen politiikkaan ja on valmis jatkamaan uudistuksia talouden tervehdyttämiseksi.

        Puoliväliriihessä laitamme paikalliseen sopimiseen lisää paukkuja sekä huolehdimme siitä, että työhön lähteminen tulee aina kannattavammaksi kuin korvaukselle jääminen.

      • jospa_olisikin_näin
        PienYrrittäjä kirjoitti:

        Hienoa Kokoomus! Kokoomus ainoa puolue joka ajaa yrittäjien ja ahkerien työntekijöiden asiaa.
        On hienoa havaita, että vaikka on jouduttu tekemään raskaita päätöksiä, kansa luottaa Kokoomuksen politiikkaan ja on valmis jatkamaan uudistuksia talouden tervehdyttämiseksi.

        Puoliväliriihessä laitamme paikalliseen sopimiseen lisää paukkuja sekä huolehdimme siitä, että työhön lähteminen tulee aina kannattavammaksi kuin korvaukselle jääminen.

        Olen seurannut eräässä maakunnassa erään monikansallisen terveydenhoitoyrityksen toimia. Paikkakunnalla oli perheyrityksiä jotka hoitivat pääasiassa vanhuksiam paikkoja oli 10-25/yritys.
        Isompi tuli kilpailemaan pystyi tietenkin tarjoamaan vuoden vaikka tappiolla. Pienyritykset ovat joutuneet myymään yrityksensä tälle isommalle firmalle. Pienempien yritsten työtekijöistä jäi osa työttömäksi, niin ne jotka aina ovat maksaneet veronsa Suomeen.

        Monikansallinen on rakentanut omomia vanhainkoteja ja varmaankin ainakin nyt ollaan palveluihin tyytyväisiä.
        Maalaisjärjellä ajateltuna näillä Attentoilla ja kumppaneilla täytyy nyt palvella viimeisen päälle moitteettomasti ainakin niinkauan kuin nämä kunnat järjestelee hoitoketjujaan.
        Jokainen voi kuvitella kun nämä firmat pääsevät monopoliasemaan, silloinhan nämä firmat voivat yksipuoleisesti sannella hinnat millä he vanhuksia hoitavat.

    • kepu.möisi.äitinsäkin

      Kemijärven kokoomus ei pysty vaikuttamaan minkäänlaisiin kepun päätöksiin. Missä vasut?

    • JämäkkääAsiaa

      Kokoomuksen mandaatti vahvistui. Sitä ei varmaankaan kukaan enää kiistä! Nyt alamme laittaa Suomea kuntoon oikein toden teolla.
      SOTE laitetaan voimaan. Terveydenhoito yksityistetään ja asiakkaille annetaan valinnan vapaus.

      Työmarkkinoille laitetaan uudet tuulet puhaltamaan, sanoisinko että oikein puhuri. Paikallinen sopiminen on varmistettava lailla Elina Lepomäen mallin mukaan. Väitän, että kolmesta viiteen vuoteen on Suomen asiat kunnossa kun teemme määrätietoisesti ja rohkeasti Kokoomusvetoista politiikkaa.

      • muutoksia_tulee

        Vaalivoiton myötä hallitus sai tukea ajamilleen asioilleen. Työttömyysturvaa heikennetään asteittain kovalla kädellä. Usimman ehdotuksen mukaan työtön jo joutuu aktiivisesti, ja omatoimisesti haeskelemaan työtä, muutoin korvaukset loppuvat määräajaksi.

        Luultavasti muuttoliike tulee kasvamaan, etenkin Lapin kunnista on pakko lähteä jos mieli perheelleen saada elantoa. Nyt se tuntuu pahalta mutta tulevaisuutta ajatellen hallituksen linja on oikea. Ei ole mitään mieltä pilata hyvää työvoimaa elättämään heitä yhteiskunnan tuella. Kyllä pohjoinen on tottunut muuttoliikkeisiin. Silloin kun ei ollut tukijaisia ihmiset muuttivat Ruotsiin, ja ovat pärjänneet hyvin.

        Meidän pohjolan Japani, elikkä Suomi ei historiansa aikana ole koskaan pystynyt elättämään omaa kansaansa aina täältä on jonnekkin päin muutettava.

      • NöpöLissu

        Se on totta. Työn perässä on muutettava. Voisi melkein sanoa että lähes kaikkialla muualla, paitsi Venäjällä, on asiat paremmin kuin Suomessa.
        Täältä on todellakin paras häipyä ja mahdollisimman pian.

    • Missävalvonta

      "Kauhujen osaston" hoitajalle syyte: Painoi sängyssä makaavaa potilasta polvella kurkusta

      Torstai 20.4.2017 klo 14.41

      Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on torstaina alettu käsitellä Turun Kupittaan vanhuspsykiatrian G1-osastolla epäiltyjä potilaiden kaltoinkohtelutapauksia.
      Vanhuspsykiatrian osaston tapahtumien oikeuskäsittely alkoi torstaina.
      Vanhuspsykiatrian osaston tapahtumien oikeuskäsittely alkoi torstaina. (RONI LEHTI)

      Syytettynä on useita osaston hoitajia. Ensimmäisessä julki tulleessa syytteessä mieshoitajalle vaaditaan rangaistusta miespotilaan pahoinpitelystä.

      Syyttäjän mukaan hoitaja on laittanut potilasta yöksi magneettivöihin. Potilaan heilauttaessa kättään hoitaja on vääntänyt miehen kättä selän taakse. Samalla hoitaja on yrittänyt kammeta potilasta sänkyyn.

      Hoitaja on syytteen mukaan kaatanut potilaan sänkyyn vetämällä tämän kättä selän taakse. Sen jälkeen hoitaja on painanut sängyssä maannutta potilasta polvella kurkusta, syyttäjä katsoo haastehakemuksessa.

      Syyttäjän mukaan potilaalle on aiheutunut pahoinpitelystä kipua ja hengitysvaikeuksia.

      Teko tapahtui joulukuussa 2015. Syyttäjä vaatii hoitajalle ehdollista vankeusrangaistusta tai ankaraa sakkorangaistusta.
      Turun Sanomien mukaan uhri katsoo syyttäjästä poiketen pahoinpitelyn olleen törkeä. Uhria edustava varatuomari katsoo pahoinpitelyn olleen kosto aiemmista tapahtumista, joiden seurauksena hoitajan työsuhdetta ei jatkettu.

      Varatuomarin mukaan uhria pahoinpideltiin jo joulukuun alussa niin pahasti, että potilas joutui kahdeksi viikoksi tehohoitoon, Turun Sanomat kertoo.
      SANNI MATTILA
      [email protected]

      Ajatella ja suomessa!

    • umpi_tulevaisuus

      Attendo tulee Kemijärvelle jos valtuusto päättää niin, silloin tarvitaan jo nimiä ketkä puolustivat ja ketkä vastustivat.

    • SormiBibi

      Näitä polvellapainajia tulee Suomeen lisää Sote:n voimaantulon jälkeen. Jos tällä sotehommalla aiotaan saada säästöjä aikaan, on henkilökuntaa edelleenkin vähennettävä.
      Jo vähemmällä henkilökunnalla hoidetaan enemmän potilaita, työmäärä kasvaa.
      Se johtaa pitemmän päälle siihen että virheiden määrä kasvaa ja henkilökunta turhautuu työhönsä. Työuupumus lisääntyy ja tuo mukanaan uhkat potilas turvallisuuteen .

      Omistajille tämä on hyvä järjestelmä. Rahaa tulee niin että hirvittää. Ainoa mistä omistaja on huolissaan on miten rahat saa pimitetty verottajalta. Mutta eipä hätää, onhan firmaan palkattu kymmeniä juristeja jotka osaavat hommansa.

      • sairaat_pelinappuloiksi

        Suomalaine terveydenhoito joutui poliittisen kaupankäynnin kohteeksi. Asioita seuranneet muistaa mitenkä ennen vaaleja Keskustapuoluekkin oli vastaan valinnanvapaudesta, ja terveysbisneksen antamista markkinavoimille.

        Hallitusneuvottelut ratkaisi. Keskusta halusi valtaa ja maakuntamallin ja Kokoomus taas halusi valinnanvapauden. Sovittiin asiat kumpikin sai "tikkarit" ja sairaista ja vanhuksista tuli pelinappula.

        Kyllähän Keskustapuolueella oli viisas veto mitenkä kaapasi vallan Vihreät, ja Sdp kärsii eniten.
        Maakunnissa pienissä kunnissa on monessalin keskustalainen enemmistö jolla se saa tasattua kaupunkilaisten äänet siellä kun ei liioin Kepua äänestetä.

    • poispois

      Kaikkensa antavat ja mikään ei riitä. Monisairaita todella apua tarvitsevia hoitaa osastollisen maksimissaan kaksi hoitajaa ja kaikella sydämmellä. Kerkiävätköhän siinä sitten vielä muuhun?Työmäärä kasvaa ja palkat pienenee Attendolla, se on sitten faktaa. Esimerkkejä löytyy suomesta. Ei ihme että hoitajat lähtevät pois. Saman rahan saavat kortistostakin tekemättä mitään.

    • adento-tulee

      Tuleekohan Kemärvellekkin hoitajia ihan Aaasiasta asti. Halpatyövoimaa näyttävän haalivan, ainakin tulee koulutetut siivoojat, Kaiken takanahan on valtaväestön syrjäyttäminen työmarkkinoilta.
      Yrityksen on tuotettava voittoa, jostain on tingittävä palkkakustannuksista, ja hoitotasosta. Tuskimpa vanhustenhoito ainakaan tulee paranemaan.

      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801082200645167_u0.shtml

    • hah-haaa

      Kuka/ketkä maksaa Hoivakoti Puistolan purkukustannuksen?

      • löytynee.heti

        Eiks se ollu siinä kuluisassa kauppakirjassa ? Lukaseppa sieltä.

    • Sitäsaa-mitä-tilaa
    • Hyvää-kuuluu

      https://www.google.fi/search?dcr=0&ei=OrhVWv7gE8avsQG4qaOwAw&q=attendon tuomiot&oq=attendon tuomiot&gs_l=psy-ab.3..33i160k1l2.18109.43154.0.43826.21.15.1.0.0.0.199.1702.0j13.13.0....0...1c.1.64.psy-ab..8.12.1452...0j0i22i30k1j0i67k1j0i22i10i30k1j33i22i29i30k1.0.LUveOvaFkxw
      Aiheeseen attendo keskustelu 2017 liittyvät haut.
      https://www.lansi-uusimaa.fi/artikkeli/554911-raaseporilta-attendolle-yli-350-000-euron-jattisakko-hoivapalvelujen

      Raaseporilta Attendolle yli 350 000 euron jättisakko hoivapalvelujen laiminlyönneistä

    • Uusiattendo

      Joko on laskettu Attendo kaupan viivästymis kulut ja kuka maksaa.?
      Kyllä kait hirsiukko vois vastata.
      Tämä on tärkeä avoimuuden aikana kun ihmiset elää online aikaa.

      • Leeta

        Hirsiukko on epäluotettava vastaamaan noinkin tärkeään asiaan, puhuu toista päättää toisin. Kepuli se on.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe